Kirjoittaja Aihe: Tylypahkan valioliiga (K-11, pelimieshuumori, Wood/Katie, Cedric/Cho...) Valmis  (Luettu 11145 kertaa)

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Nimi: Tylypahkan valioliiga
Ikäraja: K-11
Genre: romance, humor
Paritukset: Oliver Wood/Katie Bell, Cedric Diggory/Cho Chang, Fred Weasley/Angelina Johnson... ja muuta!
Summary: Tunnetut Tylypahkan huispaavat jätkät lyövät vetoa siitä, kuka heistä on paras ja pahin pelimies. Voittaja saa Harry Potterin Tulisalaman (joka on siis takavarikossa siihen asti).
Disclaimer: J.K. Rowlingin luoma maailma.
Varoitukset: Röhkön eka urheilusoopa.
Muuta: Luin Azkabanin vankia, kun äkillinen inspiraatio valtasi minut sivulla 178 (Angelina, Alicia ja Katie kuolaavat Diggoryn perään). Oli vain pakko päästä kirjoittamaan urheilullisten ihmisten rakkaushömppää. Fici sijoittuu Azkabanin vangin aikaan (Harry kolmannella). Lukuja yhteensä kolme + prologi.


Aluksi kohtaaminen valvojaoppilaiden/huispauskapteenien kylpyhuoneessa


Vanhat hanat päästivät vihlovaa ääntä, kun ne väännettiin täysille. Vähän kuumaa vettä, sopivasti kylmää, jotta lihakset saisivat sopivasti ärsykettä. Ei yhtään naisellisia kylpyvaahtoja! Lämpötilan vaihtelu takaisi sen, että keho palautuisi kovan treenin jälkeen. Kun vesi ei ollut liian kuumaa, lihakset eivät rentoutuneet liiaksi. Pitäjällä ei saanut olla liikaa massaa, vaan täydellisen hallitut reidet, kädet ja vatsalihakset.

Oliver Wood oli vaatimaton ihminen, mutta urheilun suhteen hän oli tosissaan. Huispaus ei ollut hänelle vain harrastus, vaan elämäntapa. Huispaus ei tapahtunut vain kentällä. Matseja piti etukäteen suunnitella ja puida jälkikäteen. Omasta kunnosta piti huolehtia. Sääolosuhteiden vaikutusta peliin piti tutkia. Huispauskaapujen kuitujen irtoamista piti mitata säännöllisesti.

Oliver oli ylpeä omasta torjuntatilastostaan. Aivan kuin hän olisi torjunut kaatoja pelkällä ajatuksen voimalla! Joukkueensa kapteenina Oliver Woodilla oli vastuullinen tehtävä huolehtia myös muiden edistymisestä. Hän kirjoitti muistiin jahtaajiensa syöttöpisteet ja maalit. Angelina suosi oikeaa vannetta liikaa, Katie keskittyi puolustukseen ja Alicia oli liian varovainen taklausten kanssa. Tytöt olivat oikein mainioita pelaajia, mutta he eivät antaneet joukkueelle tarpeeksi aikaa: he nimittäin uhrasivat vapaa-aikansa huispauksen lisäksi läksyille ja turhalle hihitykselle. He kehtasivat nauraa päin Oliverin naamaa, kun tämä ehdotti, että jahtaajat olisivat venytelleet ja keskittyneet pelistrategioihin tai kuivaharjoitteluun.
Hänen etsijänsä, Harry Potter, ei ollut vielä koskaan hävinnyt yhtäkään ottelua. Mutta Harrylla oli ikävä taipumus ajautua kaiken maailman hullutuksiin, kuten Salaisuuksien kammioon, joten hänenkin motivaatiossaan oli hiomista.
Ja sitten olivat vielä mainiot lyöjät, George ja Fred Weasley, jotka keskittyivät kyllä peleissä hyvin tehtäväänsä, mutta häiritsivät usein Oliverin harjoituksia hölmöillä vitseillä. Lisäksi heillä oli taipumusta olla syyllisiä jahtaajien turhaan hihitykseen.

Oliver kipusi suureen altaaseen, joka oli vihdoin täyttynyt. Hän nautti kuumien ja kylmien vesivirtojen risteilevistä tuntemuksista paljaalla ihollaan. Hän rentoutuisi huispauskapteenien kylpyhuoneessa (jonka suurin osa oppilaista tunsi valvojaoppilaiden kylpyhuoneena) tasan kaksikymmentä minuuttia. Liiallinen lilluminen vedessä tekisi lihaksista liian pehmeät.

Tämän päivän harjoituksissa Oliver oli jälleen kerran muistuttanut joukkuettaan siitä, että tämä vuosi oli hänen viimeinen tilaisuutensa voittaa tupien välinen mestaruus. Jos Rohkelikko voittaisi tänä vuonna, Oliver saisi hyvät suositukset huispausliigaa varten. Hän halusi ammattilaishuispaajaksi! Hän ei ollut paljastanut tätä kenellekään muulle, ei edes Professori McGarmiwalle ammatinvalinnanohjauksessa. Tosin Rohkelikon tuvanjohtaja oli kovasti vihjannut, että Woodissa oli ainesta urheilualalle. Mutta koska Oliver ei halunnut tuottaa pettymystä tai sanoa haavettaan ääneen, hän oli valehdellut aikovansa parantajaksi.
 ”Hmm, sinä olet yksi tarkimmista opiskelijoistani”, Minerva oli myöntänyt, ”kukaan muu ei ole aikaisemmin kiinnostunut huispauskentän nurmikon pituudesta.” 

Mutta Oliverista ei kuulemma ollut parantajaksi, koska hänellä ei ollut tarpeeksi aikaa läksyille.

Oliver kannatti kolmea eri joukkuetta: Nauriston nuolia (koska joukkue oli isän suosikki ja Oliverin huispausfanaattisuuden perusta), Kairfilin katapultteja (koska kyseessä oli Walesin paras tiimi) ja tietysti maajoukkuetta. Oliver ei tietenkään vakavissaan kuvitellut, että hän pääsisi oikopäätä liigaan tai maajoukkueeseen. Todennäköisesti hän pääsisi valmentamaan jotain juniorijoukkuetta ja B-sarjaan pelaamaan. Mutta hän olikin vasta 17-vuotias velho, jolla oli aikaa harjoitella ja luoda suhteita.

Tosin huispauspiireissä kohistiin juuri siitä, että vain 16-vuotias Viktor Krum oli palkattu Bulgarian maajoukkueeseen. Ehkä Oliver muuttaisi ensi kesänä Bulgariaan.

Tulevaisuuden suunnitelmien laatiminen katkesi, kun kylpyhuoneen ovi avautui naristen. Oliver oli kyllä asettanut oveen kyltin ”VARATTU OLIVER WOODILLE”, mutta näköjään Cedric Diggory ei osannut lukea. Pitkä ja vanttera kiharatukka oli Puuskupuhin huispausjoukkueen uusi etsijä ja kapteeni.
 ”Oi, anteeksi”, Diggory pahoitteli, kun hän huomasi Oliverin altaassa. ”Haittaako, jos tunkeudun seuraan? Minun pitää olla tekemässä ryhmätyötä tunnin päästä, enkä haluaisi mennä sinne likaisena.”

Oliveria haittasi, mutta Diggory oli jo ujuttautunut veteen. Kenties Oliver voisi udella jotakin Diggoryn pelitaktiikasta… hetkinen… vielä yhdeksän minuutin ajan.
 ”Mites treenit sujuu?” Oliver kysyi mahdollisimman huolettomasti. "Yhtään loukkaantumisia?"
 
Diggory asetti kädet niskan taakse. Hän oli 16-vuotias, mutta ikäisekseen kookas. Oliver oli käynyt vakoilemassa puuskupuhien pelejä valeasussa, ja saanut todeta, että heidän kapteeninsa oli nopea tekemään käännöksiä. Harry oli toki hyvä lentäjä, mutta hän oli heiveröinen eikä sietänyt suuria tuulenpuuskia.

 ”Kapteenina olo on yllättävän rankkaa”, Diggory myönsi, ”minulla on tänä vuonna vielä V.I. P-tutkinto. Saa nähdä, miten onnistun sovittamaan kaiken yhteen.”
Oliverin teki mieli tuhahtaa ääneen. Kapteenit eivät murehtineet jotain tutkintoja!
 ”Entäs Rohkelikko? Aiotko viimein päästä käsiksi pokaaliin?” Diggory kysyi. ”Käsittääkseni olet seiskalla.”
Oliver puristi hampaansa yhteen.
 ”Rohkelikolla on hyvä joukkue – ” hän oli sanomassa, mutta silloin kylpyhuoneen ovi avautui jälleen kolahtaen.

Helvetti, Oliver nautti tästä paikasta juuri siksi, että kyseessä oli pienen, tarkoin valitun ryhmän, oma privaattitila!

 ”Oho, katsoppas, keitä täällä on!”
Fred Weasleyn virnistelevä pärstä ilmestyi Oliverin yläpuolelle. Ja koska hän ei koskaan liikkunut yksin, tietysti myös George Weasley loikkasi pian uima-altaaseen ja loiskautti Oliverin päälle vettä.
 ”Inhottavaa”, Oliver mutisi pärskittyään kylpyvettä suustaan.
”Ihanaa”, Fred huokaisi ja veti kädet märkien loimuhiustensa läpi. ”Vielä kun tänne saisi naisen… vaikka Penelope Clearwaterin… En käsitä, mitä hän näkee Percyssä!”
 ”Eikö Percy ole sinun isoveljesi?” Diggory kysyi hämmentyneesti.
Kaksoset vilkaisivat toisiaan tietäväisesti.
 ”Sori, me unohdettiin, että ollaan siveellisessä seurassa”, Fred sanoi purevasti.

”Te ette ole kapteeneja”, Oliver huomautti, ”ette saisi olla täällä.”
 ”Me nähtiin, että tämä on varattu sinulle. Ajateltiin, että kuulutaanhan me Tylypahkan valioliigaan”, Fred vastasi ja osoitti vatsalihaksiaan, ”me hallitaan kaatoja ihan yhtä hyvin kuin sinä, kapu.”
George kohotti kätensä ja kumarsi Oliveria kohti pilkallisesti.
 ”Oi, anteeksi, jos me häiritsimme teidän romanttista kylpyänne!”
 ”Ei tämä ole romanttista!” Oliver puuskahti. ”Ei täällä ole edes kylpyvaahtoa!”
Kaksoset nauroivat ja Oliver punastui.
 ”Ihan kuin sinulla olisi joskus ollut täällä joku nainen”, Fred huomautti. ”Tai missään… Ainahan sinä kehut, että torjut kaadot ajatuksen voimalla! Sinä varmaan viihdyt paremmin luutien kanssa…”
 ”RIITTÄÄ!” Oliver huusi vihaisesti.
”Osuit arkaan paikkaan”, George sanoi veljelleen toruvasti. ”Tai ainakin pitäjän maila osui, hehe…”
Oliver vilkaisi kelloa ja huomasi kylpyaikansa ylittyneen minuutilla. Hän nousi poistuakseen, mutta George päästi toppuuttelevaa ääntä.
 ”Pruu, Oliver!  Meillä on uutta tietoa, joka kiinnostaa sinua!”
Oliver huokaisi raskaasti.
 ”Me satutaan tietämään, että McGarmiwa takavarikoi Harrylta Tulisalaman”, Fred jatkoi. ”Tulisalaman, Oliver. Tu-li-sa-la-man.”
 ”Tulisalaman?” Oliver ja Cedric toistivat yhteen ääneen.
”Ne osaa tavata, Fred”, George hihkaisi.
 ”Aivan”, Fred sanoi mielissään. ”Tulisalama, tämän hetken nopein kilpaluuta, on vangittu Minervan työhuoneeseen. Mutta onneksi minä ja varjoni olemme päättäneet varastaa sen. Vieritämme syyn Sirius Mustan niskaan.”
Oliver älähti epäuskoisesti.
 ”Älä muuta sano”, George huomautti närkästyneesti, ”oma kaksoisveljeni sanoi minua juuri varjoksi…
 ”Älkää keskeyttäkö minua”, Fred sanoi, ”älkää edes älähdyksillä. Missä olinkaan? Niin, vierittämässä syytä luutavarkaudesta Mustan päälle. Hän on tämän hetken etsityin murhaaja. Voimme lavastaa tilanteen, jossa hän on mukamas hyökännyt jonkun viattoman – kuten veljemme Ronin, joka on neitsyt – kimppuun. Sitten vain kerrotaan kaikille, että Musta pakeni Tulisalaman avulla!”
Kaksoset katsoivat Oliveria innoissaan.
 ”Minä huomaan tässä yhden suuren ongelman”, Oliver huomautti ja katsoi merkitsevästi Cedric Diggorya, joka istui edelleen häntä vastapäätä altaassa ja oli kuullut kaiken kaksosten suunnitelmasta.
Fred pamautti kätensä innostuneesti yhteen.
 ”Eihän luudan hankkimisessa olisi mitään hauskaa ilman pientä vetoa!”
George kohotti kulmiaan.
 ”Etkö voi vain myöntää, että puhuit ohi suusi?”
Fred hymyili vinosti.
 ”Okei, tarkoitus oli pölliä Tulisalama takaisin Harrylle, mutta… olkoon, me tarvitaan sitä enemmän kuin hän!”
 ”Anteeksi”, Diggory sopersi väliin ja nosti kätensä ylös, ”mutta minä en halua sotkeutua mihinkään laittomaan…”
 ”Et edes, vaikka Cho Chang on ihastunut Harry Potteriin?” Fred ehdotti lipevästi.
Diggory kohotti kulmiaan.
 ”Joo, me tiedetään”, George sanoi viisaasti, ”kuultiin, kun Chang puhui ystävälleen uskomattomasta Harrysta.”
Cedric lysähti kaakeliseinää vasten ja sanoi vaimeasti:
 ”Chang saa puhua kenestä haluaa.”
”Sinä olit hänen kanssaan Viistokujalla kesällä”, Fred huomautti, ”piditte toisianne kädestä. Sinä ostit hänelle jäätelön.”
Diggory katsoi kaksosia murhaavasti.
 ”Kuvittele, millaisen vaikutuksen tekisit Changiin – tai kehen tahansa – jos sinulla olisi Tulisalama!” George hihkaisi.
Diggoryn kasvoilla käväisi omituinen onnen varjo.
 ”Ja sinä”, Fred huomautti ja kääntyi katsomaan Oliveria, ”sinähän tekisit mitä vain, jotta voittaisit tupamestaruuden, eikö niin?”
Oliver nielaisi.

 ”Ehdotan seuraavaa”, Fred sanoi kovaa, ”se meistä, joka osoittaa olevansa paras ja pahin pelimies, saa maailman mahtavimman Harry Potterin kilpaluudan omakseen!”
 ”Pelataanko me toisiamme vastaan?” Oliver varmisti.
George pärskähti.
 ”Ei, idiootti, vaan me isketään naisia!” Fred huudahti. ”Enkä puhu nyt pelimailoista, Wood. Me kokoonnumme tässä kylpyhuoneessa kahden kuukauden päästä ja päätämme, kuka saa Tulisalaman!”

Jos kaksoset olisivat näyttäneet yhtä innokkailta huispausharjoituksissa, Oliver olisi oikopäätä antanut heille enemmän pisteitä omaan salaiseen taulukkoonsa.
Oliver nousi altaasta ja kietoutui pyyhkeeseen. Ovella hän melkein törmäsi Marcus Flintiin, joka oli kookas kuin peikko.
 "EIKÖ KUKAAN TÄÄLLÄ OSAA LUKEA?" Oliver huusi raivoissaan. "VARATTU OLIVER WOODILLE!"
Kun hänen huutonsa kaiku oli vaiennut, Fred hihkaisi:
 "No mutta juuri tuollainen kylttihän vain houkuttelee Luihuisen kapteenin tänne!"
George katsoi Flintiä voitonriemuisesti.
 "Marcus hyvä, miltä kuulostaisi pieni veto? Osallistu ihmeessä, niin me ei kerrota kenellekään, että sinä olet homo."

Joskus Oliver toivoi, että huispaus tapahtuisi vain kentällä.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2021 21:24:47 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

The Mind

  • ***
  • Viestejä: 174
Onneksi luin tämän (väsyneenä) vaikka urheilu ei mitenkään liity omiin kiinnostuksiin. Ilmeisesti tässä kuitenkin keskiössä on romance ja huumori.. Nauroin tätä lukiessa vaikka kuinka! Etenki toi loppu, haha! :D En ole aiemmin lukenut Woodista tai Diggorysta ficcejä, mutta olit tehnyt heistä juuri sellaisia kuin kirjojen perusteella voisi kuvitella. Woodille huispausvoitto on pakkomielle ja Diggory on tommonen kiltti. Ja kaksoset oli kans tosi nappiin! Mahtava idea, jatkoa!

räiskeperäinen sisulisko

  • kamelikuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 238
Eikä, tää on hauska :D ja omituinen onnen varjo<3 kaunis ilmaisu.

Tuo paritusten etukäteisilmoittelu häiritsee minua, ne jotenkin pilaa koko idean. Olisi kiva jos olisi jotain arveltavaa, eihän kirjoissakaan ole mitään paritusten etukäteisilmoittelua, paitsi jotkut ääliöt spoilaavat ne takakannessa. Eikö tarinat yleensä lueta sen takia, että saadaan tietää, mitä niissä tapahtuu?

Tuo huispaussanaston kaksimielistäminen oli jotain niin eeppistä:'''D. Kyllä, jään seuraamaan, ja kaipaan jo nyt jatkoa!

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Tuo huispaussanaston kaksimielistäminen oli jotain niin eeppistä :'''D.

Voi kyllä ;D

Anygays, kommenttikampanjasta morjens.

Mieletön avaus. Ensinnäkin Woodin jätisyttävä intohimo huispaukseen sai jo rääkymään naurusta. Kuka muu muka tietää tai luulee että lihakset tulevat veteliksi oltuaan liian kauan vedessä? (toivottavasti tuo ei oo faktatietoa) muutenkin kaikki ihan pilkuntarkka seuraaminen oli nimenomaan hauskaa eikä mennyt tippaakaan överiksi.

Ja kun porukkaa alkoi lappamaan, muuttui meno vaan kahta hauskemmaksi ;D Fred ja George oli ihania ja ihan omia itsejään kun riehuivat ja touhottibat <3<3 ja se kaikki kaksimielinen niistä huispaussanoista.. Voi että kun räkätin ihan kippurassa :D

Ootan todella innolla tän jatkumista :)
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
A/N: Wautsi wau, kommentteja uudelle ficille! =] Kiitän päiväni piristämisestä!
The Mind: Totta, tämä fici ei ole kovin urheilukeskeinen, vaan nimenomaan romanttinen komedia. Oliver Wood on minulle uusi löytö hahmona, mutta olen kovasti ihastunut häneen.
räiskeperäinen sisulisko: Kiitos kommentista! Ihanaa, että tartuit nimenomaan tuohon ilmaisuun, koska itsekin tykästyin siihen. Ja sitten parituksen ilmoittamisesta: olen joskus hamassa menneisyydessä kirjoittanut alkuun "paritukset selviävät lukemalla", mutta sain siitä sapiskaa ylläpidolta. Tämän kohdalla voin kuitenkin todeta, että kerrotut paritukset eivät yksinään ole tarinan idea, toivottavasti!
Otaku: Kiitos sinullekin kommentista! Oliver Wood on omassa mielessäni juuri tuollainen huispausfriikki, mutta toivottavasti myös vähän hellyttävä. Ja kyllä, veden lämpötilan vuorottelu perustuu faktatietoon, joka on peräisin hiihtäjäkaveriltani, jonka valmentaja on ohjeistanut siihen... :D
Toivottavasti tämä naurattaa jatkossakin! :)


No niin, ensimmäisen erän aika. Tästä kenties huomaa, että Harry Potter ei ole lempparihahmoni! :D


ERÄ 1/3:
Potter pilaa päivän


Puuskupuhin avulias kapteeni

Ei ollut lainkaan säntillisen Cedric Diggoryn tapaista osallistua vetoon, jossa pelattiin ihmisten tunteilla. Jos hänen kunnianarvoisa isänsä Amos Diggory olisi saanut tietää poikansa tempauksesta, hän olisi varmaan… No, luultavasti hän ei olisi syyttänyt asiasta suoranaisesti Cedriciä, ei ainakaan julkisesti.
Todennäköisesti Amos osoittaisi syyttävällä sormella herra Weasleytä, jonka kaksospojat olivat useammin kuin kerran jääneet kiinni vastaavanlaisista kolttosista. Olihan Arthur Weasleyn vika, että Fred ja George Weasley olivat ylipäätään olemassa.

Huh, Cedric kuolisi häpeästä, jos isä syytäisi koko sotkun Arthur Weasleyn niskaan vain, koska tämä oli rakastellut vaimonsa kanssa.

Niin, jos Amos Diggorylta kysyttiin, hänen ainoa poikansa oli aina kohtelias ja kuuliainen. Hän oli oikea kunnon puuskupuh; ahkera ja ystävällinen.

Tälläkin hetkellä Cedric oli kirjastossa ystäviensä ympäröimänä. He tekivät yhdessä yrttitiedon ryhmätyötä, joka esiteltäisiin seuraavalla tunnilla muille.
Mutta vastoin tapojaan, Cedric ei antautunut tehtävään täysin siemauksin. Sen sijaan hän ajatteli vetoa, jonka Weasleyn kaksoset olivat kehitelleet. He nimittivät sitä Tylypahkan valioliigan vedoksi. Ilmeisesti ”Tylypahkan valioliiga” tarkoitti tiettyjä huispaajia.
 
Voittaja saisi Tulisalaman, jonka kaksoset pihistäisivät Professori McGarmiwan työhuoneesta. Voittaja ei tietenkään voisi käyttää luutaa välittömästi, vaan se pitäisi ottaa käyttöön sopivan ajan kuluttua varkaudesta.
Mutta Tulisalaman saisi vain se jätkä, josta tytöt puhuisivat koulussa oikeana pelimiehenä. Tylypahkan valioliigalla oli kaksi tuomaria: pienen harkinnan jälkeen pojat olivat päättäneet, että vedon voittaisi se, jonka Ginny Weasley ja Matami Huiski tunnustaisivat pelimieheksi.

Weasleyn tyttö saisi luvan kuunnella muiden tyttöjen juoruja. Hän oli pieni, huomaamaton ja utelias, eikä hän suosinut liikaa isoveljiään. Matami Huiski sen sijaan ei tiennyt tuon taivaallista koko vedosta, mutta asiaa kysyttäisiin häneltä joulukuun alussa. Huiski oli valikoitunut tuomariksi, koska hän tunsi huispaajat ja kuuli heistä muulta opettajakunnalta.

Cedric ei varsinaisesti halunnut pelimiehen mainetta. Hän halusi tehdä vaikutuksen Cho Changiin, neljäsluokkalaiseen korpinkynteen, joka oli fiksu ja mukava huispaaja. Mutta ikävä kyllä Chang näytti kiinnostuneen Harry Potterista, joka oli mielenkiintoisempi ja vaarallisempi kuin Cedric. Okei, Potter oli kolme vuotta nuorempi ja paljon lyhyempi kuin Cedric, mutta tytöt – varsinkaan korpinkynnet – eivät välittäneet pelkästä ulkonäöstä. Siksi Cedric piti Chosta vieläkin enemmän: hän ei ollut pinnallinen.

 ”Sopiiko se sinulle, Cedric?”
”Mm, mikä?” Cedric hätkähti ajatuksistaan. Muut tuijottivat häntä odottavasti.
 ”Käykö sinulle, että puhut suurimman osan esitelmästä? Osaat sen kaikista parhaiten”, ehdotti Jonathan Baifery.
 ”Totta kai”, Cedric myöntyi, kuten aina.

He pakkasivat tavaransa ja tekivät lähtöä oleskeluhuoneeseen. Kirjaston ovella heitä vastaan käveli kuitenkin Cho, jolloin Cedric huikkasi muille unohtaneensa yhden tärkeän kirjan hyllyyn, ja hän kääntyi kannoillaan.
 ”Hei!” Cho tervehti häntä (kun Cedric oli tavoittanut hänet hyllyrivien väliköstä).
”Ai, moi!” Cedric vastasi huolettomasti ja jäi nojailemaan hyllyyn. ”Voinko auttaa sinua löytämään etsimäsi?”
Cho katsoi rivejä, joiden kirjat alkoivat C-kirjaimella.
 ”Te puuskupuhit olette aina niin avuliaita”, Cho sanoi iloisesti.
Cedric nojasi toisella kädellä hyllyyn, mutta tiputti vahingossa yhden kirjan. Hän nosti sen nolona ja totesi:
 ”Niin, joo, joskus… Mutta en aina ehdi olla avulias... Etsin tässä itselleni yhtä… kirjaa…”
Cho katsoi häntä hieman oudoksuen ja jatkoi kirjojen seulomista.
 ”Kas, meidän molempien nimet alkavat C:llä, ja osuimme molemmat tälle samalle osastolle”, Cedric heitti, ”melkoinen sattuma.”
Kun Cho ei vastannut mitään, Cedric tunsi poskiaan kuumottavan ja hän yritti korjata tilanteen:
 ”Tai ei sittenkään!”
 Merlin soikoon, hän ei ollut ikinä heittänyt mitään noin typerää!

Cedric huomasi, että Cho oli kiinnittänyt koululaukkuunsa Henkipään harpyijoiden pinssin. Huispauksesta puhuminen ei voinut päättyä huonosti, joten Cedric totesi:
 ”Melkoinen huispauskausi, vai mitä?”
Cho poimi etsimänsä kirjan käteensä ja kääntyi vihdoin katsomaan Cedriciä.
 ”Joo, no, on Korpinkynnellä vielä toivoa, vaikka Potter rökittikin minut melko pahasti.”
Äh.
 ”Tarkoitin liigaa”, Cedric täsmensi, ”Henkipään –”
”Hän ei ole koskaan hävinnyt yhtäkään ottelua, tiesitkö sen?” Cho kysyi ja käveli kohti lainaustiskiä. ”Vaikka hän on niin nuori…”
Matami Prilli otti Chon kirjan ja vetäisi taikasauvansa sen yli.
 ”Sinä lensit hyvin”, Cedric kommentoi kärkkäästi, ”peesasit tosi ovelasti.”
”Niin, yritin hyötyä Potterin tarkkanäköisyydestä”, Cho myönsi ja otti kirjan takaisin.
Tarkkanäköisyydestä... Potterillahan oli teipillä paikatut silmälasit!

He kävelivät yhdessä – tai oikeastaan Cedric ennemminkin seurasi Chota – pois kirjastosta. Cedricin mieliala oli laskenut, kun Cho oli ottanut Potterin puheeksi.
 ”Teillä on sitten seuraavaksi Rohkelikko vastassanne”, Cho muistutti käytävällä, ”odotan innolla.”
Hän riensi matkoihinsa.

Cedric päätti, että se pahuksen luuta olisi hänen!

Rohkelikon pakkomielteinen kapteeni

Aluksi Oliver ei edes muistanut koko typerää vetoa, sillä hän piti sitä naurettavana ajanhukkana. Kaksosilla oli tapana kehitellä typeriä ideoita, jotka saattoivat heidät yleensä pulaan ja jälki-istuntoon, jolloin he eivät voineet osallistua huispausharjoituksiin, eikä Rohkelikko sitten voittanut tupamestaruutta, koska lyöjät olivat ruosteessa. Okei, viime vuonna matsi peruttiin, koska koulusta löydettiin salainen kammio, mutta se oli pientä se.

Mutta sitten Oliver kuuli sivusta taikajuomatunnilla, miten eräs erityisen kiltti puuskupuh, Rosalie Kensigton, puhui Marcus Flintistä ystävälleen Amandalle.
 ”…hän vaikuttaa tosi jöröltä, mutta oikeasti hän on… miten sen nyt sanoisi… hellä! Hän antoi minulle kimpun ruusuja!”
Tytöt kikattivat.

Oliver tuijotti epäuskoisesti porisevaa kattilaansa. Samalla hän muisteli kaikkia niitä kertoja, kun rujo Flint oli yrittänyt murskata hänen kätensä ennen huispausotteluita. Jos joku yltiöystävällinen puuskupuh sanoi Luihuisten kapteenia helläksi, Oliver oli pahasti jäljessä ”Tylypahkan valioliigasta”. Ne kelvottomat kaksoset olivat vetäneet Marcus Flintin mukaan vetoon vain, koska he kuvittelivat olevansa voittamattomia. Jokainen vetoon osallistunut oli luvannut rikkumattoman valan, eikä kukaan voinut paljastaa Tulisalaman varkautta opettajille. Eli se joka voittaisi vedon, olisi turvassa.
Tulisalama ei missään nimessä saisi päätyä luihuisille!

Oliver hätkähti tästä kammotavasta ajatuksesta takaisin tyrmään, kun Professori Kalkaroksen tympeä ääni silitteli ilmaa:
 ”Herra Wood, missä vaiheessa ajattelitte lisätä liemeenne pollomuhkun kuoria?”
”Öh, kohta?”
Hänen pöytäseurueensa hihitteli.
 ”Jos olette pitäjänä yhtä tarkka kuin taikajuomissa, Rohkelikolla taitaa olla aika heikot mahdollisuudet voittaa huispausmestaruus”, Kalkaros nälvi, ”ehkä ensi vuonna sitten, kun sinä olet poissa…”
Kuulosti ihan siltä, kuin Oliver olisi kuolemassa pois. Oliver nieli kiukkunsa, sillä Kalkarokselle ei kannattanut ryppyillä. Sen sijaan hän aikoi saattaa juomansa loppuun ja kysyä jota kuta luokan tytöistä kanssaan treffeille. Eikä välttämättä siinä järjestyksessä.

Ilman treffejä kukaan ei sanoisi Oliveria pelimieheksi. Hänen pitäisi varmaan tapailla mahdollisimman montaa tyttöä. Hittolainen, Oliverhan veisi vaikka Dumbledoren treffeille, jos se oli takeena pelimiehen maineesta!

Oliver antoi katseensa kiertää tyrmää: ihan kuin hän olisi tarkistanut huispauskentän tilannetta. Rosalie oli selvästi liian kiintynyt Flintiin, joten hän oli paitsiossa. Amanda ei ollut laittanut solmiota, joten Oliver asetti hänet mielessään jäähylle. Luihuiset edustivat vastajoukkuetta, eikä vihollisen kanssa kannattanut veljeillä. Rohkelikkotytöt olivat Oliverin kavereita, joten heidän kysymisensä olisi ollut liian kiusallista. Oliver ei halunnut tehdä omaa maalia. Jäljelle jäi siis vain ryhmän ainoa vapaa korpinkynsi, Brianne Sukunimijotaenmuista, joka istui Penelope Clearwaterin ja Percy Weasleyn kanssa. Oliver päätti yrittää taklata hänet.

Kun kello soi tunnin päättymisen merkiksi, Oliver toivoi, että jotenkin taianomaisesti Brianne jäisi muista jälkeen. Mutta tietysti mitään tällaista taianomaista ei tapahtunut, vaikka Tylypahkan velhokoulussa oltiinkin. Penelope ja Percy odottivat kärsivällisesti, että solakka Brianne sai tavaransa pakattua. Hän oli melko liikunnallisen näköinen, vaikka hän ei huispausta harrastanutkaan. Tosin suurin osa korpinkynsistä harrasti liikuntaa, koska he tiesivät, miten järkevää oli huolehtia omasta kehosta.

 ”Anteeksi, Brianne, minulla olisi vähän asiaa”, Oliver aloitti, kun hän oli rohkaissut itsensä tytön luokse.
Brianne heitti laukkunsa olalle ja katsoi Oliveria odottavasti. Myös Percy ja Penelope katsoivat häntä. 
 ”Öh”, Oliver köhisi ja katsoi Briannen silmien sijaan tämän ruskeita hiuksia, jotka olivat tiukalla nutturalla. Minähän olen pelimies! Tai ainakin sitten, kun Percy Weasley lakkaa tuijottamasta minua typerästi.
Yhtäkkiä Oliver ei ollut enää varma, halusiko hän treffeille kenenkään kanssa. Oliverilla ei ollut aikaa tällaiseen. Hänellä oli huispausjoukkue valmennettavana, kapteenikokouksia ja huispauskentän nurmikko huolettavana.
 ”Kakaise ulos!” puuskahti Professori Kalkaros, joka oli näköjään hänkin jäänyt odottamaan työpöytänsä ääreen.
Oliver punastui.
 ”Mennään”, hän totesi muille ja marssi käytävään. Häntä nolotti niin, että hän ei pysähtynyt vaan jatkoi matkaa päivälliselle. Suuressa salissa hän muisti, että hänen piti pyytää Briannea ulos, mutta tämä oli jo istunut Korpinkynnen pöytään.

Oliver näki mielessään, miten omahyväisen näköinen Marcus Flint lensi häntä kohti Tulisalamalla.

Sen illan huispausharjoitukset eivät menneet hyvin. Sää oli sateinen ja Oliver huomasi suuttuvansa pelaajien pienimmistäkin mokista.
 ”Katie, HYÖKKÄÄ!” Oliver huusi maalisaloilta ääni käheänä. ”Angelina, täällä on muitakin vanteita kuin oikeanpuoleinen! Alicia, LOPETA!”
Oliver mulkaisi Georgea, jonka vitsille Alicia Spinnet parhaillaan naureskeli. Sitten hän huomasi etsijän toikkaroivan yläpuolellaan.
 ”Harry, lopeta se sikssakki ja lennä suoraan!”
Kaato lensi keskivannetta kohti, jolloin Oliver kohotti mailansa ja mäiskäytti pallon vastakkaiseen päätyyn. Kaato lensi vasemmasta vanteesta läpi, mikä sai muut hurraamaan.
”KESKITTYKÄÄ!”
Joukkue marisi.
 ”OLKAA HILJAA!”

Lopulta Oliver puhalsi harjoitukset päättyneeksi ja komensi joukkueensa pukuhuoneeseen.
 ”Seuraava ottelu on kahden viikon päästä Luihuista vastaan, eikä me olla lähellekään valmiita”, hän kähisi, ”meillä kaikilla on hiottavaa pelitaktiikassa.”
”Älä muuta sano”, Fred mutisi veljelleen. ”Enkä puhu vain huispauksesta.”
 ”Tarkoitin myös itseäni”, Oliver huomautti näreissään.
”Jep, sinä laahaat jäljessä”, George huomautti ja vinkkasi silmää.
Ahaa, nuo pässinpäät puhuivat siitä typerästä vedosta. Oliver nielaisi kiukkunsa, koska häntä sattui kurkkuun.
 ”Oliver, rauhoitu”, Angelina tyynnytteli, ”älä hermoile. Voit luottaa meihin. Me halutaan tämä voitto! Vittu soikoon, me hankitaan huispausmestaruus sinulle!”
Tuosta tytöstä tulisi vielä oiva kapteeni, Oliver huomasi ajattelevansa. Sitten hän viittoi Katien kapteenien huoneeseen palautekeskusteluun ja päästi muut vaihtamaan vaatteita. 

 ”Sinä olet tällä hetkellä ainoa, joka käyttää tasapuolisesti kaikkia vanteita”, Oliver kehui, kun hän oli lysähtänyt kapteenin tuoliin ja riisunut pelikengät. ”Mutta keskityt edelleen liikaa etukenttään.”
Katie avasi märät ja mustat hiuksensa poninhännältä ja puristi niistä vettä.
 ”Minä en ole vahvimmillani luihuisia vastaan”, Katie myönsi, ”en pidä niiden rynnivästä tyylistä.”
”Ei meistä kukaan pidä”, Oliver huomautti vinosti hymyillen. ”Mutta muista, että minä olen pitäjä. Sinun ei tarvitse huolehtia puolustuksesta.”
Katie hymyili.
 ”En minä voisi unohtaa, että sinä olet pitäjä. Sinua on vaikea olla kuulematta. Hieno maali muuten tänään, kapteeni!”
He nauroivat.

Katien kanssa oli usein tällaista: hauskaa ja huoletonta, ja mikä parasta, yleensä huispauksen kustannuksella. Seuraavaksi he nauroivat kapteenin huoneen ilmoitustaululle, jossa oli Matami Huiskin sekä neljän eri tuvan kapteenien muistiinpanoja ja uhkauksia (”Roger Davies, opettele lukemaan varaustaulukkoa!”)

Katien seurassa oli helppoa. Hän ei kiistänyt Oliverin havaintoja, kuten Angelina ja Alicia. Joskus Katie jopa pyysi Frediä ja Georgea keskittymään ryhmyihin, kun Oliver ei ehtinyt.

Yhtäkkiä Oliver muisti vedon. Mutta Katie oli… Katie. Hän oli Oliverin ystävä ja joukkuetoveri, eikä kuka tahansa. Mutta… panoksena oli Tulisalama. Kyllä Katie ymmärtäisi myöhemmin.
 ”Minä voisin antaa sinulle yksilövalmennusta”, Oliver ehdotti. Se ei edes olisi kovin väärin, jos hän pyrkisi edistämään Katien taitoja samalla, kun… Oliver tekisi kaikkensa Tulisalaman eteen.
”Onko sinulla aikaa sellaiseen?” Katie hämmästyi. ”Tämä on sinun S.U.P.E.R-vuotesi.”
Oliver nyökkäsi. Kaikki muut tuntuivat olevan huolissaan päättötutkinnosta.
 ”Joukkue menee edelle.”
Katie hymyili.
 ”Sinä todella pidät huispauksesta.”
”Joo, olen vähän niin kuin kasvanut pitämään siitä. Se on yhdistänyt minua ja isää…”
Oliver vaikeni. Ei hänen ollut tarkoitus kertoa suhteestaan vanhempiinsa.
 ”Oho”, Katie sanoi hiljaa ja tuli lähemmäs, ”useimmat vain toteavat, että se on coolia.”
Hän oikoi Oliverin kosteaa huppua.
 ”Niin, no, hän oli minun idolini…”
”Huispaaja?”
”Joo.”
Katie näytti kauniilta, jotenkin raikkaalta, kun vesipisarat valuivat poskilta kaulalle. Oliver kohotti kättään ja oli tarttumassa jahtaajansa käteen…

Mutta sitten kapteenin huoneen ovi aukesi, ja Katie perääntyi. Harry Potter pisti sotkuisen päänsä sisään.
 ”Wood, antaisitko minulle välinevaraston avaimen? Palautan pallot sinne…”

Oikea lyöjä hyökkää

Korvanapeista kantautui nopeatempoista tanssimusiikkia. Laulu oli hyväntuulista ja menevää. Kappale kertoi kuuntelijastaan: Fred käytti sellaisia kappaleita juoksulenkeillä ja lyöntiharjoituksissa – niin ja tietysti pussaillessa.
Toinen lumottu korvanappi oli Fredin vasemmassa korvassa, toinen Angelinan oikeassa. He olivat ahtautuneet sylikkäin luutakomeroon, joka oli heidän vakituinen tapaamispaikkansa. Fred istui laatikon päällä ja Angelina istui hänen sylissään, kasvot häntä kohti.

Fred antoi sormiensa liukua jahtaajatytön palmikoihin. Angelina painoi huulensa jälleen kerran häntä vasten.

He olivat suudelleet ensimmäisen kerran syyslukukauden ensimmäisellä viikolla, kun kaksoset olivat järjestäneet huispauskauden avajaiset koulun keittiössä. Kotitontut olivat avuliaasti tarjoilleet vieraille cocktaileja ja pientä purtavaa. Paikalla olivat melkein kaikki Tylypahkan huispaajat, paitsi alle 14-vuotiaat (toisin sanottuna paikalle oli kutsuttu vain valioliiga). Harry oli ollut juuri silloin Ronin ja Hermionen kanssa Hagridilla, joten 13-vuotiaalle etsijälle ei tarvinnut kertoa juhlista – tai keittiöstä.
Joten Fred oli siis yön pikkutunneilla lähestynyt Angelina Johnsonia ja jutellut tämän kanssa tovin kesälomasta. Sitten Angelina oli tarttunut Fredin käteen, kuljettanut tämän tähän samaiseen luutakomeroon ja suudellut. Siitä asti he olivat tavanneet säännöllisesti.

 ”Eikö me voitaisi tehdä tätä oleskeluhuoneessa?” Fred ehdotti jonkin ajan kuluttua.
Angelina riisui korvanapin ja ojensi sen takaisin.
 ”Fred, me ei seurustella.”
Hän kuulosti niin päättäväiseltä, että se oli melkein tylyä.
 ”Tiedän”, Fred sanoi.
Mutta jos kukaan ei näkisi, että hän muhinoi tytön kanssa, kukaan ei sanoisi häntä pelimieheksi. Hän antoi Angelinan suudella kaulaansa, kun hän pohti, miten hän edistäisi mainettaan.
 ”Hei!” Fredillä välähti. ”Meidän pitäisi järjestää Tylypahkan valioliigalle – siis huispaajille – omat halloweenpidot.”
Juhlissa kaikki näkisivät, kun Fred suutelisi Angelinaa. Ja sitten Fred suutelisi jotain toistakin.
Angelina vetäytyi kauemmas ja sanoi:
 ”Tällä kertaa kutsut kaikki, myös Harryn.”
Ja Harry toisi Ronin mukanaan. Fred ei voisi toimia lapsellisen pikkuveljensä edessä.
Hiivatin Harry Potter!

Vasen lyöjä hyökkää

Suunnitelma oli vedenpitävä. Voitto oli varma. Punaiset hiukset olivat hyvin.

Kello soi päivän viimeisen oppitunnin päättymisen merkiksi. Viidesluokkalaiset rohkelikot – joista suurin osa oli pakannut laukkunsa jo ennen kellon pärinää – rynnivät ulos muodonmuutosluokasta kuin villiintyneet puutarhatontut. Tässä vaiheessa George, joka oli yleensä kiinni ovenkahvassa ensimmäisenä tai toisena, sysäsi tahallaan Alicia Spinnetin laukun maahan. Laukun sisältö levisi lattialle.
 ”Voi anteeksi, Alicia!” George parahti. ”Olinpa minä huolimaton!”
Hän syöksähti keräämään tavaroita takaisin laukkuun. Onneksi tytöillä oli aina mukanaan kaikkea pientä turhaa, joka vieri helposti pois laukusta.
 ”Äh, anna minä”, Alicia huokaisi, otti tamponipakkauksen Georgen kädestä ja sysäsi sen takaisin laukun uumeniin.

Tässä vaiheessa George kohotti katseensa kuin juoksuhaudasta kurkistava sotilas ja viittoi Professori McGarmiwaa poistumaan.
 ”Me lukitaan ovi kyllä poistuessamme, ei huolta professori!”
Ja kun hyväuskoinen McGarmiwa oli kadonnut, George osoitti nopeasti taikasauvallaan ovea ja lukitsi sen.
Hän ja Alicia olivat nyt kahden muodonmuutosluokassa.

Alicia sai tavaransa pakattua ja heilautti laukun olalleen.
 ”Mennäänkö?”
Hän yritti avata ovea, mutta se oli tietenkin lukossa. Alicia rynkytti kahvaa.
 ”Mikä – tätä – vaivaa?”
”Hmm”, George oli pohtivinaan, ”sanoisin, että meidät on lukittu tänne. No mutta Professori McGarmiwa! On siinä kiero nainen.”

Alicia hakkasi ovea.
 ”Haluatko noin kovasti pois minun seurastani?” George kysyi huvittuneesti.
”Minä – haluan – päivälliselle!” Alicia huusi kiukkuisesti ja potkaisi ovea.
”Sinulla on siis nälkä? Sattuipa sopivasti, minulla on nimittäin – ” George hihkaisi ja kaivoi laukustaan pullon kermakaljaa sekä viinirypäleitä, ”vähän huikopalaa!”
Alicia katsoi pulloa epäluuloisesti.
 ”Oletko sinä kanniskellut noita mukanasi koko päivän?”
George laski herkut pulpetille ja avasi pullon.
 ”Hain ne ennen muodonmuutoksia keittiöstä. Minun piti mennä tästä suoraan huispauskentälle Fredin kanssa, tiedäthän, lyöntiharjoituksiin, joten ennakoin välipalan tarpeen.”
Niin varmaan, ihan kuin George jättäisi päivällisen väliin vain, koska Wood käski!
Hän otti huikan kermakaljaa ja ojensi pullon Alicialle.
 ”Ihan kuin me oltaisiin juuri suudeltu”, George vitsaili, kun Alicia oli maistanut kaljaa.
Alicia virnisti ja otti yhden viinirypäleen. George odotti, että hän halusi toisen, ja asetti sitten myös oman kätensä tertulle. ”Vahingossa” heidän kätensä koskettivat.
 ”Ops..”

George paljasti veijarihymynsä. Alician tummille poskille ilmestyi heleää punaa. Hän näytti vähän samalta kuin Isabella Connolly, Irlannin maajoukkueen lyöjä.
 ”Me ei olla kauheasti vietetty aikaa kahden”, Alicia huomautti ja otti taas kermakaljaa.

George ei oikeastaan ollut viettänyt kauheasti aikaa kahden kenenkään muun kuin kaksoisveljensä kanssa. Joskus vuosia sitten Ron oli yrittänyt tunkea kolmanneksi pyöräksi heidän leikkeihinsä, mutta sitten isä oli saanut heidät kiinni rikkumattoman valan kokeilusta.

 ”Mikä on sinun ja Fredin suurin ero?” Alicia kysyi kiinnostuneesti. ”Jos ei lasketa etunimeä.”
Joskus Georgesta tuntui, että mielenkiintoisinta hänessä oli nimenomaan se, että hän oli Fred ja George.
 ”Freddie toimii ennen kuin ajattelee”, George paljasti. ”Minä olen oikeasti tiimimme aivot.”
Ehkä vähän kärkevästi ilmaistu, mutta lähellä totuutta. Fred oli hitusen impulsiivisempi kuin George. Tätä pientä eroa ei kovin moni huomannut.
 ”Hmm, olet oikeassa”, Alicia totesi ja otti taas huikan, ”Fred mäiskii ryhmyjä kauhealla voimalla, mutta sinä haet enemmän paikkoja.”
Totta, George haki sopivia hyökkäyspaikkoja. Juuri nyt hän valmistautui hurmaamaan Alician.
 
 ”Minulla on vahva tunne, että Oliver ei anna meidän hävitä tänä vuonna mestaruutta”, Alicia virkkoi.
”Hah, jos me häviäisimme, en tiedä, mitä Wood mahtaisi tehdä… Hän varmaan pakottaisi Dumbledoren ottamaan hänet Tylypahkaan ensi vuonna!”
 Alicia kikatti.
 ”Silloin meillä olisi huispaustreenit viikon jokaisena päivänä!”
”Me harjoiteltaisiin huispausta suihkussakin!”
 ”George!” Alicia nauroi ja läimäytti häntä selkään. ”Kiitos mielikuvasta.”
”Ihan kuin et aikaisemmin olisi kuvitellut koko huispausjoukkuetta suihkussa”, George lohkaisi.
He nauroivat hetken.
George oli juuri siirtymässä taktisesti lähemmäs Aliciaa, kun kuului loksahdus, ja luokan ovi aukesi.
 ”Oi, sori!” Harry Potter sanoi vilpittömästi ovenkarmista. ”Professori McGarmiwa pyysi minua tarkistamaan, että te muistitte tulla ulos luokasta ja lukita oven.”
« Viimeksi muokattu: 16.12.2014 23:16:51 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Harryyyyh pilaat kaiken!! ;D ei mitenkään saata huomata ettei oo ihan lempihahmojasi ;)

Ei ei ei, Cedric on suotaan sanottuna ihan säälittävä :D maailman surkeimpia iskureploja ja ää, eihän Cho tietenkään huomaa muita kuin harryn. Oikeesti ihan sellanen myötähäpeän tunne tuli kun poikaparka laukoo mitä mauttomimpia juttuja :D

Oliver on kyllä kieltämättä aika suloinen. Niin huispaushullu että ei oo aikaa opiskelulle ja sit kun pitäisi tyttöjäkin kahdata niin voi veikkoset kun raukka laahaa jäljessä. Hihii, yritystä oli ja hyvääkin mutta kerpeleen Harry!! :D

Fredillä ja Georgella näyttää menevän oikein mainiosti. Tosin Harry pilaa täälläkin tilannetta... Mutta noi kaksi on niin syötävän suloisia että kukapa nyt niihin ei ihastuisi <3

Ja Flint. Meinasin saada vettä väärään kurkkuun kun erehdyin lukemaan että se on kuulemman.. Hellä :D ei kyllä ikinä uskoisi siitä. Mutta jees, mahtavaa!! Ainoa riippa on tuo Jarry joka tahtoo putkahdella aina vääräään paikkaan väärään aikaan.
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

The Mind

  • ***
  • Viestejä: 174
Harry Potter pilaa kaiken, indeed. Tämä vaan paranee! Oon samoilla linjoilla kuin Otaku, Cedriciä kohtaan tunsin myötähäpeää, kuin myös Oliveria. Kaksoset taitaa olla vähän liian itsevarmoja :D

Huh, Cedric kuolisi häpeästä, jos isä syytäisi koko sotkun Arthur Weasleyn niskaan vain, koska tämä oli rakastellut vaimonsa kanssa.
xD mahtava ajatuskulku, repeilin jo tässä vaiheessa.

Orvokki

  • ***
  • Viestejä: 52
Haha, hauska!
Mukavaa saada vähän lisää sisältöä Oliver Woodin hahmolle. Hyvin olet toteuttanut hänet ja tarina on muutenkin mukaansatempaava!

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 518
  • Hannibalin täti
En kyllä yhtään kadu, että nappasin tämän kampanjasta. Hyvä, ettei vedet valuneet silmistäni, kun nauroin niin paljon.

Yksi pääsyy siihen, miksi tämän otin, on kaksoset. Rakastan heitä tässä ficissä, he kun ovat suosikkejani Potterista. Mukava lukea Oliverista ficciä, kun siitä hahmosta on kirjoitettu liian vähän.

Tuleekin mielenkiintoista Oliverille, kun huispaushullun pitäisi keskittyä opiskeluunkin ja sitten vielä tyttöjen jahtaamiseen. Saa nähdä miten siinä käy.

Jatkoa odotellen

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
A/N: No tämäpäs sattui, pari kommenttia juuri tänään, kun ajattelin postailla jatketta! Kiitoksia!
Otaku: Kiitoksia kommentista, ja hyvä, että sinulla on ollut hauskaa tätä lukiessa!
The Mind: Heh, ajatuskulusta en tiedä, mutta kiitoksia!
Orvokki: Kiitos! Oliveria ei voi olla ikinä liikaa!
Keiju: Jatkoa et kauaa joutunut odottelemaan! ;) Kaksoset ovat mehukkaita hahmoja, mutta vaikeita kirjoittaa. Toivottavasti se ei näy!



Erä 2/3:
Myrsky vesilasissa


Kapteeni uppoaa laivansa mukana

 ”Matsista tulee tiukka”, Oliver sanoi joukkueelle, joka söi parhaillaan aamupalaa. Hän itse ei pystynyt syömään mitään. Normaalisti hän olisi syönyt ennen ottelua yhden valkuaisista tehdyn munakkaan, mutta tänään hänellä oli huono olo.

Tällä kertaa hänellä oli hyvin epävarma olo tulevan huispausottelun suhteen. Hän oli monta viikkoa treenannut sillä oletuksella, että heidän seuraava vastustajansa olisi Luihuinen. Mutta Flint oli ilmoittanut vasta viime viikolla, että heidän etsijänsä Malfoyn käsi ei ollut vielä parantunut. Normaalisti Luihuisen olisi pitänyt etsiä varapelaaja, mutta Mafloyn onnettomuus oli tapahtunut koulussa, joten Tylypahka oli velvollinen joustamaan. Olihan Malfoyn luihu isä sentään suuri nimi ministeriössä.

Ja koska Marcus Flint sääli Malfoyta, Tylypahkan tytöt sanoivat Luihuisen kapteenia entistä useammin herkäksi.

”Lakkaa murehtimasta, Oliver”, Alicia yritti tyynnytellä, ”ei meitä pieni sade haittaa.”

Pieni sade. Oliver oli aamulla mitannut sademittarilla, että kyseessä ei tosiaankaan ollut mikään pieni tihku. Kyseessä oli selvästi sen syksyn pahin myrsky. Rohkelikot eivät olleet vielä kertaakaan harjoitelleet sellaisissa olosuhteissa. Joukkue oli etevä, mutta heidän piskuisella etsijällään oli silmälasit ja tytöt olivat heikkorakenteisempia kuin puuskupuhin miesjahtaajat.

Niin, Oliver käytti ilmaisua ´miesjahtaaja´, vaikka hän saikin kuulla siitä paljon kaksosilta.

Matkalla stadionille Oliver hioi kannustuspuhettaan. Hän aikoi verrata joukkuettaan piiskaavaan tuuleen, joka oli sinnikäs ja nopea. Mutta kun he olivat vaihtaneet punaisiin peliasuihin, Oliverin sanat juuttuivat kurkkuun. Hän katsoi Katieta, joka hymyili kannustavasti. Oliver punastui.

Hän oli monesti yrittänyt rohkaista mielensä ja tunnustaa tunteensa Katielle, kun he harjoittelivat kahdestaan kentällä. Oliver oli viimeksi edellisiltana yrittänyt pyytää Katieta treffeille kirjastossa, mutta Cedric Vitun Diggory oli ehtinyt ensin. Niin, Oliver oli nähnyt, miten Diggory nauratti hänen jahtaajaansa.
 ”Minulla on kasoittain kaatoja!” Diggory oli kerskaillut ja istunut Katien viereen. Ihan liian lähelle viereen.
”Mutta sinä olet etsijä”, Katie oli huomauttanut.
 ”Niin, mutta minä keräilen kaatoja”, Diggory tarkensi, ”vanhoja kaatoja, joita on käytetty tunnetuissa peleissä. Haluatko joskus nähdä ne?”
 ”Ihan sama…”

Tässä vaiheessa Oliver oli musertunut ja painellut murehtimaan sekä Katieta että matsia. Siis matsia, joka alkaisi parin minuutin päästä. Matsia, jota varten hän juuri nyt oli pitämässä kannustuspuhetta.
Lopulta hän vain pudisti päätään ja viittoi joukkueen kentälle.

Ukkonen jyrisi ja sade hakkasi maata. Vaikka nurmi olisi ollut kymmenen senttiä pitkä, vesi olisi latistanut sen ketoon. Kaikki ne tunnit, jotka Oliver oli uhrannut ruohon huoltoon, olivat turhia.

Päätuomari Huiski komensi kapteeneja kättelemään. Cedric Diggory hymyili typerää hunajapojan hymyään, johon Oliver ei osannut vastata.

Ennen kuin Huiski komensi heitä nousemaan luudalle, Oliver näki röyhkeän Diggoryn iskevän silmää Rohkelikon joukkueen tytöille. Angelina, Alicia ja Katie tajusivat sentään olla kikattamatta.

Oliver lensi maalisaloille ja päätti, että ei päästäisi tänään yhtäkään kaatoa sisään. Helvetti, Oliver halusi voittaa!
Hän halusi Katien!

Huiski vihelsi pelin alkuun. Oliver karjui tytöilleen kannustushuutoja ja mäiskäisi pian ensimmäisen torjunnan. Voiman tunne, joka valtasi hänet vain onnistuneissa huispaustorjunnoissa, valtasi hänet. Salamat halkoivat ilmaa ja Oliver pyrki tahkomaan kaatoa samalla tahdilla pois Rohkelikon päädystä.

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Rohkelikko johti viidelläkymmenellä pisteellä. Sää ei kuitenkaan näyttänyt tyyntyvän. Harry näytti olevan vaikeuksissa: hän ei nähnyt silmälasiensa läpi mitään.

Oliver antoi Huiskille aikalisämerkin. Onneksi tämä puhalsi pian pilliin ja joukkueet saivat kokoontua.

Juuri kun rohkelikot keskustelivat taktiikasta kentän päädyssä, Harry Potterin kolmasluokkalainen ystävä ilmaantui paikalle. Jostain syystä hän hymyili typerästi: kenties hänkin kannatti Cedric Diggorya.
 ”Minä keksin, Harry! Anna rillisi tänne, äkkiä!”
Tyttö napautti Harryn silmälaseja taikasauvallaan ja sanoi: ”Tarttumatum!”
 Niin tietysti, hyljintäloitsu. Vau, ehkä tuosta tytöstä saisi loistavan huoltomiehen joukkuelle. Ehkö Oliver iskisi hänet ja kerryttäisi vähän pistesaldoaan Valioliigan kisassa.
 ”Nerokasta!” Wood ihaili. ”Okei, joukkue, täysillä päin!”
Ehkä he voittaisivat sittenkin. Peli jatkui.

Wood torjui heti muutaman täpärän hyökkäyksen. Hän tunsi suurta mielihyvää, kun hän näki Katien seuraavan hänen kätensä liikettä.
Kun kaato oli Puuskupuhin päädyssä, Oliver huomasi Diggoryn kiihdyttävän sieppiä kohti.
 ”Harry!” hän huusi ahdistuneesti. ”Harry, takanasi!”
Potterin pentele kiihdytti kohti kultapalloa, joka niin usein aikaisemmin oli tehnyt Oliverin hyvin onnelliseksi.

Oliver seurasi avuttomana, miten molemmat etsijät lähestyivät sieppiä. Aika tuntui hidastuvan. Stadionin äänet tuntuivat vaimenevan…
Eikä se kaikki tapahtunut vain Oliverin päässä. Huispauskenttä tuntui rauhoittuvan. Sade hiljeni. Oliverin sisuksiin valui kylmää tunnetta, joka sai hänet ajattelemaan entistä voimakkaammin Katieta, jonka hän menettäisi lopullisesti heti, kun Oliver valmistuisi Tylypahkasta.
Alhaalla oli tummapukuinen ankeuttaja. Ja sitten Harry putosi maahan.

Ja sillä aikaa kun muut katsoivat ankeuttajaa ja Harrya, Cedric Vitun Diggory nappasi siepin. Oliver valahti rennoksi ja laskeutui velttona maahan. Ympäriltä kuului kiljuntaa ja huolestunutta huutoa. Kaikki muut rohkelikot lensivät nopeasti Harryn luokse, mutta Oliver käveli pitkin litisevää nurmea. Hän suuntasi kohti joukkuetta sisällään ontto tunne. Hän tunsi itsensä hirviöksi, koska hän suri enemmän häviötä kuin loukkaantunutta Harrya.
 ”Ei, meidän täytyy ottaa uusinta!” Oliver kuuli Diggoryn huutavan ahdistuneesti jostain kaukaa. ”Ei ole reilua… Ei minun olisi pitänyt käyttää Harryn putoamista hyväksi…”
 ”Reilua”, Oliver toisti vaimeasti, ”ihan reilua, Diggory.”
Veithän sinä jo Katienkin.

Matami Pomfrey kiidätti pyörtyneen Harryn sairaalasiipeen. Oliver marssi suihkuun ja toivoi, että myrsky lakkaisi.


Ahkera puuskupuh

Vaikka Harry Potter loukkaantui ja Cedric tunsi itsensä suoranaiseksi röyhkimykseksi, voitto tuntui silti hyvältä. Kun Cedric seisoi sateessa ja puristi sieppiä, hän tunsi itsensä viimein kapteeniksi. Muut Puuskupuhin joukkueesta taputtivat häntä riemuissaan selkään ja nauroivat.

Isä olisi hänestä niin ylpeä, että teettäisi Cedricistä varmaan patsaan takapihalle!

Ja mikä hienointa, Cho tuli pian onnittelemaan häntä. Hah, siitäs sait, Potter!

Cedric kertoi Cholle koko paluumatkan linnaan, miten hän oli napannut siepin (”oikealle kädellä”).

Cedric tietysti valehteli, miten hän nappasi siepin.

Cedric oli nimittäin pelannut kieroa peliä.
Niin, Amos Diggoryn kultapoika oli huijannut. Cedric Diggory halusi edes kerran olla vähän vaarallinen ja tuhma. Joskus puuskupuhitkin olivat pahoja, tai ainakin vähän keljuja.

Ennen ottelua Cedric oli mennyt lähelle Tylypahkan portteja, missä ankeuttajat vahtivat muureja. Cedric oli kertonut huppupäisille olennoille, että pian pelattaisiin huispausta. Stadion olisi täynnä epätoivoisia oppilaita, joista moni kärsi ties mistä masennuksesta. Hävinnyt joukkue olisi oiva epäonnen alkulähde.
Cedric halusi ankeuttajat lähelle huispauskenttää, sillä hän tiesi, että Harry Potter oli niiden suhteen herkkä. Merlin soikoon, koko hiivatin Tylypahka tiesi, että ankeuttajat olivat Harry Potterin heikko kohta.
Joskus Cedric ihmetteli, miksi kukaan Potterin vihollisista ei ollut vain yksinkertaisesti lähettänyt tämän kotiin miljoonaa ankeuttajaa.

Ei Cedric tietenkään halunnut, että Harry Potterin kotiin lähetettäisiin miljoona ankeuttajaa. Hän halusi vain vähän pelotella tätä, jotta Puuskupuhit voittaisivat.

Puuskupuhin oleskeluhuoneessa järjestettiin railakkaat pidot. Jos puuskupuhit nimittäin jotain osasivat, niin juhlia. Lihava Munkki lauloi iloista sykermää huispauksesta ja kaatoi kurkkuunsa aavekermakaljaa.

Muutama korpinkynsikin oli liittynyt seuraan, muun muassa Cho.
 ”Haluaisitko sinä nähdä minun kaatokokoelmani?” Cedric kysyi muutaman tunnin päästä ja hipaisi tytön leukaa.
Cho nyökkäsi hymyillen.


Samaa puuta

Wood yritti ilmeisesti edelleen saattaa Tylypahkan velhojen ja noitien koulun vesilaskua niin korkeaksi, että linna jouduttaisiin lakkauttamaan. Sekös ei kaksosia haitannut yhtään!
He seurasivat säälien, miten Katie yritti maanitella Woodia pois suihkusta.

 ”Sinä olet ollut siellä jo kaksi tuntia!” Katie huusi kylpyhuoneen oven läpi.
”Mene raahaamaan hänet pois sieltä”, Fred rohkaisi.
 ”No en varmasti mene”, Katie kivahti. ”Menkää te kaksi!”
”Miksi?” George kysyi.
 ”Te olette miehiä!” Katie huusi vihaisesti.
Kaksoset pörhistivät rintaansa.
 ”Aivan. Mene tarkistamaan, onko Oliver-poju myös…”
Katie hakkasi pukuhuoneen kylpyhuoneen ovea, jonka takaa kuului suihkun kovaa sihinää.
 ”Oliver, peli ei ole vielä menetetty! Meillä on yhä mahdollisuus voittaa tupamestaruus!”
”Mene pois!” Rohkelikkojen kapteeni huusi oven takaa.
Katie huokaisi raskaasti. Hän ja kaksoset olivat jo aikoja sitten vaihtaneet pelivaatteet vapaa-ajan asusteisiin. Kaksosten kohdalla ne tarkoittivat neonkeltaisia verkkareita ja hupparia.

Katie nojasi oveen otsallaan.
 ”Oliver”, hän sanoi kovaa mutta rauhallisesti, ”minä tulen ihan oikeasti sinne, jos sinä et sulje sitä suihkua heti.”
Kaksoset päästivät innostuneen ja hämmästyksen sekaisen äännähdyksen.
 ”OLIVER!” Fred huusi. ”ÄLÄ SULJE SITÄ SUIHKUA TAI MINÄ EN ENÄÄ KOSKAAN PUHU SINULLE!”
Suihkun ääni vaimeni välittömästi.
 ”Hyvä”, Katie kehui. ”Ja nyt otat pyyhkeen ja kuivaat itsesi.”
”Mitähän muuta hän tekisi, jos vain käskisit?” George pohti vihjailevasti.
Katie mulkaisi kaksosia.
 ”Minä käsittelen teidät myöhemmin.”
Taas kaksoset päästivät saman ärsyttävän äännähdyksen kuin aikaisemmin.
 ”Antaa tulla!” he hihkaisivat yhteen ääneen.
Katie katsoi heitä vihaisesti.
 ”Minä satun tietämään, että te olette vaihdelleet paikkoja.”
Kaksosten ilahtuneet ilmeet sammuivat.
 ”Angelina”, Katie lausui uhkaavasti, ”oli eilen Fredin kanssa harjoittelemassa, vaikka Fred oli jälki-istunnossa Professori Verson kanssa. Minä näin sinut, kun kävelin kasvimaiden ohi. Tunnistan sinun F-kirjaimella merkityn hupparisi!”
Kaksoset vaihtoivat pelokkaan katseen.
 ”Enkö ole koskaan kertonut?” George yritti pelastaa tilanteen. ”Minun toinen nimeni on Fire.”
”Fire?” Fred nälvi. ”Surkeaa.”

Mutta Katie ei ehtinyt torua poikia enempää, sillä kylpyhuoneen ovi avautui viimein. Surkea Oliver laahusti pyyhe lanteilla kapteenin huoneeseen. Vesi valui hänen märistä hiuksistaan laattalattialle.
 ”Menkää pois”, Katie komensi kaksosia, ”minä katson, että hän saa vaatteet oikeille paikoille.”
Tällä kertaa Fred ja George eivät vihjailleet mitään, vaan kävelivät tottelevaisesti ulos.

 ”Me jäätiin kiinni vuorotyöstä”, George huokaisi matkalla linnaan.
”Ihan kuin oltaisiin taas seitsemänvuotiaita amatöörejä huijaamisessa”, Fred jatkoi. ”Angelina ja Alicia tappaa meidät vuoteisiimme, jos ne kuulee tästä!”
 ”Eikä me edes koskaan päästy niiden vuoteisiin!” George parahti. ”Suostuisikohan tytöt tappamaan meidät niiden vuoteisiin?”
 ”Mistä vuorotyöstä te puhutte?”

Kaksoset kääntyivät säikähtäneinä.
Angelina ja Alicia – eikä kukaan muu – katsoivat heitä tuimasti yllättämiseen sopivan puun takaa.
 ”Mitä te teitte puun takana?” Fred kysyi hämmentyneesti.
”Me ollaan etsitty Harryn kadonnutta Nimbusta”, Alicia vastasi nopeasti, ”mutta älä vaihda aihetta.”
Tytöt tulivat lähemmäs.
 ”Mistä te jäitte kiinni?” Angelina tivasi.
”Me jumituttiin Woodin kanssa suihkuun”, George vastasi nokkelasti, ”ei kiva kokemus, en suosittele. Jätkä tuhlaa vettä ihan kuin sitä voisi muka taikoa lisää!”
 ”Totta”, Fred yhtyi puheeseen, ”Dumbledore on kohta köyhempi kuin minä.”
Alicia vetäisi taikasauvansa esiin.
 ”Okei, sori, en enää solvaa Dumbledorea!” Fred parahti.
Alicia taikoi puun oksat sieppaamaan kaksoset syleilyynsä. Ne sitoivat Fredin ja Georgen kiinni puunrunkoon.

Angelina käveli lähemmäs Frediä ja kysyi:
 ”Mitä minä kerroin sinulle eilen isosiskostani?”
Fred virnisti epävarmasti.
 ”Hän… hän on… hän on noita!”

Angelina painoi kätensä Fredin kaulalle.
 ”Älä tapa minua, kiltti”, Fred rukoili, ”en ole vielä ollut huispauksen maailmanmestaruuskisoissa!”
”Oi, emme me teitä tapa”, Alicia virnuili. ”Mutta pieni opetus on ilmeisesti paikallaan…”

« Viimeksi muokattu: 22.12.2014 21:14:52 kirjoittanut Röhkö »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Olver on niin huvittava ja tosi hienosti oot sulauttanut kerronnan joukkoon mainintoja sen huispaushulluudesta! Cedric on kyllä melkoinen roisto, enpä olisi tuollaisesta nättipojasta uskonut :DDD Hyvin kuvastuu tekstistä Oliverin inho Cedriciä kohtaan. Ja voi ei, Fredin ja Georgen vuorotyö ;D loistava keksintö!! Ja kaksin verroin suloisempaa on tietysti se kun tytöt sattuivat kuulemaan siitä :D Ja kun vielä Oliver ja Katie saataisiin yhteen niin paketti olisi täydellinen. Jatkoa odotan innokkaana :)
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Orvokki

  • ***
  • Viestejä: 52
Cedric Vitun Diggory
Ajatukseni tiivistettynä! Argh!
Mut tosi ovela veto sulta laittaa kaikki Cedricin syyksi, siis että se meni ja kerto ankeuttajille pelistä. Enemmän käy kyllä sääliksi Woodia kuin Harrya ::)
Jatkoa!

Mariaxoxo

  • ***
  • Viestejä: 411
Lueskelin sun listausta ja etsin sieltä lukemattomia ficcejä ja nappasin sitten tämän. Urheiluficit ei kyllä kauheasti nappaa, mutta onneksi tässä ei ole kyse pelkästä urheilusta. Woodista kirjoitetaan liian vähän ja on mahtavaa, että hän on tässä enemmän esillä. Rakastan tämän huumoria ja erityisesti Cedrig oli tässä ihana. Voi apua, kuinka nauroinkaan...
Joo, jatkoa odottelen!:)

The Mind

  • ***
  • Viestejä: 174
Eikä, tää on ihana! Kaksosten neonkeltaiset hupparit ja huumori, nilviö-Cedric ja ressukka-Wood joka uppoaa "laivansa mukana"... Tää on niin taattua Röhköä taas!
Jatkoa pian!

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Pidin noista kohdista, joissa Harry tuli ja pilasi kaiken xD jotenkin huvittavaa

Cedric on vähän ärsyttävä. Flintin näkökulmasta olisi mukavaa lukea. Fred ja George ovat kieroja. Oliver voittoon!

Jatkoa pian? :)
Sé onr sverdar sitja hvass!

Tiara

  • lätkätyttö
  • ***
  • Viestejä: 479
  • Lady Red
Tämä ficci saa kyllä hyvälle tuulelle! :) Ihan mahtava juoni! Hahmot ovat tosi onnistuneita, varsinkin Oliver. Hänen pakkomielteensä huispaukseen on hauskaa luettavaa. Kohta, jossa hän arvioi tyttöjä huispaustaktiikalla, oli tosi hauska. :D
Vau, Cedricistä paljastuikin pahismainen puoli! Eipä olisi Puuskupuhin kultapojasta uskonut. ;) Nauroin myös kohdille, joissa Harry keskeytti poikien juonet. Jatkoa!

Diamonds
Are a Girl's Best Friend  ♥

Annabeth Chase

  • ***
  • Viestejä: 21
Jatka heti!!! Miks kaikki hyvät ficit loppuu kesken  :'(

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Äh puh, aina vihlaisee kun joku kommentoi kauan junnannutta ficciä. Tämä syksy on ollut yhtä härdelliä, koska aloitin uuden työn omalla alalla.

Lupaan kuitenkin jatkaa tätä, koska minulla on käsikirjoitus olemassa.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

pringles

  • ***
  • Viestejä: 84
  • Joskus järki on järjetöntä.
Harry Harry Harry. MIKS PILAAT KAIKEN! Tämä ficci sai mut vihaamaan Potteria. Paras kohta oli ehdottomasti se kun Fred sanoo Georgea varjoksi ;D.
En tajua miten mä sain Tylypahkan poikakouluun niin pitkän kommentin:-( Toisaalta kellonaika SAATTAA vaikuttaa. Näin nuorten ei pitäisi enää olla hereillä:-D. Toisaalta huomenna on viikonloppu. Hups eksyin aiheesta :o. Ihana kuulla että käsikirjoitus on olemassa!
Minä lupaan ja vannon Styksin nimeen että kommentoin seuraavaa osaa ennen puoli kymmentä.
Rakentava ehti jo nukahtaa missä se teki järkevästi.
T: Pringles.
Jos nauru pidentää ikää, kuolemattomuus on mahdollista.

Annabeth Chase

  • ***
  • Viestejä: 21
Enkö oo kommentoinu tätä? Toisaalta kun olin Roomassa luin kaikki ficit loppuun kun ei ollut nettiä. Tää on mahtava ! Rakentava taitaa olla vieläkin syyslomalla Roomassa?