Nimi: Poissa, mutta silti tässä
Ikäraja: S
Fandom: Salatut elämät
Paritus: Elias/Lari
Haasteet: Biisihaaste Apulannan Armolla ja Slash10 Elias/Larilla
Yhteenveto:
Elias käänty pois, sanomatta mitään. Se ei kattonu taakseen, mä kuulin vaan jäähallin oven pamauksen. Se oli poissa, mutta silti tässä.Oma sana: Larias on ollu mulle jo pitkään tärkeetä, se on ollu paritus, jota on hauska kattoo, hauska lukee ja hauska kirjottaa. Niitä harvoja asioita, jotka enää nykyään tekee mut onnelliseksi. Tämä fic on omistettu
Merthurille, kiitos, kun annoit minulle mahdollisuuden, kiitos, kun olet taas lähelläni. Olet tärkeä ja ihana
Vastuuvapaus: Kappale on Apulannan, Elias ja Lari kuuluu MTV3:selle, en siis saa tästä mitään rahallista hyötyä, enkä oikeastaan tarvitsekaan sitä.
Poissa, mutta silti tässä Minut ympäröin tyhjyydellä
Jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse, mitä tunnen
Ja tietäisin sen Maila kolahti jäähän. Mä luistelin pariin kertaan kaukalon ympäri, et saisin jotain tuntumaa. En ollu pariin päivää ollu jäällä, oikeestaan mun piti nykyään treenata joukkueelta salassa, koska ne sai tietää, mikä mä oikeasti olen. Mun polvi ei oikeen toiminu kunnolla, mut ennen treenejä mä olin laittanu siihen tukisiteen ja napannu pari buranaa, joten eiköhän se siitä. Kalle väitti, et mun pitäis pitää taukoo, mut enhän mä pysty, kun mun on pakko treenata NHL:ään. Se on mun ainoo mahdollisuus päästä pois Suomesta. Pois Eliaksen luota. Mä voisin helpommin alottaa uuden elämän, unohtaa muistot. Ei niille kannata tehdä mitään, mut maisemanvaihdos vois auttaa.
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse
Jotta toinen voi loppuun löytää Mä en saa päästäni pois Eliaksen katkeraa ilmettä koulussa. Mä tiedän, et mun olis pitäny auttaa sitä, kulkee sen takana eikä jäädä häntä koipien välissä himaan, kun sillä oli vaikeaa. Mut ei mulla ollu sen salavalmiutta, en mä osannu vastata kun mua haukuttiin homoks. Mä olin nii hemmetin säälittävä ja enemmän yksin, kuin koskaan.
Tätä hetkeä kartoin
Tätä väistin
Tätä niin pelkäsin
Nyt on aika”Mä tiesin, et sä oot täällä.”
Mä en ees kääntyny kattoo, kun kuulin jo äänestä, kuka siellä oli. Elias. Mä keskityin täydellisesti mun lyöntiin, tai ainakin yritin kovasti keskittyy. Kiekko pääty maaliin.
”Voitasko me ees puhuu?”
Vihdoin mä käännyin kattoo sitä. Se oli vetäny sen vihreen pipon päähänsä niin syvälle, ettei sen vaaleanruskeita kiharoita näkyny ollenkaan. Päällään sillä oli musta toppatakki, mä luistelin sen luokse kaukalon laidalle.
”Mitä puhuttavaa meillä muka on?”
Mä yritin tosissani olla se sama, kylmä Lari, johon Elias joskus tutustu. Elias vaan näki pidemmälle kun muut, se näki, millanen mä todellisuudessa olin. Faija ei välittäny paskaakaa mistää muusta, ku siitä, et mä pääsisin NHL:ään, se ei ollu ees koskaa käyny kattomas mun matseja. Sillon kun me seurusteltii salass, Elias olis halunnut tulla jokaiseen mun matsiin, mut mä kielsin.
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää”Eiks me voitais ees yrittää sopii tää?”
Elias, se sama Elias, joka ei suostunu luovuttamaan ennen kuin piste oli tehty. Enne ku tarina oli oikeasti loppu. Jumalauta, miten jotakuta pysty vihaamaan ja rakastamaan samaa aikaa?
”Ei oo mitään sovittavaa. Tajuutsä? Tää on loppu, ei oo mitää meitä enää.”
Purkaakseni energian ja nousseen vittuuntumisen tunteen, mä löin mailalla jäähän. Oikeastaan mun teki mieli lyödä sillä mailalla Eliasta, joka oli ihan liian hiljaa.
”Sä voit lähtee menee”, mä sanoin, koska jos totta puhutaan, mä olin alkamaisillani parkuu enkä todellakaan halunnu näyttää sitä Eliakselle. En halunnu sen sääliä, en halunnu sitä mihinkään ja silti kaipasin sitä joka vitun hetki.
Pahat enteet hiljaisuuden
Kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä
Joka hetki vaikka pään pois kääntää Elias käänty pois, sanomatta mitään. Se ei kattonu taakseen, mä kuulin vaan jäähallin oven pamauksen. Se oli poissa, mutta silti tässä. Mä näin sen koko ajan, sen hymyilevät silmät ja ne huulet, joiden suutelemista mä kaipasin kaikista eniten. Mutta mä en silti voinu, oli vaan parempi unohtaa ja jatkaa elämää. Ei meistä olis koskaan tullu mitään, koskaan ei voinu tulla sitä hetkee, kun mä ja Elias käveltäis käsi kädessä kaupungilla tai istuttais sukujuhlissa Pihlajakadulla. Avattais yhdessä joululahjoja. Se kaikki oli haavekuvia, joista me oltiin joskus haaveiltu ja jotka me voitais nyt saman tien unohtaa kokonaan.
Vaikka sulkisi silmät
Kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan
Tuijottaa tuijottamistaan Nyt ainoo, mikä mulla enää oli jäljellä, oli lätkä. Se sai tosissaan ajatukset pois muualta. Ainakin kaikesta muusta paitsi Eliaksesta. Mun mielessä Elias seiso keskellä jäätä, seiso vaan ja tuijotti. Ei ottanu askeltakaan, mut sillä oli hymy huulillaan ja se hymy nous silmiin asti, sen silmätkin hymyili. Se oli onnellinen ja sitä Eliasta mä kaipasin. Mä en voinu tehdä mitään, mä vaa kiersin sen Eliaksen jäällä ja jatkoin yksinäisiä treenejäni. Elias oli vieny multa kaiken, mun sydäntä myöten. Se ei ollu jättäny mulle kun jääkiekon.
Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika Hetkeekää miettimättä mä iskin mailalla sitä Eliasta, joka seiso siinä jäällä, mun harhakuvaa. Se katos silmänräpäyksessä ja mä todella toivoin, et se pysyiskin kaukana.
Koska se kaatais mut, jos se olis lähellä.
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
paljon kaunista
jonka raajat kuolleet on
tän täytyy mennä näin
vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
mutta tiedän et on turhaa
armoo viivyttää
