Kirjoittaja Aihe: Sherlock (BBC): Askeleita kolmoistahtiin (S)  (Luettu 851 kertaa)

Mustekehrääjä

  • Tassuttelija
  • ***
  • Viestejä: 635
Sherlock (BBC): Askeleita kolmoistahtiin (S)
« : 08.10.2013 15:20:00 »
Nimi: Askeleita kolmoistahtiin
Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Fandom: Sherlock (BBC)
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama
Paritus: John/Mary romanttisessa mielessä, John/Sherlock platonisessa
Vastuunvapautus: hahmoset kuuluvat Doylelle ja BBC:lle, Mustis vain lainailee
A/N: Ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa hyvää syntymäpäivää rakkaalle Sisiljalle! Toivon mukaan päiväsi on ollut kiva ja sitä rataa!
Toivottavasti tykkäätte ja silleen, ei mulla paljoa muuta sanottavaa sitten olekaan.
Yhteenveto: Johnin häävalssi lähestyy, eikä hän ole lainkaan varma, osaako ylipäätään tanssia.


Askeleita kolmoistahtiin


”Sinua huolettaa jokin. Mitä nyt?” Sherlock kysyy ja laskee kirjan kädestään. John on juuri asettunut takaisin nojatuoliinsa, kuudennen kerran viiden minuutin sisällä.

”Mietin vain… jos jokin menee pieleen”, John pusertaa huuliensa välistä.

”Tiedät kyllä, että olen hoitanut kaiken täsmälleen, sillä jokainen kohta muistilistassa on vedetty ylitse, tarkista vaikka jääkaapin ovesta. Juhlapaikka on valmisteltu, Molly on juuri tarkistamassa siellä, että kaikki on kuten pitääkin. Asusi odottaa kaapissa, kukaan ei pääse siihen käsiksi ennen huomisaamua. Mikään ei ole pilalla. Oletko varma, että haluat odottaa täällä? Lestrade ymmärtää varmasti, jos haluat mennä juomaan kierroksen jo nyt.”

”Minä vain… tiedäthän, en oikeastaan osaa tanssia… ja kun häävalssi pitäisi tanssia”, John rykäisee.

Sherlock kohottaa kulmaansa, kunnes nousee ylös ja avaa kannettavan tietokoneensa. John huokaisee, asian myöntäminen vain pahentaa kauhua. Häntä piinaavat nolostuttavat mielikuvat siitä, kuinka hän astuisi Maryn hääpuvun laahukselle ja reväyttäisi kankaan tai sotkeutuisi itse jalkoihinsa.

John ei ymmärrä edes kysyä, kun Sherlock yhtäkkiä seisookin hänen edessään ojentaen oikeaa kättään. Hän vain tuijottaa hämmentyneenä kättä ja tajuaa, että Nat King Colen Fascination on alkanut soida taustalla. Mary oli valinnut kyseisen kappaleen heidän häävalssikseen.

”En ole vuosiin tanssinut, mutta muistan kyllä askelkuviot”, Sherlock toteaa, ja John tarttuu lopulta hänen käteensä.

Aluksi täytyy tietysti oppia perusaskel. Sherlock työntää sohvapöydän syrjään, kun John vie nojatuoleja kauemmaksi. Heidän seistessä rinnakkain John tuntee hassua kihelmöintiä, eikä hän ole varma siitä, että johtuuko se Sherlockin kämmenselän kosketuksesta hänen kädensyrjällään vai jostain muusta.

”Katso ensin ennen kuin teet mitään. Astut jalallasi, tällä kertaa oikealla, eteen ja tuot vasemman oikean viereen. Astut oikealla vielä paikallaan ennen kuin astut vasemmalla takaisin taakse”, Sherlock selittää, ja John tuijottaa tämän jalkoja, jotka astuvat eteen ja taakse. Se ei vaikuttanut kovinkaan ihmeelliseltä.
”No?”

John pudistaa päätään mutta nyökkää sitten. Täytyyhän hänenkin tehdä jotain, sillä tanssimaan on hankala oppia, mikäli tahtoo olla vain katseluoppilaana. Sherlock laskee kappaleen tahtiin yks-kaks-kol-yks-kaks-kol, ja John seuraa lopulta ykkösellä. He astuvat eteen, viereen, viereen ja taakse. John huomaa, ettei askellus todella ole hankala, vaikka pitää vielä lisänä muistaa päkiöille nousut ja kantapäille laskut. Mielen perukoilla kuviot kuulostavat monimutkaisilta, mutta Johnin vartalo pääseekin aika vaivattomasti rytmiin, vaikkei hän ole koskaan mikään tanssija ollutkaan.

Sherlock saa luvan viedä ensimmäisellä kerralla. Hän asettaa kätensä kevyesti mutta varmasti Johnin kyljelle, vaikka Johnin kädet hikoavat, eikä hän tiedä lainkaan mitä on tekemässä. Sherlockin rohkaisevan hymyn jälkeen hän kuitenkin asettaa kätensä toisen olkapäälle ja kohottaa leukansa asentoon, johon toinen hänet opastaa.

”Koska minä lähden oikealla, sinä lähdet vasemmalla. Astut siis taakse, kun minä astun eteen ja niin poispäin, aivan kuin äsken harjoittelimme. Älä ajattele liikaa, sillä silloin sinä vain kompastut”, Sherlock sanoo. John nyökkää, vaikkei ole lainkaan varma, kykeneekö hän edes pysymään toisen perässä. Sherlockin askeleet ovat aina niin pitkät.

Valssissa ei kuitenkaan harpota samalla tavalla kuin sarjamurhaajan perässä juostessa, joten John pysyy helposti hitaan keinuvassa tahdissa mukana. Hän huomaa toisinaan nojautuvansa liian paljon Sherlockiin, jonka täytyy muistuttaa seuraajan pienestä vastustuksesta. Se helpottaa seuraamista, kun tuntee, missä ja minne tanssipartneri liikkuu.

”Pää ylemmäs.”

”Höllennä otetta, käteni ei ole mitään tunteeton pistooli, jota voi puristaa mielin määrin.”

”Älä hosu nousuissa.”

”Astu rohkeammin eteenpäin.”


Joka kerta kun Sherlock avaa suunsa, John tuntee olonsa hölmöksi, mutta samaan aikaan hänen tanssiasentonsa paranee. Sherlock muovaa kätensä kosketuksella Johnin vartaloon kaaria, joista hänellä ei ollut aavistustakaan ennen tämän hetkistä tanssituntia. Johnin keho on toisen kosketukselle altis, eikä hän osaa enää ajatella mitään muuta kuin kolmoistahtia ja peräjälkeen tulevia nousuja ja laskuja, jotka saavat pikkuhiljaa nilkat särkemään.

Kappale valuu toistamiseen uudelleen loppuunsa, ja Sherlock pysähtyy, vetäytyy ja kumartaa kevyesti. Johnkin kumartaa, vaikka se tuntuu hassulta.

”Tarvitset tauon tai muuten päätäsi alkaa pian huimata”, Sherlock huomauttaa, ja John nyökkää astellen keittiöön kaataakseen itselleen juotavaa. Vaikka keitinvesi onkin jo jäähtynyt , John uskottelee sen olevan aivan tarpeeksi lämmintä yhteen teekupilliseen.

”Minä en todellakaan kuvitellut, että osaisit tanssia”, John sanoo istuutuessaan Sherlockin viereen sohvalle.

”Sehän on täysin luonnollista, tanssiaskeleiden tuntemus antaa hyvän pohjan kamppailulajeihin”, Sherlock vastaa ja selailee sanomalehteä, vaikka se onkin toissapäiväinen.

”Niinpä tietenkin”, John mutisee miettien, miksei hän sitä itse keksinyt.

Teekuppi on puolillaan, kun Johnin kännykkään saapuu tekstiviesti. Lestrade kertoo lähtevänsä juuri töistä, joten he voisivat suunnata pubiin milloin vain John olisi vapaa. Sherlock toteaa, että heidän täytyy vielä katsoa Johnin viejäntaitoja ennen kuin hän voi uskotella sulhasen osaavan valssin salat tarpeeksi hyvin. John vastaa tekstiviestiin, että he tapaisivat lähipubissa tunnin kuluttua.

”Viemisessä tärkeintä on määrätietoisuus. Sinun täytyy tietää, minne menet, koska etenkin kun muita pareja liittyy tanssilattialle, pitää osata ennakoida. Oikeat vaihtoaskeleet viittaavat oikealle kääntymiseen, joten et luonnollisestikaan voi lähteä kääntämään vasemmalle”, Sherlock sanoo asetellessaan Johnin kättä yläselälleen.
”Kun tanssitat… Marya, pidä kätesi täällä ylhäällä, missä hänen rintaliivinsä ovat. Niin voit tarpeen vaatiessa parhaiten ohjata häntä painamalla tai kääntämällä. Kädestä pitelevä käsi täytyy olla sitten samassa tasossa morsiamen olkalinjan kanssa, mutta koska olen sinua pidempi, pidä tällä kertaa kätesi omaa olkalinjaasi vastaavalla korkeudella.”

John yrittää painaa sanat parhaansa mukaan mieleen, vaikka tuntuu hämmentävältä olla rinta rintaa vasten, tuntea kuinka Sherlock hengittää sisään ja ulos. Läheisyys on toki vain sen tähden, ettei John tuntisi oloaan liian hölmöksi seuraavana päivänä tanssittaessaan juuri omakseen saatuaan morsiantaan. Sherlock asettelee huolellisesti Johnin sormet kätensä ympärille ennen kuin laskee vapaan kätensä toisen olkapäälle.

”Lähde, kun kappale alkaa.”

John nyökkää ja yrittää olla katsomatta Sherlockin kasvoja, vaikka hän olisi halunnut nähdä, mitä löytäisi toisen silmistä, jotka takkatulen loimussa vihertävät kuin sammal kiven päällä. Aivan kuin kappale olisi pysähtynyt kokonaan eikä toisto toimisikaan, mutta sitten musiikki saavuttaa jälleen Johnin korvat.

Hän astuu eteen peläten, että kohtaa lattian sijaan Sherlockin paljaat varpaat, mutta törmäystä ei tapahdu. Sherlock seuraa kuuliaisesti, kun John lähtee viemään heitä lattialla. Aluksi vieminen tuntuu suorastaan pelottavalta, John uskoo jatkuvasti törmäävänsä toiseen tai kompastuttavansa heidän jalat. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, kaikki sujuu yhtä kauniisti kuin valssin kuuluukin. John hymyilee pikkaisen miettien, miten helpottavaa se olisikaan, jos Sherlock suostuisi hänen vietäväksi muissakin elämän osa-alueissa kuin valssissa.

He kiertävät rauhassa pienen ympyrän vasemmalle väistäen Sherlockin nojatuolia, joka uhkaa olla yllättäen liian lähellä. John pitää kuuliaisesti katseensa toisen hartian yläpuolella, vaikka hän huomaa toisen katsovan. Daamilta sallitaan partnerin katsominen, mutta herran täytyy olla kuin patsas ja katsoa muualle. Johnin mielestä Sherlock sopisi kyllä heistä kahdesta paremmin veistokseksi poskipäineen.

”Saat hyväksytyn”, Sherlock sanoo, kun hiljaisuus saapuu kappaleen tilalle hetkiseksi aikaa ennen kuin se alkaa uudelleen.

John tuntee olonsa yhtäkkiä pettyneeksi, kun hän joutuu irrottamaan kätensä Sherlockin sormista ja astumaan kauemmaksi. Hyväksytty tosin kuulostaa ihan mukavalta. Ehkä hän ei huomennakaan kompastu, vaikka Marylla onkin maata viistävä mekko, joka on huomattavasti hankalammin huomioon otettava kuin Sherlockin housuilla verhoillut jalat, jotka osaavat väistää Johnin askeleita varmemmin.

”Voit lähteä polttareihisi… kunhan et juo liian paljon”, Sherlock jatkaa sulkien Youtuben.

”Etkö sinä ole tulossa?” John kysyy.

”Miksi ihmeessä?” Sherlock naurahtaa ja kääntyy katsomaan Johnia. Epäusko loistaa silmistä, ja John tuntee itsensä typeräksi, kun hän huokaisee ja avaa suunsa.

”Polttarit kuuluisi viettää ystävien kanssa ja sinä nyt olet ystäväni. Eikö siinä ole tarpeeksi syytä?”

Sherlock on hetken aikaa hiljaa kunnes toteaa, että pubit ovat typeriä. Hän muistuttaa kotiintuloajan olevan yhdeltä, sulhasen täytyy näyttää hääpäivänään sädehtivältä ja Johnin väsymys vain korostuisi Maryn valkean morsiuspuvun rinnalla. Sitä paitsi, heillä ei ole kurkkujakaan jääkaapissa pikaiseen kasvohoitoon.

John vain nyökkää tyytyen kohtaloonsa, vaikka polttarit ilman parasta ystävää kuulostavat harmillisen vajavaisilta. Hän vetää takin niskaansa, vahvistaa Lestradelle, että on tulossa ja kääntyy lähteäkseen.

”Mutta Sherlock”, John sanoo ovensuussa. Sherlock kohottaa päänsä sohvasta, jolle on käynyt jälleen makuulle.
”Minä olen sitten sinulle velkaa yhden tanssin huomenna.”
« Viimeksi muokattu: 20.03.2014 18:34:48 kirjoittanut Mustekehrääjä »

Vlad

  • Sudenmorsian
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 886
  • Loveatar
Vs: Sherlock (BBC): Askeleita kolmoistahtiin (S)
« Vastaus #1 : 08.10.2013 17:14:44 »
Oliko tää se teksti, josta puhuit joskus miettiessäs valssia? (kyllä, olennainen kysymys :>)

Tän tekstin otsikko oli oikeestaan aika simppeli, se kerto hyvin, mistä tässä oli kyse eikä tuonut siihen mitään twistiä. Ja mun mielestä se oli just hyvä, koska tää oli tällänen kiva pieni teksteröinen, joka ei olis edes kaivannut mitään ekstraa. John/Mary on itselleni parituksena vieras, mutta kyllä silti platoninenkin Johnlock on aina ihanaa, koska Sherlockin ja Johnin välillä on aina - canonissakin - jotain tiettyä, aivan ihanaa kemiaa. Tässä vaan oli jotain ihanan arkista, mutta samalla juhlallisen hermostunutta ja rakastuin siihen, kuinka John ei oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella Sherlockin lähellä avioliiton aattona, kun kaksikko harjoittelee häävalssia. Nawwws♥

Ja jostain syystä hihittelin kovastikin Sherlockille, joka on opetellut tanssiaskelia, koska niistä on hyötyä kamppailulajeissa. Loogista, itsestäänselvää ja niin Sherlockia (itsestäänselvää siinä mielessä, että kunhan Sherlock sai sen sanottua, niin mullakin oli täällä vähän sama fiilis, kun Jonhilla ficissä: kyllähän se nyt olis pitänyt arvata)

Eli kaikin puolin herttainen pikkufic. Kommentoisin pidemmin, mutta on pakko mennä tekemään ruokaa.
A King only bows down to his Queen.

Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas



"Always"
1946-2016

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 898
Vs: Sherlock (BBC): Askeleita kolmoistahtiin (S)
« Vastaus #2 : 20.10.2013 11:43:20 »
Encore, encore! Miten olisi toinen osa, jossa John maksaa Sherlockille velkansa? ;)

Olipas ihastuttava ficci! Ihan sydämessä läikehtii. Tiesitkö että minulla on oikeasti heikko kohta tanssificceihin vai onko kyse puhtaasta intuitiosta? Mahtavaa joka tapauksessa, tämä oli ihan napakymppi! Ja platonista Johnlockia, oih voih! Hienovaraista kipinöintiä ja pikkuisia sähköiskuja, tykkään. <3 Maryn toivoin edes vilahtavan ficissä myös, mutta ei pettymys suuri ollut, kun naista ei näkynytkään. Pääparin valssaaminen korvasi kyllä kaiken.

Vähän hassua on, että John on näin tavattoman myöhään liikkeellä. Kuinka hän ei ole ilmoittautunut jollekin tanssikurssille, treenannut itsekseen tai herranjestas, kysynyt apua vähän aiemmin kuin edellisenä iltana? Sherlock on ilmeisesti viimeinen oljenkorsi (ymmärrettävästi), mutta John, voi John, kuinka oletkaan noin hömelö? Toisaalta se on tosi söpöä, ja kuka noista pikkuseikoista nyt oikeasti jaksaisi marmattaa, kun pääasia on söpöily ja nätti tanssahtelu?

Sherlockin itsevarmuus ja täydellinen osaaminen oli odotettua, mutta syy oli hulvattoman uusi. Kamppailulajit, muah. Itse olisin arvannut äidin pakottaneen poikansa opettelemaan tanssimaan, mutta toisaalta, Sherlock olisi deletoinut sellaisen turhan taidon alta aikayksikön. Suloista on myös, kuinka valmis Sherlock oli auttamaan Johnia. Ei mitään mutinaa tai kyseenalaistamista. Ehkä (kolmen vuoden) pitkä erossaolo on muuttanut häntä herkempään suuntaan, alttiimmaksi kuuntelemaan Johnin toiveita. Ainoa epäröinti, jonka huomasin, tapahtui Maryn nimen kohdalla. Ja OI mitkä feelsit siitä sain. Koska oli Sherlock rakastunut Johniin tai ei, hän kuitenkin rakastaa Johnia, välittää tästä ja on tottunut tulemaan ensimmäisenä. Kuinka hankalaa mahtaa ollakaan, kun joutuu kilpailemaan jostain, joka ennen oli itsestäänselvyys. Loistavaa.

Niin kuin sinulle ehdin jo kertoakin, tästä näkee, että olet tehnyt taustatyötä saadaksesi tanssinopetuksesta mahdollisimman uskottavan. Se on hienoa! Tykkäsin kuinka autenttinen tunnelma tässä oli - sen kihelmöivän suloisuuden ohella! Jännitettäkin tässä on: Sherlockin kämmensyrjän kosketukset ja tanssin vaatima fyysinen läheisyys ja kaikki. Nautin tästä tosi paljon. Harmittamaan jäi ainoastaan, kuinka Sherlock muuttui ficin lopussa ns. "omaksi itsekseen" kieltäytyessään baarikierroksesta (tosin siitä tulee mieleen A Game of Shadows ja kuinka epäonnisesti Watsonin polttarit siinä päättyivät, Holmesin(kin) takia). Mutta kurkkunaamiot, tsih.

Kiitos paljon ihanasta synttärificistä! <3
Kirjoittamisen riemusta

Avatarista kiitos aijulle!

Mustekehrääjä

  • Tassuttelija
  • ***
  • Viestejä: 635
Vs: Sherlock (BBC): Askeleita kolmoistahtiin (S)
« Vastaus #3 : 22.10.2013 18:23:09 »
Kyllä Vladdy, tämä varmaan oli juuri se teksti, koska en mä muita ole valssista kirjoittanut. Hmm, olen iloinen siitä, että tämä onnistui sua miellyttämään. John/Mary on itsellenikin suhteellisen etäiseksi jäänyt paritus (mistäköhän syystä?), mutta kunhan saisimme sen Marymme niin ehkä asia muuttuu.
Kiitoksia koovasti kommentistasi, se piristi hurjasti päivääni!

Hys hys siellä, Sisi, ei saa yllyttää hullua! Miksi mä saan muuten jatkuvasti (yrittää) käskeä ihmisiä olemaan yllyttämättä mua? Onko tää jokin Mustiksen yllyttämiskuukausi vai mitä häh?
Ensinnäkin, en tosiaan tiennyt (ainakaan emme olleet koskaan asiasta puhuneet), mutta kukapa nyt ei pitäisi tanssificeistä? Niissä vain on jotain niin kamalan suloista.
Mä itse en lähde nyt selittelemään, miksi John oli jättänyt asian niin viimetippaan, koska omasta mielestäni lukija saa itse asian päätellä, miten se itselleen vain toimii parhaiten.
Apua en mä vieläkään osaa vastata tähän kommenttiin, joka sai mut hymyilemään vaaarsin typerästi ja saa edelleen. Mitä tähän voi oikeasti sanoa? Ensinnäkin, olen yhä kovin ylpeä siitä, että taustatutkimukseni näkyy ja ylipäätään pidit tästä, koska mulla oli aivan järjettömät paineet julkaista tätä (ilman betaa olo on ihan avuton uh). Ja tosiaan, eihän se kuitenkaan liian täydelliseksi voinut jäädä, joten pitihän Sherlockin päästä pilaamaan edes jotenkin se ilta. ^^ Mutta anyway, ole oooikein hyvä ja kiitoksia iiihanasta kommentistasi!