Kirjoittaja Aihe: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot  (Luettu 2505 kertaa)

Hopeakettu

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 591
Ficin nimi: Lapsuudenkuvia
Beta: Chelsey
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: Aku Ankka flawless siirsi ensimmäiseksi otsikossa
Vastuuvapautus: Kaikki ficissä esiintyvät hahmot ovat Disneyn omaisuutta lukuunottamatta sivulauseen tarkennuksessa viuhahtavaa Naskilan setää, joka on omasta päästäni.
Tyylilaji: drama
Ikäraja: S
Päähenkilö: Aku Ankka (+ Veka)
A/N: Minä olen lukenut viime aikoina ihan liikaa Aku Ankkaa… Tämä teksti on minulle sinänsä tärkeä, sillä kirjoitin tämän miltei täydellisellä tajunnanvirralla, kun yleensä hion tekstejäni jopa sen puolisen vuotta. Lisäksi puran tässä tuntojani näin aikuisuuden kynnyksellä. Kommentteja rakastetaan! Ja niille, jotka eivät ole lukeneet Pikku Aku -tarinoita, Veka on tuo oikeanpuoleinen töyhtöpää.

Chelseylle suuri kiitos betaamisesta, hienoa työtä! ♥

Lapsuudenkuvia

Eräänä lauantaiaamuna, keskellä päivän aviisin taloussivuja, Aku muistaa. Rusehtavanmustaa kahvikupillista lusikalla hämmentävän käden liike hiipuu, kun hetket syöksähtelevät äkisti pään lävitse: koulumatkat runsaslehtisen metsikön kautta, sateen napakka ropina hänen kasvojaan vasten ja ystävän keltaisen sadetakin repeytyvä helma. Hiostavan pitkäpiimäiset oppitunnit, hienot paperiliidokit ja terävät tähtäykset sekä niistä koituneet jälki-istunnot. Kurkkua kutittava liitupöly, iltapäivien rajut painiottelut ja ikkunat särkevät ritsaleikit. Kesälomien ensimmäiset päivät, jolloin he juoksivat uimarannalle suoraan koulusta todistukset nyrkkiin rytättyinä - koko lapsuus hyvine ja pahoine toveineen.

Ja kuka olikaan kaikissa niissä mukana? – Veka!

Niin, Vekan kanssa Aku koki vaikka mitä… Mies hymähtää itsensä hereille ajatuksistaan ja syventyy uudelleen sanomalehteen. Mistähän lapsuudenystävä putkahti hänen päähänsä näin yhtäkkiä?

Lehden lukemisesta ei kuitenkaan ole enää tulla mitään. Koetettuaan hetken saada jälleen kiinni pörssikurssien kiitotähdistä ja asiantuntijoiden sekavista sepityksistä Aku antaa suosiolla periksi ja laskee nivaskan avonaiseksi pöydälle.

Mitähän Vekalle nykyään kuuluu? Aku ajautuu ajatuksissaan avoimen ikkunan ääreen ja nojautuu kyynärillään alakarmiin nähdäkseen paremmin Paratiisitien yllä lipuvat pilvenriekaleet. Koskahan me tapasimme viimeksi? Olikohan se… ennen ammattikoulun päättymistä sen täytyi olla…

Kun Aku viimeinkin on sallinut itsensä uppoutua pohdintoihinsa, porhaltaa alta aikayksikön keittiöön kolme nälkäistä ankanpoikaa kiskomaan setänsä takaisin todellisuuteen.

 – Pannaria!

 – Muroja!

 – Munakasta!

Tupun, Hupun ja Lupun holhooja antautuu hetkeksi untuvikkojen armoille ja alkaa väsätä näille aamupalaa, joskin hiukan vastentahtoisesti. Vaikka hän rakastaa jokaista kolmea täydellä sydämellään ja tekisi heidän henkensä pitimiksi mitä hyvänsä, kalvaa miestä tällä hetkellä kuitenkin pieni ärtymys. Mikseivät pojat voi olla yhtä energisiä kouluaamuina? Miksi juuri hänen pitää holhota heitä - eikö olisi parempi elää yksin, vapaana kasvatuksen painavasta lastista ja täsmälleen siten kuin huvittaisi?

Poikien popsiessa pannareitaan Aku katsahtaa ikkunasta kadulle juuri parahiksi nähdäkseen keltalakkisen postipojan tunkevan nipun kirjeitä heidän postilaatikkoonsa. Aavistus juurtuu hänen päähänsä ennen kuin hän ehtii edes kyseenalaistaa sen typeryyttä.

Siellä on kirje Vekalta.

Sanatta hän porhaltaa eteiseen ja pinkaisee ulos paukauttaen oven kovaäänisesti takanaan kiinni. Aidan takana nurmikkoaan leikkaava Teppo Tulppu heittää naapurilleen ivallisen huomautuksen:

  – Huomenta, vaakku - vatsasi onkin aamulenkin tarpeessa!

Miehen suu on loksahtaa auki, kun äkkipikainen ankka ei tartukaan hänen piikittelyynsä - itse asiassa tämä ei ole huomaavinaan Tulppua, vaan kiirehtii postilaatikolle räpylät pihakiveyksillä lätisten. Akulla täytyy olla jotain tärkeää mielessään. Teppo kyyristyy pienesti aidan taakse ja kurkistelee tapahtumia kulmat koholla.

Aku selaa postia hermostuneen näköisenä, selaa läpi ja aloittaa alusta. Sitten hän hidastaa vauhtia, käy tukun uudelleen lävitse sormeillen jokaista kirjettä tovin, kunnes tallustaa takaisin kotiinsa hartiat miltei maata laahaten. Teppo raapii päätään mietteliäänä, kunnes kohauttaa olkiaan ja jatkaa puutarhansa siistimistä tyytyväisenä aamun rauhallisuudesta. Mitäpä se minulle kuuluu.

Sisällä Aku nojaa ulko-oveen käyden epätoivoissaan vielä kerran postin läpi, ja typerä olo valuu häneen hiljalleen. Lasku, lasku, poikien partiolehti, maksamattoman laskun viimeinen muistutus, lasku, uusimman Tukkimies-tavaratalon avajaisten mainos, lasku… Mitä hän oikein kuvitteli? Ettäkö hänen vanha ystävänsä ottaisi häneen yhteyttä saman tien, kun hän vain sattuu ajattelemaan tätä eräänä aamuna monen vuoden jälkeen? Pah! Aku paiskaa itseensä kiukustuneena nivaskan eteisen pöydälle ja asettuu olohuoneen upottavaan laiskanlinnaan. Jospa television katseleminen auttaisi.

   – Kiitos!

Tupun, Hupun ja Lupun äänet kajahtavat keittiöstä, ja noudettuaan rullalautansa (sekä Akun käskystä kypäränsä) he pinkovat innoissaan matkoihinsa. Merimiesnuttuinen ankka huokaa raskaasti yrittäen kaivautua entistä syvemmälle nojatuoliin mutta ottaa lopulta itseään niskasta kiinni ja painelee keittiöön. Siellä häntä odottavat horjuvat tiskipinot. Osaansa alistuen Aku voihkaisee uudelleen, kantaa kaiken tiskipöydälle ja kaataa juomakelvottomaksi jäähtyneen kahvinsa viemäriin ennen kuin ryhtyy puunaamaan ja hinkkaamaan astioihin pinttyneitä likatahroja.

Pitäisi ostaa uusi tiskiharja. Tai suoraan tiskikone. Mutta millä rahoilla minä sellaisen? Roope-sedältä en voi lainata, koska entisetkin vekselit ovat vielä maksamatta, Hannulta ei taatusti liikenisi killinkiäkään, Iines meuhkaisi luonnonvarojen tuhlaamisesta. Entäpä Pelle? Pöh, tuskinpa moiselta nerolta liikenee aikaa kehitellä tiskikonetta. Mummon rahat ovat muutenkin vähissä tätä nykyä, ja Veka…

Hitto.

Mikä ihme minua nyt riivaa? Ensin en ole ajatellut Vekaa moneen vuoteen, ja tänään ajatukseni eivät millään hellitä hänestä.

Ajattele jotain muuta.


Aku sulkee lavuaarin alati vuotavan hanan, nappaa lakkinsa naulakosta ja astelee tarkoituksetta eteisen kautta siivouskomerolle. Hän tuijottaa hetken äänetöntä imuria, kunnes äyskähtää itselleen ja tuuppaa oven kiinni pyrstöllään. Mitäpä sitä turhia pakenemaan - jossain vaiheessa Veka ilmestyisi kuitenkin uudelleen hänen päähänsä. Ehkäpä olisikin paras tarttua härkää sarvista ja

selvittää mitä Vekalle todella kuuluu pelkän jahkailun sijaan.

Jollei Aku muista aivan väärin, haki hänen ystävänsä peruskoulun päätyttyä Hanhivaaran keskitasoiseen Kuikan lukioon - ja eikös tämä puhunut ala-asteella haluavansa junankuljettajaksi? Toisaalta, Aku hymähtää johtopäätöksilleen, haaveilinhan minäkin naperona astronautin ammatista, en suinkaan pätkätyöläisen paikasta Kattivaaran margariinitehtaalla.

Ennen kuin tulisi katumapäälle, ankka tarttuu nopeasti puhelimeen ja näppäilee tunnetun numerotiedustelun numeron. Kolme kertaa hänen täytyy laskea luuri ja aloittaa numerosarja alusta painettuaan erehdyksessä väärää näppäintä tai jätettyään yhden välistä.

 – Päivää, tässä Aku Ankka. Tiedustelisin erään henkilön puhelinnumeroa…

Tovin kuluttua miehellä on kädessään eilisen ostosreissun pitkä kuitti, jonka taakse hän on nopealla käsialalla sutaissut asiakaspalvelijan luritteleman puhelinnumeron. Vekan numeron.

Koko päivän hän yrittää saada soitettua vanhalle ystävälleen - ei ole kiinni siitä, etteikö Veka vastaisi, vaan ennemminkin siitä, että aina tartuttuaan puhelimeen uudelleen menee Akulta pupu pöksyyn. Iltapäivän aikana hän käyttää Pulivaria viidesti ulkona, haravoi lehdettömän takapihan, aterioi neljästi ja öljyääpä hän kellarin kolme vuotta natisseen oven saranat. Lopulta päivä kääntyy illaksi, eikä Aku ole vieläkään saanut näppäiltyä kymmentä kohtalokasta numeroa.

Ankanpojat palaavat kotiin polvet ja kyynärpäät mustelmilla, itkukin kuristaa kurkkua eikä poraaminen ole kaukana. Yksitellen Aku tarkastaa jokaisen kolhut, puhdistaa haavat ja laittaa laastarit, mikäli tarvetta, sekä lämmittää heille lohduksi kaakaota ja valmistaa voileipiä. Poikien istuutuessa keittiön pyöreän pöydän ääreen päättää heidän setänsä äkisti liittyä seuraan kahvikupillisen kera.

Kauaa ei kuitenkaan mies pysy nassikoiden kyydissä. Puhe kääntyy esinuorille tuttuun slangiin; suissa vilahtelevat sellaiset sanat kuin frontside ollie, kick flip ja grindaus. Muutama Akulle tuntematon Pera ja Joonaskin puheissa esiintyy, joten hän sallii ajatustensa eksyä Vekaan ties monetta kertaa sinä päivänä. Tummanpuhuvan paidan taskussa lepäilevä lappunen tuntuu nihkeältä sormissa.

Ehkäpä hän soittaisi Vekalle heti seuraavana aamuna. Jos tämä yhä muistaisi hänet, he voisivat luultavasti tavatakin, jos toinen ei ole muuttanut kovin kauas - he voisivat käydä entisillä kotikonnuillaan, katsastaa vanhan puumajan Vekan lapsuudenkodin lähellä kasvavasta metsiköstä, pulahtaa raikkaaseen Myllylampeen, piipahtaa ostamassa karkkia kahdella markalla, loikoilla Mummon navetan ylisheinillä ja tehdä jos jonkinlaista jäynää Naskilan sedälle…

Äkisti Aku herää todellisuuteen. Ei se ole Veka, jota hän todella kaipaa, vaan ennemminkin pojan kanssa viettämänsä lokoiset kesäpäivät ja huoleton lapsuus ylimalkaan. Pyytämällä tämän numeroa hän ei oikeasti halunnut yhteyttä ikätoveriinsa vaan palata iäksi menetettyihin poikavuosiinsa ja siihen tunteeseen, että joku piti huolen hänestä eikä toisinpäin. Jostain syystä tilanteen tajuaminen on Akusta sekä helpottavaa että kiusallista.

Ankan ympärillä kolmikko keskustelee yhä kuluneesta päivästä, ja ikkunoiden takana yö lankeaa kulkijoiden ylle hoputtaen heitä koteihinsa. Kuu loimottaa päivällä taivasta vallinneiden pilvien tilalla, se vartioi koko Ankkalinnaa kaikennäkevältä paikaltaan.

****

 – Aku-setä, eiiii!

 – Tämän kerran!

 – Haluatko kaikkien ottavan meidät silmätikuikseen? Lupu vänkyy roikkuen ovensuussa sormet karmeilla. – Antaisit meidän katsoa Lainalainen kelmi riitillä -elokuvan, tämän kerran!

 – Turha toivo, mukulat, Aku toistaa jämptisti ja nappaa mattoon epätoivoisena liimautuneen Tupun kainaloonsa. – Jos elokuva on pilteiltä kielletty, se on kielletty, piste. Minun tehtäväni on pitää rajoista kiinni.

Hupu protestoi istumalla ääneti portaikossa ja näyttämällä pitkää naamaa. Lupun valitus yltyy miltei kirkunaksi, kunnes Aku saa tuupattua pojan toiseen huoneeseen ja tämä ymmärtää, että peli on menetetty.

 – No niin, pankaahan jo maata, mies patistaa lippalakkipäitä. Kolmikko lähtee myrtyneenä laahustamaan portaita yläkertaan, mutta Tupu ei malta olla kääntymättä ja lätkäisemällä setäänsä viimeisillä sanoilla:

 – Aku-setä, et viitsisi aina olla noin tiukkapipoinen aikuinen!

Puhuteltu jähmettyy, mutta sitä eivät ankanpojat enää näe, sillä viimeinenkin räpyläpari on jo kadonnut ylätasanteelle. Hetken ajan Akua melkein kaduttaa käytöksensä, hänen tekee mieli huutaa pojat takaisin ja antaa näiden katsoa elokuvaa, antaa tehdä puoliöille mitä mieli lystää, ihan mitä vain kunhan nielevät sanansa aikuisuudesta!

Mutta niinhän se on. Hän on aikuinen, hänen lapsuutensa on jo ohitse, eikä siinä ole mitään kiukuttelemista. Mies napsauttaa tyynenä television kiinni, painaa alakerran valot sammuksiin ja kapuaa poikien perässä yläkertaan. Päästyään omaan huoneeseensa Aku vaihtaa nuttunsa raidalliseen pyjamaan, ja ennen kuin hän käy vuoteeseensa, hän kätkee lapun puhelinnumeroineen yöpöytänsä alimmassa laatikossa sijaitsevaan lippaaseen, ajan haurastuttamien valokuvien väliin.
« Viimeksi muokattu: 03.03.2013 08:52:59 kirjoittanut Hopeakettu »

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 528
  • The Uneartly Child
    • Hölisevä, epäasiallinen käpykakku
Vs: Aku Ankka: Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #1 : 16.11.2012 20:07:24 »
Haha, kun joku oli just ennen mun Aku Ankka raapaleen kirjoittamisen aloittamista kirjoittanut Akun Ankasta, niin pitihän tämä lukea :D

Teksti oli haikea ja kaunis. Jotenkin erilainen tunnelma siis kuin normi Akkarin tarinassa. Ajoi hyvin asiansa, tuli vähän haikea olo itsellekkin akun puolesta.

Lainaus
Rusehtavanmustaa kahvikupillista lusikalla hämmentävän käden liike hiipuu hetkien syöksähdellessä äkisti pään lävitse: koulumatkat runsaslehtisen metsikön kautta, sateen napakka ropina hänen kasvojaan vasten ja ystävän keltaisen sadetakin repeytyvä helma.

Tämä lause häiritsi hiukan, koska se on niin pitkä. Varsinkin kun ei noin alussa ollut uppoutunut tarinaan, iski tuo jotenkin päin kasvoja. Ehdottaini sen jakamista kahdeksi lauseeksi :)
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.

Haastavaa kirjoittamista - haasteita haasteettomille

Hopeakettu

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 591
Vs: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #2 : 03.03.2013 08:55:30 »
Kiitos kommentista, Nukkemestari! :) Hyvä että huomautit tuon yhden lauseen pituudesta, tajusin sen itsekin vähän vaikeaksi ja muutinkin sitä hiukan.

Lupus Daemonis

  • Mrs. Steve Rogers
  • ***
  • Viestejä: 5 928
  • Lupa in fabula.
Vs: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #3 : 04.03.2013 01:06:48 »
En rehellisesti sanottuna tiedä, mitä täällä edes teen - Aku Ankka on kaikkien niiden lapsuusmuistojen vuoksi niin pyhä fandom, että välttääkseni epäilyttävää materiaalia vältän kaikkia siitä kertovia ficejä. Nyt kuitenkin päädyin avaamaan tämän, varmaan johtuen sinun nimimerkistäsi ja sallitusta ikärajasta.

Minulle jäi tästä jotenkin hirveän haikea olo ja yhtä aikaa olen myös hämmentynyt - olet tavoittanut Akkarin tyylin aika lailla täydellisesti, mutta tarina itsessään on sen verran surullinen, että se ei sovi lehden sivuille. Tunnelma on hieno ja onnistunut ja tekstillisesti tämä oli erittäin hyvää, yhden töksähdyksen huomasin tuossa lopun ”puhuteltu”-ilmaisussa, joka ei tuntunut sopivan luontevasti tekstin sekaan. Jossain kohdassa häiritsi myös Akun kuvaaminen mies-sanalla.

Tämä oli uskottava ja luonteva tarinana, juonikaari toimi ja pidin erityisesti siitä, että olit tiputellut tuonne väliin hyvinkin akumaisia juttuja kuten Teppo Tulpun pilkan, Tukkimiehen ja tuon elokuvan nimen, joka kuulosti ihan siltä kuin olisit napannut sen suoraan lehdistä.

Kiitos tästä!
- Lupa

(uudelleenkirjoitus 2016 ->)

We are coming / And we'll howl on your graves."
- Karliene

Hopeakettu

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 591
Vs: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #4 : 11.05.2013 20:14:10 »
Kiitos kovasti kommentista, Lupa - olen iloinen, että uskaltauduit lukemaan tämän vaikka vältteletkin Aku Ankka -ficcejä. :) Kiva kuulla, että pidit tarinasta noista muutamista mainitsemistasi töksähdyksistä huolimatta. Hauskaa, että tavoitin Akkarin tyylin mielestäsi hyvin!

Kiitos paljon!

Crescen

  • ***
  • Viestejä: 678
  • looking for a romance
Vs: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #5 : 21.05.2013 00:19:38 »
Hassua, itse olin joulun alla aikeissa kirjoittaa Aku Ankasta, mutta en uskaltanut. En uskonut että olisin pystynyt kirjoittamaan tästä kaikkien rakastamasta raivopäästä uskottavasti.

Mutta mitä sinä teet, esität näin herttaisen tarinan. Osaan itse samaistua Akuun ihan täysillä, ja eteenkin tässä olit saanut koottua juuri sellaista oikeanlaista aikuista tunnelmaa. Kaikki ne raivokohtaukset ovat oikeasti vain Akun paniikkireaktioita siitä, että hän on oikeasti kasvanut aikuiseksi, eikä haluaisi näyttää sitä muille. Akun rinnassa läpättää kuitenkin oikein lämmin ankan sydän!

Tavallaan tästä sun tyylistä tuli mieleen vähän Don Rosa, jonka tarinoissa mielestäni kaikki Ankat ovat hieman melankolisempia ja syvällisempiä. 

Vaikka tavallaan minua jäi vähän kaivelemaan se, ettei Aku ottanutkaan Vekaan yhteyttä.

Ihana ja nostalginen teksti silti, hatunnostot sinulle ;)
We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit.
- Aristotle

Nevski

  • ⅓ full of it.
  • ***
  • Viestejä: 2 407
Vs: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #6 : 21.05.2013 08:06:03 »
Tämä oli jännä. En ole aiemmin lukenut Ankoista muuta kuin PWP:tä, mutta eksyin tänne kuitenkin KK:n kautta. Teksti oli hyvin haikea, surullinen - ja vaikka sohellus puuttuikin, siinä oli paljon fandomille ominaista väriä. Olit ripotellut noita henkilöiden ja paikkojen nimiä tuonne ja välillä oli vaikeuksia hahmottaa, mikä on itse keksimääsi ja mikä on akkareista otettua. Myös puherepliikit ja Akun ajatukset olivat hyvin ankkamaista kieltä, mistä täytyy nostaa hattua.

Vanhan ystävän kaipaaminen oli hieno veto, useinkaan ei tule ajatelleeksi, mitä joillekin hahmoille on käynyt "myöhemmin", koska ankat ovat jotenkin niin ajattomia. Toit sopivasti syvyyttä Akun persoonaan Vekan kautta, vaikkei hahmo edes varsinaisesti esiintynyt tekstissä! Aku ei jäänyt pelkäksi epäonnistuvaksi hauskaksi koheltajaksi, vaan toit esiin myös hänen roolinsa kasvattajana, naapurina, ankkana. Tajunnanvirtatekstiksi tämä on todella hyvä, sillä itse näen AA:n äärettömän hankalana fandomina kirjoittaa. Sait kuitenkin osan sarjakuvien visuaalisuudesta mukaan ilmaisumuodosta riippumatta.

Kiitos!

Hopeakettu

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 591
Vs: Aku Ankka | Lapsuudenkuvia, S | drama, oneshot
« Vastaus #7 : 20.10.2013 09:58:16 »
Pahoittelen että kommentteihin vastaamisessa on kestänyt näin kauan!

Crescen: Kiitos kovasti kauniista kommentistasi! Oi, tyylini toi mieleesi Don Rosan? Olen otettu! :D Kirjoita ihmeessä sinäkin Aku Ankasta, minä ainakin lukisin. :)

Shokichi: Kiitos sinullekin palautteesta! Pyrinkin juuri tuohon akkarimaisuuteen ja kiva kuulla että onnistuin mielestäsi. :) Huh, olen miltei sanaton hienosta kommentistasi... :D