Twilight: He said, he loved me. K11 | B/E | Drama, romance, fluffy

[JustMe...]

Kyllä lukijoita vielä löytyy 
 Tää ficci on ihana....  Taäsä on vaan jotain niin sulosta <3

Toivottavasti betasi olisi nopea ja jatkoa tulis nopeesti.
   

  terkuin,

                   JustMe...

[Prumrose]

Kiitos edelleen kaikista kommenteistanne!  ♥
Anteeksi vielä siitä tauosta, joka venyi ja venyi...
Toivottavasti jaksaisitte vielä lueskella ja toivottavasti kommentoisittekin.
Kiitokset kjatrille! 

5.Luku

Kesti hetken ennen kuin sisäistin hänen sanansa. Leveä hymy levisi kasvoilleni samaan aikaan kun onnen hyökyaalto vyöryi ylitseni pyyhkäisten mukanaan kaiken epävarmuuden pois. Edward katseli minua hermostuneena tutkien reaktiotani. Ajattelin tehdä hänelle selväksi, että tunsin samoin häntä kohtaan. Irrotin kätemme toisistaan ja kiedoin omani hänen kaulansa ympärille. Hitaasi koko ajan häntä silmiin katsoen lähestyin hänen huuliaan ja viimein kun ne olivat vain senttien päässä toisistaan painoin huuleni hänen huulilleen. Edward hämmentyi, mutta äkkiä hän vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Suutelimme pitkään, enkä voinut sanoin kuvailla sitä nautintoa. Kun huomasin miten sulavasti huulemme liikkuivat yhdessä, kuin luotuina toisilleen. Ja kun viimein, liian pian erkanimme, hengitimme kiivaasti vasten toistemme kasvoja ja katsoimme toisiamme silmiin.

”Minäkin rakastan sinua” kuiskasin ja katsoin häntä suoraan silmiin. Vietimme loppu illan katolla katsellen tähtiä, tosin kaikista loistavimmat tähdet löysin Edwardin sädehtivistä silmistä, jotka eivät lakanneet loistamasta ennen kuin minun oli aika lähteä kotiin.
”Onko meidän ihan pakko lähteä?” Edward mumisi vasten poskeani. Värähdin hennosti mielihyvästä ennen kuin vastasin.
”On. Kello on jo vaikka kuinka paljon ja meillä on huomenna koulua, sekä Emmettillä on tällaisissa asioissa ikävän yksinkertainen ja kaksimielinen päättelykyky.” Edward päästi täydellisiltä huuliltaan voimakkaan naurunpuuskan ja hän nyökkäsi ymmärrykseksi.
”Olet oikeassa”, hän vahvisti kun oli saanut naurunsa loppumaan ”mistä pääsemmekin aiheeseen. Mitä ihmettä me sanomme muille?”
”No minä en ainakaan yksin mene kertomaan Emmettille, että olemme yhdessä, sillä Emmettin tuntien.. Noh lyhyesti sanottuna yksin en tule siitä selviämään.”
”Olet oikeassa, mutta niinkö me sitten sanomme? Että olemme yhdessä?”
”Emmekö sitten ole?” kysyin ja kohotin kulmakarvojani kysyvästi.
”Haluaisitko?” hän kysyi takaisin.
”Kyllä, haluatko sinä?”
”Haluan, enemmän kuin mitään muuta maailmassa!” hän huudahti ja juuri kun olin kommentoimassa siihen jotain typerän järkevää, hän painoi huulensa omilleni ja kaikki järkevät ajatukset katosivat kuin tuhka tuuleen. Tämä suudelma oli hieman erilainen kuin aikaisemmat. Siihen sekoittui se suunnaton ilo ja rakkaus. Voihkaisin, ehkä turhankin kovaa kun hän varovasti imi alahuultani. Hänen huulensa omillani kaartuivat leveään hymyyn ja minä kiedoin käteni tiukemmin hänen niskansa taakse toivoen, että osaisin pysäyttää ajan ja jäädä ikuisesti tähän hetkeen.

Soin vielä yhden katseen Edwardin loistaville silmille, ennen kuin pamautin oven kiinni perässäni ja hän kaartoi sulavasti autonsa pihastamme. Vedin syvään henkeä ja noudatin tarkasti luomaamme suunnitelmaa. Riisuin nopeasti ulkovaatteeni ja juoksin nopeasti huoneeseeni, sulkien oven perässäni. Katsahdin kirjoitus pöytäni peiliin, mikä kertoi poskieni hohtavan punaisena, huuleni olivat hieman turvonneet kaikesta siitä suutelemisesta ja silmäni loistivat onnesta. Hymyilin peilikuvani, uudelle Bellalle. Kiiruhdin kylpyhuoneeseen ja otin lämpimän suihkun. Nautin veden tuomasta raukeasta tilasta. Vietin suihkussa muutaman tovin siihen asti kunnes kuumavesi alkoi viiletä. Astuin ulos ahtaasta suihkukaapista, vaihdoin yöpukuni ja pesin kasvoni. Kömmin sänkyyni, mutta unesta oli turha haaveilla, minulla oli liikaa sulateltavaa. En tahtonut millään uskoa, että Edward Cullen, josta olin viime kuukaudet vain haaveillut, rakasti minua. Keskityin ajattelemaan vain hänen täydellisyyttään, voiko joku oikeasti olla täydellinen? Pakkohan hänessäkin on joku vika olla, mutta mikä? En saanut siihen vastausta koko iltana.
Kun viimein myöhään illalla olin saanut ajatukseni hallintaan ja olin valmis untenmaille, puhelimeni pirahti soimaan vaativasti. En vaivautunut katsomaan kuka se oli.

”Mmh?” mumisin puhelimeen
”BELLA KERRO MINULLE KAIKKI NYT HETI!”
”Alice?”
”No minä, minä. Mutta asiani ei ollut identiteettini selvittäminen, vaan se mitä ihmettä sinä olet tehnyt veljelleni?!” Alice tivasi. Menin heti varuilleni.
”Häh? Ihan totta Alice, emmekö me voisi keskustella tästä myöhemmin, vaikka huomenna tai-”
”NYT HETI!” Alice kiljui puhelimeen keskeyttäen lauseeni. Rakastin Alicea, mutta nyt minulla keitti yli.
”ALICE MINÄ HITTO VIEKÖÖN VIHAAN SINUA! JOS SANON, ETTÄ KERRON KAIKEN MYÖHEMMIN NIIN MINÄ TODELLA TARKOITAN SITÄ! JA JOS TÄMÄ EI MENE PERILLE SIEVÄÄN PÄÄHÄSI, OTAN JÄREÄMMÄT TOIMENPITEET KÄYTTÖÖN!”
”Lupaatko?” Alice kysyi viattomalla enkeli äänellään, aiheuttaen minulle kauheaa omatuntoa. Hitto hän kyllä osasi pelata tätä peliä.
”Lupaan, huomiseen. Anteeksi, että huusin. Rakastan sinua”
”Minäkin sinua. Miksi muuten-?”
”ALICE”
”Okei, okei. Huomiseen. Öitä.”
”Öitä”, vastasin takaisin ja katkaisin puhelun.

Seuraavana aamuna heräsin hyvin väsyneenä. En ollut ajatuksieni takia saanut unta, tai no rehellisesti sanoen, Edwardin takia. Väkisin sain ruumiini nousemaan sängystä ja valmistauduin kouluun. Sujahdin nopeasti vanhoihin farkkuihini ja puin tutun hupparin ylleni. Katsahdin kelloon, mikä kertoi, että olen pahasti myöhässä. Vielä hivenen huulikiiltoa, hiukset tiukasti kiinni ja olin valmis. Juoksin portaat ripeästi alas, heitin takin ylleni ja kiiruhdin ulos. Kompuroidessani pihamme esteradan yli yritin tosissani keskittyä jalkoihini, siitä huolimatta puolessavälissä jalkani pettivät ja liukastuin takapuolelleni lumen peittämään jäähän. Tunsin ikävän vihlaisun häntäluussani, kun yritin nousta ylös liukastumatta uudestaan. Menin lievään shokkiin kun tunsin vahvan käsiparin tarttuvan minuun takaapäin.

"Edward", huudahdin kun kohotin katseeni maasta. Hän auttoi minut varovasti ylös ja veti minut lähelleen. Ja ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, tunsin jo hänen vaativat huulensa omillani. Voi hyvä Jumala! Oliko taivas sittenkin olemassa? Jos oli, en ollut kovinkaan kaukana siitä.
"Edward, oletko hullu?! Emmett olisi voinut nähdä! Tai äitini!" tiuskaisin kun irrottauduimme toisistamme.
"Hitot heistä, minulla oli sinua kauhea ikävä. En saanut sinua pois mielestäni koko yönä", hän sanoi. Hymähdin.
"Tuttu tunne", vastasin ja painoin vielä varovaisen suudelman hänen huulilleen. Sitten vasta tajusin ihmetellä, miksi hän oli täällä.
"Miksi sinä edes tulit tänne?"
"Ajattelin kyyditä sinut kouluun", hän vastasi ja hymyili suloisesti.
"No mennäänkö sitten?" kysäisin ja vastasin hymyyn. Hän tarttui käteeni ja talutti minut varoen autolleen.

Noustessani autosta koulun pihalle, ei ollut yhtäkään silmäparia, joka ei olisi kääntynyt katsomaan. Nauroin, kun Edward tuli minun puolelleni autoa ja tarttui minua kädestä. Laurenin ja Tanyan (Tanya oli pitkään umpirakastunut Edwardiin ja siitä tiesi koko koulu) ilmeet olivat todellakin näkemisen arvoisia. Edwardkin hykersi vieressäni.
”En malta odottaa kun Mike näkee meidät”, Edward kuiskasi kumartuessaan korvani kohdalle ja suikkasi poskelleni suukon. Minä tietysti lehahdin tulipunaiseksi ja käänsin nopeasti katseeni jalkoihin. Eilinen ilta Edwardin kanssa oli jotenkin ollut niin intiimi ja se oli ollut helppoa ja mukavaa, mutta sen näyttäminen koko koulun edessä oli aivan eri asia. Kävelimme Edwardin kanssa katoksen alle, missä muut jo olivat. Kun sanoin kaikkien tuijottavan minua ja Edwardia, he eivät olleet poikkeus. Näin Alicen kasvoista kuinka hän yhdisti palaset paikoilleen. Hänen jo ennestään suuret silmänsä pullistuivat kuopistaan ja suu meni ison O-kirjaimen muotoon. En taaskaan voinut olla nauramatta. Emmettkin näytti aluksi hieman yllättyneeltä – ja se jos joku vaati jo ihmeitä – mutta lopulta hänen kasvonsa sulivat veijarimaiseen ilmeeseen.

”Olitko sinä Rosaliella yötä?” kysyin Emmettiltä kun saavuimme muiden luo. Hänen virneensä muuttui leveäksi, tyytyväiseksi hymyksi.
”Määrittele yökyläily”, hän tokaisi takaisin. Huokaisin, aina hänen piti esittää vielä tyhmempää kuin oli.
”Noh, yökyläilyllä tarkoitan sitä, että vietät yön ystäväsi tai tyttöystäväsi kanssa, nukutte yhdessä ja syötte yhdessä aamupalaa, sekä menette yhtä matkaa kouluun, se on minusta yökyläilyä.” selitin hänelle kuin olisin opettanut kolme vuotiaalle geometriaa.
”No siinä tapauksessa, minä en ollut Rosaliella yötä.” hän vastasi ja hänen hymynsä leveni kun hän näki ärsyyntyneen ja hämmästyneen ilmeeni.
”No missäs sitten olit?” kysyin kummissani. En ollut nähnyt häntä kotona.
”No, Rosaliella, mutta me emme nukkuneet.” Hän katseli, kun vihdoin tajusin mitä hän tarkoitti.
”Emmett! Hyi! Onko sinun pakko olla aina noin.. Noin likainen?! Säästäisit muut yksityiselämältäsi, Emmett!” tiuskin hänelle. Hän vain hörötti, samoin kuten muut ympärilläni. Olin jo hetkeksi unohtanut, että meillä oli katsojiakin. Punastuin taas.
”Sisko rakas, ei minulla ole yksityiselämää. Mistä pääsemmekin sinuun. Miten sinun yksityiselämäsi sujui eilen illalla?” hän sanoi ja kohotti kysyvästi kulmakarvojaan. Jos mahdollista, olin vielä punaisempi kuin äsken.
”M-miten niin?”
”No minä nyt tässä ajattelin kohteliaasti kysyä, kuten tapoihini kuuluu, että miten sinun iltasi Eddien kanssa sujui? Leikittekö pusuhippaa?” Hehkuin tulipunaisena ja sisälläni kuohusi.
”EMMETT SE EI KUULU SINULLE!” huusin pääpunaisena ja Emmett vain nauroi. Juuri sillä hetkellä koulun kellot soivat.
”Alice tule, meidän tunti alkaa pian”, tiuskaisin ja nykäisin Alicea hihasta. Tarvitsin nyt hänen apuaan, hinnalla millä hyvänsä.
 
Jo melkein täyteen saksanluokkaan saapuessamme, menin heti kiireesti paikalleni. Tunsin miten katseet polttivat reikiä niskaani. Alice istui vierelleni. Olin suorastaan hämmästynyt miten hän ei ollut kysynyt vielä yhtä ainuttakaan kysymystä, ehkä hän pelkäsi minun saavan taas raivokohtauksen. Opettaja saapui luokkaan ja ilmoitti, että tänään olisi lähinnä vain puhe ja ääntämisharjoituksia parin kanssa. Alice siis pääsisi tenttaamaan minua.
”Nyt Bella kerrot minulle kaiken! Minä räjähdän kohta!” Alice tiuskaisi, varmistettuaan, että opettaja keskittyisi vain tarkistettaviin kokeisiin. Huokaisin. Ei minulla tainnut olla vaihtoehtoja, Alice oli paras ystäväni.

”Noh, eilen illalla Edward haki minut kotoa, kuten olimme sopineet. Hän ei suostunut kertomaan, minne olimme menossa. Sanoi sen vain olevan kaunis tähän aikaan vuodesta. No saavuimme koululle ja kävelimme kou-”
”Koululle?” Alice ihmetteli.
”Outoa se minustakin oli, aluksi. Siis kävelimme koulun takapuolelle palotikkaiden juureen ja kiipesimme katolle. Aluksi minua hieman pelotti, en ole ikinä ollut mikään trapetsitaiteilija, mutta päästyäni ylös näky oli mieletön. Eihän tämä nyt mikään korkea rakennus ole, muuta juuri sopivasti mäellä, että katolta näkee melkein Port Angelesiin asti! Se oli ihan mieletöntä, näin tähdet ja kaikki. Sitten Edward tarttui minua kädestä, minun ihastellessani näköalaa.” Näin Alicen kasvoista, että hän tiesi kohokohdan olevan lähellä, mutta juuri kun olin avaamassa suuni, opettaja päätti puuttua asiaan: ”Onkohan Neiti Swan varmasti ymmärtänyt annetut ohjeet. Keskustelkaa, saksaksi.” Onneksi olin hyvä saksassa. Toivoisin vain, että Alice ymmärtäisi.

*"So Edward nahm meine hand und sagte:" Ich bin Bella ist schon lange wollte Ihnen das sagen ... und dann wirst du nie erraten, was er sagte! Er sagte: "Ich liebe dich." Es war erstaunlich. Ich hatte so lange zu hören diese worte aus seinem mund geträumt, und als die am wenigsten erwartete ich, er ist wirklich gesagt! Und dann-" ,keskeytin tarinani hetkeksi en ollut aivan varma, halusinko Alicen tietävän mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ilmeisesti haluasi, sillä hänen silmänsä paloivat halusta kuulla lisää.
"Und dann?" Alice hoputti.
 "Wir küsst! Mein gott, wie glücklich ich war! Es war eine romantische sache, die ich je erlebt habe, und er ist so ein guter küsser, ich glaube ihm zu üben sie eine menge!"* sanoin ja nauroin. Alice yhtyi nauruuni.
“No sitä en epäile, mutta älä kerro tarkemmin, kiltti. Hän on sentään veljeni ja sinä paras ystäväni!
 hän sanoi ja nauroi taas.
“Minulla olisi muuten eräs pyyntö“, sanoin varovasti tunnustellen oliko Alice tarpeeksi hyvällä tuulella suostuakseen pyyntööni.
“Mitä vain, Bella“, hän sanoi ja hymyili ystävällisesti.
“Älä kerro tästä vielä kenellekään tai siis tokihan kaikki jo koulustamme varmasti tajusivat, mutta tiedäthän isän ja äidin… Edward ei ole ensimmäinen poikaystäväni, mutta tilanne on kuitenkin aika outo, joten voisitko olla aukomatta suutasi tästä asiasta?“ kysyin. En halunnut isän kuulevan tästä vielä. Minun täytyisi ensin vähän pehmitellä häntä. Äiti tulisi luultavasti olemaan hieman liiankin innoissaan.

“En tietenkään, minä vannon“, Alice lupasi ja hymyilin. Tiesin, että voisin luottaa häneen.
“Sain idean!“ Alice hihkaisi ja katsoin häntä kysyvästi.
“Tule meille yöksi! Onhan sentään perjantai.. Ja muutenkin olisi hyvä jos esittelisimme sinut tänään Edwardin tyttöystävänä ja sitten vasta hieman myöhemmin kertoisimme sinun vanhemmillesi, niin saisit vähän rohkeutta siihen.“ Alice selitin innoissaan huippu ideastaan. Nielaisin ja tunsin kuinka kaikki värit kasvoiltani katosivat ja hikikarpalot nousivat otsaani.
“O-olisiko se varmasti hyvä idea?“
”Voi Bella rauhoitu! Näytät aivan kamalalta! Ei ole mitään pelättävää, minun vanhempani ovat ihan huippuja ja tosi rentoja! Esme ja Carlisle ottavat sinut varmasti hyvin vastaan.” Alice selitti rohkaisevasti.
”Varmasti?” kysyin epävarmana.
”Varmasti”, hän vahvisti ja hymyili minulle taas. Nielaisin kaiken epävarmuuteni pois ja hengitin syvään. Kello pirahti ruokailun merkiksi.
”Mennään syömään!” Alice hihkaisi ja tarttui minua kädestä. Yhdessä lähdimme kävelemään kohti ruokalaa ja tunsin vatsanpohjassani kurnivan, eikä se suinkaan ollut nälkä vaan odottava ilo siitä, että näkisin pian taas Edwardin. Vilkaisin Alicen lyhyeksi kynittyjä hiuksia, jotka hulmuilivat sen ilmavirran mukana, jonka hän aiheutti kävellessään pikaisesti ruokalaan. Hymyilin tyytyväisenä. En ollut ikinä tehnyt mitään niin hyvää saadakseni Alicen kaltaisen ystävän.


* "Siis Edward tarttui minua kädestä ja sanoi: " Bella minä olen jo pitkään halunnut sanoa sinulle tämän... ja sitten et ikinä arvaa mitä hän sanoi! Hän sanoi: "Minä rakastan sinua." Se oli uskomatonta. Olin niin kauan haaveillut kuulevani nuo sanat hänen suustaan ja silloin kun vähiten osasin odottaa hän todella sanoi niin! Ja sitten-". Keskeytin tarinani hetkeksi en ollut aivan varma, halusinko Alicen tietävän mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ilmeisesti haluasi, sillä hänen silmänsä paloivat halusta kuulla lisää.
“Ja sitten?“ Alice hoputti.
"Me suutelimme! Voi luoja, kuinka onnellinen olin! Se oli romanttisinta mitä olen ikinä kokenut! Ja hän on niin hyvä suutelija, että uskon hänen harjoitelleen sitä paljon!" sanoin ja nauroin. Alice yhtyi nauruuni.

A/N: Siinä se sitten oli, kommentteja ?

[dramaqueen]

Arvaa nauroinko??!! Emmettki on niin ihanan ärsyttävä veli. Aww, musta on niin ihana lukee ku se ja Bella kinastelee ja härnää toisiaan todelliseen sisko ja veli tyyliin. Kaikki on jotenkin muutenki niin ihanan lutusia! Tää on tällästä ehtaa ja aitoa hyvän mielen lukemista: huumoria, ihastumisia, punastelua ja tyypillisiä ihmisten ongelmia. Kiitos tästä ja jatkoa kiitos!

[iituska]

Ihana luku oli kyllä! Edward ja Bella nyt vaan on niin söpöjä<3
Ehkä mun pitäis lopettaa nää mun kommenttien jakelut ku selitän aina vaan kaiken saman... ?
Mutta joo, ihana luku! =)

iituska

[Lööperiikka]

voi kun ihana!
Niin suloisia ovat Edu ja Belluska<3
Ja sitä jatkoahan sinä kirjoitat ja kuinka uskalsitkaan toivoa rakentavaa kommentia?

[Prumrose]

dramaqueen, kiitos kommentistasi! Olen aivan imarreltu. On mukava kuulla kun ficcini saa jonkun hyvälle tuulelle! (:
Giril, kiitos sinullekkin kommentistasi! Emmett on todellakin hupaisa tapaus ja hänestä on mahtava kirjoittaa. (-:
iituska, eieiei, et saa lopettaa kommentoimista! Ja muista: mitkään kommentit eivät ole 'turhia'. Kiitos kommentistasi ja lupaathan jatkaakkin sitä (-;
Lööpeririikka, no enhän minä ole siitä rakentavasta ikinä niin piitannutkaan! :-D On vain ihanaa saada kommentteja. Kiitos kommentistasi ja jatko on jo melkein valmis, siitä tulee hieman pidempi (?) ,kuin edellisestä... (;

KIITOS KAIKILLE KOMMENTTINNE OVAT MINULLE HENKI JA ELÄMÄ ! ♥

~ aribella

[Prumrose]

Minä en nyt tässä rupe selittelemään luvun viivästymistä, koska mitään järkevää selitystä sillei ei ole. On ollut vain niin paljon kaikenlaisia kevät kiireitä ym. Älkää tappako. Toivittavasti tätä vielä joku jaksaisi lukea ja ehkä jopa kommentoida.

Kiitokset kjatrille nopeasta betauksesta!

6. Luku

Avattuani ruokalan kaksoisovet ryhdyin heti hakemaan katseellani Edwardia. Selasin pikaisesti läpi ruokalan pöydät, enkä nähnyt häntä edes pöydässä, jossa Emmett, Rosalie ja Jasper jo istuivat. Naamani venähti pettymyksestä. Vaitonaisena laahustin Alicen perässä pöytään. Missä hän oikein oli? Oliko hän tullut kipeäksi kesken tunnin? Aamulla hän kyllä näytti ihan hyvinvoivalta. Pettyneenä vetäisin itselleni tuolin pöydän alta ja läsähdin tuolilleni. Alice sujahti tyytyväisenä Jasperin kainaloon ja suukotti hänen poskeaan. Emmett katseli minua arvioiden.

"Mitä?" ,tokaisin hänelle.
"Oletko maasi myynyt vai miksi tuo ilme?" ,hän kysyi huvittuneena. Minä vain pyöräytin silmiäni ja mumisin jotain epäselvää vastaukseksi. Minä todella rakastin Emmettiä - ainakin joskus - mutta nyt hän oli lähinnä rasittava. Haluaisin vain murjottaa yksin. Miksei kukaan muu ihmetellyt Edwardin poissaoloa? Olinko minä todella ainoa jota tällä hetkellä kiinnosti se missä Edward oli? Vilkaisin Emmettiä ja Rosalieta, sekä Jasperia ja Alicea. He näyttivät kyllä siltä, että heidän ajatuksensa olivat jossain aivan muualla kuin tässä ruokalassa. Jasper katseli lumoutuneena Alicea, joka vain tuijotti takaisin rakkaudesta sokeana. Emmett ja Rosalie olivat kiinni toisissaan ja Emmett kuiskaili Rosalien korvaan. Heidän ilmeistään päätellen en halunnut tietää mitä. Minun teki mieli kysyä olisiko heillä mitään tietoa Edwardista, mutta jostain syystä en raaskinut, minulle olisi tullut sellainen olo kuin olisin keskeyttänyt jotain.
Hätkähdin rajusti kun pari käsiä peitti silmäni.
"Arvaa kuka?" hän kysyi ja sydämeni muljahti takaisin paikoilleen ja lähti sitten huimaa vauhtia eteenpäin.
"Mm.. Olisiko se Edward?" arvasin, enkä voinut pidättää hymyäni.
"Oikein!" hän sanoi ja vetäisi sitten tuolin vierestäni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja vetäisi minut sitten itseään vasten tuolin jalat lattiaa vasten kirskuen. Käänsin pääni ja yllätyin kuinka lähellä kasvomme olivatkaan. Hän suuteli minua innokkaasti ja minä vastasin siihen vähintään yhtä suurella innolla. Hänen kätensä nousivat poskilleni ja omani sotkeutuivat hänen hiuksiinsa. Voiko oikeasti iloita näin kovin jälleen näkemisestä vain tunnin eron jälkeen? Ilmeisesti voi. Suudelman päätyttyä haukoin henkeäni otsani yhä hänen omassaan kiinni. Hän laski kätensä pois poskiltani ja kietaisi sen uudestaan vyötärölleni. Annoin suukon hänen suun pieleensä.
”Minä rakastan sinua”, kusikasin hänen korvaansa niin hiljaa kuin pystyin.
”Minäkin sinua”, hän kuiskasi takaisin ja myhäili onnellisena.
”KRHM”, Emmett karaisi kovaäänisesti kurkkuaan. ”Täällä on muitakin”, hän jatkoi ja minä punastuin – taas. Edward vain nauroi.
”Minä tiedän sen Emmett, olet liian iso ollaksesi täysin huomaamaton.” Edward sanoi ja muut – Emmettiä lukuun ottamatta – nauroivat.
”No sanoinpahan vain, että minä en tykkää katsella kun minun pikkusiskoni pussailee minun parasta ystävääni.”
”Hei!” Jasper protestoi, mutta Emmett ei ottanut kuuleviin korviinsa.
”No on sinunkin aika tottua siihen Em, me muut koemme saman joka päivä.” Edward vastasi tyynesti takaisin ja minä hehkuin punaisena kuin paloauto.
”Voi olin aivan unohtaa! Edward arvaa mitä?” Alice hihkaisi yhtäkkiä. Outoa, hän oli ollut jo kauan hiljaa.
”Kerro”, Edward sanoi tyynesti, odottaen taatusti jotain alicemaista hehkutusta. No, hän ei ollut kovin kaukana.
”Bella tulee meille tänään yöksi! Eikö olekin mahtava, Edward?” Alice kiljahtaa ja Edward katsoo häntä ihmeissään.
”Mitä?!” Edward kysyy melkein huutaen. Oi voi. Eikö hän pitänytkään ideasta?
”E-ei minun ole pak-”, yritin selittää mutta Alice keskeytti minut.
”Edward, ajattele nyt! Siitä tulee mahtavaa! Bella on jo luvannut ja sillä tavoin – tiedäthän – voisit esitellä Bellan tyttöystävänäsi tänä iltana!” Alice hehkutti. Edwardin hämmentynyt ilme suli tyytyväiseen ja ovelaan hymyyn.
”Hyvä on, mutta..”, hän sanoi ja hymyili leveämmin. ”vain sillä ehdolla, että Bella nukkuu minun huoneessani."
Voi luoja oliko hänen todella pakko sanoa tuo ääneen Emmettin ollessa lähellä?! Emmett yökkäsi ja oli juuri avaamassa suutaan mutta Alice ehti ensin. "Hah, kuvitteletko tosissasi että se sopii äidille?"
"Voi Alice, tiedäthän itsekin, ettei se tule olemaan ongelma." Edward sanoi ja hymyili edelleen leveästi. Minusta tuntui, että hän piti ideasta ehkä liikaakin...
Alice avasi suunsa ja oli väittämäisillään jotain vastaan, mutta sulki suunsa nopeasti. Hän laittoi kätensä puuskaan ja murjotti niin suloisen näköisenä, että minun oli pakko tirskahtaa. Hän näytti aivan loukatulta kissanpennulta. Hän mulkaisi minua, ja muodostin äänettömästi huulillani anteeksi.

Koulupäivä oli vihdoin päättynyt ja minä kävelin käsi kädessä Edwardin kanssa hänen autolleen. Yhä harvempi jaksoi enää tuijotella meitä.  Olin positiivisesti yllättynyt miten nopeasti he kyllästyivät.

"Hei, hei Bella! Nähdään kuudelta!" Alice huusi ennen kuin pisti kypärän päähän ja pujahti Jasperin taakse hyrräävälle moottoripyörälle. Itse en ikinä uskaltaisi ajaa moisella vehkeellä. Nyökkäsin ja vilkutin hyvästiksi.
Edward avasi minulle kohteliaasti oven ja istuuduin hänen Volvonsa kalliille nahkapenkille. Edward kiersi ajajanpaikalle ja käynnisti auton. Hän oli juuri painamassa kaasua, kun Emmett riuhtaisi oven auki ja hyppäsi takapenkille.
"Emmett!?" huusimme molemmat samaan aikaan.
"Rosella oli oppilaskunnan kokous enkä jaksanut odottaa häntä, joten Eddie kiltti voisitko heittää minut kotiin vai tekeekö se liikaa mutkia matkaasi?" Emmett kysyi visertäen ja tiesi varsin hyvin ettei se pidentäisi matkaa ollenkaan alkuperäisestä. Asuimmehan sentään samassa talossa, mutta verisukulaisuudesta tulin hetki hetkeltä epävarmemmaksi... Edward huokaisi ja katsoi minua anteeksi pyytävänä, ennen kuin vastasi.
"Hyvä on Emmett, mutta vain sillä ehdolla ettet kutsu minua Eddieksi."
"Okei, Eddie! Kiitti Eddie, olet paras, Eddie!"
"EMMETT!" huusimme taas molemmat samaan aikaan.
"Okei, okei..."
”Nähdään kuudelta”, sanoin irrottaen otteeni hänen kädestään ja lähdin kävelemään ovelle. Vahva käsipari kuitenkin tarttui minua vyötäröltä ja vetäisi vartaloni kiinni hänen omaansa.
”Ajattelitko oikeasti lähteä ilman suukkoa?” hän kuiskasi korvaani ja minä hengitin kiivaasti.
”Ehkä.. Mutta asianhan voi aina korjata, eikö?” kysyin ja käännyin ympäri.
”Aina”, hän sanoi ennen kuin painoin huuleni hänen omiinsa ja suutelin niitä lempeästi. En ollut ikinä tuntenut mitään ihanampaa kuin hänen huulensa huulillani. Jos olisin saanut valita, olisin suudellut häntä tauotta ikuisesti, mutta valitettavasti minulla oli muutakin elämää, sekä inhimillisiä tarpeita, joten se oli käytännössä mahdotonta.
”Hei kyyhkyläiset, eiköhän jäähyväis-seremonia ole kestänyt jo tarpeeksi monta minuuttia?!” Emmett huusi kärsimättömänä ovelta.
”Osaat sinä sen oven itsekin avata!” huusin kärttyisänä takaisin. Olin kyllästynyt hänen jatkuvaan kuittailuunsa.
”Niin osaisinkin, jos minulla vain olisi aivan!” hän huomautti näsäviisaasti. Minä pyöräytin silmiäni.
”Täytyy mennä”, sanoin ja lähdin kävelemään ovelle. Avattuani Emmettille oven käännyin vielä katsomaan Edwardia.
”Nähdään kuudelta”, huusin ja iskin hänelle silmää. Hän hymyili takaisin ennen kuin kaartoi sulavasti autonsa pois pihasta.

”Emmett oletko nähnyt sitä vaaleanpunaista leninkiäni?” kysyin kaivaessani epätoivoisesti pyykkikoria. En käsitä, olen kääntänyt koko huoneeni ylösalaisin, enkä löydä sitä mistään!
”Niinkö hienoksi Culleneiden illalliselle pitää laittautua?” Emmett kysyi halveksuvasti. Minä vain pyörittelen silmiäni, hän on katkera koska ei itse pääse mukaan. ”Ensi kerralla sitten” - olin sanonut, mutta se ei saanut häntä piristymään. Olin jopa ehdottanut, että Rosalie tulisi tänne tai että he tulisivat Culleneille illaksi. Ehkä häntä vain huolestutti jättää minut ilman valvontaa niin pitkäksi aikaa... Ja minä ymmärsin häntä hyvin. Muuttomme jälkeen olin epätoivoisesti hakeutunut Emmettin seuraan koko ajan. En ollut osannut antaa hänelle juurikaan omaa tilaa, koska en halunnut olla yksin. Lopulta kuitenkin tajusin, että hänellä on omakin elämä, kaverit ja harrastukset, joihin minä en kuulu. Nyt yhtäkkiä en ollutkaan enää hänestä niin riippuvainen ja se varmasti teki hänet hämmentyneeksi. Hymyilin itsekseni, vaikka Emmett olikin usein ääliö, ei minulla olisi voinut olla parempaa isoveljeä. Hän oli paras.
 
"En minä muuten niin hienoksi laittautuisi, mutta kun Alice nimenomaan painotti, että minun on laittauduttava hienoksi, sillä kyseessä on eritystapaus", selitin Emmettille yhä kaivaessani pyykkikoria.

"LÖYSIN", huusin hetken kuluttua kun löysin mekon. Äiti oli laittanut sen omien jakkupukujensa joukkoon henkarille, hänen ja isän makuuhuoneen vaatekomeroon. Luojan kiitos se oli puhtaana, eikä minun tarvinnut ruveta pyykkäämään viimetipassa. Laukun olin jo pakannut, vain yö-paita puuttui. Siitä tulisikin ongelma. Kotona yleensä nukuin rähnäinen t-paita ylläni, mutta enhän minä sitä Edwardin luo voinut ottaa! Vastentahtoisesti otin puhelimen pöydältäni ja näppäilin Alicen numeron. Vain yhden tuuttauksen jälkeen hän vastasi:

"Moi!" kuului Alicen kirkas ääni puhelimesta.
"Alice, tarvitsen apuasi."
"Mitä vain Bella."
"Minä..Alice..En tiedä..Tiedäthän..Yöksi.." mumisin erittäin epäselvästi puhelimeen.
"No millä sinä yleensä nukut?" Oliko hän oikeasti saanut jotain selvää epämääräisestä selityksestäni?
"No jollain vanhalla t-paidalla..."
"Voi Bella! Eikö sinulla todella ole mitään varalla... tiedäthän erityistilanteisiin!"
"No viime aikoina en ole osannut ennakoida mitään tälläistä, tiedäthän..."
"No jaa, ymmärrän... Lainaan sinulle yhtä kivaa silkkitoppiani, sopiiko?"
"Kiitos Alice, olet enkeli."
"Otin tuon myöntävänä vastauksena." hän sanoi ja kuulin hymyn hänen äänessään ennen kuin katkaisin puhelun.

"Emmett, kiltti voisitko viedä minut sinne?" anelin kun pistin eteisessä valkeita balleriinoita jalkaani, vielä valkoinen neule ja takki päälle niin olin valmis. Olin oikein pynttäytynyt. Hiukseni olin laittanut siroille laineille, sekä meikkiä minulla oli tavallista enemmän, tummat rajaukset silmissä, ja uutta huulikiiltoa huulillani.
"Eikö Edward tule hakemaan?" hän kysyi edelleen kiukkuisena.
"No ei hae, enkä viitsisi mennä omalla autolla. Emmett, kiltti?"
"No kai se on pakko", hän sanoi ja nousi vastentahtoisesti sohvalta.
"Kiitos", kuiskasin lähes liikuttuneena, mutta en ollut varma, kuuliko hän. Mitä minä tekisinkään ilman häntä?
"Tietäähän äiti tästä?" Emmett kysyi kun istahti penkille ja käynnisti auton.
"Tietenkin, hän piti ideasta."
"Tietääkö hän, että sinä ja Edward olette yhdessä?"
"Umh, no ei varsinaisesti..."
"Entä tietääkö hän, että nukutte samassa sängyssä?"
"Ei..."
"Aiotko kertoa hänelle?"
"Luoja Emmett lopeta jo tuo tenttaaminen! Olen jo iso tyttö ja osaan pitää huolta itsestäni."
Huolehtimisen ymmärsin, mutta tämä tenttailu meni jo liian pitkälle...
"Kunhan kyselin", hän sanoi ärtyneenä ja keskittyi tiukasti ajamiseen. Loppumatkan olimme molemmat aivan hiljaa. Sillä aikaa mietin minun ja Edwardin suhdetta. Kaikki oli edennyt niin nopeasti. Vasta eilenhän me suutelimme ensi kertaa ja nyt olin jo menossa heille yöksi! Jos tämä etenisi tätä vauhtia, jossain vaiheessa olisi pakko painaa jarrua.
 
"Maa kutsuu Bella, olemme perillä", Emmett vinoili suukorvissa. Hän oli jo ilmeisesti päässyt yli ärtymyksestään.
"Kiitos, Emmett. Tiedäthän että olet maailman paras isoveli, vaikken sitä tarpeeksi usein sanokaan"
"No en minä anna sille aihettakaan tarpeeksi usein", hän sanoi ja hymyili leppoisasti.
"Ja minulle voit aina soittaa jos tulee ikävä", hän jatkoi ja iski silmää.
"Jep ja nukkumaan ennen kahdeksaa", sanoin sarkastisesti ja sitten nauroimme yhdessä. Hän antoi minulle vielä ison karhunrutistuksen ennen kuin nousin autosta.
Rystyseni eivät edes ehtineet koskettaa ruhtinaallista puuovea, ennen kuin se jo aukaistiin.

”Bella!” Alice hihkaisi ja halasi minua. Alice oli tapansa mukaan jälleen henkeäsalpaavan kaunis. Hänellä oli puoleen reiteen asti ulottuva musta mekko jonka leikkaukset olivat hyvin sirot. Hän oli kuin suoraan sadusta todellisuuteen hypännyt keijukainen.  Hän irrotti otteensa minusta ja astui askeleen taemmas. Hänen silmänsä kulkivat vartaloani pitkin päästä varpaisiin. Tiesin hänen arvioivan asuani.
”Kelpaako Miss Fashion?” kysyin hieman loukkaantuneena Alicen kriittisestä katseesta joka oli jumittunut kasvoihini.
”Näytät upealta, Bella. Kunhan kiusasin.” hän vastasi. Hymyilin hänelle kiitollisena.
”Tosin-”, Alice oli jatkamassa, mutta karhea enkeliääni ehti väliin.
”Bella on täydellinen, ei hänessä ole korjattavaa, Al”, Edward sanoi ja käveli luokseni kietoen kätensä käteeni. Alice vain tuhahti ja pyöräytti silmiään samalla kun mumisi jotain sen tapaista kuin ’menen etsimään Jazzin’, mutta en saanut selvää koska katseeni – ja ajatukseni – olivat jumittuneet smaragdin vihreisiin silmiin, jotka vastasivat katseeseeni. Olin painamassa huuleni hänen omiinsa kiinni kun lempeä nais sopraano keskeytti.
”Sinä olet varmaan Bella?”

Käänsin katseeni ääntä kohti ja huomasin Esmen lempeät kasvot. Hän hymyili minulle kauniisti ja jollain tapaa myös hyvin äidillisesti, olin niin lumoutunut tästä kauniista perheestä, että melkein unohdin vastata.

”Öö.. Juu olen”, vastasin ja hymyilin hermostuneena.
”Hauska tavata, vaikka olemmehan me aiemmin jo törmänneetkin”, hän jatkoi ja puristi kättäni kohteliaasti.
Esme lähti kävelemään edeltämme kohti valtavaa ruokasali-olohuone yhdistelmää. Vasta silloin kiinnitin huomiota talon taidokkaaseen sisustukseen. Olohuoneessa hallitsevana värinä toimi lämmin beige, sekä neutraali luonnon valkoinen. Yksityiskohdat välkehtivät kultaisina, sekä ison, kutsuvan sohvan tyynyt olivat pehmeän tumman ruskeat. Pari suurta viherkasvia oli laiteltu nurkkiin tuomaan eloisuutta.
”Teillä on todella kaunis koti, rouva Cullen”, sanoin kohteliaasti Esmen kattaessa valtavaa ruokapöytää.
”Kiitos kultaseni ja sano vain Esme.”
Tämähän vaikutti lupaavalta. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin.

[Love 4ever]

JEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! IHANAAA...

[Anskubits]

Löysin tän ficin tänään ja sanon vaan et vaauu  
   ;)Anteeks mä en voi lopettaa hymyilemistä( täs tapaukses hymiöiden laittoa)
Ihana oli ja mua jäi kiinnostamaan et mitä Culleneilla tapahtuu 
Jatkoa pliis
<3.Anskubits

[_Bella_18_]

Ihana luku! toivottavasti ilta sujuu hyvin ja Bellalla ja Edwardilla on hauskaa
Kiitos ja kumarrus,
_Bella_18_

[s4rggu444]

IHANAAA!!!!!

[Wutum]

Siit on aikaa ku luin tän ja luin uusiks ja nyt päätin sit kommentoida jotain.

Tää on nii herttanen <3 Tykkään paljon!   

Mielestäni sujuvaa tekstiä, eikä siinä oo mitään miua häirittevää.

Toivon et jatkoa tulee pian.