Kirjoittaja: Fenrir, eli minä
Genre: angst kaiketi
Ikäraja: S
Summary: - ja minä tarjoilen sinulle desperado al denten.
A/N: Kumosin kielioppisääntöjä (omassa päässäni korkeintaan) ja vatvoin tekstiä liian vähän. On oikeasti olemassa syy, miksen kirjoita muuta kuin runoja. Tämä ei luonnistu sitten ollenkaan. anteeksi
Ahneudesta elämään
Minä olen epätoivoinen ja ikkunaan liimautuvat hiutaleet kuolevat pystyyn koskettaessaan lasia. Hakkaan jalkojani turhan kovaa rappukäytävään ja kävellessäni ajajat saavat huudattaa torvia selälleni, koska minä en väistä ja he välittävät. Lähikaupan kyllästynyt myyjä jaksaa yrittää viimeisen kerran ja väräyttää suupielensä hymyyn johon minä en vastaa. Teeskennelty ilo kuivuu kiiltävänpunaisille huulille.
Minä olen epätoivoinen ja kävelen kävelen kävelen. Sinun luoksesi.
Olet kieltänyt kasvotusten, kiertoteitä, puhelimitse. Olet kieltänyt ja se sattuu, mutta ehkä kipu on oikeutta, kun ilmestyn ovellesi loppuillan unohdettuna aina uudelleen. Aina sinä avaat ovea enemmän kuin on tarve, vain paiskataksesi sen kiinni entistä kovempaa. Ja minä nostan naulasta pudonneen kranssin, kerään rappukäytävästä epätoivoisuuden rippeet ja kävelen kotiin kuuntelematta liikennevaloja.
Tänään olen taas tässä. Nojaan päätä kranssiin ja märät ripset valuvat mustaa maskaraa poskille. Karhean punaiseksi kylmettynyt käsi painaa summeria kevyesti, koska sinä tulet aina.
Avaat oven kyllästystä suupielillä ja minä tarjoilen sinulle desperado al denten. Itseni.
Sinä et halua särmäistä ihmisrauniota, enkä minä sinua, mutta olen ovellasi nyt ja huomenna ja aina. Aina siihen asti, kunnes joku ei jaksa enää välittää.
