Ficin nimi: Kuka varasti suklaantuoksuisen saippuan?
Kirjoittaja: Black Pearl
Beta: Kirjallisuuden jumalatar
SwizzyFandom: The Vampire Diaries
Ikäraja: K-11
Genret: Drama ja pieni horror
Vastuuvapaus: Kaikki ficissä mainitut henkilöt kuuluvat TVD:n käsikirjoittajille, enkä minä edelleenkään saa tästä mitään korvausta.
Haaste: Älyttömät otsikot -haaste vol. 3
A/N: Tuota... mitäs tästä nyt sitten sanoisi? Teki mieli kirjoittaa taas jotain uutta TVD:tä, ja koska mahtavan haasteen ansiosta sain inspiraation tällaiseen pieneen kauhupätkään, eipä siinä sitten muuta kuin vain kirjoittamaan
En kirjoittanut tätä ficciä Wordilla niin kuin yleensä, vaan teos sijaitsee nyt Finin lisäksi kännykkäni muistiossa
Toki kopioin sen myös koneelle, koska kännykkäni muisti ei ole ääretön, enkä halua kuormittaa sitä. Mutta nyt palataan taas asiaan. Toivottavasti tykkäätte ja kommentit ovat jälleen kerran tervetulleita :3
Kuka varasti suklaantuoksuisen saippuan?
Ulkovalot syttyivät automaattisesti valaisemaan minua ympäröivää pimeyttä, kun astuin pari porrasta katutasosta ylös kuistille. Ikkunoista loisti valoa, vaikka oma autoni oli ainoa pihalla eikä sisällä näkynyt mitään liikettä. Ulko-ovikin oli lukossa.
Kaivoin avaimet mustasta olkalaukustani ja avasin oven. Jokaisessa huoneessa paloivat valot, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut kotona. Ehkä joku oli vain unohtanut valot päälle lähtiessään.
Jätin kengät ja takin eteiseen ja juoksin portaat ylös huoneeseeni. Sielläkin paloivat valot, vaikka itse en varmasti ollut jättänyt niitä päälle, kun olin iltapäivällä lähtenyt Stefanin kanssa Mystic Grilliin.
"Hei, onko joku kotona?" minä huusin, mutta sain vastaukseksi vain syvän hiljaisuuden.
Kävin turhautuneena tarkistamassa Jennan ja Jeremyn huoneet ihan varmuuden vuoksi, mutta totesin nopeasti nekin tyhjiksi. Palasin omaan huoneeseeni ja istahdin sänkyni reunalle. Katsoin ympärilleni, kaikki näytti ihan normaalilta. Vakuutin itselleni, että voisin lopettaa tämän tyhmän hermoilun, kun täällä ei kerran ollut mitään. Päätin mennä iltasuihkuun ja sen jälkeen nukkumaan.
Pienessä naulakossa huoneeni nurkassa roikkui vaalea kangaskassi, jossa säilytin pesutarvikkeitani. Otin sen koukusta ja tyhjensin kassin sisällön lattialle. Etsin lempisaippuaani, joka tuoksui ihanasti tummalle suklaalle ja oli käytännössä ainoa, jota suostuin käyttämään. Vain hätätapauksissa olin valmis joustamaan. Joka tapauksessa saippuaa ei löytynyt mistään.
Yhtäkkiä alakerrasta alkoi kuulua veden lorinaa aivan kuin joku olisi mennyt suihkuun. Veri pakeni kasvoiltani ja pulssini kohosi hetkessä taivaisiin. Eihän täällä ollut ketään minun lisäkseni. Vai oliko?
Hiivin mahdollisimman äänettömästi portaat alas ja tajusin, että ääni kuului kylpyhuoneesta. Kävelin kyseisen huoneen ovelle ja jäin epäröimään sen eteen. Uskaltaisinko minä avata sen? En tiennyt yhtään, mitä oven takana odotti. Siellä saattoi olla joku vaarattomista perheenjäsenistäni, mutta oli varmaan lähes yhtä suuri mahdollisuus, että siellä oli joku murhanhimoinen vampyyri, joka oli saanut päähänsä tulla tappamaan minut. Sellaisiahan tämä kaupunki oli pullollaan.
Samassa veden lorina lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kuului vaimeaa kahinaa, ja sitten tuli syvä hiljaisuus. Yritin pitää sydämeni jotenkin kurissa, mutta jopa minä surkeilla ihmiskorvillani kuulin selvästi sen äänekkään jyskytyksen. Laskin hitaasti mielessäni kolmeen, vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja avasin oven.
Kylpyhuoneessamme seisoi tyttö yllään
minun pyyhkeeni, ja kädessään hän piti
minun suklaantuoksuista saippuaani. Tuijotin häntä kauhistuneena, enkä kyennyt sanomaan mitään. Tosin se, että hän oli varastanut tavarani, oli vain mitätön pikkuasia. Sillä kamalinta oli, että hän näytti pienintäkin yksityiskohtaa myöten
minulta. Mutta... ei se voinut olla mahdollista. Ei mitenkään.
Tytön suupielet kaartuivat pieneen, viekkaaseen hymyyn, kun hän näki kauhistuneen ilmeeni. Se hymy sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni, sillä siinä oli jotain tuttua. Tyttö oli kuin kaksoisolentoni, mutta hän ei kuitenkaan ollut minä...
"Katherine?" minä kuiskasin tukahtuneesti.
"Mukava tavata, Elena", Katherine sanoi ja tutki minua tarkasti päästä varpaisiin. "Sinä todella näytät ihan minulta."
"Mitä sinä teet täällä?" minä kysyin ja yritin kuulostaa tiukalta. Se ei oikein onnistunut.
"Palasin Mystic Fallsiin", Katherine vastasi viattomasti ja hänen suunsa kaartui taas vienoon hymyyn. "Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä kaikkea kivaa olen suunnitellut tulevaisuudelle. Meillä tulee olemaan todella hauskaa yhdessä,
Elena."
