Viskinhuuruisia toivon pilkahduksia (K-11, Harry/Stan)

[Vanilje]

Nimi: Viskinhuuruisia toivon pilkahduksia
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: K-11
Genre: drama, angst, romance, h/c, tuplaraapale
Paritus: Harry/Stan
Rowling omistaa hahmot, minä vaan lainailen saamatta taloudellista korvausta.

A/N: Tällä tuplaraapaleella saan korkattua Vuosi raapalehtien III -haasteen, jee! Tämä  ficci sijoittuu jonnekin velhosodan päättymisen jälkeen. Stan on kokenut kovia sodan aikana ja hänen elämänsä ei ole aivan parhaassa jamassa. Hahmojen luonteista en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, että onko miten IC, tämä kun oli aikalailla tajunnanvirtaa. Mutta eiköhän tässä ollu kaikki mitä halusin sanoa. Päästän teidät lukemaan. Toivottavasti tykkäätte.
Haasteita: FF100 (031. Auringonnousu), Kerää kaikki hahmot (Stan Pikitie), Genrehaaste vol. 2 (draama), Slash10, Rare10,  Ficlet300 (223. Uupumus), Vuosi raapalehtien III



Harry havahtuu oven kolahdukseen. Makuuhuoneen ikkunan takana on vielä hämärää. Sängyn toinen puoli on tyhjä. Harry kompuroi ylös peiton alta, vetää aamutakin ylleen. Hiljaa hän lähtee laskeutumaan portaita alakertaan. Seinäkello tikittää, kello on vasta neljä. Hiljainen huokaus.

Eteisessä hieman nuhjuisen näköinen mies hoippuu ja istahtaa lopulta lattialle nojaten seinään. Harry astuu lähemmäs, käy toisen viereen istumaan. Ilmassa leijuu viskin haju, Stan on taas juonut. Vaikka kaikilla on ollut vaikeaa velhosodan jälkeen, on silti rankkaa katsoa toisen tuskaa vierestä. Se on jotain sellaista mitä ei voi käsittää. Pelko on saanut ihmisen rapistumaan, kuihtumaan.

”Kuules Harry, paljonko kello on?”

Harry kääntyy miestä kohti, ei vastaa mitään. Vetää vain takin tämän päältä. Hän kohtaa harmaat silmät. Niiden takaa heijastuu kipua, väsymystä. Harry kumartuu lähemmäs, painaa huulensa toisen huulia vasten. Suudelma maistuu viskille, ehkä karvaallekin. Silti siinä on pehmeyttä. Huulet liikkuvat hitaasti toisiaan vasten, Harry tuntee toisen rentoutuvan. Hetkeen ei kuulu muuta kuin seinäkellon hiljainen tikitys. Sydämet lyövät äänettömästi samaan tahtiin. On kovin lämmin, kipu tuntuu kaikkoavan hetkeksi kuin keveänä savuna ilmaan.

Kun viimein he kaksi irrottautuvat suudelmasta, näkee Harry Stanin silmissä jotain uutta. Pienen pilkahduksen, toivoa jostakin paremmasta. Aika parantaa haavojaan.

Harry lähtee viemään toista makuuhuoneeseen. Ikkunan takana aurinko on juuri alkanut nousta.

[Carolynne]

Tämä oli tosi mielenkiintoinen ja kaunis ficci, onneksi onnistuin bongaamaan sen kommenttikampanjasta! Paritus oli myös tosi mielenkiintoinen: Harrysta on aina ihana lukea, mutta Stania en ole tainnut ficeissä nähdä ikinä. Hahmo kuitenkin herätti jo kirjoja lukiessa uteliaisuuteni, kun hänen kohtalonsa jäi osittain epäselväksi: päättelin hahmon olleen esimerkki siitä, miten Voldemort keräsi kannattajia Imperius-kirouksella, mutta en ole varma vahvistettiinko sitä koskaan tai kerrottiinko miehen myöhemmistä vaiheista mitään. Tässä olit upeasti ottanut huomioon sen, kuinka vaikea tuollaisen kokemuksen jälkeen on palata takaisin elämään. Tykkäsin myös siitä, kuinka Harry (itsekin melko lailla kovia sodassa kokenut) sai toimia tässä siinä lohduttajan roolissa eikä päinvastoin.

Vaikka ficin aihe oli synkkä ja ahdistavakin alkoholismineen, tuskineen ja elämisen vaikeuksineen, minusta oli ihanaa että tästä löytyi myös toivo paremmasta huomisesta. Ja itse hahmojen parittaminen oli myös onnistunut todella hyvin: vaikka kyse on todellisesta raresta, jota ei juuri edes ficissä perustella tai selitellä, hahmojen välillä on vahvaa kemiaa ja selvä rakkaudellinen side, jota lukiessa tulin onnelliseksi siitä, että Stanilla on joku, joka välittää (juuri tämän takia h/c on niiiin ihanaa ♥).

Rakenteellisista seikoista sitten. Tykkäsin preesensin käytöstä, se toi ficin kiinni tähän hetkeen ja korosti kuvailua hienosti. Myös klisee "aika parantaa haavat" toimi, sillä se oli minusta hienon pienieleisesti muutettu aktiivisesti, juuri nyt tapahtuvaksi toiminnaksi, eikä vain tulevaisuuden toiveeksi (toivottavasti ymmärrät, mitä yritän selittää ). Myös se, että Stan sanoi "kuules Harry", oli minusta aivan ihanaa, sillä ne kaksi pientä sanaa saivat hahmon todella tuntumaan Stanilta eikä keneltäkään muulta. Niin, ja otsikosta pidin myös.

Kiitos tästä ihanuudesta! Jään toivomaan, että pojat osaavat parantaa toisensa ♥

[Vanilje]

Carolynne, suuret kiitokset päivääni ilostuttaneesta kommentistasi! Todella ihanaa kuulla että tykkäsit tästä. Kiva että olin onnistunut saamaan hahmoista, etenkin Stanista aidon oloisen, sitä koetin tavoitellakkin. Ja ymmärsin mitä hait takaa tuolla kun mainitsit tuosta preesensin käytöstä ja tuosta "aika parantaa haavat"-kohdasta. Hyvä että sekin toimi eikä jäänyt sellaiseksi peruskliseeksi. Itse kun aina koetan liikoja kliseitä välttää, vaikka niitä sitten sattuu tekstiin joskus sujahtamaankin. Niin ja olen muuten kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että h/c on varsin ihana genre, siitä tulee jotenkin tietyllä tavalla lohdullinen olo kun tietää että henkilöillä on ainakin joku, joka on auttamassa kun apua tarvitsee. Mutta kiitokset vielä kerran kauniista kommentistasi!

[Winifred]

Kommentinkerjääjistä iltaa! Pahoittelen, että tämä kommentti venyi armo ajalle.

Täytyy myöntää, että pienet epäilykset minulla oli parituksesta, kun tämän itselleni luettavaksi ja kommentoitavaksi sain. Kuitenkin olet onnistunut kirjoittamaan todella sujuvan ja toimivan tuplaraapaleen näistä herroista. Tämän luettua tuli sellainen olo, että Harry/Stan on luonnollinen paritus, että noinhan se olisikin voinut mennä. Sait parituksen toimimaan hyvin, mistä suuret plussat, sillä on hyvin nautittavaa päästä lukemaan ficciä, jossa rareparitus toimii.

Stanista en ole tainut ikinä edes lukea ficciä, mutta mielsin hänet tässä melko IC-maiseksi: tälläiseksi voisikin Stanin elämän sodan jälkeen olevan. Kivun hukuttaminen alkoholiin, etenkin kaiken Stanin kokeman jälkeen, tuntuu jotenkin sopivalta. Harryyn puolestaan sopi se, että hän oli se osapuoli joka odotti kotona, se joka lohdutti. Harrysta en oikein osaa sanoa muuta, mielestäni Harry sopii melkein mihin tahansa rooliin, jos se rooli on kirjoitettu hyvin ja uskottavasti (kuten olit tässä kirjoittanut).

Tämän tunnelma oli melko synkähkö, mutta loppupuolen valon pilkistykset valoivat kivasti toivoa paremmasta huomisesta. Tykkäsin kovasti siitä, että annettiin pieni hippunen toivoa ja lopetettiin siihen - näin lukija itse pystyy miettimään, mitä lopulta kävi. Tämä oli mielestäni todella laadukas, niin juoneltaan, hahmoiltaan kuin rakenteeltaan. Olen tyytyväinen, että sain tämän luettavaksi, muutoin olisi saatttanut mennä tälläinen hienous ohitse.

Kiitos lukukokemuksesta<3

[Vanilje]

Winifred, ensiksikin tosi kiva kuulla että olin onnistunut toteuttamaan tämän parituksen uskottavasti! Joskus se on aina rare-paritusten kanssa ongelmana - varsinkin lyhyempien tekstien kohdalla - että miten sen saisi toimimaan ja tilanteesta saisi uskottavan. Tosi hienoa siis että tämä toimi eikä lässähtänyt parituksen rareuden takia. Minusta Stan on jotenkin mielenkiintoinen hahmo, joka ei ole kirjoissa niin suuressa roolissa. Jotenkin on kiva tehdä myös omia tulkintoja kuitenkin yrittäen pysytellä mahdollisimman lähellä kirjojen Stania. Itse kun aloin häntä miettiä, tuli mieleen tämän elämä sodan jälkeen - millaista se olisi? - ja sitten mukaan liittyi myös Harry. Jotenkin tämä asetelma kai tuli luonnostaan, ja oikeastaan pidänkin siitä, vaikka aihe onkin hieman synkkä. Hih, todella ihanaa kuulla että kokonaisuus toimi, olen erittäin otettu kaikista noista sanoistasi.<3 Kiitoksia paljon kommentoinnista, piristit minun päivääni! : )