Kirjoittaja Aihe: Runotyttö, Miehen menetys, miehen muistokirjoitus, S, angst  (Luettu 1917 kertaa)

Vaarallinen Komentoija

  • Vieras
Nimi: Miehen menetys, miehen muistokirjoitus
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Runotyttö
Summary: Kyyneleet valuivat poskiani pitkin, kun ajattelin Teddyä. Hän oli kuollut auto-onnettomuudessa viisi kuukautta sitten. En ollut vielä kirjoittanut hänestä muistokirjoitusta, en ollut pystynyt. Nyt vierelläni on kynä ja paperia. Aion kirjoittaa sen muistokirjoituksen.
Haaste: Mitä meistä tuli
Oma sana: Huh, eka ficci Runotyttö fandomilla enkä todellakaan tiennyt, mitä tästä tuli. No, kommentoikaa.
Vastuuvapaus: Kaiken, minkä luette kuuluvan L.M.Montgomerylle kuuluu hänelle loput minulle. :)

Miehen menetys, miehen muistokirjoitus

 Emilia PoV

Istuin pihamme rappusilla kädet polvien ympärille kiedottuna. Katsoin aution talon puutarhaa, josta olin niin ylpeä. Olinhan itse tehnyt sen, olin itse istuttanut jokaisen pienenkin ruusun, jokaisen päivänkakkaran, jokaisen puun. Aviomieheni Teddy arvosti todella paljon puutarhaamme, hän on usein maalannut siitä tauluja. Ja taulut ovat hyvin arvokkaita.
 Teddyn maalaus "Hymyilevä tyttö", on nykyään melkein yhtä kuuluisa kuin "Mona Lisa". Taideteos on minun kuvani. Minun, minun oma hymyni on siinä, minun oma persoonallisuuteni, kaikki on minun. Teddy on vain... Vain maalannut sen paperille. Muuten se on minun. Alkuperäinen taulu on edelleen kampauspöytäni päällä. Olen pitänyt sen siinä, kun Teddy antoi sen minulle häälahjaksi.
 Kyyneleet valuivat poskiani pitkin, kun ajattelin Teddyä. Hän oli kuollut auto-onnettomuudessa viisi kuukautta sitten. En ollut vielä kirjoittanut hänestä muistokirjoitusta, en ollut pystynyt. Nyt vierelläni on kynä ja paperia. Aion kirjoittaa sen muistokirjoituksen.
Frederick "Teddy" Kentin muistolle,
 Teddy oli erittäin rakastava mies. Hän rakasti minua, hän rakasti lapsiaan, hän rakasti myös äitiään. Hän ei pystynyt elämään ilman rakkautta, jos joku olisi sitä häneltä vaatinut, hän olisi sanonut:
"En pysty. Olen rakastavainen luonne."
Ja niin se on. Teddy oli hellä läheisilleen, hän auttoi jokaista ystäväänsä ja myös vihamiehiänsä. Teddyllä ei edes ollut kovinkaan paljon vihamiehiä. Kaikki, jotka tunsivat hänet rakastivat häntä. Kukaan, ei kukaan, voisi sanoa vihaavansa häntä. Jotkut eivät ehkä pitäneet hänestä, mutta tuskin kukaan vihaisi.
 Muistan, kun tapasin Teddyn ensimmäisen kerran. Meistä tuli heti ystävät, sillä olimme molemmat erilaisia. Teddy ymmärsi minun kirjailijanintoni, isäni kuoleman jättämän tuskan, mielikuvitukseni. Joskus minusta tuntui, että Teddy ymmärsi kaiken. Emme olleet koskaan riidoissa, paitsi elämäni vaikeimpana aikana, jolloin sekin oli pelkkää väärinkäsitystä. Olimme kuitenkin sovussa paljon useimmin kuin ystävämme Ilse ja Percy Millerit.
 Teddyn oma elämäkin oli vaikeaa. Silti hänelle jäi aina aikaa meidän muiden tuskille ja ajatuksille. Hän ei koskaan valittanut omaa elämäänsä, hän oli ystäviensä tukena heidän vaikeina hetkinä.
 Teddy, rakastan sinua aina, rakastan jokaista hetkeä kanssasi. En tiedä pystynkö elämään ilman sinua. Olet minulle hyvin tärkeä. Rakastava vaimosi,
 Emilia Byrd Kent.
Siinä se oli. Kirjoitin siihen kaiken, sen kuinka paljon rakastin Teddyä, sen millainen hän oli, jopa sen etten ollut varma pystyinkö elämään ilman häntä. Kaiken. Koko sieluni, sydämmeni, tuskani.
---------------------------------
Kommentteja?
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 16:12:01 kirjoittanut Yukimura »