Kirjoittaja Aihe: Maitokaupassa (S)  (Luettu 851 kertaa)

Amiraali Kalmasilmä

  • ***
  • Viestejä: 7
    • Muurahaiskarhu
Maitokaupassa (S)
« : 25.03.2013 11:29:32 »
Kirjoittaja: Amiraali Kalmasilmä
Ikäraja: (S) sopii kaikille

Eniten maailmassa rouva Aaltonen vihasi maidon ostamista. Valintamyymälän hyllyt notkuivat erilaisia lajikkeita, vähärasvaista ja paljonrasvaista, rasvattomia ja laktoosittomia, plussamaitoa ja varmasti myös miinusmaitoa. Eikä hän osannut valinta terveellisintä, hinta-laatusuhteeltaan kannattavinta, ekologisinta, eettisintä, maukkainta. Nainen, joka ei osaa valita maitoa! Mikä häpeä! Hän ei tiennyt terveydestä nimeksikään, jotta olisi osannut arvioida kunkin maidon edut ja haitat. Hän kuolisi surkeisiin elämäntapoihinsa ennen kuin ehtisi nähdä tyttärensä pääsevän ripiltä, se oli hänen pelkonsa.
Juuri tänään hänen piti ostaa maitoa kakun leipomista varten. Se ei saisi olla liian kevyttä, joustavaa, eikä liian nestemäistä.

Hän tunsi ihmisten katseet välittömästi niskassaan, kun hän asettui väijymään massiivisen maitotuotehyllyn eteen ja alkoi katsoa maitopurkkeja, joita koristi lehmägrafiikka. Poikkeuksellisesti hän oli juuri silloin ainoa maitoa tutkiva asiakas - ehkä maito ei ollut enää muodissa?
"Voi kamalaa", Aaltonen ajatteli. "Nyt kaikki luulevat, että minä olen jokin tissiposki."
Kylmä hiki kohosi hänen käsiensä - joiden karvapeitettä hän ei ollut ajanut - välistä ja valui norona kaupan lattialle.
Hän suikkasi Ingmanin uutuusmaidon vikkelään siniseen ostoskoriin ja rynni vaateosastolle peittämään sen muodittomilla rääsyillä, joita hänen tyttärensä ei koskaan käyttäisi.

Hän sai maksettua ostokset - joilla oli hintaa enemmän kuin mihin hänellä periaatteessa olisi varaa - ja kadottua tukahduttavasta kaupasta raittiseen ulkoilmaan. Hengityksen jo tasaantuessa hän lähti tarpomaan kotia kohti. Ilta oli vielä nuori, mutta valaiseva aurinko oli jo vetäytynyt omille teilleen. Aaltonen olisi kuitenkin huomannut vaivatta vastaantulijan, ellei olisi eksynyt omiin ajatuksiina ja vastaavasti tämä olisi huomannut Aaltosen, ellei olisi tapansa mukaisesti keskittynyt haavemaailmaansa. Keski-ikää lähestyvä naisihminen ja nuori jannu törmäsivät toisiaan päin ja jälkimmäinen kompastui pitkin pituuttaan puoliksi asfalttikäytävälle ja puoliksi kostealle nurmelle, ensimmäinen horjahti pahanpäiväisesti ja pudotti varjellun ostoskassinsa. Nuorukainen nosti laihan ruhonsa pystyyn ja jäi seisomaan vieraan eukon eteen.
"Katsoisit vähän eteesi!" rouva Aaltonen ärjyi.
"Anteeksi, rouva, olen niin tottunut kasomaan taakseni", Timo sanoi.
"Vinoiletko sinä minulle?"
"Vinoilenko? Käsittääkseni seison ihan suorassa."
"Elämässä pitää mennä eteenpäin", Aaltonen valisti.
"Olen hyvin tottunut jumittamaan menneisyyteen. Vaikka olen toki huomannut, ettei se ole hyväksi."
"Voiko sinun iässäsi menneisyydestä vielä puhuakaan, nuori mies?"
"Voi kyllä, kyllä minullakin on menneisyys joka on enää muisto vain", Timo lausui teatraalisesti. Sitten hän raapi päätään ja katsoi onnettomana maahan levinneitä ruokatarvikkeita sekä paria rumaa paitaa.
Aaltonen, joka oli jo leppynyt pojan sympaattisen olemuksen edessä, näki tämän huolestuneen ilmeen ja kiirehti sanomaan:
"Kyllä tämä varmasi saadaan selvitettyä."
"Onkohan rouvalla teippiä mukanaan?" myönteisestä reaktiosta helpottunut Timo kysyi. "Voisi parsia tuon kassin rämän kokoon."
Mikä vähä-älyinen apina, Aaltonen ajatteli.
"Ei taida olla teippiä", Aaltonen sanoi kylmästi.
Nuo kaksi ihmistä kaivelivat taskujaan etsien potentiaalisia ostokassien tarvikkeita ja Timon käsi tavoitti myttääntyneen kangaskassin. He ryhtyivät naisen kanssa yksissä tuumin poimimaan pudonneita ostoksia siihen.
"Voi kiitos avusta", Aaltonen sanoi huoahtaen ja kylmät väreet sähköistivät hänen sisuksiaan, kun hän mietti sitä mahdollisuutta, että poika oli kiinnittänyt erityistä huomiota hänen ostamaansa maitoon.
"Nyt minä lähden kotiin. Mitenköhän minä tuon tämän kassin takaisin sinulle?"
"Jospa minä kannan. Tämä on arvokas kassi", Timo sanoi ja ensimmäistä kertaa dialogin aikana hänen äänessään oli päättäväisyyttä."Tähän ei koske muut kuin minä. Minä kannan sen rouvan kotiin. Onko matka pitkä?"
"Ei toki, jalkasinhan minä tulin", sanoi Aaltonen ja lähti näyttämään tietä.

Aaltosen käsityksen mukaan vain kolmenlaiset ihmiset ryhtyivät kaupungilla puheisiin vieraiden kanssa: homot, varkaat ja prostituoidut. Hän ei kokenut kuuluvansa näistä ryhmistä mihinkään, mutta eipä kukaan tuttu ollut näkemässä, joten väliäkös sillä. Ja olihan se mukava saada kerrankin seuraa näille muuten niin samanlaisille kotimatkoille.
"Käytkös sinä vielä koulua, nuori mies?" Aaltonen avasi keskustelua.
"Joo. Minä olen yhdeksännellä."
Timon olisi periaatteessa kuulunut jo päästä peruskoulusta, mutta kahdeksas luokka meni niin huonosti, että hän joutui uusimaan sen.
"Jo vain! Oletko sinä Valta-Virran yläasteella?"
Hän teki tämän päätelmän sillä perusteella, ettei lähialueilla ollut muita yläasteita.
"Kyllä vain", Timo myönteli.
"Sittenhän sinä varmaan tunnet minun tyttäreni, Janika Aaltosen? Hän on seitsemännellä", Aaltonen jutteli väistellessään lätäköitä. Hän luuli kaikkien oppilaiden olevan kavereita keskenään tai ainakin tuntevan toisensa. Timo ei tuntenut ketään, mutta tiesi muutamia oppilaita nimeltä, poikkeuksellisesti myös Janikan.
"Se ujo pikkupissis?"
"Hänpä juuri!" Aaltonen sanoi riemukkaasti ja löi kätensä yhteen, luullen "pissiksen" tarkoittavan ahkeraa oppilasta.
"Tuohon suuntaan", hän osoitti sormella itään.
He tarpoivat pimeässä illassa vielä hetken, kunnes pääsivät Aaltosen kotiovelle. Rouva kaivoi taskuistaan Putte Possu-avaimenperää ja sen perässä roikkuvaa avainta ja työnsi sen sisälle lukkoon. Ovi avautui naristen ja kaksikon näkökenttään tulvahti valoa päälle unohtuneesta lampusta.
"Perillä ollaan!"
Timo huokasi helpotuksesta, kun sai laskea ostoskassin maahan, sillä sitä oli ollut painava kantaa.
"Ihan kohta saat arvokkaan kassisi takaisin..."
Hän alkoi riisua kenkiä ja takkia eteisessä ja sai sitten ajatuksen.
"Jos sinulla ei ole mitään kiirettä, jää toki kahville!"
Mustekalalla on kolme sydäntä. Minulla on vain yksi, eikä sitä saa särkeä.

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 363
Vs: Maitokaupassa (S)
« Vastaus #1 : 25.03.2013 14:32:40 »
Tämähän oli jännä (mikä on aika paljon sanottu tekstistä, joka kertoo maidon ostamisesta :D)! Musta on tärkeä taito kirjoittaa mielenkiintoisesti sellaisistakin asioista, jotka itsessään ovat arkisia ja vailla suurempaa dramatiikkaa. Tässä olet onnistunut oikein hyvin. Avain on ironisessa ja näppärässä kirjoitustyylissäsi. Mulle tuli itse asiassa tekstistä vähän mieleen Erlend Loe.

Rouva Aaltonen on hauskan surkuhupaisa hahmo, Timo puolestaan ihanan symppis. Aaltosen naiivius meni ajoittain hieman liian pitkälle, ja hahmona hän olisi kaivannut ehkä muitakin puolia. Tykkäsin kovasti kahden hahmon kohtaamisesta ja erityisesti heidän vuoropuhelustaan ja siitä, että käsittelet hahmoja ikään kuin etäisyydeltä. Toisaalta teksti tuntui loppuvan kesken, ja jokin jäi puuttumaan. Jokin johtava ajatus, jokin punainen lanka, jokin kokoava virke, en tiedä. Tietenkään jokaisen tekstin ei ole tarve etsiä elämän tarkoitusta tai totuutta jumaluudesta tai ihmisen pahuudesta, mutta jokin syy sinulla tämän tekstin kirjoittamiseen on varmasti ollut.

Oli miten oli, tykkäsin tästä kyllä kovasti, ja lukemisesta jäi hyvä fiilis. Kiitos! :--)

PS: Luen sun nimimerkin koko ajan "Amiraali Kalansilmä". :--D

her shaking shaking
glittering bones