Kirjoittaja Aihe: Artemis Fowl: Aika kun heistä ei kiinni saa, S  (Luettu 2118 kertaa)

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Nimi: Aika kun heistä ei kiinni saa
Author: Wild Child
Raiting: S
Fandom: Artemis Fowl
Pairing: Trubs/Hols
Wairings: Kliseitä jossain muodossa.
Disclaimer: Eoin Colferin kaikki tyynni, mukaan laskematta Caraa ja Nereaa.
Genre: fluffyyn sen kai voisi luokitella
Summary: He alkoivat hiljaa väristä pois näkyvän valon aalloilta, aivan kuin aamun tuuli huuhtoisi heidän kuvansa pois tästä maailmasta. 
 A.N: Kansionimi muistitikullani oli ja on vieläkin ”Inspiraatio mattojenpesupaikalta”, joka kertookin kaiken oleellisen syntyhetkestä. Omistettu niille kaikille tätösille, jotka sattuivat olemaan silloin siellä maanmainiolla pesupaikalla, ja tietenkin sinulle, Niphredil. Lienee tarpeetonta mainita, että tämäkin yksilö on vanha kuin (krhm…) ”vuosikertajuusto” kellarissamme. (Josta voimme todeta, että meillä ei ole hiiriä, sille minä en henkilökohtaisesti hyväksy hiirenloukkuja, muuten kuin niille krokotiilihiirille, mitä siskoni vannoi nähneensä.)
No niin.

     
                                Aika kun heistä ei kiinni saa

”Kotona!” ovelta kuului huuto ja perään pitkä kutsuva vihellys. ”Hols?” Trouble huusi kummissaan. Yleensä Holly huusi heti tervehdyksensä jostain päin heidän negatiivisesti kolossaalista asuntoaan, eikä hän tähän aikaan mennyt minnekään, sillä hän tiesi Troublen tulevan kotiin.
Trouble heitti takkinsa lattialle. Ei kai. Ei kai hän ole jo... Hän juoksi lähes hädissään keittiöön, mutta näky alkoi naurattaa häntä niin, että ajatus jäi sille tielleen.
 Holly istui keittiön jakkaralla ja kyräili pöydällä olevia porkkanoita kiukkuisesti. Huomatessaan Troublen ei hänkään voinut pidätellä nauruaan.
”Tuota, yritin tehdä porkkanoista jotain uutta, mutta ne eivät vain tottele minua”, hän selitti ja hypähti yllättävän keveästi alas jakkaralta. Kun Trouble oli lopettanut nauramisen, hän huokaisi helpotuksesta. ”Minä jo säikähdin, että sinulle oli… oli… oli tullut lähtö”, hän sanoi. Holly mottasi häntä olkapäähän. ”Tomppeli. Siihen on vielä valitettavan pitkä aika”, hän sanoi, ”ja sitä paitsi, minä en jaksaisi tätä jatkuvaa odottamista tämä hervottoman vatsan kanssa aivan toimetta. Minua alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää näiden samojen seinien toljottelu päivästä toiseen, niistä kun ei kuitenkaan mitään syvällistä sanomaa löydy. Vaikka tämä tässä näin on kaikessa tiellä, voin minä silti jotain töitä tehdä, sinä senkin ylihuolehtivainen hupsu. En ole lasia niin kuin hyvin tiedät.” Troublen oli pakko luovuttaa, sillä kaikkein vähiten tämä nainen oli lasia.

  Hollyn raskaus oli muuttanut joiltakin osin Troublen elämää, enimmäkseen hänen itsensä huomaamatta.  Hänestä oli tullut jollain tavalla varovaisempi, mikä silloin tällöin onnistui ajamaan Hollyn lähes raivon partaalle, nainen kun oli pari kuukautta sitten ehdottomasti sitä mieltä, että oli täysin kykeneväinen vajaa kolmikuisen vatsansa kanssa osallistumaan ryskypallo-otteluun. Nimensä veroinen Trouble oli muutenkin jo alkanut siirtyä hurjapään maineesta legendaarisen puolelle. Mutta edelleen aina kun siihen tarjoutui tilaisuus, komentaja oli enemmän kuin valmis magmasurffaukseen ja kunnon toimintaan.
 
”Minä en jaksa noita porkkanoita enää; sinä saat tehdä niistä jotain, vaikka keittoa sitten. Ne eivät vain tottele minua; minkä tehtävän niille ikinä antaa, niin ne aina tekevät toisin.”, Holly ilmoitti.
”Ehkä sinun pitäisi kuunnella niitä; teillähän voisi olla paljonkin yhteistä”, Trouble sanoi pidätellen nauruaan. Holly tajusi piikin.
”Heh heh. Tosi hauskaa.”
 Holly oli tapansa mukaan mottaamassa miestä kevyesti olkaan, mutta nopeammin kuin hän oli osannut aavistaa, Trouble tarttui hellästi hänen ranteeseensa ja veti hänet rintaansa vasten tiukkaan halaukseen.
”Porkkana” Trouble totesi katsoessaan alaspäin Hollya silmiin.
”Ananas”, Holly tuhahti, nauroi ja nyhti miehensä hiuksia vapaalla kädellään niin, että ne jäivät pystyyn. ”Katso mitä minä ostin tänään”, hän sanoi sitten kun oli tyytyväinen lopputulokseen. Hän johdatti Troublen heidän olohuoneeseensa, joka tosin toimi myös makuuhuoneena.
 He olivat muuttaneet yhteen heidän pieneen yksiöasuntoonsa noin kolmekymmentä vuotta sitten. Tilan niukkuus oli aiheuttanut vuosien aikana jos jonkinmoista komplikaatiota, joita useimpia muisteltiin lämmöllä, toisia ei niinkään.
 Trouble katseli huonetta ensin kummissaan, mutta sitten hänen kasvoilleen nousi hymy.
Holly irrotti otteensa hänen kädestään ja käveli keskellä pientä huonetta olevan ruokomaton luokse. ”Huomasitko? Mitä pidät?”, hän kysyi asettautuessaan istumaan sen päälle.
 ”Erittäin sievä, todellakin Hollyseni. Sinulla on silmää, kun vain annat sille tilaa”, Trouble vastasi yllättyneenä. Holly kohautti olkiaan ja viittoi miehensä istumaan vierelleen.
 
”Mitä tärkeitä tapahtumia lähitulevaisuudessa on?” Trouble kysyi. Holly haroi lyhyttä punaruskeaa tukkaansa miettiessään. Hän piti tiukasti kiinni omasta tyylistään. ”Voin ihan hyvin olla äitinäkin tällainen. En halua olla, enkä näyttä miltään koti-Almalta, jos en ole sellainen”, hän oli sanonut.
 ”Butlerin hautajaiset ovat huomenna”, Holly vastasi apeana, hymy valui pois hänen kasvoiltaan kuin vesi kitkattomalta HALin haalarilta. Trouble nosti vaimonsa leukaa ja suuteli pois tämän silmistä kyyneleet, mitkä Butlerin kuoleman mainitseminen yleensä aiheutti. Hän oli nukkunut pois pari viikkoa sitten. Se oli ollut Hollylle kova paikka, keijuna kun muutenkin tuntee kaiken jollain tavalla fyysisemmin. Ensimmäiseen viikkoon hän ei noussut ylös vuoteesta ja voi jopa huonommin kuin raskautensa alussa, joka oli jo aika kova suoritus, johtaen siihen, että Trouble ja velhot olivat hyvin huolissaan sekä Hollyn, että lapsen terveydestä.
”Ja ensi keskiviikoksi olen kutsunut meille muutaman henkilön katsomaan sitä uutta elokuvaversiota hiisikapinasta: Foalyn ja Caballinen ja Lindenin. Lindenistä puheen ollen; hän soitti tunti sitten ja olisi kysynyt sinulta jotain koulutusjuttuja. Sanoin että soittaa myöhemmin uudestaan”, hän jatkoi hieman reippaammin. Trouble nousi ja antoi vielä suukon Hollyn päälaelle.
 Hän käveli keittiöön ja silmäili porkkanoita epäluuloisesti. ”Jotain tarkoittaa nyt sitä sosetta”, hän mutisi.
                                                                       
                                                                                                            ***
   
 Holly naputteli hermostuneena pienen eteisen seinää. ”Trouble”, hän huusi, ”Äkkiä nyt. Me myöhästymme kohta.” Trouble käveli eteiseen hyvin ahtaaksi käyneen näköinen juhlaunivormu yllään, jota ei selvästikään ollut käytetty pitkiin aikoihin. ”Tämä ei sovi yhtään”, hän mutisi, kun Holly napitti viimeisenkin napin kauluksesta. ”Höpsis. Hyvinhän tuo sopii. Ja kehtaatkin valittaa. Kuten varsin hyvin näet, minä en edes voinut pukea ylleni juhlaunivormua, vaikka olisin tahtonut, vaan tämä kauhea lumppu”, hän sanoi ja vaikeni sitten mietteliääksi. Kun Trouble tarttui oven kahvaan, hän huudahti: ”Odotas. Minulla saattaa olla idea meidän molempien olon helpottamiseksi. Tahdotko kuulla?”  Trouble näytti huomattavasti helpottuneelta. ”Kysytkin. Kerro” Holly veti henkeä ja nojasi kädellään seinään.
 ”Ajattelin, että minä laittaisin sinun vormusi, se olisi minulle sopiva tähän tarkoitukseen; jos kiristäisin ja löysäisin sitä sieltä täältä, niin se näyttäisi aivan pallomahaisille tarkoitetulta puvulta, sitten kiinnittäisin siihen omat terhoni ja muut ja ottaisin sinun pois, ja sinä voit laittaa päällesi mitä haluat. Miltä kuulostaa?” Ennen kuin Holly kerkesi sanoa lausettaan loppuun, oli Trouble juossut jo vieressä olevaan komeroon, jonka käyttötarkoitus oli hyvin liukuva käsite. Yleisimmin se kuitenkin oli jonkinlainen varasto ja vaatehuone. 
Kohta ovesta lensi kauniissa kaaressa mytty, jonka Holly nappasi ilmasta. Naureskellen hän kiskaisi yltään `kauhean lumpun` ja pujotti itsensä Troublen vaatteisiin. Sitten hän meni hakemaan omat terhonsa, ja kun hän saapui takaisin eteiseen, Trouble seisoikin jo siellä varsin tyytyväisen näköisenä omissa tavallisissa vaatteissaan. ”Nyt kuule herraseni mennään ja vauhdilla”, Holly sanoi.   

 Kun kiiltävä musta auto saapui pihaan, olivat jo Trouble ja Holly istumassa Fowl Manorin päätyportailla. Autosta nousi kuparihiuksinen nainen mustissa vaatteissa, ja auto jatkoi matkaansa; luultavasti autotallille.

Cara tuli ovelle ja avasi sen, odotti hetken ja meni sitten itsekin sisään.
”Minä sitten aina hätkähdän tuosta”, nainen sanoi poissaolevasti, kun keijut laittoivat kilven pois päältä. Hän istui aulan leposohvalle ja pyyhkäisi ohimennen kyyneleen poskeltaan ja katsoi heidän pieniä vieraitaan lempeästi. ”Niin se aika menee vain, mutta teistä se ei kyllä näytä saavan minkäänlaista otetta. Meidän Nereakin on jo niin iso tyttö... Ja onneksi olkoon Holly, Troublelle myös.” Hymyillen Holly katsahti alas ja asetti sitten kätensä vatsansa päälle.
 ”Ai sieltä sinä tuletkin”, Cara jatkoi ja nousi seisomaan. Artemis käveli heidän luokseen ja tervehti vieraitaan. ”Voitte mennä minun työhuoneeseeni edeltä, sinä kyllä tiedät missä se on”, hän sanoi Hollylle. Keijut lähtivät kohti työhuonetta, kun ihmiset heidän takanaan vaihtoivat muutaman sanan ja Cara nojasi otsallaan hetken vasten Aremiksen olkaa ja tämä silitti vaimonsa selkää.

 Huone ei ollut juurikaan muuttunut edellisestä käyntikerrasta. Holly osoitti seinällä olevaa valokuvaa. ”Olenko kertonut, että Artemis sepitti Nerealle satuja meidän seikkailuistamme?”
Trouble kohotti kulmiaan. ”Olet tainnut. Kätevää.”
   ”Minä olen kätevä mies”, Artemis sanoi. Hän seisoi oviaukossa ja hymähti. Sitten hän kehotti vieraitaan istumaan mukaville tyynyille pehmeästi matotetun huoneen nurkkaukseen ja istui itse heidän jälkeensä.
   ”Ne olivat kauniit hautajaiset”, Holly aloitti, ”todella Butlerin tyyliset.”  Artemis nyökkäsi.
”Sellaiset kuin Butler halusi, ei liikoja surkutteluja, eikä nyyhkyttäviä tätösiä, vaan hänen muistamistaan ilolla ja lämmöllä.”
”Minusta oli jotenkin hassua, että se minimimäärä vieraita kuitenkin käsitti niin suuren määrän ihmisiä, meidät mukaan lukien”, Holly virkkoi.
”Erikoista, että jäit miettimään sitä; tunsit Butlerin kuitenkin niin hyvin, että tiesit varmasti sen kuinka paljon hän oli nähnyt maailmaa ja ihmisiä jo ennen, kuin astui Fowlien palvelukseen”, Artemis vastasi ihmetellen.
”Kyllä minä sen tiesin ja tunnistinkin lähes kaikki ihmiset sieltä Butlerin tarinoiden perusteella joko heiksi itsekseen tai niiden henkilöiden lapsiksi tai silloisiksi oppipojiksi, jotka nyt ovat itse vanhoja mestareita; heille Dom on legenda.” Tähän Artemis ei sanonut enää mitään.
 
”No, mitä teidän arkeenne kuuluu”, Trouble kysyi, kun kaikesta päätellen hautajaisista ei enää aiottu puhua.  Näytti siltä kuin sekä Artemis että Holly olisivat molemmat heränneet syvistä mietteistään. Artemis älysi, että kysymys oli osoitettu hänelle.
”Aika hiljaista, Nerea lähetti kirjeen Kolumbiasta. Sanoi olevansa maassa Butlerin takia, enkä ihmettele yhtään. Dom kun oli Nerealle kuin isoisä. Oli harmissaan, kun ei päässyt hautajaisiin. Muuten hän on onnellinen siellä ja sanoi jäävänsä sinne `varmaan ikuisiksi ajoiksi´ Hän kertoi myös olevansa töissä siinä samassa orpokodissa, josta me adoptoimme hänet. Sanoi, ettei hänellä mitään traumoja paikkaa kohtaan ole, kun oli itse silloin niin pieni, ettei muista sitä aikaa juurikaan”. Holly kääntyi ja nojasi Troublen syliin.
”Mukava kuulla”, hän sanoi katolle ja hymyili. ”Mutta sinä et vastannut kysymykseen, Artemis.” Artemis virnisti. ”Sitä tavallista, Holly rakas, sitä tavallista. Hiljaista, muttei sentään harmaata. Ja paljon erilaisia kokouksia insinöörien kanssa uuteen täysin päästöttömään autoon ja muihin ilmastoasioihin liittyen.”
Hollyn oli pakko nauraa. ”Hyvä, että sitä kuuluu, herra ekologisti.”
Artemiksella ei ollut tähän mitään sanottavaa, hymähti vain.
   ”Teilläkin näyttää sujuvan vallan mainiosti, mutta mitä, tarkemmin ottaen?”
”`Näyttää sujuvan vallan mainiosti´, näkyy tässä”, Holly vastasi taputellen vatsaansa.
”Ja Holly osti asuntoomme nimeltänsä tilaihme, maton ja kutsui ystäviä kylään; mikä rouva hänestä on tullutkaan, oikea daami”, Trouble lisäsi härnäten sylissään makaavaa Hollya.
”Tuota minä pidän jo loukkauksena”, Holly sanoi hymyillen.
”Suo anteeksi, …matami.”
”Nyt kuulepa…”

Ilta sujui rattoisasti jutellen. Carakin liittyi joukkoon mukanaan auringonlaskun väreissä hohtavat hiuksensa, helisevä naurunsa ja tarjottimellinen erilaisia syötäviä ja viinipullo, josta tosin vain hän ja Artemis joivat.

Aamun ensimmäiset säteet olivat jo kipuamassa taivaalle, kun keijut alkoivat tehdä lähtöä. He olivat nukkuneet muutaman tunnin aamuyöstä, jaksaakseen matkata takaisin kotiin. Kylmällä kiviportaalla seisoivat kaksi keijua ja ihminen. Cara oli hyvästellyt heidät yöllä ja oli nyt nukkumassa. Artemis polvistui alas heidän tasolleen. Hän ja Trouble kättelivät lämpimästi. Oli kestänyt kauan, ennen kuin menninkäinen oli hyväksynyt ihmisen, mutta nyt he tulivat melko hyvin toimeen keskenään. Hollyn kohdalla Artemis avasi kätensä halaukseen. Kun he olivat eronneet, ihminen nousi takaisin jaloilleen. Holly käynnisti siipensä ja sääti ne leijunnalle ystävänsä kasvojen tasolle. Hän sipaisi aikuisen miehen otsaa; tämäkö oli se poika joka oli kaapannut hänet joskus kauan sitten, se sama hetkellisesti vanhentunut nuorimies, jota hän oli suudellut gorillatarhassa, joka oli valehdellut hänelle kipeästi ja joka sairastui vakavasti atlantiskompleksiin?
Tämän aikuisen miehen kasvoilla ei ollut niitä samoja huolen ja juonimisen aiheuttamia ryppyjä kuin sillä pojalla, ja se jos mikä oli jollain surkuhupaisalla tavalla outoa. Hänen eriparisissa silmissään asui tieto, joka ei ollut sabotoimassa kenenkään muun tai hänen omaa elämäänsä. Holly antoi suukon molemmille Artemiksen poskille ja laskeutui sitten takaisin portaalle. Otettuaan Troublen kädestä kiinni he alkoivat hiljaa väristä pois näkyvän valon aalloilta, aivan kuin aamun kirpeä tuuli huuhtoisi heidän kuvansa pois tästä maailmasta. Auringon nousu kultasi portaat heidän jälkeensä ja laski kätensä Artemiksen olkapäälle.


A.N2:Olin epätietoinen monestakin asiasta kirjoittaessani (raskaana kun en ole ollut) ja loin muutaman sanan, joista word ei oikein tykännyt JA tein lopusta jotain niin wannabee taiteellista että huhhuh. Toivottavasti kuitenkin kelpasi, jos tänne asti jaksoi lukea. Ja kaikki me tiedämme, että kommenttia on kiva saada, oli se minkälaista hyvänsä. Niin, ja tiedän että nimi …pissii –ja pahasti.
« Viimeksi muokattu: 11.06.2012 20:42:12 kirjoittanut Kupla »
We are Robin Hood.

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 878
Vs: Aika kun heistä ei kiinni saa, S
« Vastaus #1 : 29.01.2011 10:42:50 »
Ihan tosissaan; Holly raskaana ;'DD

En olis osannu kuvitella, että sekin osaa sitoutua! Ja vielä Troubleen! Naureskelin tossa lukiessani, mutta kyllähän hymy hyyty, kun sain selville, et Butler on kuollu!
Ihan loistava ficci, jopa varmaankin parempi kun edellinen, kyllä se vaan niin on, että sä osaat maalata Hollyn sielunmaiseman! ;)
Virheitäkään en bongaillu, tää oli tositosi hyvä.
Kiitän ;)

Niphredil

  • Matkijanärhi
  • ***
  • Viestejä: 67
Vs: Aika kun heistä ei kiinni saa, S
« Vastaus #2 : 29.01.2011 17:57:39 »
(Maininta siitä, että olen iloinen, että pistit Fowlilta vaimon vaihtoon. Tämä oli parempi näin. )

Alunhan olen lukenut muutamaan otteeseen, ja lopetuskin oli onnistunut; vähäsen haikea olemetta überklisee. Oli ilmeisesti unohtunut nimenvaihdosten jälkeen Lily tuonne alkutietoihin, ja oli vähän whoot, kun yhtäkkiä se olikin Nerea. Joka muuten on ihana nimi. :)

Lainaus
”Minä olen kätevä mies”, Artemis sanoi.

Yllä oleva lause on hersyvä, sille repeilin vieläkin.  :D

Ai niin, ja koska tiedän, että sä niin rakastat mun pilkunnussintaa, ilmiannan iloksesi yhden kirjoitusvihreen:
Lainaus
vasten Aremiksen olkaa
.

Niin. Kirjoitat Hollyn todella hyvin. Ja pidin loppukohtauksesta paljon.  :) Otsake oli hyvin sua kaikessa runomaisuudessaan.

Kommenttini on hyvin selkeä. Mutta pointtini. Porkkana-ananas-symbioosi on erittäin <3.

With love & take all the fish with you in that car;
-Niph
"There are many things that I would like to say to you but I don't know how."

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Vs: Aika kun heistä ei kiinni saa, S
« Vastaus #3 : 30.01.2011 10:52:39 »
Oi ihanaa! Joku muukin kuin Niph kommentoi. Siis kuulostaa tosi kauheelta, mutta tarkoitan, että ihanaa, että joku muukin sanoo jotain kuin rakas ystäväni minun mielikseni.  ;)

Solembum: Olen ihan hämilläni. Tämä on jo toinen tuotokseni, jolle on siunaantunut sinun, tai näin hienosti; Teidän kommenttinne. Kyllä mä sitä ajattelinkin, että tuliko haukattua liian iso pala kirjoittamalla Holly avioon ja mammaksi. ;) Mutta ...
Kumarran niin syvään kuin vain jumiutunut selkäni antaa myöten.

Ja ah, rakas Niphredil; jees, kaikki oli niin jotenkin jo vaahtokarkkista ja vaaleanpunaista niin oli pakko vaihtaa vaimo, Minerva olis jo ollut silleen yäh... jotenkin liikaa.
Ja kun pistettiin vaimo vaihtoon, niin siinä samalla tytärkin; Lily kun on nimenä suhteellisen kulunut ( sen lisäksi, että mulle tuli mieleen siitä sinkkuelämää ;)) eikä järin Etelä-Amerikkalainen. Niimestä kiitos iskän espanjan kirjalle. :) Ny olen muoksinut noi alkutekstit oikein. Kiitokset kommentista ja kaloista.

                                                                                                                        Wild Child
We are Robin Hood.

Morelen

  • ***
  • Viestejä: 13
Vs: Aika kun heistä ei kiinni saa, S, Artemis Fowl
« Vastaus #4 : 27.01.2012 09:42:34 »
Ma nautin tasta suuresti. Niin kuin tossa jokunen kuukausi sitten hopistiin, niin sun tyylisi uudemmissa teksteissa on enempi lyyrinen ja symbolinen, ja voi olla toisinaan vaikeampaa ymmartaa. En edelleenkaan vaita, etta se ois huono asia. Ne vaan vaatii enempi keskittymista, mutta niista saa erilaisia "kikseja".
Mutta oon silti kaivannut taman tyylisia tekstejasi! Tassa ficissa on sun huumorisi, savysi ja kielikuvasi, mutta se on silti helppo lukuinen ja letkea. Se kulkee kepeasti eteenpain ja siita on helppo nauttia.
Olet tavoittanut hahmot ihanasti, vaikket yritakaan apinoida Colferin tapaa kirjoittaa.
Pituus toimii todella hyvin; ei mitaan ylimaaraista, muttei myoskaan vajaa teksti.
Rakastan kaikkea dialogia, silla se vain sopii hahmojen suihin niin taydellisesti ja saa ne toimimaan. Siina kuuluu sun persoonallinen tyylisi ja huumorisi, mutta se on silti taysin uskottavaa.

Ihana hyvanmielen paketti. Hymahtelin taalla moneen otteeseen porkkanoille, ananaksille ja matameille.
Naita lisaa!
Don´t dance, if you can´t make rain.

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Vs: Aika kun heistä ei kiinni saa, S, Artemis Fowl
« Vastaus #5 : 27.01.2012 20:01:07 »
Oh my god. Tääkin vanhus (siis teksti en minä ;D) sai kommentin. Kiitos. Eipä sillä, seison edelleen tän takana ja semi-ylpeesti. Eihän toi sun palaute kauheesti rakentanut mutta auttoi mua hahmottamaan mua itseäni kirjoittajana ja mun tyypilliset jubeliinit.
  Olis kyllä ihan jees kokeilla joskus tyyliä mukavuusalueen ulkopuolelta...

Child
We are Robin Hood.