Title: Todellisuuden seinämät
Author: Winifred
Beta: bbrickless<3
Genre: Angst, drama, romance, slash
Pairing: Regulus/James
Rating: K-11
Word count: 534
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman rahallista palkkiota tai mitään muutakaan.
Summary: Ne kertoivat rehellisen totuuden. Kuka sitä olisi voinut vastustaa?
A/N: Ottaa osaa haasteisiin: Slash10, Tutut ja tuntemattomat tuvat, Angst25 sanalla 24. Pelko, OTS.
Yö, paritus ja kalvava tunne. Mitä muutakaan siitä voisi syntyä?
//Säde muokkasi alaotsikon tiedot otsikkoon
Todellisuuden seinämät
Jos Regulus olisi voinut, hän olisi yksinkertaisesti kietonut vihreähopeisen kaulaliinansa tiukasti kaulansa ympärille ja unohtanut sotkutukkaisen pojan kaikkitietävän virneen. Se ei kuitenkaan ollut heidän vaihtoehtonsa. Niin paljon kuin Regulus halveksi toisen tyhmänrohkeutta ja kadehti vapautta tehdä mitä vain, ei heidän piilossa vaihdetut kosketuksensa saaneet velvollisuuksia katoamaan. Siihen hän oli pyrkinyt jokaisella ajatuksellaan alusta asti - tuntemaan samanlaista vapautta kuin James, samanlaista kaikennielevää rajattomuutta. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei vapautta saa toiselta suutelemalla ja hyväilemällä. Todellisuus ei katoa mihinkään (vaikka kiroaisit sitä suurimman nimeen, ei se katoa, todellisuutta suurempaa ei ole).
Katkerampaa ei ollutkaan kuin se, että vapaus oli ollut hänelle vain turhanpäiväinen sana aikaisemmin. Se oli ollut isoveljen suurentelevaa valittamista velvollisuuksista, jotka painoivat taakallaan vedenpinnan alle. Nyt ne velvollisuudet olivat pudonneet hänen luiseville harteilleen. Sen ymmärtää minkä menettää - ja hän inhosi sitä.
James ei kyennyt antamaan hänelle sitä itsevaltaista rajattomuutta, mitä hän kaipasi. Kun Regulus sen viimein ymmärsi, ei hän kyennyt enää kävelemään tilanteesta pois: hän oli addiktoitunut sotkutukkaisen tuoksuun, kaikkitietävän ylimieliseen virneeseen ja kosketuksiin, jotka saivat janoamaan lisää. Hän oli retkahtanut niihin hetkiin, jolloin James katsoi häntä kuin hän olisi ainut maailmassa.
Silti Regulus päätti vakaasti kävellä pois heidän tilanteestaan, mutta jokaisella kerralla muutama valehtelematon katse saivat hänet jäämään. James ei näytellyt, sotkutukka oli mitä oli, eikä suostunut edes yrittää olla mitään muuta - eikä Regulus voinut vastustaa sitä. Hänen sukunsa, tupansa ja jopa hän itse olivat yhtä laskelmoitua liikettä. Kaikki oli tarkkaa, hiottua ja suunniteltua, kaiken tarkoitusperänä oli tilanteen hallitseminen. James sai sen hallinnanhalun katoamaan, eikä toisen pojan sanat ja eleet valehdelleet. Ne kertoivat rehellisen totuuden. Kuka sitä olisi voinut vastustaa?
Kädet kohosivat kehystämään kapeita kasvoja. "Laske alas tuo ilme, en halua nähdä sitä tänä yönä. Haluan nähdä viattomuutesi, haluan nähdä pelkosi. Anna itsesi minulle - kokonaan."
Katse pehmeni, suupielet kohosivat pieneen hymyyn: "Ota minut jo, komistus."
Lopulta Regulus oli vain heikko. Vain nuori poika, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi laskelmoivaan elämään, joka oli kaavoitettu hänelle viimeistä kravatinsolmua myöten.
Vapaus - sitä hän rukoili katsellaan Jamesilta. Mahdottomuus on mahdottomuus, eikä hänelle sitä voitu antaa; hänen oli lunastettava se itselleen. Hänestä ei vain ollut siihen. Vihreänhopeiset kravatti, hansikkaat ja kaulaliina juurtuivat osaksi häntä itseään ja vaihtuivat lopulta mustavalkoiseksi naamioksi.
Silloin hän huomasi toisen katseessa vaivaantunutta teeskentelyä. Jamesin ennen niin valehtelematon katse oli nyt tuskaisan teeskennelty, sillä Reguluksen velvollisuudet olivat kasvaneet muureiksi, joiden toiselle puolelle edes Jamesin uhkarohkeus ei riittänyt vilkaisemaan. Jokaisella on moraali, eikä heidän omansa lopulta kohdanneet - James tajusi haluavansa sellaista tekopyhää puhtautta, jollaista Regulus ei ikinä kykenisi antamaan, sillä hänen olivat sysipimeät varjot.
"Onko tämä nyt sitä, mitä haluat? Sitä, minkä vuoksi olet valmis kuolemaan?"
"Ei. Älä katso minua tuolla ilmeellä - et ymmärrä. Tämä on sitä, minkä vuoksi olen vähiten valmis kuolemaan ja juuri se on merkitsevää."
Hyväksikäytöstä riippuvuuden kautta epätoivoiseen rakkauteen: viimein se hiipui viimeiseen haikean kaipaavaan katseeseen, johon oli sekoittunut pettymystä. James oli odottanut enemmän, odottanut Reguluksen lunastavan vapautensa. Mutta sotkutukka ei ollut todella ymmärtänyt, millainen Reguluksen luonne todellisuudessa oli. Haavekuvitelmissa hän oli rohkea ja vapaa, todellisuudessa pelokas ja velvollisuudentuntoinen. Hän otti omakseen aatteen, joka johti raivatulle polulle ja hokemisen jälkeen hän uskoi siihen sokeasti.
James oli uskonut ja rakastanut haavekuvaa hänestä, mutta todellisuuden seinämät tulevat aina lopulta vastaan.
Haaveiden nuorallatanssi ei kanna pitkälle - nuora haurastuu ja katkeaa, eikä pudotuksesta selviä hengissä.
"Ehkä meidän on aika lopettaa tämä hulluus."