Kirjoittaja Aihe: All I need is you by my side || K-11, slash, fluffy, oneshot, Lucas/Roni, drama  (Luettu 1615 kertaa)

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 574
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Title: All I need is you by my side
Author: Nuutti
Pairing: Lucas Eerik Stenroos/Roni Tapani Malinen
Genre: oneshot, fluff, drama, romance, slash, lässynläähattara ja pientä hassua angstia?
Rating: K-11 //zougati muokkasi ikärajan
Disclaimer: pojat on mun päästä kotoisin.
Warnings: Kiroilua, vihjailua kahden pojan väliseen seksiin ja muutenkin kahden pojan välistä ällösöpöilyä
Beta: Microsoft word
Summary: The way that you take my breath away
It feels like i'm slowly falling deeper and deeper


A/N: Eli törmäsin Anitan kolme vuotta vanhaan haasteeseen slash kymppiin inspistä hakiessani, ja rakastuin. Anteeks ällö nimi. Tää meni kyllä vähän höpöksi mut no can do. Teidän kommentit vois pelastaa mun elämän♥
+ tosiaa nimi on pöllitty Justin Bieberin kappaleesta One Love, kuten myöskin summary. Osallistuu haasteeseen Slash10 2.0



Mannerlaatat on plussapallon intohimo. Se höpisee niiden liikkumisnopeudesta ja niiden mahtavuudesta tunnista toiseen. Aiheena on Afrikan alkukantaisheimon väestön kuolleisuus niin plussapallo saa tungettua sinne väliin mannerlaatat. Mä kyllä ymmärrän jos ihminen pitää asioista ja haluaa puhua niistä, mutta ihan tosi. Sen innostuksesta heiluvan heltan vapinasta syntyvät tuulahdukset saa kaikkien hiukset vetäytymään niskan taakse, efekti on sama kuin hiustenkuivaajalla leikkiessä. Plussapallon ulkonäkö on homssuinen, vaatteet muistuttavat telttaa ja niiden kuoseista tulee mieleen vanhan mummolan kamalat verhot. Oranssia, vihreää, sinistä ja violettia, värioksennusta kankaalla.

Tunnin loputtua mä kävelin neljännestä kerroksesta alimpaan. Yli sata porrasta, hurraa. Nappasin kaiken nähneen ja kärsineen nahkatakkini mukaan ja kävelin ulos. Koulun vasemmalla puolella oli portaat joilla kaikki tupakoitsijat istuivat. Kaivoin tupakan vihreästä smartin askista ja sytytin sen palamaan. Aurinko paistoi mun silmiini, oli toukokuun puoliväli ja kohta alkaisi kesäloma. Oli raukea olo, lämpöasteita juuri sopivasti ja nikotiini sai mut nauttimaan vielä enemmän.

”Kato kusipää, moro!” Nostin katseeni leveästi hymyilevään poikaan vieressäni. Tämä istui viereeni ja kaivoi taskustaan oman tupakka-askinsa, sytyttäen kääryleen ja vetäen savua syvälle keuhkoihinsa.
”Mitä sä täällä yksin angstaat?” Kimpsun irokeesi ei hievahtanutkaan yllättävästä tuulenpuuskasta, joka puhalsi tuhkat tämän tupakasta mun päälleni.
”Pääsin jo, mulla on kuutospalkki tyhjä”, poika mun vieressäni nyökkäsi. Hetki me istuttiin hiljaa, Kimpsun nokia piippasi ja tämä tarkisti viestin huokaisten.
”Vittu mun naama hajoo ton Pihlan kans”, kohotin kysyvästi kulmiani ja tämä ymmärsi jatkaa, ”joka minuutti pitää tietää missä mä oon, mitä teen ja kenen kanssa. Eilen se soitti kuuden tunnin aikana neljätoista kertaa! Kuvittele!”
”Aika roikkuvaa sorttia noi sun naises on aina”, huomautin ja Kimpsu vain tuhahti. Se naputteli nopeasti lyhyen viestin ja heitti puhelimensa kangasmerkein koristeltuun laukkuunsa.
”Tuskin tää tulee ees kauan kestää, naisilla vaan on ihme kuvitelmat yhteisestä talosta ja kultasesta noutajasta ennen ku ekat treffit on ees ohi”, hymähdin myötätuntoisesti, mulla ei ollut mitenkään kehuttavaa määrää kokemusta. Multa oli siis huono odottaa neuvoja tai asiantuntevaa ohjeistusta.
”Oottehan te säätäneet jo jonkin aikaa?” viskasin aikoja sitten palaneen tupakan tumpin katukivetykselle ja pyörittelin laukkuni hihnaa kädessäni.
”On meillä ollu juttua jotai kuukauden, käyty kolmesti kahvilla ja pari kertaa ulkona syömässä. Ei siinä muuten olekaan vikaa, mutta vittu ku se jaksaa kysellä perään.”

Me istuttiin taas hiljaa, Kimpsu pyöritteli tumppia kädessään ja mä nojasin kivetykseen sulkien silmät ja nauttien auringosta.
”Mites sulla, meinasitko näyttää naamaas Kekosen paardeissa tänää?” Havahduin toisen ääneen. Mä nukahdan liian helposti, lyhyet unet taas viime yönä. Mut ei mua voi syyttää, joku piti mua hereillä…
”En oo itse asiassa ihan varma, voi olla et meillä on suunnitelmia”, pojan kasvoille levisi taas halkaisijaltaan metrin mittainen hymy.
”Jaa että kiihkee koti-ilta tulossa?” Tönäisin muka äkäisenä toista kylkeen vaikka oikeasti muakin hymyilytti pelkkä ajatus.
”Mikään kiihkee koti-ilta…”
”No onhan se, muka katsotaan ensin romanttisesti Titanic mutta ennen ku laiva uppoaa, ollaan niin rajusti toisissa kiinni, ettei tajuta mitään. Loput leffasta meneekin ohi koska makuuhuone kutsuu!” mä tuhahdin ja päätin sytyttää toisen savukkeen.
”Ei mut mä lähden jatkaa, mulla on ruotsia ja Helske. Se ämmä käy kurkkuun kii jos myöhästyn taas”, Kimpsu irvisti ja keräili itseään portailta. Nyökkäsin.
”Alright, pidä hauskaa ja muista tsiigaa perse!” iskin silmää ja toinen näytti mulle kieltä.

Kaikki tuntu jotenki oudolta. Lukion toinen vuosi oli loppusuoralla, ens syksynä olisi kirjoitukset. Mä halusin isona näyttelijäksi ja aioinkin pyrkiä ilmaisutaitopuolelle jonnekin päin Suomea. Mun ongelmani vaan oli opiskelumotivaation hienoinen puuttuvuus. Kaikki muu kiinnosti paljon enemmän, mä menin koko ajan joka suuntaan kavereideni kanssa ja tein jotain. Jos mut jätti kotiin päiväksi yksin, vittuunnuin ja kommunikointi ilman tappelua oli mahdotonta. Läksyjen tekemisestä puhumattakaan, olin mä kerran pyytänyt jäädä yksin kotiin ja yrittänyt paneutua matikkaan. Tuloksena maailman suurin turhautuminen, huutoa ja lopulta itkua. Mä saatoin ehkä hieman olla herkkä ja ihmisriippuvainen.

Tälläkin hetkellä turhautuneisuus alkoi nostaa päätään. Toisten ihmisten odottelu oli maailman tylsintä ja yksinäisintä puuhaa, kun tiesi että voisi tehdä paljon muutakin. Vedin kädet puuskaan ja mutristin huuliani. Mun kärsivällisyys läheni loppuaan, laskin maassa makaavia kiviä ja yritin keksiä niille elämäntarinaa ja suhdekiemuroita. Toi iso ja läikikäs kivi oli Timo, se oli sellanen elintasomahainen perheenisä. Valkoinen, hieman hennompi kivi oli sen vaimo, Anneli, aina täydessä loistossaan ja se piti teekutsuista. Noi kolme harmaata mun vihreiden tennareiden vieressä oli niiden kolmoset, Lassi, Iiris ja Orvokki. Timo ja Anneli olivat pitkään halunneet lasta, ja saivatkin yhtäkkiä kolme. Timo oli suuren yhtiön johtoportaassa, alkoholisti viikonloppuisin. Joskus se löi Annelia, mutta ikinä se ei koskenut lapsiin. Yhtenä lauantai-iltana kuitenkin Lassi tuli myöhään kotiin, ja Lassi astuttua sisään Timo tuli, huusi ja lopulta löi häntä. Lassia pelotti enemmän kuin koskaan, häntä ei ollut koskaan pelottanut niin paljon.

Tutut, hoikat ja kauniit kädet kiertyivät mun ympärilleni ja tunsin pienen suudelman kaulallani. En ollut huomannut kuinka tärisin, haukoin henkeäni ja mun silmät vetistivät. Kiitin onneani siitä, että tunnit olivat alkaneet eikä pihalla ollut muita kuin me.
”Hei rakas, mikä siulla on hätänä?” pehmeä ääni kysyi, mä nojauduin mun takanani istuvan pojan rintaa vasten ja puristin sen ranteita paniikissa. Mä vihasin itseäni ja mieltäni, miksi mä annoin pääni viedä mut takaisin niihin muistoihin. Nieleskelin ja yritin tasoittaa pinnallista hengitystäni.
”Mä vaan – yritin – keksiä nuille kiville elämäntarinaa, ja sit –” mä en voinut jatkaa loppuun ja poika silitteli mun kylkiä hitaasti, kuljettaen sormiaan hellästi lantiolta alimmalle kylkiluulle ja takaisin. Hiljaa se kuiskaili mun korvaan asioita, mä yritin keskittyä tuttuun ääneen ja pakotin aivoni unohtamaan.

Lucas tunsi mut, se tiesi milloin mä tarvin aikaa rauhoittua ja kasata itseäni. Koko ajan se silitteli mua ja tunsin kuinka happi alkoi taas kulkea. Lämmin hengitys kutitteli niskaa ja vähitellen tärinä lakkasi. Käänsin katseeni Lucasia kohti ja kohtasin tämän lempeät silmät. Otin toisen kädet omiini ja piirsin kuvioita pojan tatuoidulle kämmenselälle.
”Anteeks ku mä hajosin taas”, Lucas hymyili pienesti, suuteli mua hellästi ja mä en tiedä voiko niin sanoa, mutta suorastaan kauniisti.
”Ei siun tarvii pyytää anteeks, mie kyllä oon tässä. Sie saat hajota niin pieniksi sirpaleiksi kuin sie haluat, mie tuun olemaan aina korjaamassa siut."
Mä hymyilin pienesti ja painoin pääni toisen olkapäälle.
”Mennään nyt kotiin ko mie ostin sitä pizzaa eilen ja siellä pitäs olla vielä vähän jäljellä.”
Mua hymyilytti ja pidin Lucasta kädestä koko matkan.

~*~

Illalla me vietettiin sittenkin laatuaikaa. Mä värjäsin Lucaksen hiukset turkoosilla ja se sävytti mun pinkkejä raitoja uusiksi. Lattialla makoillen me nassuteltiin loput pizzasta ja juteltiin. Lucas piti päätään mun sylissä ja mä rapsuttelin sitä korvan takaa samalla, kun se selitti suu vaahdoten asioitaan.
”Oikiasti, siun ois pitäny nähä se! Korkalaisen naama meni iha punaseks ja myö vaan Akselin kans naurettiin! Se oli jotain nii mahtavuutta!” Naurahdin sen innostuneelle selitykselle ja kumarruin suukottamaan toisen huulia pehmeästi.
”Älä söpöile siinä, sie tiiät et miulla on vielä juttu kesken!”
”Joo kyllä mä tiedän”,  mä en voinut estää hymyä nousemasta huulilleni, ihan tosi ootteko nähneet yhtään söpömpää ilmestystä?
”Hyvä”, Lucas pyöritteli huulilävistyksiään hetken, mutta jatkoi sitten, ”no siis, sit se vanha kääpä tajus et myö oltiin piirretty se kirkkovene sen kansioon. Se nousi tuoliltaan ja sie et ees tajua kui se huusi eikä myö voitu pitää naamoja peruslukemilla. Sen pinna kärähti ja se käski miut ja Akselin ulos luokasta. Oikeesti, mie oon onnellisin ihminen ikinä just nyt.”

Mä mutristin huuliani ja hipsuttelin toisen turkooseja, hieman kosteita hiuksia. Se sulki silmänsä ja hyrisi, eikä nähnyt mun koiranpentuilmettäni. Vinguin hiljaa ja Lucas avasi silmänsä hämmentyneenä.
”Mitä sie vikiset?”
”Ai sun psykologian opettaja tekee susta onnellisemman ku mä?”
”Vittu sie olet tyhmä, tottakai sie oot miun elämäni valo ja tarkoitus. Löisin siua jos tyttöjen lyöminen ei olis julmaa”, mulla meni hetki tajuta lauseen sisältö ja siirsin katseeni toisen hiuksista sen silmiin.
”Tyttöjen?” aloitin yrittäen kuulostaa uhkaavalta. Lucas tuijotti mua kauhistuneena, yritti nousta mun sylistä mutta kiersin käteni pojan ympärille.
”Sie et vois, oikiasti, Roni irti, päästä mut, oikiasti lopeta, mie kiljun kohta”, toinen ulisi hädissään ja mä hymyilin pirullisesti.
”Sä kerjäsit tätä”, siirsin sormeni toisen kyljille varoen otteen löystymistä ja toteutin uhkaukseni. Kutitin kiljuvaa poikaa kaikkialta mihin ylsin, se kiemurteli mun sylissäni henkeään haukkoen sopertaen samalla epäselviä sanoja ja lauseita.
”Roni – nyt irtiiiiihihi ei vittu – senki kusipää – sie et saa viikkooonh mitään – homonaama!”

Samalla sekunnilla hyppäsin kauemmas kauhistus paistaen kasvoistani vähintään kilometrin päähän.
”Sä et voi tehdä tota mulle”, kuiskasin ja peruutin sohvalla kauemmas poikaystävästäni. Nousin seisomaan ja tuijotin toista edelleen silmät lautasen kokoisina. Lucas virnisti, se tiesi että mä esitin, ja nousi seisomaan mun eteeni. Poika tuli hitaasti lähemmäs, kunnes seisoi niin lähellä että meidän nenät hipoivat toisiaan.
”Arvaa mitä?” Lucas kuiskasi käheästi. Poika nosti kätensä mun kyljille, hivutti ne alaselkääni ja pujotti peukalonsa vyölenkkeihin. Vittu mä olen tossun alla, sen ei tarvinut kuin hiplata mua vähän kyljistä niin mun hengitys muuttui raskaammaksi, mun feikatut kauhistumisyritykset sulivat pois kuin mehujää auringossa ja olin täysin vietävissä.
Lucas kuljetti kätensä ylemmäs, siirtyen paitani alle ja silitellen alaselkääni kevyesti sormenpäillä, juuri ja juuri koskien mun ihoon. Mä keskityin hengittämiseen, luoja sentään miten tuo syötävän seksikäs ja maailman suloisin poika oli mun, yksin ja ainoastaan mun. Mä en pysynyt ajatusteni perässä, ne juoksivat karkuun käsi kädessä mun artikulaatiokykyni kanssa.

Hitaasti Lucas puhalteli lämmintä ilmaa mun kaulaani, suuteli solisluulta hitaasti tietään ylemmäs kohti mun korvaa ja näykkäisi lopulta korvalehteäni saaden mut vetämään terävästi henkeä. Poika hyrisi tyytyväisenä mun korvaan, nosti päätään ja katsoi mua hieman himosta utuisilla silmillään.
”Miulla ois pieni ehdotus”, Lucas aloitti ja mä virnistin. Tartuin toista käsistä, suutelin tätä huolellisesti tutkien pojan suun jokaisen kohdan kielelläni ja tunsin kuinka Lucas värisi hieman. Edelleen suudellen vein meidät makuuhuoneeseen ja kaadoin poikaystäväni sängylle sulkien makuuhuoneen oven perässäni.

~*~

Kuuntelin tasaista tuhinaa ja hymyilin itsekseni. Silittelin Lucasin selkää samalla, kun tämä kuljetti sormiaan hitaasti vatsallani piirtäen mun olemattomien vatsalihasteni ääriviivoja. Tunsin pojan hymyn vatsaani vasten ja tämä nosti päätään, kohottautuen hieman pystyäkseen suutelemaan huuliani pienesti.
”Tiäks mitä?” Lucas aloitti, hymyillen pienesti.
”No?” vastasin toisen hymyyn ja kuljetin edelleen sormiani pitkin toisen selkänikamia.
”Pingviinien kakka näkyy avaruudesta.”
”Vittu sä oot romanttinen.”
« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:17:07 kirjoittanut Pyry »
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Ryuzaki

  • Killjoy
  • ***
  • Viestejä: 37
  • Matkijanärhi
    • Neonvalotaivas
söpöä♥
Välillä olin vähän pihalla siitä et kuka kertoi,
mut se voi johtua siitä et oon puoliunessa :3
Söpösiä poikiakin :D
Muoksin tätä kommenttia huomenna loogisemmaks,
ku nyt en osaa xDD
Mut nyt oli pakko kommentoida edes jotakin että muistan tän vielä huomenna :3
It's okay not to be okay.♥
Finitauolla :'3

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 574
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Ryuzaki: haha, no mun tavoitteena oli ainakin et Roni kertoi :') kiitti kommentistasi kovasti♥
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Ellizia

  • ~Lonely heart~
  • ***
  • Viestejä: 402
  • I May be dead, but I'm still pretty
Tänkin iki-ihanan ja yli söpön tarinan mä löysin vasta näin myöhään. Sulonen tarina ja iiihanat hellyttävät hahmot!!!

Lizzia

P.S. Kommentteja ei pitäis kirjottaa näin myöhään (vai pitäiskö sanoo aikasin?). :)
If you can't say something nice, say nothing at all. - Bambi

Ava by: Auroora