Kirjoittaja Aihe: CSI: Crime Scene Investigation: Kuin suurta perhettä ~ S  (Luettu 2101 kertaa)

Penber

  • Vieras
Title: Kuin suurta perhettä
Author: Penber
Raiting: S
Genre: öö? huumori?
Fandom: CSI: Crime Scene Investigation
Disclaimer: En omista ko. sarjaa, enkä tee tällä rahaa.

Summary: Grissomin syntymäpäivät lähestyvät ja Catherine keksii hyvän lahjaidean.

~

Yö oli normaalia valoisampi, eikä se johtunut edes Vegasin monenkirjavien eri kasinoiden kylttien loistosta. Sitä suurta erämaata, jonka päällä ihmiset tallustivat elämäänsä eteenpäin, valaisi taivaalla möllöttävä suuri, kirkas kuu. Gil Grissom oli nostanut aurinkolasit otsalleen. Hän nousi autostaan, napaten salkkunsa mukaansa ja lähti sitten hitaasti kulkemaan kohti keltaisella nauhalla eristettyä taloa.

“Iltaa, Gil”, Jim Brass murahti. “Tulet yksin?”
“Muulla tiimillä on tarpeeksi hommia ilman tätäkin”, Grissom vastasi ykskantaan. “Selviän yksinkin.”
Jim virnisti.
“Tiedänhän minä sen.”

Grissom oli tosiaan ollu oikeassa sen suhteen, että rikoslabrassa oli melkoinen kuhina ja muilla tiimin jäsenillä oli sillä hetkellä muita kiireitä. Tosin nuo kiireet eivät ehkä olleet juuri sellaisia mitä Grissom olisi olettanut niiden olevan.

“Okei, meillä on tarpeeksi aikaa saada tämä valmiiksi. Onko kaikki nyt varmasti mukana tässä?”
Catherine Willows seisoi taukohuoneen ovella kädet puuskassa, katsoen tarkkaan huoneessa istuvia tutkijoita. Jokainen heistä nyökkäsi vuorollaan.
“Mutta eihän meitä ole tarpeeksi, jos otamme vain Grissomin läheisimmät työntekijät”, Sara sanoi mietteliäänä kahvikoneen ääreltä. Catherine huokaisi.
“Ei tehdä tästä vaikeaa. Joku voi tehdä sen sitten kahdesti.”
“Joo! Minä ainakin. Olen siinä mestari!” Nick naurahti sohvalta, jossa hän oli väsäämässä lennokkia ylimääräisistä papereista. Hänen vieressään istuva Warrick naurahti saaden sitten vierustoverinsa hyökkäämään kimppuunsa.
“Nick! Warrick! Keskittymistä, pyydän”, Catherine kivahti, vaikkakin hänen huulillaan vilahtikin pieni hymynpoikanen. “Koska aloitetaan?”

Muutaman tunnin päästä Grissom palasi työpaikalleen mukanaan monia eri näytteitä, joita hän oli saanut rikospaikaltaan otettua. Viedessään ne laboratorioon Gregille, tuo nuori, hölökorvainen mies naurahti kummasti.

“Greg.”
“Niin?”
“Mm. Ei mitään.”

Grissom lähti laboratoriosta päätään puistellen. Jostain syystä hän ei millään saanut Gregin ilmettä mielestään. Kuin tuo nuorukainen olisi tiennyt jotain, mitä hän ei. Mutta päästyään huoneeseensa, sai Grissom vastauksen pohdintoihinsa. Miehen pöydällä oli nimittäin hänen nimellään varustettu valkoinen kirjekuori. Gil katsahti hämmästyneenä ympärilleen. Kun ketään ei näkynyt lähettyvillä, hän nappasi kirjeen ja repi sen auki.

10 syytä, miksi olet niin MAHTAVA!

1. Olet aina lähellä, kun tarvitsemme. (t. Cath)
2. Tietosi ötököistä saa minut aina hämmentymään! (t. Nick)
3. Autat meitä, kun meillä on hankalaa. (t. Warrick)
4. Huumorisi saa minut hymyilemään. (t. Sara)
5. Sara, mikä huumori? Vakavuutesi tasoittaa meitä. (t. Greg)
6. Tiedät liikaa paljon (t. Jim)
7. Tuo ylempi oli kaiketi kohteliaisuus (t. Nick)
8. Osaat kommunikoida tarpeen mukaan kaikkien kanssa (t. Cath)
9. Mielipiteesi ovat aina osuvia (t. Jim)
10. Koska sinä olet… SINÄ! (t. kaikki)

Aivan mahtavaa syntymäpäivää parhaalle pomolle ikinä!

Toivottelee; koko tiimi.


Grissom laski kortin käsistään ja hymyili. Vaikka rikostutkijan työ oli mitä oli, kaikkein parasta oli tulla aamuisin paikkaan, joka on täynnä toisistaan huolehtivia ja välittäviä ihmisiä. Kuin olisi osa suurta perhettä. Ja sitähän CSI-tiimi tosiaan oli.

A/N: LMAO! Anteeksi, kauheeta pashaa</3
« Viimeksi muokattu: 11.06.2012 20:41:58 kirjoittanut Kupla »

Fell

  • Vieras
Vs: Kuin suurta perhettä
« Vastaus #1 : 24.08.2010 20:21:08 »
Oi n___n

Oikein söppänä - ja aika useasti oon miettinytkin, että sen verran elämättömältä Grissom vaikuttaa, että ciiesai-tyyppelit on sen 'perhe' tavallaan ;3 Ainakin siihen saakka kunnes Gris lähti Saran perään hiukan aikaa sitten! :-O Jokseenkin muuten ajattelin kaksimielisesti, kun Nick sanoi tuossa että voi tehdä 'sen' kahdesti kun on mestari :,DD

Lainaus käyttäjältä: Pena
4. Huumorisi saa minut hymyilemään. (t. Sara)
5. Sara, mikä huumori? Vakavuutesi tasoittaa meitä. (t. Greg)
Hihihi ;--D

Oho kun tuli järkevä kommentti :# Lukukiittaus-kuittaus kuitenkin, tykkäsin kovasti! n___n

Mort

  • ***
  • Viestejä: 571
*hymyilee*

Tack tästä - varsin piristävä.
En oo varmaan koskaan aikaisemmin lukenut mitään CSI-ficciä ainakaan suomeksi ja siksipä tämän ihan uteliaisuuttani klikkasin auki. Hauska idea kieltämättä ja hyvin toteutettu.

Lainaus
6. Tiedät liikaa paljon (t. Jim)
7. Tuo ylempi oli kaiketi kohteliaisuus (t. Nick)

:D

Mort kiittää toistamiseen tämän illan aikana ja valittelee näiden kommenttien tasoa.

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Ihana <3 mä tunnistin kyllä hahmot tuolta, Cath oli yhtä kärkevä ja bossy kuin aina, ja kun Brass hymyili tai virnisti tai mitä ikinä, näin niin selkeenä silmissäni Guilfoylen naaman <3 Nick ja Warrick telmivät ja Sara huomautti jotain analyyttista :D

Ja Gil, rakas Gil, awww.... <3

Ai niin, haha, repesin tolle Jimin kohdalle x)


Kiitos tästä, piristi iltaa! \o/
-Bbuttis
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain