Muistuttaako elämäsi välillä jotain tiettyä sarjaa/elokuvaa/kirjaa?

[Inu-Chan]

Joo... että tällaisen aiheen menin tänne aloittamaan... En ole varma, kuuluuko tämä tänne vai tylyahoon, joten saa toki siirtää, jos olen vahingossa pistänyt väärään paikkaan.
Niin, mutta asiaan. Meillä kaikilla on joskus hetkiä, jolloin satumme katsomaan/lukemaan lempi sarjaamme ja huomaamme yhtäkkiä, että joku hahmo muistuttaa aivan itseämme tai tilanne on aivan samanlainen. Eli onko sinulla ollut tällaisia hetkiä?
Itse olen parhaillani katsomassa animesarjaa, jonka päähenkilö on kuin suoraan minun pohjaltani tehty. Luonteissa on paljonkin eroa, mutta se hahmo pitää todella paljon kirjoista, kuten minäkin, hän on joskus vannonut valan, ettei ikinä rakastu, kuten minäkin joskus ja hän on rakastanut kaksi kertaa samaan tyyppiin aivan kuten minäkin. Sillä hahmolla on jopa samanväriset hiukset kuin minulla!
Hahmo on Ritsu Onodera Sekai ichi hatsukoi-nimisestä yaoi sarjasta. Satuin tänään katsomaan ovan kyseisen hahmon ja hänen semensä nuoruudesta. Ei herran jestas.
Ritsu käyttäytyy ihastuneena aivan samalla lailla kuten minäkin, eli tuijottelee kiintymyksensä kohdetta ja käyttäytyy todella hermostuneesti tämän seurassa (eikös me kaikki?)
Ja sillä semellä sattui vanhemmat eroamaan viimeisenä yläaste- tai lukio vuonna niinkuin minun poikaystäväni kanssa. Näillä kahdella on myös joitain samoja piirteitä keskenään.
Mutta, kertokaa, jos teillä on ollut tällaisia kokemuksia.

[Scaramouche]

Voi, näitä hetkiä on ollut monia!

Viimeksi Gleetä katsoessani (vaikka en ole raskaana tai omista kahta homoisää tai mitään muuta tällaista mitä sarjassa esiintyy) huomasin samaistuvani erittäin vahvasti Mercedeksen rooliin: en ole mikään laiha ja joudun jatkuvasti vakuuttelemaan itselleni että olen kaunis juuri sellaisena kuin olen. Kaiken lisäksi ensimmäinen vakavasti otettava ihastukseni osoittautui homoksi. Erittäin osuvaa.

[Tinppa]

Onhan näitä tullu vastaan minullekin. Olen kova Kummeli- ja Kumman kaa -fani, ja kummastakin löytyy hahmoja, joista löydän jotakin samankaltaista itseni kanssa joissakin tilanteissa.

Kummelista tunnen välillä olevani kuin Speedy ja Saku, jotka ovat siis nämä hölmöt hevimiehet. En itse koe olevani hevari, mutta meitä yhdistää pitkät letit, silmälasit ja se hölmöys. Speedy ja Saku eivät aina tajua kaikkea, kuten en minäkään ihan aina. Lisäksi meitä yhdistävä tekijä on se, että letti on aina välillä jossakin, ruuan joukossa tai auton oven välissä tai jossakin.

Kumman kaa -sarjasta tunnen samaistuvani Vesaan. Välillä kyseistä sarjaa katsoessani tuntuu, että saatan juuri tietää miltä Vesasta tuntuu ja niin edes päin. Välillä on itsellenikin tullut vastaan tilanteita, joissa olen tuntenut olevani kuin Vesa.

[Caelai]

Samaistun tosi moneen niin sarjaan kuin leffaan ja kirjaankin. Yleensä ne menee niin, että mihin olen sillä hetkellä koukussa, niin siihen myös tempaudun ja samaistun, kuten Skins. Olin kauhea Skins-fani ja pikkuhiljaa aloin samaistumaan Effyyn. Masentuneisuudessa, huolettomalla elämäntyylillä, ym. The OC:n Marissaankin samaistun tosi usein perheongelmiensa ja rakkauspulmiensa takia. On yllättävää ja jokseenkin pelottavaa kun tajuaa, että "hei, mulla ja tolla on melkein samanlaiset elämät ja ajatukset!"

[hymykuoppa]

Mun elämän kaks viimestä vuotta on ollu kyllä kun suoraan Frendeistä. Että tuosta vaan mennään naapuriin ja tyyliin heidän jääkaapilleen, vaikka naapurit ei olisi kotona! Asuntolan meininkiä itä-suomesta, terve Mutta mä oon rakastanu niitä kahta vuotta, ovat olleet ihan loistavia. Keskellä yötä joku saattanut tulla koputtamaan ovelle ja pyytää keittää kahvit, tullut avoimesta ovesta sisälle, heittäytynyt sängylle ja alkanut sepostamaan jotain paskaa ja näin. Itsekin on tullut tehtyä sitä, että olen marssinut naapurien avoimesta ovesta sisään, mennyt jääkaapille, ottanut ketsuppia/maitoa/etc. ja mennyt takaisin omaan kämppään.

Illalla/aamulla on saattanut sukkasillaan mennä naapuriin katsomaan telkkaria, syömään yhteistä aamupalaa tai muuten vain jauhamaan paskaa. Monet yöt ollaan valvottu yhdessä ja puhuttu henkeviä, heitetty vaan läppää ja näin. Tykkään ihan hirveästi, ja nyt harmittaa kun ne kaks vuotta ovat ohitse. Viimeisin vuosi oli etenkin rakkautta.

[flawless]

hymykuoppa, kuulostaapa ihanan yhteisölliseltä ja rennolta! ❤️

Mun elämä ei kyllä muistuta mitään tv-sarjaa. Mikä on ehkä ihan hyvä, koska katson aika paljon true crime -dokkareita ja fiktiivisiä rikossarjoja, niin se olisi ehkä aika kurjaa jos niihin löytäisi jotain samaistumispintaa, että hyvä näin toisaalta! Joihinkin hahmoihin tulee kyllä välillä samaistuttua, ei välttämättä samankaltaisuuden mutta sellaisen henkisen yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi. Olen luonteeltani empaattinen, joten asetan itseni hirmu herkästi joidenkin hahmojen mielentilaan. Tämä on varmaan myös syynä sille, miksi parun aina telkkarille

Kummelista tunnen välillä olevani kuin Speedy ja Saku, jotka ovat siis nämä hölmöt hevimiehet.

No ehkä näiden elämään mä voisin samaistua! Sitä paitsi mun elämä on muutenkin kuin Kummelit, koska mies heittää koko ajan jotain sietämätöntä Kummelit-läppää. Se on katsonut ne niin moneen kertaan, että välillä alkaa kesken keskustelun vaan lainaamaan kokonaisia kohtauksia ulkomuistista ja hörisemään omalle nokkeluudelleen. Ja tonnin seteli -Kummelimeemiin kyllä samaistun useinkin päivittäisessä arjessani, se on tismalleen mun ilme aina jos asiakaspalvelutilanteessa asiakkaan roolissa oleva heittää jonkun vitsin jolle ei yhtään tee mieli nauraa tai sanoo jotain epäkohteliasta tai muutoin yleistyperää

[Remoteness spectator]

En sanoisi, että oma elämäni muistuttaisi mitään tiettyä leffaa, sarjaa tai kirjaa, mutta toisinaan tulee sellaisia hetkiä, joissa tuntee ikään kuin elävänsä jonkinlaista elokuvaa tai tarinaa Elämässä kun tapahtuu sellaisia hassuja juttuja - esimerkiksi saattaa erikoisten käänteiden kautta päätyä jonnekin yllättävään paikkaan, tai yhtäkkiä löytää itsensä samoista piireistä vaikkapa julkisuuden henkilöiden kanssa. Sellaista, mitä ei olisi ikinä osannut kuvitellakaan, ja joka on aiemmin tuntunut varsin etäiseltä. Sellaisesta syntyy aika surrealistisiakin fiiliksiä. Välillä sitten on kauniita ohikiitäviä ja silmiä avaavia hetkiä, jotka voisivat olla vaikkapa jostain kirjasta. Ei se elämä onneksi aina ole vain kurjaa, harmaata puurtamista. Maagisiakin hetkiä löytyy, vai mitä? Kirjoitamme kaikki täällä maan päällä omaa tarinaamme...