Kirjoittaja Aihe: Ei pimeä haittaa | S  (Luettu 1536 kertaa)

Draco Potter

  • Vieras
Ei pimeä haittaa | S
« : 18.12.2012 21:44:21 »
Title Ei pimeä haittaa
Author minä
Rating S
Pairing Enna/Avalanna
Genre femme, fluffy :3

A/N hyvää joulua Kiddo-sama! ♥





Valkoiset lumihiutaleet leijailivat hitaasti punahiuksisen tytön pisamille. Hymy valaisi kapeita kasvoja pimeässä talvi-ilmassa, kaikkialla oli pumpulinpehmeää lunta. Tyttö oli iloinen, hän rakasti talvea vuodenajoista eniten. Sen näki jo hänen katseestaan, joka silmäili upottavia lumihankia.

Kuu valaisi ruskeasilmäisen reittiä. Kun lumisade yltyi kovimmilleen, punaiseen lapaseen verhoutunut käsi piilotti pienen lahjapaketin povitaskuunsa. Tyttö ei halunnut lahjan rakkaimmalleen kärsivän.

Kaukana kumiseva kaupunginkello löi yhdeksän. Punapää katseli kauas horisonttiin; vielä kilometri eteenpäin, vasemmalle, oikealle ja eteenpäin niin hän olisi perillä. Ei siis enää kovinkaan kauaa yksin lumessa tarpomista. Niin paljon kuin toinen siitä nauttikin, alkoi sormia jo vihloa kylmyydestä.

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua kimeä ovikellon ääni kaikui vihreän omakotitalon seinien sisällä. Vaaleahiuksinen tyttö juoksi avaamaan. Hänen hymynsä ylettyi melkein sinisiin silmiin asti. Lisäksi pienet hymykuopat ponnistivat esiin, sen verran leveä virne toisen kasvoilla oli.

”Enna!” vaalea huudahti avattuaan oven. Hän halasi tyttöä ja päästi toisen sisälle.

”Hei Avalanna”, punapää vastasi ja kosketti hellästi Ennan hymykuoppaa.

”Mikä tuo sinut tänne jouluiltana?”

Nyt punahiuksisen kasvoille syttyi kirkas ilme. Hän kaivoi tähtikuvioiseen paperiin käärityn paketin povitaskustaan ja ojensi sen edessään seisovalle tytölle.

”Minulleko?”

”Joo. Se oli ihan sinun näköisesi, joten ajattelin, että voisit haluta sen.”
Hoikat sormet avasivat täristen lahjaa, josta paljastui hopeinen kettukaulakoru.

”Kiitos Enna.”

Kahdet huulet sinetöivät joulun todellisen merkityksen itselleen.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:14:55 kirjoittanut flawless »

Drizzle

  • Babypenguin
  • ***
  • Viestejä: 108
  • And I want to see you here, beside me dear.
Vs: Ei pimeä haittaa | K-7
« Vastaus #1 : 26.12.2012 15:46:30 »
Päätin potkia itseäni nyt sen verran että saat tähän kommentin!

Koska miä tykkäsin tästä kovasti! Tosi suloinen, eikä mennyt sellaseksi liian siirappiseksikaan tai mitään.♥

Tää oli just semmonen perfecto piristämään miun joulua. Toivottavasti sullakin oli kiva joulu ja ihanat synttärit!♥  :-*

Kiitos paljon, olet ihana!

~ Kiddo-sama
There's nothing wrong with you, there's a lot wrong with the World you live in
- Chris Colfer

*
Pyrylle suuret kiitokset avasta, ily!♥

Draco Potter

  • Vieras
Vs: Ei pimeä haittaa | K-7
« Vastaus #2 : 08.06.2014 01:49:24 »
Kiitos kommentista kiddo :3 (joo siis käyn tässä kaikkia tekstejäni läpi ja vastailen randomilla kommentteihin XD)