Kirjoittaja Aihe: NCIS - Kadoksissa (K11)  (Luettu 1720 kertaa)

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
NCIS - Kadoksissa (K11)
« : 04.07.2013 12:59:47 »
Title: Kadoksissa
Author: Varja
Fandom: NCIS
Rating: K11
Warnings: kiroilu, alkoholi
Disclaimer: Kaikki mitä tunnistatte julkisuuteen, kuuluu heille. En omista mitään muuta, kuin tapahtumat. Enkä saa tästä rahaa.
Summary: Tony on kateissa ja muu tiimi yrittää löytää hänet.

Tämä on tosiaan kaksiosainen.

Luku 1

Hissi kilahti vaimeasti hiljaisessa, mutta tilavassa toimistohuoneessa saapumisen merkiksi. Kuului hurinaa ja kolinaa, kunnes suuret metalliovet aukesivat, kuin olisivat menneet toisiaan karkuun. Ziva David oli saapunut työpaikalleen. Hän käveli reippaasti kohti pöytäänsä ja samalla olisi voinut oksentaa likaisen oranssin väriskaalan vuoksi. Hän pudotti mustan reppunsa lattialle ja riisui takkinsa, asettaen sen takanaan olevan tulostimen päälle. Kello oli vielä vähän, toimiston kello näytti sen olevan vasta kahtakymmentä minuuttia vaille seitsemän aamulla. Ziva käveli suuren ikkunan eteen.

Katsaus ulkoilmaan ikkunasta kertoi sään olevan aika sateista, sen hän oli huomannut jo tullessaan. Vettä tuli reilusti, jalkakäytävä näytti lainehtivan vedestä, vaikka viemärit yrittivät vetää vettä sisäänsä kaikin voimin. Taivas oli harmaa, auringosta ei näkynyt vilaustakaan. Töihin tulevat ihmiset yrittivät suojautua märiltä pisaroilta juosten sisätiloihin. Osa ihmisistä olivat olleet viisaita ja varautuneet sateenvarjoilla. Heidän kasvoiltaan pystyin melkein lukemaan vahingoniloisen ilmeen niitä raukkoja kohtaan, joita sade koetteli.

Hän havahtui hissin kilahtamiseen, josta asteli pois kahvitelineen kanssa McGee.
"Huomenta Ziva."
"Huomenta Tim." Ziva vastasi.
"Kahvia?" McGee kysyi ojentaen kahvitelinettä häntä kohti.
"Kyllä kiitos." Ziva vastasi ja otti yhden valkoisen mukin.

Hän käveli McGeen perässä pöytänsä luo ja istui alas harmaalle toimistotuolilleen. Hän kohotti mukin huulilleen ja antoi höyryävän kuuman tumman nesteen virrata huuliensa läpi suuhun. Se tuntui lämmittävän mukavasti, varsinkin kun otti huomioon kylmän kostean sään. McGee availi parhaillaan koneitaan, tuttu hurina kantautui molempien korviin. Myös Ziva huomasi, ettei ollut avannut omiaan. Nyt jos koskaan olisi sen aika.

Myös Gibbs saapui töihin kahvimukinsa kanssa. Hän ei koskaan tullut töihin ilman aamukahviaan. Kukaan ei myöskään halunnut nähdä häntä ilman aamukahviaan, Gibbs suorastaan tuntui käyvän kahvilla. Ken tietää, jos hänen suonissaankin virtaa kahvi. Ellei, niin hänen verensä olisi ruskeampaa kuin normaalisti. Gibbs vilkaisi DiNozzon tyhjää pöytää ja sen jälkeen erittäin ärtyneesti rannekelloaan. Kello oli jo yli seitsemän, DiNozzo olisi myöhässä. Tämä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Heillä oli ollut pitkästä aikaa viikonloppu vapaata, joten todennäköisesti hän olisi nukkunut pommiin krapulaansa, jonka oli todennäköisesti onnistunut hankkimaan. Kuitenkaan myöhästely ei ollut lainkaan Tonyn tapaista.

Myös Ziva ja McGee huomasivat Gibbsin kyttäämisen kellonsa ja Tonyn pöydän välillä. He vaihtoivat kysyviä katseita keskenään, olettaen, ettei Gibbs huomaisi mitään. He olivat täysin väärässä.

“Lakatkaa välittämästä noita katseita keskenään ja etsikää se helvetin DiNozzo!” Gibbs ärähti kuin vihainen koira. Se kuitenkin tehosi, molemmat alkoivat töihin. Ziva näpytteli mustaan lankapuhelimeen Tonyn kännykkänumeron soittaakseen. Kuitenkin linjalta sanoi konemainen ääni, että numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Hän paiskasi luurin paikoilleen.
“McGee, jäljitä kännykkä”, Ziva pyysi. McGee teki työtä käskettyä, hänen vikkelät sormensa liikkuivat tottuneesti tummalla näppäimistöllä. Hän sai paikannuksen, mutta ei nykyhetkisen.

“Viimeisin paikannus lauantaina aamulla hänen talonsa pihalla. GPS ja kännykkä ovat pois päältä.” McGee sanoi.
“Hän on varmaan sulkenut sen, ettemme jäljitä häntä.” Ziva sanoi.
“Ziva, tarkista hänen talonsa.” Gibbs määräsi.

Ziva otti reppunsa ja aseensa suunnistaessaan kohti metallinväristä hissiä. Hissi tuntui matelevan liikkuessaan, mutta saapui pian oikeaan kerrokseen. Ziva astui ulos ja lähti sadetta pakoillessaan juoksemaan kohti punaista Miniään. Hän melkein syöksyi sisään autoon, vetäen oven kiinni perässään. Hän starttasi ja peruutti. Päästyään suoralle, hän painoi kaasun pohjaan. Renkaat pyörähtivät tyhjää, ennen kuin ottivat pitoa märästä, veden päällystämästä asfaltista. Hän painoi radion päälle, josta hänen riemukseen kuuluikin räppiä. Bändiltä Hadag Nahash, jonka suurin fani hän oli. Huristellessaan pienellä autollaan pitkin Washingtonin teitä aika tuntui matelevan.

Pian hän kääntyi oikealle tielle ja parkkeerasi autonsa pihaan. Tonyn autoa ei näkynyt, mutta hän päätti silti käydä vilkaisemassa. Ziva nousi ulos autostaan ja käveli rappukäytävään. Päästyään Tonyn ovelle, hän katsoi ympärilleen, ettei kukaan näkisi. Ziva kaivoi hiuspinnin taskustaan ja tiirikoi näppärästi oven auki. Hän pujahti sisään. Kaikkialla oli pimeää, sälekaihtimet olivat suljettuna. Sänky oli siististi petattu, kun Ziva kurkisti makuuhuoneeseen, kuitenkin koputtaen ensin kaiken varalta. Myös keittiö oli tyhjä, täällä ei ollut ketään.

Hän kaivoi kännykkänsä taskustaan ja painoi pikavalinnoista numeron Gibbsille.

“Hei Gibbs, minä tässä. Tonyn kämppä on typötyhjä ja auto on poissa.”
“Ei kai auta muu, kuin pyytää McGeetä jäljittämään hänen autonsa.” Gibbs vastasi nyrpeänä ja sulki luurin. Ziva pystyi melkein tuntemaan kännykän kovan kohtalon, kun se joutui väkivaltaisesti paiskattuna metallilaatikkoon. 

Ziva poistui hiljaa asunnosta takaisin autioon käytävään. Hänen korkojensa kopina oli ainoa, mitä hän kuuli. Sisätiloissa oli ihanan lämmin, hän huomasi kaipaavansa takaisin sisään heti, kun pääsi ulos ovenraosta.  Hän lähti ajamaan takaisin toimistolle toivoen, että jokin vihje hänen olinpaikastaan olisi löytynyt. Epätietoisuus oli ajaa hänet hulluksi, vaikka hänellä olikin hyvä itsekuri. Hiljaisuuden vallitessa kadut vilisivät ohitse, tämän kaahatessa pitkin vesimärkiä katuja rallikuskin lailla. Ei ihme, että Tony ja McGee voivat pahoin hänen kyydissään. Heidän mielissään oli edelleen tallessa ensimmäinen kerta, kun Gibbs päästi Zivan rattiin. Oli hänen ensimmäinen työpäivänsä ja hän joutui tarkkailemaan.

“Jäljitä Tonyn auto” Gibbs käski. McGee totteli. McGeen tehdessä taikojaan, Ziva saapui jo takaisin.
“Ei löydy, maalaispoliisimme sai älykkyyskohtauksen ja otti senkin pois päältä.” McGee sanoi pahoittelevasti.
“Voi helekatin helekatti teidän pöljien kanssa!” Gibbs mylvi. Jopa Ziva säikähti hetkellisesti, McGee valahti valkoiseksi, kuin lakana.
“Etsitään, jos löytyisi edes jotain, joka auttaisi löytämään. Vaikka sitten hengittäminen, jos muu ei auta.” Gibbs sanoi huomattavasti rauhallisemmin.

McGee rentoutui aavistuksen, mutta lukko jäi päälle. Hän nousi ylös ja katosi takana oleville hisseille. Gibbs jäi hölmistyneenä katsomaan hänen loittonevaa selkäänsä. Ziva nousi ylös ja käveli varoen Gibbsin pöydän  eteen.
“Mitä, Ziva?”
“Hän taisi säikähtää äänensävyäsi. Mutta älä huoli, hän tokenee kyllä siitä pian.” Ziva sanoi ja kääntyi kannoillaan palaten tietokoneensa pariin. Hän huokaisi ääneen.

*
McGee saapui alakertaan, Abbyn labraan. Hän käveli sisään ja oli lähes törmätä goottityyliseen rikostekniseen tutkijaan, tämän tullessa Majuri Massaspektrometrin luota.
“McGee, mikä hätänä?” Abby kysyi huomaten, että kaikki ei ole ihan kunnossa.
“Gibbs huusi minulle.”
“Mitä sinä teit?” Abby kysyi tietäen, että Gibbs ei koskaan huuda ilman syytä.
“En mitään, sanoin, että Tonyn autoa ei voida jäljittää.” McGee valitti.
“Älä ota sitä siipeesi. Gibbs on välillä vähän äkäinen, muttei hän pahaa tarkoita.”
“Oletko varma?”
“Totta kai. Olet vain vähän herkkä, mutta uskon Gibbsin saavan kasvatettua luonnettasi.” Abby rohkaisi.
“Ehkä olet oikeassa”, McGee tuumi mutisten.
“Lopeta tuo mutina, enkö ole sanonut siitä jo tarpeeksi?” Abby tiukkasi.
“Olet olet, sori.”
“Ei se mitään”, Abby sanoi hymyillen, saaden McGeen rohkaistumaan.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 06:31:16 kirjoittanut Kaapo »
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS - Kadoksissa (K13)
« Vastaus #1 : 17.07.2013 20:34:11 »
Luku 2

McGee vaihtoi asennetta ja lähti rohkeasti takaisin ylös. Hänen todellakin täytyisi kasvattaa luonnettaan, sillä agentin ei sopinut pelätä näin pieniä juttuja, jos aikoi selviytyä hengissä ja pitää työnsä. Hän uppoutui hissin liikkumisen ajaksi ajattelemaan Zivan luonnetta. Tämä ei pelännyt mitään, hermostuneenakin piti itsensä kasassa eikä näyttänyt sitä niin selvästi ulospäin. Jos hänet aikoi saada tolaltaan, sen oli oltava oikeasti jotain pahaa ja maailman kirjat mullistavaa. Tosin olihan heillä ihan erilainen koulutuskin. Hissi oli jo pysähtynyt ja ovet olivat auki, ennen kuin Tim tajusi olevansa perille. Hän poistui hissistä takaisin työpöytänsä ääreen.

Ziva huomasi McGeen palanneen, Gibbs oli hävinnyt jonnekin. Todennäköisesti hakemaan lisää kahvia, sillä tämä epätietoisuus oli saada hänetkin hulluksi, vaikka tämä olikin erittäin taitava piilottelemaan asiaa. Gibbs ansaitsisi jonkinlaisen vuoden viilipytty-tittelin. Hän oli yleensä aina rauhallinen, kunnes päreet paloivat. Siinä vaiheessa ei kannattanut niskuroida, jos halusi säilyä ehjin nahoin ja pitää työnsä.  Ziva huomasi McGeen olemuksessa selvän muutoksen, tämä suorastaan huokui itsevarmuutta. Vielä hetki sitten hän oli ollut kuin pieni lapsi, jota oli komennettu vähän napakammin.

Ziva siirsi ajatuksensa Tonyyn. Missä ihmeessä se mies oikein voisi olla? Tämä ei ole lainkaan hänen tapaistaan, ei sitten ollenkaan. Ziva näki Gibbsin tulevan portaita. Yhtäkkiä hänellä välähti.

“Gibbs!” Ziva huusi.
“Mitä?”
“Taidan ehkä tietää missä Tony on.” hän selitti.
“Jakaisitko tiedon meillekin?” Gibbs kysyi Zivan vain seisoessa hiljaa.
“Hän vei kerran minut käymään heidän mökillään. Se ei oikeastaan edes ole kaukana.” Ziva selitti.
“Mene käymään.”
“Toki. Minusta tuntuu, että minun täytyy tehdä tämä yksin. Olen luultavasti ainoa, joka pystyy takomaan hänelle järkeä.” hän sanoi.
“Ja sen jälkeen tuot sen miehen tänne vaikka sitten kaulanarussa.” Gibbs määräsi jyrkästi äänensävyllä, joka ei jättänyt vaihtoehtoja.
“DiNozzolle tulisi kusiset oltavat.” Gibbs lisäsi hiljaa itsekseen.

Ziva lähti jälleen kohti autoaan, otettuaan pöytälaatikosta aseensa ja reppunsa lattialta. Pienen punaisen Minin ampaistessa matkaan, hän oli melkein ajaa kopiksi aitaan, sillä märällä tiellä kiihdyttäminen ei ollut hyvä idea. Sade tosin oli jo lakannut, mutta tie oli edelleen märkä.

*
Pian tuttu lomamökki häämötti edessä. Rautaportti oli kiinni. Ziva parkkeerasi autonsa sen viereen jalkakäytävän laitaan. Hän ei vaivautunut edes yrittämään, olisiko portti auki. Hän hyppäsi ketterästi metalliaidan yli, käyttäen käsiään apunaan.

Hän tömähti pihalaatoille, joita pitkin hän lähti kävelemään. Auto pilkotti katoksesta. Päästyään ulko-oven luo, Ziva pimpotti ovikelloa. Kukaan ei kuitenkaan avannut. Hänen korvansa havaitsivat jotain ääntä takapihan puolelta, joten hän lähti kävelemään hitaasti seinän viertä pitkin talon taakse.

Ziva oli kuitenkin pudottaa silmät päästään näkemänsä vuoksi. Hänen täytyi nipistää itseään, ettei varmasti nähnyt unta. Hän näki DiNozzon laiturilla lähes alastomana, hänellä oli jostakin kankaasta räpelletty vaatekappaleen tapainen hökötys päällään, joka oli jonkinlainen uimapuvun tapainen. Tai no, housujen. Kaiken lisäksi hänen kädessään oli viinapullo. Kaiken kruunasi Tarzan-hyppyä muistuttava hyppy veteen, unohtamatta lainkaan ääntelyä.

Ziva ei voinut antaa asian olla, joten hän lähti rivakoin askelin kohti rantaa. Päästyään laiturille, hän tarttui ensimmäisenä pulloon ja valutti koko sisällön maahan viimeistä tippaa myöden. Tony ei ollut vielä huomannut tämän tuloa. Hänen kääntyessään ympäri kasvot Zivaan päin, tämän kasvoilla oli leveä virne.

“Nyt toi virne naamalta!" Ziva ärähti vihaisena.
“Mitä helvettiä sinä nyt meuhkaat?” Tony ihmetteli hämmästyneenä.
“Tajuatko sinä ollenkaan, miten huolissamme me olemme olleet sinusta?”
“Perkele, ko oli pitkä lause!” Tony jatkoi alkaen nousta puolustuskannalle.
“Nyt suu kiinni! Mulle et vittuile!” Ziva räyhäsi suu vaahdossa, kuin vihainen koira. Se enää puuttui, että naapurit olisivat kertyneet seuraamaan tapahtumaa. Olisihan heillä olleet aitiopaikat. Zivan tapoihin ei kuulunut räyhätä näinkin rankasti, mutta joskus oli tehtävä poikkeus.
“Rauhotu, sä et ymmärrä.” Tony yritti rauhoitella tajutessaan, että Ziva oikeasti oli tosissaan. Tämä ei halunnut suututtaa häntä enää yhtään enempää. Hän oli saanut jo kerran kokea Zivan vihaisena, eikä halunnut sen enää toistuvan. Hän ei myöntänyt kenellekään, mutta vihainen Ziva oli jotain, mikä sai hänet piiloutumaan välittömästi.
“Minä ymmärrän kohta vetää sinua turpaan, jos et hilaa persettäsi tänne näin ja sassiin”, Tony nousi vedestä ylös hoiperrellen.
“Nyt otat pyyhkeen tuosta ja alat tulla. Varoitan, sinulla on kusiset oltavat ja Gibbs käski tuoda sinut vaikka Aatamin asussa, jos ei muuten.” Ziva sihahti hampaidensa välistä osoittaen samalla tuolin selkänojalla olevaa pyyhettä. 

Tehostaakseen sanojaan Ziva kaivoi raudat takataskustaan ja DiNozzon kasvot valahtivat valkoisiksi. Hän jopa pelkäsi vähäsen. Rautojen mentyä kiinni, Ziva käski Tonyn liikkeelle. Tämä nöyrtyi ja lähti kulkemaan kohti etupihaa. Hänen mielensä oli pikkuhiljaa alkanut raksuttaa pienoisesta humalatilasta huolimatta. Hän ei voinut muuta kuin istua hiljaa, sillä hän ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Ei Zivan ollessa noin vihainen. Auton tunnelma oli niin kireä, että sen olisi voinut leikata veitsellä monen moneen pieneen osaan. Tony alkoi pikku hiljaa tajuta, mitä oli mennyt tekemään. Hän, aikuinen mies, liittovaltion agentti. Kaiken lisäksi häntä vastassa olisi vielä Gibbs, jota osa ihmisistä jopa pelkäsi. Pahimmassa tapauksessa myös Vance, johtaja.

Ziva parkkeerasi Minin omalle paikalleen ja nousi ulos autosta. Hän kiersi auton toiselle puolelle, päästämään raudoitetun Tonyn ulos autosta. He saivat uteliaita katseita, olihan Tony edelleen puolialastomana ja raudoissa. Kärsikööt rangaistuksensa, Ziva tuumi itsekseen taluttaessaan tätä kohti hissiä kuin mitäkin pahimman luokan rikollista.

Tonyn onneksi hissi oli typötyhjä. Hänen sydämensä hakkasi miljoonaa, kun hän tiesi minkä katseryöppäyksen saisi toimistokerroksessa osakseen. Hän toivoi voivansa olla näkymätön tai saavansa vähintään sydänkohtauksen. Hissi kilahti ja ovet avautuivat. Moni kääntyi katsomaan heitä.

“Näytös on ohi. Go away!” Ziva sanoi. Mitään ei tapahtunut.
“Se on englantia ja tarkoittaa, että suksikaa vittuun! Häipykää!” Ziva ärähti vihaisesti. Se auttoi, porukka pakeni vauhdilla kauemmaksi. Koko toimisto tiesi Zivan omistavan hulluja ninjataitoja eikä kenelläkään ollut tarvetta päästä tuntemaan niitä lähemmin.

Gibbs viittoi heidät mukaansa ja he seurasivat häntä takana olevalle käytävälle, joka johti kuulusteluhuoneille. Abbyn labraa ja todistevarastoa unohtamatta. Ennen nurkan taakse katoamistaan Ziva kääntyi vielä katsomaan muuta porukkaa murhaavasti, saaden heidät kääntämään uteliaat katseensa pois. Gibbs avasi kuulusteluhuone ykkösen oven ja Tony käveli nöyryytettynä sisään. Hän istui syytetyn paikalle, se tuntui hänestä oudolta. Yleensä hän oli pöydän toisella puolella. Tällä kertaa hän oli ansainnut sen.
“Zi.” Gibbs sanoi ja nyökkäsi Tonyyn päin. Ziva irrotti raudat ja kääntyi katsomaan Gibbsiä siirtyessään ovelle.
“Sammuta tuo.” Gibbs sanoi osoittaen kameraa. Ziva nyökkäsi pienesti.

Hän poistui huoneesta tarkkailuhuoneen puolelle ja sammutti videokameran. Tätä ei nauhoitettaisi, tämä jäisi heidän välisekseen ja saisi toimia rangaistuksena. Gibbs tuijotti kameraa, kunnes huomasi punaisena vilkkuvan valon sammuneen.
“Nyt DiNozzo helvetti vie selitä!” Gibbs mylvi vihaisena saaden Tonyn säpsähtämään. Hän siirsi käänsi kasvonsa Gibbsin takana olevaa peiliä kohti, vetäen koiranpentuilmeen kasvoilleen. Hän toivoi Zivan pelastavan hänet.
“No se vähän riistäyty käsistä ja...” Tony aloitti, mutta Gibbs keskeytti hänet.
“Saatanan turvanlouskuttaja, nyt sitä järkipuhetta hyvä mies!”, Ziva säpsähti pienesti Gibbsin ääntä lasin takana. Tonyn olemus oli kasaan painunut, hänen katseensa oli naulittu tiiviisti edessä olevaan tummaan pöytään. Yleensä hän huusi vastaan eikä hevillä luovuttanut. Kuitenkin nyt hänet oli syösty korkealta pilvilinnoista takaisin pohjamutiin.
“Hyvä on. Alkoholilla läträäminen meni vähän yli ja siitä syystä tämä tilanne äityi tähän. Olen aina halunnut leikkiä Tarzania. Kuitenkin isäni kielsi sen minulta nuorempana ja antoi tukkapöllyä. Sen jälkeen varoin tarkoin, mitä tein. “ Tony selitti alistettuna, uskaltaen katsoa pomoaan silmiin. Gibbs näki jotain Tonyn silmissä, joka sai hänet vakuuttuneeksi.
“Hyvä on, hyväksyn selityksen.  Saat toistaiseksi pitää työpaikkasi, mutta jos tämmöinen toistuu, lupaan potkia sinut niin omatoimisesti ulos tästä rakennuksesta, että et istu viikkoon.” Gibbs uhkasi.
“Tiedän mitä ajattelet anteeksipyynnöstä, mutta olen pahoillani eikä tule toistumaan.” Tony lupasi pitäen edelleen katseensa Gibbsissä.
“Mene pukemaan päällesi ja sen jälkeen Ziva saa heittää sinut hakemaan autosi ja tavarasi.” Gibbs sanoi ja heilautti päätään kohti ovea.

Hän jäi istumaan paikoilleen DiNozzon mentyä.
“Hemmetti!” Gibbs ärähti lyödessään nyrkkinsä pöytään. Hän tunsi Zivan katseen selässään, joka ei ollut vielä poistunut tarkkailuhuoneesta.
“Ziva.” hän sanoi. Hän kuuli oven käyvän, jota seurasi liuta askelia ja pian israelilainen oli oviaukossa.
“Vie hänet takaisin mökille ja sen jälkeen mene kotiin.” Gibbs sanoi.
“Hyvä on. Hän taisi oppia läksynsä, hän oli jo autossa niin nöyränä. Nytkään hän ei paljoa suutaan uskaltanut soittaa.” Ziva sanoi tietävästi.
“Toivottavasti oppi läksynsä, olisi tuhlausta antaa hänelle potkut. Tiedän kuitenkin, että hän on pohjimmiltaan hyvä ja sopiva työhönsä. En haluaisi korvata häntä kenelläkään, kuten en ketään teistä.”
“Tiedän. Nähdään Gibbs”, Ziva sanoi ja lähti etsimään Tonyä.
 
A/N2 Se oli sitten siinä. Tästä ei ollut tarkoituskaan tulla mikään kilometrin mittainen.

« Viimeksi muokattu: 18.07.2014 22:39:12 kirjoittanut Varja »
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

Tutitutie

  • Vieras
Vs: NCIS - Kadoksissa (K13)
« Vastaus #2 : 18.07.2013 20:34:51 »
Ihan kiva oli, mutta kiroilua oli mun makuun liikaa. Kirjotit taas kivasti näitä yksityiskohtia. Sori lyhyestä kommentista.

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS - Kadoksissa (K13)
« Vastaus #3 : 21.07.2013 23:57:48 »
Tutitutie kiitos kommentista, sillä ei ole väliä onko se lyhyt eli ei :)
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi