Nimi: Olen onnellinen, tai niin uskottelin itselleni...
Kirjoittaja: fan4ever
Ikäraja: S
Fandom: Nälkäpeli
Genre: Draama
Paring: Peeta/Katniss/Gale
A/S: Osallistuu haasteeseen ficlet300. Tämän olisi tarkoitus olla jatkotarina joihinkin muihin filet300 lukun kohtiin nähden. Laitan linkin/numeron kunhan tarina on kirjoitettu(jos tätä siis tapahtuukaan)
Olen onnellinen. Tai niin ainakin uskottelin itselleni. Olen naimisissa Peetan kanssa. Olemme olleet jo 5 vuotta. Asumme Vyöhykkeellä 12, voittajien kylässä, Peetan talossa. Omistamme leipomon, joka Peetan vanhemmilla oli ollut heidän eläessään, joten meillä menee ihan hyvin.
Peeta on palannut suurimmaksi osaksi itsekseen mutta vielä välillä hänen mielensä yrittää tehdä hänelle temppuja. Aina sen aikaan toivon olevani jossain muualla. En halua katsoa Peetaa silloin, sillä mieleeni tulee aivan liikaa Capitolin viha itseäni kohtaan ja pelko alkaa kouristaa sisintäni vaikka tiedän kaiken olevan kunnossa. Olen turvassa. Nälkäpeliä ei enää ole.
Puen ylleni kauniin sinisen, hyvin yksinkertaisen mekon ja letitän hiuksiani Peetan astuessa sisälle yhteiseen makuuhuoneeseemme. Näen peilin kautta Peetan hymyilevän itselleni ja vastastaan hymyyn hänen kävellessään taakseni. Tunnen Peetan käsien kietoutuvan hartioilleni hänen suukottaessa poskeani. Siirrän käteni Peetan kädelle ja työnnän päätäni hieman taaksepäin, jotta voisin suudella häntä.
”Hei” kuiskaan pienellä, tuskin kuultavalla äänellä, johon hän vastasi samalla tavalla antaen heti perään toisen suudelman jonka jälkeen vetäytyy paremmin seisomaan ja siirsi kätensä hiuksiini.
Rakastan näitä hetkiä. Hetkiä, jolloin olemme kahden hänen tullessa käymään kotona pikaisesti. Joka aamu Peeta herää ennen minua mennäkseen avaamaan leipomon ja tulee takaisin puolentoista tunnin kuluttua, jolloin minä olen juuri herännyt ja laittamassa itseäni valmiiksi. Tavasta on tullut jo rutiinin omainen, mutta me molemmat rakastamme sitä. Hän saapuu kotiin, halaa minua takaapäin, suutelemme ja hän harjaa hiukseni ensin sormillaan ja sitten harjalla leikkiessään aina välissä kaulani, huulieni, korvani ja otsani kimpussa niitä suudelleen. Lopulta viimeistelen hiukseni letille.
Aamiaisen jälkeen Peeta lähtee takaisin leipomoon minun mennessäni metsään vyöhykkeemme ulkopuolelle metsästämään. Metsästän edelleen ruokaa Galen perheelle, sillä paras ystäväni on muuttanut toiselle vyöhykkeelle.
Muistot alkavat juosta mielessäni joka kerta kun olen metsässä. Muistan vitsimme Capitolista, Effien matkimisemme, ensimmäisen luottamuksen osoituksen hänen ja itseni kohdalla, sen kuinka hän tapasi kutsua minua Catnipiksiksi. Muistan jokaisen kosketuksemme ja haaveemme. Jokaisen suudelmamme ja epämukavat tunteet Nälkäpelin aikaan/jälkeen Galea ajatellessani.
Yllätten huomaan kyyneleen putoavan poskelleni ja pyyhin sen pikaisesti pois huomaten samalla kaniinin edessäni ja kohotan jouseni sitä kohti.
”Arvasin sinun löytyvän täältä”, kuulen yllättäen äänen ja nuoleni lentää jäniksen viereen, mutta en ehdi nähdä sitä sillä olen jo kääntynyt takaani kuuluvan äänen lähteen luo ja näen parhaan ystäväni.
Hetken aikaan en kykene tekemään muuta kuin tuojottamaan jonka jälkeen juoksen suoraan hänen syliinsä.
Gale vaikuttaa hetken vaivaantuneelta, jotenkin varautuneelta, mutta rutistaa sitten minua tiukasti.
”Kävin katsomassa sinua leipomosta, mutta kuulin ettet ole siellä, joten arvelin sinun olevan täällä” Gale sanoo edelleen pidellen minua sylissään. En osaa vastata hänelle mitään mutta tiukennan otettani hänen vyötäröstään.
Vasta pienen tovin kuluttua irrotan otteeni ja käännyn katsomaan harhaan lentäneen nuoleni suuntaan ja menen hakemaan sen.
Gale seuraa perässäni, mutta tunnen hänen jäävän silti muutamia metriä taakseni ja kylmyys valtaa minut. 'Haluan hänet takaisin' ymmärrän. Haluan hänet takaisin viereeni ystäväkseni, en ventovieraaksi takanani.
Pystyin olemaan rauhassa ja kontroloimaan itseäni puolen tunnin ajan, ennen kun minun oli pakko kääntyä Galeen päin sanoen ”Haluan sinut takasin viereeni”.
