Vapauseksynyt (S, Padma/Irma)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Beta: fierté ♥
Ikäraja: Sallittu
Genre: draama, pieni angst
Paritus: Padma/Irma
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Padma Patil), Femme10 vol. 3, Rare10, Ikäerorasitushaaste, Neljän tuvan haaste (Korpinkynsi)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot, joita minä vaan lainaan. En saa tuotoksistani minkäänlaista taloudellista hyvitystä.

A/N: Ihan selvyyden vuoksi voisin tähän alkuun mainita, että tämä sijoittuu Padman seitsemänteen kouluvuoteen ja tässä nyt ei otetan mitään Voldemort-kuvioita sun muita huomioon lainkaan. Ikäerorasitushaasteen pohjalta tähän idean sain, toivottavasti tää kelpaa kyseiseen haasteeseen. Taistelin tämän kanssa melko pitkään, mutta lopulta sain tästä hiottua itselle mieluisen. : )

Vapauseksynyt

Aiempaa useammin Padma huomasi tuntevansa itsensä alakuloiseksi. Ei hän oikeastaan tarkalleen edes tiennyt mistä se johtui – tavallaan, se vain oli. Hän ei oikein osannut ymmärtää sitä. Sillä eihän rakkauden kuulunut tuntua tältä, eihän?

Usein hän vietti iltapäiviään kirjastossa lukemassa. Se oli helppoa Parvatin ollessa lähes koko ajan Lavenderin seurassa. Ja olihan hän sentään korpinkynsi, joten se olisi entistä ymmärrettävämpää. Kenenkään ei tarvitsisi kysellä enempää, udella turhia. Hän vain luki, siinä kaikki. Vaikka oikeasti oli muutakin. Padman oma salaisuus. Salaisuus, jonka toivoi olevan kaikkea muuta kuin salaista.

Siitä syystä kirjasto oli varsin lohdullinen paikka. Hän saattoi tuntea olonsa mukavan kotoisaksi saadessaan olla lähellä kirjastonhoitajaa ja katsellessaan tätä sivummalta. Vaikka toisaalta se myös sattui – sillä samaan aikaan hän tajusi kerta toisensa jälkeen sen, miten mahdoton tilanne loppujen lopuksi olikaan. Mitä mahdollisuuksia hänellä muka olisi? Matami Prilli oli häntä niin paljon vanhempikin.

Kaikesta huolimatta hän yritti unohtaa asian kipeän puolen. Olisi helpompaa jos pystyisi vain ajattelemaan sitä keveyttä, joka valtasi hänet aina silloin tällöin.

Kuitenkin vuoden viimeisten kouluviikkojen aikana hän alkoi tuntea olonsa epätoivoiseksi. Padmasta tuntui pahalta ajatella, että joutuisi jättämään koulun ja matami Prillin. Kyllä hän varmasti pärjäisi, mutta ajatus tuntui silti liian surulliselta.

Ja lopulta eräänä iltana Prillin käskiessä oppilaita lähtemään oleskeluhuoneisiinsa, Padma purskahti äänettömään itkuun. Ehkä kaikki yksin vellotut patoutuneet ajatukset vain olivat liikaa, eikä hän jaksanut enää pitää sitä kaikkea sisällään. Hän yritti estää itseään, mutta ei onnistunut, ja lopulta antoi vain kyyneleiden valua poskilleen.

Pian Padma näki kuinka matami Prilli käveli häntä kohti, aikeinaan varmasti komentaa häntäkin lähtemään tupaansa. Sen hän olisi varmasti tehnytkin, mutta nähdessään tytön tämä pysähtyi juuri ennen kuin ehti avata suunsa. Padma tunsi punan kohoavan poskilleen ja sydämen sykkeensä kiihtyvän. Kiireesti hän yritti pyyhkiä poskilleen valuneita kyyneleitä pois.

”Onko kaikki hyvin?”
”O-on kai. Minä vain, tuota...”
”Oletko varma?”

Prilli istahti Padman viereen, ja tämä katsoi vanhempaa naista. Hän huomasi naisen tiukan katseen takana pilkahduksen jotakin. Huolta, ehkä? Ankarasta ulkomuodostaan huolimatta tämä vaikutti olevan kiinnostunut. Varovasti Prilli nosti kätensä silittääkseen Padman olkapäätä, kuin odottaen tämän vastaavan hänen kysymykseensä.

* * *

Korpinkynsien oleskeluhuone oli tyhjä Padman lopulta astuessa sisään. Hän lysähti nojatuoliin ja kietoi kätensä jalkojen ympärille. Ajatukset tuntuivat kieppuvan yhtenä sotkuna ympäriinsä, eikä hän osannut ottaa yhdestäkään kiinni. Hän ei täysin vielä ymmärtänyt mitä kirjastossa oli tapahtunut, se tuntui kovin etäiseltä. Kaikki ne ajatukset ja tunteet, jotka olivat vyöryneet hänen lävitseen. Hänestä tuntui kuin hän olisi kaivannut jotakin.

Ja viimein hän ymmärsi – miksei hän ollut sanonut Irmalle mitään? Miksei hän ollut kertonut? Se olisi ollut kovin helppoa.

Tai ehkei helppoa. Hän kai pelkäsi liikaa. Nyt Padma toivoi enemmän kuin mitään voivansa kääntää aikaa taaksepäin. Se kaikki tuntui särkyvän käsiin, valuvan kuin hiekka sormien lävitse. Eikä hän saanut kiinni mistään. Aika vain... kului. Valui hukkaan kuin sitä ei olisikaan ja parin viikon kuluttua hänen olisi jo lähdettävä. Kuristava tunne levisi Padman kurkkuun ja hän nousi nojatuolistaan marssien pöydän ääreen. Hän kirjoittaisi Irma Prillille kirjeen, jossa kertoisi kaiken.

* * *

Kymmenien yritysten jälkeenkään Padma ei ollut saanut aikaan mitään onnistunutta. Pergamentin toisensa jälkeen hän oli vain rypistellyt ja heittänyt turhautuneena takkaan. Ehkä hän ei vain osannut.

Tai ehkä hän vain pelkäsi liikaa.

Loppujen lopuksi Padma kirjoitti pienen lapun, jossa kertoi totuuden. Yksinkertaisia muutamia lauseita, enempää ei vaadittu. Hän tiesi että toinen tajuaisi, ja hän itse saisi mielenrauhan tietäessään, että oli kertonut kaiken.

Mutta kirjettä hän ei lopulta pystynyt matami Prillille viemään. Ei, vaikka ehkä niin olisi halunnutkin. Ei hän halunnut nähdä vanhempaa naista edessään kertomassa kuinka typerä pikku tyttö hän oli tai kuinka mahdoton koko kuvio olisi. Padma halusi vain kertoa totuuden, ilman että siitä syntyisi mitään kiusallisia tilanteita.

Niinpä viimeisenä iltanaan kirjastossa Padma sujautti kirjoittamansa lapun erään kirjan väliin ennen kuin työnsi sen jälleen paikoilleen hyllyyn, sillä hän tiesi Prillin tarkastavan kaikki kirjaston kirjat kouluvuoden päätyttyä. Näin matami Prilli saisi tietää kaiken, eikä mikään olisi enää salaista. Ja siinä vaiheessa kun Prilli lopulta kirjeen löytäisi, olisi Padma jo poissa.

Kävellessään ulos kirjastosta Padma tunsi sydämensä hakkaavan. Tuntui kuin jokin olisi vavisuttanut häntä sisältä. Mutta silti se kaikki tuntui tyhjältä. Padma ei osannut ajatella selkeästi, mistään ei tuntunut saavan otetta. Hän tunsi kuinka kyyneleet yrittivät polttaa tietään ulos. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja yritti ajatella olevansa lopulta vapaa. Siitä huolimatta hänen sisällään velloi jokin kumma tunne.

Sillä vapaana hän ei tulisi olemaan mitään muuta kuin eksyksissä.

[Effect]

Aluksi, kun luin parituksen, ihmettelin mielessäni kukahan on Irma. Kyllähän se aika pian sitten selvisi kun eteenpäin luki. :-D

Teksti on sujuvaa ja kaunista luettavaa. Tykkään myös ideasta, että Padma on rakastunut Prilliin, ja haluaa paljastaa tunteensa. Mua ainakin jäi kutkuttamaan kauheesti, että mitenköhän Irma siihen lappuun sitten lopulta suhtautui. Voin kuvitella sen järkytyksen mikä siitä aluksi varmasti seuraa. Vai olisikohan hän itsekin vähän ihastunut Padmaan? Sitä minun täytyy pienessä päässäni nyt pohdiskella. :-D

Tämä seikka nyt ei haittaa nättiä kokonaisuutta yhtään, mutta vähän ehkä sumeaksi jäi, miten Padma on päätynyt ihastumaan matami Prilliin. Onko tämä hänen mielestään jotenkin karismaattinen, viehättävä, älykäs, kaunis...? Se jäi myöskin mietityttämään ja olisi ollut kiva lukea siitäkin :-)


Sanon vielä tämän: Tuo loppu (varsinkin) oli todella surumielinen! Viimeisen lauseen toteamus on niin yksinkertaisen karusti lausuttu, että se tekee tosi voimakkaan vaikutuksen. Tämä on kokonaisuudessaankin eheä ja kaipausta täynnä oleva teksti, olet onnistunut tässä tosi kivasti ! :-)

[Odo]

Mukavaa lukea hieman harvinaisemmastakin hahmosta välillä. Matami Prilli kuitenkin on jollain tavalla mielenkiintoinen hahmo, vaikkei hänestä paljoa kerrotukaan. Kuuluu omalla kohdallani sarjaan Huiski: sivuhahmot, jotka jostain tietämättömästä syystä ovat mielenkiintoisia. Ja sitten vielä femmerare, joka on aina vain parempaa.

Olen kommentoinut jo jonkun verran sun tekstejäsi ja kuten muutkin niin tämäkin oli sellaista kevyttä ja mukavaa luettavaa, eikä virheitä tullut huomattua. Tapahtuman sijoittuminen kirjastoon oli hyvä, kun kyse on kuitenkin Prillistä. Olisi ollut kummallista laittaa Padman tunteet Suureen saliin tai käytäville, vaikka he sielläkin voisivat tavata. Myös se, ettei Prillin tunteen selvinneet oli mielestäni hyvä. Yksipuolinen romanssi, jonka loppu voi olla onnellinen tai surullinen. Tämä loppui surullisesti, kun Padma joutui eksyksiin (josta voisin huomauttaa, että otsikko on suurenmoinen!), mutta siellä on olemassa sellainen pieni toivon pilkahdus, että Prilli myös vastaisi lappuun, jonka Padma kirjoitti. Ihmettelin vain, miten ihmeessä Prilli jaksaa tarkistaa kaikki kirjat, kun Tylypahkan kirjastoa on kuvattu niin valtavaksi. Kai se taikuudella onnistuu nopeasti, mutta kun aluksi en ajatellut asiaa enempää ajattelin: tarkistaminen sopii hahmoon, mutta miten kummassa hän meinasi onnistua? Mutta se nyt vain on pikkuseikka, joka tuli mieleen.

Pidin myös siitä, että Padman ja Parvatin etäisemmät välit ovat esillä. Kirjoissa kuitenkin mainitaan monesti, kuinka Parvati on Lavenderin kanssa, mutta Padman seurasta ei sitten mainita paljoa sen enempää. Kahdestaan heidät nähdään vain muutaman kerran, joten hyvä lisä oli se, ettei kaksoissiskokaan tiedä kaikkea ja samalla kuvattiin tavallaan noiden kahden välillä olevaa kuilua ja erilaisuutta ottamalla tuvat esille. Parvati olisi ehkä ollut rohkeampi, kun Padma taas on järkevä ja asioita ajatteleva Korpinkynsi. Padman hahmosta ei ole kerrottu paljon, mutta onnistuit tekemään hänestä silti sellaisen, jollaiseksi olen sen kuvitellut. Samoin tuonut esille Prillin niitä piirteitä, jotka ovat kirjoissa esillä, sekä lisännyt omaa eli huolehtivaisuutta, joka sopii Prillille. Vähän kuin McGarmiwa. Ankara, mutta kuitenkin huolehtiva, kun niin tarvitsee.

Olisin tosin mielelläni kuullut hieman enemmän siitä, kuinka Padma ihastui Prilliin ja miksi. Tekstissä kerrottiin hänen hakeutuvan kirjastoon lukemaan, koska hän tunsi itsensä surulliseksi ja se selvisi myös samalla kiinnostukseksi Prilliä kohtaan. Se jäi hämäräksi, oliko Padma aluksi surullinen ja meni kirjastoon, jossa ihastui Prilliin vai oliko hänellä tapana olla muutenkin kirjastossa ja tuli surulliseksi nyt Prillistä. Huonosti selitetty, mutta toivottavasti ymmärrät, mitä yritin sanoa. Siitä olisin kuullut mielellään enemmän, joko Padman ajatuksina tai sitten sen kirjeen/lapun muodossa, jonka Padma jätti Prillille.

Se, ettei kirjastossa tapahtuneesta kerrottu paljoa oli minun mielestäni hyvä. Se jätti tarinaan aukon, jonka lukija saa täyttää omalla tavallaan. Padma ei kertonut, mutta muuta ei tilanteesta juurikaan kerrottu. Ainoastaan Padman tunteita sen jälkeen, kuinka tilanne oli mennyt ohi. Miten Prilli reagoi, kuinka hän piti huolta, oliko tilanteessa erilaista lämpöä kuin henkilökunnan ja oppilaan välillä yleensä? Sellaisia ajatuksia se minussa herätti ja se on kiva, että lukijalle jää ajateltavaa tekstistä. Kuten tuossa lopussakin jäi ajateltavaa.

Kiitokset tästäkin tekstistä! Olisi kiva lukea enemmänkin Prilliä ja Padmaa, vaikka tämä yksipuolinen olikin niin vaikka lisää Padman tunteista Prilliä kohtaan. Ei välttämättä jatkoa vaan yksinään toimivaa shottia tai muuta.

[Fiorella]

Olen hyvilläni että sain tämän ficin poimittua itselleni kommenttikampanjan kautta. Sieltä useinkin löytää mielenkiintoisia ficcejä kun selailee, ja nyt sattui vielä sopivasti kohdalle.

Padma on eräs suosikkejani nuoremmista sivuhenkilöhahmoista kirjoissa. Itsekin olen tykännyt hänestä kirjoittaa, ja oli miellyttävää lukea ficciäsi, kun Padma tuntui tutun kuuloiselta myös sinun versionasi. Padma on sellainen hieman haikean oloinen hahmo, ja yksipuolinen rakkaus (tai ihastuminen) sopii siihen kuvaan luonnollisesti ja hyvin.

On tavallista, että nuori ihminen ihastuu johonkin vanhempaan ja aikuisempaan, ja voin uskoa että kirjatoukka-Padma näkee tuikeassa kirjastotädissä jotain erilaista kuin koulutoverinsa. Uskon että myös Prilli näkee enemmän kuin Padma arvaakaan - hänellä on sivustatarkkailijan valpas silmä ja yleensä ne ihmiset, jotka eivät pidä liikaa melua itsestään, tietävät eniten asioista ympärillään. 

Kaikesta huolimatta hän yritti unohtaa asian kipeän puolen. Olisi helpompaa jos pystyisi vain ajattelemaan sitä keveyttä, joka valtasi hänet aina silloin tällöin.

Rakastumiseen liittyy aina tämä kaksiteräinen miekka - yhtä aikaa se on suloista ja kipeää. Minusta nämä ei-pelkkä-happyend -tyyliset haikeasävyiset loput ovat ihania lukea. Se on realistisempaa ja herättää voimakkaampia tunteita, etenkin kun tarina ei suoranaisesti pääty vaan jää avoimeksi niin monille mahdollisuuksille, kuten todellinen elämäkin. Kenties Irma löytää viestin ja hymyilee lämpimin sydämin itsekseen, kenties vastaakin viestiin - velhojen elinkaari on ihmistä pidempi ja siinä ajassa ehtii monikin ikäero tasoittua, vaikka heti ei mitään tapahtuisikaan. Ehkäpä sydänsuruissa onkin alku kauniille pitkälle ystävyydelle, ellei muulle?

Tämä ficcisi teki minut hyvälle tuulelle vaikka olikin kaihoisa tunnelmaltaan. Sitä oli kaunista lukea, ja pidin myös ficin nimestä. Kiva että olet tällaisen kirjoittanut!