Kirjoittaja Aihe: Silkkiperhonen aortallani (K-11 scifi/fantasia)  (Luettu 2985 kertaa)

Xin

  • ***
  • Viestejä: 58
Nimi: Silkkiperhonen aortallani
Kirjoittaja: Xin
Ikäraja: K-11
Paritus/Henkilöt: Ei paritusta / halutessaan todella kevyt. Tulkinnallista.
Tyylilaji: Scifi (Mä itse lasken ötökkämäiset ihmishahmot enemmän scifiksi kuin fantasiaksi [vrt. Leena Krohnin Tainaron], mutta mielipidekysymys! Enkä nyt jaksa pohtia mitä scifin sivuhaaraa tää parhaiten edustaa) tai vaihtoehtoisesti fantasia.
Yhteenveto: En ole varma kuvittelinko vain hänen äänensä kaipuussa, vai sanoiko hän palaavansa aivan pian.
Varoitukset - Kuolema
A/N: Kuvailua voisi ehkä olla enemmän, toisaalta rakastan tätä ideaa niin paljon, että voisin kirjoittaa tästä pitkänkin tekstin. Loppujen lopuksi nyt tyydyin julkaisemaan tän tässä muodossa.

***




Silkkiperhonen aortallani

Tapasimme joka perjantai iltapäivä silloin, kun aurinko oli vielä korkealla. Minä ihastelin hänen kauneuttaan ja häikäistyin hänen kalpeudestaan. Hän kertoi sen johtuvan puista ja ravintoaineista, jotka kiersivät hänen kehossaan.

Puutarhaa reunustivat valkomulperit, joiden hedelmät olivat lähes mustia ja tippumaisillaan painovoiman vaikutuksesta. Hedelmiä maukkaampia osia olivat lehdet, joita hän söikin lähes taukoamatta.

”Mustat vadelmat eivät saa minua kasvamaan. Lehdissä on oikeat ainesosat”, hän selitti ja kauhoi niitä lisää suuhunsa. Silloin kun hänen huulensa lakkasivat liikkumasta, ne olivat kuin kaksi viivaa piirrettynä rinnakkain, samaa sävyä hänen kasvojensa kanssa.

”Aluksi marjat ovat valkoisia, mutta ne kypsyvät kauniin punaisiksi, joskus ihan mustiksi saakka - ihan niin kuin nyt.”

”Ethän sinä ole marja, hassu”, naurahdin ja katselin hänen tuulessa lentäviä valkoisia hiuksiaan.

”Eivät marjat syö lehtiä. Ne imevät puusta ravintoa”, hän sanoi kurtistaen kulmiaan. Hänen katseessaan oli jotain hieman epäilevää. Hän oli hämillään, kun minä en ymmärtänyt. Olin iloinen huomatessani tunnistavani eri ilmeet hänen kasvoillaan. Emme me lopuksi niin kovin erilaisia olleet, vaikka hänellä olikin monta jalkaa ja pitkulainen vartalo.

”Miksi sinä sitten syöt lehtiä?” kysyin ja hengitin luonnon aromeja kunnes hajuaistini tuli sokeaksi.

”Se on kirjoitettu geeniperimääni.”

Me kävelimme rinnakkain ja hiekka narskui askeltemme alla. Hän oli niin kevyt, ettei jättänyt jälkiä hentoiseen pintaan. Minun jalanjälkeni kiemurtelivat yksin ja surullisina.

**

Hän istui mulperin alla ja kehräsi ympärilleen kokonkia. Valkoiset fibroiinisäikeet kiisivät hänen suustaan nopeammin kuin kehruulanka värttinässä.

”Sinähän jäät sinne sisään”, huusin kauhuissani ja huidoin käsilläni kohti hänen aukinaista suutaan.

”Minä kehityn, ei tässä mitään hätää ole”, hän sanoi ja hymyili kauniimmin kuin kukaan koskaan aiemmin.

Nyökäytin päätäni kauhun yhä ottaessa aurinkoa kasvoillani. Tahdoin kuitenkin luottaa häneen. Ei hän vaikuttanut itsetuhoiselta - niin kuin ne muut kokongit riippumassa oksilla päät alaspäin.

”Mitä sinusta sitten tulee?” kysyin ja yritin yhdistellä mielikuvia toisiinsa.

”Vapaa.”

Hänestä näkyi enää silmät ja pala rypistynyttä otsaa. Hänen katseessaan oli riemua, joka leijaili ilman välityksellä minuunkin. Laukkaava sydämeni rauhoittui hänen energiakentässään. En kuitenkaan voinut istua hiljaa, kun viimeiset rippeet hänestä piiloutuivat valkoiseen koteloon.

”Älä jätä minua”, itkin eikä hän sanonut sanaakaan kadotessaan. Tahdoin poimia kokongin käteeni ja viedä sen turvaan, kunnes hän heräisi muodonmuutoksensa jälkeisestä unesta.

En ole varma kuvittelinko vain hänen äänensä kaipuussa, vai sanoiko hän palaavansa aivan pian.

**

Kokonki oli poissa, ja ahdistus nauroi sisälläni hyväuskoisuudelleni. Etsin häntä jokaiselta oksalta aloittaen kierroksen aina alusta. Löysin ainoastaan yhden rikkoutuneen kokongin maasta, mutta se ei ollut hänen valkoinen sielunsa kehto, vaan keltainen ja paljon suurempi.

Ikävä piteli käsiään aorttani suulla ja esti uutta verta puhdistamasta sisintäni. Käteni vapisivat ja tuntematon muodonmuutosarkku murskaantui puristuksessani pölyksi.

Keltainen perhonen laskeutui vierelleni ja liikautti tuntosarviaan. Hänen silmissään oli pahoittelevan kirpeä sävy, ja pystyin kuulemaan hänen ohuet ajatuksensa ilmassa saamatta niistä kuitenkaan selvää. Lopulta hän kuitenkin puhui:

”Hän oli hyvin epäonnekas. Joutui raukka koriin.”

Tunsin kosketuksen olkapäälläni, mutta kehoni kieltäytyi vastaanottamasta myötätunnon aaltoa. Minusta tuntui kuin aurinko olisi vaihtunut kuuhun, kesä kuollut talveksi ja lämpö hautautunut mustaan vadelmasateeseen. Painovoima ei enää pidellyt niitä, mutta se ei onnistunut vetämään minua mukanaan maan keskipisteeseen.

Hän oli kuollut, huusi koko maailma - lehdet oksilla, vastasyntyneet perhoset ilman kosketuksessa ja kyyneleet kasvoillani. Minä putosin mielikuvaan, jossa surutta poimin hänet oksista punottuun koriin ja pudotin tulikuumaan kylpyyn. Hän nukkui hymyissä suin odottaen vapauttaan valkoisten siipien alla.

Hänestä tuli silkkiä.
« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 13:33:56 kirjoittanut Pyry »
Confess to yourself in the deepest hour of the night whether you would have to die if you were forbidden to write.
Dig deep into your heart, where the answer spreads its roots in your being and ask yourself solemnly -
must I write

pajupuu

  • ***
  • Viestejä: 50
  • Runko
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-13 scifi/fantasia)
« Vastaus #1 : 06.09.2013 12:48:31 »
Tämähän oli nätti! Idea oli aika omalaatuinen, minulle jäi esimerkiksi auki, oliko kyseessä kuvitteellisia olentoja vaiko silkkiperhosten sielunelämä.

Tässä oli monia hienoja lauseita ja kohtia, kuten

Lainaus
hengitin luonnon aromeja kunnes hajuaistini tuli sokeaksi.


ja

Lainaus
Hän oli niin kevyt, ettei jättänyt jälkiä hentoiseen pintaan. Minun jalanjälkeni kiemurtelivat yksin ja surullisina.

Mielestäni juttu toimi juuri tälläisenä pienenä pätkänä, tarina oli sellainen pieni ja tiivis kuin haikuruno. Vaikka eihän tämä edes runo ole. Anyway, runollista potentiaalia löytyi.

Viimeinen lause oli lemppari, se jotenkin lunasti tarinan kokonaisen tuntuiseksi!

Juu, kiitos tästä! Paju.
"Trapped and wasted, I thought! And then, of course, he came..." - AD

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 338
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-13 scifi/fantasia)
« Vastaus #2 : 07.09.2013 19:46:03 »
Ehtoota kommenttikampanjasta.

Mun täytyy tunnustaa näin aluksi, että inhoan fantasiaa ja sci-fiä, musta ei yksinkertaisesti ole niitä lukemaan (potterit on ainoa fantasiakirjasarja, minkä oon jaksanu loppuun asti lukea ilman ongelmia). Sen takia tuo alun maininta sci-fistä/fantasiasta sai mut epäileen, että millasta kommenttia mun sitten pitäis tästä yrittää vääntää, mutta en mä usko että tästä hirveän vaikeaa tulee! Tää nimittäin oli aika lailla mun makuun, ei liikaa sitä fantasiapuolta.

Pidin kovasti siitä, miten tuo perhonen (niin siis käsitin) kertoi päähenkilölle itsestään ja asioista, ja niinkin arkisesta asiasta kuin nuo vadelmat. Myös tuo geeniperimäjuttu oli tosi kiva.

Tämä oli ehkä mun suosikkikohta:

Lainaus
Emme me lopuksi niin kovin erilaisia olleet, vaikka hänellä olikin monta jalkaa ja pitkulainen vartalo.

Tuossa lauseessa on jotain sellasta puolustelevaa, jos ymmärrät mitä meinaan. Tosi hyvän kuulonen, sopi tuohon.

Myöskin tuo viimeinen lause oli jotenkin tosi lopullinen ja kaunis. En nyt osaa sanoa, että mikä siinäkin kiehtoi, mutta kuitenkin. Oikeastaan koko pätkä oli täynnä kaunista kuvailua ja hienoja lauseita, niin kuin
Lainaus
ahdistus nauroi sisälläni hyväuskoisuudelleni
.

Tykkäsin kovasti myös siitä, miten tuolla oli erikoisempia sanoja –
Lainaus
mulperi
ja
Lainaus
kokonki
esimerkiksi.

En jaksa alkaa etsimään tuosta mitään negatiivista, koska en usko löytäväni mitään sellaista ilman hirveää vaivaa ja jokaisen pilkunpaikan yms analysoimista.

Kiitos!
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Xin

  • ***
  • Viestejä: 58
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-13 scifi/fantasia)
« Vastaus #3 : 09.09.2013 14:10:32 »
pajupuu Kiitos kommentista ♥ Siis tässähän oli kolme hahmoa: kertova henkilö, joka on siis ihan ihminen. Henkilö, josta hän kertoo ja jolle hän juttelee on perhosen toukka, joka koteloituu eli muuttuu kokongiksi. Mutta hänestä ei kuoriudu koskaan perhosta, sillä hänestä tulee sikkiä, jota siis tehdään silkkiperhosten koteloista. Sitten toi kuoriutunut keltainen perhonen on se kolmas.

Ihanaa, jos teksti miellytti ja toimi tällaisena.

Seidig Kiitos ♥ Joo, no fantasiaa ja scifia on niin monenlaista, että tarkempi genrettäminen saattaisi olla paikallaan, mutta kuinka moni sitten oikeasti tietää montakaan alagenreä, niin pistin ton tonne hyvin yleismaallisesti. Yhtä hyvin voisin sivuutta fantasian ja scifin tämän kanssa ja väittää tätä ainoastaan postmoderniksi tekstiksi.

Itsekin miellyin tuohon perhostoukkaan. Ehkä onnistunein hahmoni pitkiin aikoihin.

Joo, no tää kytkeytyy niin vahvasti tuohon perhosmaailmaan, niin sanasto on myös sen mukainen. Mielestäni nuo ovat myös hyvin kauniita sanoja.

Kiva, että teksti oli mieleinen.
Confess to yourself in the deepest hour of the night whether you would have to die if you were forbidden to write.
Dig deep into your heart, where the answer spreads its roots in your being and ask yourself solemnly -
must I write

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 518
  • Hannibalin täti
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-13 scifi/fantasia)
« Vastaus #4 : 12.09.2013 15:51:49 »
Edeltävien kommentoijien kanssa olen samaa. Ensimmäinen tällainen teksti, jonka oon lukenut. Kuten itse sanoit, sanasto on sen mukaista mihin tämä kytkeytyy. Erikoisia, mutta hienoja sanavalintoja.

Lainaus
Pidin kovasti siitä, miten tuo perhonen (niin siis käsitin) kertoi päähenkilölle itsestään ja asioista, ja niinkin arkisesta asiasta kuin nuo vadelmat. Myös tuo geeniperimäjuttu oli tosi kiva.
Seidig tiivisti omat ajatukseni hyvin.

Tämän kaltaisia lukisi enemmän. Kiitos tästä. En kadu, että nappasin tämän kommenttikampanjasta.

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Xin

  • ***
  • Viestejä: 58
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-13 scifi/fantasia)
« Vastaus #5 : 19.09.2013 21:28:52 »
Keiju Kiitos kommentista ♥ Kiva jos pidit :') Välillä pitää vallata uusia alueita, ja sitä tämä juuri oli. Hyvin erilainen teksti verrattuna siihen, mitä yleensä kirjoitan.
Confess to yourself in the deepest hour of the night whether you would have to die if you were forbidden to write.
Dig deep into your heart, where the answer spreads its roots in your being and ask yourself solemnly -
must I write

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-11 scifi/fantasia)
« Vastaus #6 : 27.03.2020 11:02:56 »
Otsikko veti minua kovin puoleensa, kun etsin tekstiä X-kirjaimelle Kommentoinnin ABC -haastetta varten ja tämä oli erittäin miellyttävä yllätys! Ihastuin ideaan ja siihen, kuinka paljon lukijalle jäi vapauksia kuvitella ympäristöä ja hahmoja, vaikka kävikin selväksi, että toinen oli silkkitoukka – mutta entä minä-kertoja sitten? Onko hän ihminen vai kenties myös jonkinlainen eläin/ötökkä, joka on ystävystynyt silkkitoukan kanssa?

Pidin tässä hurjasti tämän haikeudesta ja siitä, kuinka erilaisia maailmoja päähenkilöt edustivat. Silkkitoukka on kovin looginen, geeniperimälleen ja kohtalolleen uskollinen ja on innoissaan seuraavasta elämänvaiheestaan (varsinkin tämä ihastutti ja jäi mieleen: Hänestä näkyi enää silmät ja pala rypistynyttä otsaa. Hänen katseessaan oli riemua, joka leijaili ilman välityksellä minuunkin.), kun taas kertoja haluaa takertua hetkeen ja siihen ystävyyteen, mikä hänellä silkkitoukan kanssa on.

Kertojan suru on todella käsinkosketeltavaa ja kuvailet sitä kauniisti. Tämä lause oli myös erityisen kaunis: Ikävä piteli käsiään aorttani suulla ja esti uutta verta puhdistamasta sisintäni. Jotenkin tämän tekstin nimi toimii päätöksenä tarinalle, koska näen silkkiperhosen silkin hiljakseen korjaavan ja parantavan kertojan sydämen, kunhan vain aikaa kuluu. Tämä lyhyt tarina oli todella hieno ja yllättävä lukukokemus, hienosti kirjoitettu! Kiitos :)

between the sea
and the dream of the sea

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Silkkiperhonen aortallani (K-11 scifi/fantasia)
« Vastaus #7 : 01.12.2020 08:35:52 »
Oi, miten surumielinen, mutta kaunis pieni tekstin pätkä.

Tykkään scifistä ja fantasiasta, ja tämä oli ihanan fantasiamainen. Tykkäsin siitä, miten tässä on aluksi sellainen rauhallinen, kevyt tunnelma, joka sitten pikkuhiljaa muuttui synkemmäksi. Kuvailu oli fantasiamaista ja tykästyin sun sanavalintoihin - ne oli mukavan erikoisia ja sopi toki genreen. Tarina itsessään oli mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten kaksi erilaista olentoa ovat ystäviä. Harmiksi ystävyys tosin päättyy ikävästi. :'(

Voi että... Tuntuu, että en löydä oikein sanoja kuvata tätä. Haikeaa luettavaa tämä oli, ja kävi surku eloonjäänyttä pääolentoa. Tämä oli kaunis teksti, muistutti siitä, että mikään ei ole ikuista ja että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Tavallaan tämän voi myös ajatella kuvaavan vapautta ja vankeutta, eri olentojen eriarvoisuutta. Elämä ei ole reilu aina kaikkia kohtaan.

Loistavasti kirjoitettu, haikea teksti; pidin paljon! Kiitos :)
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää