Nimi: Sinun pimeydestäsi kasvaa minun valoni
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Paritus: Éowyn/Faramir
Vastuunvapaus: Mitä suurimmalla rakkaudella Tolkienin tuotoksia kohtaan lainaan hänen ihania henkilöitään. Tolkien omistaa henkilöt, enkä minä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Mietteitä parannuksen tarhassa. Tämä ei ole varsinainen vuoropuhelu, vaan enemmänkin ajatuskeskustelu.
Sinun pimeydestäsi kasvaa minun valoni
Éowyn
Kalliiksi käy aika parannuksen tarhassa, kalliiksi minulle ja kalliiksi maailmalle. Ennen lukitsivat minut sisäänsä ajatuksen kalterit, liian lujat murtaa, liian tottuneet olemaan. Nyt kahlitsevat minua pellavaiset sideharsot, sitovat kiinni sairasvuoteeseen kuin kylmyys ja myrkky. Uneni ovat pimeitä, ja jokaista varjoa minä kavahdan.
Faramir
Näin eilen kyyneleet poskillasi, kiukkusi, kun sinun ei sallittu lähteä veljesi mukaan. Kuolemaan hänen rinnallaan, niin kuin minun ei sallittu kuolla Boromirin rinnalla. Sinussa on talven henki, valkea neito, ja jäätä on sinun sisimpäsi. Jäätä, jonka menetyksistä suurin on sinne hyytänyt. Sulavedet sinun poskillasi. Tänään näin hymysi, ja kevät koitti minussa.
Éowyn
Jaksat toivoa kevätsateita, hyytävää kosteutta, joka puree tiensä kankaiden läpi. Minä olen saanut tarpeekseni kylmyydestä! Olen saanut tarpeekseni korean kaupunkisi korkeista muureista ja kivetyistä kaduista! Olen saanut tarpeekseni ilmassa leijuvista yrttivoiteiden tuoksuista! Veren hajua minä kaipaan, veren ja kuoleman. Tahdon ratsastaa tuuli hiuksissani, peitsi kädessäni, kohdata lopun, jonka jälkeen ei enää ole katkeruudesta varjoakaan jäljellä.
Faramir
Tuulessa kulkevat monet surulaulut, mutta epätoivoa en siinä vielä tunne. Eikä toivo minusta kuole, ennen kuin seinät sortuvat ympärilläni. Mieleni muurit on jo kerran murrettu, ruumiini rikottu, ja tehty uudelleen ehjäksi. Niillä käsillä, joita sinä kaipaat.
Éowyn
Enää ei Rohanin valkea neito kaipaa yhtäkään ihmistä! Kuninkaani on minulta viety, heidät kumpikin. Mutta minä olen lapsesta asti ollut menetyksen tuttu ja surun rakastettu, monta ei ole minulle hymyä laskettu ensimmäisessä laulussa. Älä puhu minulle, Gondorin korkea herra, sillä sinun sanasi eivät tuo minulle lohtua, ja seuraasi en kaipaa.
Faramir
Käännät itsesi pois, viet katseesi muihin maailmoihin, varjoihin, kuolleiden joukkoon. Sinne sinun mielesi palaa, valkea neito. Minä ymmärrän sinua. Siellä ovat kaikki minunkin rakkaani.
Éowyn
Olet tehnyt tästä tanssia, jossa minä väistän, ja sinä seuraat perässä, miekkailuottelun ilman aseita. Minun torjuntoihini sinä vastaat uudella pistolla, ja kerta toisensa jälkeen pääset suojaukseni läpi. Sanasi saavat minussa vastauksen, vaikka en sitä toivoisi, sillä silmissäsi minä näen varjon omaa sydäntäni synkemmän. Monia ilonpäivä ei ole sinullekaan laskettu, Denethorin poika, kohtalotoverini.
Faramir
Mitä tiedän varjosta minä, häviämään tottunut? Soturiksi minut kasvatti vain isieni perintö, vaan paremmin olisi minulle sopinut runoilijan osa. Tekisin sinusta tuhansia lauluja, valkea neito. Sillä sinä olet soturi silmissäni, sankari sinä, joka vailla muuta voimaa kuin sydämen varmuus, kohotit aseesi kohtaamaan suuren vihollisen. Varjoista synkin luhistui sinun miekkasi terään. Siitä minä laulaisin. Siitä, miten sinun kultainen hiuskruunusi hehkui auringon valossa varjon väistyttyä.
Éowyn
Paremmin sopivat sanasi parantajan suuhun, vaikka käsissäsi ei kuninkaan voimaa olekaan. Kerran ja toisenkin saat minut laskemaan puolustukseni, suomaan sinulle hymyn. Ja kun hymyilen, näen varjon silmissäsi. Yrität pelastaa minut, vaikka itse olet katoamassa. Mutta mitä teen minä, jos menetän ystävän, jonka olen sinussa saanut?
Faramir
Sinun hiuksillasi on kastepisaroita, kun aamuhämärässä painaudut syliini. En aikonut koskaan sanoa sitä sinulle, sillä uskoin pelastavani sinut toiselle, mutta nyt on suurin haluni kertoa, kuinka kirkas valosi on. Yön haamut pakenevat sinun askeltesi edeltä.
Éowyn
Sinun sylissäsi on minun turvapaikkani, suojani pimeyttä vastaan. Silitän varjon kasvoiltasi, ja kun pidät minua omanasi, en minä enää kaipaa kuolemaa. Katso minun valoani, rakas, ja anna sen polttaa yö mielestäsi. Katso, sillä liekki, jonka näet, on omien kättesi työtä.
Faramir
Kuninkaiden tyttärellä on kuninkaalliset elkeet. Tiedät, mitä haluat, ja olet tottunut myös saamaan haluamasi. Kun kevyet askeleesi tanssivat pitkin puutarhan polkuja, kun athelasin tuoksu leijuu hiuksistasi, kun silmäsi hohtavat kuin kirkas taivas, lakkaan minä olemasta herra ja käskijä, sillä sinun edessäsi minä aina polvistun. Saat, mitä haluat, sillä sitä minäkin haluan.