Kirjoittaja: Dobby.
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama, lievä angst
Fandom: The Hobbit
Paritus/Hahmot: Bofur/Bilbo/Thorin
Vastuuvapaus - Hahmot ovat herra Tolkienin kädenjälkeä - minä vain leikin niillä. En hyödy tästä mitenkään rahallisesti yms.
Varoitukset - Saattaa spoilata hieman elokuvan toista/kolmatta osaa.
Tiivistelmä - Kääpiöseurueen matka kohti Yksinäistä Vuorta - matkan varrella sattuu ja tapahtuu.
A/N - Ensimmäinen ficcini! Haluaisin saada tästä jotain rakentavaa palautetta, ja kritiikkiä saa esittää ihan vapaasti.
------------------------------------MATKA JATKUA SAA------------------------------------
He olivat taivaltaneet tähän mennessä pitkän matkan. Virstoja oli enemmän takana kuin edessä, mutta silti miltei kaikkien mielialat olivat maassa. Syynä tähän oli se, että kääpiöistä ja hobitista koostuva seurue oli matkannut jo kauan aikaa kuuluisan Synkmetsän uumenissa, josta huhun mukaan harvalla oli poispääsyä.
Mielialoja laski vielä sekin, että (melko ikävän, varsinkin hobitin mielestä) välikohtauksen jälkeen jokaisen oli vuorollaan kannettava sikeästi nukkuvaa Bomburia omien kantamustensa lisäksi. Kukaan ei ollut mitenkään erityisen iloinen tästä asiasta, sillä pulskaa kääpiötä piti kantaa kerralla neljä muuta kääpiötä. Ikävä velvollisuushan se tietenkin oli, mutta minkä he mahtoivat. Bombur oli aikaisemmin vahingossa juonut joesta, jonka vesi oli lumottua, ja joka vaivutti juojansa syvään uneen. Muut kääpiöt olivat turhaan yrittäneet saada Bomburia hereille, joten ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa lisänä kantamuksiin yksi erityisen kookas kääpiö. Tätä ennen heille oli sattunut monia vaaroja ja vastoinkäymisiä, ja kun siihen lisätään vielä onneton Bombur-parka, ei kenenkään mielialassa ollut juurikaan kehumista.
Matkanteko oli tämän jälkeen hyvin hidasta ja uuvuttavaa, vaikka seurue taivalsi päivän toisensa jälkeen. Synkmetsä oli kuitenkin heitä ovelampi, vaikka seurue ei sitä tiedostanutkaan. Gandalfin käskyä noudattaen he pysyivät polulla, sillä pimeässä heidän olisi ollut mahdotonta löytää takaisin polulle, jos olisivat ottaneet yhdenkin harha-askeleen. Kääpiöt olivat sopineet vahtivuorojensa lisäksi myös kolme muuta vuoroa, jolloin kukin heistä kolmen muun kääpiön kanssa kantaisivat Bomburia. Monet nurkuivat vastaan, mutta Thorinin käskyä oli noudatettava. Hobitti pääsi kuitenkin vähemmällä, sillä hän ei ollut yhtä vahva ja vanttera kuin muut seurueen jäsenet, eikä hänestä näin ollen olisi ollut juurikaan hyötyä asiassa.
Eräänä iltana, kuten lukemattomina aikaisempinakin, seurue pysähtyi lepäämään seuraavan päivän uutta ponnistusta varten. Nori, Gloin, Dwalin ja Bofur laskivat Bomburin hartioiltaan alas maahan. He olivat kantaneet häntä melkein koko päivän, ja jokainen heistä oli tavattoman väsynyt.
”Gloin, sytytä nuotio, Bofur, jää vahtivuoroon. Te muut voitte mennä purkamaan tavaroita ja lepäämään”, kuului käskevä ääni heidän takaansa. Kaikki huokaisivat. He olivat uuvuksissa, mutta Thorinin käskyjä ei käynyt kyseenalaistaminen. Gloin lähti murahtaen etsimään polttopuita, samalla kun Bofur jäi istumaan läheiselle puunjuurelle, ja antoi katseensa kiertää kaikissa matkakumppaneissaan. Kaikki olivat väsyneitä, siitä ei ollut epäilystäkään. Tämän lisäksi moni näytti melko happamalta, mutta ei se nyt mikään ihmekään, olivathan he matkanneet monta päivää vähällä levolla ja ravinnolla. Kukaan ei jaksanut juurikaan puhua mitään, vaan kaikki levittivät huopiaan vaitonaisina. Poissa oli se tunnelma, mikä oli ollut kotoisessa herra Reppulin hobitinkolossa, missä kukin oli saanut syödäkseen ja juodakseen. Siitä tuntui olevan todella pitkä aika.
Kääpiö havahtui ajatuksistaan, kun näki hobitin tulevan häntä kohti kädessään puinen kippo, missä oli todennäköisesti tämän illan ateria. Kiittäen Bofur otti ruoan vastaan ja kulautti melko laihan sisällön kerralla alas. Vaikka keitto ei ollut kummoinen, hänelle tuli heti vähän parempi olo.
”Saanko istua tähän?” hobitti kysyi osoittaen paikkaa kääpiön vierestä. ”Kaikin mokomin”, toinen vastasi. Hiljaisuuden edelleen vallitessa Bilbo istuutui Bofurin viereen ja joi pari kulausta omasta keitostaan. He olivat pitkän aikaa hiljaa, kunnes hobitti rikkoi hiljaisuuden ”Kaikki näyttävät niin uupuneilta ja väsyneiltä”, hän mutisi. Kääpiö huokasi. Hän huomasi sen itsekin. Aikaisemmin kaikki olivat syöneet iloisesti ruokansa, ja ennen nukkumaanmenoa istuneet nuotion ääressä laulaen ja kertoillen tarinoita. Nauraneet ja vitsailleet. Mutta nyt se kaikki oli poissa, nyt kaikki olivat synkkiä, ja kysyessä jotakin he saattoivat urahtaa vastaukseksi. Kukaan ei jaksanut tehdä mitään sen enempää kuin oli pakollista. Jopa Bofur itse ja nuori Ori, jotka olivat seurueen optimistisimpia jäseniä, olivat nyt melko allapäin.
”Olet oikeassa”, kääpiö vastasi. ”Tämä metsä ei ole hyväksi meille kenellekään.”
He molemmat istuivat vaitonaisina omiin ajatuksiinsa uppoutuneina (jotka olivat melko synkkiä) samalla kun katselivat muiden touhuja. Pian kääpiöitä alkoi nukahdella sitä mukaa kun he saivat ruokansa syödyksi. Eipä aikaakaan, kun he kaikki olivat sikeässä unessa, paitsi vahtivuorossa oleva Bofur ja Bilbo tämän seurana. Sekä seurueen johtaja Thorin Tammikilpi.
”Minusta tuntuu, etten saa tänä yönä unta. Pääni on niin täynnä sekavia ja synkkiä ajatuksia”, Bilbo sanoi.
”Niin on minunkin ajatukseni synkkiä. Mutta kyllä sinun kannattaisi levätä ainakin hetki ennen aamunkoittoa”, Bofur murahti. Häntä ei juuri huvittanut jutustella muiden kanssa juuri nyt. Hän kuitenkin aliarvioi hobitin, sillä tämä arvasi heti, että jotain oli tekeillä. ”Onko jotain vialla? Olet ollut viime aikoina niin kovin poissaoleva ja vaitonainen”, kysyi Bilbo varovasti, katsoen kysyvästi kääpiöön. Bofur huokasi jälleen. Viime aikoina hän oli tosiaan saattanut käyttäytyä hieman töykeästi muita kohtaan, mutta ei se heidän vikansa ollut. Parempi se kai oli kertoa totuus kuin yrittää peitellä sitä. Samaan aikaan muutaman metrin päästä heistä makasi valveilla myös Thorin, joka kuunteli hiljaa kaksikon keskustelua.
”Olen pahoillani.” Hän piti pienen tauon ennen kuin jatkoi. Bilbo (sekä myös Thorin, tosin heidän tietämättään) kuunteli häntä tarkkaavaisena. ”Viime aikoina on tapahtunut niin paljon kaikkea... varsinkin tämä viimeinen tapaus”, Bofur nyökkäsi Bomburin suuntaan. ”Vaikka meillä ei olekaan oikeastaan koskaan olleet oikein hyvät välit keskenämme, on hän kuitenkin veljeni.” Bofurin ääni sortui, ja tämä käänsi katseensa pois. Hobitti ehti kuitenkin nähdä nuotion hiilloksen valossa kääpiön kosteat silmäkulmat ja kuulla lähes äänettömän niiskauksen.
”Ymmärrän”, Bilbo sai vastatuksi hämmentyneenä mutta myötätuntoisena.
”Olen aina kiusoitellut häntä hänen lihavuudestaan, ja pitänyt sitä niin hauskana. Mutta nyt... minua hävettää. Nyt vasta ymmärrän, mitä veljeni todella merkitsee minulle, vaikka sitä en ole aikaisemmin ymmärtänyt”, kääpiö mutisi hiljaa. Muutaman metrin päässä makaava Thorin kuunteli keskustelua ja huokasi hiljaa. Olihan hän ymmärtänyt, että Bofurilla oli hieman vaikeaa, kun Bombur oli tuossa oudossa tilassa, mutta oliko hän osoittanut tälle mitään myötätuntoa? Thorin ajatteli hiljaa mielessään. Hetken mietittyään hän sai idean.
Thorin nousi istumaan ja venytteli puutuneita jäseniään. Hän nousi seisomaan ja käveli kaksikon luo. ”Mitä nyt?” Bofur kysyi väsyneesti. ”Auringon nousuun on enää muutama tunti, ja teidän pitää levätä. Minä voin ottaa vahtivuoron loppuyöksi, niin te voitte mennä nukkumaan.” Hölmistyneinä Bilbo ja Bofur nousivat seisomaan ja kulkivat omien petiensä luo. Hobitti vilkaisi kysyvästi Thoriniin, mutta tämä vain hymyili vastaukseksi. ”Luota minuun”, hän mutisi Bilbolle. Niine hyvineen hän meni vartiopaikalle ja istuutui alas. Loppuyön kaikki nukkuivat rauhallisesti, paitsi Thorin, joka oli päättänyt hyvittää tekojansa hobitille ja helpottaa Bofurin oloa ja auttaa häntä. Se oli vähintä, mitä hän saattoi Vuorenalaisena Kuninkaana tehdä.
