Ficin nimi: Anteeks
Kirjoittaja: Ewixi
Ikäraja: S
Genre: tulkinnanvarainen femme, draama
Varoitukset: koulukiusaaminen, muutama kirosana
A/N: Kirjotin tämän viime yönä kolmen aikoihin äkillisessä kirjotuspuuskassa, ja tämä on ensimmäinen originaali jonka oon ikinä julkaissut. Toivottavasti tykkäätte ja jättäkää ihmeessä kommentti jos siltä tuntuu!
---
Mä istun sohvalla koulun käytävällä tutussa kaveriporukassa. Kaveri-, ei ystävä-, koska kukaan näistä idiooteista ei oo ansainnu tulla kutsutuks mun ystäväks. Mutta tähän porukkaan mä jämähdin yläasteen jälkeen, kun en tuntenu muitakaan ja olin niin saatanan ujo etten uskaltanu tutustua kehenkään uuteen.
Meidän ohi kävelee tasasena virtana muita lukiolaisia, viimeinen välitunti on just alkanu. Sit mä nään kun sä astut hiljaa käytävään ruotsinluokasta. Sä lähdet kävelemään meitä kohti, ja mä toivon et voisin kadota.
Sä näytät epävarmalta, niinku aina, kun sä kävelet pitkin käytävää etsien katseellas sun ainutta ystävää tässä koulussa. Mä unohdun tuijottamaan sun pitkiä, latvoista pehmeesti kihartuvia hiuksia ja sun kasvoja, jotka on aina yhtä kauniit vaikka sä meikkaat tuskin koskaan.
Mä toivon et mun kaverit ei kiinnittäis huomiota suhun kun sä lähestyt meitä. Mä yritän kääntää keskustelun johonkin turhanpäiväiseen ennen kun sä saavutat meidät mut on jo liian myöhäistä. Neljä tyttöä mun ympärillä hiljenee yhtä aikaa edellisestä keskustelustaan, ja mä nään jokaisen kasvoilla jo liian tutuks tulleen ilkeen hymyn.
"Kattokaas kuka tulee."
"Jotkut ne vaan muuttuu rumemmaks päivä päivältä."
"Kattokaa, sil on uus laukku. Onks siinä jotain vitun perhosia? "
"Vittu mikä pentu."
Mä voin pahoin kun kuuntelen keskustelua mun ympärillä, mut mä pakottaudun nauramaan ja sanomaan "Niinpä".
Mä toivon enemmän kun mitään ettet sä kuullu meidän keskustelua, vaikka tiedän et sä kuulit. Sä et käänny katsomaan, mut mä nään kun sä puristat kätes nyrkkiin. Sä tuijotat eteenpäin määrätietosesti ja sun ilme on pakotetun välinpitämätön kun sä suunnistat kohti portaikkoa.
Mä haluaisin juosta sun perään, halata sua, pyytää anteeks ja luvata ettei sun tarvii kokee tommosta enää ikinä. Silittää sun hiuksia ja kertoo sulle miten kaunis oot.
Sen sijaan mä käännän katseeni takaisin mun kavereihin. Mä kuuntelen niitten juttuja vaan puoliks ja naurahdan poissaolevasti aina kun tuntuu et pitäis. Oon helpottunu kun kello vihdoin soi ja pääsen eroon ihmisistä mun ympärillä, mulla on musiikkia ja niillä kuvista.
Alakerran käytävällä kävelen sun ohi ja yritän hymyillä sulle, mutta käännät nopeesti pääs pois.
Mun huulet muodostaa äänettömästi sanan
anteeks, mutta et sä tietenkään näe.
