Kiitos kovasti kommenteistanne
En ole yhtään suunnitellut, montako osaa tähän tulee, mutta ehkä jotain kymmenkunta
Saa nyt nähdä, kuinka tarina etenee ja miten paljon tämä ylipäätään saa lukijoita
Osa 1
Matkalle lähtöKesä 1995Hermione Granger istuskeli sängyllään avonainen matka-arkku jalkojensa juuressa. Hän oli jo pakannut kaiken tarvittavan mukaan kesäloman retkeä varten eikä malttanut millään odottaa, että pääsisi vihdoin matkaan. Vielä kaksi tuntia ja seikkailu saattaisi alkaa.
Hermione ei ollut nukkunut koko yönä, kun oli pohtinut, oliko hän ottanut kaikki tarvittavat tavarat mukaan kahden viikon kestävää retkeä varten. Hän oli pyöritellyt mielessään, miltä valtava linna näyttäisi. Olisiko se samanlainen kuin Tylypahka pitkine käytävineen, useine kerroksineen ja satoine huoneineen? Minkälaisessa ympäristössä se oikein sijaitsi ja ennen kaikkea, keitä muita siellä olisi heidän lisäkseen? Hermione ei tiennyt, tulisiko lomakeskukseen muitakin luokkalaisia heidän koulunsa lisäksi.
Koko lomamatkan idea oli ollut rehtori Dumbledoren, joka oli yllättäen saanut päähänsä viedä luihuiset ja rohkelikot lomamatkalle Australiaan, pieneen Small Valleyn kaupunkiin, mistä Hermione ei ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Dumbledoren mukaan linna oli ennen ollut suosittu matkakohde, mutta viime aikoina se oli ollut tyhjillään.
Rehtorin idea oli saanut yllättävän paljon kannatusta, sillä nimilistaan oli ilmestynyt huomattava määrä nimiä. Myös Draco Malfoy oli ilmoittautunut mukaan, mistä Hermione ei ollut lainkaan mielissään. Koko loma menisi taatusti pilalle, kun Draco työntäisi naamansa heidän asioihinsa eikä antaisi heidän olla rauhassa. Hermione ei voinut sietää poikaa. Viime aikoina Draco oli käynyt hänen hermoilleen enemmän kuin aikaisemmin. Hermione ei voinut käsittää, miksi.
Hän huokaisi syvään ja nousi sängyltään tarkistaakseen vielä kerran matka-arkkunsa sisällön. Muut olivat jo lähteneet kotiin Tylypahkan pikajunalla, mutta osa rohkelikoista ja luihuisista oli jäänyt linnaan odottamaan matkalle lähtöä. Onneksi sekä Harry, Ron että Ginny olivat tulossa mukaan. Ilman heitä Hermione olisi tuskin lähtenytkään reissuun.
Hermione vilkaisi matka-arkkunsa päällä lojuvaa taikasauvaa. Niiden ottaminen matkalle mukaan oli sallittua, mutta niitä ei saanut käyttää koulun ulkopuolella, joten tavallaan se oli aivan turha kapistus. Mutta viime aikojen levottomat olot takasivat sen, että he saivat sentään ottaa ne mukaansa suojaksi. Dumbledore oli kuitenkin vakuuttanut, että he olivat täysin turvassa Roseanan linnassa professori McGarmiwan ja Kalkaroksen valvovien silmien alla. Pimeyden Lordilla ei ollut aavistustakaan heidän matkansa kohteesta eikä tämä voisi mitenkään päästä heihin käsiksi Australiassa. Linna oli suojattu erilaisin taioin ja loitsuin, joten edes jästit eivät nähneet sitä. Se oli vain noidille ja velhoille tarkoitettu matkakohde, jonne kansainväliset noidat ja velhot tulivat viettämään lomaansa.
Hermione haukotteli ja venytteli. Hän oli uupunut nukuttuaan niin huonosti koko yön, mutta uskoi silti jaksavansa valvoa vielä tämän päivän putkeen. Illalla hän olisi taatusti naatti, mutta nyt ei ollut aikaa ottaa torkkuja. Hän saattaisi vaikka nukahtaa pitkäksi aikaa ja koko luokkaretki jäisi väliin!
***
Kahden tunnin kuluttua kaikki matkaan lähtijät seisoivat Dumbledoren työhuoneessa. He olivat sonnustautuneet kesävaatteisiin, sillä Australiassa olisi kuumaa. Dumbledore oli kertonut, että siellä oli hellelukema huipussaan, joten he olivat pakanneet mukaansa kaikki kesävaatteensa, joita vanhemmat olivat lähetelleet heille pitkin lukuvuotta pöllöpostilla.
Hermione vilkuili ympärilleen rehtorin työhuoneessa ja kohtasi hetkeksi aikaa koleanharmaat silmät huoneen toiselta puolelta. Hän käänsi ensimmäisenä päätään katsoakseen muualle. Huokaus pääsi hänen huuliltaan. Olisi ollut paljon parempi, jos Draco olisi päättänyt olla tulematta koko matkalle. Miksi hänen aina täytyi päästä mukaan joka paikkaan?
Hermionen laskujen mukaan heitä oli kymmenen matkalle lähtijää. Jotkut Hermione muisti vain ulkonäöltä, sillä he olivat eri asteen oppilaita. Oli hyvä, että Ginnykin oli päässyt mukaan. Ainakaan Hermionen ei tarvinnut olla koko ajan pelkkien poikien kanssa.
”No, niin! Olette kaikki koolla, hienoa! Matkustatte Roseanan kartanoon porttiavaimella. Oikeastaan matkustatte muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan metsään, koska Roseanan alueelle ei voi ilmiintyä eikä siellä toimi minkäänlaiset porttiavaimet. Turvallisuussyistä”, Dumbledore kertoi hilpeällä äänellä. Loistaa, Hermione ajatteli hermostuneena. He joutuisivat vaeltamaan metsän halki päästäkseen kartanolle. Ehkä Draco eksyisi sinne, ja he pääsisivät tästä eroon, Hermione pohti itsekseen naureskellen. Hän ei ymmärtänyt, miksi oli niin ärtynyt siitä, että Draco tuli mukaan reissuun. Ei tämä ollut ennenkään liiemmälti vaivannut häntä. Paitsi silloin, kun poika avasi suunsa.
Rehtori laittoi lattialle pitkän kepin, jota kaikki tuijottivat hämmentyneinä.
”Se on porttiavain. Tarttukaa siihen samaan aikaan. Kyllähän jokainen teistä tietää, miten se toimii?” rehtori ihmetteli, kun kukaan ei liikahtanutkaan. Vihdoin kaikki heräsivät toimintaan ja ryntäsivät yhtä aikaa rehtorin ja kepin luokse. Professori McGarmiwa ja Kalkaros tulivat vastahakoisina heidän jäljissään. Rehtori hymyili kaikille silmät vilkkuen.
”Hauskaa matkaa sitten! Pitäkää huolta itsestänne!”
Ja sitten Hermione tarttui keppiin yhdessä muiden kanssa. Hän sulki silmänsä ja tunsi nytkäyksen jossain napansa takana, kun porttiavain kiidätti heitä kohti Australian salaperäistä mannerta.
***
Hermione mätkähti ruohikkoon pitkin pituuttaan ja iski leukansa johonkin terävään. Hän voihkaisi ja yritti nousta seisomaan. Ensimmäisenä hän tietenkin kohtasi Dracon huvittuneen katseen. Poika seisoi ihan hänen lähellään silmät ilkkuen.
”Sinulla on haava leuassasi. Et taida osata laskeutua alas oikein kunnolla, Granger”, Draco naljaili. Hän näytti osanneen laskeutua jaloilleen, sillä vaatteissa ei ollut lainkaan likatahroja. Hermione puuskahti ja kömpi pystyyn. Hän hieraisi kivistävää leukaansa.
”En ole käyttänyt juurikaan porttiavainta”, Hermione mutisi. Draco virnisti häijysti.
”Kyllä minä sen arvasin. Alastulosi oli hyvin hupaisaa katsottavaa.”
”Kita kiinni, Malfoy”, Ron kivahti kuullessaan viimeisen kommentin. Draco virnuili heille ennen kuin kääntyi Blaise Zabinin ja Theodore Nottin puoleen. Crabbe ja Goyle eivät olleet päässeet mukaan matkalle. Onneksi, Hermione ajatteli huokaisten.
”Oletko kunnossa?” Ron huolehti hiljaisella äänellä. Hermione hymyili.
”Kaikki hyvin”, hän vakuutti. Ron huojentui ja vilkaisi Ginnyä ja Harrya, jotka mulkoilivat Dracoa happamina. Hermione toivoi, ettei Draco pilaisi heidän koko reissuaan. Hän tarttui huokaisten matka-arkkuunsa. Onneksi siinä oli pyörät. Muuten sen kantaminen olisi ollut vaikeaa.
”Ovatko kaikki ehjinä? Hyvä! Sitten lähdetään matkaan. Tännepäin”, McGarmiwa huuteli ja ryhmä lähti seuraamaan häntä metsän halki. Hermione katseli ympärilleen rehevässä, kirkkaassa metsässä. Aurinko paistoi puiden lomitse ja loi varjoja joka puolelle. Lintujen sirkutusta kantautui hänen korviinsa ja kaikkialla tuoksui kesältä.
”Kuinka pitkä matka on?” Theodore valitti Hermionen takana.
”Pari kilometriä. Etkö kuunnellut rehtoria?” Ron kivahti ärtyneenä.
”En kysynyt sinulta, Weasley”, Theodore sanoi vihaisena. Ron mulkaisi häntä, mutta vaikeni, kun Hermione loi häneen varoittavan katseen.
”Tämä on naurettavaa. Olisimme voineet laskeutua jonnekin lähemmäs linnaa”, Theodore puhisi.
”Aiotko valittaa koko matkan?” Ron ärisi.
”Kyllä. Ihan sinun kiusaksesi…”
Hermione sulki pian korvansa poikien riitelyltä. Hän ei uskonut rehtorin toiveisiin kohentaa rohkelikkojen ja luihuisten välejä. He vihasivat toisiaan liikaa. Tämän retken jälkeen he luultavasti eivät koskaan edes haluaisi olla samassa huoneessa keskenään. Jos selviäisivät hengissä tältä reissulta. Ehkä joku heistä tappaisi toisensa ennen sitä, Hermione tuumi itsekseen.
”Nott ja Weasleyhan kinastelevat kuin vanha pariskunta. Voisitteko lopettaa?” Dracokin kivahti lopulta. Hermione katsahti häneen yllättyneenä ja kohtasi taas hänen silmiensä katseen, jota oli vaikea tulkita. Tällä kertaa Draco käänsi katseensa ensimmäisenä.
Ron ja Theodore sulkivat molemmat suunsa, ja Ronin kasvot punoittivat uhkaavina. Onneksi hän liittyi pian edellä kävelevien Ginnyn ja Harryn joukkoon, koska ei viitsinyt enää kulkea lähelläkään Theodorea. Hermione sai siis nauttia metsän hiljaisuudesta yksin. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan.
Matka-arkun raahaaminen metsän halki otti voimille, ja Hermione toivoi, että olisi voinut laittaa sen vierelleen leijumaan. Mutta taikoa ei saanut. Hänen sauvansa oli matka-arkussa eikä hän uskonut tarvitsevansa sitä täällä. Hän sipaisi hiuksiaan kuumottavilta kasvoiltaan ja oikoi valkoista t-paitaansa. Hänellä oli jalassaan mustat housut ja uudet lenkkarit, jotka äiti oli ostanut hänelle tätä varten. Ne eivät ainakaan hiertäneet inhottavasti kantapäitä.
”Pian olemme perillä”, McGarmiwa huuteli edestäpäin.
”Vihdoinkin”, Draco mutisi Hermionen takana, ja Hermionea hymyilytti. Hänkin oli totisesti hyvillään päästessään näkemään linnan. Samoileminen ei ollut ihan häntä varten.
***
”Tämä linna on varmaan tuhat vuotta vanha.”
”Luultavasti. Näyttää tosi ränsistyneeltä. Dumbledore on valinnut kummallisen retkipaikan meille.”
”Mitähän aarteita täältä löytyy? Haluan heti päästä tutkimaan kaikki linnan sopukat!”
”Onkohan täällä kummituksia?”
Hermione kuunteli kiihtynyttä supinaa ympäriltään ja katseli vaikuttuneena linnaa, joka kohosi korkeuksiin hänen edessään. Se oli erilainen kuin Tylypahka, mutta tuskin mikään linna oikeastaan koskaan muistuttaisi heidän kouluaan. Linnassa oli ainakin kahdeksan kerrosta ja se oli vaakatasoltaan pitkä, joten huoneita oli paljon ja käytävät olisivat taatusti pitkiä ja kapeita. Hermione huokaisi mielessään. Piha näytti hoitamattomalta, joten ilmeisesti kukaan ei ollut käynyt täällä vähään aikaan. Ihan niin kuin Dumbledore oli sanonutkin.
McGarmiwa kääntyi heidän puoleensa, ja Kalkaroskin joutui tekemään samoin. Mies näytti siltä kuin olisi halunnut olla missä tahansa muualla. McGarmiwa rykäisi.
”Ihan ensimmäisiksi on huoneiden jako. Koska niitä on valtavasti, jokainen saa valita mieleisensä, kunhan pysyttelette kerroksien kolmen ja neljän tuntumassa, että ette ole kovin hajallaan toisistanne. Ja koska tässä on tarkoitus luoda uusia ystävyyssuhteita, ette valitse enää samaa paria kuin aina koulussa ollessanne. Jaan teidät rohkelikko-luihuinen-pareihin”, McGarmiwa sanoi. Voihkaisuja kantautui heidän korviinsa sieltä täältä, mutta McGarmiwa ei kuunnellut. Hän heilautti sauvaansa ja pian hänen eteensä ilmaantui hattu. Kaikki tuijottivat sitä.
”Joku onnetar saa tulla nostamaan täältä lappuja”, McGarmiwa sanoi ja katsahti Hermioneen.
”Sinä voitkin tulla, Hermione”, professori sanoi, ja Hermione asteli hänen luokseen vastahakoisesti. Hän ei halunnut olla onnetar. Ei totisesti, hän jakaisi kaikille aivan vääränlaiset parit. Huokaisten Hermione veti ensimmäisen lapun hatusta ja vilkaisi paria. Hän irvisti.
”Ron Weasley ja Theodore Nott.”
Ron ja Theodore mulkaisivat toisiaan samaan aikaan, mutta astelivat sivummalle – mahdollisimman kauas toisistaan tietenkin. Hermione loi Roniin pahoittelevia katseita ja valitsi toisen lapun.
”Ai niin, pitää varoittaa… koska tyttöjä on paljon vähemmän, osa joutuu jakamaan huoneen pojan kanssa”, McGarmiwa sanoi kuulostaen hyvin pahoittelevalta. Hermionen kämmenet alkoivat hiota. Hän vilkaisi toista paria.
”Harry Potter ja Blaise Zabini.”
Pojat loivat toisiinsa hieman harmistuneen katseen, mutta astuivat kuitenkin sivummalle.
Hermionen sydän hakkasi, kun hän veti uuden lapun. Älä anna sen olla minä ja Draco, Hermione rukoili itsekseen. Kuka tahansa muu…
”Seamus Finnigan ja Pansy Parkinson.”
Seamus näytti siltä kuin joku olisi lyönyt häntä. Pansy mulkoili tätä yhtä kärkkäästi ja seurasi häntä lähelle Blaisea ja Harrya. Hermionen käsi sujahti taas hattuun ja pian hän veti sieltä lapun.
”Hermione Granger ja Draco Malfoy.”
Hänen äänensä kuulosti oudolta. Hermione selvitti kurkkuaan ja vältti katsekontaktia Dracon kanssa. Joku haukkoi henkeään, ja Hermione vannoi, että se oli Ron. Taivas, Hermione ajatteli. Tästä lomasta tulisi katastrofi.
”Ginny Weasley ja Alexander Bennett.”
Hermionella ei ollut aavistustakaan, kuka poika oli, mutta kun pitkä, hoikka, ujonnäköinen poika astui esiin takarivistä, Hermione tajusi, että tämä oli yksi niistä harvoista seiskaluokkalaisista, jotka olivat tulleet mukaan matkalle. Ginny vilkaisi tätä hieman huolestuneena, mutta kun poika ei luonut häneen vihaisia katseita, tyttö huojentui ja asteli hänen kanssaan sivummalle.
Jäljellä oli enää muutama pari, ja kun hekin olivat löytäneet toisensa, Hermione asteli vastahakoisesti Dracon luokse, joka näytti hyvin hapanta naamaa. Hermione järsi alahuultaan ja toivoi, että voisi jollain keinolla keplotella itsensä johonkin muuhun huoneeseen McGarmiwan huomaamatta.
”No, niin! Nyt, kun olette löytäneet itsellenne uuden ystävän, saatte mennä valitsemaan huoneenne. Teillä on tunti aikaa laittaa huone sopivaan kuntoon. Sitten tulette tänne alas ja ryhdymme pihatöihin”, McGarmiwa julisti. Loistavaa, Hermione huokaisi lähtiessään raahaamaan matka-arkkuaan kohti linnan sisäänkäyntiä. Päivä sen kuin parani!
Kommenttia?
Toivottavasti laskin oikein tuon 1995-vuoden. Tarkoitus siis olisi, että nuo ovat menossa kuudennelle luokalle ja juuri päättäneen viidennen vuotensa :>
