Kirjoittaja Aihe: Adelè ja kolme menninkäistä, S | satu  (Luettu 1616 kertaa)

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 818
  • Hobitti
Adelè ja kolme menninkäistä, S | satu
« : 19.05.2011 15:52:49 »
Name: Adelè ja kolme menninkäistä
Author: Feliicia eli minä
Beta: ei tätä oo bedattu
Genre: drama, hiukan romance
Pairing: Adelè/Lucca
Rating: S
Words: 1 049
Summary: Olipa kerran Italiassa metsä, jossa asui nuori tyttö nimeltä Adelè.
A/N: Äidinkielessä piti kirjoittaa satu, jossa joko yhdistää jo olemassa olevia satuja tai keksii ihan itse. Ei, en päätynyt Potteriin. Mä tein sitten sadun tällaisesta tytöstä nimeltä Adelè. Se nimi on aina jotenkin kiehtonu mua. Adelè asuu siis metsässä kolmen menninkäisen, Marion, Michelin ja Narion kaa. Tää ei ole kauhean pitkä. Mutta mun mielestä ihan ok.

Olipa kerran Italiassa metsä, jossa asui nuori tyttö nimeltä Adelè. Adelè asui syvällä metsässä, jonne kukaan muu ei uskaltanut. Metsällä oli paha maine. Siellä tapahtui outoja asioita. Ihmisiä katosi eivätkä he palanneet koskaan takaisin. Puhuttiin Metsän kirouksesta. Kaikki alkoi kun Adelè karkasi kotoa ja eksyi metsään. Häntä ei koskaan löydetty, joten Adelèa pidettiin kuolleena.

 Adelè asui kuitenkin metsässä, ja hän löysi ystäviä. Kolme menninkäistä. Mario oli heistä vanhin ja viisain. Hän opetti Adelèlle kaiken metsästä, miten liikkua siellä ja mitä marjoja sai syödä. Toiseksi vanhin oli Michel. Michel oli hiukan uhkarohkea, hän kulki päivisin metsässä etsien jotain suuhunpantavaa. Michel oli hyvä metsästäjä, vaikka olikin pieni. Nuorin ja kaikista kokemattomin oli Nario. Nario leikki mielellään. Hän opetti Adelèlle joitakin menninkäisten leikkejä.

Adelè kulki mielellään metsässä, joko yksin tai Michelin kanssa. Eräänä päivänä hän kulki metsän osassa jonka tunsi hyvin. Hän hyräili hiljaa jotain menninkäisten laulua, jonka sanoista ei ymmärtänyt juuri mitään. Adelè ei katsonut eteensä vaan kompastui juurakkoon. Korissa olevat marjat lensivät maahan.

 Adelè katsoi ylös ja näki pienen tien. Tiellä kulki mies, joka hyräili hyväntuulisena, jotakin Adelèlle tuntematonta laulua. Adelè katsoi kauhistuneena miestä. Hän ei ollut koskaan tavannut ihmisiä, jotka asuivat metsän ulkopuolella. Ihmiset olivat hänelle vieraita, heidän tapansa ja käytöksensä olivat unohtuneet hänen mielestään jo kauan aikaa sitten. Adelè henkäisi, kun mies katsoi häneen päin. Kasvot olivat ystävälliset ja ne hymyilivät hänelle, mutta Adelè pelästyi.

”Kuka sinä olet? Etkö tiedä, että metsä on vaarallinen paikka noin nuorelle tytölle”, mies sanoi.

”Nimeni on Adelè. Ja minä asun metsässä. Kuka te sitten oikein olette?” Adelè kysyi pelästyneellä äänellä.

”Nimeni on Giorgio, ja asun tuossa kylässä vähän matkan päässä. Asutko sinä ihan yksin?”

”En, minulla on kolme ystävää. Mutta minun täytyy varmaan jo mennä. He huolestuvat pian.”, Adelè nousi ylös maasta. Hän ei ollut edes huomannut, että oli istunut maahan. Hän vilkaisi pelästyneenä vielä taakseen. Mies oli poissa. Adelè juoksi nopeasti kohti pientä luolaa, jossa hän Mario, Michel ja Nario asuivat.

Menninkäiset odottivat häntä nuotion ympärillä. Mario selasi vanhaa, ja hyvin paksua kirjaa. Adelè ymmärsi siitä vain jokusen sanan, mutta Mario tuntui ymmärtävän sitä. Michel latasi jousia pieneen jousikoteloonsa ja Nario vain istui ja tuijotti tuleen.

”Misshä sinä olit?” Mario kysyi menninkäisten oudolla puhetavalla.

”Keräämässä marjoja. Kompastuin juurakkoon. Joku outo mies näki minut. Giorgio taisi olla hänen nimensä”, Adelè sanoi ja istuutui Narion viereen.

Adelè oli seuraavat päivät säikky. Hän ei lähtenyt leiripaikalta mihinkään. Hän piti Nariolle seuraa, kun Mario ja Michel olivat etsimässä ruokaa. Nario halusi leikkiä aina Adelèn kanssa samaa leikkiä, hippaa. Adelèa ei kuitenkaan huvittanut. Hän meni luolaan ja nukahti lehtipedilleen.

Adelè oli niin syvässä unessa ettei huomannut miten Nario kiljaisi. Herättyään Adelè huomasi Narion kadonneen. Hän huusi ystäväänsä, mutta kuuli vain metsän hiljaisuuden. Adelè hätääntyi. Hän lähti sinne, missä Mario ja Michel yleensä metsästivät. Hän kuuli huutoja, ne olivat selvästi menninkäisten. Adelèa helpotti hiukan kuulla Marion ääni, mutta se mitä Mario huusi, ei juurikaan lohduttanut häntä.

”Päässhtä minut irrti. Sshenkin ilkeä ihminen. Älä kuvittele kosshkevasi Micheliin!”

Adelè näki jo paikan missä Mario ja Michel olivat. Hän näki menninkäisten pienet lakit. Mutta he eivät olleet yksin. Paikalla oli mies, jonka kasvot oli peitetty. Hän ei siis tunnistanut miestä. Mario ja Michel oli sidottu ja mies kantoi menninkäisiä helposti. Adelè ei voinut tehdä mitään, kun mies hyppäsi ketterästi tukin ylitse ja vei hänen ystävänsä mukanaan.

Adelè huomasi maassa lapun. Se oli kirjoitettu siistillä käsialalla. Adelèn lukutaidot riittivät siihen, että hän ymmärsi viestin.

Sinä olet menettänyt ystäväsi. Jos haluat heidät takaisin, sinun on jätettävä metsä ja tultava sinne missä olen.
G


Mitä iso G merkitsi? Adelè ei muistanut yhtäkään G nimistä henkilöä. Oliko sellaista edes olemassa? Adelè lähti surullisena kävelemään metsässä. Hän ei katsonut eteensä, vaan kompasteli juurakossa. Hän itki, hän oli yksin. Koskaan hän ei ollut niin yksin kuin nyt. Adelè kompastui taas. Hän nousi ylös ja pyyhki vaatteitaan. Samalla hän tuli katsoneeksi eteensä ja huomasi tulleensa metsän rajalle. Edessä oli tie.

Giorgio. Hän muistin yhtäkkiä. Viestin jättäjä ja hänen ystäviensä kidnappaaja oli Giorgio. Hän oli sanonut asuvansa kylässä, joka oli lähellä. Adelèn pitäisi lähteä ja pelastaa ystävänsä. Mutta hän ei ollut koskaan lähtenyt pois kotoa. Metsä oli hänen kotinsa.
Mutta he olivat hänen ystäviään. He olivat ottaneet hänet hoiviinsa, kasvattaneet hänestä sen mikä hän oli. Nario oli ollut silloin vielä ihan pieni. Miksi hän oli unohtanut kiittää heitä siitä kaikesta? Adelè oli päätöksensä tehnyt. Hän lähtisi pelastamaan heidät Giorgiolta.
Adelè meni tielle. Hän katsoi kaipaavasti metsää takanaan. Nyt oli pakko lähteä. Adelè käänsi selkänsä kodille ja lähti auttamaan ystäviään.

Matka kylään kesti koko aamun. Aurinko paistoi korkealta, kun Adelé näki taloja. Kylässä oli ihmisiä. Kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Kukaan heistä ei näyttänyt tutulta. Hän käveli heidän keskellään ja etsi Giorgiota tai jotain vinkkejä hänen ystävistään. Hän ei katsonut eteensä vaan ympärilleen. Samalla hän törmäsi johonkin.

”Anteeksi”, Adelè sanoi katsomatta kehen törmäsi.

”Ei se mitään”, sanoi ystävällinen miehen ääni. Adelè katsoi ylös. Mies oli komea. Hänellä oli vaaleanruskeat hiukset ja ystävällinen pilke silmissä. ”Nimeni on Lucca. Kuka sinä olet?”

”Eikö se tarkoita valoa? Olen Adelè”, Adelè sanoi. Hän ei voinut irrottaa katsettaan noista komeista kasvoista.

”Tarkoittaa, en vielä tiedä miksi sain sellaisen nimen. Et näytä täkäläisiltä. Etsitkö jotakuta?” Lucca kysyi.

”Giorgiota. Luulen, että hän nappasi Marion, Michelin ja Narion. Tunnetko hänet?” Adelè kysyi ja toivoi, että Lucca auttaisi häntä.

”Ovatko ystäväsi kenties menninkäisiä? Nimet viittaavat siihen. Ja tunnen, kaikki tietävät ilkeän Giorgion”, Lucca sanoi. ”Tule.”

Giorgio asui pienessä talossa. Se oli tehty puusta ja näytti olevan romahtamaisillaan. Se ei näyttänyt mitenkään hyvältä piilopaikalta. Se oli näkyvällä paikalla, aukiolla. Ja sen näki jo kaukaa. Talossa oli kuitenkin kellari. Adelè meni kontalleen. Hän katsoi pienestä ikkunasta kellariin. Ja hän näki ystäviensä pienet hatut.

”He ovat tuolla”, Adelè sanoi. Adelèn yllätykseksi Lucca meni maahan makaamaan ja kurotti kätensä kellariin. Pian pieni Nario olikin jo maan pinnalla. Sitä seurasivat Michel ja Mario. Giorgio tuli ulos talosta ja näki heidät pihalla. Mies suuttui, meni sisälle ja palasi pienen matkasäkin kanssa.

”Ja kaikkea kanssa. Minun ei edes anneta elää rauhassa”, hän sanoi ja häipyi. Adelè ei enää koskaan tavannut Giorgiota, eikä olisi halunnutkaan.

Lucca pyysi, että Adelè olisi jäänyt hänen kanssaan asumaan kylään. Mutta Adelè ei voinut jäädä. Mario, Michel ja Nario palaisivat kuitenkin metsään. Joten Lucca tuli mukaan. Heitä oli nyt viisi. Lucca ja Adelè viettivät paljon aikaa yhdessä. Adelè ja Michel opettivat Luccan ampumaan jousella. Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
« Viimeksi muokattu: 13.06.2011 21:51:12 kirjoittanut flawless »


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Aapo

  • Pahatar
  • ***
  • Viestejä: 747
  • ex - annicamaria
Vs: Adelè ja kolme menninkäistä, S | satu
« Vastaus #1 : 15.02.2012 17:34:28 »
Kommenttibingosta hyvää iltapäivää/alkuiltaa/jotain!

Hmm olipas mukavan erilainen lukukokemus. Olen tosiaankin tainnut lukea satuja viimeksi ihan pinenä muksuna, mutta oli hauska palata ikäänkuin takaisin omaan lapsuuteen ja hihi. Olin tunnistavinanikin tästä sadusta joitakin lapsuudentarinoitakin, muummoassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Pienet menninkäiset taas toivat mieleeni sadun Kolme pientä porsasta ja keskellä pimeää metsää asuminen Punahilkan. Tykkäsin myös paljon nimistä, vaikken aluksi saanutkaan päästäni pois kuvaa oikeasta laulajatar -Adelesta hyppimästä keskellä metsää.

Tarina itsessään oli mielenkiintoinen, vaikkakin ehkä vähän turhan suppeasti kuvailtu. Olisin mielelläni lukenut tästä pidempää ja juonirikkaampaakin tekstiä, mutta ei tämä missään nimessä huono ollut. Satuja on vaikea keksiä vain omast amielikuvituksesta, eikä niiden aina tarvitsekaan olla mitenkään hurjan jännittäviä. Kuitenkin tässä oli suloinen rakkaustarina kiteytettynä lyhyeen tekstiin, jossa paha saa jälleen palkkansa (vaikkakin tässä vain kotirauhan häirintänä) ja kaikki elävät onnellisena elämänsä loppuun asti. Oli myös hauska vetää mukaan menninkäisiä, vaikka ehkä olisin halunnut myös vähän kuvailuja heistä, minkä näköisiä ja kokoisia he olivat.. jne.

Kirjoitus oli oikein sujuvaa ja rentoa luettavaa. Kuvailut eivät olleet ylimaallisia, mutta ei aina toki tarvitsekaan. Loppuratkaisuun olisin toivonut ehkä vähän enemmän kuvailua, sillä tilanne tuntui menevän hurjan nopeasti ohi. Lauseissa olisit myös voinut muutaman pisteen tilalla voinut käyttää pilkkua, niin lauseet eivät olisi töksähdelleet niin paljon. Muuten tämä oli kyllä virheetön ja mukava tarina.

Tämä oli siis kivan erilainen lukukokemus, joka toimi kyllä hyvin satuna, mutta jossa on myös kehitettävää pidemmän päälle. Jatka toki kirjoittamista, pidin tästä kyllä! : )

kiitos ja kumarrus.
enemies of the heir, beware
and I can do anything, If it's worth it to carry on


13.1.2013 ♥ L
ava(c)Raitakarkki

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 818
  • Hobitti
Vs: Adelè ja kolme menninkäistä, S | satu
« Vastaus #2 : 15.02.2012 17:48:43 »
Annicamaria, kiitos että vaivauduit :) Tökköisyys ja vähän saattaa johtua siitä, että kirjoitin tätä kiirellä kun oli äikän tehtävänä. Ja ajattelin tehdä tästä sellaisen sadun tyylisen, ei mitään ylitarkkaa kuvailua. Ihanan pitkä toi sun kommenttis <3


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry