Kirjoittaja Aihe: Posliinisirpaleet | S, angst, jouluinen turnajaisraapale  (Luettu 2073 kertaa)

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Otsikko: Posliinisirpaleet
Kirjoittaja: Ametrine
Ikäraja: S
Varoitukset: väkivalta
A/N: Tällä osallistuin Finin raapalekisaan ja keräsin äänienemmistön. Palaute olisi toivottua (:

--


Aamulla kuusi puettiin kauniiksi. Minä itse ripustin kiiltävät pallot ja värikkäät nauhat raikkaille oksille. Tonttulaulut kaikuivat huoneessa, hymyni heijastus paistoi kirkkaista peilipinnoista.

Äiti, eikö se olekin hieno?

Illalla peilipinnat särjettiin, posliinisirpaleet koristivat enää vain nurkkia.  Isä ja äiti repivät koristeet suutuspäissään alas, enkä uskaltanut jäädä katsomaan.

Miksei se kelvannutkaan?

Huudot ylsivät yläkertaan saakka, sattuivat korviin ja kastelivat silmänurkkani. Entä jos tontut pelästyivät ja suttasivat toivelistani, koska meillä riideltiin niin lujaa?

Oliko se minun syytäni?

Seuraavana aamuna oli juhla; nättejä paketteja ja piparkakkuja pöydällä. Mutta isi ei hymyillyt vaikka minä pidin lahjoista. Kääntyi pois kun kysyin, miksi äiti eilen pakkasi laukkunsa.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 21:03:37 kirjoittanut flawless »
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Kas näin palauteboksin luukusta tipahtaa ensimmäinen palaute.

Tuntui vähän hassulta lukea jouluista tekstiä tammikuun kolmanneksi viimeisenä päivänä, mutta koska tämän varsinen aihe ei ollutkaan itse joulu, tuo ah niin ihana juhlapyhä ei ajankohtana varsinaisesti haitannut.

Perheväkivalta ja avioerot. En olekaan näistä aiheista tainnut kovin paljon ennen lukea, jonkin verran, mutta vain vähän silti. Aiheessa ei kuitenkaan ollut mitään uutta, onhan jotain tällaista sattunut itse kullekin omalle kohdalle ja puhutaanhan näistä asioista paljon ihan yleisestikin. Mutta sinun käyttämät kielikuvat ja etenkin tuo lapsi-kertoja saivat tämän aiheensa kuulostaan taas uudelta ja ihmeelliseltä. Näkökulma ei voi muuttaa tapahtumien kulkua, mutta se voi muuttaa niihin suhtautumista. Sitä, minkä joku toinen jättää kertomatta, toinen pitää tärkeänä yksityiskohtana.

Sinun lapsikertojalle joulu, tontut ja joululahjat oli tärkeitä. Se ajatteli niitä, vaikka äiti ja isä riiteli. Tietysti myös riita vaikutti sen ajatuksiin, mutta hetkeksikään se ei unohtanut juhlaa, jota oli odottanut kovasti. Pidin siis kertojasta, pidin sanavalinnoista ja kuvailusta. Vähän jäi mietityttämään, miksi kertoja ei sen suuremmalla mielenkiinnolla pohtinut äidin lähtöä. Mutta ehkä äiti on lähtenyt ennenkin, ehkä äidin lähtösyystä valehdeltiin tai ehkä kertoja vain ei ole äidin kanssa läheisissä väleissä.
Lainaus
Oliko se minun syytäni?
Se, kuinka et mässäillyt kysymyksellä, vaan heitit sen ilmaan, teki paljon suuremman vaikutuksen. Se oli hieno yksityiskohta, sillä mietin edelleen, oliko kaikki kertojan syytä vai ei. Riitelivätkö vanhemmat hänestä, hänen takiaan vai jostain ihan muusta syystä.

Hienoa tekstiä, pidin tästä tosi paljon : )

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Solembum, kommenttisi piristi päivää. Kirjoitin tämän alun perin jouluraapalekisaa varten, deadline oli ennen joulua ja tulokset julkistettiin tammikuussa. Siksi tämä on tavallaan "myöhässä" mutta päätin julkaista kuitenkin koska haluan palautetta tekstistä. Hyvää sellaista tässä sainkin, kiitos siitä. Mietteesi saivat mut tarkastelemaan tuotostani uudenlaisesta näkökulmasta. Ajattelin äidin lähdön raapaleen huipentumaksi ja sitä tehostaakseni iskin sen ihan loppuun enempiä selittelemättä. Kiva kuulla että pidit, ja kiitos sulle vielä kerran. ♥
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me

Lils

  • ***
  • Viestejä: 2 080
    • tumblr
Voi aww!

Ensinnäkin jälleen miljoonannen kerran onnea, kullanmuru. ♥ En yhtään ihmettele, että tämä voitti - sinä hallitset nämä lyhyet, pienet tarinanpätkät todella hyvin ja teet niistä nättejä ja tunteikkaita kokonaisuuksia. Tämä ei ollut pitkä, mutta fiiliksiä ja ajatuksia tästä tuli sitäkin enemmän, ja se on tositosi hienoa. ♥

Aihe oli todella surullinen mutta samalla suloinen. Kaikki aina syyttävät itseään tällaisesta, ja varsinkin, kun minäkertoja oli nuorempi ja lapsenmielisempikin, tuntui se kaikki paljon sydäntä särkevämmältä. : ( Joulu on ainakin itselle niin kamalan suloista ja lämmintä aikaa (hahah olen silloin kyllä ihan jäätävän lapsikin aina, nukahdan hautausmaareissun jälkeen veljen huoneeseen ja hypin lahjojen äärellä niin kuin olisin viisi, gosh), ja sitten kun se idylli jotenkin murskataan juuri siihen aikaan, tuntuu se paljon pahemmalta. Kävi sääliksi pientä, joka ei edes oikein ymmärtänyt, mitä oli meneillään.

Tässä oli tosi hallittu ja siisti rakenne (meinasin sanoa koostumus mutta se kuulosti jotenkin ihan kummalliselta???), nuo kursiivit tuolla välissä olivat jotenkin tosi symmetrisesti ja sopivasti. Tässä ei ollut liikaa sanoja, vaan osasit tehdä vähällä tästä tarpeeksi paljon. Kaikki oli myöskin jotenkin niin tarkkaa ja siistiä, että sanoista tuli juuri se oikea mielikuva! Niin kuin me juuri eilen tai joskus juteltiinkin siitä, miten minä en oikein hallitse lyhyitä vaan tahdon kirjoittaa kaiken jatkoficceinä; minun olisi pitänyt selittää ja kuvailla niin paljon enemmän että olisin saanut sen saman tunnelman ja tarinan, mutta sinulla kaikki on kerrottu niin yksinkertaisesti ja lyhyesti että siinä on jotakin järkeä, mutta silti tästä ei puutu mitään - jokainen sana ja virke on hiottu niin täydelliseksi, ettei mitään puutu tai ole liikaa.

Kiitos tästä, olet ihan paras ikinä. Puspus rakas. ♥
"Should I wear the purple dress?"
That's all she cares about
What a silly life she has

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Lils, voi apua, sulan lätäköksi sun kehujen ansiosta! Hieno juttu että pidit. Mulla on taipumusta hioa ihan jokaista lausetta ja valita sanoja supertarkasti, joten pitkien tekstien tuottaminen on monesti väsyttävää. Anyway, kiitos oikein paljon näteistä sanoista, honey, olen hurjan otettu. <3
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me

Swizzy

  • queen
  • ***
  • Viestejä: 1 009
  • have some pride
    • High-functioning fangirl
Kommenttikampanjasta huomenta!

Syy miksi otin tämän, on että tämä on tosi kaunis ja hieno, ja halusin itselleni vähän haastetta kommentointiin, koska mulle tämä (ja raapaleet yleensäkin) on vaikeita kommattavia. Ja ihan ensimmäiseksi (tai toiseksi) onnea voitosta!

Lukijalle välittyi selvästi tunne, mikä tässä oli. Ensin innostus joulusta ja siitä, miten koristeli kuusen. Sitten ahdistus ja pelko ja onko-se-minun-syytäni -tunne, joka vanhempien eroon usein liittyy. Hienoa kuvausta tässä oli, ja myöskin nuo kursivoidulla olevat lauseet tuolla väleissä kertoivat paljon päähenkilön ajatuksista ja tavallaan toimivat raapaleen täydentäjinä ja tiivistäjinä.

Tämähän on varsin ajatuksia herättävä, ja ne on vaikea pukea sanoiksi. Ainakin joskus. Tosin tässä tekstissä siinä oli hyvin onnistuttu (niin kuin sulla yleensäkin).

Otsikko oli hieno ja sopi tähän tosi hyvin.

Surullisenkaunis.

Tykkäsin kaikista sanoista, ja kuvauksen hienoista sanavalinnoista, ja etenkin sun tyylistäsi kuvata asioita ja tunteita. Kerronta ei ollut niin perinteistä, vaan se oli sun hienolla otteellas ja ehkä jopa joskus vähän vaikeaa ymmärtää, odotas kun etsin oikeaa sanaa. Kielikuvia. Tykkään niistä, ja tässä ne oli tosi kauniita, kuitenkaan ei niin ihmeellisiä että se loistaisi kuin tähti tummalla taivaalla, mutta se johtuu siitä että niitä on sopiva määrä. Ja koko teksti on vähän kuin lumihiutalekidekoru, jossa on raskas ketju jolla se ripustetaan kaulaan. Noin tätä kuvaisin. Lumihiutalekidekoru siksi, että tässä oli herkkä ja kaunis ote, ja raskas ketju siksi, että tämän aihe on melko raskas, ja tunteet hyvinkin angstisia.

Tykkäsin, kiitos tästä ihanaisesta!



Swizzy


22.3.2013 & 17.2.2015 ♥ raison d'etre

Ava: Demeter, banneri: minä

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Suuret kiitokset, Swizzy! Kehut mut ihan piloille. c: Vastapainoksi rakastuin täysin tuohon lumihiutalekidekoruun ja raskaaseen ketjuun. Aivan upeita ilmaisuja molemmat. ♥ Tykkään itsekin kielikuvista hyvin paljon ja sen takia käytän niitä teksteissäni - näköjään monesti liikaa. Kai pitäisi tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota siihen että kaikkien niiden sanaleikkien ohella teksti säilyy helposti ymmärrettävänä. Kiitos sulle palautteesta ja kivoista sanoista!
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me