Nimi: Ei mikään täysi mahdottomuus
Kirjoittaja: YourAngel
Ikäraja: K-11
Genre: fluff, one-shot
Pairing: Severus/Lily
Row omistaa hahmot ja kaiken muun minkä tunnistatte hänelle kuuluvaksi.
A/N: Tämmöiseen sain idean koulussa jollain tunnilla, ja päätin kirjoittaa. Menee Hetin kymppiin, vuodenaikahaasteeseen vuodenajalla talvi ja Kerää kaikki hahmot-haasteeseen henkilöllä Severus Kalkaros. Kommentit on ihan kivoja. (;
Severus istui yksikseen lumisen kannon päällä Tylypahkan pihalla. Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen maahan. Pakkanen nipisteli kevyesti hänen poskiaan tämän selatessa kirjan sivuja lapasten peittämillä käsillä.
Oli lauantai, ja suurin osa oppilaista oli ulkona kauniissa talvisäässä. Niin oli myös Lily Evans. Severus katseli kauempaa, kuinka tyttö nauroi ystäviensä kanssa. Hän näytti niin suloiselta valkoinen pipo päässään. Punaiset hiussuortuvat laskeutuivat niin kauniisti tytön olkapäiltä.
Kuinka ihanaa voisikaan olla, jos saisi tuntea Lilyn lähellään. Saisi kertoa kuinka paljon välittää. Saisi olla maailman paras poikaystävä. Mutta kaipa se olisi aivan mahdotonta, ainakin Severuksen tapauksessa. Poika huokasi.
Severus oli huomaamattaan vajonnut haaveisiinsa. Hän joutui kuitenkin havahtumaan kuullessaan inhottavan tutun äänen. ”Haa, katsokaas kuka täällä onkaan. Ruikuli!”
Severus ponkaisi salamannopeasti ylös ja kääntyi äänen suuntaan. James Potter lähestyi häntä Sirius kannoillaan. Peter ja Remus katselivat kauempaa. ”Mitä luulet, Anturajalka, eiköhän anneta Ruikulille pieni lumipesu?”
Sirius nauroi pilkallisesti ja nyökkäsi. Severus veti taikasauvansa esiin, mutta ei ehtinyt lausua ainuttakaan loitsua, kun Sirius jo huusi ”Karkotaseeet!”
Pojan sauva lensi hangelle. Severus otti muutaman askeleen taaksepäin. James ja Sirius astuivat lähemmäs. Hän ei pääsisi pakoon, se oli selvää.
Ennen kuin Severus ehti sen kummempia miettiä, hän tunsi vartaloonsa iskeytyvän kovan lumipallon. Se sai hänet haukkomaan henkeään. Heti perään tuli uusi, vielä suurempi lumikokkare. Severus taittui kaksinkerroin pidellen mahaansa, niin paljon se oli sattunut.
Hän kuuli Siriuksen ja Jamesin ivallisen naurun, kun nämä syöksyivät häntä kohti. Seuraavaksi hän tajusi makaavansa selällään maassa. Kirja oli lentänyt hänen kädestään hangelle. Sirius piteli häntä kiinni, ettei hän pääsisi karkuun. Sillä välin James otti maasta suuren kourallisen lunta ja työnsi sen Severuksen naamalle.
Lumi oli jäisen kylmää. Hän tunsi sen sulavan kasvoillaan. Rasvaiset hiukset liimautuivat hänen kasvoihinsa kiinni. Severus yritti rimpuilla irti, mutta Sirius vain tiukensi otettaan. ”Turha yrittää Ruikuli, et pääse karkuun ennen kuin olemme lopettaneet.”
Ja taas hän tunsi uuden lumikasan iskeytyvän naamaansa. Hän sulki silmänsä. Uusi isku. Pojan oikeaa poskea kivisti. Lumessa oli varmaan ollut jokin terävä jään palanen, sillä hänen poskestaan alkoi valua verta. Vihlonta säteili silmiin. Häntä sattui todella. Mutta sitä hän ei halunnut näyttää muille. Hän ei antaisi uutta syytä pilkata.
Hän kuuli jostain kauempaa vihaisen huudon. ”James Potter, senkin saasta! Lopeta tuo heti ja painu tiehesi!” Se oli Lily. Valitettavasti. Miksi Lilyn piti aina nähdä hänet tällaisena?
”Odota nyt Lily, kullannuppuni. Näytös vaatii vielä viimeisen silauksen.” James vastasi tekohunajaisella äänellä, ylimieliseen tapaansa.
”En ole mikään kullannuppusi, Potter!” Lily huusi selvästi vihaisena. ”Ja jätä Severus rauhaan, heti!”
”Selvä on, selvä on...” James sanoi toppuutellen Lilyn raivoa. ”Mutta odota aivan sekunti.” Lily mulkaisi Jamesia.
Severus tunsi kuinka hänet tempaistiin maasta ylös. Sirius piti häntä vasemmasta kädestä kiinni, James oikeasta. Sitten molemmat pojat ottivat lunta ja työnsivät sen Severuksen selkään kaavun alle. Lopuksi he vielä tyrkkäsivät Severusta niin, että tämä kaatui kontalleen hangelle. Sitten he lähtivät naureskellen pois.
Kyyneleet polttivat Severuksen silmissä, mutta hän ei antanut niiden tulla. Hän nousi ylös ja lähti juoksemaan niin kovaa kuin suinkin pystyi. Hän pysähtyi vasta kielletyn metsän reunalla. Severus vajosi povilleen maahan, hänen kylkeään pisti.
Ilmaan nousi kevyttää höyryä pojan hengityksen tasaantuessa. Hangelle putosi veripisaroita. Severus kosketti varovasti poskeaan ja värähti. Haava oli iso.
”Se-severus?” Hento ääni sanoi hänen takanaan.
Severus hätkähti, mutta ei kääntynyt katsomaan äänen suuntaan.
Tyttö käveli Severuksen vierelle ja istahti alas. ”Toin sinun taikasauvasi ja kirjan. Ne olivat pudonneet hangelle.”
”Kiitos”, Severus vastasi vaisusti ja katsoi varovasti Lilyn kirkkaan vihreisiin silmiin. Ne olivat aitoa huolta täynnä.
”Minusta sinun pitäisi mennä näyttämään tuota haavaa Matami Pomfreylle. Se näyttää aika pahalta.”
Severus pudisti päätään. Hän ei ikinä suostuisi. James ja Sirius vain alkaisivat pilkata häntä entistä enemmän.
”Oletko varma?”
Poika nyökkäsi. Seurasi lyhyt hiljaisuus. Sitten yht'äkkiä hänen yllätyksekseen Lily vetäisi hänet halaukseen. Severuksen silmät laajenivat pelkästä hämmästyksestä. Hänen vatsaansa kouraisi. Lily tuntui niin lämpimältä, sillä lumi hänen kaapunsa alla oli alkanut sulaa, ja kylmä vesi valui pitkin hänen selkäänsä.
Poika värähti. Hän oli niin onnellinen, vaikka sitä olikin siinä hetkessä vaikea uskoa. Hän sai halata Lilyä, koko koulun kauneinta tyttöä. Millään muulla ei ollut väliä.
”Minusta sinun pitäisi todella käydä Matami Pomfreyn luona”, Lily sanoi irrottamatta otettaan pojasta. Severus oli hetken aloillaan. Lopulta hän nyökkäsi.
