Kirjoittaja Aihe: Rakkaus tekee sokeaksi (S, het, Herm/OC)  (Luettu 1832 kertaa)

Sinadra

  • ***
  • Viestejä: 5
Rakkaus tekee sokeaksi (S, het, Herm/OC)
« : 09.07.2007 00:15:58 »
Nimi: Rakkaus tekee sokeaksi
Kirjoittaja: Sinadra
Ikäraja:   S
Genre: Drama, One-shot, (romance)
Summary: Hermione tapaa kesällä pojan, johon ihastuu, ehkä osittain pakoillakseen velhomaailman sotaa, joka on juuri päättynyt.
Kirjoitin ficin muutama vuosi sitten, enkä siis silloin vielä tiennyt, mitä DH:ssa tapahtuu. Tekstissä voi olla myös joitain sellaisia virheitä, mitä tuskin enää teen(tai sitten teen ::D). Nopeasti kuitenkin tarkistin, ja toivottavasti virheitä ei hirmuisesti löydy!     


En osannut muuta, kuin tuijottaa sinua. Ylläsi oli musta takki, joka oli hieman liian iso sinulle, eikä se silti tehnyt sinusta tyhmän näköistä. Kuluneissa farkuissasi oli polvessa iso reikä. Huomasin jo kaukaa, ettet ole mistään rikkaasta perheestä. Kädessäsi oleva tupakka sai sinut näyttämään vanhemmalta kuin olitkaan. Enkä uskonut sinun täyttäneen vielä 18:aa vuotta. Ja silti puhuit minulle. Tavallisesti olisin vain ohittanut sinunlaisesi ihmisen -  jästin, joka yritti näyttää kovemmalta, kuin todellisuudessa olikaan, mutta jokin sinussa sai minut muuttamaan mieltäni. Myöhemmin laitoin sen sinun silmiesi piikkiin. Ruskeat, kylmät silmäsi paljastivat enemmän kuin itsekään tiesit.

Hermione heräsi hiljalleen unesta. Hän nosti päänsä ja huomasi harmikseen nukkuneensa kirjan päällä. Otsaan oli painunut muisto kirjan kovasta kannesta ja päänsärky alkoi hiljalleen jomottaa hänen ohimoaan. Hermione ojensi kätensä vaikeroiden ja irvisti kun joku tippui pöydältä alas kimeästi särkyen.( Se siitä pullosta.) Tosin Hermione aavisteli päätänsä pidellen juoneensa kaiken sen sisällön. Hän kääntyi ympäri katsomaan huoneessaan vallitsevaa sekasortoa. Vaatteita ja kirjoja lojui missä sattuu lattialla. Katkonaisesti huokaisten hän nousi ylös tuolista ja tepasteli kylpyhuoneeseen.

Hermione oli kavahtaa kauemmas kylpyhuoneen kirkasta valoa. Silmiään siristellen hän kuitenkin astui sisään ja harppasi suoraan lavuaarille pesemään kasvonsa kylmällä vedellä. Kasvonsa pestyään hän uskalsi jopa katsoa peiliin. Hän näki sen mitä oli odottanutkin. Lyhyet pörrössä olevat hiukset kehystivät hänen kesän jäljiltä ruskettuneita kasvojaan, silmät olivat punaiset ja turvonneet, sekä otsassa näkyi selvästi punainen painauma kirjasta, jota hän oli erehtynyt pitämään tyynynä. Huokaisten hän meni takaisin huoneeseensa nukkumaan.

“Mikä on nimesi?” sinä kysyit minulta ja hymyilit. Hymysi oli jotenkin kaiken kokenut. Nojailit seinään ja tumppasit kädessäsi savunneen tupakan maahan. En voinut olla ihmettelemättä miksi tuollainen ihminen puhuu minulle. Yritin jopa peilata sinun takanasi olevasta lasiovesta, miltä näytän, mutta muistin tietysti vastata sinulle.
“Hermione”, sanoin enkä voinut estää punastumista. Sinua se tuntui vain huvittavan. Kaivoit taskustasi toisen tupakan ja ojensit askia minullekin. Puistelin kuitenkin päätäni ja sinä vedit askin pois kohauttaen olkiasi.
“Minä olen Dary”, sanoit hymyillen. Tuli hiljaista ja katselin kun imit tupakkaa posket lommolla. Et ollut minun tyyppiäni, et ollut sitten ollenkaan.

Hermione heräsi uudestaan, kun oveen koputettiin. Hän etsi jostain huoneestaan vallitsevasta sekasorrosta itselleen housut ja asteli sitten ovelle. Ikkunoista pilkistävä auringonvalo sai hänet siristelemään särkeviä silmiään. Hermione heilautti vähän oven vieressä olevaa verhoa nähdäkseen kuka oven takana oli. Eikä hän uskonut, että voisi enempää yllättyä, oven takana seisoi nimittäin Ron.

Sinä olit silloin todella kiltti minulle. Tarjosit jäätelön ja kahvin, enkä minä kehdannut kieltäytyä, vaikka vihasinkin kahvia. Taisit huomata sen ilmeestäni, koska hymyilit aina huvittuneesti, kun hörppäsin kahvia. Ajattelin, että kaikkeen varmaan tottuu, niin sinuun kuin kahviinkin. Kyselit kuin ohimennen aina vähän kerrallaan minusta. Perheestäni, kodistani, ystävistäni... Enkä minä kuitenkaan pelännyt kertoa sitä kaikkea sinulle. Jotenkin luotin sinuun enemmän kuin keneenkään muuhun ennen olin luottanut, enkä vieläkään tiedä tarkalleen miksi. Niin me sovimme että tapaamme huomenna samaan aikaan, samalla terassilla ja kaikki oli kääntynyt jotenkin väärin päin.

Hermione tiesi kyllä että Ron oli nähnyt hänet jo, joten hän avasi oven mahdollisimman hitaasti yrittäen kaikin tavoin hidastaa edessä olevaa keskustelua. Hän häpesi itseään sillä hetkellä enemmän kuin koskaan. Hän ei ollut vielä lähettänyt vastausta Ronin ja Ginnyn kutsuun, vaikka se oli tullut jo monta päivää sitten. Itse asiassa hän ei ollut pitänyt heihin mitään yhteyttä sen jälkeen kun... niin minkä jälkeen? Sen jälkeen kun hän oli tavannut Daryn? Vai sen jälkeen kun Harry oli kadonnut?

Ron tuijotti hetken hänen hiuksiaan pöllämystyneen näköisenä. Hermione tunsi punastuvansa ja hänen kätensä lennähti vaistomaisesti hänen hiuksiinsa. Oli Ronin vuoro punastua, kun hän huomasi, että Hermionella ei ollut pikkutoppia ja shortseja enempää vaatteita päällään.
“Hmm... Haluat varmaan tulla sisälle?” Hermione sanoi vain ehkä rikkoakseen hiljaisuuden. Ron nielaisi, nyökkäsi ja astui sisälle.
“Haluatko kahvia?” Hermione kysyi samalla kun asteli keittiöön päin. Hänen takaansa kuului epämääräistä muminaa ja hän päätti sen olevan myöntävä vastaus.

Hermione laittoi kahvin tulemaan ja virnisti sitten Ronille, että hänen olisi parasta käydä laittamassa enemmän vaatteita päälleen. Ron nyökkäsi samalla naputellen kärsimättömänä sormiaan pyötään. Häntä Hermionen “erikoinen” käytös vain häiritsi.

“Sinulla on mukavan näköinen koti”, Ron sanoi heti, kun Hermione astui takaisin huoneeseen nyt yllään rento huppari ja väljät puuvillahousut. Hermione vain kohautti olkiaan vastaukseksi.
“Mitä nyt satuin palkallani saamaan. Onko Harrysta kuulunut mitään?” hän kysyi samalla kun otti kaapista kaksi eriparista mukia. Ronin sormien naputtelu taukosi.
“En ymmärrä sinua Hermione”, hän sanoi viimein totuudenmukaisesti johon Hermione vastasi vain:
“Otatko kahviisi maitoa?”

Olit mielenkiintoisin ihminen mitä olin ikinä tavannut. Mitä enemmän sinua tunsin, sitä enemmän aloit kiinnostaa minua ja sitä enemmän minä sinuun rakastuin. Sanotaan, että rakkaudesta tulee sokeaksi. Siinä tapauksessa minä olin varmaan sokea ja kuuro kaikelle pahalle sanalle sinusta. Ja kyllä pahojakin sanoja tuli.

Hiljaisuus jatkui vähän aikaa heidän maistellessaan kahvia, kunnes Hermione sanoi:
“Minulla on ollut todella ikävä teitä. Mitä Ginnylle kuuluu?” Ron katseli häntä verkalleen.
“Ginny voi hyvin. Hän on tosin ollut hieman alamaissa Harryn... katoamisen vuoksi. Miksi et vastannut viesteihin? Aloimme jo huolestua. Ja miksi hiuksesi näyttävät tuollaisilta?” Ron pommitti Hermionea kysymyksillään.

Hermione oli jo aavistellutkin Ronin alkavan kysellä. Hän katsoi nuoren miehen huolestuneita kasvoja ja huomasi, että Ronilla oli tummat varjot silmiensä alla. Sen verran hän tiesi, että Ron oli mukana jonkinlaisessa auroritoiminnassa ja hän ajatteli, että Ronista oli tulossa pikaista vauhtia työnarkomaani.  

“Tottakai minäkin olen huolissani Harrysta ja teistä. Ajattelin vain pitää vähän lomaa tästä kaikesta. Voldemort oli kova pala meille kaikille, kuten sotakin. Hiukseni muuttuivat siksi, että kaipasin vain vähän vaihtelua. Mitä ne muuten oikein teettävät sinulle siellä aurorivirastosssa? Näytät hyvin väsyneeltä”, Hermione selitti tuntien pienoista omatunnonpistosta siitä, että hän ei ollut pitänyt yhteyttä oikeastaan ollenkaan velhomaailmaan.

“Mitä ihmettä olet mennyt tekemään hiuksillesi?!” sinä huudahdit, kun astelin lähemmäksi. Ylläni oli punainen kesämekko, joka paljasti pitkän matkaa auringon paahtamaa selkääni.
“Ajattelin, että lyhyet hiukset piristäisivät välillä. Eivätkö ne olekin hienot?” sanoin iloisena ja hipaisin päälakeani. Olit sinä päivänä oudon hiljainen. Sanoit vain, että pidit entisistä hiuksistani. Silloin tajusin, että et pitänyt muutoksista, olivat ne sitten miten pieniä tahansa. En ikinä voisi paljastaa sinulle, että olen noita.

Ron katsahti häneen murhaavasti ja sanoi:
“Etsin Harrya” Hermionen ilme koventui.
“Et saisi rasittaa itseäsi liikaa. Harry tulee esiin varmasti, jos haluaa” hän sanoi ripaus sitä vanhaa Hermionea äänessään.
“Tai jos pystyy. Ajattele jos jokin pimeävoima on vanginnut hänet johonkin”, Ron sanoi jo vähän kovemmalla äänellä. Hermione huokaisi ja yritti työntää päänsäryn pois mielestään.
“Et viitsisi huutaa, Ron, päätäni särkee”, hän sanoi ja asteli kaapille hakemaan särkylääkettä ajattelematta tarkemmin, mitä teki.

Oli hetken hiljaista, kunnes Ron kysyi huolestuneena:
“Hermione, oletko menettänyt muistisi, tai jotain?”
Hermione katsahti epäuskoisena Roniin päin ja yllättyi hänen ilmeensä vakavuutta. Vakava ilme sai hänet näyttämään vuosia vanhemmalta.
“En ole. Joskus todella toivon, että olisinkin”, Hermione vastasi huokaisten ja avasi jääkaapin oven.
“Miksi sitten käyttäydyt, kuin jästi? Tuon voisi parantaa helpolla taikajuomalla”, Ron sanoi ja nousi ylös.
 
Hermione katseli miestä hajamielisenä ja tunsi silmiään polttelevan. Hän todellakin oli yrittänyt työntää velhomaailman pois elämästään. Hänen talossaan ei ollut mitään merkkiäkään siitä, että hän oli noita. Taikasauva oli hänen yöpödän lukollisessa laatikossa ja vanhat, pölyttyneet loitsukirjat pahvilaatikossa muuton jäljiltä, josta oli jo melkein kaksi vuotta. Muistaessaan Daryn, hän alkoi itkeä vielä enemmän. Niin paljon oli tapahtunut niin pienessä ajassa.

Muistan, että silloin oli täydellinen päivä. Ei pilven pilveä sinisellä taivaalla. Lämmin tuuli kutitteli välillä kasvojani. Istuin rannalla yksin ja katselin miten pienet lapset leikkivät vedessä kikatellen. Lähes tunnin kuluttua näin sinun lähestyvän minua. Näin heti, ettei kaikki ollut kohdallaan. Kävelit minua päin horjahdellen. Olit juonut. Ihmettelin, että miksi ihmeessä joit keskellä arkipäivää, sillä se ei kuulunut tapoihisi. Halusin kipeästi pois siitä lapsien katseiden alta - ihan kuin he olisivat katsoneet minua syyttäen.

Sinä tulit minun kohdalleni ja kysyit sammaltaen:
“Kuka sinä olet?” Vastasin, että olevani minä, Hermione, tietenkin.
“Valehtelet!” sinä huusit ja kaaduit maahan. Näin silmistäsi että olit itkenyt ja mietin peloissani olitko saanut jotenkin tietää minun olevan noita. Lapsien ääniä ei enää kuulunut, enkä kehdannut enää katsoa rantaan päinkään. Kyynel vierähti poskelleni, en voisi jatkaa enää näin.
“En tunne sinua”, kuiskasit ja sammuit maahan.

Jäin odottamaan sinun viereesi, tietämättä itsekään miksi. Heräsit vasta sitten, kun aurinko oli jo ehtinyt himmetä ja alkanut hitaasti painua horisonttiin. Sinä katsoit minua vakavilla silmilläsi.
“Olen miettinyt tätä”, sanoit nyt hieman selkeämmällä äänellä ja jatkoit: “Tätä meidän “juttua”. Kun näin sinut ensimmäistä kertaa, sinä näytit pieneltä ja ujolta tytöltä, joka oli ensimmäistä kertaa isossa kaupungissa. Siihen ujoon tyttöön minä rakastuin, mutta nyt en tiedä enää kuka sinä olet. Et ole kertonut itsestäsi kaikkea. Olet jotenkin… kääntynyt sisäänpäin. Luulin, että oppisin tuntemaan sinua paremmin, luulin, että joku päivä meillä olisi kasa lapsia ja koira. Enää en ole yhtään varma mistään.”

Katsoin sinua miettien koko ajan mielessäni kertoisinko sinulle, että olen noita.
“En ehkä ollut valmis tähän, Dary” sanoin sinulle, vaikka jokainen solu minussa huusi, että olin valmis. Katsoit minua vakavana ja sitten nousit halaamaan minua. Halasin takaisin, enkä olisi halunnut päästää irti. Sanoit sillä sinun tyylilläsi hyvästit ja minä hymyilin.
Olit ehkä tyyppiäni liiankin paljon.


“Hermione? Oletko kunnossa?” Ron kysyi ja kiiruhti hänen luokseen. Hermione onnistui hymyilemään.
“Paremmassa kuin aikoihin”, hän sanoi ja halasi Ronia lujasti.

***
Hermione huokaisi samalla katsellen Poimittaislinjan tuhruisesta ikkunasta nopeasti vaihtuvia maisemia. Hän puristi nyrkissään lappua, jossa oli hänen uusi osoitteensa Viistokujalta. Poimittaislinjan pomppuisa kyyti ei estänyt häntä ajattelemasta hänen vanhaa kotiaan ja Darya. Heti Ronin lähdettyä hän oli kaivanut taas taikasauvansa ja loitsukirjansa esille. Oli kuin hän olisi ostanut sauvansa uudelleen ensimmäistä kertaa. Tuntui hassulta, että muutama päivä sitten hän oli asunut ja liikkunut pelkästään jästien seurassa.

Hermione hymyili itsekseen, kun hän muisti taas Daryn. Daryn karun hymyn ja ne kovat silmät, joissa oli kuitenkin tunnetta. Hän ajatteli itsekin hieman yllättyneenä, että hän ei ikävöinyt Darya lainkaan. Totta kai hän Daryn muistaisi varmasti pitkän aikaa, luultavasti koko ikänsä. Vielä kuukausi sitten hän ei olisi uskonut, jos joku olisi sanonut, että he tulevat eroamaan. Silloin hän ei todellakaan ollut huomannut heidän suhteessaan mitään vikoja. Ihan kuin hän olisi nähnyt unta koko ajan ja Ron oli viimein tullut herättämään hänet.      

Yhtäkkinen pysähtyminen sai hänet havahtumaan. He olivat Vuotavan Noidankattilan edessä. Vielä kerran syvään huokaisten hän astui ulos linja-autosta katse kiinnittyneenä kohti hänen seuraavaa ja viimeistä kotiaan.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 02:32:31 kirjoittanut Guadaloupe »

sukkula

  • Vieras
Vs: Rakkaus tekee sokeaksi (S, het, Herm/OC)
« Vastaus #1 : 06.12.2010 18:22:06 »
Tää oli... laitto sanattomaks. Jotenkin vaan niin hieno. Kaikki ne kuvailut siinä välissä niitten suhteesta oli vaan niin hienon ihania, ettei muuta osaa sanoa. Ei tätä paljon muuta voi kuin ihkuttaa. Tykkäsin, paljon.

<3 sukka