Kirjoittaja Aihe: Kuroshitsuji  (Luettu 27689 kertaa)

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #20 : 30.01.2015 12:07:42 »
Mä luen itse mangaa, puuttuu kaksi osaa mitä en ole lukenut (17-18) ja animet olen katsonut. Tosin englanniksi, jouduin vähän kääntämään mutta tajusin silti ideaa. Book of murderia en ole löytänyt mistään? Mistä voi ostaa ihan animea?

Suomeksi jos mangaa lukee, niin nythän kaupoissa on vasta volume 16. Ei siis mikään ihme, jos sitä myöhemmät osat vielä puuttuvat  ;)

Animea voi Suomesta ostaa ainakin Puolenkuun peleistä ja Levykauppa X:stä. Valikoimista en nyt varsinaisesti tiedä, sillä minä ruoja on animeani osta... ainoastaan mangaa. Voihan noilta ulkomaisiltakin saiteilta katsastaa haluamiaan tuotteita, jostain ebaysta voisi kuvitella löytyvän vaikka mitä ja play.com on ihan kiva shoppailupaikka, mutta silloin pitää muistaa tarkistaa, että dvd-levykäisten katselualue on se region 2, koska Euroopan ulkopuoliset julkaisut eivät yleensä toimi meikäläisissä laitteissa (paitsi tietysti jos osaa värkätä sitä dvd-soitinta).


Lainaus
pelkään kollektiivista palautetta ja Kuro-leimaa otsaani kuollakseni

Ihan paskoja perusteluita, kirjoittamaan siitä! Mun silmissä oot saanu Kuro-leiman otsaasi jo ihan vaan lukemalla ja kommentoimalla niin ahkerasti, sulla ei ole enää mitään menetettävää  :D  Toki fandom-poliisi tulee sakottamaan, jos erehdyt ficcailemaan liikaa ilman kunnollista ja asiaankuuluvan vakavaa sitoutumista fandomiin, joten pelkoon on ehkä syytä... Toisaalta Kuro-leimasta voi saada bonuksena sellaisen kivan laadukkaan fiiliksen, kun on sentään niin pahuksen katu-uskottava ja siististi cool fandom  ;D
sano mua rovastiks

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #21 : 30.01.2015 15:08:13 »
On pitänyt jo pidempään osallistua, mutta mun on vaikea pakottautua analysoimaan mitään ellei ole pakko - mulla on todella, todella laiska tapa lukea ja katsoa yhtään mitään, ellei ole kriitikkolaseja päässä. En vaivaudu ajattelemaan, että mitä seuraavaksi voisi tapahtua, vaan odotan vain tyynesti sen tapahtuvan ja sitten tuomitsen tyylillä tykkään/en tykkää. :D

Animet ja manga - molemmat tänne kaikki heti, kiitos. Animen ykköskauden lopusta en pidä, alkupuolesta kyllä kovasti. Lopun suhteen mulla ei mene jakeluun, että SPOIL Sebastian noin vain jättäisi Cielin yksin ja häipyisi, vaikka miten sitten kuuluisi aterian marinointiprosessiin. Kakkoskausi puolestaan oli vähän mitä oli ja aika ihmeellistä settiä, mutta kyllä sitä varsin huvikseen katsoi ja Claude oli vallan kuuma. En mä siihen vakavasti pysty suhtautumaan, siihen kauteen, mutta ei herätä mussa läheskään samanlaista vastustusta kuin tuo ykkösen loppu.

Book of Circuksesta tykkäsin kovasti. <3 Mulla on muutenkin taipumuksena animeissa tykätä eniten sellaisista, joissa seurataan mangaa tarkasti ilman mitään hirveän ihmeellisiä random sooloiluja.

Manga vetää silti potin kotiin ollen musta näistä paras. Muutamia viimeisiä chaptereita on lukematta tällä hetkellä, koska feelseissä kieriminen ja nosebleedaus ovat niin rasittavaa puuhaa, että kammottaa taas saattaa itsensä alttiiksi moiselle ihkutusaivokuolemalle. Varsinkin kun kirjoittamisessa on vaihteeksi menossa kausi, jossa pystyn vetämään jäätävät inspat vaikka perunasta, niin kuulostaa uuden mangan imeminen varmalta keinolta räjäyttää itsensä pikku riekaleiksi.

Ehkä joskus saan itsestäni jotain syvällisempää irti tänne, mutta ei kyllä just nyt. Ylipäänsä tykkäilen tässä koko paketista, erityisesti Sebastianista ja Cielistä <3 ja tosi monesta muusta hahmosta myös, ja sarjan teemat ja estetiikka vetoavat. Ficcarina tällainen touhu on saanut darkromanttisen puoleni riehaantumaan ihan älyttömästi.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


pallohai

  • Vieras
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #22 : 30.01.2015 16:10:16 »
Lainaus
Book of Circuksesta tykkäsin kovasti. <3 Mulla on muutenkin taipumuksena animeissa tykätä eniten sellaisista, joissa seurataan mangaa tarkasti ilman mitään hirveän ihmeellisiä random sooloiluja.
- Book of Circusin paras puoli on kyllä ehdottomasti se että seuraa mangaa. Pidin ihan älyttömästi mangan sirkuschaptereista, joten välillä vaan mietin miks en tykkää juurikaan Book of Circusista kun sehä on periaatteessa vaan animeversio niistä volumeista. Ehkä pitäisi kattoa läpi uudelleen vähän syvällisemmin, kun mulla on tapana kattoa animet sivusilmällä ja puolikuolleena sängyllä retkottaen.

Just niiden animelisäsooloilujen takia ykköskausikin tuntu kuralta viimestään luettuani mangaa aika pitkälle. Ne on välillä niin logiikattomia ja joidenkin sarjojen kohalla häiritsee, kun mangasta on suunnilleen vaan napattu hahmojen ulkonäöt ja nimet ja sit animen juoni ei oo minkäänlaisessa järkiasetelmassa jos vertaa alkuperäisen teoksen juoneen.

Lainaus
Itse asiassa voisin myös digailla ihan semisti toisen kauden lopetuksen kaltaisesta lopetuksesta mangassa, koska tyylikkäästi toteutettuna se voisi jopa toimia.
- Hyvin toteutettuna ja ilman jotain Hannahlisäilyjä se voisi olla ihan jees ehkä, mutta musta tuntuu, että kattoisin niitä viimesiä ruutuja ihan hiljaa, sulkisin kannen ja aattelisin että tää on jo nähty. Demoni!Ciel oli vetona ihan okei animen kakkosessa ja tavallaan mua kiinnostaisi joku samantyyppinen lopetus, mutta oon kauhee valittaja ja silmienpyörittelijä, joten vaikka se toteutettaisiinkin hienosti ja sulavammin kuin animessa, se olisi vähän nääh ja sitten häiriintyisin vietävästi siitä mikä yhteys kakkosanimen ja mangan väliltä kuiteskin löytyisi.

Tosi vaikeeta spekuloida mahdollisia rekatioita, kun yhtä hyvin saattaisinkin todeta, että ei perkele, täähän oli just mahti. Eri loppuratkaisujen toimimiseen vaikuttaa kuiteskin myös se millasissa asemissa ollaan ennen todellista ratkaisua, joten on tosi vaikeeta loppujen lopuksi miettiä mikä miellyttäisi, kun en ainakaan osaa veikata, miten sarja tulee päättymään chapterin sata perusteella.

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #23 : 30.01.2015 16:22:58 »
Lainaus
pelkään kollektiivista palautetta ja Kuro-leimaa otsaani kuollakseni

Ihan paskoja perusteluita, kirjoittamaan siitä! Mun silmissä oot saanu Kuro-leiman otsaasi jo ihan vaan lukemalla ja kommentoimalla niin ahkerasti, sulla ei ole enää mitään menetettävää  :D  Toki fandom-poliisi tulee sakottamaan, jos erehdyt ficcailemaan liikaa ilman kunnollista ja asiaankuuluvan vakavaa sitoutumista fandomiin, joten pelkoon on ehkä syytä... Toisaalta Kuro-leimasta voi saada bonuksena sellaisen kivan laadukkaan fiiliksen, kun on sentään niin pahuksen katu-uskottava ja siististi cool fandom  ;D

Usko pois, olen viime aikoina harkinnut, että teen ovelan salatunnuksen tasoa PatePenaRocks, jolla käydä sitten kommentoimassa ficit, jotta Kuro-leima lähtee. :D Itsessään minulla ei ole vielä mitään sitä vastaan, että minun  tiedostetaan nautiskelevan muiden ficcejä mieluusti tai osallistuvan fandomin ympärillä pyörivään keskusteluun, mutta jos tuotannossa on tasan yksi ficlet fandomista parin crossin lisäksi, ei ainakaan Kuro-ficcarin leima tunnu otsassa oikein mukavalta. >.< Vaikka laadukas fiilis tulisi pelkästä leimasta, vähän pahalta tuntuu tietää, että on kirjoittajana leima fandomista, jota ei edes kirjoita säännöllisesti tai paljoa, kun toivoisi jäävänsä ihmisten mieleen ficcarina täysin muista asioista.

Kollektiivinen palaute puolestaan on vain kamalaa. :( Toisiin kirjoittajiin vertailu tai pikemminkin toiselle kirjoittajille suunnatun palautteen vastaanottaminen omien ficcien kautta ei ole kovinkaan mukavaa puuhaa, vaikka kollektiivinen palaute olisi kuinka hyvällä tarkoitettu. Tulen sata kertaa mieluummin mielletyksi ihan itsenäisesti paskana kirjoittajana kuin hyvänä halpisversiona jostakusta toisesta. Toisaalta yritän kuitenkin käyttäytyä sen verran, etten sorru kirjoittelemaan A/N mitään tasoa: "Heippatirallaa! Kivaa, että olet löytänyt minun Kuro-ficciini. Jos tahdot jättää sille palautetta, oih, ihana juttu. Jos taas tahdot jättää palautetta jonkun toisen teksteille, ohessa on linkkejä kaikkien muiden Kurosta kirjoittaneiden listauksiin. Fiksut tajuavat vinkin. <3" Mielenrauhan ja edes semisti asiallisen imagon kannalta parempi siis vain olla kirjoittamatta, vaikka välillä aihepiiri vähän kutkuttaisikin. :D

Animet ja manga - molemmat tänne kaikki heti, kiitos. Animen ykköskauden lopusta en pidä, alkupuolesta kyllä kovasti. Lopun suhteen mulla ei mene jakeluun, että SPOIL Sebastian noin vain jättäisi Cielin yksin ja häipyisi, vaikka miten sitten kuuluisi aterian marinointiprosessiin.

(Spoil) Jälkikäteen ja enemmän hahmoihin tutustuneina tämä muuten on minustakin yksi animehistorian tönköimmistä käänteistä. Periaatteessa 1. kauden ensikatselun lopulla vaihtoehtoa ei dissannut vielä ihan niin paljoa, kun hahmot eivät olleet vielä yhtä rakkaita, mutta kyllä tälle tuli kohauteltua vähän kulmia ihan vain siksi, että jokin demonilain pykälä tässä selvästi on rikottu. En oikeastaan muista, perusteliko anime sopimusrikettä jollain porsaanreiällä, mutta silti faustilaisissa sopimuksissa minulle melkeinpä aina pääpointtina on se, että ne sopimukset tasan pitävät loppuun saakka. Toki demoni voi jättää porsaanreiän, mutta pirusti älykkäämmin sopimuksen kiertämisen saisi perustella kuin sillä marinoinnilla. Porsaanreiät juridisissa sopimuksissa kiehtovat minua aiheena kovasti, mutta taas ollaan tilanteessa, jossa anime olisi voinut toteuttaa aiheen paljon tyylikkääminkin. o_O
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #24 : 30.01.2015 19:28:15 »
mutta jos tuotannossa on tasan yksi ficlet fandomista parin crossin lisäksi, ei ainakaan Kuro-ficcarin leima tunnu otsassa oikein mukavalta. >.< Vaikka laadukas fiilis tulisi pelkästä leimasta, vähän pahalta tuntuu tietää, että on kirjoittajana leima fandomista, jota ei edes kirjoita säännöllisesti tai paljoa, kun toivoisi jäävänsä ihmisten mieleen ficcarina täysin muista asioista.

... eli siis basically rajoitat kirjoittamista ja/tai julkaisemista sillä perusteella, että mitäköhän muutkin oikein ajattelisivat?

Kollektiivinen palaute on tietysti ikävä ilmiö. Vieläkin ikävämpää on kuitenkin ajatella, että pikkufandomista ei iljetä kirjoittaa mahdollisen vertailun vuoksi, koska silloin fandom takuuvarmasti jää joidenkin harvojen ja valittujen eksklusiiviseksi leikkikentäksi, jonne muiden on ajan kuluessa yhä vain vaikeampi ja vaikeampi astua.

Kenelläkään ei ole tietenkään mitään velvollisuutta ryhtyä tienraivaajaksi, mutta lukijana minua tällainen kehityskulku harmittaa suuresti. No, multa onkin aina tainnut puuttua päästä se osa, jolla piitataan muiden mielipiteistä  :-\
sano mua rovastiks

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #25 : 30.01.2015 20:23:02 »
mutta jos tuotannossa on tasan yksi ficlet fandomista parin crossin lisäksi, ei ainakaan Kuro-ficcarin leima tunnu otsassa oikein mukavalta. >.< Vaikka laadukas fiilis tulisi pelkästä leimasta, vähän pahalta tuntuu tietää, että on kirjoittajana leima fandomista, jota ei edes kirjoita säännöllisesti tai paljoa, kun toivoisi jäävänsä ihmisten mieleen ficcarina täysin muista asioista.

... eli siis basically rajoitat kirjoittamista ja/tai julkaisemista sillä perusteella, että mitäköhän muutkin oikein ajattelisivat?

Kollektiivinen palaute on tietysti ikävä ilmiö. Vieläkin ikävämpää on kuitenkin ajatella, että pikkufandomista ei iljetä kirjoittaa mahdollisen vertailun vuoksi, koska silloin fandom takuuvarmasti jää joidenkin harvojen ja valittujen eksklusiiviseksi leikkikentäksi, jonne muiden on ajan kuluessa yhä vain vaikeampi ja vaikeampi astua.

Kenelläkään ei ole tietenkään mitään velvollisuutta ryhtyä tienraivaajaksi, mutta lukijana minua tällainen kehityskulku harmittaa suuresti. No, multa onkin aina tainnut puuttua päästä se osa, jolla piitataan muiden mielipiteistä  :-\

Basically, joo. :) Kirjoittaminen tapahtuu täysin omaksi iloksi, mutta voidaanko julkaisusta puhua enää vain omana ilona? Oma motiivini sille on nimenomaan se, että vaikka joku teksti ei olisi omasta mielestäni kovinkaan hyvä, joku muu voi saada siitä jotain irti. Pidän hyvistä tarinoista ja puhuttelevista hahmoista, joten päivääni tapaa piristää kovasti se, että joku on ruotinut hehkuttamiani hahmoja puolestani ja uskon, että siinä se fanartin syvin olemus kiteytyykin. Toisaalta vaikka kunnianhimoton kirjoittaja ja hahmohehkuttaja olenkin, myönnän, että toivoisin ihmisten pitävän julkaisemastani materiaalista eniten siitä, mistä itsekin pidän eniten - sitten jos huomaa, että tuleekin leimatuksi johonkin, mitä ei koe edes edustavansa, tuntuu hieman hämmentyneeltä. Se ei vielä haittaisi itsessään, mutta kun siihen päälle heitetään kommentteja, joiden merkityssisältö on: "Olet paskempi kuin X", fandomin julkaisu alkaa tuntua aika pointittomalta. Tavallaan se, että arvioidaan ja vertaillaan jonkin ei-niin-parhaan tuottamansa materiaalin perusteella muihin, tuntuu epäreilulta.

Huoli suljetusta leikkikentästä on täysin aiheellinen, ja olen itse pitänyt Kuroa aina siinä mielessä kivana fandomina, että sitä toteutetaan monenlaisilla otteilla ja näkemyksillä. Paras tapa pitää fandom kaikille avoimena ympäristönä on nimenomaan oman materiaalin tuottaminen, mutta myönnän avoimesti, että tahdon muiden pitävän teksteistäni, enkä niiden aiheuttavan kulmien kohottelua sille, miksi tekstini ei ole kuin itse Jeesuksen kynästä, vaikka muiden on. :D

// Pyöriteltyäni ongelman nimeä tovin tajusinkin, miksi Kuro-ficcarin leima tuntuu ajatuksena niin epämiellyttävältä: minulla ei ole sarjasta ainoatakaan omaa headcanonia. Fanitaiteesta napattuja ehkä, mutta en koe sarjan synnyttävän aivoissani mitään sellaista, minkä voisin nimetä omaksi oivalluksekseni. Eihän sillä ole sinänsä mitään väliä, mistä idean ficin on saanut, mutta jos teksti syntyy omasta älynväläyksestä, se tuntuu heti jotenkin paljon enemmän omalta.

Oikeastaan on vaikea nimetä täysin yksiselitteistä syytä sille, minkä takia Kuro on minulle sellainen fandom, josta omaa headcanonia ei ole syntynyt, vaikka pidänkin sarjasta. Todennäköisesti suurin syy piilee kuitenkin siinä, etten ole vain löytänyt sarjasta hahmoa, joka herättäisi sen fiiliksen, että: "Tuo on mun lemppari, tuohon tahdon pureutua!" :D Tarvitsen ehdottoman lempihahmon aloittaakseni kunnolla fandomin jostain nurkasta niin, että omaksuisin fandomin omalta tuntuvaksi.

Ah, oivallusten ilta.
« Viimeksi muokattu: 30.01.2015 22:12:00 kirjoittanut Beyond »
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #26 : 31.01.2015 17:56:01 »
Lainaus
Todennäköisesti suurin syy piilee kuitenkin siinä, etten ole vain löytänyt sarjasta hahmoa, joka herättäisi sen fiiliksen, että: "Tuo on mun lemppari, tuohon tahdon pureutua!" :D Tarvitsen ehdottoman lempihahmon aloittaakseni kunnolla fandomin jostain nurkasta niin, että omaksuisin fandomin omalta tuntuvaksi.

Tämän voin kyllä allekirjoittaa täysin, minulla myös fandomista ficcailu alkaa usein juuri siitä, että on joku selvästi erottuva lempihahmo! Intohimoja herättävä suosikki on myös avaintekijä siihen, että jaksaa pitkää sarjaa seurata; vaikka Kurossa onkin paljon valitettavaa ja olen nyt ollut mangan etenemiseen jo pidempään aika tyytymätön, toive niiden omien lemppareiden paluuseen vaan yksinkertaisesti pakottaa pysymään canonin hännillä.


Nyt kun lempihahmoista ja head-canoneista tuli puhe, niin mitä ihmiset toivoisitte Kurossa vielä tapahtuvan? Enkä nyt siis tarkoita tällä välttämättä mitään edes semi-fiksuja spekulaatioita siitä, mitä tuleman ehkä pitää, vaan ihan kaikkea mahdollista.
 
Varakreivi Alesteir Chamber on mulle vähän sellainen outo lempilapsi, ja kovasti toivoisin sitä kaveria vielä nähtävän mangassa. Sen ei edes tarvitsisi tehdä mitään, keekoilla vaan omana ihanan urpona itsenään, ja minä olisin tyytyväinen <3  Samoin Claude ja/tai Alois olisi hauskaa saada vierailemaan mangaan -- niiden peruskuviot nyt tietty jo animessa nähtiin, enkä todellakaan kaipaa mitään uusintaversiota siitä, mutta joku pieni visiitti edes jommaltakummalta olisi minusta hilpeä käänne.

Ja niin, pahimman luokan Grelliam-fappaajana koen vähintäänkin kohtuulliseksi odottaa, että kaiken official kiusaamisen jälkeen saataisiin edes pieni vihje siitä, ettei paritus ole canonisesti vain yksipuolinen. Mitään kovin kummoisia romanttisia eleitä en tietenkään William T. Spearsilta odota, mutta edes jotain. Yana Toboso on useammankin kerran muistutellut, että William on Grellin true love ja nyt viimeisimpien dvd-julkaisujen oheissälät senku pahenee shippaussilmällä katsoessa, joten gaah. (toisaalta jos ei moinen sovi Kuroon sitten millään, niin shinigamien oma spin-off kelpaisi kyllä sekin)

Öh, musta tuntuu, että mulla oli jotain fiksumpaakin sanottavaa jostain, mutta kappas kun unohtui...
« Viimeksi muokattu: 31.01.2015 18:13:58 kirjoittanut Verinen Paronitar »
sano mua rovastiks

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #27 : 31.01.2015 21:12:09 »
Jatkaen hieman edellisen avautumisen teemaa, minusta olisi oikeastaan mukavaa saada hahmokaartiin joku hahmo, joka puhuttelee minua enemmän kuin kukaan muu. :D Minulla on todellinen pahe harmaan rajamaille jääviin nuorukaisiin, joten periaatteessa Kurossa pitäisi olla jo montakin absoluuttisen lempihahmoa, mutta noh, aina todellisuus ei vain vastaa oletuksia. Minusta olisi oikeastaan ihan hauskaa tarttua Kuroon kunnolla ja ottaa se kirottu leima otsaani, jos vain olisi The Hahmo, jonka kanssa viihtyä kirjoittaen.

En tiedä, millaista lisäystä toivoisin varsinaisesti hahmokaartiin. Periaatteessa Sebastianin lajitoverit voisivat olla kivoja (en laske vain animessa esiintyneitä nyt mukaan), mutta toisaalta demonius selittyy jo aika riittoisasti Sebastianin kautta. Odotan oikeastaan innolla niiden puuttuvien palasten löytymistä. Myös kilpakumppani Cielillekin on jo nähty toisen kauden myötä, joten ehkä sekään ei ole sitä, mitä toivoisin.

Eniten tällä hetkellä odotan uusia kausia animeen, koska en jaksa seurata mangaa, vaikka siellä olisi eräs tarina, joka kiehtoisi kovasti. Toisaalta en oikein viitsi aloittaa jostain ihme keskikohdasta. (Spoil) Olen tutustunut Undertakeriin ja niihin sen ruumisnukkeihin nyt hieman tarkemmin, ja moinen on ehdottomasti jotain, jonka näkemistä odotan aivan älyttömän innolla! <3 En yleensä perusta zombiteemoista, koska zombeissa nyt harvemmin on mitään eleganttia tai pelottavaa, mutta ne Undertakerin nuket ovat asia täysin erikseen. Perusideahan on aivan älyttömän kiehtova, koska totta tosiaan, kuinka luoda täysin keinotekoista elämää - siinäpä pulma.
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #28 : 31.01.2015 21:45:07 »
Eniten tällä hetkellä odotan uusia kausia animeen, koska en jaksa seurata mangaa, vaikka siellä olisi eräs tarina, joka kiehtoisi kovasti. Toisaalta en oikein viitsi aloittaa jostain ihme keskikohdasta. (Spoil) Olen tutustunut Undertakeriin ja niihin sen ruumisnukkeihin nyt hieman tarkemmin, ja moinen on ehdottomasti jotain, jonka näkemistä odotan aivan älyttömän innolla! <3 En yleensä perusta zombiteemoista, koska zombeissa nyt harvemmin on mitään eleganttia tai pelottavaa, mutta ne Undertakerin nuket ovat asia täysin erikseen. Perusideahan on aivan älyttömän kiehtova, koska totta tosiaan, kuinka luoda täysin keinotekoista elämää - siinäpä pulma.

Mun mielestä Kuro on sen verran silppuista kamaa, että ihan hyvin voisit vaan lukea ne pari arcia, joissa tuo stoori on. Keskeltä aloittaminen voi tietysti tuntua itsestä vähän hoopolta, mutta en koe, että tämän mangan kohdalla menettäisi mitään  :D  Itse ostan nyt Kuroa suomeksi sitä mukaa, kun sarjaa ilmestyy, ja vaikka keskeltä pätkäiseminen tuntuukin tosi tyhmältä näin keräilyä ajatellen, aion lopettaa shoppailun koulu-arcin päätyttyä. Jos/kun joskus päästään taas minua kiinnostavamman tavaran pariin, niin sitten jatkan.

Ja yhyy, lisäyksistä hahmokaartiin muistinkin taas ne hemmetin shinigamit Alan Humphriesin ja Eric Slingbyn. Miksi, oi miksi niitä ei ole tuotu mangaan vaan jätetty ainoastaan lavamusikaalin herkuiksi, mä niiiiin tahtoisin ne mukaan kuvioihin  :'(  No joo, ehkä ennemmin ekaksi voitaisiin tuoda kuvioihin taas vähän niitä ennestään tuttujakin shinigameja... En ole vieläkään saanut katsottua youtubesta sitä musikaalia, vaikka tekstitettynä sieltä löytyykin, mutta ei se mitään, olen silti ihan myyty, koska hahmot on ainakin mangakan piirrosversioina superviehättäviä ja traagisia antagonisteja ja totaalisen gay for each other ja ÄÄÄÄ.
sano mua rovastiks

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #29 : 04.02.2015 22:59:10 »
Lainaus
Nyt kun lempihahmoista ja head-canoneista tuli puhe, niin mitä ihmiset toivoisitte Kurossa vielä tapahtuvan?
Mä toivoisin ainakin, että toi nykyinen arc loppuis. En oikein jaksa edes lukea sitä enää, koska tuntuu että se venyy ja venyy ja jo public school arc oli niin puuduttavaa, että blääh. Toisaalta mulle kävis jopa animen toisen kauden lopun tyyppinen ratkasu, jos sitä ei tehdä samalla tavalla kuin animessa, koska se on nähty ja imo se ratkasu ei ehkä ollut kaikista paras mahdollinen. En oo vaan jotenkin syttynyt Aloisille ja Claudelle - saatika Hannahille, jotenkin se koko kuvio ei toimi animessa. (vaikka mustasukkainen Sebastian onkin ihana♥) Grelliä olis kiva saada mangassa taas kuvioihin - tai ihan kuka tahansa shinigameista, toivottaisin jopa Knoxin tervetulleeksi, vaikka kyseessä onkin joku oma inhokki-shinigami.

Ylipäänsä odotan tällä hetkellä mangassa sitä, että siinä päästäis eteenpäin, koska junnaaminen pitkästyttää. Olis kanssa kiva saada jotain selvyyttä koko kuvioon, vaikka kyllä Sebastiania ja Cieliä seuraa ihan mielellään, mutta pidemmän päälle tuntuu, että pääjuoni ei oikein etene.

Lainaus
Itse ostan nyt Kuroa suomeksi sitä mukaa, kun sarjaa ilmestyy, ja vaikka keskeltä pätkäiseminen tuntuukin tosi tyhmältä näin keräilyä ajatellen, aion lopettaa shoppailun koulu-arcin päätyttyä. Jos/kun joskus päästään taas minua kiinnostavamman tavaran pariin, niin sitten jatkan.
Mä veikkaan, että päädyn samanlaiseen ratkasuun. Jotenkin nykyinen arc on sellanen, että jaksan lukea sen yhden kerran ja englanniks lukeminen saa sen kohdalla riittää, mutta kunhan päästään taas eteenpäin ja pois tosta arcista mua ehkä enemmän kiinnostavaan tavaraan, niin luultavasti alan ostaa mangaa uudelleen.

Lainaus
En ole vieläkään saanut katsottua youtubesta sitä musikaalia, vaikka tekstitettynä sieltä löytyykin, mutta ei se mitään, olen silti ihan myyty, koska hahmot on ainakin mangakan piirrosversioina superviehättäviä ja traagisia antagonisteja ja totaalisen gay for each other ja ÄÄÄÄ.
Mä oon itse ton musikaalin katsonut ja tykkäsin kyllä tosi paljon. Syystä tai toisesta rakastuin kyllä Alaniin ja Ericiin (ja musiikkeihin) ja tykkään kyllä Sebastianin näyttelijästä siinä vähän liikaa.
« Viimeksi muokattu: 04.02.2015 23:01:53 kirjoittanut Vlad »
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #30 : 19.02.2015 15:02:34 »
spoil chapter 102 AAAAAAAAA shinigameja! Saksalaisia shinigameja! Liikuttavan rumia silmälaseja! Ja toinen näyttää ihan joltain Williamin ja Ronaldin rakkauslapselta, jolle Grell on tuunannut viikatteen  :--D  Oon niin vitun nälissäni shinigamien suhteen, että jo pelkkä English branchin maininta sai mut miltei hihkumaan innosta, vaikka siis jeejee uusia shinigameja, tämä käänne ilahduttaa aika saatanallisissa määrin <3  Nyt ei ollut uusista hahmoista kuin vain ihan pari ruutua, mutta ilmeisesti seuraavassa chapterissa sitten lisää, mun kiinnostus ainakin nyt herätettiin aivan pahuksen tehokkaasti. Vitsi wau onpa mahtava tunne oikein ODOTTAA jatkoa Kuroon!!!!
sano mua rovastiks

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #31 : 19.02.2015 16:08:56 »
Spoil chapter 102: Mäkin ilahduin uusista shinigameista kovasti, heitä ei ole nähty niin pitkään aikaan ollenkaan. Meneillään oleva arc on musta yleisjuoneltaan ollut aika meh, mutta toisaalta sebastiel-shipperille on ollut tarjolla runsaasti järjettömiä nosebleedejä, joten yritän olla valittamatta liian paljon. <3

Tässä luvussa oli taas pakko hykerrellä Sebastianin kettuilulle siitä, että Ciel on pieni ja mekossa... puhumattakaan sitten näiden hyvän maun mukaisesta taistelukenttähuumorista. Kusipääkaksikko on ansainnut toisensa. <3_<3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Rainbow Light

  • Vieras
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #32 : 19.02.2015 19:28:04 »

Kysysin nyt vähän.. Onko animessa mitään jaksoa siitä kun sebu ei tottele käskyä?
Onko suomessa julkastu tuota chapter 102 vielä vai täh? Kun mulla löytyy johonkin 77 asti..

Ja eikös se ole niin että kirja tulee animena esim book of circus ja murder jne?
Spoil?-->jos vaan tiiätte niin tuleeko Ash mangaankin siis?

Oon siis vähän hukassa ja itkeskelen täällä ypöyksin kun en ole ottanut asioista selvää. :-\

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #33 : 19.02.2015 20:35:58 »
Onko suomessa julkastu tuota chapter 102 vielä vai täh? Kun mulla löytyy johonkin 77 asti..

Volume 16 ja siis chapter 77 on viimeisin suomeksi ilmestynyt, seuraava pokkari tulee maaliskuussa. Suomi-julkaisu on vielä aika kovasti jäljessä, koska sarjaa on alettu kääntää suomeksi paljon myöhemmin kuin englanniksi. Tällä hetkellä tosin chapter 102:a ei myöskään ole vielä englanniksikaan pokkarimuodossa saatavilla, kun on niin tuoretta kamaa, vaan scanlation on vasta netissä luettavissa, ilmestyi siis tänään...

Lainaus
Ja eikös se ole niin että kirja tulee animena esim book of circus ja murder jne?

Nyt en ole ihan varma, ymmärsinkö kysymystä, mutta Book of Circus ja Book of Murder ovat ihan perus manga-arceja, joista sitten tehtiin anime. Nuo bookit ovat ihan vaan noiden animesarjojen nimiä. Ashia ei ole mangassa nähty, tosin onhan tuo parivaljakko Charles&Charles yleiseltä habitukseltaan vähän samanlainen...
sano mua rovastiks

Rainbow Light

  • Vieras
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #34 : 19.02.2015 21:10:01 »
Verinen Paronitar, ja tietty muut jos tietää, niin minkä niminen sivu mistä voi lukea siis? Yllaempään viitaten

Beyond, aaaasia kunnossa :p eipä sitten mitään.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 21:19:58 kirjoittanut Undertaker_ »

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #35 : 19.02.2015 21:16:47 »
Undertaker_, skannaukset ovat tekijänoikeuslakien puitteissa hieman ongelmallisia tapauksia, joten linkkejä niihin ei Finissä jaeta, kuten ei myöskään ohjeita niiden löytämiseen.
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #36 : 20.02.2015 16:28:13 »
RANT. spoil chapter 102

Voi vittu oikeasti tämä fandom ja shinigamien sukupuolet! Ilmeisesti ei riitä, että sen Grellin sukupuolesta väännetään EDELLEEN sitä samaa paskaa, sillä nyt pääsee jo lukemaan ihania "first female reaper" sekä tietysti "I assume Sascha is a girl until proven otherwise" -heittoja... ARGH. Käsittääkseni Sascha on sukupuolineutraali nimi, eli sen hahmon sukupuoli voi olla ihan mikä tahansa. Totta kai mäkin heti mietin, että mikäköhän sen hahmon identiteetti on tämän asian suhteen, kun se ei nyt pintapuolisella ensiraapaisulla käynyt ollenkaan selville (plus olisi jännää, jos kuoleman piirissä vähän rikottaisiin näitä sukupuolirajoja enemmänkin), mutta tämä saatujen vaikutelmien julistaminen faktana... Vittu. Saatana. Tää nyt on tietysti asia, joka kiusaa mua ihan oikeassakin elämässä tosi paljon, mutta fandomeiden piirissä siihen on jotenkin helpompi tarttua, kun tarkastelun kohteena on fiktiivinen hahmo. Ja kun tässä fandomissa on näitä aiheita nimenomaan shinigamien yhteydessä puitu jo saatanan paljon...

Jooh, mulla on taas vähän liikaa tunteita...
sano mua rovastiks

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #37 : 21.02.2015 00:02:06 »
RANT. spoil chapter 102

Voi vittu oikeasti tämä fandom ja shinigamien sukupuolet! Ilmeisesti ei riitä, että sen Grellin sukupuolesta väännetään EDELLEEN sitä samaa paskaa, sillä nyt pääsee jo lukemaan ihania "first female reaper" sekä tietysti "I assume Sascha is a girl until proven otherwise" -heittoja... ARGH. Käsittääkseni Sascha on sukupuolineutraali nimi, eli sen hahmon sukupuoli voi olla ihan mikä tahansa. Totta kai mäkin heti mietin, että mikäköhän sen hahmon identiteetti on tämän asian suhteen, kun se ei nyt pintapuolisella ensiraapaisulla käynyt ollenkaan selville (plus olisi jännää, jos kuoleman piirissä vähän rikottaisiin näitä sukupuolirajoja enemmänkin), mutta tämä saatujen vaikutelmien julistaminen faktana... Vittu. Saatana. Tää nyt on tietysti asia, joka kiusaa mua ihan oikeassakin elämässä tosi paljon, mutta fandomeiden piirissä siihen on jotenkin helpompi tarttua, kun tarkastelun kohteena on fiktiivinen hahmo. Ja kun tässä fandomissa on näitä aiheita nimenomaan shinigamien yhteydessä puitu jo saatanan paljon...

Jooh, mulla on taas vähän liikaa tunteita...


(Spoil Ch. 102) Minustakin olisi oikeastaan kivaa, mikäli kuoleman piirissä sukupuolirajojen rikkominen osoittautuisikin ihan yleiseksi ilmiöksi. Vankka peruste tälle piilisi siinä, että ovathan shinigamit muutenkin niitä sarjan edistyksen puolestapuhujia lenkkitossuillaan, moottorisahoillaan ja filminauhoillaan: olisi oikeastaan kivaa, jos paljastuisikin, että kuolemat ovat edelläkävijöitä muillakin aloilla kuin teknologiassa ja muodissa. Saschan sukupuolen spekulointi on ihan ymmärrettävää, mutta kieltämättä hahmon julistaminen yksiselitteisesti naiseksi on vähän hätiköityä ja siinä mielessä huokauksia aiheuttavaa, että hahmo itse ei ole vielä ehtinyt esittää mitään kantaa aiheeseen. Nyt tulikin sellainen olo, että pitäisi parantaa maailmaa tivaamalla ihmisiltä, miksei Sascha saa itse ottaa tähän asiaan mitään kantaa ennen kuin aletaan julistamaan totuuksia?

Ymmärrän kyllä, että moni ihminen kaipaa Kuroon enemmän naisedustusta - nimenomaan vahvaa naishahmoa, ja kuolema on ehdottomasti vahva hahmo, mistä päästäänkin jo seuraavaan ärsyynnystä aiheuttaneeseen juttuun, eli just tuohon: "first female reaper" -juttuun: tuli taas vähän paha mieli Grellin puolesta. :<
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #38 : 21.02.2015 01:01:41 »
(Spoil Ch. 102)Saschan sukupuolen spekulointi on ihan ymmärrettävää, mutta kieltämättä hahmon julistaminen yksiselitteisesti naiseksi on vähän hätiköityä ja siinä mielessä huokauksia aiheuttavaa, että hahmo itse ei ole vielä ehtinyt esittää mitään kantaa aiheeseen. Nyt tulikin sellainen olo, että pitäisi parantaa maailmaa tivaamalla ihmisiltä, miksei Sascha saa itse ottaa tähän asiaan mitään kantaa ennen kuin aletaan julistamaan totuuksia?

Ymmärrän kyllä, että moni ihminen kaipaa Kuroon enemmän naisedustusta - nimenomaan vahvaa naishahmoa, ja kuolema on ehdottomasti vahva hahmo, mistä päästäänkin jo seuraavaan ärsyynnystä aiheuttaneeseen juttuun, eli just tuohon: "first female reaper" -juttuun: tuli taas vähän paha mieli Grellin puolesta. :<


spoil ch. 102
Voi kyllä, kyllä. Mua kiusaa tässä juuri se, että sumeilematta ilmoitetaan olettavansa nimen ja/tai ulkonäön perusteella tiettyä sukupuolta, ja tekevänsä niin siihen saakka, kunnes toisin todistetaan. Ja varsinkin, kun hahmo on vasta esitelty -- emme tiedä Saschasta mitään muuta kuin etunimen ja pärstäkertoimen. Spekulaatiot ovat siis minustakin todella tervetulleita, mutta tällainen julistaminen kertoo minusta enemmänkin siitä, että koetaan ihan asialliseksi toiminnaksi lyödä sukupuolileimoja ilman, että tämän mieltä askarruttavan tyypin edes odotetaan itse ottavan kantaa asiaan. >_< 

Musta uusissa shinigameissa jännää oli juuri se, että vaikka Sascha puhuttelee toista mr. Rudgariksi (eli olettavasti japaniksi ollut Rudgar-san tai senpai), niin Rudgar puhuttelee Saschaa etunimellä — tällöin jopa käännöksen tekijä välttyy sukupuolta koskevilta spekulaatioilta. Edelläkävijyys totisesti sopisi shinigameille muidenkin asioiden kuin teknologian ja muodin suhteen! Tavallaan toivoisin, ettei Saschan sukupuoleen ikinä otettaisi kantaa canonin puitteissa, koska trololol, mutta toisaalta Kuro-fandomissa on kyllä pitkät perinteet hahmon oman äänen sivuuttamiselle, joten surkeana voidaan odotella, mitä tuleman pitää Saschan omista kannanotoista huolimatta. Jatkan nyt tosta Grellistä ilman pienennystä, koska se ei enää liity tähän, ja on minusta sen verran kiinnostava aihe, että sen soisin pysyvän kaikkien nähtävillä, kun nyt kerran nousi esiin.



Kun nyt Grelliä ja siihen liittyvää iänikuisen kuumaa perunaa vähän sivuttiin, niin sen hahmon puolesta voi edelleen pahoittaa mielensä hyvin nopeasti, kun lähtee tätä tunkiota tonkimaan yhtään enempää. Yana Toboson on kerrottu käyttäneen Grellistä maskuliinia joissain haastatteluissa (sekundaari-lähteet jeejee) ja tämän vuoksi itsekin ajattelin pitkään Grellin olevan vaikkapa genderfluid tai jotain muuta kuin yksiselitteisesti mies tai nainen, mutta sittenhän kun asiaa pengoin enemmän, on tullut törmättyä mm. characer guideen, jossa Grell itse sanoo olevansa nainen, jota luodessa jumalalle taisi sattua pieni virhe, ja nyt hän haluaakin kovasti sukupuolenkorjauksen. Mun mielestä sen hahmon sukupuolessa ei siis tuon nojalla pitäisi olla enää mitään epäselvyyksiä.

Aika paljon maskuliinia kuitenkin käytetään. Edelleen. Ja sitä siis käyttävät ihan jossain RPG-blogeissaan sellaiset kovanluokan Grell-fanit, jotka ovat aika satavarmasti käyneet läpi vähintäänkin samat matskut kuin minäkin. Tai joiden ainakin olisi pitänyt... Mikäli näkemystään Grellin miessukupuolisuudesta perustelee hyvin, niin voin sen sulattaa, mutta aika usein kyseiseen kantaan on päädytty suurin piirtein argumentilla "no ei sillä tissejäkään ole". On tietty sinänsä vaikea ottaa kantaa aiheeseen, koska Japani ja kulttuurierot meihin nähden, mutta en ole kyllä ennenkään kumarrellut yhdenkään tekijän suuntaan tulkintoja tehdessäni. Jos hahmo itse on sanonut olevansa nainen, niin sitten se on minusta nainen.

Myös tuoreempi official art viittailisi minusta Grellin naiseuteen aika vahvasti; Book of Circus -keräilykortti, chapter 100 kansikuva lisukkeineen, Book of Murder satu-AU, sekä shinigamien työpaikkaruokailu Yana Toboson saitilta. Tietty voidaan kyseenalaistaa sekin, voiko sukupuolta päätellä sellaisten ulkoisten tunnusmerkkien kuin pukeutumisen, ehostuksen ja kampausten perusteella, mutta ehkä nyt tälleen visuaalisen fiktion puitteissa sille voi antaa jonkinlaista painoarvoa.
« Viimeksi muokattu: 21.02.2015 01:03:31 kirjoittanut Verinen Paronitar »
sano mua rovastiks

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Kuroshitsuji
« Vastaus #39 : 22.02.2015 22:41:59 »
Olen tuumaillut hyvän tovin, miten on parasta muotoilla sanansa aihepiiristä. En ole oikeastaan kovinkaan hyvä analysoimaan aihetta, sillä monesti sorrun pelkkään paasaukseen. Koska kysymys fanikunnan suhtautumisesta Grellin sukupuoleen aiheuttaa kuitenkin kaikenlaisia fiiliksiä, lienee niiden purkaminen ihan aiheellista.

Minusta on hienoa, että Kuro tarjoaa hahmon, joka ei ole cissukupuolinen. Toinen sarjan eduksi mainittava asia on se, ettei sarja tee myöskään Grellin sukupuolesta isoa numeroa, vaan antaa hahmon olla vapaasti identiteettiään vastaava persoona. Harmistuttavaa kuitenkin on nimenomaan se, miten mehevä riita aihepiiristä kytee fandomin sisällä. Yksi transsukupuolinen hahmo ei voi olla keneltäkään pois, mutta jos Grell tahdotaan väen vängällä vääntää mieheksi, on se mahdollisesti sukupuolirajoja rikkovaa hahmoa toivovilta pois: harvassa ovat ne sarjat, jotka tarjoavat vastaavaa hahmoa, joten miksi sukupuolirajoja rikkoviaa hahmoa kaipaavilta veisi väkisin pois sen yhden ainoan hahmon?

Tuntuu oikeastaan kurjalta ylipäätään käyttää tekstissä sellaisia sanoja kuin cissukupuolinen tai transsukupuolinen, koska kivointa olisi vain todeta Grell naiseksi, mutta kaiketi puheenvuoron ymmärrettävyyden nimissä on pakko sortua käyttämään hieman epämiellyttävää luokittelua.

Minun on myönnettävä, että kesti todella pitkään ennen kuin edes aloin miettiä Grellin sukupuoli-identiteettiä. Kun Grellin todellinen minuus paljastui ensikerran ja hän viittasi itseensä ladyna, ensimmäinen ajatukseni taisi olla tasoa: "Jaa, hahmo olikin nainen", mutta kun Sebastian viittasi tekstityksissä Grelliin sanalla he, toki kävi kiinnostamaan, että mistäs nyt moinen johtuu. Googletin aiheen ihan vain siksi, että tahdoin tietää, onko sarjan luojalla jotain kantaa aihepiiriin, mutta herran jestas, mikä virhe.. Se kiihko, jolla fanikunnassa aiheesta väännettiin, oli oikeastaan pelottavaa ja onnistui hämmentämään minut perusteellisesti, vaikka näin jälkiviisaana olisi ollut vain parasta pysyä koko ajan siinä kannassa, että totta kai Grell on nainen. Tässäkin kysymyksessä yksinkertaisin vastaus on paras. :)

Liekö se, että Sebastian viittaa Grelliin maskuliinisella pronomiinilla enkkutekstityksen vika vai onko tällainen vivahde olemassa japaniksikin?
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.