Kirjoittaja Aihe: Fruits basket: Häkkilintu, K-11, Kureno/Akito, Kureno/Arisa, LW12  (Luettu 369 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 621
Kirjoittaja: Hallahäive

Ikäraja: K-11

Fandom: Fruits basket

Paritus: Kureno/Arisa Uotani, Kureno/Akito

Genre: Draamailua

Disclaimer: En omista ketään, hahmot ja osa heidän repliikeistään kuuluvat Natsuki Takayalle, minä vaan leikittelen. Myös lyriikat kuuluvat täysin oikealle omistajalleen.

A/N: Osallistun tällä ficillä haasteeseen Lyrics Wheel 12. Lyriikat olivat itselle aika vaikeat, koska en kauheasti pidä Pariisin kevät bändistä.  Kiitokset siis lyriikoiden lähettäjälle haastavasta haasteesta. Jostain syystä  häkit ja linnut toivat mieleen Furuban ja Kurenon ja niinpä syntyi tämä. Fandomia en ole aiemmin kirjoittanut, mutta aikoinaan kyllä fanitin, joten toivottavasti hahmot pysyvät edes jokseenkin ic:nä. Rakenne on ehkä hieman sekava, mutta... lakkaan höpinäni tähän. Lyriikat löytyvät lopusta.

Summary: Hän valitsi kalterinsa itse. Kirouksen murruttuakin lupaus sitoo.


Häkkilintu


On kaunis päivä, mutta kyyneleet virtaavat vuolaina. Niin Kurenon omat kuin Akiton.

”Älä mene, älä mene”, Akito hokee hysteerisesti. Pienet kädet puristavat Kurenon vaatteita ja hän tuntee olonsa tyhjäksi. Ikuisesti sielussa soinut sirkutus on kadonnut. Jäljellä on pohjatonta surua, tieto siitä ettei hänen selkäänsä enää koskaan puhkea siipiä. Siihen on sekoittunut jotain riemunkaltaista, sillä viimein... viimein hän on muutakin kuin yksi kahdestatoista. Ihminen

”Älä hylkää minua”, Akito nyyhkyttää.

Miksi? Miksi en jättäisi?

Mikään ei enää sido heitä. On lähes kuin katsoisi aivan vierasta ihmistä eikä jotakuta, jonka on tuntenut tämän syntymästä saakka. Tällainenko sinä oikeasti olet, Akito? Noinko pieni ja voimaton?

”Pysy aina luonani”, tärisevä ääni käskee. Joskus hän oli lentänyt tuntikausia Akiton vierellä vain nähdäkseen vilauksen tämän hyväksyvästä hymystä, siitä hellästä. Vain kuullakseen saman äänen kyselemässä miltä tuntuu olla lintu, onko se hauskaa.

”Akito...”

”Ole kiltti”, Akito sanoo. ”Ole kiltti äläkä lähde.” Ja jostain syystä nuo sanat, nuo kyyneleet saavat yhä tunteen aikaan. Mikä oikeus hänellä on lähteä? Side on kaikki. Hän syntyi tuota tyttöä varten, syntyi vain kokeakseen kirouksen voiman. Nyt se on rauennut, Akito painaa nukkemaiset kasvonsa käsiinsä ja sitten sanat karkaavat Kurenon suusta.

”En lähde. Olen aina luonasi. Minä vannon sen.”

On kaunis päivä ja Kureno hylkää vapautensa pienen, pelokkaan tytön vuoksi. Mitä siipirikko sillä edes tekisi?

*

Kylmät huulet mumisevat solvauksia vasten Kurenon niskaa heidän maatessaan sängyssä. Sängyssä, johon sääli ja lupaus hänet kahlitsivat.

”Vain sinä olet uskollinen, Kureno”, Akito henkäisee. ”Shigure, Yuki, kaikki muut pyristelevät pois. Katalat käärmeet. Ja se kevytkenkäinen nainen, kuka hän luulee olevansa...”

Toisinaan Kureno toivoo, että olisi enemmän kuin käärme. Enemmän kuin Ayame, joka perusti liikkeen ulos kirouksestaan huolimatta. Jos Kurenokin olisi vain luikerrellut pois silloin vuosia sitten... mutta sellaista rohkeutta hänellä ei koskaan ole ollut. Onhan totuus se, että hän voisi lähteä valitsemastaan häkistä mikä hetki tahansa. Vaikka heti. Nytnytnytnyt, siiveniskut soivat mielessä.

”Minä olen tässä”, Kureno kuiskaa sen sijaan, kuten aina aiemminkin. Sängynpääty on tehty siroista kaltereista, ja Akiton myrkylliset sanat hiipuvat pikkuhiljaa hennoksi tuhinaksi. Unessa jopa jumalat ovat pieniä.

*

Tooru Honda-san sekoittaa kahdentoista päät ja saa Akiton veren kiehumaan. Vaan Kurenon maailman mustavalkoperustuksia järisyttää joku aivan muu.

Eräänä iltana Kureno pakenee Akiton mökötystä ulkopuolelle. Ostokset putoavat vahingossa lattialle, ja tällä tytöllä on poukkoileva nauru ja nimi joka alkaa A:lla, muttei tarkoita mitään suurta ja pelottavaa kenellekään.

Pitkästä aikaa Kureno muistaa miltä tuntui lentää kirkkaalla ilmalla kirsikkapuiden välissä. Hän nauraa hiljaa yllättyen itsekin äänensä kuulemisesta. Tältäkö tuntuisi lähteä? Näinkö kevyeltä?

*

Akito kieputtaa lankojaan kireämmälle ja sivelee Kurenon poskia hellästi. ”Sinä et pärjäisi ulkona”, hän sanoo kepeästi. ”Sinä olet liian herkkä lähteäksesi. Pikkulinnut on niin helppo kivittää alas.”

Kureno nielaisee Akiton kynsien painuessa poskeensa. Ne jättävät jälkeensä punaista tihkuvat naarmut, jotka eivät kirvele läheskään yhtä paljon kuin hänen sykkivä rintakehänsä. Hän sulkee silmänsä Akiton alkaessa taas uuden mantran Shiguresta ja tämän talon elämästä.

Myöhemmin Akito suutelee häntä terävin hampain ja Kureno kuvittelee eteensä Arisan, joka ei tiedä kuinka heikko hän on. Arisan, jolle hän voisi olla jotakin muutakin kuin vain vanha unilelu, raivon kyynelten kaatopaikka.

*

Kureno tuijottaa videoitua näytelmää. Tule jo piru vie tapaamaan, Arisa kiljuu ja Kureno kurottaa kättään ruutua kohden. Hän voisi mennä, hän...

Olen aina luonasi.

Vala kiristää suupieliä ja saa hänet pimentämään ruudun. Hänen mielessään vilahtavat Hatori ja Kana ja hän tietää, mitä hänen tulee tehdä.

Kureno puristaa kätensä nyrkkiin. Lienee aika tavata Honda-san kunnolla ja kertoa tälle, että vielä ei ole aika.

*

Kureno tunnustaa tunteensa keskellä katua väärälle tytölle. Hän toivoo, että voisi kertoa kaiken Arisalle, että voisi sulkea tämän syleilyynsä itkevän ystävättären sijaan. Mutta kenties se on parempi näin. Arisa vaikuttaa ihmiseltä, joka odottaisi häntä. Odottaisi kunnes Kureno keräisi tarpeeksi rohkeutta lentää pois kultaisesta häkistään.
 
He olisivat onnellisia.

”Tämän tien minä olen valinnut, aivan itse”, Kureno toteaa. ”Ja tällä tiellä minä olen nyt. Anteeksi. Ja kiitos kaikesta”, hän sanoo kostein silmin. Sitten hänen askeleensa kääntyvät ja hän jättää hölmön unelmansa Tooru Hondan hennoille harteille.

Kello tikittää kohti kirouksen loppua. Kenties sen pysähtyessä hän vielä katuu päätöstään ja irrottaa nilkkaansa itse sitoneensa pallon. Siihen saakka häkin ovi sulkee sisäänsä siivettömän.


Pariisin Kevät - Odotus

Hei älä säikähdä sun ääntä
Se kaikuu takaisin seinistä
Mulle sun laulu on kauneinta
Kuuntelen kuin tiikeri heinistä

Näen sinut kauneimpana lintuna
Ei häkin ovi oo suljettuna
Oot siellä omasta tahdosta

Mut jos sä päätät uskaltaa

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Terotan näitä hampaita
Kuuntelen kaunista laulua
Kun näen unia sun lennosta
Otan sut kiinni ilmasta

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Jossain lähellä aika odottaa pysäyttäjää
Aivan lähellä aina

Hei älä säikähdä sun ääntä
Se kaikuu kimeänä seinistä
Mulle sun nauru on kauneinta
Kun mä tarraan sua siivistä

Mut jos sä päätät tulla pois

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin

Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin
Who lives, who dies, who tells your story?


Ava by Auro

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 362
Vau, minkä taideteoksen olet mennyt kirjoittamaan! Olen tavattoman vaikuttunut, sillä kerrontasi oli samalla hienopiirteistä, monipuolista ja eläväistä sekä hahmot hyvin tavoitettu. Tekisi mieli vain kehua tätä ficciä jokaiselta kantilta, koska laadukasta suomenkielistä Furubaa näkee liian harvoin. Ihanaa, että edes muutama sitä jaksaa kirjoittaa. Innostuin muutenkin teksteistäsi, joten ajan riittäessä käyn ehdottomasti penkomassa lisää.

Jotenkin tuli yllätyksenä, että inspiraatio lähti noista lyriikoista, sillä en ajatellut ensimmäisenä tällaista vaihtoehtoa. Nyt hetken ajateltuani laulun sanat sopivat hyvin tähän varsinaiseen tekstiin, lintu-viittaukset toimivat hyvänä pohjana. Lähdit omaanikin ajatuksenkulkua myötäillen kertomaan tapahtumia Akiton kautta, mikä tuntui loogiselta. Mukana oli pieniä yksityiskohtia, kuten vaikkapa kursiivin käyttöä, mistä pidin erityisesti.

Vain kuullakseen saman äänen kyselemässä miltä tuntuu olla lintu, onko se hauskaa.
Tämä huomautus lukeutui suosikkikohtiini, niin terävä ja särmikäs, mutta samalla utelias. Sun oma kädenjälkesi näkyi tosiaankin hahmoissa, jotenkin he tuntuivat hienostuneimmilta kuin alkuperäisessä versiossa. Kaikissa oli mukana uudenlaista aikuisuutta, jota oli joissain kohdin korostettu ehkä liikaakin. 

Esimerkiksi tapa, jolla Kureno on kahlittu Akiton luo tuntuu jokseenkin mustavalkoiselta. Se vaikutti kylläkin lähes harkitulta, en sitten tiedä mitä olet kirjoittanut tietoisesti mukaan. Muitakin hahmoja olit sivunnut ohimennen, kuten Ayamen. Oli jotenkin hauskaa lukea, kuinka Kureno vertaili itseään niinkin erilaiseen persoonaan, kuin Aaya.
Vaikka heti. Nytnytnytnyt, siiveniskut soivat mielessä.
Mutta ei sittenkään.

Ficci oli myös kovin perinpohjainen, läpi käytiin myös Kurenon asiat Arisan kanssa. Mua itseäni jäi ehkä hivenen häiritsemään niin avoin lopetus kaiken muun suhteen, mutta tämä sovi hyvin.
Siihen saakka häkin ovi sulkee sisäänsä siivettömän.
Kaunis virke ja juuri sopiva tällaiseen päätökseen.
Kiitos upeasta tekstistä, pidin kovasti!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 621
Orenji: Kiitos mahdottomasti kommentistasi. Punastelin vähän sitä lukiessani. Lyriikoista olisi juu saanut aikaan vallan erilaisenkin tekstin, mutta fiksaannuin erityisesti siihen kohtaan: Näen sinut kauneimpana lintuna. Ei häkin ovi ole suljettuna, oot siellä omasta tahdosta ja niinpä....
Akito on tässä, kuten sanoit, aika mustavalkoinen hahmo ja osittain ihan tarkoituksella, jotta tietty tunnelma säilyy. Mukavaa kuulla, että hahmot oli mielestäsi hyvin tavoitettu, sillä he ovat Furuban sisällä muita hahmoja vieraampia minulle. Mutta joo, voisihan sitä vaikka toisenkin kerran Furubaa kirjoittaa, jos tämä ei kerran ollut mikään katastrofinen yritelmä :D Kiitos vielä kun kommentoit, todella piristit päivääni.
Who lives, who dies, who tells your story?


Ava by Auro

Violetu

  • Winterfalcon
  • ***
  • Viestejä: 4 031
  • End of the line
Lkjfhjdgfd, tämä pisti ihan kananlihalle ja nosti kyyneleet silmiin.

Kureno on ehkä yksi lempihahmoistani Furubassa, ja olit tehnyt hänelle upeasti oikeutta tässä.

Niin paljon hienoja, kipeää tekeviä lauseita ja kauniita kuvia.

Lainaus
Kylmät huulet mumisevat solvauksia vasten Kurenon niskaa heidän maatessaan sängyssä. Sängyssä, johon sääli ja lupaus hänet kahlitsivat.
Tämä <3 ihana tuo viimeisin lause 😍

Lainaus
Pitkästä aikaa Kureno muistaa miltä tuntui lentää kirkkaalla ilmalla kirsikkapuiden välissä. Hän nauraa hiljaa yllättyen itsekin äänensä kuulemisesta. Tältäkö tuntuisi lähteä? Näinkö kevyeltä?
😭 auts, niin samaistuttava, kun miettii, miten on itse koronan aikana päässyt hetkeksi toiseen kaupunkiin, kauas täältä, se keveyden tunne.

Lainaus
Siihen saakka häkin ovi sulkee sisäänsä siivettömän.
Voisin oikeasti valehtelematta lainata varmaan jokatoisen lauseen vähintään, tämä loppu oli myös yksi lemppareistani.

Vaikeaa keksiä sanoja, mutta tyylisi on kyllä ihan 5/5, vetoaa allekirjoittaneeseen kovasti.

~Violet kiittää

A roll in the hay

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 621
Violetu: Kurenolla on kyllä mielenkiintoinen (ja traaginen) tarina. Ihanaa kuulla että tein mielestäsi hänellä oikeutta tämän kanssa. Tosi kiva kuulla että tyyli iski. Kiitos ilahduttavasta kommentistasi! :)
Who lives, who dies, who tells your story?


Ava by Auro