A/N: Okei, eli heti aluksi sanon, että en toivo mitään kamalan vihaisia kommentteja tästä epilogista, päätin jo ajat sitten miten tämän ficin päätän. Joten tässä tapahtuu aika paljon, ja asiat kääntyvät aika päälaelleen. No, kiitos kaikille kommentoijille vielä kerran!
*
Epilogi
”Tahdotko sinä, Draco Malfoy, ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi, ja rakastaa häntä ikuisesti, myötä- ja vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”
”Tahdotko sinä, Harry Potter, ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi, ja rakastaa häntä ikuisesti, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”
*
Lokakuun viidestoista päivä saapui tuoden mukanaan kaatosateen ja valtavan voimakkaan tuulen. Taivas oli masentavan harmaa, mutta Harry ei antanut sen vaikuttaa mielialaansa. Tänään olisi heidän paras vuosipäivänsä ikinä. Hänellä olisi mahtava lahja Dracolle, se ei ollut maksanut yhtään, mutta Harry tiesi, että lahjan hinta ei merkitsisi Dracolle mitään.
Harry oli jo pukeissa keittiössä, kun Draco laahusti sisään huoneeseen.
”Huomenta kulta, nukuitko hyvin?” Harry kysyi iloisesti ja rikkoi kananmunan paistinpannulle.
”Huomenta. Ihan hyvin. Sinä kuorsasit.”
Harry naurahti. Dracolta ei ikinä saanut kunnollisia vastauksia heti aamutuimaan. Korkeintaan kolmen sanan lauseita.
”Tiedätkö mikä päivä tänään on?” Harry kysyi.
”Joo, sunnuntai”, Draco sanoi hitaasti.
”Draco!”
”Joo, joo, kunhan kiusasin. Tänään on viides vuosipäivämme. Ja on sinun vuorosi päättää minne mennään”, Draco mutisi ja hymyili perään.
”Tiedätkö, minusta olisi aika palata takaisin sinne, mistä tämä kaikki alkoi.”
”Tylypahkaan?!”
”Äh, ei nyt sentään! Tarkoitan Kirkkaudenkukkulaa!”
Draco tyrskähti kahviinsa. ”En vieläkään ymmärrä miksi sillä on niin typerä nimi.”
”No siellä on hyvällä säällä tosi kirkasta, koska se on niin korkealla! Mutta ei se nimi ole tärkeä, muistatko mitä siellä tapahtui?” Harry sanoi ja istuutui Dracoa vastapäätä.
”Tietenkin muistan. Me menimme naimisiin, sinä sottasit naamani kakulla, isäni kompastui juhlakaapuunsa -”
”Lähdetään kahden tunnin päästä, annetaan lahjat vasta illalla”, Harry ilmoitti iloisesti ja laittoi Dracon lautaselle munakkaan.
”Joo - mitä? Harry! Siellä sataa!”
Harry naurahti ja katosi portaikkoon.
*
”Täällä on kaunista”, Draco sanoi ja päästi sateenvarjostaan irti. Se lensi tuulen mukana kymmenien metrien päähän.
”Draco! Nyt meillä kummallakaan ei ole suojaa!” Harry huolehti mutta virnisti Dracon kietoessa kätensä hänen ympärilleen.
”Näin on paljon mukavampaa”, Draco sanoi.
Ja he vain seisoivat siinä, kuunnellen sateen ääntä ja tuntien kuinka vaatteet liimautuivat kiinni ihoon.
Sitten salama lävisti taivaan. Kerran. Kahdesti.
”Lähdetään, me olemme vaarallisen korkealla”, Harry sanoi ja otti Dracon kädestä kiinni.
He juoksivat vähän matkaa, mutta yhtäkkiä Draco pysähtyi ja melkein vetäisi Harryn kumoon mutaiseen maahan.
”Mitä nyt?” Harry kysyi ihmetellen ja kääntyi Dracon puoleen. ”Et kai sinä halua kuolla salamaniskuun?”
Draco pudisti päätään ja osoitti sormellaan Harryn taakse. Harry käännähti nopeasti ja näki ainakin kahdenkymmenen kuolonsyöjän seisovan heidän lähellään.
”Draco - juokse!”
”En jätä sinua, et pärjää heitä vastaan yksin! Ehdimme vielä lähteä!”
”He etsivät minua vaikka maailman ääriin, kunnes löytävät minut!”
”Harry, ole kiltti, emme selviä tästä kahdestaan!”
”Draco ei! Sinä tiedät, mitä minun täytyy tehdä!”
Ensimmäinen kirous lensi Harrya kohti ja Harry väisti sen.
”MENE! Kun vielä voit!” Harry huusi ja veti taikasauvansa taskustaan. ”Tainnutu!”
”Sinä tiedät etten lähde minnekään, en ilman sinua!” Draco huusi takaisin ja veti myöskin taikasauvansa taskustaan.
“Hyvä on! Sitten me näytetään heille, mihin me pystymme!”
Tappokirous hipoi Dracon olkapäätä ja mies heittäytyi maahan iskien lähintä kuolonsyöjää omalla kirouksellaan. Kuolonsyöjä jäi makaamaan maahan oudosti vääntyneenä. Puolet kuolonsyöjistä lähtivät Harryn perään ja puolet Dracon perään kun miehet lähtivät juoksemaan eri suuntiin kukkulalla. Vesipisarat sivalsivat kasvoja, mutta kukaan ei pysähtynyt.
Harry tunsi kymmenien kirousten satelevan lähelleen, mutta yksikään ei osunut. Hän kuuli Dracon huudon, ja tiesi, että tähän oli osunut kirous. Harry pysähtyi ja heitti kirouksia kuolonsyöjiä päin raivolla. Hän tunnisti Bellatrixin naurun ja tähtäsi naista sauvallaan.
”Sektumsempra!”
Bellatrixin sauvakäteen muodostui kuvottava, vertavuotava haava, ja nainen kiljaisi vihaisena. Harry esti uuden kirouksen, ja yritti tainnuttaa Bellatrixin. Nainen kuitenkin kaikkoontui.
”Pelkuri!” Harry karjui ja ampui uusia kirouksia kuolonsyöjiä päin.
Hän sai tainnutettua kaksi ja yritti juosta auttamaan Dracoa. Joku kuitenkin esti hänet ja Harry lensi metrin taaksepäin. Harry tainnutti yhden kuolonsyöjän lisää, ja kolme kuolonsyöjää juoksivat jostain syystä poispäin ja kaikkoontuivat. Jäljellä oli enää kolme kuolonsyöjää, ja Harry tunnisti yhden Lucius Malfoyksi.
”Lucius… nyt!” Harry huusi ja tähtäsi sauvallaan yhtä kuolonsyöjistä.
Vihreä ja punainen valo välähtivät ja Harry huomasi seisovansa kaksin Luciuksen kanssa yhden kuolleen ja yhden tajuttoman kuolonsyöjän kanssa.
”Sinä - sinä tapoit hänet?” Harry kysyi uskomatta silmiään.
”Eiköhän ole aika osoittaa, kummalla puolella oikeasti olen”, Lucius sanoi ja mies melkein hymyili.
Harry nyökkäsi ja pyyhki kädellään märkiä hiuksiaan pois kasvoiltaan.
Draco taisteli vielä viittä kuolonsyöjää vastaan, ja näytti olevan pahasti alakynnessä.
”Eiköhän auteta häntä”, Harry sanoi ja ryntäsi juoksuun.
Kengät liukuivat märällä nurmikolla ja Harry meinasi liukastua. Hän kuitenkin kiihdytti vauhtiaan ja ollessaan tarpeeksi lähellä, hän tainnutti yhden kuolonsyöjistä takaa päin.
”Harry! Takanasi!” Draco karjui ja heilautti sauvaansa estäen jälleen uuden kirouksen.
Harry katsoi taakseen, ja huomasi Luciuksen kaikkoontuneen.
Draco huusi: ”Vangitsous!” ja viimeinenkin kuolonsyöjä oli voitettu.
”Mitä minun pitäisi katsoa?!” Harry huusi ja kääntyi Dracon puoleen.
”HARRY! TAKANASI! VARO!” Draco kiljui hädissään ja osoitti sauvallaan Harrysta vähän oikealle.
Harry käännähti uudelleen ja pyyhkäisi vasemmalla kädellään hiuksensa pois kasvoiltaan. Vihdoinkin hän tajusi mitä Draco tarkoitti.
Voldemort.
Ja Voldemort heilautti sauvaansa ja loitsi äänettömän kirouksen, jonka voimasta Harry lysähti maahan. Draco huusi kauhuissaan ja juoksi Harryn luokse. Mies hengitti vaivalloisesti. Dracon sateesta märät kasvot vääntyivät raivostuneeseen irveeseen ja mies loitsi tappokirouksen suoraan Voldemortin sydämeen. Voldemort loitsi suojakilven, mutta Draco jatkoi tappokirouksien loitsimista.
Harryn silmäluomet painuivat hetkeksi kiinni. Vihreitä valosuihkuja ryöppysi hänen ympärillään. Hän ei voinut käsittää, kuinka niin tärkeä päivä saattoi mennä niin pahasti pieleen. Kuinka kuolonsyöjät olivat tienneet missä he ovat?
Harry naurahti sisäisesti. Hänen kun oli pitänyt tehdä siitä päivästä niin erityinen.
Hän kuuli Dracon huutavan viimeisimmän tappokirouksen ilmaan ja vihreä valo välähti. Ja sen jälkeen oli niin hiljaista. Harry raotti silmiään ja näki Dracon seisovan vierellään raskaasti hengittäen.
”Draco…?” Harry kysyi ja säikähti kuullessaan kuinka heiveröinen ääni hänellä olikaan.
”Minä - minä tein sen… V-voldemort on kuollut”, Draco sanoi ja tuijotti myrskyisälle taivaalle.
Sitten Draco polvistui Harryn viereen. ”Oletko kunnossa?”
”En tiedä… on jotenkin niin - kylmä.”
Dracon huulilta pääsi pieni hätääntynyt ääni ja hän asetteli Harryn kaulahuivin paremmin peittämään miehen kaulaa.
”Draco… minusta tuntuu, että kuolen.”
”Älä puhu tuollaisia!” Draco huudahti ja miehen ääni kaikui, sateen lopulta kadottaen sen alleen.
Dracon silmiä alkoi kirveltää ja kyyneleitä alkoi valua poskille. Ne sekoittuivat sadeveteen.
“Sinä saat elää vapaudessa”, Harry sanoi heikosti.
“En halua, en ilman sinua.”
“Rakastatko minua?”
Tuuli puhalsi lujasti, ja se lennätti Dracon kyyneleet tämän poskilta.
“Rakastan”, Draco sanoi hiljaa ja silitti vapisevin sormin Harryn poskea.
“Sitten… älä sure… en minä pelkää…”
Tuulenpuuska sai kiinni Harryn tummista hiuksista ja yritti heittää niitä takaisin kasvoille. Osa takertuikin miehen kosteille poskille.
“Mutta minä pelkään”, Draco sanoi epätoivoisesti.
“Draco… älä pelkää kuolemista… vaan rakasta elämää, rakasta sitä koko sydämestäsi”, Harry kuiskasi ja painoi silmäluomensa kiinni viimeisen kerran, jättäen Dracon itkemään yksin sateeseen sille samalle paikalle, missä he vannoivat toisilleen ikuista rakkautta viisi vuotta sitten.
Ja salamat halkoivat taivasta sankarin kuollessa rakkaansa vierellä.
