Ficin nimi: Kesäiseen unelmaan
Kirjoittaja: Brianna
Fandom: Muumit
Genre: fluffy
Disclaimer: Tove Janssonin luomia ja omistamia Muumi -hahmoja ohjailen.
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Nipsu/Houska
Summary: Nipsu haluaa Houskan omakseen, vaikka sitten kultakolikolla.
A/N: Kyllä vain, Muumi-inspiraationi on huipussaan enkä millään malttanut olla julkaisematta tätä vaikka tuossa juuri tuli ulos tuo syksyinen Nuuskamuikkunen/Aliisa. Ensin kaikkien ficcien piti olla juuri tuota edellämainittua paritusta, mutta sitten sain tämän erilaisen idean tähän tarinaan ja halusin kokeilla, mitä siitä tulisi. Itse olen luomukseeni ihan suht tyytyväinen.
A/N2: Tämäkin Vuodenaika -haasteeseen.
Kesäiseen unelmaan- "Sehän on ilmiselvää! Nipsu on rakastunut."Kesä kukoisti Muumilaaksossa kauneimmillaan. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja laaksossa lepäsi autuaan rauhallinen tunnelma. Monet olivat pakanneet pienet, maukkaat eväät koriin ja lähteneet hiekkarannalle. Meri tanssi vapaana ja kirkkaampana kuin koskaan. Sen iloiset aallot puskivat rantaan ja Muumipeikko ja Pikky Myy juoksivat niitä vastaan. Nauru kaikui pitkälle, joskus yli kalliolla istuskelevan Nuuskamuikkusen soittaman sävelenkin. Lämpimän kesätuulen tuodessa meren tuoksun rannalle, Muumipapan suu kaartui hymyyn. Hän nukkui sikeästi vieressään Muumimamma, joka näytti Niiskuneidille miten helppoa kukkaseppeleiden tekeminen oli.
Houska asteli vihreällä nummella, kaukana hiekkarannalta. Jo pitkäksi kasvanut nurmi kutitteli mukavasti jalkapohjia ja aurinko sai tytön kultaiset hiukset säteilemään. Punainen rusetti veti toisinaan puoleensa pieniä perhosia, jotka viihtyivät mielellään Houskan seurassa. Lempeän tuulen vihellykset tuntuivat toisinaan sointuvan Houskan hiljaiseen hyräilyyn ja pieneen lauluun, joka hänen huuliltaan karkasi.
”Houska, odota nyt!” Nipsu puuskutti epätoivoisesti ja todella toivoi, että Houska hidastaisi vauhtiaan. Houska kuitenkin jatkoi samaa ripeää tahtiaan vilkaistuaan ensin Nipsua närkästyneenä. Nipsu huokaisi syvään, muttei luovuttanut. Pulleat mehiläiset pörräsivät Nipsun ympärillä, mutta hän päätti olla välittämättä, vaikka pelkäsikin niitä kamalasti.
”Kuule, Houska”, Nipsu aloitti pitäen kuitenkin katseen polulla, ”entä jos minä veisin sinut jonnekin kauas? Kauas Muumilaaksosta, kokemaan oikean seikkailun!”
Nipsu ei kuitenkaan arvannut, että Houska tunsi hänet liiankin hyvin. Kultahiuksinen tyttö vilkaisi jälleen olkansa yli ja pyöräytti silmiään. Nipsu kuuli tytön tuhahtavan.
”Kyllä minä sinut tunnen, Nipsu”, Houska totesi sitten viileästi, ”ja minä tiedän, että sinä lähdet pois turvallisesta Muumilaaksosta yhtä suurella todennäköisyydellä kuin Nuuskamuikkunen jää tänne talven ajaksi.”
Nipsun täytyi myöntää, että Houska oli harvinaisen terävä. Ja vielä oikeassakin.
Nipsu heitti juuri pensaasta poimimansa suuren, punaisen mansikan suuhunsa ja mietti samalla ankarasti. Unettavan lämmin kesäinen ilma ei auttanut pohtimisessa, päin vastoin se sai Nipsun ajatukset kääntymään päiväuniin ennemmin kuin Houskaan, joka asteli hänen edellään. Tyttöön oli mahdottoman vaikeaa tehdä vaikutus. Nipsu olisi mielellään turvautunut tavalliseen temppuun ja vienyt kimpullisen kukkia rakastettunsa ovelle. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä Houska meni suunniltaan jos näki jonkun kiskovan kukkia maasta ja vievän niiltä elämän ja mahdollisuuden kasvaa.
Houska oli omituinen. Mutta Nipsu kuitenkin piti tytöstä, ja hänen isosta nenästään.
”No hyvä on, sinä saat yhden minun kultakolikoistani”, Nipsu totesi äänellä, joka kertoi siitä ettei ollut yhtään tyytyväinen siihen mitä oli juuri sanonut.
Houska kääntyi Nipsuun päin nyt jo hyvin loukkaantuneen näköisenä. Hän oli pysähtynyt, mutta Nipsu ei uskaltanut ottaa yhtään askelta edemmäs tyttöä kohti, joten pysähtyi hänkin. Hengästynyt Nipsu vilkaisi Houskasta pois päin ja huomasi heidän tulleen jo sen mäen päälle, taivaan kiitos.
”Anteeksi vain, mutta minä en ole mikään Haisuli, jota voi rahalla lahjoa!” Houska tuhahti.
”No mutta mitä sinä sitten tahdot minun tekevän?” Nipsu kysyi jo äänensävyssään pientä närkästystä ja vei kätensä puuskaan. Hän ei millään voinut ymmärtää tyttöjä!
Houska ei kuitenkaan jatkanut tiuskimistaan. Sen sijaan hän asetteli punaista rusettiaan hiukan paremmin ja asteli Nipsun luo, joka näytti sangen hämmästyneeltä. Arvaamattomasti Houskan nenä kosketti Nipsun omaa ja tytön pehmeät huulet koskettivat hänen poskeaan. Nipsu tunsi oitis punastuvansa ja menevänsä täysin sanattomaksi. Hän tuntui jähmettyneen hännänpäätä myöten. Mutta Houska, vastauksen Nipsun kysymykseen annettuaan, vain kääntyi kannoillaan ja lähti astelemaan samaa polkua takaisin, alas mäeltä.
Nipsu katsoi hetken Houskan perään, hieroi suuria silmiään ja nipisti itseään todistaakseen itselleen, ettei tämä ollut unta. Nipsu kosketti kohtaa poskellaan, jota Houskan huulet olivat juuri hipaisseet. Selvittyään hämmästyksestään, Nipsu huomasi hihittävänsä äänettömästi. Hän oli niin iloinen! Onnellisempi kuin saadessaan ison pinon Muumimamman valmistamia pannukakkuja. Leveä hymy kasvoillaan Nipsu juoksi Houskan perään, hänen vierelleen, ja tarttui tytön lämpimästä kädestä.
Se oli Nipsun kesäinen unelma, joka oli juuri toteutunut.
//EDIT: Pientä virheiden korjailua.
