Title: Päätöksiä
Author: Katarine, eli toisinsanottuna minä
Rating: S
Warning: Lievää angstausta sisältyy tarinaan…
Genre: Angst
Paring: Frodo/Sam
Summary: Minun piti nyt tehdä viimeinen päätökseni. Tosiasiassa, olin jo ajat sitten päättänyt mielessäni, mitä tekisin. Olin vain tähän asti elänyt siinä toivossa, että sinäkin olisit tullut mukaani. Se oli ollut typerä harhaluulo…Sinulla oli Ruusa, enkä minä voinut kieltää sinua valitsemasta häntä minun sijastani… Tosiasioiden hyväksyminen vain oli hankalaa.
A/N: Sain jostain idean kirjoittaa TSH-ficin, ja siinä se sitten hetken kuluttua oli silmieni edessä päiväkirjassani. Harkitsin kauan, ennen kuin päätin pistää tämän tänne. Itse asiassa, tämä on ensimmäinen TSH-ficcini, ja olen vasta 13-vuotias. Toivottavasti huomioitte tämän lukiessanne. Kestän kyllä rakentavaa kritiikkiä, joten sitä saa toki laittaa.
Päätöksiä
Tuijotin sinua. Oikeastaan, en olisi halunnut tehdä niin. Jokainen kanssasi vietetty sekunti vain lisäsi tuskaa sisälläni. Sydämeeni koski, kun ajattelin, että pian lähtisin pois. Pois Keski-Maasta. Ikuisesti. Vaan en voinut muutakaan. Tuska olkapääni haavassa tuntui vain vuosi vuodelta kasvavan.
Viimein käänsin katseeni pois sinusta. Välillämme ei ollut salaisuuksia, mutta en tahtonut, että näkisit kyyneleet, jotka väkisin virtasivat poskiani pitkin vuolaasti kuin Raurosin putoukset. Yritin hengittää syvään, ja rauhoittua.
”Sinä siis jäät tänne…”
Puhuin nopeasti, sillä pelkäsin ääneni murtuvan hetkenä minä hyvänsä.
”Niin, Frodo-herra. Tahtoisin toki lähteä mukaanne. Mutta minulla on täällä Ruusa, ja…”
Sinä vaikenit ja punastuit. Minä kiristelin hampaitani. Valitsit mieluummin sen hempukan, kuin minut…
Joku olisi voinut sanoa, että se oli ymmärrettävää. Ruusa oli sinun vaimosi, ja rakkautesi kohde. Minä olin vain sinun ystäväsi.
Vain ystäväsi…
Olinkin ainoastaan ollut kanssasi Mordorissa, pahuuden sydämessä, ja käynyt lähellä kuolemaa…
Minä en kyennyt sanomaan tätä ymmärrettäväksi.
”Niin tietenkin.” vastasin toivoen, ettet erottanut äänestäni sitä pientä häivähdystä katkeruudesta.
”Voi Frodo-herra, olen niin pahoillani…”
”Ei, älä pyytele anteeksi.” keskeytin sinut.
”Kyllä minun olisi pitänyt tajuta…Oli väärin alun perinkin pyytää sinua mukaani…”
”Voi, Frodo-herra…”
Nyt sinunkin silmissäsi oli kyyneleitä. Välitit siis vielä jonkin verran minustakin.
”Anna sinä anteeksi minulle, Sam. Anteeksi, että aiheutin sinulle niin paljon vaikeuksia.” sanoin katsomatta sinuun. Sitten käännyin, ja lähdin kävelemään kohti Repunpäätä. Sinä seurasit minua, kuten olin salaa toivonutkin.
”Frodo-herra, odottakaa! Odottakaa!”
Pysähdyin. Tässä ei oikeastaan ollut mitään järkeä. En saisi sinua millään mukaani, olit liian kiintynyt Ruusaan. Ja minun oli pakko lähteä, vain Valinorissa saisi sieluni lopultakin rauhan. Huokaisin syvään. Luulisi, että olin itkenyt niin paljon, että kaikki vesi silmistäni olisi kadonnut. Mutta silti kasvoillani virtasi jälleen loputon kyynelten puro.
”Olen pahoillani, Sam. Ei enää jahkailla tätä asiaa. Minä lähden, kahden kuukauden päästä, lopullisesti Keski-Maasta. Voit seurata minua milloin haluat. Mutta et voi olla ikuisesti jakautunut kahtaalle. Sinun täytyy olla kokonainen vielä vuosia.”
Kokoajan kun puhuin, virtasivat kyyneleet poskiani pitkin. En välittänyt niistä. Hymyilin sinulle surumielisesti, vaikka jokin oli sisälläni pahasti rikki. Sinäkin itkit, ja nyyhkäisit onnettomana.
”Minun tulee ikävä teitä, Frodo-herra.” sinä voihkaisit.
”Niin minunkin sinua, Sam. Usko pois, tulen ikävöimään sinua enemmän kuin uskotkaan. Olet niin rakas minulle, Samwise Gamgi.” huokaisin, ja katsoin sinua. Katseemme kohtasivat. Sinun silmäsi olivat kyynelistä sumeat, ja tuskin minun silmäni niistä paljoa erosivat.
”Niin tekin minulle, Frodo-herra.”
Yllättäen, kiedoit kätesi kaulalleni, ja painoit pääsi olalleni. Minä silitin hellästi selkääsi.
”Vielä jonain päivänä me tapaamme.” kuiskasin sinulle.
Oli heinäkuinen ilta, puut kukkivat, ja linnut lauloivat ylistystään kesälle. Hetkeksi unohdin kaikki Mordorin kauhut, ja tuntui, kuin olisi ollut ilta kauan ennen, kuin olin edes kuullut Sormuksesta.
Koko maailmassa ei ollut muita, kuin minä ja sinä. Kahdestaan. Vielä hetken.
