NextGen 1.|VALMIS 18.11 |drama|S|Rose,Scorpius,AS|FF100|

[Lallu]

Seuraava sukupolvi (NextGen): 1.vuosi
Author: LaLuna
Beta: Wienova
Rating: S
Genre: drama, (angst), (huumori)
Hahmot: Rose Weasley, Scorpius Malfoy, Albus Potter ja muita ei niin esillä olevia.
Warnings: Spoilaa DH!!!
Summary: Ensimmäinen vuosi koulussa.

A/N: Tarkoitus olisi kirjoittaa jokaisesta seitsemästä kouluvuodesta noin kahdeksanosaiset ficit näillä hahmoilla. Jokaisessa ficissä keskitytään näihin kolmeen hahmoon ja jokaisessa ficissä on myös yksi osa jonkun muun henkilön näkökulmasta. Vähän päälle puolet tästä ficistä kirjoitettuna. Mihin sitä on taas päänsä tunkenut xD Enpäs ole näillä hahmoilla ennen kirjoittanut, olisin oikein iloinen kommenteista. Ja juu.. FF100 osallistun kanssa ja sana on Alku.

A/N2: Marius on Percyn poika, Lucretia ja Lysandra on Pansyn ja no te näätte sitten sukunimestä kenen tytöt.   Ja lajitteluhatun ja lajiteltavan henkilön puheita ei muut sitten kuule. Hervoton otsikko xD


1. Lajittelu


Rose istui Albusta vastapäätä tutkaillen uusia koulutavaroitaan. Hän oli ollut niin innoissaan kouluun menosta, että oli pukenut kaapunsa päälleen jo kotoa lähdettäessä. Hieman punertavat hiukset omaava tyttö pohdiskeli samalla eri tupien mahdollisuuksia. Rohkelikossa olivat olleet kaikki hänen sukulaisensa aina, Korpinkynsikin oli mahdollisuus, koska hän todella oli perinyt äitinsä aivot, mutta toisaalta Luihuinenkaan ei ollut poissuljettu mahdollisuus, koska tyttö oli niin omapäinen, että meni vaikka kiven läpi saadakseen tahtonsa läpi. Puuskupuh olisi tietysti kanssa yksi vaihtoehto, olihan hänen lempivärinsä keltainen. Hän tirskahti ääneen omille ajatuksilleen. Ei ketään nyt lajiteltu lempivärien mukaan, eihän?

Albus katsahti hymyilevään serkkuunsa ja huomasi puristavansa kaapuaan tiukasti sylissään. Häntä jännitti, koska James oli puhunut niin paljon koulusta. Hän halusi päästä veljensä kanssa samaan tupaan, sillä hänen isänsä ja isoisänsäkin olivat olleet samassa. Hän ei ollut edes ajatellut muita vaihtoehtoja ennen kuin James oli muistuttanut mahdollisuudesta, että hän voisi joutua Luihuiseen. Vihreäsilmäinen poika hellitti hieman otettaan kaavusta ja kysyi serkultaan ääni hieman täristen:
"Jännittääkö sinua?"
"Minä olen innoissani", tyttö naurahti.
"Eikö sinua yhtään jännitä se, mihin tupaan joudut?"
"Ei"
Albus oli hetken hiljaa, mutta halusi kertoa serkulleen tuntemuksensa.
"Minua jännittää"
"Minä tiedän, sinua jännittää aina uudet tilanteet"
"Eihän", poika tiuskahti punastuessaan.
"Kyllähän. Muistatko, kun meidät lähetettiin kesäksi leirille?"
"Muistan, mutta siitä on aikaa"
"Al, se oli viime vuonna. Sinä seisoit ensimmäisen viikon minun selkäni takana"
"Minkä minä sille voin, että sinä tulit aina seisomaan eteeni?"

Rose naurahti serkulleen, joka ei kuolemakseenkaan tulisi myöntämään, että oli ujo uusissa tilanteissa. James riuhtaisi oven auki samaan aikaan, kun Albus oli alkamassa inttämään serkulleen vastaan. James jätti osaston oven auki ja istahti Rosen viereen. Hänestä näki, että hän oli kuullut jonkun hyvän juorun, eikä voinut enää kauaa pitää sitä sisällään.
"Arvatkaas mitä?" silmälasipäinen ja vanhempi poika kysyi silmät loistaen.
"No?" punastuksestaan irti päässyt Albus kysyi.
"Minä tiedän jotain, mitä te ette", James näytti siltä, että olisi voinut hypätä kattoon innostuksesta.
Rose ei edes vaivautunut sanomaan mitään. Hän tiesi, ettei montaakaan sekuntia menisi, kun he kaikki tietäisivät asian. Albus näytti kysyvältä, muttei hänkään sanonut mitään.
"Ettekö te edes yritä arvata?"
"Aivan turhaa. Sinä kerrot sen suunnilleen kymmenen sekunnin kuluttua kuitenkin", Rose sanoi loihtien viattoman ilmeen kasvoilleen.
"Älä jaksa, serkku, naljailla"
"Enhän minä ikinä sinulle", tyttö jatkoi sama ilme kasvoillaan. Albusta alkoi naurattaa. Hänestä oli aina hauska seurata Rosen ja Jamesin riitoja, koska niissä ei ollut ikinä päätä eikä häntää.
"Ihan miten vain. Minä kuulin, tai siis Victoire kertoi minulle, kun hän nyt on johtajatyttö, niin hän tietää tämmöiset asiat."
"Voisitko millään mennä asiaan, serkkuseni?"
"Älä keskeytä. Niin siis Victoire kertoi, että meille tulee uusi opettaja!"
James odotti hetken toisten sanovan jotain. Hän sai Roselta tuhahduksen vastaukseksi ja Albus puolestaan näytti juuri siltä, että oli kuullut naapurien saavan uuden kissan.
"Ajatelkaa nyt, hän voi olla vaikka minkälainen!"
"Me emme Nevillen lisäksi tunne yhtäkään opettajaa entuudestaan. Meille se on ihan sama. Eikö niin, Al?"
"On", Albus sanoi, mutta huomattuaan veljensä ilmeen hän jatkoi vielä: "Mutta onhan se mielenkiintoista nähdä, minkälainen tuo uusi opettaja on"
"Juuri niin, hyvä Al! Olisit sinäkin nyt enemmän innoissasi", kommentti oli suunnattu Roselle.
"Sinä olet kanssa niin lapsellinen välillä", Rose vastasi pyöritellen silmiään.
"Minä olen sinua vanhempi"
"Niin, ainoastaan yhden vuoden, eikä sillä ole väliä"
"Onhan, koska…"

Junassa kaikui kuulutus, minkä seurauksena nuoret unohtivat sanaharkkansa ja alkoivat etsiä tavaroitaan. He olivat aivan kohta perillä ja näkisivät Hagridin, joka olisi heitä vastassa. James lähti osastolta huikaten heit ja jätti nuoremmat kokoamaan omaisuuttaan. Albus oli hukannut junamatkan aikana yhden pergamenttinsa, mutta Rose lupasi antaa pojalle kaksi samanlaista, jos hän nyt vain saisi kaikki muut tavaransa nopeasti kokoon. Juna alkoi hidastaa ja he lähtivät odottamaan oville, että ne avautuisivat.

Hagrid huiskutti laiturilla nähdessään tuttuja kasvoja ihmispaljoudessa. Albuksen jännitys katosi hetkeksi, kun hän näki puolijättiläisen; ainakin joku mukava tuttu olisi hänen seuranaan, kävi mitä tahansa.
"Ekaluokkalaiset, seuratkaa mua!"
Albus ja Rose hymyilivät toisilleen, kun näkivät toisten ensimmäisten luokkalaisten ilmeet. Isokokoinen mies selvästi pelotti muita ja he päättivät näyttää hyvää esimerkkiä muille ja lähtivät ensimmäisinä Hagridin perään. Muut seurasivat heitä hieman pelokkaan näköisinä, mutta heidän pelkonsa muuttui nopeasti mielenkiinnoksi, kun he näkivät veneet, joilla heidän tulisi mennä järven yli. Rose kuuli ja näki jonkun mustahiuksisen tytön ilmoittavan kovaan ääneen luultavimmin kaksoissiskolleen, ettei olisi mennyt veneeseen, jos olisi tuullut. Albus ja Rose hyppäsivät ensimmäiseen veneeseen ja saivat seurakseen juuri tuon mustahiuksisen tytön ja hänen siskonsa sekä vaaleahiuksisen pojan, kenestä Rosen isä oli naureskellen varoitellut, Scorpius Malfoy.

Kukaan ei puhunut matkan aikana, heidän kaikkien silmät oli kiinnittynyt vastapäisellä rannalla olevaan suureen linnaan. Albus ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hienoa, linnassa oli monta tornia ja jokaisessa ikkunassa paloi valo, näky oli lähes sanoinkuvaamaton. Heidät ohjattiin rantauduttuaan suoraan linnaan sisälle, siellä heitä vastaan tuli Neville, joka hymyili rohkaisevasti uusille tulokkaille.
"Me menemme tuonne saliin nyt sisälle ja siellä teidät lajitellaan. Heti, kun oma lajittelusi on suoritettu, mene istumaan omaan tupapöytääsi. Ei tarvitse pelätä sitä, ettei tiedä, mihin pöytään pitäisi mennä, te kyllä kuulette sen", mies naurahti ja käännähti ympäri lähtien johdattamaan heitä saliin. Albus oli ollut aiemmin väärässä, sali oli sittenkin hienointa, mitä hän oli koskaan nähnyt. Seinät oli koristeltu neljän tuvan väreillä, katto oli loihdittu kirkkaaksi yötaivaaksi ja neljä suurta pöytää olivat täynnä supisevia opiskelijoita.

"Aloitellaanpas sitten. Kun sanon teidän nimenne, istutte tuohon penkille ja minä laitan lajitteluhatun päähänne. Se on ihan kiltti hattu", Neville ohjeisti taikoen itselleen nimilistan, jossa luki kaikkien silmät suurina seisovien tulokkaiden nimet.
"Kathryn Albright!" pienikokoinen tummahipiäinen tyttö istahti hieman täristen tuolille. Neville laski hatun tytön päähän ja ei aikaakaan, kun hattu huudahti iloisesti:
"Korpinkynsi", tytön ilme oli silminnähden helpottunut, kun hän lähti astelemaan pöytään, jossa hänelle hurrattiin kovaan ääneen. Muutaman Puuskupuhiin lajitellun pojan jälkeen olivat vuorossa siskokset, joista toinen oli pitänyt hetkeä aiemmin meteliä tuulisesta säästä.

"Lucretia Flint!"
Kovaa ääntä pitänyt mustahiuksinen tyttö käveli ylväästi istumaan tuolille. Hyvä, että hattu oli koskettanut tytön päätä, kun se jo huusi:
"Luihuinen!"
Luihuisten pöydässä huudettiin ja taputettiin, kun tyttö meni istumaan hieman ilkeästi hymyillen.
"Lysandra Flint!"
Täysin samannäköinen tyttö kuin siskonsa istahti tuolille hieman vaivaantuneen näköisenä. Jonkun aikaa mietittyään hattu ilmoitti päätöksestään:
"Rohkelikko!"
Hetken aikaa koko sali tytön siskoa lukuun ottamatta oli aivan hiljaa, kunnes Victoiren johdolla rohkelikkojen pöytä ratkesi aplodeihin. Lysandra käveli silmät suurina tupapöytäänsä. Hänestä näki, että kotona odotettiin molempia siskoksia Luihuiseen. Aplodien takaa kuului Lucretia Flintin puhe luihuisten pöydästä.
"Minä en ainakaan kerro äidille ja isälle. Ihan on oma ongelmansa, kun meni hommaamaan itsensä Rohkelikkoon."
Tyttö katsahti siskoaan nopeasti anteeksipyytävästi ja jatkoi kovaäänistä keskusteluaan vanhempien opiskelijoiden kanssa.

Lajittelu jatkui ja tulokkaita lajiteltiin tasaisesti jokaiseen tupaan. Jokainen uusi tupalainen otettiin vastaan suurin aplodein. Myöskin Scorpius, joka oli mennyt hieman hämilleen Lucretian hypättyä halaamaan tätä, kun poika meni istumaan luihuisten pöytään.
"Albus Severus Potter!"

James hihkaisi ja nosti peukalonsa pystyyn veljelleen, jonka jälkeen laittoi sormet ristiin. Rose kuuli, kuinka Albus manaili sitä, että hänen kohdallaan oli käytetty koko nimeä. Rosen kasvoille nousi hymy, joka hyytyi hänen kasvoilleen, kun hän kuuli serkkunsa tulevan tuvan:
"Luihuinen!"
James oli järkyttyneempi kuin koskaan elämässään, Albus näytti siltä, että hän pyörtyisi koska tahansa ja Victoire oli lähdössä omalta paikaltaan kuristamaan hattua, joka oli tehnyt tytön mielestä "kurjan elämänsä viimeisen virheen". Myöskin Neville näytti hetken olevan hämillään, kunnes tajusi ohjata kasvoiltaan kirkkaanpunaisen pojan pöytäänsä. Luihuiset puolestaan hurrasivat ja nauroivat. Kun Albus meni istumaan pöytään, sai hän monia tuttavallisia läpsäytyksiä selkäänsä.

Rose kuuli, kuinka James manasi, kuinka ei ollut tarkoittanut Luihuisjuttu tosissaan. Hän sai samanikäiseltä serkultaan, Mariukselta, taputuksen olkapäähän. Marius oli varma, että hattu oli tehnyt virheen, mikä tultaisiin korjaamaan. Rose oli niin ajatuksissaan, ettei ollut kuullut ensimmäisellä kerralla, kun hänen nimeään oli huudettu.
"Rose!" Neville karjaisi hieman liian lujaa. Luultavimmin hän oli vieläkin hieman shokissa Albuksen kohtalosta. Rose meni istumaan samaiselle penkille, jossa oli jo niin moni saman illan aikana istunut. Hattu laskettiin hänen päähänsä ja se oli jo huutamassa jotain, kun Rose keskeytti sen.
"Olenkohan kuullut oikein, että sinulle voi antaa toiveita?"
"Toiveita?" hattu toisti ihmeissään.
"Niin. Minä, tuota, en oikein haluaisi jättää serkkuani yksin."
"Jaahas. Oletko nyt aivan varma tästä, tyttöseni?"
"Olen", tyttö vastasi varmana.
"Kerta se olisi ensimmäinenkin, kun Weasley olisi jossain muussa tuvassa kuin Rohkelikossa ja sinulla itseasiassa on juuri kyseiseen tupaan tarvittavia ominaisuuksia, vaikkakin hieman piileviä"
"Niin. Minä vain ajattelin kysyä", Rose ajatteli hämillään piilevistä ominaisuuksistaan.
"Hmm…Olkoon menneeksi, mutta tätä päätöstä ei sitten voi perua."Rose nyökkäsi pienesti ja samalla hetkellä hattu huudahti erittäin kovaäänisesti:
"Luihuinen!"

Tuossa vaiheessa kaikki Weaslyn sukuun kuuluvat rohkelikot päästelivät suustaan äänteitä, joita ei kokonaisiksi sanoiksi voinut sanoa hyvällä mielikuvituksellakaan. James hakkasi päätään pöytään, eikä ollut enää varma näkikö painajaista vai tapahtuiko kaikki oikeasti. Luihuiset olivat myöskin Rosen kohdallaan erittäin tuttavallisia, vaikkakin aluksi heidän keskittyminen oli mennyt rohkelikkojen reaktioon. Albus halasi serkkuaan hymyillen, kun tämä istahti pöytään.
"Nyt ei ainakaan olla yksin", poika jatkoi hymyillen. Hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, mutta sen hän tiesi, että oli iloinen siitä oikusta, mikä nyt sitten olikaan tapahtunut. Neville seisoi vieläkin salin edessä pitäen hattua käsissään. Hän käänsi katseensa rehtoriin, joka oli lähes yhtä pöllämystynyt tilanteesta, mutta onnistui sentään peittämään sen hieman paremmin kuin muut


El commento?  

[Amy Malfoy]

Mitä.. eikö kukaan muu ole kommentoinut??
No olen ensimmäinen!!!!

Tykkäsin tykkäsin ja oikeasti todella tykkäsin tästä!!!!
Tästä saisi ihan hyvin kehitettyä pitkänkin ficin, esim Scorpion ja Rosen välille ja kuinka sitten Rohkelikko ja Luihunen suhtautuisivat toisiinsa kun kahdesta, joista piti tulla Rohkelikko, tulikin Luihunen =)

Nyt en mitään rakentavaa osaa sanoa..En malta odottaa että kirjoitat lisää näistä vuosista, millaisia Rose ja Albus ovat kun ovat Luihusessa etc..

Jatkoa, vai miksi sitä nyt kutsuisikaan!!

~Amy

[Lallu]

A/N: Kommentti!  
Amy Malfoy: Juu olit ensimmäinen ja tällä hetkellä myös ainoa, joka tätä on kommentoinut.
 

Tästä saisi ihan hyvin kehitettyä pitkänkin ficin, esim Scorpion ja Rosen välille ja kuinka sitten Rohkelikko ja Luihunen suhtautuisivat toisiinsa kun kahdesta, joista piti tulla Rohkelikko, tulikin Luihunen =)

Niin siis tästä ensimmäisestä vuodesta on tulossa noin kahdeksan osainen ficci. Noin suhteellisen samanpituisia kirjoitan näiden hahmojen jokaisesta kouluvuodesta, eli aika pitkä projekti tästä on tulossa.    Mä kiitän ja kumarran kommentillesi!


Ja nyt olisi toinen osa, missä on outoja nimiä vielä vähän enemmän. Mä olisin oikeasti kiitollinen mielipiteestäsi.


2. Basiliski ja kissan kori


Ensimmäisen illan aikana Victoire yritti moneen otteeseen puhua rehtorille lajitteluhatun virheestä, mutta tämä ei ottanut tytön puheita kuuleviin korviinsa. Rehtorin jokavuotisessa puheessa selvisi myös, kuka oli paljon puhuttu uusi opettaja. Hän tuli opettamaan liemiä ja tulisi olemaan luihuisten tuvanjohtaja. Ainakin kaikki miespuoliset luihuiset olivat hyvillään, koska Daphne Greengrass oli juuri kolmekymmentä täyttänyt kaunis nainen. Hän vain tyytyi vilkuttamaan nopeasti oppilaille, kun hänet oli esitelty ja jatkoi keskusteluaan vieressään istuvan opettajan kanssa.
 
Rose ja Albus kuuntelivat uusien tupalaistensa puheita silmät suurina. Lucretia puolestaan oli kuin kala vedessä heti ensimmäisestä minuutista lähtien. Hän oli näköjään ottanut selvää siitä, kuka oli kuka ja kenen kanssa kannattaisi ystävystyä. Hän osallistui keskusteluun, kun vanhemmat opiskelijat juttelivat huispauksesta ja huutelivat välillä jollekin, joka luultavimmin kuului joukkueeseen.
"Alex! Onko joukkue kasassa?"
"Huomenna on koelennot, tervetuloa. Paitsi sinä Bode, kun et vieläkään pysy luudan selässä ja minä en ota kontolleni sinun katkenneita luitasi!" Alex niminen hieman pyylevä tyttö kailotti kovaan ääneen ja saikin naururemakan aikaiseksi tupapöydässä. Bode niminen poika puolestaan punastui korviaan myöten ja yritti istua paikoillaan mahdollisimman normaalin näköisenä.

Scorpius oli katsellut tilannetta hieman etäämmältä. Hän tiesi, etteivät kaikki luihuiset olleet iloisia hänen olemassaolostaan, joten hän oli päättänyt tarkkailla tilannetta. Hänen onnekseen kaksi varmaa rohkelikkoa olivat vieneet suurimman osan huomiosta, joten hän oli saanut jäädä ainakin melkein rauhaan. Lucretia oli hilautunut pojan kylkeen kiinni ja supisi hänelle välillä jotain, mitä poika ei jaksanut rekisteröidä ja jatkoi lautasensa tuijottamista.
Valvojaoppilaat jakoivat kaikille lukujärjestykset ja Rose katseli omaansa innoissaan. Heillä olisi heti aamusta loitsuja. Hän olikin joskus kesällä innoissaan lukenut kyseisen aineen kirjaa. Albus puolestaan oli innoissaan lentotunneista ja yrttitiedosta.

Loppujen lopuksi he lähtivät suuntaamaan kohti tyrmiä valvojaoppilaiden johdolla. Rose ja Albus vilkuttivat sukulaisilleen, jotka näyttivät vieläkin järkyttyneiltä illan oudoista käänteistä. Scorpius käveli kaksikon vierellä yrittäen vältellä mustahiuksista tyttöä, joka pojan onneksi oli hyökännyt ensimmäisten joukkoon.
"Oli hieman erilainen lajittelu", Scorpius päätti aloittaa keskustelun kaksikon kanssa.
"Miten niin?" Rose laukoi.
"Rose!" Albus sihahti tytölle.
"Mitä? Minä vain kysyin kysymyksen", tyttö jatkoi katsellen vuorotellen molemmilla puolillaan käveleviä poikia.
"Niin siis, kun teidän molempien suvuthan on aina olleet Rohkelikossa ja nyt teitä oli kaksi, jotka lajiteltiin Luihuiseen", Scorpius palasi takaisin alkuperäiseen keskustelunavaukseen.
"Hyvä huomio, Scorpius. Eiköhän tämä näinkin toimi", Rose jatkoi höpöttelyään.
"Niin"
"Miksi sinä olet noin hiljainen? Eikös sinun sukusi taas ole ollut aina Luihuisessa?"
"Minä tarkkailen"
Rose naurahti hieman liian kovaäänisesti. Moni heidän edellään kulkeva kääntyi ihmeissään katsomaan tyttöä, joka tirskahteli käsiensä lomasta.
"Mikä siinä nyt noin hauskaa oli?" vaalea poika kysyi ihmeissään.
"Sinä et vain vaikuta ihmiseltä, joka on hiljaa"
"Pitäisikö minun ottaa tuo kohteliaisuutena?"
"Ota vain", tyttö sanoi hieman rauhallisemmalla äänensävyllä. Sillä hetkellä Albus tajusi, että hänen tulisi kertoa vanhemmilleen, mihin tupaan oli joutunut. Hän pysähtyi ja nappasi serkkunsa hihasta kiinni.
"Mitä me sanomme vanhemmille?"
Sillä hetkellä puolestaan Scorpius naurahti.
"No, tuossa nyt ainakaan ei ollut mitään hauskaa. Rosen isä saa ainakin sydänkohtauksen, kun kuulee."
"Anteeksi", Scorpius sopersi naurunpärskähdysten lomasta. Ei aikaakaan, kun Rose yhtyi nauruun. Albus seisoi ihmeissään katsellen kahta ihmistä, jotka nauroivat aivan ihme asialle.
"Mitä?!" Albus kysyi laittaen kädet puuskaan.
"Minua vain naurattaa isän reaktio. Ja sinun isäsi", tyttö sanoi pyyhkien naurun kyyneleitä silmistään. Albus näki silmiensä edessä, kuinka Rosen isän otsasuoni pullisteli ja miehen kasvot muuttuivat punaisiksi. Hänen oma isänsä puolestaan istuisi hiljaa paikoillaan ja luultavimmin välillä kiroillen. Molempien äidit olisivat luultavimmin vain ylpeitä, etteivät he olleet tehneet "Jameksia", eli joutuneet puhutteluun heti ensimmäisenä koulupäivänä. Albuksenkin huulet kaartuivat pieneen hymyyn, kunnes hän huomasi heidän jääneen muista jälkeen.
"Mihin ne muut menivät?"
"Noiden rappusten suuntaan näin äsken jonkun menevän", Scorpius osoitti eteenpäin ja ei aikaakaan, kun kolmikko suunnisti rappusten luo, mitkä viettivät jyrkästi alas päin.
He pääsivät rappuset alas tyrmille ja huomasivat olevansa eksyneitä.
"Juuri tätä minun hyvää tuuriani", Albus manasi yrittäen hahmottaa heidän olinpaikkaansa.
"Eiköhän joku kohta tule etsimään meitä", Rose sanoi ääni hieman täristen. Hän ei ollut koskaan pitänyt haarniskoista ja vielä siihen kun lisättiin Tylypahkan kummitukset, niin häntä melkeinpä jopa pelotti.

Scorpius seisoi paikoillaan ja huomasi jonkun liikkuvan käytävän toisessa päässä.
"Hei, odota!" poika huudahti ja lähti kaksi muuta oppilasta vanavedessään juoksemaan sinne, missä oli hetki sitten nähnyt liikettä. Luihuisten valvojaoppilas tunnisti kolmikon ja naurahti heidän tullessa hänen kohdalleen.
"Ensimmäinen ilta ja sekasakki on jo vauhdissa"
"Me vain jäimme hieman jälkeen ja sitten huomasimme olevamme eksyksissä", Rose sanoi hengästyneenä.
"Me tuvassa hieman ihmettelimmekin, mihin ihmeeseen te jäitte, mutta onneksi löysitte sentään tänne alas", tyttö sanoi hymyillen.
"Onko se kaukana?"
"Ihan tuossa lähellä, mennään jo, niin pääsette vielä nukkumaankin joskus."
Nuoremmat kävelivät valvojaoppilaan perässä ja hetken kuluttua he huomasivat seisovansa suuren patsaan edessä.
"Basiliski", vanhin heistä sanoi ja patsas siirtyi sivuun. He astelivat patsaan takaa ilmestyneestä aukosta sisään ja he huomasivat olevansa vihreällä ja hopeisella sisustetussa oleskeluhuoneessa. Kaikki kolme katsoivat haltioituneina ympärilleen eivätkä oikein osanneet sanoa mitään. Rose keräsi itsensä heistä nopeimmin ja aloitti tutun kyselytulvansa.
"Mikä tuo salasana olikaan?"
"Basiliski"
"Mikä se on?" Albus kysyi.
"Iso käärme"
"Missä me nukumme?" Rose jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan muiden puheita.
"Sinä menet noita rappusia ylös ja ensimmäinen ovi oikealla ja te kaksi menette tuonne alas ja ensimmäinen ovi vasemmalle"
"Kiitos", Rose vielä muisti sanoa.

He toivottelivat toisilleen hyvät yöt vielä ennen kuin Rose lähti suuntaamaan omaan makuusaliinsa. Sinne päästyään hän huomasi Lucretian, jonka olemassaolon hän oli jo kerennyt unohtamaan. Tyttö oli sisustanut oman sänkynsä alueen erilaisin liikkuvin kuvin. Nopeasti katsottuna Rose näki kuvan, missä oli Lucretia, hänen siskonsa ja luultavimmin tytön vanhemmat. Ainakin kuvassa oleva nainen oli aivan samannäköinen tyttöjen kanssa. Kuvassa olevasta miehestä Roselle tuli ensimmäiseksi mieleen peikko ja oli iloinen tyttöjen puolesta, että he olivat perineet äitinsä geenejä enemmän kuin isänsä. Kuvassa oli myös luultavimmin saman ikäinen poika kuin Hugo ja Lily. Hän puolestaan ei näyttänyt samalta kenenkään kuvassa olevan henkilön kanssa. Pikemminkin iloisemmalta kuin kaikki muut yhteensä. Poika vilkutteli kuvassa iloisesti sekaiset tummat hiukset silmillä ja saikin äidiltään tuikean katseen ennen kuin kuva lähti kelaamaan uudestaan.

"Lucretia, voit kutsua minua Tiaksi", tyttö esitteli itsensä hymyillen.
"Rose", toinen sanoi.
"Sinä olet jo kerennyt sisustaa", Rose totesi.
"Tämähän on aivan kamala loukku. Totta kai minä olen ripustanut muutamat kuvat seinille ja katso, kuinka mukavat olot olen tehnyt kissalleni", Tia höpötteli huitoen Rosea tulemaan peräänsä katsomaan sänkynsä alle. Tyttö oli koristellut suuren korin vihreillä ja hopeilla kankailla. Kissaa ei näkynyt missään, luultavimmin se vielä totutteli uuteen kotiinsa. Rose nousi ylös ja kysyi äsken huomaamastaan kuvasta.
"Onko tämä sinun perheesi?"
"Juu, tuossa olen minä, tuossa on siskoni, joka juuri äsken onnistui lajittelutu...mikä se sana on? No kuitenkin, hän on Rohkelikossa. Tuossa on äitini ja isäni ja tuo apinan näköinen tuossa on veljeni, Lycoris"
Rose yritti pitää hämmästyksen omana tietonaan, mutta Tia huomasi sen.
"Minä tiedän, että meillä on oudot nimet. Lucretia, Lysandra ja Lycoris. Ne ovat kulkeneet suvussamme jo kauan, mutta onneksemme on olemassa lempinimet", mustahiuksinen tyttö kailotti niin, että sai muut huoneessa olevat hätkähtämään unissaan.

Lucretia kyseli monia asioita ja kertoili kolmesta muusta makuusalissa olevasta tytöstä, jotka olivat jo menneet nukkumaan. Vihdoin ja viimein mustahiuksinen tyttö ymmärsi toisen olevan väsynyt ja toivotteli hyvät yöt reippaasti mennen itse vielä oleskeluhuoneeseen. Rose kaivoi yöasunsa matka-arkustaan, mikä oli ilmestynyt yhden huoneessa olevan pylvässängyn päätyyn. Melkein samantien, kun Rose sain päänsä tyynyyn, hän oli jo unten mailla.

[Amy Malfoy]

Hheeeiii!!!
Ihanaa oli tullut jatkoa!!!!
Nuo niemet ovat kyllä aivan ihania! erilaisia kuin yleensä, mutta jotenkin niin velhosuvulle sopivia, taianomaisia, tai semmoisia =)

Mutta jatkoa saa taas laittaa, tästä tuli nyt tämmönen vähän könkkö mutta tulipahan kumminkin kun tykkään kommentoida aina kaikkea
eli siis jatkoa vaan kehiin!!

~Amy, joka on aina kommentoimassa kun tarvitaan

(paitsi ehkä välillä viikoilla, kun olen soluilla joissa ei ole konetta aina käytettävissä )

[Lallu]

Amy Malfoy: Mä kanssa tyksin noista nimistä. Mä oon ne ettinyt Mustan sukupuusta, eli ne on ihan Rown keksimiä.   Minä kiitän sinua kommentistasi, se on kiva, että tykkäät tästä.   Ja sitten seuraavaan lukuun, siinä lennetään.... ja Ron ei osaa enää puhua. xD

3. Lentotunteja ja kirjeitä kotiin.

"Rosie... on.... Luih.... minä en voi sanoa sitä. Minun pikkuinen Rosieni on Luih...", Ron takelteli saatuaan koulun alkamisen jälkeisenä päivänä kirjeen Victoirelta, joka oli ottanut asiakseen kertoa kyseisestä vääryydestä serkusten vanhemmille.
"Luihuisessa", Hermione artikuloi miehensä vieressä ja otti kirjeen pois Ronin käsistä.
"Miten se voi olla mahdollista?"
"No älä nyt. Aivan yhtä hyvä tupa kuin mikä muu tahansa. Al on siellä kanssa", Hermione rauhoitteli shokissa olevaa miestään.
Ron laski päänsä käsiensä väliin ja huokaisi syvään. Hermione luki kirjeen vielä kerran läpi. Hän oli puolta tuntia aiemmin herännyt karmaisevaan huutoon, minkä oli tajunnut lähtevän Ronista, joka oli aivan valkoinen. Hetken Hermione oli ollut varma, että joku oli kuollut, mutta saatuaan kirjeen käsiinsä hän rauhoittui:  kukaan ei ollut kuollut. Victoire kirjoitti, kuinka epäoikeudenmukaisesti kaksikko oli lajiteltu Luihuiseen hänen itsensä vastalauseista huolimatta. Hermionea nauratti, koska tytön tuntien, hän oli luultavimmin aiheuttanut hirveän kaaoksen yrittäessään selvittää asioita.
Ovikellon soidessa nainen oli varma siitä, ketkä ovella olisi. Hän jätti Ronin istumaan sohvalle ja meni avaamaan oven pitäen edelleen kirjettä käsissään. Hermione oli arvannut oikein. Ginny ja Harry. Harry näytti lähes samalta kuin Ron ja Hermione ohjasikin hänet istumaan parhaan ystävänsä viereen. Miehet istuivat paikoillaan sanomatta sanaakaan. Harry katsoi eteensä suu hieman auki ja punahiuksinen mies oli samassa asennossa kuin hetkeä aiemmin. Ginny huitoi Hermionea keittiön puolelle, jotta he pystyisivät keskustelemaan rauhassa.
"Victoire?"
"Victoire", Hermione vastasi heiluttaen kirjettä toisen naisen edessä.
Naiset naureskelivat miehilleen ja päätyivät siihen tulokseen, että paras kaikkien kannalta oli, että lapset olivat samassa tuvassa: olivathan he aina olleet hyviä ystäviä.

~
 
Albus heräsi ensimmäisenä omasta makuusalistaan ja hänellä meni hetki ennen kuin tajusi, missä oli. Hänet todellakin oltiin lajiteltu Luihuiseen. Poika hymähti ja lähti pesemään hampaitaan. Takaisin tullessaan myöskin Scorpius oli hereillä, vaikkakin pojan hiukset olivat sekaisin ja silmät harottivat.
"Aamupalalle?" Albus kysyi osoittaen ovea.
"Odotatko hetken?"
Albus nyökkäsi ja varmisti toisen ollessa kylpyhuoneessa ottaneensa kaiken tarvittavan mukaan. Hän ei halunnut lähteä seikkailemaan tupaan takaisin kesken päivän. Kun pojat pääsivät vihdoin ja viimein kavuttua oleskeluhuoneeseen, oli Rose jo odottamassa heitä. Hänen silmänsä kiilsivät ja hän oli liian iloinen siihen aikaan aamusta.
"Mikä hänellä on?" Scorpius kuiskasi Albukselle samalla, kun Rose kääntyi lähteäkseen ulos oleskeluhuoneesta.
"Hän on vähän liian kiinnostunut koulusta", Albus valisti. Scorpius nyökkäsi ja hymyili.
Suureen saliin saavuttuaan saivat he Victoiren kimppuunsa.
"Oletteko te kunnossa?"
"Totta kai", Rose vastasi pyöritellen silmiään.
"Minä ilmoitin teidän vanhemmillenne tästä vääryydestä"
"Sinä teit mitä?!" molemmat huudahtivat samanaikaisesti.
"Minä lähetin kirjeet", Victoire sanoi ylpeänä.
"Miksi? Kai sinä nyt tiedät, ketkä meidän vanhempamme ovat. Sinä tiedät, miten he reagoivat!"
"Heidän oli pakko tietää", Victoire jatkoi katsoen vuorotellen molempia.
"Me olisimme kertoneet itse"
"Olisitteko?"
"Mitä sinä oikein kuvittelet? Totta kai olisimme", Rosen ääni lähti nousemaan korkeuksiin. Hän kinasi serkkunsa kanssa lähes joka asiasta, mutta tämä oli jo liikaa; ei hänellä ollut mitään oikeutta ilmoitella heidän perheilleen asioita.

Albus lähti kävelemään tupapöytäänsä, kun ei enää jaksanut kuunnella serkkujensa tappelua. Victoire oli tehnyt väärin ja hän luultavimmin tulisi sen kuulemaan myös Roselta. Hän oli sen verran kärkäs, että selviäisi ilman pojan apua. Scorpius oli aamupöpperössä jäänyt tuijottamaan tappelua hetkeksi, kunnes tajusi toisen pojan kadonneen jonnekin. Hän ei kovin mielellään ollut ihmisten välissä, kun he tappelivat. Hän lähti kävelemään omaan pöytäänsä tarkkaillen muita ihmisiä ja pojan onneksi Lucretia oli kadonnut jonnekin, mutta samanlaisen piiloutumisrefleksin hänelle aiheutti tytön sisko, joka istui hieman ihmeissään rohkelikkojen pöydässä.
Scorpius istahti Albusta vastapäätä ja kertoi, kuinka häntä jo nyt ärsytti hänessä roikkuva tyttö. Pojat juttelivat niitä näitä muista ihmisistä, joihin olivat illan aikana tutustuneet, kunnes Rose pelmahti paikalle paiskaten laukkunsa lujaa pitkälle penkille.
"Ärsyttävä!"
"Victoire on Victoire, ei häneltä voi odottaa muuta", Albus rauhoitteli Rosea. Tyttö ei puhunut koko aamupalan aikana mitään, hän vain kuunteli poikien keskusteluja.

~

Aamun oppitunnit olivat jokaiselle jännittäviä, koska olivathan ne ensimmäiset oppitunnit koulussa. Tuntien aikana he opettelivat lennättämään sulkaa. Kaikki koululaiset olivat onnistuneet siinä tunnin päätteeksi ja luokassa olikin kova supina siitä, kuinka he kaikki onnistuivat. Loitsujen jälkeen heillä oli lentämisen opettelua. Albus ja Rose naureskelivat keskenään, koska olivat jo monen vuoden ajan pelanneet huispausta sukulaistensa kanssa. He nousivatkin ensimmäisinä ilmaan ja lentelivät silmukoita muiden vielä yrittäessä saada luutaa maasta irti. Scorpiuksella oli hieman ongelmia oman luutansa kanssa, koska hän ei ollut koskaan elämässään saanut lentää luudalla. Rose laskeutui pojan viereen ja opasti, kunnes vihdoin ja viimein Scorpiuskin pääsi ilmaan. He huomasivat, että poika oli luonnonlahjakkuus, hän ei tömähtänyt maahan kertaakaan kahden tunnin aikana. Opettaja joutui uhkaamaan kolmikkoa tunnin lopuksi jälki-istunnolla, koska he olisivat halunneet lentää vielä hetken, eivätkä meinanneet tulla maan kamaralle. Kun Rose kuuli oman nimensä ja sanan jälki-istunto samassa lauseessa, oli tyttö maassa nopeammin kuin oli aiemmin ilmaan noussut ja hetken kuluttua pojatkin laskeutuivat.

"Sinä pelkäät jälki-istuntoa", Scorpius kihersi, kun he lähtivät suuntaamaan takaisin koululle.
"Enhän, minä en vain halua joutua sinne", Rose sanoi varmasti.
"Miksi?"
"Ajantuhlausta", tyttö sanoi mennessään koulun ovista sisään.


~


Albus ja Rose päättivät lähettää yhteisen kirjeen molempien vanhemmille, jotta nämä saisivat tietää heidän olevan kunnossa. Victoire oli koko päivän kysellyt heiltä, olivatko he vieläkään ilmoittaneet itsestään kotiin mitään. Siinä vaiheessa, kun James yltyi samoihin uteluihin, päättivät he mennä oleskeluhuoneeseen kirjoittamaan. Rose halusi kuitenkin välttämättä ennen kirjettä tehdä läksyt, eikä Albukselle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin seurata serkkunsa esimerkkiä.

Scorpius istahti serkusten seuraksi, koska oli varma, että Lucretia löytäisi hänet, jos poika jäisi yksin johonkin. Hän oli alkanut viihtyä Rosen ja Albuksen seurassa, vaikkakin hänen isänsä oli juuri heitä kehottanut välttämään. Tai ei isä ollut hänelle suoraan mitään sanonut, Scorpius oli vain nuoresta iästä huolimatta oppinut lukemaan isäänsä kuin avointa kirjaa ja tämän seurauksena viaton kommentti Pottereista ja Weaslyistä oli saanut pojan uskomaan siihen, ettei hänen tulisi kaveerata heidän kanssaan. Scorpius oli kuitenkin mieluiten muista oppilaista heidän kanssaan, koska he ainakin vaikuttivat yhden päivän tuntemisen perusteella oikein mukavilta.

Vaalea poika syventyi hänkin hetkeksi ensimmäisen päivän läksyihin, mutta oli liian innoissaan keskittyäkseen viittä minuuttia pidempään. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään lentänyt ja hän oli pitänyt siitä, hän olisi paljon mieluummin ollut silläkin hetkellä lentelemässä koulun mailla kuin tekemässä läksyjä. Rose huomasi pojan olevan levoton, mutta yritti olla huomioimatta sitä. Häntä kuitenkin alkoi pikkuhiljaa häiritä se, että poika huitoi kädellään vahingossa tytön pergamenttia.
"Voisitko millään lopettaa tuon?"
"Minkä?"
"Minun pergamenttini heiluu koko ajan, kun sinä vaihdat asentoa ja minun on lähes mahdotonta kirjoittaa siihen"
"Anteeksi, minä vain en jaksa opiskella"
Rose mumisi jotain opintojen tärkeydestä, kunnes huomasi Albuksenkin alkavan olemaan levoton.
"Mitä?"
"Minä en jaksa istua paikoillani. Kirjoitetaan se kirje ja mennään ulos"
"Mitä tekemistä siellä on?"
Pojat katsahtivat toisiaan ymmärtäväisesti.
"Mennään lentämään!"
"Ei meillä ole luutia, jos olette unohtaneet"
"Koululla on luutia"
"Ne ovat lukkojen takana eli se tarkoittaa sitä, että niillä ei saa lentää ilman lupaa"
"Jos minä hommaan luudat meille, niin lähdetkö?"
"Kunhan minä en joudu ongelmiin, niin lähden"
"Hyvä on. Nähdään kentällä kymmenen minuutin päästä"

Scorpius jätti koulukirjansa pitkin pöytää, kun lähti ulos oleskeluhuoneesta. Hän juoksi melkein koko matkan huispauskentälle ja löysikin etsimänsä. Hän oli nähnyt aiemmin päivällä opettajan sulkeneen luudat suureen vajaan pukuhuoneiden taakse. Hän otti esiin lähes käyttämättömän taikasauvansa ja osoitti sillä ovea. Hän oli kuullut äitinsä käyttäneen loitsua, mikä sai ovet aukeamaan aina, kun hänellä oli paljon ostoksia. Hän toivoi parasta ja lausui selvällä äänellä:
"Alohomora!"
Ovi kilahti pojan ihmetykseksi auki. Hän olisi odottanut hieman parempia turvatoimia luutavajalle, mutta eihän se häntä tietenkään haitannut, että oli päässyt helposti sisään. Hän otti kolme puhtaimman näköistä luutaa ja lähti vajasta ulos. Oven hän laittoi kiinni, muttei osannut loitsua, mikä olisi lukinnut oven, sitä hän ei ollut opettajaltaan aiemmin kuullut, vaikka olikin kovasti yrittänyt saada selvää.

Hän meni seisomaan keskelle kenttää odottamaan Rosea ja Albusta, jotka saapuivatkin paikalle vain muutaman minuutin myöhässä.
"Minähän sanoin hankkivani luudat", Scorpius huudahti iloisesti ojentaen yhden luudan Roselle ja toisen Albukselle. Kolmikko nousi taivaisiin ja lähes tunnin ajan pyörivät enemmän tai vähemmän hienon näköisesti taivaalla. Rose oli heistä taitavin lentäjä, mahdollisesti syynä oli se, että hän oli aina kesäisin lainannut ilman lupaa isovanhempiensa vajasta luudan iltaisin jo muutamana vuonna.

He olivat aina saaneet pelata huispausta, mutta Rose oli aivan pienestä pitäen ollut aivan haltioissaan lentämisestä ja siksi oli hankkinut luudan itselleen aina, kun se oli mahdollista. Kolmena edellisenä jouluna hän oli kinunnut vanhemmiltaan omaa luutaa, mutta he olivat toppuutelleet tyttöä ja luvanneet luudan sitten, kun hän menisi kouluun. Luutaa ei ollut kuulunut ainakaan vielä ja siksi Rose oli hyvillään siitä, että pojat olivat ehdottaneet lentämistä ja Scorpius oli jopa luvannut hankkia luudat. Hän tunsi itsensä ilmassa aina paljon iloisemmaksi kuin maan kamaralla.

Pojatkin huomasivat illan aikana, että tyttö oli heitä paljon taitavampi. Scorpiusta asia ei haitannut, hän oli niin haltioissaan siitä, että sai vihdoin lentää. Albus puolestaan ihmetteli, kuinka tytöstä oli kehittynyt niinkin hyvä, hehän olivat lentäneet elämässään lähes yhtä paljon. Poika kuitenkin unohti asian, kun näki, että heitä lähestyi ihminen.
"Hei! Nyt on mentävä!" poika huusi ja osoitti maan kamaralle, missä selvästikin heitä vanhempi henkilö huitoi heille.
"Sinä lupasit, ettemme joudu ongelmiin!" Rose hätääntyi.
"Mennään tänne", Scorpius sanoi ja lähti johdattamaan muita luutavajan luo. He laskeutuivat vajan viereen ja laittoivat luudat takaisin omille paikoilleen. Scorpius yritti saada ovea lukkoon, mutta ei vieläkään onnistunut siinä.
"Anna minä kokeilen", Albus sanoi ja onnistui jotenkin ihmeen kaupalla kiilaamaan oven kiinni. Ainakaan ihan heti ei huomattaisi, että vajalla oli käyty.
Puolta tuntia myöhemmin he saapuivat takaisin oleskeluhuoneeseen, mikä heidän onnekseen oli tyhjä.
"Se oli aika lähellä", Albus sanoi istahtaen sohvalle.
"Liian lähellä. Minä en vieläkään halua jälki-istuntoon", Rose puolestaan sanoi istuutuen takan viereen.
"Ei se ollut opettaja, vaan joku oppilas", Scorpius sanoi.
"Miksi ihmeessä oppilas olisi halunnut meidät maahan?" tyttö kysyi tuhahtaen.
"En minä tiedä. Mutta minä vaikka lyön vetoa, että se oli oppilas", Scorpius jatkoi kannassaan.
"Minä en lyö vetoa", Rose ilmoitti ykskantaan.

Scorpius huokaisi, ihmetteli puoliääneen sitä, että miten Rose oli oikein Luihuiseen edes lajiteltu ja syventyi tekemään aiemmin kesken jääneitä läksyjään. Rose ja Albus ottivat esiin puhtaan pergamentin ja alkoivat kirjoittaa kirjettä perheilleen. He vannoivat olevansa ok ja kertoivat samalla, mitä kaikkea he olivat jo oppineet. Scorpiusta he eivät kuitenkaan maininneet, koska hänestä heidän mielestään olisi parempi kertoa kasvotusten. He lähtivät pienen hetken kuluttua viemään kirjettä Pöllölään jättäen Scorpiuksen lukemaan kirjaansa.


A/N: Jos pääsit tänne asti, olisin oikein kiitollinen jos jaksaisit jättää kommentin jälkeesi.  

[Amy Malfoy]

Tottakai minä jätän kommenttia!!!
okei ensinnäkin koska kello on jo puoli yksi yöllä sinun täytyy antaa anteeksi kommentin sisältö (jos sitä ylipäätään on )
Ron oli taas oma itsensä, voin hyvinkin kuvitella että hän saisi totaalisen shokin (samoin kuin Harry) jos heidän lasensa lajiteltaisiin Luihuseen

Mutta lisää luudalla lentämistä ja muita seikkaluja odotan innolla!!!

Eli jatkoa vaan kehiin taas!

~Amy

ps. lähden huomenna (tai oikeastaan tänään) illalla soluille ja olen siellä perjantaihin asti joten jos sillä välin tulee jatkoa, älä huoli, en ole jättänyt sinua ja ficciäsi, en vain pääse koneelle =)

[Marjuca]

Jaaha, ja taas on hyvä ficci jäänyt huomaamatta, dääm!
Anyway, todella viihdyttävää ja hyvää luettavaa. Pidän tästä ideasta kovasti, koska DH.n luettuani aloin kaavailemaan päässäni tarinaa näitten lasten koulunkäynnistä. Parempi lukea toisen tekstiä ennemmin ku kirjottaa ite
Hieno idea laittaa Rose ja Al Luihuiseen (en osaa vieläkään kirjottaa Luihuinen, meinaan aina kirjottaa luihunen! )
Ymmärsinkö oikein, että Lucretia on...ööö kenen muksu? Veikkaan,että Pansyn... olenko oikeassa?

Lucretia oli hilautunut pojan kylkeen kiinni ja supisi hänelle välillä jotain, mitä poika ei jaksanut rekisteröidä ja jatkoi lautasensa tuijottamista.

Tuosta tuli mieleen Pansy

"Rosie... on.... Luih.... minä en voi sanoa sitä. Minun pikkuinen Rosieni on Luih...", Ron takelteli saatuaan koulun alkamisen jälkeisenä päivänä kirjeen Victoirelta, joka oli ottanut asiakseen kertoa kyseisestä vääryydestä serkusten vanhemmille.

Awww, Ron on söpö isä<3
Ronin reaktio oli ihana, niin Ronimainen. Pidin muutenkin tuosta vanhemmatsaatietää-kohdasta paljon, tunnelma oli hyvin luotu.
Jeees, eli jään odottamaan jatkoa!

Hudith

//oho, olit selittänytkin tuonne alkuun että Pansyn muksujahan ne oli, huolimaton minä

[Nyyti]

Olet kyllä aloittanut aika ison urakan, toivottavasti selviät siitä kunnialla loppuun asti. Hyvin se on ainakin alkanut, tätä lukee oikein mielellään. Hahmot ovat mukavasti omannäköisiään, etenkin Rose, joka on hauska Hermione-toisinto höystettynä Ronin ominaisuuksilla. Ronin ja Harryn reaktiot lastensa luihuisuudesta olivat kyllä mahtavia, mutta olisin odottanut myös Ginnyltä jonkinasteista järkyttymistä.

Laitetaan tähän väliin vähän pilkunviilausta, Harry ja kumppanit pääsivät ekana vuotenaan leijuttamaan höyheniä aikalailla myöhemmin kuin tämä uusi sukupolvi, onkohan syynä uuden polven suuremmat taidot vai tiukentunut opetussuunnitelma?

Mutta juu, jatka samaan malliin ja mielellään tietysti pian, minä jatkan kyllä lukemista.

[Lallu]

Amy Malfoy: Ihan näin sen kunniaksi, että palaat perjantaina, piti mun laittaa uus osa.    Mä olin kanssa tyytyväinen siihen, miten sain ton Ronin kirjotettua. Kiitos/kumarrus/niiaus!

Hudith: Juu, Pansykan tyttönenhän tuo Lucretia on.   Mä päätin laittaa nuo kaksi Luihuiseen, koska mun ff100 aihe on se xD Kiitos oikein tosi paljon kommentistasi ja toivottavasti seuraat tätä ja niitä kuutta seuraavaakin ficciä.

Nyyti: Ginnyn reaktio oli se mikä oli, koska mä en oikein oo koskaan osannut kirjottaa siitä hahmosta kovin luontevasti.  

Harry ja kumppanit pääsivät ekana vuotenaan leijuttamaan höyheniä aikalailla myöhemmin kuin tämä uusi sukupolvi, onkohan syynä uuden polven suuremmat taidot vai tiukentunut opetussuunnitelma?

Tai sitten kyse on siitä, että kirjottaja ei keksinyt mitään muutakaan niille opetettavaksi, joten alotin suoraan tosta leijutuksesta.   Kiitos oikein paljon kommentistasi!!

Älkää hämääntykö tässä osassa olevien nimien kanssa, niitä kaikkia ei tulla kovin usein kuulemaan tulevaisuudessa.

4. Huispausta

Sinä lensit viikko sitten kentällä ilman lupaa", vankkarakenteinen ja vanhempi luihuistyttö tuli istumaan Rosea vastapäätä oleskeluhuoneessa. Rose katsoi tyttöä silmät suurina, eikä keksinyt mitään sanottavaa.
"Minä tuota..."
"Ei se minua haittaa", tyttö hymähti ja jatkoi:
"Minä olen Alexandra Bulstrode, meidän tupamme huispausjoukkueen kapteeni"
"Rose Weasley, toista viikkoa koulussa"
Alexandra naurahti kirkkaasti tytön letkautukselle, mutta vakavoitui kuitenkin nopeasti.
"Minulla olisi sinulle ehdotus. Haluaisitko tulla kokeilemaan etsijän paikkaan?"
Rose katsoi vanhempaa tyttöä suu auki.
"Sinä haluaisit minut lentämään kokeeksi?"
"Kyllä, mitäs sanot?"
"Mutta enkö minä olen liian nuori?"
"Poikkeuksia tehdään vähän väliä, ja sinä olet paras lentäjä, jonka olen hetkeen nähnyt. Olisin kiitollinen, jos edes harkitsisit. Meillä oli viikko sitten koelennot ja onnekseni emme etsineet kuin yhtä jahtaajaa ja etsijää. Porukkaa tuli paljon kokeilemaan, mutta se oli aivan kamalaa, koska toisiksi paras oli Bode, joka ei vieläkään osaa lentää, vaikka on jo 15. Ja hän tippui luudaltaan ja oli silti toisiksi paras."
Rose kuunteli tytön paasausta hetken, kunnes tajusi, että hänen tulisi tietää, minne mennä ja milloin jos hän haluaisi kokeilla onneaan.
"Milloin minun pitäisi tulla ja minne?"
"Tänään oppituntien jälkeen kentälle. Onko sinulla oma luuta?"
"No tuota... ei oikeastaan"
"Minä tuon sinulle luudan, muista olla ajoissa paikalla"
Alexandra lähti paikalta jättäen Rosen istumaan ajatukset solmussa suuri kirja sylissään mustalle sohvalle.
 
~

Rose haahuili koko koulupäivän aivan kuin unessa. Hän ei edes alkanut inttämään Victoirelle vastaan, kun tyttö tuli puhumaan hänen kanssaan aiemmin lähetetyistä kirjeistä. Albus ja Scorpius kävelivät tytön perässä ihmetellen hänen käytöstään. Vaikka Scorpius oli tuntenut tytön vasta vähän aikaa, oli hän varma, ettei käytös ollut tytöltä normaalia. Hän oli tottunut sellaiseen Roseen, joka ei jäänyt koskaan sanattomaksi, eikä tehnyt virheitä oppitunneilla. Albus oli kerran päivän aikana joutunut pelastamaan Rosen muistiinpanot, koska tyttö oli huomaamattaan sytyttänyt ne tuleen.
Kun he pääsivät viimeiseltä oppitunnilta, havahtui Rose siihen, että hänen tulisi olla mahdollisimman nopeasti kentällä. Hän jätti laukkunsa Albukselle ja lähti juoksemaan.
"Mihin sinä nyt oikein menet?" Albus huuteli tytön perään, mutta ei saanut vastaukseksi kuin käden heilautuksen. Albus otti laukun maasta ja nosti sen syliinsä.
"Mitä tuo nyt oli?" Scorpius kysyi toiselta pojalta.
"En minä tiedä. Eiköhän hän jossain välissä kerro, mennään me syömään", Albus ehdotti roikottaen serkkunsa koululaukkua mukanaan.

Rose juoksi takaisin koululle tuntia myöhemmin, sillä hänen oli pakko puhua poikien kanssa. Hän löysikin heidät oleskeluhuoneesta tekemästä läksyjä.
"Missä sinä oikein olit?"
"Minä oli lentämässä"
"Ja sinä et ottanut meitä mukaan lentämään", Albus katsoi serkkuaan syyttävästi.
"Minä koelensin"
"Mitä sinä oikein koelensit?" Scorpius puolestaan kysyi.
"Luutaa", Rose vitsaili.
"Häh?" vaalea poika jatkoi ihmeissään.
"Joukkueeseen. Minä koelensin etsijän paikkaan."
"Mitä sinä nyt selität. Sinä olet liian nuori", Scorpius intti vastaan, koska eivät ekaluokkalaiset päässeet joukkueisiin.
"Minä koelensin", tyttö puolestaan sanoi uudestaan.
"No jos sinä niin sanot", Scorpius mutisi kirjansa takaa.
"Miten se meni?" Albus kysyi laskien kirjansa pöydälle.
"Minä pääsin joukkueeseen!"
Pojat katsahtivat toisiaan pöllämystyneinä. Rose hihkui poikien edessä selittäen, mitä kaikkea kentällä oli tapahtunut. Pojat unohtivat ihmetyksensä ja keskittyivät kuuntelemaan tytön kertomuksia siitä, kuinka Alex oli sanonut hänelle, että hän oli hyvä lentäjä ja kuinka tyttö oli onnistunut vakuuttamaan toisen taidoistaan.
 
~
Rose käveli ensimmäisiin harjoituksiinsa iloisena, hän saisi lentää luvan kanssa, eikä hänen tarvitsisi murtautua luutavajaan enää koskaan. Kerta oli riittänyt hänelle oikein hyvin. Alex oli häntä vastassa pukuhuoneiden ovilla.
"Minä esittelen sinut joukkueelle ja sitten mennäänkin harjoittelemaan. Sain kentän meille koko illaksi, eikä kenelläkään muulla ole lupaa tulla tänne"
Rose nyökkäsi ja lähti kävelemään sisään pukuhuoneisiin tytön perässä.
"No niin! Kuunnelkaapas, kun minä esittelen uuden etsijämme!" Huone meni aivan hiljaiseksi ja jokainen yritti kurkkia kapteenin selän taakse nähdäkseen uusimman tulokkaan joukkueessa.
"Rose Weasley pelaa tästä lähtien etsijänä", Alex sanoi ja astui syrjään, jotta kaikki näkisivät tytön. Vanhemmat opiskelijat katsoivat ihmeissään kapteeninsa valintaa, mutta kukaan ei viitsineet sanoa mitään, kukaan ei voinut olla niin huono kuin Bode.
"Rose, tässä on kolme jahtaajaamme: Amelia, minun pikkusiskoni, hän on kolmannella, Miranda Capper, hänkin on kolmannella ja Euan Zabini, toisella luokalla. Hän pääsi juuri koulun alussa pidetyissä karsinnoissa joukkueeseen. Ja sitten vielä lyöjät: Anthony Maddock, kuudennella ja Barry Ryan, seitsemännellä. Minä olen pitäjä ja nyt toista vuotta kapteenina. Ajattelin vielä ensi vuoden olla ja sitten toivottavasti saan jostain joukkuees..."
"Alex, lopeta nyt. Tyttöä ei luultavimmin kiinnosta sinun tulevaisuuden suunnitelmasi", Anthony sanoi naureskellen. Amelia naurahti pojan sanomisille ja lähti kävelemään kentälle päin.
"Viimeinen kentällä joutuu ottamaan ryhmyt harjoitusten päätteeksi kiinni!", Amelia huudahti, kun oli jo puolessa välissä matkaa.
"Minä suosittelisin juoksemista", kuiskasi Anthony Roselle, joka seisoi ihmeissään paikoillaan. Rose pinkaisi juoksuun ja näki, kuinka ei onnekseen ollut viimeinen kentällä. Anthony tulla löntysteli hänen perässään hekotellen.
"Et sinä ole vielä valmis ottamaan ryhmyjä kiinni. Onneksesi minä olen niin kiltti ja ihana ja mukava ja kaikkia muita kivoja juttuja, että voin kerätä ne laatikoihin", Anthony rehvasteli tullen muiden viereen seisomaan. Alex törkkäsi poikaa kylkeen ja alkoi ohjeistamaan muita.

Illan aikana Rose sai kolme sieppiä kiinni ja sai paljon kehuja jokaiselta joukkueen jäseneltä. Amelia oli harjoitusten jälkeen innoissaan, koska oli jo pelännyt pahinta ja oli valmistautunut siihen, että Rose olisi ollut yhtä huono kuin Bode. He lähtivät suuntaamaan koululle takaisin jättäen Alexin ja Anthonyn taistelemaan ryhmyjen kanssa.

"Minun on pakko sanoa, etten odottanut sinun lentävän noin hyvin", Euan laukaisi heidän päästyään pois kapteenin kuuloetäisyydeltä.
"No, kiitos", Rose vastasi hämillään siitä, mitä hänen kuuluisi sanoa.
"Toivottavasti lennät yhtä hyvin sitten pelissäkin", poika jatkoi.
"Minä toivon kanssa sitä samaa", tyttö sanoi.
"Meillä onneksi on vielä kolmet harjoitukset ennen peliä, niin saamme taktiikat kuntoon", Amelia puuttui puheeseen.
"Sinä kuulostat ihan siskoltasi", Miranda nauroi tytön puheille.
"Minä en onnekseni käyttäydy kun hän", Amelia jatkoi näyttäen kauhistuneelta.
"Miten niin?" Rose kysyi, koska ainakin hänelle Alex oli käyttäytynyt pelkästään mukavasti.
"Nuo kaksi ovat raivostuttavia, sillä niitä ei meinaa saada edes loitsuilla irti toisistaan", Amelia jatkoi esittäen oksentavaa.
"Minä en huomannut mitään erikoista", nuorin joukkiosta sanoi.
"Luultavimmin he nyt yrittivät näyttää hyvää esimerkkiä", Miranda nakkeli niskojaan.
"Kyllä he pitävät näppinsä erossa toisistaan silloin, kun kyseessä on huispaus. Kyllä sinä sen tiedät", puolestaan lyöjä nimeltä Barry sanoi osoittaen sanansa Amelialle, joka käveli pojan edessä.
"Minä vain tykkään kiusata molempia, he ovat niin herkkiä", Amelia hihitti.
"Anthony, Alex ja sana herkkä eivät jotenkin kuulu samaan lauseeseen", Miranda naurahti ja sai aikaan koko joukkueessa naurupyrähdyksen. Rose nauroi muiden mukana, eikä voinut odottaa, että pääsisi kertomaan pojille illan tapahtumista. He luultavimmin odottivat muka tekemässä läksyjään oleskeluhuoneessa.
 
~
 
Alexandra oli päättänyt olla kertomatta luihuisten pelaajien lisäksi kenellekään siitä, että Rose pelaisi joukkueessa. Hän oli vannottanut tyttöä olemaan hiljaa ensimmäiseen otteluun asti. Rose ei maininnut vanhemmalle tytölle sanallakaan siitä, että hän oli monena iltana höpötellyt Albuksen ja Scorpiuksen kanssa siitä, että oli päässyt joukkueeseen.
Rose oli melkein myöhästynyt preppauksesta, minkä Alex piti heille ennen ensimmäistä peliä. Kapteeni kertoi joukkueelleen, millaisia sen vuoden Puuskupuhin pelaajat olivat, kuka oli hyvä missäkin ja mitkä olivat heidän heikkouksiaan. Rose kuunteli ja yritti painaa muistiinsa pelaajien nimiä, mutta hän muisti pelkästään sen, että heidän kaapunsa olivat keltamustia. Hyvä, että hän oli oppinut oman joukkueensa nimet. Välillä vieläkin hän sekoitti lyöjät keskenään. Hän kyllä muisti, että toinen heistä seurusteli Alexin kanssa, mutta muuten hän meni pojissa erittäin helposti sekaisin.

"Rose, jäätkö vielä hetkeksi?" Alex pyysi muiden pelaajien lähtiessä jo odottamaan kentälle pääsyä. Rose nyökkäsi ja jäi istumaan paikoilleen.
"Muistat sitten olla varovainen. Minut nirhataan, jos sinulle tapahtuu jotain"
"Minä pysyn pois muiden tieltä", Rose lupasi.
"Ja muista löytää se sieppi ensimmäisenä", Alex kääntyi ja lähti muiden seuraan. Rose seurasi puristaen koululta lainattua luutaa käsissään. Nyt hän tiesi, miltä Albuksesta tuntui, kun häntä jännitti.
Rose käveli joukkueen jäsenten keskellä ja yritti kuikuilla tuttuja kasvoja katsomosta. Hän löysi Luihuisten katsomon, mutta tuttuja kasvoja hän ei sieltä kerennyt tunnistamaa, kun he jo pysähtyivät ja hän kuuli Alexin äänen.
"Minulta on koko tämän viikon ajan kyselty, kuka toimii etsijänämme. Nyt minä annan siihen vastauksen. Tule tänne Rose."

Tyttö käveli luutansa kanssa toisten keskeltä kapteenin viereen ja Alex jatkoi:
"Saanen esitellä Luihuisten etsijän, Rose Weasleyn", Rose vilkutti nopeasti katsomoissa kuhiseville koulutovereilleen ja meni paikoilleen odottamaan pelin alkua.
Rosen jännitys unohtui heti, kun pilli soi ja peli alkoi. Hän lensi korkeammalle kuin muut ja jäi paikoilleen tarkkailemaan tilannetta. Alex oli pitäjänä lyömätön: häntä kohden oli puolen tunnin aikana lentänyt monta kaatoa, mutta hän oli onnistunut torjumaan jokaisen. Puuskupuhin pitäjällä ei ollut aivan yhtä hyvä tuuri. Hän oli kerran melkein tippunut luudaltaan, kun Amelia oli ryysännyt hänen päälleen.
"Oho. Anteeksi, Sean", Amelia ylinäytteli tapauksen jälkeen toisen joukkueen pitäjälle ja sai kun saikin pojan huomion itseensä.

"Luihuisen joukkueen nuorempi Bulstrode hämää Puuskupuhin pitäjää. Älä nyt tartu siihen syöttiin, ääliö!", kuului selostus katsomosta. "Ja maali Luihuisten hyväksi. Mitä minä sanoin, Sean? Älä kuuntele sen naisen puheita!" Puuskupuhin tupaan itsekin kuuluvana selostaja, Matt, otti tilanteen hieman rankasti, koska heidän tuvallaan ei ollut moneen vuoteen aiemmin ollut yhtä hyvää joukkuetta kasassa. Hän toivoi omalle tuvalleen sinä vuonna jopa tupamestaruutta. Matt oli kuudennella luokalla ja oli jo kahden vuoden ajan toiminut huispauksessa selostajana, eikä hän ollut koskaan aiemmin menettänyt hermojaan pelissä.
"Luihuinen johtaa 50-0 ja tässä nyt odotellaan puuskupuhien hyökkäystä. Hyvä, hyvä, menee, menee. Ja sinne meni! Puuskupuh teki maalin ja tilanne on nyt 50-10!"

 Rose kuunteli puolella korvalla selostusta. Hän oli päättänyt saada siepin kiinni. Alex kuitenkin luotti häneen sen verran, että oli tytön ottanut joukkueeseen mukaan. Hän ei haluasi tuottaa pettymystä ihmiselle, joka oli joutunut anomaan erikoislupaa hänen takiaan.
"No niin. Puuskupuh on päässyt takaisin vireeseen. Jo toinen maali viiden minuutin aikana!" Matt karjui huutomyräkän yli. Hänen keskittymisensä oli kiinnittynyt kaatoihin, joita lenteli pitkin kenttää. Hän ei ollut ollenkaan huomannut, kuinka molempien joukkueiden etsijät olivat singahtaneet katsomojen taakse. Hän huomasi kahden kadonneen vasta, kun näki, kuinka luihuiset huitoivat jokainen oikealle.
"Mitä ihmettä täällä nyt tapahtuu? Mikä noita kaikkia vaivaa?"

Hetken hän katseli taivaalle, kunnes näki Rosen lentävän Puuskupuhin etsijän edellä takaisin kentälle.
"Etsijät ovat nähneet siepin!" Puoli koulua hyppi ja pomppi paikoillaan, jotta he näkisivät, mitä lähellä maata tapahtui. Alexandra kannusti Rosea, joka oli aivan siepin vieressä. Tyttö ei onnekseen huomioinut muiden huutoja, koska hänen keskittymisensä olisi voinut kadota siinä aivan totaalisesti. Rose kurkotti ja kurkotti. Hän oli enää muutaman sentin päässä siepistä.
"Luihuinen on voittanut! Rose Weasley sai siepin kiinni", Matt kuulutti, kun näki Rosen saavan otteen pienestä, kultaisesta siepistä. Luihuiset hurrasivat, puuskupuhit katosivat katsomoista ja Matt jäi istumaan paikoilleen suu auki.

[Amy Malfoy]

Jesjes!! Taas jatkoa!! =)

Perjantai on mennyt vähän kiireellisenä joten pääsin nyt illalla vasta lukemaan tmän, mutta kannatti kyllä lukea!
Luihuinen voitti jippiii!!!!! Nyt en malta odottaa seuraavaa lukua..

Ja arvatkaas kenella on koko ensi viikko lomaa? Mulla!!! Eli olen kotona ja luen ficcejä ja mussutan karkkia :DD

Eli sitä jatkoa saa laittaa ihan koska vaan!

~Amy

[Lallu]

Amy Malfoy: Tää jatkon tulo hieman venähti, koska mulla oli hieman kiire viikko. Mutta minä taas kiitän ja kumarran kommentistasi! Ne aina piristää päivää kummasti, kun huomaa jonkun olevan kiinnostunut tästä   Nyt pitäs viimeistellä tähän vuoteen tulevat kaksi vikaa osaa niin saisin ne betattavaksi ja sitten tungettua tänne.

Ja tässä osassa on kaksosten näkökulmasta ensimmäinen syksy. Ja ensi osassa palataan taas kolmikon mietteisiin.


5. Kaksosten näkökulma.

Lucretia oli järkyttynyt pahasti, kun hän huomasi lajittelussa siskonsa joutuneen aivan väärään tupaan. Ei hän tiennyt, mitä väärää siinä oli, mutta niin hänelle oli kotona opetettu. Siskon ilmeestä oli nähnyt, ettei hänellä ollut toivoakaan päästä kotona asiasta helpolla, hän tulisi luultavasti kuulemaan asiasta koko loppuikänsä. Lucretia oli ollut koko ensimmäisen illan kovin puhelias ja mukava, hän ei ollut halunnut antaa kenellekään kuvaa, että hän olisi vaikka voinut mennä siskonsa tupaan, kunhan hän olisi vain saanut olla siskonsa kanssa samassa tuvassa. Äiti oli aina sanonut heille, että tunteita ei saanut näyttää julkisesti, siinä uskossa molemmat tytöt elivät sinä iltana.

Hän oli jopa tutustunut ensimmäisenä iltana hieman tyttöön, joka ei kaikkien mahdollisuuksien mukaan kuulunut Luihuiseen, Rose Weaslyyn. Tyttö oli vaikuttanut oikein mukavalta, mutta pian Lucretia oli huomannut, että hän ei sittenkään pitänyt tytöstä. Hän vietti liikaa aikaa Scorpius Malfoyn kanssa. Hän oli yrittänyt olla erityisen mukava vaalealle pojalle, mutta hän oli vain vetäytynyt kuoreensa aina, kun tyttö tuli lähellekään. Muutaman viikon jälkeen Lucretia oli antanut pojan olla rauhassa ja keskittynyt uusiin ihmisiin.

Tyttö oli ollut koulun alussa innoissaan opiskeluiden aloittamisesta, mutta nopeasti hän ymmärsi, että arvosanojen eteen tuli tehdä töitä. Hän pakersi läksyjensä kanssa kahden muun luihuistytön kanssa yleensä suuressa salissa juuri ennen iltapalaa. Hän oli ollut innoissaan, kun oli kuullut, että hän tulisi näkemään sinä vuonna ensimmäiset huispauspelinsä, koskaan kotona äiti ei ollut päästänyt häntä isänsä mukaan katsomaan pelejä, koska ne olivat naisen mielestä aivan kamalaa väkivaltaa.

Ensimmäiseen peliin hän oli mennyt muiden luihuisten tapaan tupansa väreihin pukeutuneena. Suurimman pommin sinä iltana oli pudottanut luihuisten kapteeni, Alexandra Bulstrode, joka teki kuulutuksen ennen pelin alkua. Hän oli värvännyt joukkueeseen muutaman vuoden tauon jälkeen ekaluokkalaisen, sen saman tytön, joka vietti Lucretian mielestä liikaa aikaa Scorpiuksen kanssa. Tupien joukkueissa oli aina muutaman vuoden välein ekaluokkalaisia, vaikka kovin yleistä se ei ollutkaan. Lucretia oli istunut ensimmäisen tunnin paikoillaan murjottaen, kunnes pelissä oikeasti alkoi tapahtua. Hän näki, kuinka hänen vieressään Albuksen silmät suurenivat lautasen kokoisiksi ja Scorpius huitoi ja huusi Rosea lentämään oikealle. Vasta siinä vaiheessa tyttö oli tajunnut, mitä paikkaa toinen tyttö pelasi, hän oli etsijä ja hän oli juuri nähnyt siepin. Lucretia nousi seisomaa, jotta näkisi kaiken, mitä kentän yläpuolella tapahtui. Hän jäi tuijottamaan Rosen lentoa, sillä ei tuon ikäisen pitäisi lentää noin. Hän kaarteli ja lensi paljon paremmin kuin Puuskupuhin etsijä, jolla oli vaikeuksia pysyä pienen tytön perässä. Ei aikaakaan, kun Rose sai siepin kiinni ja luihuisten katsomo sekosi. Kaikki halailivat toisiaan ja jokainen oli aivan innoissaan pelistä. Siitä lähtien Lucretian kunnioitus Rosea kohtaan oli hieman kohonnut. Aivan pikkuriikkisen vain. Ehkä hän saisi sittenkin viettää hieman aikaa Scorpiuksen kanssa, kunhan he voittaisivat kaikki muutkin tulevat pelit.

Vaikka tyttö oli koulussa vietetyt kolme ja puoli kuukautta ollut kaikille suhteellisen mukava, olisi hänen ollut helpompaa, jos sisko olisi ollut samassa tuvassa. He olivat aina olleet kuin kaksi marjaa, niin ulkonäöllisesti kuin ajatuksiltaan. Ainoastaan tyttöjen käytös oli erilaista. Lucretia oli kovaääninen ja piti huolen siitä, että hänet huomattiin, kun taas Lysandra tarkkaili tilanteita ennen kuin sanoi sanottavansa. Tytöt kuitenkin viettivät vapaa-aikaansa usein yhdessä koulun kirjastossa, koska se oli ainut paikka, missä he pystyivät puhumaan rauhassa.
"Sandra"
"Niin"
"Viihdytkö sinä Rohkelikossa?"
"Viihdyn, miten sinä Luihuisessa?"
"No sinnehän me olimme aina menossakin, eikö niin?"
"Emme näköjään molemmat", Lysandra naurahti kuivasti. Hänellä oli tuoreessa muistissa heidän äitinsä reaktio siihen, kun hän ei ollutkaan päässyt Luihuiseen, vaan joutunut Rohkelikkoon. Hänet oli pyydetty viikonlopuksi kotiin, koska hänen äidillään oli ollut hänelle asiaa. Lysandra oli ollut peloissaan jo ennen kuin oli kotiin asti päässyt, mutta todellinen pakokauhu valtasi hänet siinä vaiheessa, kun oli nähnyt äitinsä ilmeen.

~

"Sinä häpäiset meidät!", tytön äiti karjaisi päin lapsensa kasvoja.
"Älä nyt, ajat ovat muuttuneet sitten meidän kouluaikojemme"
"Älä sinä puolustele tyttöä! Joku hänessä on pakko olla vialla, jos hän joutuu siihen tupaan!"
"Nyt sinä nainen olet hiljaa ja olet ylpeä tyttärestäsi, oli hän missä tuvassa tahansa!"
Tytön isä ohjasi hänet omaan huoneeseensa ja muistutti, ettei äidin temperamentti aina pysynyt aisoissa. Lysandra nyökkäsi ja meni istumaan sängylleen. Alakerrasta kuului, kuinka Pansy karjui kurkku suorana miehelleen, joka yritti rauhoitella naista parhaansa mukaan. Tyttö yritti olla huomioimatta aikuisten huutoa, mutta hän ei voinut sille mitään, että kyyneleet valuivat pitkin kasvoja ja tipahtivat lopulta työn syliin. Hänestä olisi tuntunut heti paremmalta, jos äiti olisi pyytänyt anteeksi tai edes sisko olisi ollut paikalla.

Tyttö oli ensialkuun ollut äitinsä kanssa samaa mieltä, mutta oli kuitenkin nopeasti huomannut viihtyvänsä uusien tuttujensa kanssa. Siitä hetkestä lähtien, kun tyttö tajusi olevansa kotona silloin, kun oli oman tupansa oleskeluhuoneessa, oli hän ollut ylpeä isästään, joka oli puolustanut häntä. Koskaan ennen hän ei ollut kuullut vanhempiensa riitelevän. He olivat aina olleet niin tyyniä kaikissa tilanteissa. Ainakin hänen isänsä oli. Koskaan ennen hän ei ollut korottanut ääntään ketään vastaan, eikä hänellä ollut edes tarvetta siihen, sillä hän oli sen verran isokokoinen ja pelottavan näköinen.

~

"No mutta olisitko sinä mieluummin minun kanssani Luihuisessa?"
"En, minä viihdyn oikein hyvin omassa tuvassani"
"Miten sinä voit viihtyä siellä niiden ihmisten kanssa?"
"Minä olisin oikein iloinen, jos sinä et kuulostaisi äidiltä"
"Enhän minä kuulostakaan"
"Kuulostat. Turha sitä on murehtia, meidät on lajiteltu eri tupiin ja sillä selvä"
Lucretia tunsi siskonsa äänensävyn hyvin ja tiesi, että hänen  tulisi lopettaa heti. Vaikka he olivat identtisiä kaksosia, oli toisessa enemmän toista vanhempaa kuin toista. He molemmat olivat äitinsä näköisiä, mutta sisäisesti Lysandra oli enemmän isänsä kaltainen kuin äitinsä, kun taas Lucretia oli juuri niin samanlainen äitinsä kanssa, että välillä häntä itseäänkin hirvitti.

Rauhallisemman oloinen kaksonen kirjoitti viimeisen lauseen pergamenttiinsa ja nousi lähteäkseen.
"Minun pitää vielä pakata loppuun. Nähdään aulassa puolen tunnin kuluttua?"
Lucretia nyökkäsi ja nousi hänkin ylös. Hän oli pakannut jo aikaa sitten, koska hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti muutamaksi viikoksi kotiin tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Hän pääsi oleskeluhuoneeseen, kun huomasi Rosen ja Albuksen kantavan tavaroitaan oviaukolle. Hekin olivat nähtävästi lähdössä jouluksi kotiin. He toivottelivat ohikulkevalle tytölle hyvät joulut ja olivat jo menossa oviaukosta, kun Scorpius juoksi heidän peräänsä. Häntä olisi kiinnostanut jäädä kuuntelemaan, miksi poika oli tullut paikalle niin kovalla vauhdilla, mutta oli luvannut siskolleen olla ajoissa. Hän jatkoi kävelyään hieman hitaammin, mutta ei kuitenkaan saanut selvää siitä, mitä toiset puhuivat.

[Amy Malfoy]

Jeess!! Jatkoa!!!

Minähän olen aina paikalla kun laitat jatkoa ja tää oli mukavan erilainen kuin nuo muut. Oli mukava saada tietää lisää Pansyn lapsista (joiden nimet ovat kyllä mielenkiintoisia, ja älä ota tätä loukkauksena mutta minulle tulee ainakin tuosta Lucretiasta mieleen ihan Pokemon, en tiedä miksi!!! xDD)

Pansyn reaktio oli juuri sellainen miksi sitä odotin kun lapsi kertoo, että on Rohkelikossa, eikä Luihusessa. Pansy kun on aina ollut hieman temperamenttinen...

Mutta tiedät mitä tehdä, taas kerran, eli jatkoa kehiin!!
Janoan tietoa, mitä tapahtuu seuraavaksi!!

~Amy

[jossujb]

Muutaman päivän olen kierrellyt tätä ficciä, miettinyt pitäsikö lukea vai ei, varsinkin kun jotenkin arvasin että kyseessä tulee olemaan pitkä ficci. Mutta ilokseni voin todeta, että minulla oli oikein mukavaa tätä lukiessa ja lukisin uudestaankin!

Taso on niin tasaista ja hyvää, että oli ihan oikeasti helppo mieltää tavallaan "oikeaksi" jatkoksi tarinaan. Ja aivan loistava idis, että Albus ja Rose joutuivat Luihuiseen eikä Rohkelikkoon. Siitä saa kivasti draamaa ja oletan että tulee vielä enemmänkin puhetta siitä onko tuvalla väliä jne.

Vielä tässä ficissä ei ole hirveän paljon ollut tuntien kuvausta liiemmälti, enkä tiedä aiotko edes painottaa sitä asiaa ollenkaan. Ihan miten kirjailija sitten itse haluaa tehdä, mutta olisi kiva tietää keitä nykyään Tylypahkassa opettaa kuin Neville.

Todellakin erilainen ficci mitä yleensä luen, mutta niin mielenkiintoinen, että aion jatkossakin lukea. Ja jos olet tosissasi kirjoittamassa jokaisesta vuodesta ficin, niin tulen olemaan sitten vakiovieras

jjb

[Lallu]

Amy Malfoy:

minulle tulee ainakin tuosta Lucretiasta mieleen ihan Pokemon, en tiedä miksi!!! xDD

reps... no ainakin se herättää jotain tunteita ^^
Mä yritän tehä näistä sivuhahmoistakin näköjään ihmisiä xD Ehkä nyt kaksosia ymmärretään hieman paremmin, kun tossa näki, miten niihin suhtaudutaan. Juups. Kiitosta taas kerran siitä, että jaksat lukea ja kommentoida!

jossujb: Kyllä niistä tunneista tullaan joskus kertomaan, ehkä jo tämän osan jälkeisessä osassa. En mä ihan turhaan uutta opettajaa sinne mennyt tunkemaan.    Kiva huomata, että olet uskaltautunut lukemaan tätä pitkää projektia. Kohta on tämän ensimmäisen vuoden kaksi viimeistä osaakin valmiina, joten nekin sitten vaan lukemaan. Kiitos todella paljon kommentistasi!!

Mitäpä tästä osasta nyt voisi sanoa... on joulu ja Tylyahossa tapahtuu.  

6. Joulu Kotikolossa

Albus odotti innoissaan kotiin pääsyä. He olivat Rosen kanssa saaneet kotoa monet kirjeet. Vanhemmat eivät sittenkään olleet niin shokissa, mitä poika oli ajatellut. Albus pakkasi tavaroitaan innoissaan, kohta hän näkisi kotiväkeä ja pääsisi nukkumaan omaan sänkyynsä. Rose ei ollut vieläkään kertonut kotiväelle siitä, että hän pelasi Luihuisen joukkueessa etsijänä. Hän oli vannottanut Albusta olemaan kertomatta joululomaan asti. Poika oli moneen otteeseen meinannut kirjoittaa kirjeeseen siitä, kuinka Rose oli napannut voiton Puuskupuhilta, mutta oli onnekseen juuri ennen lähettämistä muistanut Rosen ilmeen, kun oli pyytänyt häntä olemaan kertomatta. Tyttö ei kovin usein ollut epävarma, mutta sillä hetkellä hänen kasvoiltaan oli loistanut epätietoisuus. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaiseen reaktioon kotona päädyttiin hänen huispaamisestaan.

Scorpius pakkaili omia tavaroitaan toisen pojan viereisen sängyn päädyssä. Hän oli ostanut uusille ystävilleen joululahjat, muttei tiennyt milloin olisi hyvä aika antaa ne. He eivät olleet koskaan puhuneet lahjoista, mutta Scorpius oli sitä mieltä, että he olivat sen verran hyviä ystäviä, jotta he voisivat ostaa toisilleen lahjat. Koskaan ennen hän ei ollut käynyt ostamassa muille ihmisille mitään. Tai siis hän oli pyytänyt yhtä koulun kotitontuista ostamaan Albukselle ja Roselle pienet lahjat, mitkä oli tarkasti suunnitellut. Roselle hän oli ostanut uudet huispaushanskat ja kotitonttu oli kertonut, että oli saanut hyvän tarjouksen niistä. Albukselle puolestaan poika oli ostanut karkkia, koska monina iltoina he olivat yhdessä syöneet sitä kuunnellen Rosen kertomuksia huispauksesta. Albus oli jäänyt lähes koukkuun Bertie Bottin jokamaun rakeisiin, ainakin niihin hyvänmakuisiin. Scorpius oli aiemmin päivällä unohtanut lahjat sänkynsä alle, eikä siis ollut voinut antaa heille lahjoja samaan aikaan, kun he antoivat omansa hänelle.
 
Hetken kuluttua Albus ilmoitti lähtevänsä, koska Rose luultavimmin odotteli häntä oleskeluhuoneessa. Scorpius toivotteli hyvät joulut ja jäi pakkaamaan omia tavaroitaan, jotta kerkeäisi ajoissa kotiin viettämään joulua. Hän oli tullut hieman kateelliseksi, kun oli kuullut, millainen joulu toisilla tulisi olemaan. He menisivät isovanhemmilleen, mihin tulisi myös muita heidän serkkujaan ja tietysti heidän omat perheet. Heidän perinteisiinsä kuului jouluillallinen, mihin kuulemma kuului Jamesin ja Mariuksen järjestämät jäynät. Poika oli naureskellut, kun toiset olivat kertoneet esimerkkejä jouluna tapahtuneista tapauksista. Kerran vanhemmat pojat olivat saaneet pöydän katoamaan, minkä seurauksena jokaiselle paikalla olleella oli ainakin yhtä kastiketta kaavullaan.

Scorpius oli mennyt hieman hiljaiseksi, kun häneltä oli kysytty joulusuunnitelmia. Hän viettäisi se niin kuin aina muutoinkin; hän menisi myöskin isovanhempiensa luokse, mutta siellä ilmapiiriä ei voinut millään tavalla kutsua iloiseksi eikä ainakaan kotoisaksi. Malfoyden vanha kartano oli kolkko paikka, missä Scorpius oli joutunut olemaan kesiään nuorempana. Hän oli viettänyt kesät tutkien paikan salakäytäviä ja tyrmiä. Kirjastoon hänellä ei ollut koskaan ollut asiaa, sillä se paikka oli pelkästään hänen isoisänsä aluetta. Edes pojan isä ei kovin mielellään sinne mennyt. Joulu tulisi siis menemään niin kuin aina ennenkin ja he istuisivat hienoissa vaatteissa hienolla illallisella, jonka jälkeen Scorpius passitettaisiin heti nukkumaan. Aamulla hän löytäisi paljon lahjoja sänkynsä vierestä ja niiden lahjojen kanssa hän joutuisi viettämään loppulomansa. Joskus he kävivät suurissa uudenvuoden juhlissa, mutta siellä ei ikinä ollut Scorpiukselle mieluisia ihmisiä: kaikki olivat liian muodollisia pojalle, jolla oli ongelmia muistaa pöytätavat.
 
Hän palasi takaisin maan pinnalle omista ajatuksistaan ja tajusi, ettei ollut antanut Albukselle ja Roselle lahjoja. Hän oli heiltä saanut yhteisen lahjan aiemmin päivällä. Hän ei millään olisi malttanut jättää lahjan avaamista jouluun, sillä  siihen oli vielä kaksi päivää. Poika nappasi kaksi pakettia sängyltään ja lähti juoksemaan oleskeluhuoneeseen. Jos hän olisi oikein nopea, hän luultavimmin saisi kaksikon vielä kiinni.
Scorpius pyyhälsi oleskeluhuoneessa olevan Lucretian ohi kovaa vauhtia ja sai kun saikin Albuksen ja Rosen kiinni oviaukolla.
"Odottakaa!"
"Mitä?"
"Minä melkein unohdin antaa joululahjanne", Scorpius sanoi ja ojensi molemmille pienet paketit. Molempien kasvoille hiipi pieni hymy ja he kiittelivät kovasti vaaleaa poikaa, joka meni hieman hämilleen, kun häntä sillä tavalla kiiteltiin. He vielä toivottelivat uudemman kerran toisilleen joulut ja Scorpius lähti takaisin makuusaliin toisten suunnatessa ylös tyrmistä.


~


Rose ja Albus saapuivat Kotikoloon vain muutamaa minuuttia Jamesin ja Mariuksen jälkeen. Koululta ei lähtenyt sinä jouluna muita heidän sukulaisiaan kotiin jouluksi, koska he olivat sitä mieltä, että olivat liian vanhoja perhejouluun. Kotikolossa ei siis ollut niin kovaa vilskettä kuin monena vuonna aiemmin. Heitä oli vastassa äidit, isät, pikkusisarukset sekä isovanhemmat. He eivät olleet nähneet moneen kuukauteen ja sen huomasin molempien äitien reaktioista, kun he näkivät lapsensa. Hermione rutisti Rosea niin, että tytön täytyi pyytää äitiään lopettamaan, että saisi happea. Albus puolestaan punasteli, kun Ginny kohteli häntä kuin pikkulasta.
"Hei, kullat rakkaat!" Molly huudahti, kun vanhemmat olivat halailleet lapsiaan tarpeeksi.
"Te olette hassun näköisiä", Lily puolestaan hihitteli tulokkaille puoliksi kuorittu peruna kädessään.
"Miten niin?" Rose kysyi ihmeissään.
"Teillä on hassun väriset kaavut", Lily sanoi ja jatkoi perunan kuorimista. Rose oli tyystin unohtanut, että heidän suvussaan oli outoa, kun kaapu oli koristeltu hopealla ja vihreällä, eikä punaisella ja keltaisella. Rose ja Albus kantoivat tavaransa huoneisiinsa, Rose jakaisi huoneen Lilyn kanssa, kun Albus puolestaan nukkuisi veljensä seurassa. Jamesia ja Mariusta ei oltu kolmeen vuoteen päästetty nukkumaan samaan huoneeseen, koska poikien yöt olisivat menneet kepposten keksimiseen, eivätkä he olisi saaneet silmällistäkään unta.
Albus saapui vain muutama hetki Rosen jälkeen alas arkikaavussaan. Hän kuuli, kuinka Rose aloitti puhumaan isälleen.
"Isä, minulla olisi hieman kerrottavaa", Rose sanoi kiskoen isäänsä pois keittiöstä. Albus olisi halunnut kuunnella heidän keskusteluaan, mutta suunnitelma muuttui, kun hänelle annettiin lautaspino käteen. Hän joutui kattamaan pöytää Hugon kanssa.
"Mitäs?" Ron kysyi tyttäreltään, joka oli raahannut hänet olohuoneeseen.
"Minä… tuota…. olen joukkueessa", Rose takelteli.
"Missä joukkueessa?" mies kysyi ihmeissään.
"Minä pelaan huispausta", tyttö ilmoitti.
"Sinä teet mitä?" Ron oli varma, että oli kuullut väärin. Rose pelaamassa huispausta?
"Pelaan huispausta, minä olen etsijä", Rose sanoi heleällä äänellä hymyillen. Hetken Ron tuijotti hymyilevää tyttöä ymmärtämättä, mitä hänelle oli juuri sanottu. Kun hän vihdoin ja viimein ymmärsi asian oikean laidan innostui hän niin paljon, että lähti keittiöön kailottamaan muille juuri kuulemaansa uutista.
"Kuulitteko te? Minun tyttöni on etsijänä!"

Huoneessa olevat menivät hetkeksi hiljaiseksi, kunnes James sanoi huoneen toiselta puolelta:
"Kuultiin. Rose on yhden pelin voittanut, mutta minä olen aivan varma, että Seanin sekoaminen liittyi siihen oleellisesti. Kaikkien keskittyminen herpaantui silloin"
"Ei Rosen", Albus sanoi laittaen viimeisen lautasen paikoilleen.
"Kaikki Luihuiset huusivat Roselle ohjeita. Te huusitte sen kaverinne kanssa kuin heikkopäiset, vielä lujempaa kuin muut teidän katsomossa", James jatkoi voidellen leipäänsä.
"Kyllä sitä nyt serkkua pitää kannustaa", Ron sanoi taputtaen Albusta selkään.
"Kenen kanssa sinä kannustit Rosea?" Harry kysyi pojaltaan, joka oli istuutunut Rosen viereen pöydän ääreen.
Albus ja Rose katsahtivat toisiinsa. He olivat unohtaneet kertoa siitä, että olivat ystävystyneet pojan kanssa, josta heitä oltiin aiemmin kehotettu pysymään erossa.
"Meillä on muutakin kerrottavaa", Rose sanoi kurottaen omenan itselleen.
"Mitäs? Mihin sinä olet itsesi sotkenut? Et kai sinä ole ottanut veljestäsi mallia?" Harry katsoi Albusta tuimana.
"En ole sotkeentunut mihinkään. Enhän minä ole edes ollut jälki-istunnossa!" Albus puolusteli itseään.
"Mitä sitten?" Ginny kysyi puolestaan Harryn vierestä. James tirskahteli pöydän toisessa päässä veljelleen ja serkulleen.
"Mikä sinua, James, naurattaa?" pojan äiti kysyi.
"Te kyllä huomaatte kohta", James vastasi hymyillen.
"Niin, mitä teillä oli?" Harry jatkoi.
"Me olemme kavereita yhden ihmisen kanssa, josta te ette kai pidä", Albus sanoi osoittaen lauseensa isälleen ja Ronille.
"Miten niin?" Ron kysyi ihmeissään.
"No sinä sanoit, että minun pitäisi vältellä häntä", Rose muistutti isäänsä syksyisestä lauseesta ennen koulujunaan nousemista.
Ronilla raksutti hetken aikaa, ennen kun hän ymmärsi, mistä lapset puhuivat.
"Te olette tutustuneet Scorpiukseen", hän sanoi katsellen molempia lapsia vuorotellen.
Molemmat nyökkäilivät iloisina.
"Hän on meidän paras kaveri"

Aikuiset katselivat hetken toisiaan ihmeissään. Olisiko poika samanlainen kuin isänsä? Lapset lähtivät kuuntelemaan isoäitinsä seuraksi musiikkia jättäen loput aikuiset seisomaan vierekkäin keittiöön.
"Tuossa oli aika paljon tietoa yhdelle illalle", Harry sanoi katsoen lasten perään.
"Mikä tuossa nyt on niin kamalaa?" Ginny kysyi.
"Se, että he kaveeraavat Malfoyn lapsen kanssa?" Ron ehdotti nojaten seinään.
"Ei se ole kamalaa", Hermione puolestaan puuttui puheeseen.
"Onhan", Ron jatkoi kannassaan.
"Älä ala nyt inttämään. Antaa heidän nyt tutustua uusiin ihmisiin", Hermione sanoi hymyillen.
"Mutta... Poika on Malfoy", Ron oli varma, että saisi Harryn puolelleen, mutta ei saanut mieheen katsekontaktia, koska toinen katseli seinille nähtyään vaimonsa ilmeen.
"Antaa hänen olla vaikka Voldemortin jälkeläinen, niin sinä et sano sanaakaan siitä", Ginny ilmoitti veljelleen.
"Se tästä nyt vielä puuttuisikin", punahiuksinen mies naurahti kuivasti.
"Ole nyt vain iloinen vaikka siitä, että Rose pääsi joukkueeseen", Hermione sanoi lähtien lasten perään olohuoneeseen.
"Niin... Luihuiseen", mies vielä kuiskasi puoliääneen.
"Älä nyt tuostakin aloita", keittiössä vielä oleva Ginny sanoi kyllästyneenä.


~


Rose heräsi Lilyn ääneen. Tyttö hyppi iloisena pitkin huonetta uusi villapaita päällään.
"Katso, mitä minä sain!"
"Minä en ole vielä katsonut lahjojani", Rose mumisi tyynyynsä.
"No, nouse nyt ylös katsomaan!"
Rose totteli nuorempaa serkkuaan ja kampesi itsensä tutkimaan sänkynsä jalkopäätä. Hän avasi ensimmäisenä mummonsa paketin. Sieltä tuli esiin kauniin vihreä villapaita, jossa oli vihrein kirjailuin R. Tyttö pisti paidan päälleen ja katsoi seuraavaa lahjaa. Se oli Scorpiuksen paketti, minkä poika oli antanut hänelle juuri ennen heidän lähtöään. Hän avasi paketin ja löysi hienot huispaushanskat, juuri sellaiset, mistä hän oli pojille aiemmin syksyllä kertonut. Hän tutkaili muitakin lahjojaan ja epäonnekseen huomasi, ettei ollut vieläkään saanut luutaa lahjaksi. Hän ei kerennyt murjottaa, kun huoneeseen pelmahti James, Albus, Marius ja Hugo liian iso paita päällään.

"Mitä te saitte lahjaksi?" James uteli ensimmäisenä istuuduttuaan siskonsa sängylle. Rose näytti lahjansa, odotti että Lily sai kerrottua kaikista lahjoistaan ja sai kuulla poikien lahjat. He olivat saaneet paljon karkkia ja Marius oli saanut uuden pöllön, koska hänen oli kuulemma aika saada oma. Jokaisella oli tietysti uudet paidat päällään. Hugo oli epähuomiossa ottanut Mariuksen paidan päälleen, joka oli hänelle aivan liian iso. Heidän iloinen hetkensä rikkoutui siihen, kun he kuulivat paljon askelia alakerrasta. Hetken he istuivat aloillaan, mutta nopeasti uteliaisuus vei voiton ja jokainen huoneessa ollut ryntäsi alakertaan.

He eivät menneet olohuoneeseen asti, kun he kuulivat kuinka aikuiset puhuivat kiivaasti toisilleen.
"Et voi olla tosissasi!"
"Eihän noin voi käydä"
"Mistä sinä kuulit?"
"Perheen nuorin lapsi pääsi karkuun", mies sanoi vakaasti.
"Onko muu perhe kunnossa?" Harry puhui kuulostaen vakavalta.
"Ei tiedä vielä, me olemme juuri menossa sinne. Minä tulin vain ilmoittamaan, että sinun pitäisi kanssa tulla", mies jatkoi luultavimmin Harrya osoittaen.
"Hyvä, näemme siellä siis kohta", Harry sanoi.
Lapset kuulivat vain poksahduksen, eivätkä olleet oikein varmoja siitä, kenen kanssa heidän vanhempansa olivat puhuneet. He katselivat toisiaan ihmeissään, kukaan ei ollut ymmärtänyt muuta kuin sen, että lapsi oli päässyt jostain karkuun, missä hänen loppuperheensä oli vieläkin. Ginny melkein törmäsi lapsiin, kun oli tulossa keittiöön.
"Mitä te tähän aikaan olette hereillä?" nainen kysyi ihmeissään.
"Me kuulimme ääniä", James sanoi.
"Mihin isä lähti?", Albus puolestaan kysyi katsellen äitinsä selän taakse.
"Miksi hän meni?" Lily kysyi.
"Tavallinen työjuttu vain", Ginny toppuutteli lapsiaan, jotka ihmettelivät isänsä äkillistä katoamista.
"Miksi te sitten kuulostitte niin pelokkailta?" Lily jatkoi mennen istumaan keittiön pöydän ääreen.
Ginny ei osannut vastata lasten kysymyksiin. Viimeksi hänellä oli ollut samanlainen olo 19 vuotta aiemmin. Harry oli ollut monta vuotta aurorina, eikä häntä koskaan aiemmin ollut pelottanut miehensä puolesta. Lapset odottivat vastausta, mutta ainut, mitä he saivat vastaukseksi oli hiljaisuus. Hermione tuli myöskin huoneeseen ja passitti lapset tekemään aamupalaa.


~


Illalla, kun Harry vihdoin ja viimein palasi olivat kaikki häntä vastassa. Lapset siitä syystä, että he halusivat tietää sen, miksi mies oli alunperin edes lähtenyt, aikuiset puolestaan olivat huolissaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta perheestä. Kukaan ei liikkunut paikoiltaan ennen kuin Harry istahti sohvalle Ginnyn viereen ja aloitti puhumisen.
"Perhe on kun..."
"Voisitkos sinä millään aloittaa ihan alusta ja kertoa, kuka se mies tänään aiemmin oli?" James keskeytti isänsä, mutta pojasta huomasi heti, ettei hän pahalla sitä tarkoittanut, hän oli vain niin utelias. Hetken mies katsoi poikaansa ihmeissään, kunnes jatkoi:
"Yhden perheen kimppuun hyökättiin tänään ja minulle tultiin tänään aiemmin ilmoittamaan siitä"
"Ovatko he kunnossa?" Hermione kauhistui.
"Kuten olin äsken sanomassa, he ovat kaikki kunnossa", Harry sanoi pienen keskeytyksen jälkeen.
"Mitä heille tapahtui?" nainen jatkoi hieman helpottuneena.
"Ei mitään", mustahiuksinen mies totesi.
"Ei mitään?" kysyi puolestaan Ron takan vierestä.
"Niin, heitä pidettiin panttivankeina koko päivän ajan"
"Mitä ne pahat tyypit sitten tahtoi?" Lily kysyi silmät suurina.
"He eivät halunneet mitään"
"Eihän tuossa ole mitään järkeä", Ginny pyöritteli päätään ihmeissään.
"Me säikähdimme, kun talon yläpuolelle ilmestyi pimeyden piirto illan aikana"
Lapset eivät yhtään ymmärtäneet, mistä heille puhuttiin.
"Mutta kaikki ovat siis kunnossa?" punahiuksinen nainen vielä tarkisti.
"Joku ääliö näköjään vain pilaili", Harry tuhahti.
"Toivotaan, ettei kukaan muu saa päähänsä tehdä samanlaista temppua"

Lapset olisivat halunneet jäädä kuuntelemaan aikuisten puheita ja saada tietää enemmän merkistä, joka kauhistutti vanhempia niin paljon. Heidät kuitenkin passitettiin yläkertaan ilman minkäänlaista mahdollisuutta inttää vastaan. He menivät kaikki Albuksen ja Jamesin huoneeseen, koska se oli lähinnä portaita. He saivat salakuunneltua muutaman lauseen ennen kuin Hermione taikoi olohuoneen ympärille loitsun, minkä takia he eivät saaneet selvää mistään, mitä alhaalla sanottiin. Lapset tyytyivät kohtaloonsa ja aloittivat jälleen lahjojensa vertailun.

Albus ja muut palasivat kouluun juuri uudenvuoden jälkeen, koska Rose halusi mennä tekemään rästiin jääneet läksynsä. Monen marinan kautta myös muut lähtivät heidän mukanaan koululle, sillä  vanhemmat olivat sitä mieltä, ettei heitä voinut päästää kahdestaan sinne. He olivat alkaneet käyttäytyä lapsiaan kohtaan erittäin suojelevasti sen jälkeen, kun olivat kuulleet hyökkäyksestä Tylyahossa. Albus manasi serkkuaan vielä Tylypahkassakin. Hän olisi halunnut jäädä vielä lomailemaan. Koulu oli aina koulu, vaikka vielä olikin loma.


~


Scorpius palasi kouluun muutamaa päivää toisia myöhemmin. Hän oli ollut autuaan tietämätön koko hyökkäyksestä, joka puhutti lähes jokaista koulun oppilasta. Se oli tapahtunut niinkin lähellä kuin Tylyaho. Hänelle törkättiin pino lehtiä käteen, kun hän kysyi, mistä kaikki muut höpisivät.

Sinä iltana poika luki kaiken edellisestä sodasta ja siitä kuinka pimeän piirrot olivat ilmestyneet talojen päälle, kun perhe oli murhattu ja siitä, miten sota oli loppunut. Hän myöskin luki, kuinka joulupäivänä pelätty merkki oli ilmestynyt yhden talon päälle Tylyahossa.

Hän katsahti lehdet luettuaan Albukseen, joka yritti tehdä itsestään mahdollisimman pienen Rosen selän takana, eikä halunnut osallistua keskusteluun siitä, kuinka hänen sukunsa oli ollut sodan keskipisteessä. Kaikki puhuivat lähes kahdenkymmenen vuoden takaisesta sodasta ja siitä, kuinka se oli loppunut Tylypahkassa. Rose ei jaksanut kuunnella ihmisten teorioita ja kertomuksia siitä, kuinka kaikki oli edennyt. Hän oli joskus lapsena kuullut, mitä oikeasti oli tapahtunut ja totta puhuakseen se oli hänelle se ja sama, siitä oli sentään niin kauan.

[Amy Malfoy]

Oi Jatkoaaa!!!! uuu-uu Halloween!! =)

Olen koko päivän odottanut, että Fini alkaisi tomimaan ja pääsisin lukemaan keskeneräisiä ficcejä ja aloittamaan uusia, ja sitten laitoit jatkoa, ja pelastit päiväni!!!

Tämä osa oli todella hyvä, taas kerran Ron oli oma hölmö itsensä, ei se aina ole like father like son, Scorpius ei ainakaan heti vaikuta siltä =)
Kun kerroit siitä, että jonkun perheen kimppuun oli hyökätty ja lapsi vain pääsi pakoon, minulle tuli heti mieleen Malfoyt, että Scorpius olisi päässyt pakoon ja muu perheestä olisi tuhottu tai muuta semmoista...
Mutta jatkoa toivon taas todella pian, tästä tuli nyt vaihteeksi taas lyhyt, mutta ei voi mitään jos ei aivokapasiteetti tällä hetkellä toimi...

~Amy

[jossujb]

Jatkoa jeah!

Kivempi lukea näin lyhyempi kappale kerralla, eikä koko ficciä yhdeltä istumalta, pystyy keskittymään rauhassa, eikä tule runsaudenahdistusta

Minua itseäni ihastutti se, kuinka vanhoja tuttuja henkilöitä, kuten Ronia, Ginnyä ja Harryäkin pääsi nautimaan enemmän tässä osassa. Tuli selainen myötäelämisen tunne, kun uusi sukupolvemme ei oikeastaan tiennyt Pimeästä piirrosta ja muista asioista paljoakaan. Vaikka itse nyt tiesi kuinka vakavia sellaiset asiat ovat, olin ihan kiini Rosen, Albuksen ja Scorpiuksen maailmassa, etä itseäkin pelotti/jännitti kuten heitä varmatenkin. Eli ainakin olet saanut henkilöihin sen verran syvyyttä, että heistä välittää.

Ja niistä vanhojen potterhahmojen ihkutuksesta:

Malfoyden vanha kartano oli kolkko paikka, missä Scorpius oli joutunut olemaan kesiään nuorempana. Hän oli viettänyt kesät tutkien paikan salakäytäviä ja tyrmiä. Kirjastoon hänellä ei ollut koskaan ollut asiaa, sillä se paikka oli pelkästään hänen isoisänsä aluetta. Edes pojan isä ei kovin mielellään sinne mennyt.

Luciuksella taitaa olla jokinlainen pitkäaikainen moraalikrapula/angsti päällä? Vai onko sittenkään... kuitenkin oli kiva löytää viittaus Luciukseenkin .

Nyt ei tule kyllää yhtään tämän parempaa kommenttia. Kiitos nyt taas lukukokemuksesta.

jjb

[Lallu]

Amy Malfoy: Kiva kuulla, että Ron miellytti, koska sitä oli kiva kirjoittaa. Pitäähän sitä nyt aina jonkun hieman sählätä.    Kiitos taas kerran tooooodella paljon sinulle!

jossujb:

olin ihan kiini Rosen, Albuksen ja Scorpiuksen maailmassa, etä itseäkin pelotti/jännitti kuten heitä varmatenkin. Eli ainakin olet saanut henkilöihin sen verran syvyyttä, että heistä välittää.

Jei! Mulla on senverran selvät kuvat niistä omassa päässäni, että se taitaa näkyä tuosta teksistäkin..    ja kyllähän Luciukseen on pakko ainakin viitata jossain vaiheessa. Se kyllä tulee noissa seuraavissa vuosissa (ainakin yhessä) olemaan hieman enemmän esillä. Kiitos taas sinullekin ihan todella paljon!!


Tässä osassa on neljä rääpälettä, eli siis pieniä pätkiä keväästä. Syy tähän on se, että halusin pitää tämän kaheksanosasena ja sen takia mennään aika vauhdilla.


7. Kevät

Tammikuu

Scorpius ja Albus seisoivat koulun pihalla katsellen korpinkynsien joukkiota, joka seisoi pienen matkan päässä. Pojat näkivät, kuinka vanhemmat luihuiset heittelivät lumipalloilla ekaluokkalaisia puuskupuheja ja naureskelivat, kun yksi poika ei ymmärtänyt, mistä hänen päähänsä lensi lunta. Vanhemmat luihuiset nauroivat katketakseen puun takana, jotta poika ei tulisikaan saamaan selville, kuka häntä oli heittänyt.
"Tuo on kyllä aika ilkeää", Albus sanoi, kun nauramiseltaan kerkesi.
"Sinä kuulostat aivan Roselta"
"Enhän"
"Kyllähän. Ei yksi lumipallo ole vaaraksi kenellekään"
"Mutta ei se ole kivaakaan saada lumipallosta päähän"
Mitään sanomatta Scorpius kyykistyi kauhoakseen käsiinsä lunta. Vaaleahiuksinen poika pyöritteli käsissään olevasta lumesta lähes symmetrisen pallon.
"Katso", Scorpius sanoi ja heitti pallon korpinkynsiä päin. Albus katsoi pallon lentoa silmät suurina. Valkoinen pallo löysi kohteensa helposti ja mätkähti jonkun tytön päähän. Ennen kuin tyttö kerkesi kääntyä, huusi Scorpius vieressään seisovalle pojalle:
"Juokse!"
"Mitä?"
"Se ei osunut korpinkynteen", Scorpius sanoi ja lähti juoksemaan.

Albus jäi seisomaan paikoilleen ymmärtämättä, mitä toinen poika oli juuri hänelle sanonut. Hän katsoi juoksevan pojan perään ja käänsi katseensa sitten takaisin lumipallon uhriksi osuneeseen tyttöön. Jos hänen silmänsä olivat aiemmin olleet suuret, nyt ne olivat ainakin lautasen kokoiset.
"Al!" kuului vihainen ääni Rosen suusta.
"En se ollut minä", Albus huusi, kun tajusi keneen lumipallo oli osunut.
"Albus Severus Potter!"
"Ei sen pitänyt osua sinuun", poika vielä yritti huutaa vihaisen näköiselle tytölle.
"Tätä sinä kadut!"
"Se oli Scorpius", Albus huusi puolustuksekseen ennen kuin lähti vaalean pojan perään. Rose nosti maahan tippuneen piponsa, laittoi sen päähänsä ja lähti tarmokkaana seuraamaan linnan suuntaan juossutta serkkuaan.




Maaliskuu

Kolmikko istui oleskeluhuoneessa tehden läksyjä. Kukaan heistä ei huomannut, kuinka Lucretia oli yhtäkkiä seisomassa Scorpiuksen edessä.
"Hei", tyttö odotti hetken aikaa vastausta, muttei sitä kuitenkaan saanut. Hän istahti Scorpiuksen viereen ja alkoi höpöttämään:
"Me tulemme kylään teille kesällä"
"Nyt on maaliskuun ensimmäinen päivä", Scorpius katsahti vieressään istuvaa tyttöä ihmeissään.
"Niin on", tyttö pyöritteli silmiään, eikä ymmärtänyt, miten kyseinen kuukausi liittyi mihinkään.
Rose tirskahti kirjansa takaa.
"Mitä?" Lucretia siirsi katseensa kirjan taakse kätkeytyneeseen Roseen.
"Hyvä kohta tässä kirjassa", Rose hihitteli. Lucretia katsoi hieman tarkemmin kirjan kantta ja hymähti:
"Se kertoo maahissodista. Ei siinä ole hyviä kohtia"
Rose hytkyi tuolillaan, eikä kyennyt sanomaan mitään.

"Niin siis me tulemme kesäkuun lopulla teidän kartanoonne", Lucretia jatkoi aivan kuin kukaan ei olisi häntä keskeyttänytkään.
"Jaa. Onko minun pakko olla paikalla?" Scorpius kysyi puolitosissaan.
"Totta kai on!"
Albus oli istunut hiljaa paikoillaan, muttei voinut itselleen mitään; hänkin tirskahti, mutta peitti sen yskähdykseksi.
"Miksi sinä suunnittelet kesää jo nyt?" Albus ei malttanut olla kysymättä.
"Täytyyhän elämää suunnitella, eikö niin? Scorpius?" mustahiuksinen tyttö tokaisi.
"Min… Minun täytyy nyt mennä", vaaleahiuksinen poika sanoi ottaen pergamentin ja sulkakynän mukaansa, ja katosi oviaukosta.
"Mikä ihme hänelle tuli?"
"Ei voi tietää. Mitäs muita suunnitelmia sinulla on kesäksi?" Albus kyseli katsahtaen vieläkin kirjansa takana hytkyvään serkkuunsa.
"En ole vielä suunnitellut", Lucretia ilmoitti ja jätti kaksikon hihittelemään kahdestaan. Scorpius oli marssinut suorinta tietä Pöllölään pergamenttinsa kanssa ja oli kirjoittamassa vanhemmilleen vihaista kirjettä; hän ei halunnut vapaa-aikanaan olla missään tekemisissä Lucretian kanssa.




Huhtikuu

"Albus! Odota", Neville huudahti tunnin jälkeen pojalle, joka jäi ihmeissään seisomaan paikoilleen.
"Niin?" poika kysyi opettajaltaan.
"Sinähän olet kiinnostunut yrttitiedosta?"
"Juu", Albus nyökytteli.
"Haluaisitkohan auttaa minua järjestämään kasvihuone kolmosta?"
"Mikä ettei", poika sanoi iloisesti.
"Voit pyytää Rosea ja Scorpiusta mukaan. Et taida tuntea ketään muuta niistä oppilaista, joita olen pyytänyt", Neville vielä sanoi hymyillen.

Albus näki silmiensä edessä, kuinka Scorpius oli saanut syvän haavan unohdettuaan olla varovainen alruunoiden kanssa. Sen jälkeen poika oli meinannut lopettaa koko kyseisen aineen opiskelun, mutta Rose oli saanut mököttävän pojan järkiinsä. Rose puolestaan yritti olla kiinnostunut kyseisestä aineesta, mutta Albus oli yhdellä oppitunnilla joutunut herättämään serkkunsa, joka nuokkui unen ja valveen välillä vaarallisten lihansyöjäkasvien vieressä. Albus naurahti ääneen ehdotukselle, että hän ottaisi kaksikon mukaansa.
"Minä taidan tulla yksin"
"Miksi ihmeessä?" Neville kysyi ihmeissään.
"He eivät oikein ole kasvien ystäviä"
"Hyvä on. Tule kasvihuoneen eteen lauantaina kello 12"

Albus nyökkäsi ja lähti etsimään muita oppilaita. He olivat luultavimmin pesemässä itseään alruunoiden jäljiltä. Rose oli kirkaissut ja melkein lähtenyt kesken tunnin, kun yksi teini-ikäinen altruuna oli sylkäissyt tytön hiuksiin. Scorpius oli puolestaan edellisellä tunnilla kiroillut ääneen, kun oli joutunut kyseisten kasvien kanssa työskentelemään ja olikin kohdellut omaa alruunaansa hieman kovakouraisesti.

Hän löysikin kaksikon odottamasta häntä suuren salin edestä. He ohittivat Albuksen puheet kasvihuoneen järjestämisestä olankohautuksella. Scorpius myöskin värähti inhosta, kun kuuli mitä Albus menisi tekemään seuraavana lauantaina. Häntä ei vapaaehtoisesti niiden kasvien lähelle saisi edes kidutuskirouksella uhaten.




Toukokuu

"Te olette aivan säälittäviä", Rose huudahti nähdessään serkkunsa ja Scorpiuksen.
"Emmehän ole", Albus sanoi katsomatta serkkunsa suuntaan.
"Me emme nähneet kaikkia ohjeita", Scorpius puolestaan sanoi.
"No se nyt on taas ihan teidän oma ongelmanne", tyttö puuskahti istahtaen Scorpiuksen sängylle.
"Mistä me olisimme voineet tietää, että se räjähtää?" Scorpius jatkoi tapittaen Rosea.
"No nyt ainakin tiedätte, mitä siitä seuraa, kun ei lue ohjeita", tyttö vielä sanoi.
Scorpius mumisi jotain, mihin Rose ei jaksanut edes reagoida. Hän oli tullut katsomaan ystäviään sairaalasiipeen, minne he olivat joutuneet aiemmin päivällä tapahtuneen räjähdyksen seurauksena. Pojat olivat toimineet parina liemien tunnilla ja olivat keskittyneet enemmän pelleilemiseen kuin ohjeiden lukemiseen. Opettajana sekä Luihuisen tuvanjohtajana toimiva Daphne Greengrass oli rokottanut kummaltakin pojalta kattilan räjähdettyä 50 pistettä ja passittanut tuskaisen näköiset pojat palovammoineen sairaalasiipeen. Rose oli odottanut poikien palaavan heti seuraavalle tunnille, mutta kun heitä ei kuulunut edes päivälliselle, oli tyttö lähtenyt katsomaan, kuinka pahasti heihin oli sattunut.

"No kuitenkin. Minä toin teidän läksynne", Rose ilmoitti ja kaivoi molemmille pojille pergamenttia ja sulkakynän.
"Niinpä tietysti", Scorpius naurahti kuivasti.
"Tämä teidän sähläilynne ei vaikuta mitenkään teidän kykyynne tehdä läksyjä", tyttö sanoi nousten vaalean pojan sängyn reunalta seisomaan.
"Niinkö?" Scorpius inahti ja osoitti oikeaa kättään, joka oli siteiden peitossa.
"Sitten sinä kirjoitat vasemmalla kädellä"
"En minä osaa", vaalea poika huudahti.
"Kannattaisi sitten varmaan harjoitella", sänkyjen välissä seisova tyttö sanoi tiukasti.
"Ja minä kun joskus ihmettelin, mitä sinä teet Luihuisessa", Scorpius pihisi tuijottaen läksyjään.
"Mitä sinä tuolla tarkoitat?"
"En mitään", poika huokaisi ottaen sulkakynän vasempaan käteensä.
Rose istahti vielä hetkeksi serkkunsa sängylle juttelemaan tumman pojan kanssa. Scorpiukseen hän ei luonut katsettakaan koko aikana, vaan jätti pojan omaan yksinäisyyteensä kirjoittamaan vasemmalla kädellä. Juuri ennen tupaan lähtemistään Rose kuitenkin ojensi Scorpiukselle tavallisen näköisen sulkakynän.
"Mitä minä tällä teen?"
"Se kirjoittaa kaiken, mitä sinä sanot."
"Häh?"
"Katso vaikka", tyttö osoitti sormellaan pojan sängyllä olevaa pergamenttia.
Scorpius laski katseensa pergamentille, johon oli ilmestynyt selvällä käsialalla sanat "Mitä minä tällä teen" ja "Häh". Poika ei osannut sanoa mitään, hän vain tuijotti hymyilevää tyttöä.
"Ole hyvä vaan", Rose sanoi ja jätti pojat potemaan sänkyihinsä lähtien itse takaisin tyrmiin.

[jossujb]

Jatkoa, eli liput salkoon ja hurraa huutoja!

Vallan ihastuttava tapa joudutta tapahtumia lyhykäisten kukausitarinoiden muodossa, tuovat henkilöihin lisää syvyyttä, mutta pästää sitten kuitenkin itse juonesakin sitten eteenpäin jatkossa. Ja kuinkakohan mahtaa käydä kun kesällä Scorpius tuo kavereita kylään...

Joka ikinen pätkä oli omalla tavallaan todella ihana pikku kokonaisuus, joista olisi ehkä halunnut tietää lisääkin, mutta toisaalta oma täydentäminen oli mös antoisaa. Nyt alkaa jo meikälaiselle muotoitua lempihenkilö, ja se taitaa olla pikku Scorpius. Jotenkin niin mukava poika, varmasti Draco on hyvin yrittänyt poikaansa kasvattaa, mutta hänen käyttäytymisessä näkyy kuitenkin epävarmuuta ja huolia, johtuen varmasti suvún menneisyydestä. Mutta ei sillä, Rose ja Albus ovat myös oikein mukavia henkilöitä, ja niin ovat muutkin. Mutta ainahan sitä johonkin samaistuu.

Kiitos nyt tästäkin lukukokemusta, unohtaa ikävät asiat uppoutuessa pikku sankarien seikkailuihin... ja unohtaa myös sen surkean ruotsin esseen johta kärsitään vielä huomenna... kiitos siis sinulle siitä.

Kittäen: jjb

(Kato, kato, sain melkein jopa rakentavaa aikaiseksi )

[Amy Malfoy]

Jei Jatkoa!!!
En ehtinyt aikaisemmin tulla, kun on ollut kiireitä, mutta nyt pääsin sitten koneelle (kello on puoli yksi yöllä) ei väsytä kauheasti, mutta siltikään en varmasti saa aikaiseksi suuren suurta kommenttia.

Nämä oli mukavia, lyhyitä tarinoita kuukausista, oli tarpeeksi tietoa jotta pysyisi mukana, mutta toki olisi voinut olla pidempikin (koska pidän pitkistä jatkoista) ja nuorten elämä käy joka luvussa yhä kiinnostavammaksi.
Luciuksesta ja Malfoyn perheestää odotan yhä lisää tietoa ja ehkäpä jotain pientä kinaa isä-poika-isoisä välille (hym, hym)

Mutta seuraavaksi tuleekin kait jo toinen vuosi? Huhuh! Kylläpä mennään vauhdilla, mutta se on vain hyvä asia, koska en malta odottaa sitä, kun Al, Rose ja Scorpius ovat jo vähän vanhempia =)

Mutta taas kerran pyytelen jatkoa ja innolla odotan uutta vuotta alkavaksi! (joskin toivottavasti kerrot jotain kesästäkin!)

~Amy

[Marjuca]

HEIHEIHEIHEi! Olen ollut koko viikon poissa finistä jonkun ihmeen vian takia ja sillävälin tänne on tullut jatkoa, jeee!
Pidän ihan hirmuisesti tästä ideasta ja etenemisestä. Rosen ja Scorpiuksen välillä on ihan selvästi jotain  Pidän Scorpiuksesta paljon, mielenkiintoinen tyyppi (varmaan perinyt isänsä koko olemuksen )
kahdessa viimisimmässä osassa, jotka nyt vasta luin, oli paljon todella hyviä kohtia. Kaikista kohdista en edes ymmärrä, että miksi niistä pidin mutta ei kai sen nyt ole väliä?: D

"Niin siis me tulemme kesäkuun lopulla teidän kartanoonne", Lucretia jatkoi aivan kuin kukaan ei olisi häntä keskeyttänytkään.
"Jaa. Onko minun pakko olla paikalla?" Scorpius kysyi puolitosissaan.
"Totta kai on!"

Ihan samanlaisia ku vanhempansakkin!
Tuo Pansyn tyttäristä kertominen (Pansyn reaktio ym.) oli muuten hyvä, toi vähän syvyyttä heihinkin.

Hän oli viettänyt kesät tutkien paikan salakäytäviä ja tyrmiä. Kirjastoon hänellä ei ollut koskaan ollut asiaa, sillä se paikka oli pelkästään hänen isoisänsä aluetta. Edes pojan isä ei kovin mielellään sinne mennyt.

Aistini terästäytyivät heti kun tuli pienikin viittaus Luciukseen:'D
Sano, oi sano, että kuulemme Luciuksesta jossain vaiheessa?  (vahvasti kyllä epäilen, että emme taida kuulla, mutta toivoa saa! )

Todella hyvää tekstiä. Jollakin tavalla yksinkertaisen tyylikästä, mutta ei sitten kuitenkaan liian yksinkertaista tekstiä. Jatkan tyksimistä ja odotan jatkoa!

Hudith