TSH: Sinun pimeydestäsi kasvaa minun valoni [K11] Éowyn/Faramir

[Brangwen]

Nimi: Sinun pimeydestäsi kasvaa minun valoni
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Paritus: Éowyn/Faramir
Vastuunvapaus: Mitä suurimmalla rakkaudella Tolkienin tuotoksia kohtaan lainaan hänen ihania henkilöitään. Tolkien omistaa henkilöt, enkä minä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Mietteitä parannuksen tarhassa. Tämä ei ole varsinainen vuoropuhelu, vaan enemmänkin ajatuskeskustelu.



Sinun pimeydestäsi kasvaa minun valoni


 
Éowyn
Kalliiksi käy aika parannuksen tarhassa, kalliiksi minulle ja kalliiksi maailmalle. Ennen lukitsivat minut sisäänsä ajatuksen kalterit, liian lujat murtaa, liian tottuneet olemaan. Nyt kahlitsevat minua pellavaiset sideharsot, sitovat kiinni sairasvuoteeseen kuin kylmyys ja myrkky. Uneni ovat pimeitä, ja jokaista varjoa minä kavahdan.

Faramir
Näin eilen kyyneleet poskillasi, kiukkusi, kun sinun ei sallittu lähteä veljesi mukaan. Kuolemaan hänen rinnallaan, niin kuin minun ei sallittu kuolla Boromirin rinnalla. Sinussa on talven henki, valkea neito, ja jäätä on sinun sisimpäsi. Jäätä, jonka menetyksistä suurin on sinne hyytänyt. Sulavedet sinun poskillasi. Tänään näin hymysi, ja kevät koitti minussa.

Éowyn
Jaksat toivoa kevätsateita, hyytävää kosteutta, joka puree tiensä kankaiden läpi. Minä olen saanut tarpeekseni kylmyydestä! Olen saanut tarpeekseni korean kaupunkisi korkeista muureista ja kivetyistä kaduista! Olen saanut tarpeekseni ilmassa leijuvista yrttivoiteiden tuoksuista! Veren hajua minä kaipaan, veren ja kuoleman. Tahdon ratsastaa tuuli hiuksissani, peitsi kädessäni, kohdata lopun, jonka jälkeen ei enää ole katkeruudesta varjoakaan jäljellä.

Faramir
Tuulessa kulkevat monet surulaulut, mutta epätoivoa en siinä vielä tunne. Eikä toivo minusta kuole, ennen kuin seinät sortuvat ympärilläni. Mieleni muurit on jo kerran murrettu, ruumiini rikottu, ja tehty uudelleen ehjäksi. Niillä käsillä, joita sinä kaipaat.

Éowyn
Enää ei Rohanin valkea neito kaipaa yhtäkään ihmistä! Kuninkaani on minulta viety, heidät kumpikin. Mutta minä olen lapsesta asti ollut menetyksen tuttu ja surun rakastettu, monta ei ole minulle hymyä laskettu ensimmäisessä laulussa. Älä puhu minulle, Gondorin korkea herra, sillä sinun sanasi eivät tuo minulle lohtua, ja seuraasi en kaipaa.

Faramir
Käännät itsesi pois, viet katseesi muihin maailmoihin, varjoihin, kuolleiden joukkoon. Sinne sinun mielesi palaa, valkea neito. Minä ymmärrän sinua. Siellä ovat kaikki minunkin rakkaani.

Éowyn
Olet tehnyt tästä tanssia, jossa minä väistän, ja sinä seuraat perässä, miekkailuottelun ilman aseita. Minun torjuntoihini sinä vastaat uudella pistolla, ja kerta toisensa jälkeen pääset suojaukseni läpi. Sanasi saavat minussa vastauksen, vaikka en sitä toivoisi, sillä silmissäsi minä näen varjon omaa sydäntäni synkemmän. Monia ilonpäivä ei ole sinullekaan laskettu, Denethorin poika, kohtalotoverini.

Faramir
Mitä tiedän varjosta minä, häviämään tottunut? Soturiksi minut kasvatti vain isieni perintö, vaan paremmin olisi minulle sopinut runoilijan osa. Tekisin sinusta tuhansia lauluja, valkea neito. Sillä sinä olet soturi silmissäni, sankari sinä, joka vailla muuta voimaa kuin sydämen varmuus, kohotit aseesi kohtaamaan suuren vihollisen. Varjoista synkin luhistui sinun miekkasi terään. Siitä minä laulaisin. Siitä, miten sinun kultainen hiuskruunusi hehkui auringon valossa varjon väistyttyä.

Éowyn
Paremmin sopivat sanasi parantajan suuhun, vaikka käsissäsi ei kuninkaan voimaa olekaan. Kerran ja toisenkin saat minut laskemaan puolustukseni, suomaan sinulle hymyn. Ja kun hymyilen, näen varjon silmissäsi. Yrität pelastaa minut, vaikka itse olet katoamassa. Mutta mitä teen minä, jos menetän ystävän, jonka olen sinussa saanut?

Faramir
Sinun hiuksillasi on kastepisaroita, kun aamuhämärässä painaudut syliini. En aikonut koskaan sanoa sitä sinulle, sillä uskoin pelastavani sinut toiselle, mutta nyt on suurin haluni kertoa, kuinka kirkas valosi on. Yön haamut pakenevat sinun askeltesi edeltä.

Éowyn
Sinun sylissäsi on minun turvapaikkani, suojani pimeyttä vastaan. Silitän varjon kasvoiltasi, ja kun pidät minua omanasi, en minä enää kaipaa kuolemaa. Katso minun valoani, rakas, ja anna sen polttaa yö mielestäsi. Katso, sillä liekki, jonka näet, on omien kättesi työtä.

Faramir
Kuninkaiden tyttärellä on kuninkaalliset elkeet. Tiedät, mitä haluat, ja olet tottunut myös saamaan haluamasi. Kun kevyet askeleesi tanssivat pitkin puutarhan polkuja, kun athelasin tuoksu leijuu hiuksistasi, kun silmäsi hohtavat kuin kirkas taivas, lakkaan minä olemasta herra ja käskijä, sillä sinun edessäsi minä aina polvistun. Saat, mitä haluat, sillä sitä minäkin haluan.

[Varjuska]

Huomentapäivää.

Harvoin rohkenen lukea ficcejä tästä fandomeista Pyhimmästä, mutta kun tämän tekstilinkin näin, niin ajattelin, ettei tämä Sinun kirjoittamanasi voi olla mitenkään huono. Ja sitä paitsi, rakastan tätä paritusta ehkä eniten kaikista sen lisäksi, että molemmat hahmot kenties kuuluvat suosikkeihini. Tämän ficin lukeminen on kuin lämmin kotiinpaluu ja se muistuttaa minua siitä, että kesällä on taas pitkästä aikaa luettava trilogia uudelleen läpi.

Mistähän aloittaisin. Tykkään tosi paljon tämän tekstin rakenteesta, siitä, että dialogi käydään epäsuorasti henkilöiden yksityisissä ajatuksissa, mutta kuitenkin molemminpuolinen vuorovaikutus tulee vahvasti ilmi varsinkin loppupuolella. Tässä on jotain näytelmäkäsikirjoituksen kaltaista, kun "vuorosanat" vuorottelevat ja alkavat puhujan nimellä. Myös kieli on nättiä, juhlavaa, runollista ja mukavan tolkienmaista, vaikka mukana on selkeästi omaakin tyyliäsi. Pidän juurikin sellaisista TSH-ficeistä, joissa ei ole liiaksi pyritty kopioimaan Tolkienin kynänjälkeä, mutta joissa on kuitenkin mukana mestarin kielellistä jäljittelyä. Kielellisesti (ja sisällöllisesti ja ylipäätään) olet siis mielestäni onnistunut hyvin tämän tekstin kanssa ja en voi olla nauttimatta tämän lukemisesta. Otsikkokin on muuten hirmuisen kaunis ja tiivistää hyvin tekstin.

Kuvailet hienosti kummankin henkilöiden ajatuksia ja tuntemuksia ja näinkin lyhyen tekstin aikana onnistut myös havainnollistamaan molempien toipumista sekä kehitystä ihmisinä. Erityisen paljon tykkäsin kohdasta, jossa Éowyn vertaa hänen ja Faramirin vuorovaikutusta miekkailutermein. Tämä tuntuu hyvin éowynmaiselta tavalta kuvata asioita ja osoittaa hyvin sen, ettei hän ole luonnoltaan aivan tavanomainen nainen. Tuosta samaisesta kohdasta muuten bongasin tällaisen kirjoitusvirheen:

miekkailuottelun

En ole varma tulkitsinko tämän kohdan oikein, mutta minusta tuntuu, että tässä pitäisi lukea miekkailuotteluun, vai kuinka?

No niin. En taida löytää tästä muuta sanottavaa. Muuta kuin että kiitos, tämä on ihana, ja palaan tämän pariin varmasti vielä uudelleen lähiaikoina. Tässä on sellaista lämpöä ja valoa ja toivoa ja rakkautta, että tätä on kerrassaan ihanaa lukea ikkunan ääressä kevätauringon paistaessa. Kiitos siis vielä kerran. : )

- V

[Dolls]

Pakko mainita heti alkuun samaa kuin Varjuska, oon tosi arka lukemaan TSH:sta yhtään ficcejä. Jotenkin pelottaa aina että se tunnelma ja kaunis kieli on poissa, varsinkin kun rakastan juuri sitä tapaa millä he puhuvat. Kuitenkin kun Varjuska tämän linkkasi niin oli pakko olla uhkarohkea, kerrankin hyvä syy kommentoida jotain mulle aivan uutta.

Ihastuin heti tapaan, jolla kirjoitit tämän. Pelkän vuoropuhelun lukeminen on aina hiukan karua, se tuntuu keskeenjääneeltä näytelmältä, jossa hahmot eivät pääse kunnolla esille. Jotenkin tämä ajatusleikki toimi odotettua paremmin, en ole koskaan lukenut mitään tällä tavalla kirjoitettua, eikä kyllä itsellenikään ole tullut mieleenkään. Varsinkin se kuinka hahmot puhuivat pikemminkin itselleen kuin toisilleen, ikään kuin kaivaten toisen osaavan lukea ajatuksiaan oli (en osaa muuten tätä muotoilla) koskettavaa ja viiltävää. Oikein itsekkin tunsi sen kaiken kivun ja tunteen mitä heissä oli.

Oi Éowyn... mulla on tuohon hahmoon niin kova viha-rakkaus-suhde, enkä oikein itsekkään tiedä miksi. Jotenkin sä sait kuitenkin tähän koottua sen kaiken miksi ihastun häneen joka kerta uudelleen ja uudelleen, ja kuitenkin samalla vihaan ja kadehdin häntä. En oikein koskaan pitänyt Arwenista, mulle Éowyn oli se suuri naishahmo.

Enää ei Rohanin valkea neito kaipaa yhtäkään ihmistä! Kuninkaani on minulta viety, heidät kumpikin. Mutta minä olen lapsesta asti ollut menetyksen tuttu ja surun rakastettu, monta ei ole minulle hymyä laskettu ensimmäisessä laulussa.

Varsinkin tämä kohta! Oijoi, miten tämä olikin niin IC! Toi surun rakastettu oli tosi kauniisti sanottu, kuvasi häntä tosi hyvin ja sitten toi "monta ei ole minulle hymyä laskettu". Siinä ihastuin tuohon sanajärjestykseen erityisesti, ooh.

Soturiksi minut kasvatti vain isieni perintö

Faramir! Varsinkin elokuvissa hän oli lempparini, kaikki katkeruus ja kipu ja ihmettelen edelleen miten sait hänestäkin niin hienon hahmon kirjoitettua.

Kertakaikkiaan.. mitäs sitä nyt sanoisi. Oon erittäin iloinen että nappasin tämän. Harvemmin sitä ensiyrittämällä onnistuu osumaan hyvään ficciin. Kiitokset, tämä oli upea!

[Brangwen]

Varjuska: Näääääääin iso kiitos, ja kiitos myös kamppikseen linkkaamisesta. Pienen kirjoittajan mieltä lämmittää aina tietää, että joku on oikeasti tykännyt tekstistä. Itselläni on vähän sama vika, että en oikein uskalla lähteä lukemaan TSH-ficcejä, mutta vielä korkeampi kynnys minulla on niiden kirjoittamiseen. Tavallaan vaadin itseltäni, että idean on oltava aivan erityisen hyvä, jotta siitä saa kirjoittaa TSH-ficin. Hienoa, että uskaltauduit lukemaan, ja aivan ihanaa, että en tuottanut suurta pettymystä toiselle Tolkien-fanille.

Dolls: Oi kiitos! Olen niin arka kirjoittamaan (saati julkaisemaan) TSH-ficcejä, että tuntuu hienolta saada kommenttia lukijoilta, jotka osaavat arvostaa yritystäni tehdä kunniaa mestari Tolkienin tuotoksille. Ja kyllä, Éowyn on koko TSHn ainoa suuri naissankaritar (onneksi Silmarillionista löytyy muutama lisää).

[flehi]

Ensinnäkin miksei tässä ole kymmenittäin kommentteja?!
Toisekseen olen hyvin pahoillani sillä varasin tämän kommenttikampanjasta ihan liian pitkä aika sitten, mutta olin hukuttanut sen kirjanmerkkieni pohjalle. Meh olen vähän huono tuossa, mutta sitten finin ylläpito päätti potkia minua persuuksille ja tässä sitä ollaan. Ja hyvä että ollaan, koska olin suhtautunut tähän ficciin hieman varauksella.

Lord of The rings on yksi hienoimpia asioita tässä maailmassa, taisin ensimmäisen kirjan lukea ala-asteella ja ensimmäisen elokuvan näin ollessani kai kymmenen tai jotain joten rakkauttani lotria kohtaan tarvitsee tuskin selitellä. Silti en kuitenkaan ole koskaan lukenut kuin ehkä kolme koko fandomiin liittyvää ficciä mikä hämmentää itseänikin. Öö. Katsoin paritusta hetken ja mietin että mihin olen juuri lupautunut, mutta sitten aloin lukea ja parin ensimmäisen pätkän jälkeen olin rakastunut.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt Eowynistä. En tosiaan tiedä mistä se johtuu, jotenkin hahmo ei vain iske. Se tulee kirjoissa lähelle, mutta jää silti liian etäiseksi makuuni. Onhan Eowyn, pakko myöntää, yksi hienoimmista naishahmoista koko tarinassa.. okei ehkä toisiksi hienoin heh, mutta en vaan ole koskaan oppinut pitämään siitä. Pidän sitä vähän monisyisenä, mutta uskollisena ja itsepäisenä naisena joka tietää mitä tahtoo eikä jää vikisemään taustalle. Tässä tekstissä Eowynin kuvasit jotenkin haavoittuvaisen oloisena, sellaisena jollaisena en itse sitä oikeastaan pidä. Teksit oli kirjoitettu niin kauniisti että olisin voinut enemmänkin kuvitella "ajatuksien" kuuluvan haltioille.

Tykkäsin kuitenkin kirjoitustyylistä tosi paljon. Se ei ollut hirveän yksinkertaista, mutta ei yhtään vaikealukuistakaan, siinä oli hienoja elementtejä ja sellaisia kauniita ja herkkiä lauseita joita voisin lainata tähän, mutta niitä tulisi ehkä vähän liikaa ja kommentistani tulisi kamala lainaushirviö. Tässä kuitenkin eräs josta tykkäsin hirmuisesti

Tuulessa kulkevat monet surulaulut, mutta epätoivoa en siinä vielä tunne. Eikä toivo minusta kuole, ennen kuin seinät sortuvat ympärilläni. Mieleni muurit on jo kerran murrettu, ruumiini rikottu, ja tehty uudelleen ehjäksi.

Okei siinä on vähän enemmän kuin yksi hieno lause, mutta itseasiassa juuri tuo Faramirin pätkä nousi lempparikseni tässä ylitse muiden. En edes osaa selittää miten hyvin tekstiin pääsee mukaan juuri tälläisten helmien ansiosta. Osaat kirjoittaa niin että lukija kyllä tavoittaa tunnelman.

Faramir tuntui hieman enemmän omalta itseltään ja sen jonkin asteinen vikittely sai mut hymyilemään. Vaikka tekstin tunnelma olikin selvästi haikea ja surumielisempi tykkäsin siitä että siinä oli silti paljon toivoa. Loppu oli ihana, Faramirin ja minun ajatukseni Eowynista kohtaavat niin hyvin että se on jo vähän huvittavaa. Eowynin ja Faramirin välillä leijuva kaipuu taas puolestaan ei oikein iske kun koko paritus saa mut vähän varuilleen.. apua en osaa selittää.

Kokonaisvaltaisesti tykkäsin ficistä ihan kamalasti. Lotr on selvästi lähellä sydäntäsi koska et olisi saanut tästä muuten näin aidon tuntuista ja hahmoista tuollaisia. En lähde jakelemaan miinuksia, koska niitä ei ole. Edes paritus ei saa mua loppujen lopuksi kavahtamaan sen enempää sillä olet kirjoittanut sen niin hienosti etten edes lopuksi ajatellut asiaa. Tässä on tosi kiva idea sinänsä että hahmot eivät tunnu puhuvan, mutta eivät oikeastaan lähette mitään kirjeitäkään. Ensimmäinen lukemani laatuaan ja varmaan viimeinenkin.

Otsikko on muuten tosi kivasti osuva. Eowynin viimeisimmät pätkän sopivat niin hyvin yksiin sen kanssa..
Kiitos tästä tekstistä ja pahoitteluni vähän yksinkertaisesta kommentista. Jos osaisin kirjoittaa tämän ficin arvoisen kommentin se ei olisi tälläinen hah.

[Pollomuhku]

Ensiksi: Faramir ja Èowyn ♥♥♥
Toiseksi: Tämä oli upea!

Jo ensimmäisestä lauseesta tiesin että olen löytänyt todellisen helmen. Tämä oli herkän kaunis, runollisesti polveileva. Èowyn ja Faramir ovat molemmat TSH:ssa aika surullisia hahmoja ja niin olivat tässäkin (paitsi ehkä ihan lopussa). Siitä tyykäsin. Jotenkin tästä henki sellainen juuri oikean lainen ihana tunnelma, jota en (tietenkään) osaa selittää. Muutenkin tämä oli uskollinen Tolkienille. ♥

Éowyn
Kalliiksi käy aika parannuksen tarhassa, kalliiksi minulle ja kalliiksi maailmalle. Ennen lukitsivat minut sisäänsä ajatuksen kalterit, liian lujat murtaa, liian tottuneet olemaan. Nyt kahlitsevat minua pellavaiset sideharsot, sitovat kiinni sairasvuoteeseen kuin kylmyys ja myrkky. Uneni ovat pimeitä, ja jokaista varjoa minä kavahdan.

Tämä oli vain yksi niistä lumoavista kohdista joita fikki sisälsi, oikeastaan olisin voinut lainata koko jutun tähän. 

Otsikko osuva, lyöntivirheitä en huomannut.

Tämä jätti jälkeensä vähän hämmentyneen fiiliksen, sellaisen ettei vielä ihan ole tajunnut mitä on lukenut. Tykkäsin siis paljon (vaikka tykätä on vääränlainen ja laimea sana). Tällaisia haluaisin lukea enemmän!

Niin ja joo, miksi tällä on niin vähän kommentteja? Ansaitsisi enemmän!

[LillaMyy]

Éowyn/Faramir <3

Tämä ei ole varsinainen vuoropuhelu, vaan enemmänkin ajatuskeskustelu.

Mielenkiintoinen idea, innolla odotan, millainen tästä kehkeytyy. (:

Siis ei herranjumala mitä tekstiä! Tekisi mieleni melkein sanoa, että tekisit jopa melkein Tolkienin itsensä kateelliseksi sanailutaidoillasi! Oikeasti, miten tähän pitäisi onnistua mukamas kommentoimaan jotain fiksua, kun aivoissa surraa?

No, mutta yritetäänpäs nyt kuitenkin jotain järkevääkin sanoa tästä. Pakko kyllä sanoa, että olen aivan täydellisen samaa mieltä kuin kaikki kommentoijat minua ennen, mutta koska jotain omaakin on pakko sanoa, ettei tämä ole aivan täysin turha kommentti, niin sanon rakastuneeni Faramiriisi. Faramir on muutenkin aina ollut mulle tosi läheinen hahmo ja inhosin sitä, millainen siitä oli tehty TT:n elokuvaversiossa, koska hän ei ikinä pakottaisi Frodoa tulemaan edes Osgiliathiin asti!!! Oli siis todella hienoa huomata, että en taida olla ainoa maailmassa, joka rakastaa tuota Ithilienin metsissä samoilevaa ihmismiestä! (: Pidin myös noista käyttämistäsi vertauskuvista tuolla, mm. tanssi ja miekkailuvertaukset sopivat hyvin kohtiin, joissa ne esiintyivät ja sait Éowynin kuulostamaan varsin paljon itseltään.

Tästä ei oikeastaan voi sanoa mitään huonoa, mutta itse olisin tähän

Sillä sinä olet soturi silmissäni, sankari sinä, joka vailla muuta voimaa kuin sydämen varmuus, kohotit aseesi kohtaamaan suuren vihollisen.

lisännyt ehkä pisteen tuonne sankarin ja sinän väliin ja aloittanut sitten uuden lauseen, mutta kaiketi se on makuasioita tässä kohtaa. Se vain jotenkin rytmittäisi lukemista ehkä paremmin...? Kai? Tai sitten ei? Mutta kuten sanottua, makuasia, eikä makuasioista voi kiistellä, jotenjoten...

Mutta, kiitoksia kuitenkin tästä ihanuudesta, pitänee metsästää lähiaikoina lisää Éowyn/Faramiria Taru-nälän iskiessä, kunhan taas yliopisto- (ja etenkin gradu-) hommiltani ehdin seikkailla ficcien ihmeellisessä maailmassa. (: