Hiljaisuuden seitissä, sallittu, Ginny/Gabrielle | LW11-bonus

[Kuurankukka]

Nimi: Hiljaisuuden seitissä
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Ginny/Gabrielle
Tyylilaji: Hiljainen draama
Vastuunvapaus: Hahmot ovat Rowlingin omaisuutta, en omista heitä, ainoastaan lainaan.
Haasteet: Rare10, Lyrics Wheel 11(bonuskierros), Ficletpakka
A/N: Jee, femmeä pitkästä aikaa. Paritus oli nätti vaikka molemmat hahmot ovatkin minulle aika tuntemattomia. Pienenpienistä ideoista muodostui lopullinen teos vajaassa kahdessa tunnissa, eli raakaa tajunnanvirtaa taas kerran, ilman sen suurempia loppuparantelujakaan. Tosin tunnistan tästä ehkä itsenikin, hui.  Tunnelmamusiikkina tässä toimi tällä kertaa Coldplayn The Scientist, LW-biisissä taas hyödyin enemmän sanoista kuin tunnelmasta. Kommentit on aina ihania c:
/Tajusin ihan oikeasti vasta nyt, että Gabrielle on Rowlingin mukaan syntynyt vasta 1986. Tässä ficissä hän ei todellakaan ole n. 8-9 vuotias, vaan kuvittelin hänet erehdyksissäni samanikäiseksi kuin Ginny. Voi eikä, toivottavasti mokailuni ei aiheuttanut mitään harmia kenellekään

Hiljaisuuden seitissä


Lehdettömissä puissa kasvavaa seittiä ei löydy Pariisin puistokäytävistä, valoisista lehdoista tai koulun kasvihuoneesta.  Se on naavaa, eikä sitä kasva muualla, ainakaan missään lähellä. Jossain pohjoisessa, paikassa josta hän ei ole koskaan edes kuullut. Ehkä se on keksitty tai lainattu, ei sillä ole mitään väliä. Kalvakalla ruoholla on samaa sävyä suortuvissaan kun he käpertyvät sen ylle – katselemaan siniharmaata taivasta ja sitä, mikä oksilla kukkii. Siellä kasvaa myös orjantappuraa, joka tarrautuu kiinni heidän yhteensekoittuneisiin hiuksiin, ihonkin alle se pistää. Valoa on melkein liian vähän, puutkin kasvavat aivan kiinni eivätkä linnut laula lähelläkään. Kevät ei tunnu milloinkaan saapuvan ruohomättäille, jossa he ovat tuntikausia. Se on omituisin paikka, missä hän on koskaan ollut, mutta silti ilmassa ei ole pelkoa tai ahdistusta.

Hiljaisuus on seittiä puissa, rikkumatonta ja kevyttä. Mutta suru pääse ohuiden säikeittenkin läpi aina tiettyinä päivinä. Silloin, kun hän puhuu niin nopean innostuneesti, ettei Ginny tajua sanaakaan englannin ja ranskansanojen sekamelskasta, ei vaikka haluaisikin kovasti ymmärtää. Miksei hän jää Englantiin tai edes lupaa palata vuosien jälkeen takaisin saman metsän kupeeseen, eikä vanno vaikka kaikki nuoret muka tekevät niin rakastuessaan. Sellaisena hetkenä heidän eroavaisuutensa kasvaa sietämättömäksi, kuinka toinen tahtoo jäädä sen toisen pyrkiessä yhä korkeammalle satojen jalkojen korkeuteen. Tai kun puhutaan perheestä, Weasleyn klaanista jota hän ei voi käsittää: siitä miten uhrataan kaikki isoveljien, isän tai äidin puolesta ilman mitään ehtoja tai takeita. Onhan hänelläkin sisko, muttei se ole samanlaista.

Kulkevat he muuallakin. Ginny on levoton sielu joka liikehti sinne tänne alinomaa, haluaa aina näyttää jotain uutta linnan tiluksilta pysähtymättä koskaan kunnolla. Kuuntelemaan sitä hiljaisuutta, jonka veroista kumpikaan ei milloinkaan tule löytämään mistään muualta kuin pienestä haalenvihreästä tilkusta Kielletyn metsän kyljestä. Ehkä siksi, koska eron kuulee aina välillä hiljaisuudessa, eikä halua myöntää sitä kuinka kaikki saattaa päättyä. Se, miltä Ginnyn lämpimät huulet maistuvat hänen omillaan, kuinka liekehtivä roihu ja auringonsäteiden kirkkaus sekoittuvat yhteen, tai sävel, jota hän aina laulaa Ginnylle (ja illalla löytää tyynyltään orjantappuran piikkejä, vaikkei olisi ollut lähelläkään metsää).

Tylypahkassa on hän monesti onnellisempi kuin kotonaan, ja useimmiten syy on Ginnyssä. Hän houkuttelee puolestaan mukaansa, kertoo kaikista maansa ihmeistä, mutta löytää melkein heti itsensä miettimästä, miltä sekin muka näyttäisi ja tuntuisi, haluaisiko hän sitä edes oikeasti. Se ei ole pelkkä vaihe, vaan elämää muuttava asia joka estää häntä edes huomaamasta poikia Ginnyn sijasta. Mutta sillä ei ole kunnollista pohjaa vielä silloinkaan, kun lähtöön on enää viikko jäljellä. Kuten ei koko Tylypahkassakaan: hän saa huomata kaiken sen kaaoksen aikana, jonka kolmannen koetuksen loppu aiheuttaa.

Ginny itse on se, joka huutaa hänelle totuuksia elävästä elämästä ja vaikenee sitten heti tajuttuaan missä he ovat. Ei heidän paikassaan koskaan huudeta, siellä halusi luonnostaankin olla hiljaa ja vain kuunnella nuorta sydäntä, joka sykkii sormenpäiden alla.

Viimeisenä iltana ennen valtavien vaunujen lähtöä he jakavat ja antavat kaiken, mikä mahdollista on. Se on ensimmäinen kerta kun hän näkee tähdet heidän salapaikastaan, ja niiden kalpeassa valossa hän taittaa mukaansa naavaa ja orjantappuraa (kaikki katkeruus tiivistyy vuosien jälkeen juuri niihin piikkeihin), osaamatta selittää Ginnylle miksi tekee niin. Hiljaisuus heidän paratiisissaan ei katoa, vaikka he itse lähtevätkin sieltä pois, tulematta koskaan takaisin.


Depeche Mode — Enjoy the Silence

Words like violence break the silence
Come crashing in into my little world
Painful to me, pierce right through me
Can't you understand, oh my little girl?

All I ever wanted, all I ever needed
Is here in my arms
Words are very unnecessary
They can only do harm

Words are spoken to be broken
Feelings are intense, words are trivial
Pleasures remain, so does their pain
Words are meaningless and forgettable

All I ever wanted, all I ever needed
Is here in my arms
Words are very unnecessary
They can only do harm

All I ever wanted, all I ever needed
Is here in my arms
Words are very unnecessary
They can only do harm

All I ever wanted, all I ever needed
Is here in my arms
Words are very unnecessary
They can only do harm

Enjoy the silence, enjoy the silence
Enjoy the silence

[Beelsebutt]

Ähä, mun piti mennä nää reilusti aakkosjärjestyksessä läpi, mutta nyt kun kerta ennätin, niin pääsin tän ficin avulla lisäämään kehdonryöstöterttuuni kommentin!

Paritus on pähee, jei! Itte oon Gabriellea lähinnä Hermionelle parittanut, eipä ole tainnut koskaan tulla mieleenkään parittaa sitä Ginnylle. Oho, miksiköhän o.0 nyt kun mietin, niin nää kaksihan on suorastaan loistava paritus ehkä se johtuu siitä, että mä miellän Bill/Fleurin suuntaa-antavaksi ja mun mielestä Hermy on lähempänä Billiä kuin Ginny, mutta toisaalta, ei Gabrielle ole Fleur. Ja kaikki voi parittaa, kyllä kyllä! \o/

Tää ficci on pelkkää tunnelmaa. Niin kuin se seitti siellä oksilla, sellaista tuulessa leyhyvää, mutta kuitenkin takertuvaa. Tässä helisevät sanat koko ajan pintatasolla, aivan ne Gabriellen nopean innostuneet englannin ja ranskankieliset, sekamelskat. Mutta kuitenkin pohjavirtaukset heiluttaa... umm, mä saan aaltomaisia viboja tästä. Tulee mieleen kaislat, jotka heiluu aaltojen lyödessä rantaan, mutta juuret kuitenkin pysyy tiukasti pohjasannassa. Menipä syvälliseksi

Mutta kuitenkin. Ehkä Gabrielle on kuin ne kaislat tai kuin ruoko joka tuulessa taipuu. Antaa myöten, on myrskyn keskuksena, koska tietää mikä on mikä eikä ole epävarma. Gabrielle vaikuttaa näkevän kaiken, vaikka lopussa vihjataankin, että ehkä katumustakin myöhemmin tulee. Ginny puolestaan on puhuri, joka pyörii ympärillä, vetää ja kiskoo, nyhjää, ei ymmärrä, yrittää tuntea, on pelkkää tuulta ja tulta. Oh.

Kaunis. Kiitos! <3


Pst. Tuolta varmaan puuttuu sana:

Se ei pelkkä vaihe

[sieerra]

Heippa! Ilahduin aamulla hirmuisesti, kun huomasin sulta tulleen uutta femmeä, ja paritus vaikutti myös kiehtovalta, joten halusin tarttua tähän hetimiten. Kaivoin tiedostojen kätköistä The Scientistin tähän taustalle soimaan, kun se vaan on niin <3! Mutta joo, ehkä mä pääsen itse ficciinkin asti!

Huh, mun piti lukea tämä useampaan kertaan, ennen kuin oikeastaan osasin sanoa mitään. Tää teksti on poljennoltaan jotenkin niin lumoava, että se vaan kietoi mut mukaansa, enkä enää ajatellut mitään muuta kuin itse tarinaa. Tää lumoavuus on sun tyyliä, ja yleensä aina sun tekstien kanssa mulle käy juuri näin, mutta tässä jotenkin erityisesti! Ehkä se oli tuo hurjan vahva alku, jonka tunnelma kiertyi lukiessa ympärille samaan aikaan hieman ahdistavana, mutta kuitenkin jollakin tapaa niin turvallisen pehmoisena.

Ehkä se on keksitty tai lainattu, ei sillä ole mitään väliä.

Tää pysäytti jo ekassa kappaleessa, oi! Näitä samanlaisia kohtia oli ficissä monen monta, kun puhutaan näennäisesti heidän paikastaan, mutta kuitenkin sitten suhteestaan, ja toisaalta tää paikka ja suhde kietoutuu tosi tiiviisti yhteen. Mitä kumpikin merkitsee, ja olisiko niitä ilman toisiaan? Huh, joo, tää tunnelma! Ihan kylmät väreet kulkee selkää pitkin huolimatta siitä että mulla on tulikuuma kuppi kahvia kädessä. Mä haluisin lainata tätä lainausta seuraavan virkkeen myös kokonaisuudessaan, koska voi, se on niin kaunis! Mutta sitten mun pitäisi lainata tän ficin joka toinen virke vähintään, koska ne oikeestaan on kaikki hurjan kauniita, joten ehkä mä vaan tyydyn sanomaan, että oi!

Mutta suru pääse ohuiden säikeittenkin läpi aina tiettyinä päivinä.

Huh, tässä on taas toinen pysäyttävä kohta. Niin katkeransuloinen, että melkein itkettää. Syventää ficin tunnelmaa, maalailee niitä synkkiä sävyjä siihen pehmeänvihreän lomaan. Toinen samanlainen on tämä:

eikä vanno vaikka kaikki nuoret muka tekevät niin rakastuessaan

taas katkera epäilys siitä, miksi ei. Onkohan sittenkään ihan niin rakastunut? Pieni epäilys, joka saa huomaamaan, kuinka erilaisia sitä sittenkin ollaan.

Mä jo ajattelin että tää ficci ei tämän lumoavampi voisikaan olla, mutta sitten astuu tuo hiljaisuus kuvaan voimakkaammin. Olin varsin väärässä, sillä tää vei mukanaan entistä enemmän. Sä käytit tota hiljaisuutta aivan upeasti, sitä kuinka sen sävyssä onkin joinakin päivinä eroa, kuinka se kertoo kaiken loppumisesta.. Ja kuinka hiljaisuus jää heidän paikkaansa, vaikkeivat he koskaan palaa. Oon ehkä jotenkin herkällä tuulella tai jotain, koska mulle harvemmin käy näin, mutta tää lopullisuuden ajatus nostatti kyyneleet oikeesti silmiin. Voi että.

Ei heidän paikassaan koskaan huudeta, siellä halusi luonnostaankin olla hiljaa ja vain kuunnella nuorta sydäntä, joka sykkii sormenpäiden alla.

Hmm, mä yritin kovasti olla lainailematta ihan hurjan paljoa, mutten näemmä onnistu. Tämä vaan on niin hurjan, hurjan kaunis. Niin sormenpäiden alla sykkivä nuori sydän, kuin sitten tuo, ettei heidän paikassaan huudeta. Ei, siellä on se hiljaisuus, siellä ovat he, taianomaisuutta. Ei huutoa, ei mitään ikävää, paitsi ne orjantappuran piikit, jotka pistäen muistuttavat siitä, mitä kaikki paikan ulkopuolella onkaan. Se kirvelevä todellisuus paratiisin keskellä.

Ja vielä tuo viimeisen kappaleen tähtien näkeminen, ensimmäistä kertaa mutta viimeisenä iltana kuitenkin. Niin katkeraa, niin kaunista! Ne kylmät väreet on täällä taas. Ja kovin katkerankaunista on myös se, että Gabrielle haluaa ottaa palan paikkaa mukaansa, tietämättä itsekään, miksi. Jotenkin niin tuttua ja totta. Eipä kaikkien muistoesineiden arvoa pysty edes itse määrittämään, saati sitten selittämään toiselle.

Huh, joo. Tykkäsin tästä hurjan paljon, nousee kyllä yhdeksi mun suosikkeja sun ficcien joukosta. Kiitos tästä! <3

// oh, olinkohan hidas vai mitä, kun Harpy ehti ensin Ja unohdin aivan, että mun piti kehua tän otsikkoa myös, tyksin siitäkin paljon

[Kuurankukka]

Voi teitä muruja

Harpy: Hih, onpas hassua löytää paritus, jota itse paritusmestarikaan ei ole hoksannut vielä ajatella Hih, (syvällinen <3) tulkintasi meni muutenkin nappiin, ja olen iloinen että sait myös ficin tunnelmallisuudesta kiinni. En mä tuohon osaa sanoa mitään muuta kuin että kiitos hurjasti kommentista, lämmitti mieltä kun huomasin sinun tulleen ensimmäisenä paikalle. Kiitos

sieerra: Voi että, juurikin tuollaista alkua tavoittelin, ja ilmeisesti se onnistui ihan hyvin! Ja ihan oikeasti, ei ollut tarkoitus saada sinua itkemään, mutta silti, wau. Ei sellaista ole ikinä tapahtunut...! Jotain tuollaista myös hain ficillä, kai. Mutta ainakin tulkintasi osui varsin nappiin. Ehkä tässä oli sitten jotain sellaistakin, minkä jokainen voi itsestään tunnistaa, vaikkei (hahmot) sitä ehkä halua edes myöntää. Kiitos taas kerran ihan itsellesi vain, piristit kyllä kovasti aamuani <3

[Letizia]

Musiikilliset mielleyhtymät ovat siitä kivoja, että jokaisella voi olla omansa - olin nimittäin ihan varma, että kappale olisi ollut SMG:n Kun puut tekee seittiä. :D

Luulin aluksi, että tämä sijoittuisi johonkin aikaan sodan jälkeen, mutta elettiinkin kolmivelhoturnajaisten vuotta. Sävyt vähän muuttuivat, kun tajusin, kuinka nuoria tytöt tässä ovat. On oma salapaikka metsässä ja tunteet niin varovaisia, että vasta kokeillaan, miltä tuntuu tuntea ja miltä tuntuu tutustua ihan erilaiseen ihmiseen.

Tykkään hirveästi siitä, kun fikissä on selvästi jonkun ääni, vaikkei olisikaan minäkertojaa. Niin kuin tässä. Ei raportoida kuin sanomalehdessä. Gabriellen ääni vaikutti toisaalta aika kypsältä näin olan takaa seurattunakin, ja ainakin minä luin niin, että hän katsoi mennyttä joskus vuosien päästä, kaikkinäkevänä tulevaisuuden haamuna. Aloin nyt ajatella ajatuseulaa, mutta ei sitäkään välttämättä tarvita. :)

Usein toistuva se-sana ("the") oli minusta vähän harmillinen yksityiskohta, mutta taitaa mennä tajunnanvirran piikkiin, jos tätä ei ollut juurikaan editoitu. Luonnon hiljaisesta kuvailusta sen sijaan pidin tosi paljon. Erityisesti Kalvakalla ruoholla on samaa sävyä suortuvissaan oli pysäyttävän herkkä. Naavat ja orjantappurat puolestaan olivat ihanan karheita. :) En oikeastaan tiedä Skotlannin luonnosta paljoakaan, että mitä siellä kasvaa, muuta kuin että se on varmasti erilainen kuin Pariisi - tykkäsin ajatuksesta että Gabrielle vei palan Skotlantia mukanaan.

Kiitos tästä kauniista tekstistä. :)

[Kuurankukka]

Letizia: Hih, Kun puut tekee seittiä on aivan ihana kappale. Piti heti laittaa taustalle soimaan, vaikka sillä ei ollutkaan mitään tekemistä itse ficin kanssa. Enkä kyllä tuota ajatusseulaakaan ajatellut, mutta näin jälkeenpäin mietittynä se kuulostaa varsin hyvältä. Menneitä tässä kuitenkin muisteltiin, se on totta. Ja voi ollakin, että pari "se" sanaa on vilahtanut joukkoon, mutta kuten sanoit, laitetaan se tämän kerran tajunnanvirran piikkiin Enkä itsekään tiedä, mitä Skotlannissa kasvaa, enkä välittänytkään, sillä orjantappurat ja naavat oli pakko saada mukaan ^^ Mukavaa, että pidit ficit, ja jaksoit vielä ilahduttaa ihanalla kommentillakin. Kiitos itsellesi <3

[Orenji]

Suloista! ^^ En olis ikinä uneksinutkaan, että Ginny paritettaisiin ranskalaiselle, mutta se sopi. Kaksikkohan oli todella nuori. Kuvailu oli upeaa, mutta se ei mennyt liiallisuuksiin. Alkuperäinen kommenttini oli paljon pidenpi, mutta poistin sen vahingossa. Kiitos ihanasta ficistä!

[Kuurankukka]

Epona: Voi, tarkoitus ei missään nimessä ollut saada sua (tai ketään muutakaan) sentään itkemään, mutta ehkä se on ihan hyvä juttu jos teksteillään saa aikaan monenlaisia tunteita. Ihan hyvä, että sain vasta lopussa tietää näiden lyriikoiden olleen sinulta - muuten olisi tullut varmaan ihan liikaa paineita kirjoittaa täydellinen ficci just sulle. Tai siis niin, ehkä tiedät mitä tarkoitan. Mutta vau, ilmeisesti lopputulos kuitenkin miellytti sua, ja oon kyllä kovin iloinen siitä. Äläkä huoli, ymmärsin selityksesi täydellisesti, ja klassinen femme kuulostaa korvaan muutenkin varsin kivalta. Niin, ne yksityiskohdat, (löysät kurkut ftw) tykkään itsekin niistä sekä omissa, että muiden teksteissä, ja kiva että ne toimi tässä ficissä. Ihan ite vaan oot oikein ihana, kommenttisi oli oikein hyvä ja arvostan sitä kovasti. Kiitos 

ansku1: En edes tiedä mistä keksin Ginnyn parittaa ranskalaiselle, mutta mukava kuulla että se toimi. Ja olet kyllä ihan oikeassa, näin jälkeenpäin mietittynä neidithän ovat tässä todella nuoria. No, ehkä heistä ilmestyy jonkinlainen spinoffikin vielä Äläkä huoli, lyhyempikin kommentti riittää oikein hyvin - ihanaa että jaksoit nähdä vaivaa vielä uuteenkin kommenttiin ja ficin lukemiseen ylipääätänsä. Kiitos paljon ^^