Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Sierra - 23.08.2007 09:30:28
-
Title: Verikyyneleet
Author: Sierra
Genre: Fluffy, romance, draama, humour, angst
Pairing: Harry/Draco, Ginny/Dean, Ron/Lavender, Ron/Hermione, George/Angelina
Rating: K-11
Summary: Harry on muuttunut kesän aikana, ja niin on myös moni muu. Omituisuudet alkavat Viistokujalta, mitä Malfoylle on tapahtunut? Ja kenet Harry tapaa Ollivandersilla? Suurin kysymys kuitenkin on: mitä Voldemort on tällä kertaa suunnitellut Harryn pään menoksi?
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot.
Warnings: Tämä on ensimmäinen pitkä ficcini, alussa on vähemmän kuvailua ja toimintaa, mutta toivon, että jaksatte lukea ensimmäiset luvutkin, koska se pohjustaa koko tarinaa.
A/N: Tällainen idea tuli päähän koulumatkalla, kun istuin bussissa. Siitä sitten vain lehtiö ja kynä käteen, lopputulosta tässä:
*
Verikyyneleet
Harry Potter näytti suoraan sanottuna syötävän hyvältä. Hän oli kasvanut kesän aikana pituutta, ja hän oli treenannut vartalonsa huippukuntoon. Mustat sotkuiset hiukset valuivat melkein silmien päälle, ja ne auttoivat peittämään arven. Hän muistutti hieman Siriusta teiniaikoinaan. Silmälasit olivat jääneet taka-alalle, Harry oli alkanut käyttämään piilolinssejä. Vaatetus oli muuttunut Dudleyn vanhoista ja kulahtaneista vaatteista upouusiin ja hyvin istuviin. Harry ei oikeastaan käyttänyt paljoakaan aikaa peilin edessä, kaikki vain näytti sopivan hänen päälleen. Joten kyllä, Harry Potter muuttui yhdessä kesässä yhdeksi Tylypahkan halutuimmista pojista.
Luku 1.
Harry pyyhki hikeä otsaltaan avatessaan ulko-oven. Hän oli juuri tullut yli tunnin lenkiltä.
Harry kurkisti olohuoneen puolelle. Dudley istui siellä jenginsä kanssa.
“Missä Vernon ja Petunia ovat?” Harry kysyi nykyään todella matalalla äänellään.
Dudley jengeineen kohotti katseensa.
“Jossain messuilla, miksi se sinua kiinnostaa? Olisitko halunnut mennä mukaan? Sori, mutta eivät he halua sinua minnekään mukaan”, Dudley sanoi ja alkoi virnuilla.
“Oi, tosi hyvä iso D!” yksi jengiläisistä kehui.
“Tuo oli niin surkea vitsi, että McGarmiwakin keksii paremman”, Harry sanoi huvittuneesti ja naurahti nähdessään Dudleyn kauhistuneen naaman.
“Si-sinä et saa puhua siitä paikasta täällä! Mistään siihen liittyvästä! Ja sinä tiedät sen!”
“Hah, Dudley. Mistä sinä tiedät, että puhuin Tylypahkasta?”
Dudley vavahti.
“Sinä pidät pääsi kiinni nyt, tai muuten…” Dudley puristi kätensä nyrkkiin.
“Tai mitä? Heität minua tyynyllä? Ota iisisti Dud”, Harry sanoi, ja päätti olla ärsyttämättä Dudleyta tämän jengin edessä enempää, ties mitä he yrittäisivät tehdä hänelle.
Yhtäkkiä yksi jengiläisistä, Gordon nimeltään, kysyi: “Hei iso D, kuka toi on, mihin se Harry hävisi?”
Harry alkoi nauraa. “En minä minnekään ole mennyt.”
“Tarkoitatko…? Mutta sinähän olet ihan eri näköinen ja -”
“Vanhempi kenties?” Harry kysyi pilke silmäkulmassaan. “Minä olen edelleen se sama Harry, jonka näit, öh, sinä riemukkaana päivänä neljä vuotta sitten. Ikävä sanoa, mutta ei tullut ikävä.”
“Kuinka sinä kehtaat puhua minulle noin? Viimeksi kun näin sinut juoksit pakoon”, Gordon sanoi ja laittoi kätensä ristiin.
“Voi en minä sinua enää pelkää. Dudley tietää, että ei kannata hyökätä minua vastaan. Voisin sanoa muutaman harkitun sanan.”
“Joo, niin kuin ‘äiti, auta’?” Piers pilkkasi.
Harryn sisällä kuohahti. Hänen kätensä tarttui automaattisesti taikasauvaan, joka oli hänen taskussaan.
“Älä pilkkaa äitiäni, senkin niljainen fletkumato!”
“Ai niin, sinun äitisihän on kuollut, toivottavasti joku koira tekee jätöksensä haudan päälle, ja mikä helvetti on fletkumato?”
“Ole hiljaa!” Harry huusi ja samalla olohuoneen hehkulamppu poksahti rikki.
Dudley alkoi tajuta tilanteen vaarallisuuden ja sanoi: “Hei tyypit, mennään hakkaamaan Archie.” Jengi totteli johtajaansa ja koko lössi nousi ylös. Dudley loi Harryyn vielä viimeisen säikähtäneen katseen ja johdatti jengin ulos talosta.
Harry harppoi yläkertaan monta porrasta kerrallaan. Päästyään huoneeseensa hän repi paitansa pois päältään ja heitti sen keskelle lattiaa. Harry kihisi kiukusta. Jos hän vain saisi taikoa koulun ulkopuolella.
“Heillä oli onnea”, Harry mutisi painellessaan kohti suihkua pyyhe lanteillaan.
*
Seuraavana aamuna Harry heräsi Hedwigin kolisteluun ikkunan ulkopuolella. Harry laahusti ikkunan luo ja avasi sen. Hedwigillä oli kirje mukanaan.
“Kiitos Hedwig…” Harry sanoi ja haukotteli heittäessään pöllölleen pari pöllönamia.
Harry huomasi ilokseen kirjeen olevan Ronilta.
Hei, Harry!
Hyvää syntymäpäivää! Toivottavasti jästit antoivat sinulle edes kunnollisen syntymäpäivälahjan, saat meiltä lahjat kun tulet tänne. Mutta asiaan, äiti sanoi, että voisit tulla meille jo tänään! Me lähdettäisiin tiedät-kyllä-minne ylihuomenna.
Isä sanoi, että tulee hakemaan sinut ihan normaalilla tavalla, mutta pahoin pelkään normaalin tarkoittavan jotain omituista. Sopiiko kahdeltatoista, lähetä vastaus heti.
Nähdään toivottavasti pian, Ron
Ps. Hermione on myös täällä, hän paasaa koko ajan SYLYSTÄ.
Harrya hymyilytti. Hän pääsisi vihdoin pois Likusteritieltä, pääsisi Kotikoloon ja Kalmanhanaukio kahteentoista, hän oli kuullut siitä niin paljon. Hän näkisi taas ystävänsä. Ja Siriuksen. Harry rustasi nopeasti viestin Ronille.
Hei, Ron!
Kiitti onnittelusta, ja sain todella käytännöllisen lahjan Dursleyiltä. Mitä muuta ihminen voi tarvita kuin kahta henkaria? Joo, keskipäivällä sopii tosi hyvin.
Nähdään kohta, Harry
Hän sitoi kirjeen Hedwigin jalkaan ja päästi pöllön ulos. Harry tunsi itsensä yhtäkkiä todella virkeäksi. Hän vetäisi aamuilmaa keuhkoihinsa, ja asteli sen jälkeen vaatekaapille.
Viiden minuutin kuluttua Harry astui puhtaaseen keittiöön. Vernon-setä, Petunia-täti, Dudley, ja Dudleyn serkku Anna, joka oli saapunut tunti sitten, istuivat keittiössä. He kaikki kohottivat katseensa. Harry, joka oli nähnyt Annan viimeksi kaksi vuotta sitten, tutkaili tyttöä kiinnostuneena. Hän oli muuttunut ihan mukiinmeneväksi, ottaen huomioon hänen olevan Dursley. Annalla oli vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset, aika kapeat kasvot ja hän oli pukeutunut valkoiseen päästä varpaisiin. Harry tavoitti Annan silmät ja Anna henkäisi hämmästyksestä.
“Oletko sinä Harry?”
“Äh, älä viitsi, nähtiinhän me kaksi vuotta sitten”, Harry sanoi ja tunsi punastuvansa Annan tuijottaessa herkeämättä hänen vartaloaan.
“Vau, sinäpä olet… kasvanut!” Anna sanoi ja jäi tuijottamaan Harryn hiuksia.
Harry rykäisi ja käveli jääkaapille. Hän pystyi suorastaan tuntemaan Annan katseen takapuolellaan. Olihan hän tiennyt tytön olevan kiinnostunut hänestä, mutta koska hän ei itse pitänyt tytöstä, olihan tämä hänelle sukua, tuijotus tuntui epämukavalta. Harry nappasi appelsiinimehun, haki lasin ja istui pöydän ääreen. Vernon-setä luki lehteä, Petunia-täti nousi juuri pöydästä, Anna ja Dudley vain tuijottivat Harrya.
“Mitä?” Harry kysyi ja kaatoi samalla lasiinsa mehua.
“Mitkä nuo ovat?” Dudley kysyi hämmästyneenä osoittaen Harryn vatsaa.
“Nämäkö?” Harry kysyi ja virnisti. Dudley oli ilmeisesti tarkoittanut hänen vatsalihaksiaan, jotka näkyivät tiukan, mustan, pitkähiaisen t-paidan läpi.
“Niitä kutsutaan vatsalihaksiksi. Ne tulevat näkyviin jos liikkuu paljon eikä ole tuollainen herkkuperse niin kuin sinä.”
“Ole hiljaa poika! Et puhu pojalleni tuolla tavalla, ehei et ollenkaan”, Vernon-setä murahti lehden takaa.
“Joo joo. Muuten, minä lähden tänään Weasleyille. Ronin isä tulee hakemaan minut kahdeltatoista, käyhän se?” Harry sanoi sen kaiken hyvin nopeasti.
Vernon-setä laski lehtensä hitaasti alas, ja käänsi katseensa Harryyn.
“Ja millähän tavalla tämä mies tulee hakemaan sinua?”
“Ihan normaalilla tavalla.” Harry vastasi.
“Jaaha. Ja mitäköhän tämä normaali mahtaa tässä yhteydessä tarkoittaa?” Vernon-setä kysyi kaksoisleuat väpättäen.
Harry tirskahti muistaessaan viimevuotisen. Herra Weasley, Fred, George ja Ron olivat tupsahtaneet olohuoneeseen suoraan takasta, ja he olivat tullessaan tuhonneet puolet huoneesta.
“Öh, ihan normaalia sinulle, ei samalla tavalla kuin viimeksi. Luultavasti autolla.”
“Mistä te puhutte? Miten muuten muka voisi tulla tänne kuin autolla?” Anna kysyi silmät kiiluen mielenkiinnosta.
“No bussilla ehkäpä? Minun ei ole enää nälkä, lähden pakkaamaan”, Harry mutisi ja kapusi ripeästi yläkertaan. Asiat olivat alkaneet liikkua jo liian vaarallisilla vesillä.
Harry avasi matkalaukkunsa ja pakkasi vaatteensa, tulisalaman, näkymättömyysviitan ja pari kirjaa mukaansa, taikasauvan hän jättäisi taskuun.
*
Enää puolitoista tuntia.
Tunti.
Puoli tuntia.
Kolme minuuttia.
Harry kuuli kovan räksähdyksen ikkunansa alta ja kurkisti varovaisesti ikkunasta alas. Herra Weasley seisoi kukkapenkin vieressä ja puisteli kaapuaan.
“Herra Weasley!” Harry huikkasi.
Punatukkainen mies katsahti ylöspäin ja alkoi hymyillä nähdessään Harryn.
“Ah, Harry, pitkästä aikaa. En viitsinyt ilmiintyä suoraan huoneeseesi, olisit saattanut säikähtää. Tulen sinne nyt.”
Kuului taas uusi räksähdys ja Harry huomasi herra Weasleyn seisovan hänen huoneessaan.
“Hei”, Harry sanoi ja kätteli herra Weasleytä.
“Hei Harry, oletpas sinä muuttunut. Varoitan vain, Molly saattaa yrittää leikata hiuksiasi, olet varmaankin kuullut hänen ja Billin kiistoja? Mutta sinä taidat olla jo minuakin pidempi! Ron on varmaan jo sinua lyhyempi.”
“Äh, enpä nyt tiedä, en minä nyt niin paljon ole muuttunut”, Harry sanoi virnistäen.
“No eihän sitä itse huomaakkaan”, herra Weasley sanoi ystävällisesti ja katseli Harryn huonetta innoissaan. Harry työnsi kätensä taskuihinsa ja rummutti jalallaan lattiaa.
Lopulta herra Weasley tajusi irrottaa katseensa radiosta ja keskittyä olennaiseen.
“No niin, onko sinulla kaikki pakattuna? Hedwig on tällä hetkellä Ginnyn hoidossa, voin taikoa nämä sinun tavarasi Kotikoloon. Kaikki varmasti mukana?”
Harry nyökkäsi. Herra Weasley heilautti sauvaansa ja Harryn tavarat katosivat.
“Mitä jos sinä menisit hyvästelemään alakertaan? Minä jään mielelläni tänne, minusta tuntuu, että setäsi ei kauheasti pidä minusta…”
Harry nyökkäsi toistamiseen ja peitti tirskahduksensa. Vernon-setä ei todellakaan unohtaisi herra Weasleytä ihan heti.
Hän avasi oven ja pujahti olohuoneeseen, missä kaikki neljä istuivat.
“Minä lähden nyt”, Harry sanoi ja odottamatta vastausta hän palasi takaisin huoneeseensa.
Herra Weasley tutki juuri taskulamppua selväsi kiinnostuneena.
“Olen valmis.”
Herra Weasley hätkähti ja pudotti taskulampun kädestään.
“Ohhoh, säikähdin ihan kunnolla. Mutta nyt mennään, tartu kädestäni kiinni.”
“Siis, ilmiinnytäänkö me?” Harry kysyi hämmästyen.
“Joo, tämä voi tuntua vähän epämukavalta, mutta kunhan pidät lujaa minusta kiinni niin ei käy kuinkaan.”
Harrya ei tarvinnut käskeä kahdesti. Hän muisti, kuinka jotkut huolimattomat noidat ja velhot olivat ilmestyneet jonnekin ilman toista kättään. Se sai Harryn puristamaan herra Weasleyn kättä todella kovaa.
“Okei, valmista? Voisit vaikka ajatella Kotikolon puutarhaa, se auttaisi paljon. Nyt mennään.”
Harry puristi silmänsä kiinni ja ajatteli puutarhaa. Ensin hän luuli tukehtuvansa. Tuntui kuin joku olisi painanut hänen suulleen näkymättömän tyynyn, joka puolelta vartaloa kiristi, aivan kuin Harryn nahka olisi käynyt liian pieneksi. Tuntemus oli kuitenkin hetkessä ohi. Harry päästi herra Weasleyn käsivarresta irti ja avasi silmänsä. Hän seisoi Kotikolon edessä.
Autuas hymy levisi Harryn kasvoille ja hän huokaisi. Tätä hän oli odottanut koko kesän. Päästä pois Likusteritieltä, mahdollisimman kauas Dursleyistä.
“Oletko kunnossa?” herra Weasley kysyi huolestuneena.
“Joo, kaikki on hyvin.”
“Mennään ripeästi sisälle, Molly odottaa sinua.”
Herra Weasley johdatti Harryn sisälle Kotikoloon.
“Kotona ollaan!” herra Weasley huudahti ja käveli keittiöön. Harry seurasi perässä ja näki ensimmäisenä kellon, joka kertoi missä kukakin Weasley sillä hetkellä oli.
Seuraavaksi hän huomasikin olevansa rouva Weasleyn tiukassa syleilyssä.
“Voi Harry, siinähän sinä olet! Oletpas sinä kasvanut! Onko sinulla nälkä?”
“Hei rouva Weasley, on minulla vähän nälkä”, Harry sanoi hymyillen häntä nyt paljon lyhyemmän naisen päästäessä hänet pois syleilystään.
“Mutta voi! Sinun tukkasi on todella pitkä! Mitä jos minä vähän leikkaisin sitä…?” rouva Weasley ehdotti pirteästi ja pörrötti Harryn hiuksia.
“Öh, ei tarvitse, pidän siitä tällaisena, kiitos vain”, Harry sanoi vaivaantuneena. Herra Weasley hymyili hänelle anteeksipyytävästi.
He kaikki kolme kävelivät peremmälle keittiöön. Herra Weasley ja Harry istahtivat pöydän ääreen ja rouva Weasley palasi liedelle vahtimaan kauhaa, joka hämmensi itsekseen lihakeittoa.
Harry katseli ympärilleen herra Weasleyn alkaessa tutkimaan lehteä. Keittiö oli juuri sellainen kuin hän oli muistanut sen olevan. Kodikas, lämmin, täynnä erilaisia taikaesineitä ja kirjoja. Huonekalut olivat jykevää puuta.
“Miten kesä on mennyt, kultaseni?” rouva Weasley kysyi Harrylta.
“Ihan hyvin, en ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin liikkunut. Läksyt tein heti alkukesästä.”
“Oletko sinä syönyt tarpeeksi?” rouva Weasley kysyi tuimasti.
“Joo, ihan hyvin…”
“Sinä näytät kyllä lihaksikkaammalta kuin viimeksi, Ronald on pelkkää luuta ja nahkaa.”
“Enhän ole!” kuului närkästynyt ääni Harryn takaa. Harry käännähti ympäri ja kohtasi parhaan ystävänsä kasvot.
“Harry! Luulin sinua joksikin isän kollegaksi! Mitä kuuluu, kaveri?” Ron sanoi hölmistynyt hymy huulillaan.
“Ihan hyvää, sinulle? Et sinä minusta ole luuta ja nahkaa!” Harry sanoi ja virnisti.
“No sitä minä olen äidillekin yrittänyt selittää! Kuule, mennään yläkertaan, ruuassa kestää vielä varmaan hetki, äiti?”
“Menkää te vain, tulkaa kaikki alas viidentoista minuutin kuluttua.”
Harry nousi pöydästä ja huomasi olevansa kuitenkin vielä vähän Ronia lyhyempi. Ron ei ollut muuttunut kuin pituudeltaan, toisin kuin Harry. Pojat kiipesivät kohti Ronin huonetta, ullakon räyhähenki kolisteli putkia, Harry tunsi olonsa todella kotoisaksi.
“Täällä on sitten vähän sekaista, Hermionenkin tavarat ovat jostain syystä laitettu huoneeseeni”, Ron selitti ja avasi oven.
Jälleen kerran Harrysta tuntui kuin olisi astunut tulipesään. Seinät olivat räikeän oranssit ja päiväpeitteessä koreili edelleen kaksi suurta k-kirjainta. Kirkaisu keskeytti Harryn ajatukset.
“Ron! Kuka tuo on?” Hermione kiljaisi ja osoitti Harrya.
“Herm, luulin että sinulla on terävät hoksottimet, pitääkö minun todellakin esitellä teidät toisillenne?” Ron kysyi huvittuneena.
“Mitä ihm -?” Hermione aloitti, mutta George alkoi puhua hänen päälleen.
“Terve, Harry. Mitä kuuluu?”
“Moi kaikki, edelleenkin kuuluu hyvää, montakohan kertaa olen toistanut sen tämän päivän aikana?” Harry sanoi ja naurahti.
“Harry?! Voi Harry, anteeksi kauheasti! En tunnistanut sinua!” Hermione huudahti ja riensi halaamaan Harrya.
“Ei se mitään, missä Fred on?”
“Hän on vessassa, tulee pian”, kuului tytön ääni Ronin sängyn suunnalta.
“Ai moi Ginny, en huomannutkaan sinua!”
“Sinä olet muuttunut paljon”, tyttö sanoi, häivä ihailua äänessään.
Harry tunsi punastuvansa.
“No niinhän kaikki sanoo, minä en itse kyllä huomaa mitään eroa…”
“Et itse muka huomaa? Oletko katsonut peiliin lähiaikoina?” Fred sanoi ovensuusta.
“Moi Fred”, Harry sanoi ja kääntyi katsomaan toista kaksosista. “Ja kyllä minä katson peiliin joka aamu.”
“Sinä olet pidempi kuin viimeksi, sinun hiuksesi ovat kasvaneet, ja missä sinä tuollaiset lihakset olet hankkinut? Lisäksi sinä käytät paljon parempia vaatteita ja äänesi on madaltunut. Missä lasisi ovat?”, Hermione selitti huitoen vilkkaasti käsillään.
“Minä- mitä?” Harry kysyi hämmentyneenä.
“Kuulit kyllä, sinua oli aika vaikea tunnistaa!” Ginny puuskahti.
“No, kuten isäsi sanoi, ei sitä itse huomaa, ja no, minä olen liikkunut ja käytän piilolinssejä, helpompi käydä lenkillä ilman laseja”, Harry sanoi ja käveli ikkunan luokse. Hän katseli suoraan puutarhaan, se rehotti vieläkin samalla tavalla. Harry näki perunapäisen menninkäisen kävelevän huojuen aidan toiselta puolelta kohti yhtä puutarhan puskista.
“No mitä te olette tehneet täällä? Oletteko käyneet Kalmanhanaukiolla vielä kertaakaan?” Harry kysyi ja riisti katseensa ikkunan ulkopuolella pörräävästä ampiaisesta.
“Emme ole, me olemme pelanneet aika paljon huispausta, ja äiti on pakottanut meidät siivoamaan”, Ron vastasi.
“Okei…” Harry sanoi ja käänsi katseensa kaksosiin. Jostain syystä he virnistivät toisilleen.
“Mitä nyt?” Harry kysyi Frediltä.
“Mietittiin vain -” Fred aloitti.
“- että mitenkäs tyttörintamalle kuuluu?” George lopetti veljensä lauseen.
“Sinähän olet nyt paljon komeampi kuin viime vuonna -”
“- tytöt varmasti pyörtyilee jalkojesi juureen Tylypahkassa.”
“Sinä et tarvitse edes meidän pyörrytyspastilleja, -”
“- astut vain samaan huoneeseen kuin muut ja tytöt alkavat pyörtyillä -“
“- voisit vain kävellä samaan huoneeseen kuin Malfoy on, et tarvitsisi edes sauvaa, jotta saisit hänet tainnutettua.”
Kaikki rämähtivät nauramaan.
“Mi-mitä ovat pyör-pyörrytyspastillit?” Harry kysyi pidellen vatsastaan kiinni vedet silmissään.
“Ne ovat yksi meidän nerokkaimmista keksinnöistä, mutta ne ovat vasta suunnitteluvaiheessa. Kerromme sinulle kaiken ruuan jälkeen, äiti taitaa huutaa meitä”, George sanoi ja käveli portaikkoon.
“Harry muuten, me menemme sitten huomenna Viistokujalle”, Hermione sanoi.
“Okei, ovatko Tylypahkan kirjeet siis tulleet?”
“Ne tulevat jossain vaiheessa tänään, tule jo!”
Harry nousi penkiltä jolle oli kirjaimellisesti retkahtanut saadessaan naurukohtauksen, ja seurasi ruskeatukkaista ystäväänsä ovesta ulos.
-
Iik! Ihanan piristävää luettavaa :D Henk. koht. tykkään paljon näistä ficeistä joissa Harry on se nättipoika :D
Virheitä en löytänyt yhtään. Toivoisin kuitenkin että lisäisit enemmän kuvailua ja henkilöiden ajatuksia ja eleitä ja tämmöistä; joissain kohdin tuntui kuin olisi lukenut pelkkää näytelmän käsikirjoitusta, jossa on pelkät repliikit.
Osaat miun mielestäni kuiten kirjoittaa hyvin, itse kun osaan kirjoittaa vain ääliöhuumorijuttuja >:( Pistä ihmeessä jatkoa! Yksi kysymys: missä vuodessa tyypit elävät?
-
Aaaah kiljuin riemusta huomatessani kommentit :D Kiitti molemmille, ja eletään viidettä vuotta :D unohtu tosiaankin kertoa, ja Wave, oot ihan oikeessa, kuvailu on jäänyt vähän taka-alalle, sitä siis kehiin lissää ;)
Innostuin taas niin paljon, että menenkin tästä jatkamaan toista lukua !
*Rutistus*
-
Mä en ymmärrä miten sä voit olla näin hyvä kirjottaan : > Oon tykänny sun kaikista jutuista, mutta tosiaankin kaipaan kans sitä kuvailuu enemmän tähä, mut 2 luvus sitte :D Enkä ymmärrä miks aina sanot että toi on iha huono tai jotain muuta sellasii, ku on nää ainaki parempiii ku mun omat<3
-
eemi: Mä ihan punastun :o :) Ja joo niinkun oon täs jo pariin kertaan sanonut, niin kakkos luvussa oon yrittänyt kuvailla enemmän, mutta alunperin ajattelin tehdä tästä sellaisen et puhutaan tosi paljo, mut hei, mielelläni muutan ajatuksia kun pyydetään :)
Ja syy siihen miksi sanon näitä huonoiksi, on se, että en oo ennen laittanu julkisesti esiin mitään tuotoksiani, ja oon aikas epävarma näistä, en tiä mitä ihmiset aattelee, ja kun viel lukee jotain tosi hyviä ficcejä ni alkaa oma teksti kuulostaa ihan paskanjauhamiselta :D :D
Ja älä vähättele ittees äläkä vertaa, oon lukenu sun juttujas ja ne on hyviä, kaikilla on erillainen kirjotustyyli, ei oikeestaan kannata verrata, vaikka itekkin niin teen... :D
Muuut, kiitos kommentista. <3
~ Sierra kiittää
-
Luku 2.
Harry ei ollut muistanut, kuinka mukavaa hänellä oli viimeksi Kotikolossa ollut. Rouva Weasley hössötti koko ajan, mutta se oli mukavaa verrattuna Dursleyiden nälvimiseen. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa Harrylla oli hauskaa. Vaikka he joutuivatkin siivoamaan, ja kuulivat joutuvansa siivoamaan vielä Kalmanhanaukiollakin, (Ronin mielestä se oli todella törkeää) heillä oli silti paljon vapaa-aikaa. Harry oli monta kertaa yhden päivän aikana saanut yli varttitunnin mittaisen naurukohtauksen, viimeksi kun yksi ryhmyistä oli karannut ja hajottanut keittiön ikkunan. Rouva Weasley oli hutkinut Ronia soppakauhalla yli minuutin, se oli loppunut Ronin pakenemiseen paikalta ja kovaan ääneen sadatteluun. Nyt Harry oli Ronin huoneessa pakkaamassa tavaroitaan arkkuunsa. He kävisivät Viistokujalla ja yöllä he lähtisivät Kalmanhanaukiolle.
“Oletko nähnyt pyjamaani?” Ron kysyi ja avasi yhden jykevän yöpöytänsä laatikoista.
“Sitä vaaleansinistä, joka on liian pieni, vai sitä mustaa, jossa on yksisarvisen kuva?” Harry kysyi virnistäen.
Ronin korvat punehtuivat.
“Sitä mustaa.”
“Muistaakseni Ginny varasti sen sinulta kostoksi hänen hiusharjansa rikkomisesta.”
“Ai niin, no voisitko sinä käydä hakemassa sen? Minä en tällä hetkellä ehdi”, Ron ehdotti toiveikkaasti.
“Sori, en ehdi, hae itse”, Harry sanoi ja heitti paketin suklaasammakoita arkkuunsa.
“Voi hitsi, saan luultavasti kirjan päähäni…”
“Mitä?” Harry kysyi kiinnostuneesti. Ei Ginny ennen ollut tuntunut väkivaltaiselta.
“Joo, Ginny heittää kaikkia nykyään jollain, viimeksi sain mustepullon takaraivooni”, Ron sanoi.
Harry alkoi nauraa kuvitellessaan Ginnyn jahtaamassa Ronia pitkin peltoja mustepulloja heitellen.
“Mikä nyt noin hauskaa on?”
“Ei mikään, unohda. Mene nyt hakemaan se pyjama”, Harry sanoi ja sulki matka-arkkunsa.
*
Taivas oli kirkkaan sininen ja pilvetön Harryn, Weasleyiden ja Hermionen kävellessä kohti uutta autoa. Harry arveli sen olevan taas taialla suurennettu, ja niinhän se olikin. He kaikki ahtautuivat autoon, ja Ginny paukautti oven kiinni.
Tunnin kuluttua maalaismaisema alkoi pikkuhiljaa muuttua enemmän ja enemmän kaupunkilaismaiseksi. Aurinko porotti suoraan Harryn takaraivoon, ja se sai pojan hyvin uniseksi. Lopulta tunkkainen ilma ja auton hurina saivat Harryn nukahtamaan. Hän näki todella kummallista unta. Unessa Draco Malfoy jahtasi Harrya pitkin Tylypahkan käytäviä pinkit jättisakset kädessään. Harry kääntyi nurkan taakse ja yritti päästä pakoon, mutta yhtäkkiä uni muuttui. Harry huomasi katselevansa kyyristelevää miestä, joka mutisi jotain. Hän tunsi suunnatonta mielihyvää nähdessään miehen selvästi olevan tuskissaan. Harry kohotti taikasauvansa -
“Harry! Me ollaan perillä viiden minuutin kuluttua, herää jo!” Ginnyn ääni kuului jostain kaukaisuudesta.
Harry hätkähti hereille ja tunsi kaikkien tuijottavan häntä. Hän silotti kädellään paitansa reunaa, joka oli rypistynyt, ja käänsi katseensa muihin. Ginny tuijotti häntä hämmästyneenä, Fred ja George vain virnuilivat, Ron raapi nenäänsä ja käänsi katseensa ulos, herra ja rouva Weasley keskittyivät vain ajamiseen. Hermione hymyili silmät tuikkien.
“Mitä?” Harry kysyi ja haroi mustia hiuksiaan, jotka olivat valahtaneet hänen silmilleen.
“Sinä sanoit unissasi, öh, yhden jutun”, Ginny selitti vaivaantuneena.
“Jaa, no minkä?”
“Sanoit: ‘Draco, apua! Älä leikkaa sitä irti!’ Fred sanoi ja työnsi nyrkkinsä suuhun, jotta ei olisi alkanut nauraa. George tuuppasi veljeään kylkeen ja katsoi muista poispäin, ilmeisesti pidättäen nauruansa.
“Ääh, enkä sanonut, ihan totta. Ja mitä minä sillä muka olisin tarkoittanut?” Harry sanoi ja punastui, tietäen tasan tarkkaan mitä oli tarkoittanut.
“Sehän oli vain uni? Taidetaan olla perillä”, Hermione sanoi ja osoitti sormellaan ulos. He näkivät ikkunasta piskuisen pienen pubin ulko-oven, jonka yläpuolella roikkui kyltti.
“Vuotava Noidankattila”, herra Weasley sanoi matkaoppaan tavoin ja pysäytti auton.
He kaikki kahdeksan astuivat autosta ulos, ja herra Weasley lukitsi autonsa oven.
“Noniin, lapset. Mennään.”
Harry astui ensimmäisenä hämyiseen baariin. Piipunkatku tunkeutui nenään ja sai Hermionen yskimään. Hampaaton baarimikko Tom soi heille tuskaisen hymyn ja Harry lähti kävelemään kohti taka-ovea. Yksi vanhoista miehistä piippu kädessään kuitenkin pysäytti hänet.
“Harry Potter?” mies kysyi hinkuvalla äänellään.
Harry käännähti ympäri. “Niin?”
“Vaimoni sanoo sinua valehtelijaksi”, vanhus sanoi ja osoitti kävelykepillään Harrya rintaan.
“Mutta minä uskon sinua, Hän-joka-jääköön-nimeämättä on todellakin palannut, eikö näin ole?”
“Öh, joo, kiitti, me mennään…” Harry mutisi vaivaantuneena. Kuinkahan moni on ottanut todesta Päivän Profeetan lehtijutut?
Rouva Weasley katsoi Harrya myötätuntoisesti ja viittasi kaikki astumaan ulos baarista. He seisoivat nyt pienellä takapihankaltaisella, jossa olevasta roskakorista leijui pahanhajuisia huuruja. Ginny nyrpisti nenäänsä hajun takia ja veti hihansa nenän eteen. Harry mietti, kuka avaisi portin Viistokujalle. Herra Weasley näytti miettivän samaa. Koska kukaan ei tehnyt mitään, herra Weasley veti taikasauvansa viittansa alta ja napautti rapistunutta tiiliseinää kolmasti. Harry seisoi paikallaan, katsoen, kuinka hänen lempipaikastaan Lontoossa paljastui koko ajan lisää ja lisää kauppoja ja kuppiloita. Vihdoinkin hän pääsi taikamaailman pariin.
“Harry, tuletko sinä?” Ron kysyi ja heilutti kättään Harryn kasvojen edessä.
“Ai mitä? Joo…” Harry sanoi ja lähti Ronin perässä kävelemään Viistokujalle.
Fred ja George näkivät Leen seisovan uuden Koukero-nimisen pilakaupan edustalla, tutkailemassa purppuranpunaisia julisteita, joita oli liimattu pitkin ikkunoita.
“Hei, me mennään tuonne, Lee viittoo meille. Nähdään äiti, kaikki…” kaksoset huusivat jo vähän matkan päästä.
Harry näki Leen sanovan jotain Fredille, ja osoittavan ilmeisesti juuri Harrya. Harry ihmetteli Leen käyttäytymistä, ei kai hänkin ollut uskonut Profeetan valheita? George vilkaisi Harryyn päin ja sanoi jotain Leelle. Leen silmät levisivät hämmästyksestä ja Harry kuuli pojan huudahtavan jotakin. Mistäköhän oli kysymys? Harry lähti Ronin ja Hermionen kanssa Irvetaan ja Ginny, rouva Weasley ja herra Weasley lähtivät Säilä&Imupaperiin.
*
Harry, Ron ja Hermione astelivat alas Irvetan marmoriportaita. Joka askeleella Harryn massiivinen kultapussukka kilahteli iloisesti pojan taskussa, ja se sai Ronin hieman huonolle tuulelle. Aurinko paistoi suoraan heidän kasvoihinsa. Hermione nosti hiuksensa pois niskastaan ja kiinnitti ne yhdellä syömäpuikolla nutturalle. Kolmikko jäi hetkeksi seisomaan Irvetan edustalle. Viistokuja vilisi velhoja ja noitia, Harry melkein vannoi nähneensä Kohtalottarien rumpalin pujahtavan Korkkaus&Kilistys nimiseen baariin.
Harrylla alkoi olla jo tuskastuttavan kuuma, olihan hänellä päällään valkoinen, jälleen pitkähiainen t-paita, ja mustat pillifarkut. Hermionella ja Ronilla ei näyttänyt olevan yhtään sen vilpoisempi olo, vaikka Hermionella oli kevyt vaaleanpunainen kesämekko, ja Ronilla vaaleat puuvillahousut ja vaaleansininen t-paita.
“Mitä jos mentäisiin jäätelölle tai jonnekin?” Hermione kysyi pyyhkiessään hikipisaran pois otsaltaan.
“Joo mennään, ihan kuin olisin saunassa”, Harry sanoi ja alkoi etsiä katseellaan sopivaa kahvilaa.
“Mikä on sauna?” Ron kysyi kiinnostuneena leveä hymy naamallaan.
“Se on sellainen kuuma huone, minne mennään ilman rihman kiertämää ja heitetään kuumille kiville vettä”, Hermione sanoi ja lähti kävelemään Vahvaqon jäätelöbaarille päin.
“Ihan typerä jästien keksintö”, Harry lisäsi. “En ole ikinä pitänyt saunomisesta.”
Ron nyökkäsi hämmentyneenä ja lähti kävelemään Hermionen perään. Harry näki Ronin paidan liimautuneen hien takia pojan selkään, ja kiitti Merliniä, että hänen paidassaan hiki ei näkynyt ulospäin. Harry lähti ystäviensä perään, ja kääri samalla paitansa hihoja rullalle.
*
“Kaksi kurpitsajäätelöä, yksi kurpitsamehu ja vohveleita, kiitos”, Hermione tilasi ja ojensi tarjoilijalle punaiset nahkakantiset ruokalistat. Tarjoilija heilautti sauvaansa ja ilmaan ilmestyi suuri lehtiö, johon näkymätön kynä alkoi kirjoittaa tilausta. Tarjoilija tarttui lehtiöön ja lukaisi nopeasti siinä olevan tekstin. Sitten hän nyökkäsi pikaisesti kolmikolle ja katosi korot kopisten kahvilaan.
Harry, Ron ja Hermione olivat saaneet kahvilan viimeisen ulkopöydän, jonka vieressä seisoi massiivinen auringonvarjo. He kaikki olivat todella kiitollisia siitä. Viiden minuutin kuluttua tarjoilija palasi, Harry huomasi naisen lisänneen punaista huulipunaa, nyt sitä oli ihan liikaa.
“Jäätelöt, olkaa hyvä”, tarjoilija sanoi ja ojensi lasikulhot Ronille ja Hermionelle. “Kurpitsamehu ja vohveleita…”
Harry kiitti tarjoilijaa ja tarttui lasiin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt maistaa mehua, koska tarjoilija oli jäänyt tuijottamaan Harrya, ja Hermione sieppasi lasin Harryn kädestä.
“Jos sinulla on jotakin asiaa, sano se nyt, koska me halutaan alkaa nyt syömään”, Hermione sanoi napakasti ja tuijotti herkeämättä vaalean naisen kasvoja, jotka alkoivat punottaa.
“Hmm, anteeksi, kyllä, ei minulla mitään asiaa, Harry Potter… ystävät…” nainen mutisi ja lähti vauhdikkaasti seuraavaan pöytään.
“Hmph, epäkohteliasta tuijottaa tuolla tavalla, vaikkakin -” Hermione sanoi ja jatkoi nojautuessaan lähemmäs ystäviään, “- sinusta onkin kirjoitettu lehdissä. Ei se tarkoita, että olisit jotenkin näyttelykoira tai jotain.”
“Joo no, minusta tuntuu, että tämä on vain alkua”, sanoi Ron synkästi ja työnsi lusikan suuhunsa. “Mhitenhöhän khoulussa shuhthaudutaan shinuun?”
“Ron, älä viitsi sikailla, ja olet ihan oikeassa, minusta tuntuu, että tämä on vasta alkua”, Hermione sanoi ja katsoi paheksuvasti Ronia, joka työnsi jo uutta lusikallista suuhunsa, ja katseli ihmisiä vilisevää katua mielenkiinnolla.
“Toivottavasti Malfoylle on tapahtunut jotain, eikä hän tule kouluun. Minä en jaksa hänen piikittelyään tänä vuonna!” Harry puuskahti ja hörppäsi kurpitsamehuaan hieman likaisesta lasista.
Hermione vain pudisti päätään ja syventyi jäätelöönsä. Se oli ilmeisesti ihanan kylmää, koska tytön kasvoille levisi sama autuas ilme kuin Ronilla oli. Harry alkoi jo toivoa, että olisi ottanut myös kurpitsajäätelöä. Hän haukkasi palan yhdestä melko kuivista vohveleistaan, ja alkoi miettiä hyvää puheenaihetta.
“Muuten, milloin saan synttärilahjani? Sanoit vain minulle kirjeessä, että saan sen kun tulen Kotikoloon”, Harry sanoi Ronille.
“Hoo”, Ron sanoi ja nielaisi kuuluvasti, “saat lahjat sitten kun me mennään Kalmanhanaukiolle.”
“Ai, okei…”
Harry otti toisen vohvelin, kurpitsan makuisen.
“Joka paikkaan tungetaan kurpitsaa”, Harry mutisi ottaessaan jo kolmatta vohveliaan.
Yhtäkkiä Ronin silmät levisivät ja hän alkoi nauraa.
“Ka-katsokaa!” Ron parkaisi ja osoitti Säilä&Imupaperin eteen.
Harry ihmetteli hetken Ronia, joka takoi nyrkeillään pöytää, mutta kun Hermione tuuppasi häntä kivuliaasti kylkeen, hän käänsi katseensa. Harryn silmiin osui vaaleahiuksinen, pitkä, hyvännäköinen miehenalku, jolla oli muodikkaat, kulmikkaat silmälasit. Seuraavaksi hän tajusi ketä tuijotti. Harry purskahti mielipuoliseen nauruun ja veti vohvelinpalan väärään kurkkuun. Ron hakkasi hänen selkäänsä.
“Malfoy?!” Harry huudahti ja putosi penkiltä alkaessaan nauraa kahta kauheammin blondin ilmeelle. Malfoy näytti juuri sellaiselta, kuin Grabbe opettajan kysyessä jotain. Hämmentyneeltä ja nurkkaan ajetulta.
“Draco Malfoy, silmälasit? Voi hyvä Merlin!” Hermione hämmästyi ja alkoi kikattaa kuin pikkutyttö.
Malfoy tuijotti epäuskoisesti kolmikkoa ja lähti kävelemään heitä kohti eksyneen näköisenä.
Ron auttoi Harryn ylös maasta ja he kaikki vaikenivat.
“Nyt se taas alkaa, olkaa varuillanne…” Harry mutisi ja valmistautui Malfoyn kohtaamiseen.
Malfoy käveli heidän pöytänsä luokse, veti neljännen tuolin pöydän alta ja istuutui Ronin kauhistuneen ilmeen saattelemana.
“Päivää Granger, Weasley, kaunis ilma tänään”, Malfoy sanoi ja nyökkäsi heitä kohti.
Tyrmistynyt hiljaisuus.
“Missä vaiheessa minusta tuli Weasley ja Hermionesta Granger?” Ron kysyi silmät lautasen kokoisina. “Mitä sinä taas yrität?”
“En minä yritä mitään, olen vain päättänyt olla ystävällisempi”, Malfoy sanoi ja käänsi katseensa Harryyn. “Ja saanko udella kuka sinä olet? Luulin, että Weasley ja Granger liikkuisivat vain Potterin kanssa.”
Siinä vaiheessa Harry sai lievän shokin.
“Mitä sinä - tai siis, tarkoitatko - häh?” Harry takelteli ja tuijotti Malfoyta aivan kuin tärähtänyttä.
“Malfoy, nyt kyllä kerrot meille mihin sinä pyrit. Kohtelet meitä kuin olisimme kaukaisia ystäviäsi ja et muka tunnista Harrya! Sinulla on jokin taka-ajatus!” Hermione sanoi ankarasti ja naputti lusikallaan pöydän pintaa saadakseen sanoihinsa voimaa.
Nyt oli Malfoyn vuoro hämmästyä.
“Potter? Mitä helvettiä!” platinapää huudahti ja alkoi tuijottaa Harrya intensiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin. “Oletko sinä muka Potter? Hah, en usko.”
“Ikävä kertoa totuus, mutta olen minä”, Harry sanoi ja paljasti arpensa hiuksiensa alta.
“MITÄ?!” Malfoy huusi ja nousi ryminällä seisomaan. Hän näytti suorastaan kauhistuneelta.
“Mitä ihmeellistä minussa muka on?” Harry tivasi.
“No tätä me ollaan yritetty selittää sinulle, olet muuttunut niin paljon, että sinua on vaikea tunnistaa!” Hermione selitti, aivan kuin olisi kertonut pikkulapselle, että yksi plus yksi on kaksi.
“A-aijaa?”
“Kyllä! Nytkö sinä sen sitten huomaat? Kuinka monta ihmistä siihenkin tarvittiin?”
Malfoy nyökytteli heidän vieressään jostain syystä tulipunaisena, ja vaihtaen painoaan jalalta toiselle.
“Mikäs sinulle tuli?” Harry kysyi Malfoylta, joka hoki nyt Merlinin nimeä.
Vihdoin Malfoy tajusi olotilansa, ja alkoi saada kiinni normaalista itsestään.
“Ai no päivää Potter, hmm, kesän aikana siis voi muuttua paljonkin. Mutta nyt palaan kysymykseeni.”
“Mihin kysymykseen? Hah, ARVASIN. Sinulla olikin jokin taka-ajatus!” Ron sanoi voitonriemuisena.
“No jos niinkin voi sanoa. Tiedättekö te mistä voi ostaa piilolinssejä?” Malfoy kysyi ja istuutui jälleen, siirtäen tuoliaan huomaamattomasti lähemmäs Harrya.
“Piilolinssejä? No hyvä idea, nuo lasit ovat aika kamalat. Milloin sinä silmälasit sait?” Harry kysyi virnuillen.
“Hah, paraskin puhuja, kenellä itsellään oli monta vuotta hirveät lasit! Kesällä kävin jossain kirotussa näkötestissä Pyhässä Mungossa, ja sain lasit, täyttä helvettiä tämä on”, Malfoy sanoi ja sipaisi vaaleita hiuksiaan huolimattomasti taaksepäin.
Harry näytti kieltään Malfoylle, joka vain kohotti toista kulmaansa.
“No minusta tuossa Ollivandersia vastapäätä voi ostaa piilolinssejä”, Hermione sanoi, ääni kuvastaen selvästi, että hän toivoi Malfoyn häipyvän.
“Selvä, nähdään koulussa Potta”, Malfoy sanoi ilkikurisesti ja lähti ripeästi kolmikon luota.
“Jonain päivänä minä vielä kuristan tuon hillerin”, Ron sanoi hampaitaan kiristellen.
“Hän vain esitti ystävällistä, hemmetin Malfoy”, Harry lisäsi äkäisenä ja kulautti viimeisen pisaran kurpitsamehuansa alas kurkustaan.
Hermione pudisti päätään ja pyysi tarjoilijaa tuomaan laskun.
Siinä odotellessa Harry kaivoi taskustaan kirjalistan ja lukaisi sen läpi.
“Hei kuulkaa, me tarvitaan vaan kolme uutta kirjaa, ja -“ Harry aloitti mutta pysäytti lauseensa tuijottaessaan kadun toiseen päähän. Siellä seisoi vaaleahiuksinen tyttö, jolla oli vihreä mekko. Harry hieraisi silmiään, hän oli nähnyt väärin. Hänen oli ollut pakko nähdä väärin. Harry avasi silmänsä ja näki edelleen tytön. Ei tytön näkemisessä yleensä mitään omituista ollut, nyt sattui vain olemaan, että tyttö oli nimeltään Anna. Anna Dursley.
*
A/N: Jatkoa tulee mahdollisimman pian, kommenttia kerjään :D Toivoisin et kertoisitte vaikka mikä oli hyvää, mitkä kohdat, lainaisitte vaikka tosta tekstistä tolla ihmeen quote jutulla. :D <3
-
miiuu3: kiitos paljon kommentistas, ja jos yhtään lohduttaa, niin kolmas luku on jo alotettu ;) harmi vain, että koulussa on tällä hetkellä aika paljon kokeita ja tämmöstä, mutta yritän parhaani mukaan kirjottaa lisää :D <3
-
Sitä sitten vedettiin viaton meikäläinen sanattomaksi..
Ihanaa tekstiä, ainut mikä tuli mieleen lukiessa oli, että sitä kuvailua saisi olla enemmän, mutta siitä oli kai jo sanottukkin niin.. Ihana idea, muistuttaa jostain, mutta ei nyt tule mieleen mistä (:
Jatkoa kinuan. :D
-
Aivan ihana! Taidan rakastaa tätä ficciä.
Malfoylla silmälasit? Hehee.. Mahtaa olla jännän näköinen.
En nyt mitään järkevämpää sanottavaa keksi, kuin että jatkoa ja pian! :D
-C
-
Giselle: juu, siitä kuvailusta on todellakin sanottu aika monta kertaa :o mistäköhän tää sinua muistuttaa :o toivottavasti en kirjoita samanlaista kuin jollain muulla, idea tuli ihan omasta päästä kylläkin... kiitos ihanasta kommentista<3
Claudia: Draco Malfoy ja silmälasit olis todellakin huvittava näky x> kiitoss paaaljon kommentista<3 (rakastaa?! oikeastioikeasti *pomppii ylös alas* uiui :) )
-
Et usko kuinka paljon hekotin tätä lukiessa ;D Anteeksi, siis nyt ei tule rakentavaa. Todella hyvää tilanne komiikkaa oot saanu miun mielestä aikaan ;)
Jatkoa toivoisin...
-
Wave: OIKEASTI?! Minusta en keksi mitään hyviä juttuja näihi lukuihin ja kaikki huumori-jutut tuntuu ihan tylsiltä! Kiiiiiiitos paljon kommentistas <33
-
Luku 2.
Ei tytön näkemisessä yleensä mitään omituista ollut, nyt sattui vain olemaan, että tyttö oli nimeltään Anna. Anna Dursley.
Tosta kohasta tykkäsin : > Se oli aivan ihana tarina taas<3 Tykkään näistä sun tarinoistas <3 Koskas muutes heität sen haasteen?
-
A/N: eemi: kiitos paljon kommentistas, tarkotatkohan sitä haastetta, mistä puhuttiin mesessä? Se mihin lupasin paritukseksi D/Herm?
Luku 3.
“Harry! Mikä sinulle tuli?” Hermione tivasi hätääntyneenä ja tuijottaen Harrya.
Harry ei vastannut heti. Hän tuijotti Annaa tytön kävellessä Ollivandersille päin.
“Minusta tuntuu, että näin juuri Annan”, Harry sanoi tyrmistyneenä ja kääntäen katseensa ystäviinsä. Hermionen tummanruskeat silmät paloivat halusta ymmärtää, kuka Anna oli, ja Ronin ilme oli hämmentynyt.
“Hän on Dudleyn serkku, Anna Dursley!” Harry ilmoitti huomatessaan, että tytön etunimi ei vaikuttanut toisiin mitenkään.
“Mitä? Minä luulin, että Dursleyiden suvussa ei ole ainuttakaan noitaa tai velhoa!” Hermione sanoi, nousi seisomaan ja alkoi etsiä Annaa katseellaan. “Minkä näköinen hän on? Minne hän meni?”
“Näet pian, hän meni Ollivandersille”, Harry sanoi, ja maksoi laskun tarjoilijalle, joka seisoi kiireisen näköisenä hänen vieressään.
Kuin yhteisestä sopimuksesta he nousivat ja ryntäsivät ulos Vahvaqon jäätelöbaarista kohti Ollivandersia. Harryn kengät osuivat katuun yhä useammin, ja lopulta hän pinkaisi juoksuun. He pysähtyivät Ollivandersin ikkunan eteen. Hermione löyhytti kädellään kasvojaan, ja Ron nojasi polviinsa. Harry painoi otsansa viileää lasia vasten ja katseli sisälle. Anna olin selin häneen, ja herra Ollivander avasi tummanvihreää, pölyistä, pientä laatikkoa tämän edessä. Harryn sydän pamppaili, kun hän huomasi Ollivanderin tuijottavan häntä suurilla silmillään. Harry vetäytyi pois ikkunan luota.
“Minä menen sisään”, hän ilmoitti yksinkertaisesti, ja tarttui hilseilleeseen puuoveen, joka narahti kun sen avasi.
Sisällä on painostavan kuuma ilma. Ron ja Hermione seurasivat häntä vaitonaisina sisälle. Ron istuutui huteralle tuolille yhden korkean hyllyn eteen, ja Hermione meni hänen viereensä seisomaan. Harry jäi seisomaan ikkunan eteen. Anna ei vieläkään ollut huomannut mitään. Hän piteli kädessään sauvaa, jonka kärjestä sinkoili hopeisia ja violetteja kipinöitä. Herra Ollivander nyökkäsi Annalle hyväksyvästi ja asetti taikasauvan takaisin silkkipaperikääreisiin. Harry vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Lopulta Anna sai maksettua taikasauvansa, ja tyttö jäi laittamaan sitä kassiinsa selkä edelleen Harrya päin.
“Päivää, herra Potter, tapaamme siis jälleen. Et kai sinä ole rikkonut sauvaasi?” herra Ollivander kysyi hinkuvalla äänellä, ja Harry hätkähti.
“E-en, minä vain…” Harry aloitti, mutta Anna keskeytti hänet.
“Harry! Merlinin nimeen, oletko sinä se Harry Potter?!”
“Anna, ole hiljempaa, minä -”
“Voi hyvä Merlin, sinä olet se Harry Potter! Minä tunnen Harry Potterin!” Anna kirkui ja syöksähti Harrya kohti kassit käsivarsillaan, ilmeisesti yrittäen halata poikaa.
Harry hypähti taaksepäin, aivan kuin olisi juuri seissyt tulikuumilla hiilillä.
“A-anna! Rauhoitu!”
“Harry! Harry, Harry, Harry!” Anna hihkui, ja alkoi kuulostaa jo pelottavasti Lockhartilta.
Harry tarttui Annaa olkavarsista, ja ravisti tyttöä hellävaroen. Annan kasvoille levisi autuas hymy Harryn käsien koskettaessa tytön ihon pintaa.
“Anna, kuuntele. Miten sinä voit olla täällä?” Harry kysyi ja löi yhtäkkiä itseään kämmenellä otsaan. “Tai siis, kyllä minä tiedän miksi sinä olet täällä, olet noita, vai mitä?”
“Olen, olin ennen Australia-nimisessä koulussa. Se on Australiassa.”
Hermione pyöräytti silmiään.
“Mille luokalle tulet Tylypahkaan?” Ron kysyi ja Anna käänsi katseensa punahiuksiseen poikaan.
“Minä tulen neljännelle, samoin ystäväni Lisa Winter, mutta nyt minun on mentävä. Oli tosi kiva nähdä, Harry”, Anna sanoi ja iski Harrylle silmää.
Anna lähti kävelemään epäonnistuneen viehkeästi Ollivandersilta pois.
Ilmaan jäi roikkumaan typertynyt hiljaisuus. Herra Ollivader yskäisi ja laahusti korkeiden hyllyjen sekaan, jättäen jälkeensä pölyhahtuvia.
“No, olipas hän… erikoinen”, Ron mutisi ja sai Harryn tyrskähtämään.
Hermione näytti erittäin happamalta, ja tuijotteli vastakkaiseen suuntaan.
“Mikäs sinulla on, Herm?” Harry kysyi ihmetellen.
“Äh… ei mikään, huomasin vain, että tuo Anna katsasti teidät molemmat…”
“Häh?”
“No siis, tiedättehän. Katsoi sillä tavalla. Ylhäältä alas asti”, Hermione sanoi ja jostain kumman syystä punastui hivenen.
Ron näytti samalta, kuin olisi vähän aikaa sitten nähnyt ylisuuren kärpäsenraadon.
*
Myöhään yöllä, tähtien täplittäessä tummansinistä, melkein mustaa taivasta, suuri joukko ihmisiä käveli vesilätäkköisellä kadulla. Kadun kulmassa oli ruostunut metallikyltti. Siinä luki koristeellisella käsialalla Kalmanhanaukio. Joukko käveli numero 11 ja 13 väliin, ja yksi heistä kaivoi taskustaan rypistyneen paperinpalan, ja sanoi jotakin hiljaisella äänellä. Talojen väliin alkoi ahtautua toinen talo, numero kaksitoista. He kaikki nousivat kiviset portaat ylös, pidemmät henkilöt pälyilivät ympärilleen, kunnes sytyttivät paperinpalan tuleen, ja astuivat muiden mukana suuresta ovesta sisään. Paperin pala leijaili yhä palaen tuulen mukana vesilätäkköön, ja sammui.
Harry työntyi muiden mukana tummaa käytävää pitkin, raahaten matka-arkkuaan ja Hedwigin häkkiä. Hän tarkisti kädessään olevasta rannekellosta ajan. Se näytti samaa kuin kadulla monta minuuttia sitten!
“Minun kelloni on rikki!” Harry huudahti ja sai vastaukseksi monta sihahdusta.
“Shh, ole hiljaa kultaseni, selitämme sinulle kyllä kaiken…” rouva Weasley kuiskasi.
Harry nyökkäsi ja herra Weasley painoi sormensa huulilleen. He hiipivät ohi virttyneiden kuvakudosten suuria portaita kohti. Ron meni ensimmäisenä, raahaten suurta matka-arkkua perässään. Harryn piti pidättää nauruansa nähdessään Ronin punaisen ja hikisen naaman vain parin porrasaskelman jälkeen.
Herra ja rouva Weasley suunnistivat keittiöön, jossa kuulemma oli Siriuskin. Harry oli halunnut rynnätä keittiöön saman tien, mutta Hermione pakotti häntä kantamaan omat tavaransa yläkertaan. Harrya kyllä kiinnosti nähdä taloa, mutta vielä enemmän häntä kiinnosti nähdä kummisetänsä.
“Noin, minä jätän nämä tähän, tuleeko joku mukaani?” Harry kysyi ja täräytti matka-arkkunsa suuren tammisängyn jalkopäähän.
“Minä tulen”, Hermione sanoi ja pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan. “Käyn vain viemässä tämän tuonne viereiseen huoneeseen…”
“Tuletko sinä Ron?”
“Joo, Fred, George ja Ginny menivät jo, Ginny muuten nukkuu Hermionen kanssa, Fred ja George ovat tuolla yläkerran huoneessa”, Ron sanoi ja käveli portaikkoon.
Harry lähti Ronin perässä alakertaan. He olivat jo aulassa kun Hermione tuli huohottaen heidän taakseen.
“Ette sitten voineet odottaa?” tyttö sihisi ja katsoi poikia myrkyllisesti. “Ei ole kamalan kivaa jäädä tuonne ylös yksin!”
“Sori ‘Mione, Harry halusi vain nähdä Siriuksen”, Ron kuiskasi.
“Mikä ihmeen ‘Mione? Älä viitsi kutsua minua niin, Ronnie.”
“Äh, joo joo.”
“Olkaa jo hiljaa”, Harry kuiskasi ärtyneesti ja käveli hiljaa keittiötä kohti.
Kun Harry astui keittiöön joka ikinen ihminen pöydän ääressä vaikeni. Harry katsoi pöytäseuruetta: Remus Lupin, vieressään pinkkihiuksinen nuori nainen, joka hymyili ystävällisesti, Sirius, nyt paljon terveemmän näköisenä, herra Weasley, ja tumma, pitkä mies, joka näytti juuri tekevän lähtöä.
“Hei”, Harry sanoi ja heilautti epävarmasti kättään, ihmetellen, miksei Sirius tehnyt tai sanonut mitään.
“Morjens, Harry”, pinkkihiuksinen nainen sanoi. “Minä olen Tonks.”
“Kingsley Kahlesalpa”, tumma mies sanoi ja nyökkäsi.
Harry heilautti kättään uudelleen.
Sitten Sirius nousi ylös. Mies näytti hämmentyneeltä huomatessaan Harryn muodonmuutoksen. Miettikää nyt. Olisit viisitoistakesäisenä näyttänyt samalta kuin kummipoikasi näyttää sillä hetkellä. Lisäksi kummipoikasi näyttää myös parhaalta ystävältäsi, joka on kuollut. Pienoinen järkytys tai jotain?
“Harry, mukava nähdä”, Sirius sanoi ja käveli Harryn luokse kädet levällään.
“Hei Sirius”, Harry sanoi ja hymyili halatessaan kummisetäänsä. “Minulla olikin ikävä.”
Jostain syystä Sirius tiukensi otettaan Harrysta hetkeksi, mutta silmänräpäyksessä se olikin jo ohi. Harry katsoi nyt tarkemmin kummisetänsä kasvoja irtautuessaan halauksesta, ne olivat paljon pehmeämmät ja vähemmän riutuneet kuin viimeksi.
“Onko teillä nälkä? Syökää nyt iltapalaa, ja sitten menette nukkumaan, aamulla kerromme kaiken tästä paikasta”, rouva Weasley sanoi ruosteisen lieden viereltä.
Harry, Ron ja Hermione nyökkäsivät, ja istuivat tammipöydän ääreen. Samassa Fred, George ja Ginny saapuivat keittiöön ja purskahtivat raikuvaan nauruun.
“Me ollaan pidätelty naurua aulasta asti, me tavattiin Oljo!” Ginny huudahti naurunsa välistä ja kompastui koholla olevaan lautaan kävellessään pöytää kohti. Harry ja Ronkin alkoivat nauraa.
“Kuka on Oljo?” Harry kysyi ja sai vaivoin lopetettua naurunsa Ginnyn istuutuessa naama nauramisesta punaisena pöytään.
“Se on kotitonttu, hyödytön pikku tomukasa sanon minä”, Sirius murahti ja nosti jalkansa pöydälle.
“Sirius! Jalat pois pöydältä, minä tuon sinne pian ruokaa!” rouva Weasley sanoi ankarasti ja osoitti keittiöveitsellä Siriusta.
Sirius nauroi sitä haukahtelevaa naurua, jota Harry oli kaivannut koko kesän.
“Onko täällä kotitonttu?” Hermione kysyi kiinnostuneena, ja näytti jostain syystä kamalan ovelalta.
“Joo, se on ihan mielipuoli, ollut suvulla iät ajat. Sen ainoa toive on, että sen pää naulataan puulevyyn ja ripustetaan seinälle muiden kotitonttujen joukkoon”, Sirius sanoi ja laski jalkansa takaisin pöydän alle rouva Weasleyn tiukan katseen alla.
“Annetaanko sille palkkaa?” Hermione kysyi, ja näytti vieläkin hirveän ovelalta.
Sirius pudisti päätään. Hermionen kasvoille levisi voitonriemuinen ilme, ja tyttö pamautti pöytää kämmenellään.
“HA! Arvasin, siksi minulla onkin teille kaikille asiaa! Oletteko ikinä miettineet, miltä tuntuu olla kotitonttu? Raataa päivät pitkät ja…”
“…olla huonosti kohdeltuna”, Ron kuiskasi Harrylle naama leveässä virneessä, “hän on pitänyt tuon saman puheen jo kolmasti.”
Harry yhtyi virneeseen ja nojautui pöytää kohden.
“…etkä saisi siitä edes palkkaa! Tai siis, miettikää nyt! Siksi minulla onkin ilo esitellä teille S.Y.L.K.Y! Se on -” Hermione jatkoi paasaamistaan innokkaana.
“Hermione! Oljo on vanha, se vaalii perinteitä. Se ei halua palkkaa!“ Sirius keskeytti.
“Minusta sinä olet hyvällä asialla, mutta kotitontut on tarkoitettu palvelemaan, ne pitää siitä. Eivät ne halua palkkaa, niiden kunnia-asia on palvella isäntäperhettään”, Lupin sanoi ja hymyili ymmärtäväisesti Hermionelle, joka näytti närkästyneeltä.
“Mutta luulisi juuri sinun ymmärtävän, sinuakin halveksitaan, koska olet ihmissusi! Jos ihmiset vain olisivat vähän avarakatseisempia -”
“Hermione. Ole kiltti, jätetään tämä asia tältä illalta, jooko? Iltapala taitaa olla valmista, Molly?” Sirius sanoi ja peitti haukotuksen kädellään. “Minua katsos hieman väsyttää.”
Hermione sulki suunsa ja näytti todella nyrpeältä.
*
Aamulla Harry heräsi rouva Weasleyn kovaan ääneen.
“…ja minulla on vielä kakkukin tekemättä, nouskaa ylös!”
Harry avasi silmänsä ja nousi istumaan vuoteellaan. Ron oli jo lähtenyt, pojan sänky oli myllerretyn näköinen. Harry haukotteli ja nousi ylös. Kylmä lattia sai Harrylle kylmänväreitä, ja hänen teki mieli käpertyä takaisin sänkyyn. Harry kuitenkin käveli matka-arkulleen, ja avasi sen. Päällimmäisenä oli hänen näkymättömyysviittansa, kauniisti laskostettuna. Harry oli saanut sen Dumbledorelta ensimmäisenä vuotenaan Tylypahkassa. Hän pystyi muistamaan sen päivän kuin eilisen. He olivat Ronin kanssa ihmetelleet, kuka viitan oli lähettänyt. Vihdoin oli selvinnyt, että viitta oli kuulunut Harryn isälle, James Potterille. Harry hymyili muistolleen, ja nosti näkymättömyysviitan pois matka-arkusta. Hän otti esille tummansiniset farkut, ja valkoisen t-paidan. Lopulta Harry päätti pukea päälleen myös punaisen villapaidan, koska talossa oli niin koleaa.
Saatuaan vaatteet päälleen, Harry käveli jykevät portaat alas, ja hiippaili hiljaa aulan ohi keittiöön, josta kuului vaimeita keskustelunpätkiä:
“…kenellä on vielä lahjoja?”
“…hän tulee minä hetkenä hyvänsä, vauhtia!”
Harry kurtisti kulmiaan. Mitä oli tekeillä?
Hän käveli keittiön puolelle.
“Aamuja.”
“Huomenta, Harry! Hyvää myöhäistä syntymäpäivää, kultaseni!” rouva Weasley sanoi aurinkoisesti, ja viittoi kädellään pöydällä lojuviin lahjapaketteihin.
“Mitä -? Ääh, ei teidän olisi tarvinnut! Oikeasti, ovatko nämä kaikki minulle?” Harry sanoi hämmästyen.
“Ovat, ovat. Tuossa päällimmäisenä on minun lahjani, tuo iso paketti taitaa olla Frediltä ja Georgelta…” Sirius sanoi hymyillen ja viittoi paketteihin päin.
Harry tunsi itsensä tyrmistyneeksi kävellessään lahjakasaansa kohti. Ensin hän otti käteensä pienen, sievän valkoiseen paperiin käärityn rasian.
“Keneltä tämä on?” Harry kysyi kiinnostuneena.
“Me emme tiedä”, herra Weasley sanoi, “avaa se!”
Harry repi paperikääreet rasian ympäriltä. Rasia oli tummanvihreä. Hän avasi sen. Sisällä oli halvan jäljennöksen näköinen kultaketju, josta roikkui hopeisia kirjaimia.
“Tässä lukee ‘hani’! Keneltä tämä oikein on?” Harry kysyi ja Ginny purskahti nauruun.
“Sinultako? Ginny, minusta sinä olet ihan okei, mutta -”, Harry aloitti mutta Ginny ohitti Harryn lauseen käden heilautuksella.
“Ei se ole minulta! Minusta tuntuu, että se on sinun ihailijaltasi, Hermione kertoi jostain Annasta?” Ginny sanoi ja pyyhkäisi punaisia hiuksiaan pois kasvoiltaan.
“Annalta? Anna Dursleyltä? Jos tämä on häneltä -” Harry sanoi ja heilutti kädessään olevaa korua, “- niin en uskallakaan arvata mitä sain teiltä muilta!”
Fred ja George virnuilivat, ja George sanoi: “Avaa meidän paketti.”
Harry tarttui suureen neliskanttiseen pakettiin, ja repi sen päältä violetin lahjapaperin. Sen alta paljastui pahvilaatikko, jonka sisällä oli viisitoista valetaikasauvaa.
Harry alkoi nauraa.
“Hei, näitä saatan tarvita ensi lukukaudella!”
“Joo, me vähän ajateltiin siihen suuntaan”, Fred sanoi ja pukkasi veljeään kylkeen.
Harry ei ollut koskaan ennen saanut niin paljon lahjoja. Hän sai Siriukselta kirjan, joka sisälsi kaikkein oudoimmat selitykset noitavainoille. Se oli oikeastaan todella mielenkiintoinen. Lupin oli ostanut pienen marmorikuulan näköisen, joka muutti mielialan mukaan väriä. Hermionelta Harry sai kalliin näköisen sulkakynän, jonka pystyi pienentämään, jotta sitä voisi kuljettaa aina mukana. Ron antoi suuren rasiallisen suklaasammakoita, Hagrid oli valmistanut syntymäpäiväkakun, joka oli jo pahasti homeessa, herra ja rouva Weasley antoivat Harrylle uuden juhlakaavun.
“Kiitos kauheasti kaikille, en ole ikinä saanut näin paljon lahjoja!” Harry huudahti ja riensi halaamaan rouva Weasleyta.
“Eipä tässä mitään, kultaseni! Mutta nyt, ota aamiaista, minä alan tekemään kakkua.”
Pian Ginny nousi ylös.
“Harry, minä tein sinulle tällaisen kortin, se ei ole paljoa, mutta synttärionnittelu kuitenkin”, tyttö sanoi ja ojensi Harrylle purppuranpunaisen pahvikortin.
“Ai, no, kiitos Ginny!” Harry sanoi iloisesti yllättyneenä ja halasi Ginnyä toisella kädellään. “Tosi kilttiä sinulta!”
Ginny lehahti tulipunaiseksi ja istui ohi tuolistaan.
A/N: Tämä oli nyt lyhyempi luku, pahoittelen! Seuraava on taatusti pidempi, siinä mennään jo Tylypahkaan asti (H/D-faneille voin kertoa, että pientä sähköä ilmassa on luvassa!) Joten pitemmittä puheitta, saa kommentoida lisää! :D
-
A/N: kiitos miiuu3 jälleen kommentista! Tässä todella lyhyt luvunpoikanen *ryömii häpeissään sängyn alle*
Mutta se on vain sen takia, että minusta tätä lukua seuraavat tapahtuvat on parempi kirjoittaa uudessa luvussa!
Luku 4.
Kirkkaanpunainen Tylypahkan pikajuna seisoi raiteillaan tupruttaen höyryä ilmaan. Sää oli sateinen ja pilvinen, taivas oli masentavan harmaa. Harry työnsi kärryään laiturilla eteenpäin, avoinna olevaa vaununovea kohti. Hän nosti matka-arkkunsa pois kärryistä, ja alkoi työntää sitä vaunuun.
“Voisiko joku auttaa?” Harry huudahti kasvot nihkeinä ja hiukset todella sekaisina kovien ponnistelujen takia.
Onneksi joku tarttui junan sisäpuolelta Harryn arkkuun, ja he saivat kuin saivatkin arkun junaan. Harry suoristi ryhtinsä, ja pälyili junassa ympärilleen kiittääkseen auttajaansa. Ketään ei kuitenkaan näkynyt lähistöllä. Ainoa ihminen, jonka Harry näki, oli Draco Malfoy, jolla oli ilmeisesti piilolinssit. Poika nojaili tyynesti lähimmän vaunuosaston lasioveen, ja tutkaili Harryn kasvoja kulmiensa alta.
“Malfoy.”
“Potter.”
“Olitko se sinä?”
“Mitä?”
“Autoitko sinä minua?”
“En, mitä jos liikkuisit eteenpäin, takanasi taitaa olla ihmisiä”, Draco sanoi ja avasi vaunuosaston oven kädellään. “Nähdään pian, Potter.”
Harry näytti kieltään. Siitä oli näyttänyt tulleen tapa. Hän lähti raahaamaan arkkuaan eteenpäin käytävällä, Ginnyn tullessa perässä. Jokaisessa vaunuosastossa näytti olevan joku. Harryn kulkiessa ohi ihmiset hiljenivät ja osoittelivat häntä. Harry kuuli muutamia keskustelunpätkiä, ennen kuin oppilaat sulkivat vaunuosastojensa oven:
“…kuka tuo on?”
“Ei kai se ole Potter?”
“Merlinin nimeen, hän on komea!”
“…etkö sinä muista niitä lehtijuttuja? Hän on sekopää…”
“…seksikäs! Apua!”
Harry tunsi punastuvansa viimeisen kommentin kohdalla. Lopulta hän ja Ginny pysähtyivät tyhjältä vaikuttavan vaunuosaston eteen.
“Onko siellä ketään?” Harry kysyi.
“Ei kai, mene vaan”, Ginny sanoi ja huokaisi, “vauhtia.”
“Mikäs sinua noin ärsyttää?”
“No, kun nostit matka-arkkuasi portaita, tytöt ja pojat päästivät pitkiä ja syviä huokaisuja. Sinä et sitä itse tajua, mutta olet upean näköinen!” Ginny äyskähti, ja rynnisti Harryn ohi vaunuosastoon.
Harry seisahtui paikalleen, ja katsoi molempien olkiensa yli vaivihkaa. Silloin hän vihdoin huomasi. Kaikki oppilaat tuijottivat häntä. Ja tällä kertaa kukaan ei tuijottanut hänen arpeaan, vaan hänen vartaloaan, hiuksiaan, vaatteitaan. Joku vislasi. Harry pörrötti huomaamattaan hiuksiaan, ja asteli epävarmasti vaunuosastoon silmäniskujen saattelemana. Ginny oli jo asettunut istumaan. Harry nosti matka-arkkunsa Nevillen kanssa tavaratelineelle. Nevillen kasvot punottivat, niin kuin yleensä.
“Moi Harry, Ginny. Menikö kesä hyvin?”
“Joo, itselläsi?”
“No joo, isoäiti laittoi minut lukemaan ahkerasti, mutta en vieläkään tajua miten akonikum ja…” Neville alkoi selittää.
Harryn aivot vaihtuivat vapaalle, ja hän alkoi tuijotella ulos junan ikkunasta. Ron ja Hermione olivat menneet valvojaoppilaitten vaunuosastoon.
*
Alkoi sataa. Pisarat iskostuivat ikkunaan ja muodostivat vesivanoja lipuessaan lasipinnalla tuulen mukana. Harry oli ottanut suosikkipisaroitaan. Sillä hetkellä Kalkaros-niminen pisara kilpaili Sirius-nimisen pisaran kanssa, kumpi saavuttaa ensimmäisenä ikkunan reunan. Sirius voitti.
Yli tunnin kuluttua Ron ja Hermione saapuivat. Ron näytti tylsistyneeltä, Hermione ärsyyntyneeltä.
“Miten meni?” Harry kysyi ja hymyili.
“Tylsää”, Ron tokaisi ja heittäytyi makaamaan penkille. “Paiskaa yksi suklaasammakko.”
Harry heitti Ronille sammakon ja katsoi kysyvästi Hermionea.
“Mikäs sinulla on?”
“Ihmiset eivät osaa käyttäytyä! Minulta kysyttiin jatkuvasti, että onko sinulla rintaasi oikeasti tatuoitu unkarilainen sarvipyrstö! Siis, haloo!” Hermione huudahti Harrylle ja asettui istumaan.
Harry katsoi Ginnystä Nevillen kautta Roniin. Lopulta kenenkään pokka ei enää pitänyt. He kaikki alkoivat nauraa ja osoitella toistensa naurettavia ilmeitä. Naurunremakan keskeytti napakka koputus. Hermione lopetti naurunsa kuin seinään ja katsoi lasioven toiselle puolelle. Siellä oli Anna ja joku hänen ystävistään. Harry huokaisi raskaasti ja viittoi Annaa tulemaan sisälle. Anna suoristi toppiaan, virnisti ystävälleen ja tuli vaunuosastoon.
“Moi Harry, tämä on Lisa, Lisa Winter”, Anna sanoi ja osoitti ystäväänsä.
“Moi…” Harry mutisi ja kohautti olkiaan Nevillen kysyvälle ilmeelle.
“Meillä olisi asiaa, tulisitko tuonne meidän vaunuosastoon?” Lisa kysyi ja iski silmää.
Ron esitti oksentavansa.
“Öh, sanokaa vain tässä…” Harry sanoi.
“Ei, tule nyt vain!” Anna sanoi ja tarttui Harrya tämän vihreästä neuleesta.
“Okei, okei. Tulen pian”, Harry sanoi ystävilleen.
“Tulekin sitten, en aio raahata sinua pois sieltä! Käsiäni jomottaa…” Ron valitti ja sulki silmänsä raskaasti.
Harry nousi ylös ja oikaisi mustia, suoria housujaan.
Kolmikko käveli käytävälle ja Lisa sulki oven perässään. Harry tutkaili nyt tarkemmin tyttöä. Tällä oli vaaleanruskeat hiukset, ja hän oli hieman pyöreä. Annalla ja Lisalla oli molemmilla valkoiset topit ja farkkuhameet.
“Öh, eikö teillä ole kylmä?” Harry kysyi tyttöjen kävellessä eteenpäin uteliaiden katseiden alla.
“Oi ei, ei ole”, Anna sanoi ja virnisti. “Tule Harry, mennään tuonne vessan oven lähelle, siellä ei ole vaunuosastoja…”
He jatkoivat kävelyään. Lisa meinasi kompastua korkokengillään, Anna käveli ylimielisesti hymyillen. Harry alkoi pitää Annasta koko ajan vähemmän.
“Niin mitä asiaa teillä oli?” Harry kysyi vessan oven edessä, ja rummutti jalallaan lattiaa.
Anna hymyili ilkikurisesti ja napsautti sormiaan. Vessasta ryntäsi suuri tyttölauma, joka veti Harryn mukanaan poikien vessaan. Harry työnnettiin kovakouraisesti vessan seinää päin, ja hänen päänsä kolahti kivuliaasti sinisiin kaakeleihin.
“Aih! Mikä teitä riivaa?” Harry karjaisi ja yritti koskettaa takaraivoaan kädellään. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska kolme tytöistä pitelivät hänen käsistään kiinni. Kaksi roikkui Harryn jaloissa, Lisa piteli hänen vartaloaan paikoillaan.
“Anna! Mitä te teette? Päästäkää minut!” Harry huusi, ja hänen äänensä alkoi olla jo yllättävän kimeä murrosikäisen pojan ääneksi.
Anna virnisti kömpelösti, ja tarttui Harryn kasvoista kiinni.
“Anna! Lopeta tuo!”
“Mutta minä haluan sinua Harry!”
“Merlinin nimeen, auttakaa joku!”
Anna yritti painaa huulensa Harryn huulia vasten, mutta osuikin Harryn otsaan pojan yrittäen rimpuilla irti.
“Harry, rakastan sinua! Olet uskomattoman seksikäs ja haluttava! Ihmettelen, miksi olet yhä sinkku!”
Harry punastui, ja yritti rimpuilla kahta kauheammin irti tyttöjen muodostamista ihmiskahleista.
Minähän olen kuin punasteleva pikkupoika, hän mietti.
“NYT SAA RIITTÄÄ! Päästäkää minut irti, tai manaan teidät alimpaan helvettiin!” Harry kiljui suoraa kurkkua, toivoen jonkun kuulevan.
Vihdoin hän kuuli äänen, jota oli odottanut. Joku avasi oven. Tytöt Harryn ympärillä jähmettyivät, ja höllensivät otettaan Harrysta. Harry tajusi tilanteen nopeasti, ja rynnisti nopeasti ulos vessasta tönäisten auttajaansa.
Hän juoksi eteenpäin käytävällä, väistellen oppilaita, jotka tuijottivat hänen sekaisia vaatteitaan ja punaista naamaansa. Joku kuitenkin laittoi jalkansa Harryn eteen, ja poika kaatui rähmälleen kovalle puulattialle. Harry kirosi kovaan ääneen, mutta lopetti sanatulvansa tuntiessaan hellän käden tarttuvan omaan käteensä. Harry kohotti katseensa, ja huomasi tuijottavansa kauniisiin, jäänharmaisiin silmiin…
Jotka nyt vain jostain syystä sattuivat kuulumaan Draco Malfoylle.
“Öh, kiitti…” Harry mutisi Dracon vetäessä hänet ylös lattialta.
“Eipä mitään Potter. Kai sinutkin pitää lihansyöjäkukilta pelastaa”, Draco sanoi ja jätti hyvin hämmentyneen näköisen Harryn taakseen.
*
Draco käveli tutulla kävelytyylillään omaan vaunuosastoonsa, hymyillen pilke silmäkulmassaan.
Potterin ilme oli tämän arvoista, hän mietti napatessaan Pansylta lakritsitaikasauvan.
*
Harry, Ron, Hermione, Neville ja Ginny astelivat marmoriportaita kohti suurta salia. He olivat naureskelleet jo valmiiksi junassa miettiessään opettajien ilmeitä heidän nähdessään Harryn. Nyt he kaikki astuivat saliin, ja lähtivät kävelemään vakiopaikkaansa kohti Rohkelikon pöydässä. Ron ja Ginny alkoivat nauraa äänetöntä naurua.
“Mitä? Mitä nyt?” Harry kuiskasi huvittuneesti.
Ron ja Ginny eivät sanoneet mitään, vaan painoivat kasvonsa kaapujensa hihaan.
Hermione nojautui Harryn puoleen heidän istuutuessaan.
“Se on varmaan sitä Weasley-huumoria. Ei sitä ymmärrä kukaan muu kuin suvun jäsenet.”
Harry tyrskähti ja katsoi opettajienkorokkeelle. Kalkaros näytti tavallistakin äreämmältä.
“Katsos Kalkkista, huono päivä kenties?” Ron sanoi ja alkoi nauraa uudelleen.
“Ihan totta Ron, tuota menoa sinun vatsalihaksesi ovat yhtä hyvät kuin Harrylla!” Parvati yhtyi keskusteluun, ja lipaisi huuliaan katsoessaan Harrya.
“Häh?” Harry hämääntyi ja kääntyi (jälleen kerran) hieman punehtuneena poispäin. Ensiluokkalaisia käveli pitkässä jonossa sisään. Kaukaa katsottuna mustiin kaapuihin sonnustautuneet oppilaat olisivat näyttäneet suurelta käärmeeltä.
“Minulla on hirveä nälkä”, Harry sihahti.
“Mitä?” Dean kysyi ihmeissään.
“Minulla on hirveä nälkä!” Harry sanoi tällä kertaa kovempaa, ja sai lähistöllä istuvan ujon tokaluokkalaisen hätkähtämään kauhuissaan.
“Harry, sinä - sinä sihiset!” Hermione kuiskasi vaivaantuneena.
Harry kurtisti kulmiaan ja haroi mustia hiuksiaan. “Sori.”
Hän antoi katseensa kiertää Luihuisten pöydässä. Draco oli syventynyt keskusteluun Zabinin kanssa.
Malfoylla on oikeastaan aika kauniit kasvonpiirteet, Harry mietti, ja järkyttyi vakavasti ajatuksistaan.
Voi hyvä luoja, ajattelinko minä Malfoyta? Hänen hymynsä junassa sai minut sekaisin! Äh, ei sillä tavalla! hän mietti ja pudisti päätään. Ehkä.
-
UUU tää vaikuttaa tosi lupaavalt ! Kai kirjotat jatkoo kohta? :D
-
oijoi jäin koukkuun aivan herkulliselta vaikuttava ficki ;) jatkoa odotellaan pian ;D
-
A/N: kiitos molemmille kommentista<3 tässä siis seuraava luku:
Luku 5.
”Harry, me myöhästytään yrttitiedosta!” Hermione huusi oleskeluhuoneesta poikien makuusaliin.
Ron seisoi hänen vieressään koululaukku olallaan, tuijottaen Lavender Brownia. Tyttö selitti jotain vilkkaasti Dean Thomasille. Hermione heitti musertavan katseen Roniin.
”Mene katsomaan, mikä hänellä kestää! Ala mennä jo!”
Ron kohautti olkiaan ja lähti portaita pitkin kohti makuusaleja. Yhdessä kuvakudoksista oli velho, jolla oli sininen samettipuku. Sen oikea paikka oli poikien makuusalissa. Velho viittoi vilkkaasti poikien makuusalia kohti, ja selitti jotakin vieraalla kielellä.
”Joo, joo. Ole hiljaa!” Ron mutisi ja riensi makuusaliin.
Ensimmäinen vilkaisu Harryyn riitti tajuamaan tilanteen. Poika makasi keskellä lattiaa. Hän oli peittänyt kasvonsa käsivarsillaan, ja kiemurteli kuin päästäkseen pois näkymättömistä kahleista. Ron riensi Harryn luokse, ja polvistui tämän viereen.
”Harry! Haenko apua?”
Harry päästi matalan valituksen. Ron tarttui ystävänsä käsiin, ja veti ne melko kovakouraisesti pois Harryn kasvojen edestä. Näky sai Ronin mielen järkkymään. Mustatukkaisen pojan silmistä valui nestettä. Sitä voisi ensin luulla itkemiseksi, mutta kukaan, ei kukaan, joka on terve, ei itke verikyyneliä. Punaisia pisaroita oli pitkin Harryn kasvoja, ne olivat tuhrineet kaavun ja valkoisen kauluspaidankin.
”Harry! ” Ron sai huudettua, hänen äänensä tärisi pelosta.
Ääni sai toiset oppilaat ryntäämään oleskeluhuoneesta makuusaliin. Suurin osa tytöistä alkoi kirkua kovaan ääneen. Ginny, joka oli ilmeisesti juuri tullut edelliseltä tunniltaan, rutisti pelokkaana Deania. Dean näytti jähmettyvän hetkeksi, mutta kiersi sitten käsivartensa Ginnyn vapisevan olemuksen ympärille. Hermionen hiukset hapsottivat leteiltä, ja hänkin oli polvistunut Harryn vierelle.
”Auttakaa nyt joku!” tyttö kiljaisi, mutta kaikki pysyivät loitolla.
”Äh, hyvä on! Jättäkää ystävä pulaan! Ei hän ole mikään sekopää!”
Ron ja Hermione tarttuivat Harrya käsistä, ja nostivat tämän seisomaan huterasti. Se oli yllättävän helppoa. Pojan silmistä tursusi yhä verikyyneleitä kaavulle ja poskille.
Ei olisi pitänyt jättää häntä yksin, McGarmiwa käski minun pitää häntä silmällä! Hän on niin kevytkin, Hermione ajatteli kauhuissaan, ja lähti raahaamaan puolitajutonta Harrya Ronin kanssa kohti oleskeluhuonetta.
”Avatkaa joku edes ovi!” hän kirkui jo lähes mielipuolisesti.
Parvati juoksi ovelle ja aukaisi sen, mutta hypähti nopeasti pois tieltä käsirenkaat helisten.
”Ah, kiitos!” Hermione huokaisi sarkastisesti ja lähti viemään Harrya Ronin avustamana sairaalasiipeen.
*
Käytävillä oli tungosta, mutta missään ei näkynyt opettajia. Kukaan ei vaivautunut auttamaan, koska Harry todellakin oli karmivan näköinen. Veri peitti kasvot melkein kokonaan. Suuri Luihuisjoukkokin vaivaantui siirtymään kolmikon tieltä, Draco Malfoy mukaan lukien. Mutta mitä seuraavaksi tapahtui, sitä kukaan ei osannut aavistaakaan.
Draco Malfoy, Luihuisen oma täydellinen prinssi, juoksi Harryn luokse, tarttui tätä takaapäin kainaloiden alta.
”Ottakaa te Harrya jaloista kiinni, hän ei pysty kävelemään!” Draco sanoi, ja puhalsi hiuksiaan pois otsaltaan.
Ron kohotti kulmiaan Hermionelle, joka oli kaikkien muidenkin tavoin huomannut Dracon käyttäneen Harryn etunimeä.
”Mitä?” Draco ärähti kärsimättömästi ja pyöräytti silmiään.
Ron pudisti päätään ja tarttui Hermionen kanssa Harrya jaloista.
*
Sairaalasiiven ovet oli leväytetty auki, ja sisältä kuului puheensorinaa. Harrya kantavat Draco, Ron ja Hermione kävelivät nopeasti sisään. Matami Pomfrey kirkaisi ja riensi viitta hulmuten Harryn luokse. Draco kohotti katseensa, ja hämmästyi nähdessään rehtori Dumbledoren. Tämän yleensä niin tuikkivat silmät olivat nyt apeat ja ehkä vähän säikähtäneetkin.
”Rehtori, me emme tiedä mitä tapahtui, hän vain…” Hermione sanoi ja hänen äänensä sortui.
Ron kaappasi Hermionen halaukseen.
Matami Pomfrey kantoi Harryn Dracon avustuksella yhdelle valkoisista sairaalavuoteista.
Dracon kasvot olivat huolesta väärentyneet, se jos mikä ihmetytti Ronia ja Hermionea.
”Draco, minulla olisi asiaa. Tulisitko mukaani?” Dumbledore sanoi vakavana ja viittoi Dracoa lähtemään mukaansa.
”Onko tuolla jotain tekemistä tämän kanssa?” Ron huudahti vihaisena ja katsoi silmät salamoiden vaaleatukkaista poikaa.
”Ron, rauhoitu. Dracolla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, menkää te vain tunnille, ja selittäkää Pomonalle missä Harry on”, Dumbledore totesi rauhalliseen äänensävyyn ja jätti hämmentyneet Ronin ja Hermionen taakseen.
”Rehtori, minä vannon, en ole tehnyt mitään Ha-Potterille!” Draco sanoi ja katsoi anovasti Dumbledorea.
”Tiedän, minun täytyy silti kertoa sinulle tämä. Tiedätkö sinä, miksi Harry itkee verikyyneliä?”
”En, pitäisikö, rehtori?”
”En uskonutkaan, että tietäisit. Kaikki liittyy kaikin puolin Voldemortiin.”
Draco hätkähti. ”Pimeän Lordiin? Mutta miten?”
Dumbledore huokaisi ja katsoi nyt suoraan Dracon silmiin.
”Hän nousee taas.”
”Minä - minä tiedän sen, rehtori!”
”Lucius tietysti kertoi, mitä muuta voikaan kuvitella. Mutta minusta tuntuu, että et ole isäsi poika, niin kuin sitä yleisesti sanotaan. Vai olenko väärässä?”
”En ole, rehtori. Minä en halua olla isäni”, Draco sanoi hiljaa, ja sipaisi vaaleita hiuksiaan.
”Niin arvelinkin. Silloin minulla ei ole mitään ongelmaa, jos kerron sinulle tämän. Harry itkee verikyyneliä, koska Voldemort yrittää päästä hänen ajatuksiinsa, ja manipuloida niitä.”
Draco pysyi hiljaa, ja he alkoivat taas kävellä.
”Koska Harryn äiti antoi vahvan suojan kuollessaan poikansa puolesta, Harryn mieleen tunkeutuminen on Voldemortille vaikeaa. Harry vastustaa kovasti, mutta hän heikkenee. Hän on heikentynyt jo monta vuotta. Mieleen tunkeutuminen saa ikävät muistot pintaan, ja Harryn muistot ovat hirvittäviä. Siksi hän normaalisti itkisi normaaleja kyyneleitä”, Dumbledore jatkoi.
”Mutta?” Draco kysyi kiinnostuneena.
”Verikyyneleet johtuvat siitä, kun Voldemort viime vuoden lopulla otti Harryn verta ja rakensi ruumiinsa perustan sillä. Ihminen ei voi katsoa omia muistojaan. Koska Harryn ja Voldemortin välillä on side, mieleen katsominen ei ole turvallista. He näkevät samalla pienen osan omista ajatuksistaan. Ja silloin syntyy verikyyneleitä. Harry itkee omaa vertaan. Se kuulostaa vaaralliselta, mutta veri ei tule Harrysta itsestään, vaan -”
”- Voldemortista”, Draco henkäisi.
”Juuri niin. Ja aina kun Voldemort katsoo Harryn mieleen, hän luovuttaa tavallaan omaa vertaan. Ymmärsitkö?”
”Ymmärsin, rehtori, mutta jos Harry heikkenee… kuoleeko hän?”
”Hän heikkenee, kyllä, mutta samalla Voldemort heikkenee. Meidän täytyy vain toivoa, että Voldemort pitää taukoa. Voldemort tietää verikyyneleistä, hän yrittää tappaa Harryn heikentämällä tätä, mutta kuten jo tiedät, se ei käy hänelle itsellekään riskittömästi.”
Draco pysähtyi äkillisesti ja kohotti katseensa Dumbledoreen. Molempien silmistä heijastui tuskaa.
”Eikö ole mitään keinoa, millä tämän kaiken voisi estää tapahtumasta Harrylle?”
Dumbledore huokaisi ja tuijotti Dracon vasemman olan ylitse kaukaisuuteen.
”On olemassa yksi keino, ja se on rakkaus. Syvä rakkaus. Jommankumman on rakastuttava palavasti, sillä kun ihminen rakastuu, ihminen muuttuu. Voldemort ja Harry olisivat täysin erilaisia, eikä heidän välillään olisi enää sidettä.”
”Eli Harryn täytyy rakastua?”
”Ellet sitten usko, että Voldemort rakastuisi.”
Draco hymähti.
”En usko, rehtori.”
”Ongelma on, että Harry ei oikein osaa rakastaa.”
”Ei osaa?”
”Niin.”
”Mutta miksi -?”
”Hän on kokenut liikaa menetyksiä, sydän menee rikki. Mutta nyt, toivoisin, että et kerro tästä kenellekään, et edes Harrylle. Lupaathan, Draco?”
”Lupaan rehtori, mutta miksi kerrot minulle tämän?”
”Minulla on omat syyni”, Dumbledore tokaisi, ja käveli suurin harppauksin käytävällä eteenpäin, jättäen Dracon taakseen.
Draco oli hätkähtänyt rehtorin melko tylystä vastauksesta, mutta lähti tunnilleen, ajatukset yhä harhaillen.
Harry, Voldemort, verikyyneleet… Harry… Harry…
*
Ensimmäinen huispausottelu Rohkelikon ja Luihuisen välillä lähestyi, mutta Harrya oli kielletty lentämästä. Harry vihasi sillä hetkellä matami Pomfreyta, joka oli saanut Angelinan määräämään Harrylle hetkellisen pelikiellon.
”Mutta miksi, Angelina?” Harry valitti ja muutti asentoaan kömpelösti sairaalavuoteellaan.
”Koska sinä olet liian heikko, pääset täältä vasta kolmen päivän kuluttua, et ole sitä paitsi treenannut yhtään! Kuuntele nyt!” Angelina huudahti ärtyneenä Harryn ilmeelle. ”Sinä odotat täällä ja lepäät, Ginny pelaa sinun paikkaasi.”
*
Harry makasi hiljaa kuunnellen huispausstadionilta kantavia ääniä ja hurraahuutoja. Lee Jordan selosti, joten Harry kuuli hyvin, mitä pelissä tapahtui. Rohkelikko johti 80-30.
Pian kuitenkin kuului outoa kuminaa, ja pian kirkumista, joka kaikui tiluksilla linnaan saakka.
”Herttinen sentään! Mitä tuolla tapahtuu?” matami Pomfrey kauhisteli ja juoksi ikkunaan. Harrykin yritti nousta, mutta hänen päätään kivisti liikaa.
Viiden minuutin kuluttua sairaalasiiven painavat ovet avautuivat, ja Luihuisen joukkue marssi sisään, kantaen yhtä pelaajaansa. Joukkueen vihreät kaavut olivat repaleiset, ja kasvot hikiset. Pansy Parkinson juoksi joukkueen perässä sisään, heitti ilkeän katseen Harryyn, ja kääntyi taas joukkueeseen päin.
”Hoi! Kuka siinä on? Mitä on tapahtunut?” Harry huikkasi matami Pomfreyn hääriessä joukkueen luona.
”Täällä on herra Malfoy, yritä nyt nukkua.”
Harryn sisuskalut heittivät volttia. Dracolle oli käynyt jotain. Harry kohottautui hieman vuoteeltaan ja katsoi Dracoa. Hyvä, ettei Harry pudonnut sängyltään.
Kasvot olivat likaiset ja yltäpäältä veressä.
Ja toisen käden hiha oli kääritty ylös, ja siinä lainehti musta merkki, pääkallo, jonka suusta työntyi käärme.
Pimeänpiirto, Harry ajatteli, ja alkoi vaipua lääkkeen ansiosta taas levottomaan uneen, ajatukset Dracossa.
-
UUUU ! tää on mielenkiintonen! jatkoa vaa !
-
A/N: Kiitos jälleen kerran kommentista <3^^ ootte ihania! :D <3 ^
Tässä siis kuudes luku, aikas paljon angstia täynnä koittakaa kestää! :D
Luku 6.
Harry pääsi vihdoin sairaalasiivestä lokakuun puolivälissä. Sää oli syksyisen kirpeä, ja värikkäitä lehtiä leijaili ilmavirtojen mukana sisälle asti.
Harrylle oli vihdoin ja viimein kerrottu kaikki pimeänpiirrosta Dracon käsivarressa, viikkoa sairaalasiiven tapahtumien jälkeen. Vaikka Harry huojentuikin kuullessaan, että Dracon tuominen sairaalasiipeen oli ollut vain luudalta putoaminen, ja että pimeänpiirto oli vain silmälumetta Luciusta varten, ja että Draco oli nyt heidän puolellaan, hän ei vieläkään ymmärtänyt Dracon yllättävää puolenvaihtoa, tai sitä, miksi Dumbledore katsoi häntä aina niin surullisesti.
Harry käveli pitkästä aikaa taas yksin järven rantaan. Rannalla oli pieni ja heiveröinen puu, jonka juurelle hän yleensä jäi makaamaan, ja katselemaan elämää ympärillään. Päivä oli tuulinen, ja sai Harryn hiukset sotkuisemmiksi. Hän heittäytyi taas rennosti ruoholle makaamaan posket punaisina.
Lehtiä putoili satunnaisesti puista, se oli Harrysta aika omituista. Hän ei koskaan oikein ollut ymmärtänyt koulussa opetettua biologiaa. Häntä ei ollut kiinnostanut. Yleensä hän oli jäänyt tuijottelemaan ikkunasta ulos, tai miettinyt tiettyä asiaa koko koulupäivän. Se vain oli hänen luontonsa. Hän oli haaveileva ja keskitti mielenkiintonsa vain omasta mielestään tärkeisiin asioihin.
Vesipisaroita alkoi putoilla taivaalta, ja Harry lähti juoksemaan kovaa vauhtia linnaa kohti koululaukku päänsä päällä.
*
“Minä menen nyt, lupasin Deanille, että - no, lupasin yhden asian, joten -” Ginny sanoi ja punertui nenänpäästään, “- minä menen. Moikka!”
Harry heilautti kättään, mutta tuijotti yhä Hermionea.
“Niin mitä sinä oikein sanoitkaan?” Harry kysyi.
“Harry, kuuntele nyt! Miksi sinä itket verikyyneleitä?” Hermione kysyi tuskan sävyttämällä äänellä hieman hysteerisesti.
“Minä olen sanonut jo! En tiedä!” Harry puuskahti ja huokaisi. “Luuletko, etten kertoisi, jos tietäisin?”
Hermione teki jotain olkien kohautuksen ja nyökkäyksen väliseltä liikkeeltä näyttävää, ja syventyi taas kirjaansa.
Harry alkoi tuijotella taas oleskeluhuoneen takkatuleen. Kello oli melkein kahdeksan, Ron oli saanut jälki-istuntoa uudelta opettajalta, professori Pimennolta.
Harry alkoi vajota jonkinsorttiseen horrokseen, mutta säpsähti kuullessaan jonkin koputtavan ikkunaa. Hän nousi vaivalloisesti nojatuolista, ja meni ikkunalle. Tunturipöllö lehahti sisään Harryn avatessa ikkunan.
“Hei Hedwig!” Harry huudahti yllättyneenä, ja otti Hedwigiltä tulleen kirjeen käteensä.
Iltaa Harry,
En ollut varma, missä olet, joten lähetin pöllösi hakemaan sinut. Toivoisin, että tulisit hetimmiten kansliaani. Minulla on sinulle tärkeää kerrottavaa, joka koskee Siriusta. Pidä kiirettä!
Rehtori Dumbledore
Harryn vihreät silmät liikkuivat vilkkaasti kirjeen tekstiä mukaillen, ja ne jäivät tuijottamaan yhtä sanaa moneksi sekunniksi. Siinä samassa Harry pudotti kirjeen kädestään, ja kylmiä väreitä kulki pitkin hänen selkäänsä.
“Hermione, minun täytyy mennä!”
*
Harry juoksi kohti Dumbledoren kansliaa mahdollisimman lujaa. Kirje oli ollut selvästi kiireellä kirjoitettu.
Siriukselle on tapahtunut jotain! Ei, ei… ei voi olla totta! Tämän täytyy olla painajaista, Harry mietti kauhunsekaisin tuntein.
Professori McGarmiwa seisoi kansilian sisäänkäynnin edessä.
“Tule, Potter.”
Professori McGarmiwa sanoi salasanan, joka oli sitruunatoffee, ja käveli ripeästi portaat ylös Harry vanavedessään. Dumbledore istui työpöytänsä takana, ja silmissä kimmelsivät pienet kyyneleenpoikaset.
“Rehtori…” Harry henkäisi ja seisahtui keskelle kansliaa.
McGarmiwa käveli huoneen seinustalle.
“Harry, minulla on ikäviä uutisia”, Dumbledore sanoi ja painoi hetkeksi päänsä.
“Ei kai vain…” professori McGarmiwa huokaisi surullisesti.
“Harry, Sirius on kuollut.”
Harryn aivot lakkasimat toimimasta. Hänen sydämensä pysähtyi. Maailma melkein pysähtyi, lehdet putoilivat puista kuin hidastetussa filmissä. Hän ei voinut puhua, ääni oli hukkunut jonnekin hänen ruumiiseensa.
Harry valahti polvilleen, ja painoi päänsä.
“Älä valehtele…” hän kuiskasi, ja ensimmäinen kyynel putosi lattialle, ja hajosi miljooniin eri osiin.
“Olen niin pahoillani”, Dumbledore sanoi hiljaa.
Harryn ruumis vapisi rajusti, nyt kaikki tuntui pyörivän hänen ympärillään. Harry yritti kohottaa katsettaan, ja tuijottaa ulos rauhoittuakseen, mutta horisontti keikkui hänen silmissään.
“Älä… valehtele”, Harry sanoi niin hiljaa ja hallitusti kuin vain pystyi, ja purskahti sitten raivokkaaseen itkuun.
Sirius oli kuollut, kaikki oli menetetty. Hänen rakkaimpansa oli revitty pois yksi kerrallaan, jäljelle oli jätetty vain tyhjyys. Kylmä tyhjyys.
*
Hän ei tullut seuraavana aamuna aamiaiselle. Feeniksin killan jäsenille, ja heidän perheilleen oli ilmoitettu Siriuksen kuolemasta. Sirius oli halunnut mennä hetkeksi ulos koirahahmossa, eikä ollut ottanut varoituksen sanoja korviinsa. Yksi sana riittää kuvaamaan siitä seuraavia tapahtumia. Kuolonsyöjät.
Hermione, Ron, Fred, George ja Ginny olivat yrittäneet koko seuraavan päivän tavoittaa Harrya, mutta kukaan ei ollut onnistunut, poika oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ja Dracokin oli huomannut sen.
“Missäköhän Potter on?” Draco kysyi Blaiselta, ja kurtisti kulmiaan.
“En tiedä, hänen kummisetänsä kuulemma kuoli eilen… varmaan itkee itsensä puhki”, Blaise vastasi ja virnisti. “Ihan kuin jotakuta kiinnostaisi.”
“Mm”, Draco mutisi melko järkyttyneenä.
Hän päätti etsiä Harryn käsiinsä, ja lohduttaa tätä. Niin epäluihuismaista kuin se olikin, hänestä tuntui, että oli velkaa Harrylle. Ja lisäksi hän piti Harrysta. Liikaakin.
*
Draco pujahti kuvakudoksesta soihduin valaistuun salakäytävään. Hän halusi eroon rasittavasta tyttölaumasta, joka seurasi häntä kaikkialle. Pansy ei enää jostain syystä seurannut häntä, mutta nyt tytöt näyttivät kilpailevan Pansyn paikasta.
Draco käveli eteenpäin käytävällä ja kuljetti kättään rosoista kiviseinää pitkin. Hän ei ollut nähnyt Harrya koko päivänä.
Äänekäs valitus sai Dracon seisahtumaan paikalleen. Hän käveli hitaasti ääntä kohti, ja lopulta hänen silmiinsä osui mustatukkainen poika, joka istui selkä seinää vasten, polvet koukussa, kädet polvien ympärillä ja pää painettuna alas. Ja poika hytkyi, vesipisarat putoillen pitkistä, sotkuisista hiuksista.
“Öh, Harry?” Draco kysyi.
Harry kohotti kasvonsa, ja katsoi kimmeltävillä silmillään Dracoa.
“Si-sinä!”
“Harry, olen niin pahoillani! Kuulin Siriuk -” Draco aloitti.
“Ole hiljaa! En jaksa, kun olet noin kiltti, erilainen kuin ennen! Miksi kaikki muuttuu?” Harry kiljui kurkku suorana ja painoi kasvonsa kämmeniinsä vuodatustansa häveten.
Draco hätkähti Harryn sanoista, ja halusi enemmän kuin mitään muuta halata poikaa sillä hetkellä. Hän halusi kertoa, että kaikki on hyvin, mutta hän ei voinut. Hän oli ollut jo liian läpinäkyvä, pian Harry aavistaisi jo jotain.
“Ha-Potter, minulla ei ole aavistustakaan”, Draco tokaisi päällepäin viileästi, ja kääntyi poispäin, silmät kuvastivat kuitenkin surua. Hänen sisimpänsä itki.
*
Harry palasi muiden keskuuteen vasta kahden päivän kuluttua. Dumbledore oli antanut Harrylle luvan olla pari päivää pois, Harry oli yöpynyt tarvehuoneessa.
Ron ja Hermione olivat olleet suunniltaan huolesta, Hermione oli halannut häntä todella tiukasti heidän nähdessään ensimmäisen kerran Siriuksen kuoleman jälkeen.
Anna ja Lisa, joista oli molemmista tullut Luihuisia, yrittivät saada Harrya treffeille kanssaan harva se päivä. Se ärsytti Harrya suunnattomasti.
Dracoakin oli alkanut ärsyttää melkein kaikki. Jos vain Pansylla oli liikaa ripsiväriä, Dracon päivä meni pilalle. Ja sekin ärsytti Dracoa. Jokaisessa päivässä tuntui olevan vikaa.
Harry ja Draco käyttäytyivät toisiaan kohden kuin olisivat ilmaa. Harry häpesi itseään Dracon nähtyä hänen itkevän, Draco häpesi omaa viileyttään ja töykeyttään.
Kello oli kuusi, kun Draco istui kirjastossa suuren kirsikkapuisen pöydän ääressä tekemässä taikaolentojen hoidon läksyjä. Pienikokoinen ekaluokkalainen tuli Dracon viereen, tyrkkäsi kapean kirjeen pojan käteen ja juoksi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi ulos kirjastosta. Draco hämmästyi tytön käytöstä, mutta ei lähtenyt tytön perään, koska kirjeen sisältö kiinnosti häntä todella paljon.
Hyvä Draco,
Toivoisin, että saapuisit kansliaani tänään kahdeksalta. Älä kerro kenellekään, minne olet menossa.
Ystävällisin terveisin, rehtori Dumbledore
Ps. Salasana on hapanpastilli
Draco taitteli kirjeen ja työnsi sen viittansa sisätaskuun.
-
A/N: tässä siis sitä toivottua jatkoa, hope you like it... ^^
Luku 7.
Kellon lyödessä kahdeksan, Draco koputti rehtorin kanslian jykevään oveen. Sisääntulokehotusta ei kuulunut, joten Draco avasi oven hiljaa, ja astui sisälle. Entisten rehtorien muotokuvat aloittivat heti protestoinnin.
“Rehtori ei ole paikalla, poistu”, Phineas Nigellus sanoi käskevään sävyyn.
“Minulla on tapaaminen rehtorin kanssa”, Draco ilmoitti, ja asettui istumaan tuolille työpöydän eteen. Minuutteja kului. Kello oli jo viisitoista minuuttia yli kahdeksan. Vihdoin Dumbledore saapui.
“Anteeksi viivästymiseni, minulla oli erittäin valaiseva keskustelu professori Pimennon kanssa Harryn tuntikäyttäytymisestä”, Dumbledore sanoi, asteli pitkin harppauksin työpöytänsä taakse ja istuutui.
“Joo”, Draco sanoi typerästi.
“Arvasitkin varmaan, että minulla on asiaa Harrysta?” Dumbledore kysyi ja tutki Dracon kasvoja sinisillä silmillään tarkkaan.
“Arvasin, kyllä.”
“Minusta meidän pitäisi jatkaa keskustelua, joka jäi kesken viimeksi.”
Draco nyökkäsi ja laski katseensa kämmeniinsä.
“Sirius on kuollut, tiesithän sinä sen?” Dumbledore sanoi hiljaa.
“Ai Musta? Joo, tiesin… Harry on aika maassa, näin hänet tässä yksi päivä, ja -” Draco aloitti mutta vaikeni sitten äkillisesti. Pystyisikö hän kertomaan Dumbledorelle?
“- ja minä käyttäydyin häntä kohtaan aika viileästi”, Draco lopetti lauseen ja kohotti katseensa Dumbledoreen.
“Sillä ei ole enää merkitystä, mutta muistatko mitä sanoin rakkaudesta? Että jommankumman, Harryn tai Voldemortin on rakastuttava?”
“Muistan, rehtori.”
“Harry oli ennen Siriuksen kuolemaa jo hajalla, vaikka sinä et sitä välttämättä nähnytkään. Ja nyt, kun Sirius kuoli, Harry murtui täysin. Hän yritti jopa itsemurhaa.”
“MITÄ? Itsemurhaa? Ei Harry ikinä -”
“Jos haluat varmuuden, katso hänen ranteitaan. Niihin jää arvet kauaksi aikaa.”
“Minä… minä en voinut tietää!”
“Draco, miksi sinä yrität puolustella käytöstäsi?” Dumbledore kysyi, ja katsoi Dracoa aivan kuin näkisi pojan lävitse.
“Minä kiusasin häntä! Jopa kidutin omalla tavallani, henkisesti… ja hän vain kärsi…”
“Minusta kuitenkin tuntuu, että olet jättänyt jotakin kertomatta, Draco”, Dumbledore tokaisi yksikantaan, ja painoi sormenpäänsä yhteen.
Draco hätkähti. Kuinka Dumbledore arvasi?
“Pidätkö sinä Harrysta?”
Draco hätkähti uudelleen.
“Öhm, millä tavalla?”
“No, miten te nuoret sen sanotte, sillä tavalla”, Dumbledore sanoi, ja vanhuksen toinen suupieli kohosi pieneen hymyyn.
“Rehtori, mikä kysymys tuo nyt oli?!” Draco kiljaisi melko mielenvikaisesti ja nousi seisomaan.
“Istu alas, Draco. Kysymykseni liittyy olennaisesti seuraavaan kysymykseeni.”
“Aijaa?” Draco kysyi heikosti ja istuutui jälleen.
“Kerro minulle.”
“No, minä kyllä pidän Harrysta -” Draco sanoi ja nyökkäsi Dumbledorelle, “- sillä tavalla, mutta miten se liittyy tähän?”
“Luonnollisesti, luonnollisesti… koska minulla on suunnitelma, jonka toteuttamiseen tarvitsen nuoren henkilön, mieluiten jonkun, joka pitää Harrysta -” Dumbledore sanoi ja hymyili, “- sillä tavalla. Suostutko?”
*
Siriuksen kuoleman jälkeen Harryn elämänilo oli kateissa monia viikkoja. Hän kyllä oli saanut itseään niskasta kiinni, eikä alkanut vollottamaan aina kun joku vain mainitsi jotakin Siriukseen liittyvää, mutta iltaisin, kun kaikki tuntui raskaalta, hän itki.
Sinäkin iltana, piiloutuneena poikien makuusaliin, ja käpertyneenä paksuun untuvapeittoon, kyyneleet virtasivat hänen poskillaan. Ovi narahti, ja Hermione astui varovaisesti sisään.
“Harry?”
Harry niiskahti hiljaa kertoakseen olevansa paikalla.
“Siriusko?” Hermione kysyi ja istahti Harryn sängynreunalle myötätunto hohkaten ruskeista silmistä.
Harry nyökkäsi ja otti vapisevalla kädellään Hermionen kädestä kiinni.
“Minua pelottaa.”
“Tiedän, Harry. Tiedän”, Hermione kuiskasi ja puristi hellästi Harryn kättä.
“En ole tehnyt mitään, jotta ansaitsisin tuollaisen ystävän, kuin sinä ja Ron”, Harry sanoi ja rutisti silmänsä kiinni.
Hermione päästi irti Harryn kädestä.
“Voi Harry, älä hulluja puhu!” tyttö huudahti ja naurahti perään.
Harry katsoi Hermionea kirkkaanvihreillä silmillään.
“Kiitos.”
*
Joulu oli vain parin päivän päässä Tylypahkasta. Joululoma oli ollut tervetullut lahja oppilaille, se soi mukavan aukon opiskeluun. Draco oli miettinyt Dumbledoren laatimaa suunnitelmaa, ja lopulta suostunut siihen. Mikä voisi mennä vikaan? Jos hän todella piti Harrysta, kaikki tulisi menemään oikein hyvin.
Kotiin joulun ajaksi lähtevät olivat juuri hyvästelleet Tylypahkaan jäävät ystävänsä. Ron ja loput Weasleyn lapset lähtivät Kotikoloon, Harry oli kieltäytynyt kutsusta. Hän ei halunnut nähdä Ronin äidin myötätuntoista katsetta. Hermione oli päättänyt jäädä Harryn seuraksi Tylypahkaan.
Draco jäi myös Tylypahkaan, suunnitelma olisi helpointa toteuttaa lomien aikaan.
“Minä sanoin jo, Pansy! Ei, en aio mennä Lisan kanssa ulos!” Draco ärähti, ja laittoi kätensä puuskaan.
“Niin, mutta kun Lisa pitää sinusta -”
“Mitä sitten? En halua! Älä vainoa minua Pansy!” Draco sanoi ja nousi nojatuolista. “Minä menen nyt ulos!”
Hän ryntäsi poikien makuusaliin, ja puki talviviittansa päälleen. Hän kietoi tupakaulaliinansa kaulaan, ja työnsi tumput käsiinsä.
Malfoyt eivät käytä pipoa, hän ajatteli, ja ryntäsi nopeasti makuusalista pois.
Päästyään ulos, Draco todella alkoi toivoa, että olisi laittanut pipon.
Ulkona oli kylmä ja pistelevä pakkanen, se sai Dracon hengityksen kohoamaan höyrynä ilmaan. Lunta oli satanut jo monta päivää, Dracon mielestä lumisade oli kaunista. Se peitti alleen kaiken ruman ja likaisen. Hän kiersi kaulaliinansa paremmin kaulansa ympärille, ja lähti kävelylle.
*
Harry työnsi painavat tammiovet syrjään ja asteli kiviportaat alas. Pureva kylmyys tervehti hänen lämpimiä kasvojaan. Lunta tuprutti sakeasti, ja järvi tuntui olevan ikijäässä. Harry käveli lumessa kohti taianomaiselta näyttävän Kielletyn metsän reunaa.
Hän istahti lumipeitteisen kiven päälle, ja sulki silmänsä.
Lumen narskunta jonkun kenkien alla sai Harryn avaamaan silmänsä. Hänen edessään seisoi mustaan talviviittaan pukeutunut hahmo, joka oli peittänyt puolet kasvoistaan vihreällä kaulaliinalla.
“Hei, Harry”, Draco sanoi ja istui Harryn viereen kivelle.
“Malfoy, mitä sinä suunnittelet?” Harry kysyi väsyneesti ja kääntyi katsomaan Dracoa.
“Minulla on tärkeää asiaa.”
“No?”
Draco vetäisi ilmaa keuhkoihinsa kuin kerätäkseen rohkeutta.
“Anteeksi.”
Harry räpsäytti tummia silmäripsiään.
“Mitä sinä sanoit?”
Draco huokaisi. Juuri kun hän oli sanonut yhden vaikeimmista sanoista maan päällä, Harry ei ollutkaan kuunnellut.
“An - teek - si”, Draco tavasi hitaasti ja pyyhkäisi lumihiutaleen pois nenältään.
“Mitä sinä horiset?”
“Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta? Olen pahoillani kaikesta, mitä olen sinulle tehnyt.”
“Öh, oletko sinä sairastunut tai jotain?”
“En”, Draco tokaisi yksikantaan, ja ojensi kätensä Harrylle.
Harry nielaisi ja räpäytti jälleen silmäripsiään. Niihin oli tarttunut lumihiutaleita.
“Kavereita?”
Harry tarttui määrätietoisesti Dracon käteen.
“Kavereita.”
Draco puristi Harryn kättä, hymyili, ja pääsi sitten Harryn kädestä irti. Harry hymyili ujosti Dracolle, ja se sai Dracon ajatukset ihan eri raiteille.
“Olet suloinen”, Draco sanoi, pyyhkäisi kovettuneella lapasellaan Harryn poskea, ja nousi ylös.
“Nähdään Harry.”
“Nähdään Malfoy.”
Draco rykäisi.
“Ai, sori, Draco”, Harry mutisi ja punertui hivenen.
Draco naurahti, ja lähti rämpimään lumessa takaisinpäin. Harry jäi istumaan tyrmistyneenä.
Mitä minä juuri tein? Ja sanoiko Draco Malfoy minua suloiseksi? Maailmankirjat ovat menneet nyt pahasti sekaisin, Harry mietti ja lähti kävelemään Dracon jalanjälkiä mukaillen takaisin linnaan.
-
voi apua! Ihana <3 oon seurannu tätä 1. osasta lähtien, mut en (varmaankaan) oo onnistunnu kommaamaan. No, kuitenkin, tämä on tosi ihana, sellainen jota minä pidän lukea, ja rakentava hukkui pepsilasiin.
- av
-
Ooi :D jatkoo! jatkoo!
-
Tosi hyvä!
Tässä on erinomainen juoni, joka etenee mukavaa vauhtia. Kuvailua sais olla pikkusen enemmän, mut muuten hyvä.
Yks juttu vaan häiritsee; se että Harrylla ei oo rillejä. Mutta onhan se toisaalta ihan kivaa vaihtelua. :)
Loppu oli aivan yli-ihana!
Taas taisi mennä pelkän ihkutuksen puolelle. :P Jatkoa!
Pallokala kiittää.
-
A/N: Seuraava luku on siis tässä, sitä ennen kuitenkin:
Merriadoc: (ihana nimimerkki muuten) kiitos kommentista! ^^
avada: vau! Kiitos tosi paljon kommentistas! Alkoi tekemään muuten pepsiä mieli, hitto ei taida olla jääkaapissa, meen kohta tarkistamaan! :D ^
miiuu3: sinä uskollinen kommentoija ;) <3 kiitos kommentista!
Charm: tässä siis jatkoa. ^^
Pallokala: kiitos paljon :o <3 joo Harry rillittömänä saattaa ehkä vähän häiritä, mut aattelin kans just et rillitön Harry olis vaihtelua :D Ja ihkuttaa saa aina niin paljon kun haluaa :D jos siis on aihetta... ^^
Luku 8.
“Harry! Mitä sinä täällä nukut?”
Harry avasi painavilta tuntuvat luomensa ja näki Hermionen huolestuneet kasvot edessään.
“Huomenta Hermione, paljonko kello on?”
“Se on jo yksitoista, heräsin itsekin vasta äsken, oikeastaan ensimmäinen kerta kun herään näin myöhään…”
Harry nousi vaivalloisesti ylös, ja huomasi nukkuneensa oleskeluhuoneen ikkunaa lähinnä olevassa nojatuolissa. Ikkuna oli muurautunut melkein kokonaan lumeen, jääkiteitä oli muodostunut tiheäksi verkostoksi ikkunan pintaan. Pieni alue oli kuitenkin puhtaana, ja Harry näki, että ulkona satoi vielä lunta.
“Haloo! Lahjoja!” Hermione sanoi hymyillen.
“Oletpas sinä hyvällä päällä tänään…”
“Saan luultavasti yhden uuden kirjan… noitavainoista…” Hermione mutisi ja alkoi avaamaan lahjojaan suuren joulukuusen edessä. Hän oli ilmeisesti kuljettanut omansa ja Harryn lahjat jo oleskeluhuoneeseen.
Harry tunsi ilontunteen nousevan pintaan ja hymyili leveästi vihreät silmät tuikkien, vähän niin kuin Dumbledoren silmät usein tuikkivat. Hän meni lahjakasansa luokse, ja tarttui ensimmäiseen pakettiin. Siihen oli liitetty myös kirje.
Hei Harry,
Hyvää joulua! Tässä ohessa lähetin tulemaan joululahjankin.
Onko mitään uutta tapahtunut? Lähetä minulle kirje mahdollisimman nopeasti. Sano Hermionelle terveisiä, en jaksanut kirjoittaa hänellekin koska mursin kaksi sormeani (kolme sanaa: Fred ja George) ja se vaikeuttaa kirjoittamista.
Nähdään loman jälkeen, Ron
Harry laski kirjeen vieressään olevalle huteralle puupöydälle.
“Ron lähettää terveisiä, häneltä on murtunut kaksi sormea”, Harry töksäytti.
“Mitä? Miten ne murtuivat?” Hermione kirkaisi.
“Kuulemma se liittyy jotenkin Frediin ja Georgeen.”
“Olisi pitänyt arvata…” Hermione puuskahti ja alkoi taas avaamaan lahjojaan.
Harry nyökkäsi hajamielisesti ja alkoi itsekin avata lahjojaan. Hän sai Ronilta jättikokoisen paketin suklaasammakoita, Hermionelta läksykalenterin, joka muistutti aina rästiläksyistä. Hagrid oli leiponut valtavan suklaakakun, jonka Harry kippasi heti roskiin. Rouva Weasley oli kutonut punaisen jumpperin, ja lähettänyt joulutorttuja. Dursleyt antoivat Harrylle lyijykynän.
Jäljellä oli enää yksi lahja. Harry ajatteli sen ensin olevan Siriukselta, mutta sitten hän muisti, että se ei voisi olla mahdollista. Keneltä lahja sitten olisi? Se oli kääritty tummanvihreään paperiin, ja sen ympärillä oli kultainen lahjanaru, kiharrettuna kauniisti. Harry avasi paketin, ja henkäisi kuuluvasti. Sisällä oli samettinen rasia, ja sen sisällä kaunein sormus, minkä Harry oli ikinä nähnyt. Sormuksessa kiilteli pieni timantein ja smaragdein koristeltu lumihiutale. Hiutaletta ei erottanut helposti, sitä ei enää nähnyt metrin päästä katsellessa. Muuten sormus oli hopeinen. Se ei kuitenkaan ollut liian naisellinen. Harry tuijotti sitä ihmeissään, ja pujotti sen lopulta sormeensa. Se sopi siihen täydellisesti.
“Mitä sinulla siinä on?” Hermionen pirteä ääni kysyi Harryn selän takaa.
Harry käännähti ympäri ja ojensi Hermionelle oikeata kättään. Tyttö henkäisi ihastuksissaan.
“Voi Harry! Se on ihana! Kuka sen lähetti?”
“En tiedä, odota hetki…” Harry sanoi ja katsoi tarkemmin rasiaa. Hän käänteli sitä, ja huomasi rasian pohjassa kirjoitusta.
“Tässä lukee: Harry Potterille, upeimmalle ihmiselle koko maailmassa. Hyvää joulua!” Harry sanoi ja hänen leukansa loksahti auki.
Hermione tuijotti häntä hetken, ja purskahti sitten hillittömään hihitykseen.
“Mitä? Mitä?!” Harry huudahti.
“Minä - minä tiedän kuka tuon lähetti!”
“Kuka?”
“Näin, kun Malfoy oli marraskuussa koruliikkeessä, ja ennen lomaa kuulin sivusta, kun Malfoy ja Zabini keskustelivat. Malfoy sanoi: ‘…upeimmalle ihmiselle koko maailmassa. Laitanko tähän loppuun vain, että hyvää joulua?’” Hermione henkäisi kikatuksensa lomasta.
“Joten tämän lähetti… hetkinen! Sinä et voi olla tosissasi!”
*
Loman viimeisenä päivänä oppilaat palasivat takaisin Tylypahkaan.
Ron oli pahalla päällä. Hän ei vieläkään ollut antanut anteeksi Fredille ja Georgelle. He olivat loitsineet Ronin arkun lentämään portaat ylös, mutta arkku oli törmännyt kivuliaasti Roniin. Kaksi sormea olivat nyt paketissa.
“Ja äiti sanoi, että minun pitää mennä heti matami Pomfreyn luokse… ja minä menin sitten lupaamaan…” Ron sanoi nyrpistäen pisamien täplittämää nenäänsä, ja lähti oleskeluhuoneesta suunnaten sairaalasiipeen.
Oleskeluhuone oli nyt tupaten täynnä lomalta palaavia oppilaita, jotka kertoivat kuulumisia ja vertailivat lahjoja. Fred ja George saapuivat Harryn ja Hermionen luokse.
“Terve, oliko hyvä loma?” George kysyi virnistäen identtistä hymyään.
“Joo, teillä?”
“Mahtava”, Fred sanoi ja virnisti hänkin.
“Harry, mikä tuo on?” George kysyi, ja osoitti Harryn kaulalla roikkuvaa ketjua.
Harry oli päättänyt laittaa sormuksen kapeaan hopeaketjuun, eikä pitää sitä sormessa.
“Ei mikään…” Harry mutisi ja risti kätensä rinnalleen.
“Ooh, Harry on saanut lahjan joltain tytöltä!” Lavender kirkaisi, hän oli ilmeisesti kuunnellut keskustelua kauempaa.
“Ole hiljaa Lavender”, Hermione sanoi omituisen koppavasti.
“No sori, ei kaikki mene aina niin kuin sinä haluat…” Lavender mutisi ja lähti kovalla vauhdilla Parvatin luokse.
“Mikäs sinulla on?” Harry kysyi ja haroi hiuksiaan.
“Ei mikään, minä en vain jaksa tuollaista, hän on niin ärsyttävä…” Hermione jupisi ja käveli jo nopeasti tyttöjen makuusalia kohti.
Harry kohautti olkiaan, ja päätti lähteä Ronin perään. Hän nappasi viereiselle tuolille jääneen vihreän villapaidan, laittoi sen päälleen, ja asteli muotokuva-aukosta ulos käsi puristuen sormuksen ympärille. Harry ei halunnut menettää sitä.
*
Ensimmäinen koulupäivä tuntui Harrysta raskaalta. Hänen päänsä läpi meni vähän väliä kipuaaltoja, jotka saivat kaiken sumenemaan silmissä. Harry arveli sen johtuvan väsymyksestä, eikä hän tehnyt asialle mitään, mutta kun hän tunsi melkein pyörtyvänsä pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla, hänen oli pakko vihdoinkin sanoa jotain.
Harry viittasi, ja huomasi kätensä vapisevan rajusti.
“Herra Potter?” professori Pimento sanoi lapsekkaalla äänellä jykevän työpöytänsä takaa.
“Minusta tuntuu, etten voi kovin hyvin…” Harry mutisi.
“Anteeksi, mitä sanoitkaan?”
Harry nousi ylös ja tunsi huojuvansa.
“Minä - minä en…” Harry sanoi kovaan ääneen, mutta lopetti lauseensa kesken huomatessaan kyyneleen putoavan kaavulleen. Hän hieraisi kädellään poskeaan, ja katsoi sitten kättään. Kädessä näkyi verta.
“Ei voi olla totta…” Harry kuiskasi ja valahti polvilleen kivilattialle.
“Ei!” Hermione kirkaisi kovaa, ja ryntäsi paikaltaan Harryn luokse. “Harry! Auttakaa joku! Professori, hänet täytyy viedä sairaalasiipeen!”
Professori Pimento näytti tyrmistyneeltä, pikemminkin koska Hermione oli puhunut ilman lupaa, kuin Harryn tilasta johtuen. Nainen kuitenkin antoi luvan viedä Harry sairaalasiipeen.
“Auttakaa joku minua, meillä ei ole kauaa aikaa!” Hermione huusi ja nosti Harryn oikean käden olkapäälleen.
Ron oli laitettu hakemaan kirjastosta kirja oppitunnin aiheeseen liittyvää taustatietoa varten, joten kukaan ei noussut. Moni näytti kyllä harkitsevan asiaa. Lopulta kuului sarkastinen huokaus.
“Hyvä on, hyvä on, minä menen!” Draco sanoi lujalla äänellä ja riensi Harryn ja Hermionen luokse riisuttuaan ensin viittansa, joka olisi muuten tiellä.
Moni vaihtoi kummastuneita katseita, mutta kaikki paitsi Hermione pysyivät hiljaa.
“No kunhan edes joku…” tyttö sanoi oikeastaan itselleen.
Draco veti Harryn vasemman käden olkapäälleen, ja he nostivat Harryn seisaalleen. Pojan kasvot olivat jälleen veren peitossa, ja lattiallakin oli veripisaroita. Pimento viittoi tyynesti ovelle päin, ja laski katseensa taas vaaleanpunaiseen pergamenttikääröön.
Harry pysyi hädin tuskin tajuissaan. Hänen silmäluomensa painuivat välillä kiinni, ja lopulta hänen jalkansa pettivät uudelleen alta.
“Harry, oletko sinä vielä tajuissasi?” Draco puhisi nostaessaan Harrya takaisin ylös Hermionen avustuksella.
“Draco…” Harry kuiskasi ja lähti raahautumaan Dracon ja Hermionen mukana sairaalasiipeä kohti. Hermione katsoi ihmeissään Dracoa ja Harrya, mutta ei sanonut mitään. Sillä hetkellä oli tärkeämpääkin tekemistä kuin miettiä poikien suhtautumista toisiinsa. Sairaalasiiven ovi oli raollaan, ja Draco potkaisi sen jalallaan auki.
Matami Pomfrey hoiti juuri Anna Dursleytä, joka näytti kuitenkin ihan terveeltä.
“Terve Draco ja Harry! Minulle on ehkä tulossa flunssa!” Anna sanoi iloisesti. “Miksi te olette -?”
“- Merlinin nimeen! Lääkkeen piti auttaa kauemman aikaa!” matami Pomfrey kiljaisi ja riensi yhden vuoteen luokse. “Kantakaa hänet tänne!”
Draco ja Hermione veivät Harryn sängylle makaamaan, ja jäivät molemmat peloissaan seisomaan Harryn vierelle matami Pomfreyn juostessa hakemaan lääkevarastosta lääkettä.
Draco ei pystynyt puhumaan. Häntä pelotti liikaa. Dumbledore oli sanonut, että jos Harry heikkenee tarpeeksi, hän voi kuolla. Entä jos tämä olisi se kerta? Jos Harry kuolisi? Hän voisi kertoa Grangerille, se saattaisi pelastaa Harryn… mutta Dumbledore pakotti hänet vannomaan, ehkä kannattaisi pysyä lupauksessaan…
Hermione katsoi otsa rypyssä Dracoa, joka näytti miettivän jotakin ankarasti. Matami Pomfrey saapui viimeinkin takaisin suuri punainen pullo kädessään.
“Ulos!” nainen sanoi ja kumartui Harryn ylle.
Hermione ja Draco suuntasivat sairaalasiiven ulkopuolelle. Draco meinasi lähteä kävelemään takaisin Pimennon luokkaan, mutta Hermione pysäytti pojan kädellään.
“Malfoy, mitä sinä luulet tekeväsi?”
“Minä olen menossa takaisin oppitunnille, luulisi sinunlaisen koulunrakastajan ymmärtävän…”
“Äh, en minä sitä tarkoittanut! Mitä sinä yrität tehdä Harrylle?”
“Harrylle? En mitään.”
“Älä viitsi, kyllä minä olen huomannut kuinka katselette toisianne! Kutsutte toisianne etunimillä, ette enää edes tappele… ja satun myös tietämään, että sinä lähetit Harrylle sen sormuksen jouluna!”
“No jos sinun on pakko tietää, niin me teimme joulun aikaan sovinnon. Eivätkö kaverit saa antaa toisilleen lahjoja?” Draco sanoi ja lähti taas kävelemään kohti luokkaa.
Hermione ryntäsi hänen ohitseen, ja huusi: “Sinä ostit sen sormuksen marraskuussa! Olitteko silloin jo kavereita?”
Draco pysähtyi.
Hemmetin kaikkitietäjä.
-
Ooi tää oli niin sulonen :D
-
Jee jatkoa! Kun näin, että tänne oli postattu uusi osa aloin hihkumaan niin paljon, että pikkusiskokin katsoi mua, kuin seinähullua. :DD
Tää oli jännä :) Sulosta Dracolta, kun se lähetti sormuksen. <33
Sä osaat lopettaa kappaleet näpsäkästi, ihanasti ja hauskasti. Aina tulee hyvä mieli ja on pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu...
Jatkoa kiitos <3 Pallokala
-
Tämähän menee mielenkiintoiseksi..
“Sinä ostit sen sormuksen marraskuussa! Olitteko silloin jo kavereita?”
Kyllä Hermione(ja kirjoittaja) on nokkela ;D
Lisää?
-
Ajattelin tässä vastata noihin kommentteihin, koska yhdeksäs luku on vasta puolessa välissä. Niin niin, I'm so sorry, mutta olin käymässä Järvenpäässä syyslomalla, ja siellä ei ollut mahdollisuutta kirjoittaa! Mutta luultavasti viikonloppuna saan kirjoitettua uusimman luvun! Elikkä...
Merriadoc: Kiitosta vain, ja joo, tiedän Merrin, mutta en muistanut sen olevan lempinimi! :)
miiuu3: Jatkoa menen ihan pian kirjoittamaan :) kiitos kommentista!
Lumos: Kiva et oot sitä mieltä :)
Pallokala: Joo sano siskolles et täällä on toinen seinähullu :D Kiitos paljon :o jatkoa on siis pian tulossa.
Giselle: Lisää on tulossa, hoen sitä tässä näköjään koko ajan :D tattista vain.
-
Luku 9.
Hermione heilautti koululaukkunsa toiselle olalleen, ja kääntyi käytävällä vasemmalle. Oppilaita ajelehti tyttöä vastaan, mutta Hermione ei reagoinut edes tervehdyksiin. Hänellä oli tarpeeksi työtä ajatustensa setvimisessä.
Mitä jos Malfoy osti sormuksen jollekin toiselle, ja kun hänestä ja Harrysta tuli ystäviä, hän päätti antaa sormuksen sittenkin Harrylle? Mutta sellainen lahja, ei sellaista yleensä anneta ystävälle, sellainen annetaan… ei, ei se voi olla niin, unohda Hermione, UNOHDA, Hermione mietti ja pudisti päätään.
Kaikki oli ollut sekaisin Harryn sairaalasiipeen joutumisen jälkeen, ja vielä pahemmin asiat olivat menneet sekaisin Harryn päästyä sairaalasiivestä. Harry itse oli ollut todella energinen, ja aivan toinen ihminen kuin Siriuksen kuoleman jälkeen, mutta Hermione oli miettinyt koko ajan Harryn ja Dracon suhtautumista toisiinsa. Miksi poikien vihanpito oli yhtäkkiä vain loppunut? Tietenkin se oli hyvä asia, parempi niin, mutta se oli silti todella omituista. Lisäksi Hermionea ärsytti suunnattomasti verikyyneleet. Hän oli uhrannut kymmeniä tunteja etsimällä tietoa kirjastosta, mutta missään ei lukenut mitään verikyyneleistä. Feeniksin kyyneleistä ja puhpalluran kyyneleistä (kyllä, nekin itkevät) löytyi miltei tusina opusta, mutta ei sanaakaan verikyyneleistä.
Noustessaan portaita kohti seitsemättä kerrosta, joku törmäsi Hermioneen.
“Katso eteesi!” tyttö tiuskaisi ja yritti sivuuttaa törmäyskurssille hänen kanssaan ajautuneen henkilön.
“Granger! Odota, minulla on tärkeää asiaa!” vaaleahiuksinen poika huudahti ja tarttui Hermionea ranteesta.
“Ai, sinä. No kerro”, Hermione huokaisi ja ravisteli kätensä irti Dracon otteesta.
“Tule tänne…” Draco sanoi ja ohjasi Hermionen kapeaan sivukäytävään.
Käytävää valaisivat kirkkaasti palavat soihdut. Hermione pudotti koululaukkunsa lattialle ja laittoi kätensä puuskaan.
”Kerro nyt. Minulla ei ole koko päivää aikaa!” tyttö äyskähti.
”Mitä sinä olet sanonut Harrylle?” Draco kysyi tyynesti ja iskosti silmänsä Hermionen kasvoihin.
”Harrylle? Mitä minun olisi pitänyt sanoa?” Hermione heitti vastakysymyksen ja nyppäisi hiuksen pois olkapäältään.
”Tiedät kyllä”, Draco vastasi ja seurasi katseellaan kivilattialle leijailevaa kiharaa hiusta.
”No, jos totta puhutaan, olen tällä hetkellä vähän pihalla”, Hermione myönsi.
”Niin kuin lintulauta…” Draco mutisi ja työnsi kätensä taskuihin.
”Mitä?”
”Niin että - että sinä et ole kertonut Harrylle mitään? Eikä hän ole kertonut sinulle mitään?” Draco kysyi.
”Minä en nyt ihan ymmärrä mitä minun pitäisi kertoa, tai mitä Harryn pitäisi kertoa. Tai siis, tehän olette vain ystäviä? Hieno juttu kuule, enkä minä yhtään ihmettele sitä sormusta, sinä varmaan ostit sen alun perin jollekin toiselle? Joo, niin, sitähän minäkin”, Hermione puhua pälpätti nopeasti.
”Joo, me ollaan ystäviä…” Draco sanoi hiukan vaivaantuneena.
”Selvä, mitä asiaa sinulla sitten oli?”
”Ei mitään, unohda.”
”Minä olen nyt ihan kujalla…” Hermione huokaisi ja heilautti laukkunsa jälleen olalleen.
”Sivukujalla… nähdään…” Draco sanoi ja harppoi pois käytävästä kohti tyrmiä.
*
Aamulla Harry nousi kaikkia muita aikaisemmin, ja tunsi itsensä virkeäksi pitkästä aikaa. Hän nousi hiljaa ja kaivoi matka-arkustaan mustat farkut, mustan t-paidan ja punaisen neuleen. Hän puki vaatteet päälleen ja veti jalkaansa vielä sukat ja kengät. Ikinä ei ollut liian aikaista mennä kävelylle.
Koska oli lauantai, käytävillä ei liikkunut edes opettajia.
Kevät oli saapunut salakavalasti takaapäin. Harry ei pitänyt keväästä paljoakaan. Talvi oli mukavampaa aikaa. Kaikki ruma peittyi lumen alle, keväällä taas kaikki ruma paljastui jälleen entistä rumempana.
Harry huomasi ajelehtineensa kirjastoon. Hän istahti kahden hyllyn välissä lojuneeseen tuoliin ja sulki silmänsä. Kirjastossa tuoksui erikoiselta. Niin taianomaiselta ja rauhalliselta, mutta silti niin elämää pursuavalta. Hyllyt olivat täynnä eri kokoisia ja eri muotoisia kirjoja, osa upouuden näköisiä, osa melko resuisia. Harry avasi silmänsä ja katseli kirjastoa. Hän ei ollutkaan ikinä tutkinut sitä kunnolla. Kirjasto oli itse asiassa aika kaunis arkkitehtuuriltaan ja värimaailmaltaan. Katto oli kaareva, ja täynnä pieniä koristeellisia yksityiskohtia, hyllyt olivat tummaa puuta, aivan niin kuin katto ja lattiakin. Salaisten kirjojen osastolta leijaili tietynlaista kirpeyttä, taiankipinöitä, jotka vain odottivat noutajaansa. Kovinkaan moni ei siellä vieraillut.
Harry huokaisi syvään, nousi ylös ja peitti haukotuksen kädellään. Ei häntä väsyttänyt, mutta hän oli melko uupunut fyysisesti. Edellisen illan huispaustreenit olivat olleet aika lyhyet, mutta sitäkin rankemmat.
Joku yskäisi lähistöllä. Harry kohotti kulmiaan ja käveli mahdollisimman hitaasti ääntä kohti. Ääni oli peräisin platinahiuksisesta pojasta, joka luki paksua kirjaa yhden pöydän ääressä.
“Ai moi Draco, luulin ettei kukaan ole täällä näin aikaisin!” Harry huudahti ja riensi Dracon luokse pöydän ääreen.
“Moi Harry, minun pitää tehdä tämä essee…” Draco mutisi ja esitti sen perään polttavansa koko kirjan edessään.
Harry naurahti ja istahti puupenkille Dracon viereen. He olivat tulleet koko ajan läheisemmiksi.
“Minä tunsin itseni vain niin virkeäksi tänään, ja päätin lähteä kävelylle”, Harry sanoi ja nojasi kyynärpäillään pöytään.
Hän katsoi vaivihkaa Dracoa. Pojalla oli suorat housut ja valkoinen kauluspaita, mutta ei kravattia eikä viittaa.
“Miksi sinulla ei ole toisenlaisia vaatteita?” Harry kysyi.
Draco paukautti kirjansa voimakkaasti kiinni.
“Onko näissä jotain vikaa vai?”
“Ei ollenkaan, ajattelin vain, kun nuohan olivat sinulla eilenkin…”
“Mistäs sinä sen tiedät? Taidat katsella minua ihan työksesi”, Draco arvasi ja virnisti vähän.
“Märissä unissasi Dracoseni”, Harry sanoi ja virnisti itsekin.
“Mieti jos joku nyt kuuntelisi meitä.”
“Mitä sitten pupuseni? Mitä salattavaa meillä on?” Harry sanoi ja pukkasi Dracoa olkapäähän.
“Voi kultaseni, yhteisen yömme jälkeen ei luultavasti mitään!” Draco sanoi kovaan ääneen ja alkoi tyrskähdellä.
“Sinä olit mahtava, rakkaani! Otetaan tänään uudelleen!” Harry huudahti vielä kovempaa ja alkoi nauraa niin että koko kirjasto raikui.
“Shh, ole nyt jo hiljaa! Se vanha korppikotka tulee pian valittamaan!” Draco yritti sanoa vakavalla naamalla, mutta onnistui surkeasti.
Harry nyökkäsi ja työnsi puolet nyrkistään suuhunsa estääkseen naurunsa. Draco katseli kuin lumouksen vallassa äänetöntä naurua nauravaa Harrya, tämän nauravia silmiä, pehmeitä huulia, tummia hiuksia, jotka heilahtelivat puolelta toiselle pojan hytkyessä, ja sitä pienen pientä luomea vasemmassa poskessa. Harry katsoi Dracoa hämmästyneenä ja sai kuin saikin lopetettua naurunsa.
“Mitä sinä tuijotat?” Harry kysyi varuillaan.
“Luomeasi.”
“Luomeani?”
“Tuossa poskessasi, se on hyvin pieni.”
“En olekaan huomannut sitä.”
“Minä olen, sen huomaa vasta kun on näin lähellä”, Draco sanoi ja liikahti lähemmäs Harrya.
Harry veti nopeasti henkeä.
“Ja jos on näin lähellä -” Draco kuiskasi istuessaan hajareisin Harryn syliin, ja tuijottaen kirkkaanvihreisiin, upottaviin silmiin, “- huomaa myös hiusrajassasi olevan pienen luomen.”
Draco kohotti kätensä ja sipaisi Harryn poskea viileällä kädellään. Harry värisi.
“Draco, joku voi tulla tänne!” Harry sanoi ja henkäisi äänekkäästi Dracon asettaessa molemmat kätensä hänen kasvojensa ympärille.
“Ei kukaan tule.”
“Et sinä voi olla varma, ja sitten meillä olisikin selittämis- “ Harry puuskahti, mutta kun Draco toi huulensa sentin päähän Harryn omista, mustatukkainen poika vaikeni äkisti.
“Mitä helvettiä sinä yrität selittää, etkö näe, että minulla on parempaakin tekemistä?” Draco kuiskasi toinen suupieli koholla, ja painoi huulensa odottavasti Harryn huulille.
Aivan kuin olisi koko ajan odottanut sitä, Harry vastasi suudelmaan. Suudelma tuntui pysäyttävän kaiken muun heidän ympäriltään. Pölyhiukkasetkaan eivät liikkuneet. Vaikka kaikki kirjat olisivat lentäneet hyllyistä ryminällä pois, kumpikaan pojista ei olisi huomannut sitä. Kaikki tunteet, mitkä oli pidetty salassa jo monta vuotta, purkautuivat siinä yhdessä suudelmassa, joka syveni syvenemistään. Harry siveli Dracon selkärangan nikamia, ja liu’utti kätensä sitten pojan silkkiseen niskaan. Draco painautui lujempaa Harrya vasten ja suuteli Harrya intohimoisesti, aivan niin kuin kuukausia kestäneessä unessaan. Pienet huokaukset täyttivät kirjaston jokaisen sopukan, mutta pian siihen liittyi myös toinen ääni.
“Minä tiesin! MINÄ TIESIN!” kuului voitonriemuinen ääni metrien päästä.
Harry tyrkkäsi Dracon pois päältään ja nousi kompuroiden seisomaan. Hän näki Hermionen osoittavan heitä sormellaan, ruskeat hiukset hapsottaen löysältä nutturalta. Harry alkoi panikoida.
Ei tässä näin pitänyt käydä!
“Dra-Malfoy! Mitä sinä oikein äsken yritit?!” Harry sanoi yrittäen tavoitella kauhistunutta äänensävyä, mutta epäonnistui.
“Äh älä viitsi, Harry! Minä olen katsellut teitä jo yli minuutin!” Hermione kirkui ja asteli vauhdilla poikia kohti.
“Sinä olet hirveä! Katselet toisten intiimejä toimenpiteitä…” Draco mutisi ja kyyristyi vähän Hermionen kääntyessä hänen puoleensa.
“Minä? HIRVEÄ? Kukas tässä vähän aikaa sitten sanoi, että olette vain ystäviä?!“ Hermione huusi.
“Hermione! Rauhoitu nyt, en minäkään tiedä miksi tämä meni näin! Tätä ei tule enää ikinä tapahtumaan, okei?” Harry selitti kasvot jälleen melko punaisina.
“Minä - minä - AAARGHH!” Hermione raivosi ja rynnisti ulos kirjastosta.
Draco katsahti Harryyn.
“Minä en kerta kaikkiaan käsitä mikä hänelle tuli”, Draco sanoi.
“Ole nyt jo hiljaa, älä tee tästä yhtään sen pahempaa kuin se on!” Harry äyskähti ja kosketti huomaamattaan huuliaan.
“Minä kun luulin, että pidit siitä.”
“No, niin minä pidinkin… mutta se oli väärin! Aivan väärin! Me olemme ystäviä…” Harry sanoi ja lähti vauhdilla Hermionen perään.
“Harry! Odota!”
“Lopeta jo! Minun täytyy etsiä Hermione!” Harry huusi Dracolle ja lähti juoksemaan yhä kovempaa.
Hermionea ei näkynyt missään. Harry juoksi yhteen salakäytävistä kuullessaan sieltä ääniä. Käytävässä ei näkynyt enää ketään. Hän ryntäsi käytävän toisesta päästä ulos ja huomasi saapuneensa pieneen pyöreään huoneeseen, jossa oli suuri, jykevä arkku, joka rymisi.
“Hermione! Tiedän että olet siellä”, Harry sanoi ja aukaisi arkun kannen.
Hän hypähti taaksepäin ja odotti kiharan hiuspehkon omaavan henkilön nousevan arkusta. Ja arkusta nousikin kyseiseen kuvaukseen sopiva henkilö. Se vaan ei todellakaan ollut Hermione. Henkilöllä oli mustat, sotkuiset hiukset, vihreät silmät, punainen paita, mustat housut ja salaman muotoinen arpi otsassa. Arkusta noussut henkilö oli ilmiselvä kopio Harrysta itsestään. Ja Harry ei voinut muuta kuin tuijottaa itseään silmästä silmään.
A/N: Koska me kaikki oikeasti rakastamme CapsLock!Hermionea.
-
A/N: Vastailen ensin kommentteihin... :D
Merriadoc: Joo kyllä minä taisin tajuta mitä tarkoitit, Harryn ja Dracon välillä kun ei mitään kovin merkittävää ole vielä tapahtunut, ja tuossa Hermionehan sai vahvistuksen oletuksiinsa. :D Ja nyt saat sitten tietään mikä sieltä arkusta pompahti ;) Kiitos kommentista<3
miiuu3: Kiitosta paljon, tässä siis seuraava luku, Hagridin sanoja lainaten: Tittididii! :D
*
Luku 10.
Olento lähestyi Harrya hitaasti. Harry perääntyi seinää vasten, ja yritti avata ovea. Kauhukseen hän huomasi sen olevan lukossa. Taikasauva tuntui hyödyttömältä risulta housujen taskussa. Harryn kaksoisolento pysähtyi metrin päähän Harrysta itsestään. Molemmilla oli luomi vasemmassa poskessa.
Oikea Harry kohotti kätensä ja tarttui kaksoisolentoaan hartioista. Siinä samassa olennon silmistä alkoi valua verta. Harry alkoi täristä, eikä voinut kuin katsella itseään. Hän päästi hahmon olkapäistä irti ja alkoi valua lattialle.
“Mi-mikä sinä oikein olet?” Harry henkäisi ja hapuili taikasauvaansa taskustaan.
Olennon kasvot olivat yltä päältä veressä, ja kun se kumartui Harrya kohti, Harryn taikasauva putosi kolisten lattialle.
“Kuka… sinä… olet?” Harry kuiskasi ja viimeinen ääni ennen hänen pyörtymistään oli voimakas paukahdus.
*
Draco ei voinut käsittää mikä oli mennyt vikaan. Hän oli haaveillut suutelevansa Harrya jo vuosia, ja nyt se oli viimeinkin toteutunut. Hän ei villeimmissä unelmissaankaan ollut pystynyt kuvittelemaan kuinka upealta Harryn suuteleminen tuntui. Ja nyt poika oli rynnännyt Grangerin perään. Mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi Dracon ylitse hänen astellessaan aamiaiselle.
Harry on niin täydellinen, en voi elää ilman häntä, en vain voi, Draco ajatteli istuutuessaan Luihuisten pöytään.
Pansy oli myös saapunut, kuulemma viittä minuuttia ennen Dracoa.
“Draco-kulta, missä sinä olit aamulla? Odottelin sinua aika kauan”, Pansy narisi ja yritti tarttua Dracoa kädestä.
“Kirjastossa”, Draco vastasi ja veti kätensä Pansyn ulottumattomiin.
“Sinun hiuksesi ovat ihan sekaisin! Ja mitä sinun huulillesi on tapahtunut? Ne ovat ihan törröllään!” Pansy huudahti ja sai pari Korpinkynttä katsomaan heitä uteliaasti.
“Arvaa”, Draco sanoi synkästi ja tarttui kurpitsamehukannuun.
Pansy tuijotti häntä melkein kaksi sekuntia, ja heitti kultapikarinsa sitten voimalla seinää päin.
“Anteeksi MITÄ?!” Pansy kirkui ja nousi seisomaan.
Draco nousi myöskin seisomaan ja yritti vaientaa Pansya.
“Ole hiljaa, mitä sinä mesoat?!”
“SINÄ OLET PUSSAILLUT JONKUN KANSSA!”
Dracon sydän jätti yhden lyönnin välistä. Poika ei osannut sanoa mitään, joten hän lähti juoksemaan Rohkelikkojen pöydän vierustaa, kohti ovia. Joku kuitenkin kamppasi hänet suuren Rohkelikkolauman edessä.
“AI! Kuka se oli?!” Draco huusi ja nousi rannettaan hieroen ylös.
Hän kohtasi Ron Weasleyn virnistelevän naaman. Poika istui Grangerin ja Longbottomin välissä. Pansy oli kiertänyt toista kautta ja kampannut Dracon, ja nyt koko sali tuijotti Dracoa.
“Sinä senkin - senkin - äh, en minä keksi enää mitään!” Draco karjui tuskastuneena ja katseli Pansya tämän juostessa ulos salista.
“Kenen kanssa sitä on pussailtu Malfoy?” Fred Weasley kysyi suu leveässä virneessä.
“Ei kuulu sinulle!” Draco kiljui ja yritti hypätä pöydän yli Fredin kimppuun.
Seamus Finnigan ja Neville Longbottom kuitenkin pysäyttivät hänet, ja Draco rämähti kivuliaasti poikien väliin.
“No niin, Malfoy, huomaatkos, että täällä ei ole opettajia?”
Draco kiristeli hampaitaan.
“Kerropa meille ketä sinä oikein suutelit aamulla?”
“Minä en kerro teille mitään”, Draco sanoi yrittäen pitää äänensä viileänä.
“No mutta noin ei meille puhuta, et pääse pois ennen kuin kerrot”, Dean Thomas sanoi.
“Ette uskoisi vaikka kertoisinkin! Löisitte luultavasti hampaani kurkkuun”, Draco ärisi ja yritti pyristellä vangitsijoitaan vastaan.
Tuntui kuin koko sali olisi pidättänyt henkeään. Vihdoin joku avasi suunsa.
“Hmm, minusta tuntuu, että meidän kannattaa päästää Malfoy menemään”, Hermione sanoi heiveröisellä äänellä.
Dracon silmät rävähtivät auki. Kuraverinen? Puolustamassa minua, vaikka jäin Harryn kanssa rysän päältä kiinni?
“Mikä sinua vaivaa, Hermione? Minä ainakin haluan selvittää tämän”, George sanoi ja virnisti. “Onko kenelläkään totuusseerumia?”
“EEEEEEEEEEIII!” Draco kiljui nyt täysin malttinsa menettäneenä.
Ron penkoi taskujaan ja veti esiin pienen pullon. Hän tipautti pullosta pienen pisaran Dracon suuhun, jota pitivät auki Neville ja Seamus. Draco kakoi hetken ja vaikeni sitten. Tämä ei voi olla todellista!
“Noniin kultapoju, kenen kanssa sinä tänä aamuna suutelit?” Fred kysyi.
Draco yritti purra hammasta yhteen, mutta sanat tuntuivat putkahtelevan hänen suustaan kuin sammakot. Mutta hyvin kauniit ja rakastettavat sammakot.
“Harryn”, Draco sanoi tyynesti.
*
Harry näki ensin kirkasta valoa, ja sitten tumman hahmon ääriviivat edessään. Hahmo alkoi tarkentua hänen silmissään ja lopulta hän huomasi makaavansa lattialla ja tuijottavansa suoraan Kalkaroksen mustiin silmiin.
“Professori Kalkaros!” Harry sanoi hämmästyneenä ja nousi vauhdilla istuma-asentoon.
Hän oli edelleen siinä pyöreässä huoneessa, mutta nyt hänen kaksoisolentonsa ja arkku oli poissa.
“Mitä minulle oikein tapahtui? Muistan vain nähneeni -” Harry aloitti mutta vaikeni nähtyään Kalkaroksen ilmeen.
“Se oli mörkö, Potter. Luulin, että osaisit edes mörön karkoittaa. Tietääkseni professori Lupin opetti sinulle suojelus-loitsun?” Kalkaros kysyi ja veti Harryn pystyyn.
Ihmetellen yhä liemienopettajansa avuliasta käytöstä, Harry sanoi: “Ei se ollut ankeuttaja.”
“Ei ollut ankeuttaja?” Kalkaros toisti otsa rypyssä.
“Ei. Se oli minä.”
“En nyt oikein ymmärrä. Oletkohan sinä lyönyt pääsi?” Kalkaros kysyi.
“Etkö sinä nyt tajua, professori? Kun tulin tähän huoneeseen, arkusta nousi kaksoisolentoni eikä mikään ankeuttaja, joten se ei voinut olla mörkö!” Harry sanoi kiivaasti.
“Totta kai se oli mörkö, karkotin sen mörönkarkotustaialla, mitä sinä höpiset Potter?”
“Mutta - mutta…” Harry änkytti.
“Minusta tuntuu, että meidän pitää etsiä toinen mörkö”, Kalkaros sanoi ja lähti viitan helmat liehuen huoneesta pois. Ovi oli nyt auki.
Harry seurasi opettajaansa vaitonaisena kohti tyrmiä. Kalkaros johdatti Harryn työhuoneeseensa. Hyllyillä oli monenkokoisia ja erivärisiä purnukoita, joissa lillui jotakin mitä Harry ei edes halunnut tietää. Kalkaros käveli suuren kaapin eteen, ja pyysi Harrya tulemaan lähemmäs.
“Ota sauvasi, Potter, täällä kaapissa on mörkö.”
Harry veti tärisevin sormin sauvansa jälleen taskusta, ja ihmetellen mistä se sinne oli jälleen päätynyt, hän kohotti sen kaappia kohden. Kalkaros heilautti sauvaansa, ja suuren kaapin ovi aukesi naristen. Ja kaapista astui ulos ilmiselvä Harryn kaksoisolento, jälleen silmät verta vuotavina.
“Ei, ei! Professori, auta!” Harry sanoi heiveröisesti, ja lähti taas perääntymään.
Kalkaros kohotti kulmiaan ja sanoi: “Naurrettavus.”
Mörkö muuttui hetkeksi mustaan, silkkiseen kaapuun kääriytyneeksi ihmiseksi, jonka kasvoja Harry ei erottanut, ja hajosi sitten kovaäänisesti poksahtaen. Harry otti työpöydästä tukea.
“Ki-kiitos, professori”, hän sanoi heikosti ja riiputti päätään.
“Potter?”
“Niin, professori?”
“Miksi sinä pelkäät itseäsi?”
“Mitä?”
“Älä esitä tyhmää Potter, miksi mörkö muuttui kaksoisolennoksesi? Miksi pelkäät itseäsi?”
Harry kohotti hitaasti katseensa Kalkaroksen kasvoihin.
“Koska minä en enää tunne itseäni.”
Kalkaros näytti hätkähtävän vähän, ja sanoi sitten: “Menehän nyt aamiaiselle, minun täytyy löytää rehtori.”
*
Koko sali oli täysin hiljaa.
“Niin että MITÄ?” Ron kysyi kovaan ääneen silmät lautasen kokoisina.
“Mutta eihän Luihuisessa ole ainuttakaan Harry-nimistä!” Neville sanoi hämmästellen.
“Hyvä huomio Neville, missäköhän vaiheessa huomaat, että tässä koulussa on vain yksi Harry-niminen, ja hän ei todellakaan ole Luihuinen”, Seamus sanoi ja pyöräytti silmiään.
“Ahaa! Mutta - mutta, Harryhan on poika! Eikä hän edes tykkää Malfoysta!” Neville huudahti ja punastui, mutta Nevillen kasvoille levinnyt puna ei kuitenkaan paininut edes samassa sarjassa Dracon kasvojen värin kanssa.
“Mistäs sinä voit tietää kenestä Harry tykkää ja kenestä ei?” Draco ärjyi.
“Siis hetkinen nyt!” George sanoi ja raapi takaraivoaan. “Sinä muka suutelit tänä aamuna Harry Potteria, ja nyt vielä kehtaat väittää, että Harry pitää sinusta?”
Draco laittoi kätensä uhmakkaasti puuskaan noustessaan seisomaan. “Niin.”
“Sinä - sinä julkea pieni paskiainen!” Parvati kirkaisi. “Harry ei ikinä suutelisi tuollaista ylimielistä ja itserakasta ilmiselvää Luihuista! Ellei hän sitten ole seonnut!”
“Mistä te puhutte? Ja mitä Draco täällä tekee?”
Kaikki vaikenivat kuullessaan yllättävän tutun äänen. Harry seisoi heidän kaikkien edessä, ehkä hieman kalpeana, mutta muuten ihan selväjärkisen näköisenä.
“Moi Harry”, Hermione sanoi koppavasti, “sinä sitten suvaitsit saapua paikalle.”
-
Hyvä luku :D tuli vähän ajatelleeks kans et miten mörön vois niinku tunnistaa :D Harry Parka. vähän jäi häirihteen et miten sitä totuus seerumia löyty niin nopeesti, eikös se ollu harvinaista ja arvokasta :D noh, tykkäsin :D
- av
-
avada: tuo totuusseerumin löytyminen, se selittyypi seuraavassa luvussa, en tähän lukuun sitä ehtinyt tunkea! :D Ehkäpä joku on käynyt Snapun varastoilla vähän penkomassa ;) no kiva et ees vähän miellytti tämä luku... :) ei todellakaan parasta tasoani, i know. Tämän ficin aikana on tapahtunut kaikenlaista, siinä luvussa kun Sirius kuoli, menetin yhden ystäväni, (aivosyöpä), olin silloin aika surullinen, sen varmaankin huomasi... että sellaista, kiitos kommentista <3
-
Oho! Mun lempparitarinaan on tullu kaks uutta kappaletta ja huomasin sen vast nyt :O
Hmm... tämähän menee mielenkiintoiseksi! Toi mörkö juttu oli hyvä =)
Koin taas ihanan aawww... elämyksen, kun Harry ja Draco suutelivat <3 ja heti sen perään repesin totaalisesti, kun Hermione yllätti heidät. :DD
AARGH! Ei saa lopetaa tuollaiseen kohtaan *repii hiuksiaan*
*ruokoilee polvillaan jatkoa*
Kiittäen Pallokala
-
A/N: ELI tässä yhdestoista luku, hope you like it.
Merriadoc: Kiitosta :)
miiuu3: Jatkoa siis tässä, kiitos kommentista! <3 :)
Pallokala: Lempparitarinaan? :o :o :o Tässä jatkoa, kiitos kommentista! <33 :o
*
Luku 11.
“Häh?” Harry kysyi typerästi.
“Sinulla onkin vähän selittämistä.”
Harry nielaisi vaivalloisesti. “Kuinka niin?”
“Juotin Malfoylle totuusseerumia, ja hän möläytti suudelleensa jotakuta tänä aamuna”, Ron sanoi ja heilutti pientä pulloa Harryn kasvojen edessä.
Harry nielaisi uudelleen.
“Mistäs sinä totuusseerumia olet hankkinut? Eikö se ole aika kallistakin…” Harry sanoi, mutta tajusi liian myöhään mitä oli sanonut.
“Väitätkö sinä, että minulla ei olisi varaa?”
“Siis, en minä sitä -”
“- totta kai hän tarkoitti sitä, Weasel, kaikkihan tietää, että sinä ja sinun perheenjäsenesi ovat tyhjätask-AAAIIIH! Lopeta!” Draco kiljui Ronin hypätessä blondin kimppuun ja aloittaen kamalan käsirysyn.
“Riittää!” kuului McGarmiwan ääni hieman kauempaa.
“Tuo aloitti!” Draco ja Ron sanoivat yhteen ääneen ja osoittivat toisiaan.
“En ole ikinä nähnyt noin lapsellista käytöstä tuon ikäisten toimesta! Häpeäisitte, olette huono esimerkki ensiluokkalaisille! Minun onkin tullut aika pitää muutamalle oppilaalle puhuttelu. Malfoy, Weasley, Potter ja myös sinä Granger, mukaani. Heti!” McGarmiva äyskähti sieraimet laajentuen, ja nelikko lähti vaitonaisina seuraamaan professoria.
Harry ja Ron kävivät hiljaista sananvaihtoa matkalla McGarmiwan työhuoneeseen.
“…totuusseerumi ei valehtele!”
“Ron, ole nyt järkevä, luuletko tosiaan, että voisin suudella Dracoa?”
“Mutta - mutta, totuusseerumi ei valehtele!”
“Se oli luultavasti väärin valmistettu! Öh, mistä sinä sen muuten sait?”
“Varastin sen Hermionen laukusta, hän taas varasti sen Kalkaroksen työpöydältä!”
“Mitä?!” Harry huudahti ja sai McGarmiwan käännähtämään hitaasti raivosta täristen.
“Ole hiljaa Potter!”
“Anteeksi, professori. Totuusseerumi on siis Kalkaroksen omaisuutta?”
“Joo”, Ron kuiskasi äkäisesti.
“Mistä sinä tiedät, että se oli totuusseerumia? Lukiko pullon kyljessä niin?”
“No ei, mutta eikös se ole väritöntä ja hajutonta, niin kuin tämän pullonkin neste?”
“Voi Ron!” Hermione huokaisi hiljaa. “Värittömiä ja hajuttomia liemiä on satoja! Ja sitä paitsi, se liemi jonka otin Kalkarokselta, oli Ginnylle! Hänelle oli tulossa flunssa eikä matami Pomfreylla ollut lääkettä, ennen kuin Kalkaros valmisti sitä lisää, ja kun Kalkaros valmisti sitä, matami Pomfrey sanoi, ettei siitä riitä heti Ginnylle, koska monta muuta oppilasta tarvitsee lientä enemmän kuin Ginny! Joten minä varastin liemen…” Hermione selitti ja veti henkeä.
Ronin ilme kuvasti hyvin pojan ajatuksia.
“Minä valehtelin, minä en ole suudellut ketään tänä aamuna!” Draco kuiskasi, hän oli Hermionen tavoin kuunnellut Harrya ja Ronia koko matkan. Draco ei voinut ymmärtää, miksi hän oli sitten möläyttänyt suudelleensa Harrya. Onneksi asian pystyi nyt vielä korjaamaan.
Ron nyökkäsi ja uskoi vihdoinkin poikien selitystä. Hermione taas katsoi murhaavasti Harrysta Dracoon, selvästi ilmaisten, että haluaa jutella heidän molempien kanssa.
McGarmiwa ohjasi Harryn, Dracon ja Hermionen istumaan työhuoneeseensa, ja nappasi Ronia olkapäästä kiinni sanoen: “Minä puhuttelen teitä jokaista yksi kerrallaan.”
Nainen paukautti oven kiinni ja Harry, Draco ja Hermione jäivät kiusaantuneina huoneeseen.
“Öh, minusta tuntuu, että meillä on vähän selittämistä…” Harry sanoi epäröiden.
Hermione nyökkäsi kiivaasti, ja Draco silitteli olemattomia ryppyjä paidassaan.
“Tuota noin… se mitä tapahtui kirjastossa, minä en oikeastaan tiedä miten se tapahtui”, Harry jatkoi.
Hermione näytti aikovan sanoa jotain, mutta Draco alkoi puhua tytön päälle.
“Sanon tämän nyt ihan suoraan: minä pidän Harrysta, mutta en halua, että kukaan muu kuin joku meistä saa tietää, ainakaan vielä, joten voisitko olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Hermione?” Draco sanoi todella asiallisella äänellä saaden Harryn punastumaan rajusti ja Hermionen hätkähtämään.
Toivuttuaan Dracon sanoista Harry katsahti Hermioneen, joka tuijotti silmät valppaina Dracoa.
“Eli yhteenveto tämän aamun tapahtumista: te suutelitte kirjastossa, minä näin sen, Draco painostettiin kertomaan ketä oli suudellut. Ja nyt meidän pitäisi sanoa, että ette ikinä ole suudelleet? Miten me muka siihen pystymme, ei kukaan usko!”
“Itse asiassa, kyllä uskoo. Sinä ja Harry saatte varmasti Rohkelikot uskomaan kaiken olevan yhtä suurta väärinkäsitystä. Minä taas, jos vaatimattomia ollaan, olen Luihuisen vaikutusvaltaisin henkilö. Saan varmasti myös Korpinkynnet ja Puuskupuhitkin uskomaan, ainakin pienellä, no, suostuttelulla”, Draco sanoi ja pyyhkäisi huomaamattaan vieressään istuvalta Harrylta ripsen pois poskelta.
Harry värähti Dracon kosketuksesta, se sai suudelman aikaiset väristykset muistumaan mieleen. Hermione rypisti kulmiaan poikien käyttäytymiselle, ja myöntyi lopultakin poikien ehdotukseen.
Viiden minuutin kuluttua McGarmiwa palasi takaisin hyvin erikoinen ilme kasvoillaan.
“Neiti Granger, voit mennä.”
“Voinko?” Hermione sanoi riemuissaan.
“Minulla on Malfoylle ja Potterille asiaa.”
“Mahtavaa! Tai siis, minä vain menen… moi”, Hermione sanoi ja ryntäsi ilmeisesti Ronin perään.
“Ja mitä teihin kahteen tulee, olen iloinen, että te ette enää tappele”, McGarmiwa sanoi.
Harry ja Draco hymyilivät vaivaantuneesti.
“Mutta teidän pitäisi olla esimerkkeinä nuoremmille oppilaille! Sinäkin, Harry, olit pari päivää sitten tappelussa Vincent Crabben kanssa!” McGarmiwa huudahti eikä varmaankaan edes huomannut käyttäneensä Harryn etunimeä.
Draco katsahti Harryyn otsa rypyssä.
“Ja sinä, herra Malfoy, kehtasit tapella aamiaisella!”
“Weasley sen aloitti”, Draco sanoi uhmakkaasti.
“Se on nyt aivan sama, kuka sen aloitti. Jälki-istunnotkaan eivät näytä auttavan! Joten, jos vielä kerrankin yllätän jommankumman teistä tappelemasta, kyseinen henkilö lähtee rehtorin puhutteluun”, McGarmiwa ilmoitti ja osoitti ovelle. “Menkäähän nyt.”
Pojat nousivat nopeasti ylös ja kävelivät hiljaisuudessa käytävälle.
He kävelivät yhdessä eteenpäin käytävää. Yhtäkkiä Draco pysäytti Harryn nopealla kädenliikkeellä, ja vilkaisi molempiin suuntiin. Blondi virnisti ja tönäisi Harryn seinää vasten. Harryn kasvoilla käväisi hätääntynyt ilme, mutta se muuttui uneksivaksi kun Draco painautui Harryyn kiinni.
“Mihin me jäimmekään?” Draco kysyi flirttailevasti.
“Me… ystäviä!” Harry yritti epätoivoisesti, mutta koska Draco puhalsi hänen kaulaansa, loput sanat takertuivat hänen kurkkuunsa.
Draco painoi huulensa Harryn kaulalle ja siveli samalla tummatukkaisen lantiota. Harry puristi huulensa tiukasti yhteen, selvästi yrittäen esittää välinpitämätöntä, mutta kun Draco otti kielensäkin käyttöön, Harry ei voinut itselleen mitään. Hän voihkaisi ja haukkoi henkeään.
Draco irrottautui hetkeksi ja katsoi Harrya silmiin. Sitten Draco asetti huulensa rauhallisesti toisen pojan huulille. Draco pystyi kuulemaan Harryn vetävän voimakkaasti henkeä. Harry alkoi liikuttaa suutaan Dracon viileitä huulia vasten, ja sai vihdoinkin lisää itseluottamusta. Harry tönäisi Dracon voimalla pois edestään, ja Draco kaatui selälleen lattialle. Harry melkein hyökkäsi Dracon kimppuun: suuteli pojan kaulaa, huulia, otsaa. Minne ikinä vain ylsikin.
Mikään hyvä ei kuitenkaan ikinä kestä kauaa. McGarmiwan ovi lennähti auki ja professori itse käveli sieltä ulos. Harry tajusi tilanteen nopeasti, irrottautui Dracosta ja tarttui tämän kädestä kiinni. McGarmiwa katsoi närkästyneenä poikia, luullen heidän tapelleen.
“Onneksi et kaatunut sen pahemmin”, Harry sanoi selkeästi ja vetäisi Dracon ylös.
Draco huohotti edelleen. “Joo, niin…”
McGarmiwan kasvolihakset näyttivät rentoutuvan hieman, ja nainen lähti vastakkaiseen suuntaan.
“Sinäpä käyt kuumana”, Draco mutisi ja virnisti jälleen.
“Hah, paraskin puhuja!” Harry huudahti ja lähti kävelemään taas eteenpäin Draco vasemmalla puolellaan.
“Suutelemisesi, tiedätkös, se on mahtavaa! Tiedän juuri mistä paikoista sinä voihkaiset ja - Harry. Mitä kätesi tekee takapuolellani?”
*
Luihuiset ja Rohkelikot valuivat luokkaan ja ottivat omat paikkansa. Kalkaros seisoi jo luokan edessä.
“Ottakaa tarvikkeenne esille”, Kalkaros käski.
Harry pamautti kirjansa ja muita varusteitaan puupulpetille, ja näki Dracon kirjoittavan jotakin pergamentinpalaselle. Draco rypisti pergamentinpalasen paperitolloksi, ja heitti sen taakseen Harryn pulpetille. Harry katsoi kysyvästi Dracoa, avasi paperin, ja luki lapun. Draco tarkkaili suu ilkikurisessa virneessä Harryn reaktiota. Harryn silmät aukenivat sana sanalta yhä enemmän. Luettuaan lapun Harry sulki hetkeksi silmänsä ja alkoi täristä. Draco kohotti vaaleaa kulmakarvaansa ja katseli huvittuneena Harryn toivotonta yritystä peittää naurunpurskahdustaan. Lopulta tummatukkainen poika peitti kasvonsa käsivarsillaan ja painoi päänsä pulpettiin. Valitettavasti tarkkasilmäinen Kalkaros huomasi Harryn nauravan, ja nousi hitaasti ylös työpöytänsä takana. Mies käveli vauhdilla Harryn pulpetin luokse, nojasi käsillään pulpetin reunaa vasten ja kumartui Harryn puoleen.
“Mikä on noin huvittavaa Potter?” Kalkaros kysyi silkinpehmeällä äänellä.
Harry hätkähti kuullessaan opettajansa äänen ja kohotti kasvonsa, vain huomatakseen tuijottavansa suoraan Kalkaroksen kaavun kaula-aukosta sisään. Harry ei pystynyt enää pidättelemään nauruaan, vaan alkoi nauraa avoimesti kyyneleet silmissään ja Dracon lähettämä paperitollo kädessään.
“Herra Potter, mitä jos kertoisitte koko luokalle, mikä on noin hauskaa?” Kalkaros kysyi nyt selvästi äärirajoillaan.
Harry pudisti päätään ja katsahti Roniin. Ron puristi molemmilla käsillään suutaan, ja silmät oli rutistettu kiinni. Se sai Harryn putoamaan tuoliltaan lattialle ja paperitollo lennähti pulpetille suoraan Kalkaroksen kasvojen eteen. Vahingokseen Harry ei huomannut sitä, koska hän piteli vatsastaan kiinni, eikä enää voinut välittää seuraamuksista. Draco alkoi myöskin tyrskähdellä Kalkaroksen lukiessa paperinpalasta. Kalkaroksen ilme, se oli kaikkien mielestä jälkeenpäin ajateltuna ehkä paras ilme miehen kasvoilla vuosiin. Suu oli hieman raollaan, toinen sierain kohotettuna hieman ylöspäin, silmät täysin pyöreinä.
“Kuka tämän on kirjoittanut?” Kalkaros kysyi hämmentyneenä, eikä enää välittänyt oppilaistaan, jotka nauroivat kovaan ääneen.
Vain Hermione oli vakava. “Mitä siinä lukee, professori?” tyttö kysyi tärkeänä.
Kalkaros nielaisi ja luki: “Sinä ja minä, Kalkkiksen työpöydällä, nyt heti.”
Nyt Hermionekin alkoi kikattaa koko ajan kovempaa ja kovempaa. Puolet luokasta oli tajunnut Kalkaroksen lukeneen sanomansa asian paperilapusta, puolet taas oli luullut Kalkaroksen ehdottavan Hermionelle jotakin hyvin epäsoveliasta. Kalkaros alkoi jälleen tajuta tilanteen, ja veti syvään henkeä. Suurin osa oppilaista hiljeni, mutta Harry ja Draco vain jatkoivat nauramistaan, molemmat sillä hetkellä lattialla.
“Potter, Malfoy, te jäätte luokkaan tunnin jälkeen”, Kalkaros sanoi hiljaa vaarallinen äänensävy käytössään.
Harry ja Draco vaikenivat heti. Hitto!
-
Tää oli hyvä! Mä sain hyvät naurut, kiitos...
Ahh, tää on ihana tarina ja odottelen aina jatkoa!
Toi lappu oli kyllä aika hyvä...
“Kuka tämän on kirjoittanut?” Kalkaros kysyi hämmentyneenä, eikä enää välittänyt oppilaistaan, jotka nauroivat kovaan ääneen.
Vain Hermione oli vakava. “Mitä siinä lukee, professori?” tyttö kysyi tärkeänä.
Kalkaros nielaisi ja luki: “Sinä ja minä, Kalkkiksen työpöydällä, nyt heti.”
Hahhahhhaaa ;D
No mutta... Selitit kyllä hyvin sen totuusseerumin! Ja pidät tarinan uskottavana.
Tän järkevämpää ei irtoa.
Jatkoa, kiitos?
-
Repesin täysin lopussa XP Ja poskia särkee kun pitää virnuilla koko ajan...!
En voi sanoa kuin että oli ihana osa... toisin sanottuna rakentava palaute jäi koulun penkille horrostamaan. Yhden kirjoitusvirheen huomasin, mutten muista sen paikkaa.
Kitoos!
Jatkoa?
-
Tuli tylsää, joten päätin vastata jo tässä vaiheessa kommentteihin!
Ohhoh, moni on lainannut tekstistä saman kohdan... :D
Winga: Ole hyvä vain, jatkoa tulee mahdollisimman pian! :D Kiitos paljon kehuista. ^^ <3 Ps. ihana nimimerkki! <3
Merriadoc: Mäki kokeilin sitä ilmettä, alunperin näin sen kemianopettajani kasvoilla, ja seuraavalla välkällä vessaan ilmeilemään :D H/D FOREVER, näinhän se menee ;)
Wave: :D Munkin poskia särkee! Oikeastaan vain toista, koska puraisin siihen hyppiessäni ylös alas huomattuani nämä kommentit :D Kirjoitusvirhe?MISSÄMISSÄ? :D Okei huomasin uudestaan lukiessani itsekkin KOLME kirjoitusvirhettä, ja korjasin ne, jos huomaat virheitä vielä, ilmoita kohta niin ne eivät sitten häiritse enää :D ? ^^ Kiitos kommentista! Ps. sinullaki on ihana nimimerkki! Apuva, siis aivan ihana! :D ^^ <3
miiuu3: :D :D Kiitos tosi paljon, ihanaa jos joku tykkää, ja jos vielä paljon niin :o :P Jatkoa tulee mahdollisimman pian siis...
-
Ooh!
Ui juma! Täähän on ihuna. ♥
Hehe... huumoriakin löyty. ;D
Harryn verikyyneleet on ihan vitun pelottavia... O__o Huiiij... :s
Dumppis kunnon slashari! Kyllä, niin just pitääkin olla.
Harryn ja Dracon suhde aika nopeesti eteni, mutta eipä siinä mittään.
Alku oli ehkä jotenkin... hmm... ei niin hyvä... mutta loppua kohden paranee ehdottomasti. Ainakin miun mielestä. (:
Juonenkäänteet on kuitenkin tässä välillä melko yllättäviäkin, joten ei tää nyt ainakaan mitään ihan über-kliseistä H/D massaa ole. >D
Mutta... öö... eh? Alkupään luvuissa oli vähemmän kuvailuja.
Ja entäs se Anna? Onks se jotenki olennaine tyyppi? ;>
Tyksin tästä paljon... ♥ Teksti on helppolukuista. Luvut ois vaikka voinu olla pidempiä. ^^
Jatkoa tulee nopeesti, eikös? EIKÖS? Vai mitä? *köhh*
Tästä nyt tuli tällänen erittäin sekava postaus... Johtuneekohan siitä, että yhtäkkiä toi uus ulkoasu hyppäs silmille...? :'D *seli seli*
~Apsu kiittää
-
Tää kappale oli hauska. =D Olin kuolla nauruun lopussa.
Hyvä, että se totuusseerumi, juttu saatiin selvitettyä. Ja aww nami nami Harryn ja Dracon pusipusi kohtaukset <3
Kappale oli kiva. Rakkautta ja huumoria, mutta milloin tulee taas äksöniä? :D
Kiitus... Tahtoo lisää jatkoa =)
-
Hihhii kommentteja :D
April: Kiitos paljon kommentista! IHANAA TIÄKKÖ KERRANKIN SAIN JOTAIN EINIINPOSITIIVISTA KOMMENTTIA! :D okeiokei, mut siis oikeesti! :D tykkään paljon kun joku kertoo asiat niinkun ne ovat! :D ekat luvut omastakin mielestä huonompia, mutta tää on mun eka ficci jos sillä saa puolustautua? :D Anna ei ole kadonnut minnekkään, ja kyllä hänestä kuullaan vielä... ;) Jatkoa kirjottelen heti tämän viestin jälkeen! :D
Pallokala: Kivakiva :D :) <3 H/D <3 :D äksöniä on luvassa hyvin pian! :D Jatkoa myöskin.
-
Heips!
Päätinpä minäkin kommentoida, kun olen tätä kerran lueskellut. ^^
Minä pidän ideasta! Verikyyneleet ovat erilainen ja jotenkin mielenkiintoinen keksintö! Jo pelkästää tämän nimi herätti kiinnostukseni.
Ja juu, niinkuin tuolla jo jotkut mainitsivatkin, että alussa olisi voinut olla enemmän kuvailua. Ja loppua kohti paranee koko ajan minunkin mielestäni!
Tuo liemientunnin lappujuttu sai nauramaan! :D
Minä pidän ja luen mielelläni jatkoa!
~Yuki
-
aivan paras!!! yksi parhaimmista mitä olen lukenut!! ihana. :) JATKOA!!!!!!!! :D
*ei pysty sanomaan enää mitään*
-
A/N: Kahdestoista luku vihdoinkin valmis, kesti hieman kauemmin tämän kirjoittaminen, lukaiskaapa niin luultavasti ymmärrätte miksi!
Ai niin, kommenttejakin on tullut...
Yuki: Mahtavaa, että olet sitä mieltä, olen niiiiin iloinen! :) Kiitos paljon!
vaniliakastike: Vou :o :o Kiitos todella paljon!
*
Luku 12.
“Minä en voi tajuta mikä teitä kahta vaivaa”, McGarmiwa sanoi ja viittoi poikia istumaan.
Kalkaros asteli seinän vierustalle mustat silmät poukkoillen ympäriinsä. Mies oli lopulta päättänyt lähettää Harryn ja Dracon McGarmiwan luokse, koska ei itse saanut mitään tolkkua poikien käyttäytymisestä.
Harry istuutui kovalle puutuolille ja näki silmäkulmastaan Dracon tekevän samoin hänen oikealla puolellaan.
“Olen kuullut opettajilta paljon valituksia tällä viikolla, ja ne ovat melkeinpä aina liittyneet teihin kahteen, välillä toki Weasleyn kaksosiinkin”, McGarmiwa sanoi ja istuutui työpöytänsä taakse. “Ihme kyllä teihin kohdistuneet valitukset ovat olleet valituksia liiallisesta nauramisesta.”
Harry pysyi vaiti, mutta Draco aukaisi suunsa: “Ethän vain laita meitä jälki-istuntoon? Meillä on tarpeeksi jo tekemistä tuntien jälkeen, professori!”
McGarmiwa katsahti Kalkarokseen ja pudisti sitten päätään. “Ei, en laita teitä jälki-istuntoon, mutta minusta olisi parasta, että me kaikki neljä lähtisimme rehtorin luokse.”
*
“Kas, Minerva”, Dumbledore sanoi ja siirsi katseensa Harryn kautta Dracosta Kalkarokseen. “Meillä on selvästi jotain keskusteltavaa, joten istukaa kaikki alas.”
Jälleen kerran Kalkaros hivuttautui seinän viereen seisomaan, ja Harry ja Draco istuutuivat vierekkäin Dumbledoren pöydän eteen. McGarmiwa jäi myöskin seisomaan.
“Olen saanut paljon valituksia Harrysta”, McGarmiwa sanoi vakavasti.
“Ja minä Dracosta”, Kalkaros murahti.
“Vai niin”, Dumbledore sanoi ja alkoi pyöritellä yhtä sormuksistaan. “Mitä he ovat tehneet?”
”He häiritsevät tunteja nauramalla”, McGarmiwa selitti tiukkana.
Dumbledore kohotti katseensa sormuksestaan ja lävisti Dracon katseellaan. Draco käänsi katseensa polviinsa.
”Vai niin”, Dumbledore toisti.
”Eikö sinulla todellakaan ole muuta sanottavaa Albus?” Kalkaros kysyi.
”Mitä jos te kaksi -” Dumbledore sanoi ja osoitti kädellään Harrya ja Dracoa, ”- jäätte tänne, minulla on teille asiaa. Minerva ja Severus, voisitteko mennä?”
McGarmiwa ja Kalkaros näyttivät molemmat hieman ärtyneiltä ja kävelivät kansliasta kierreportaikkoon.
”Harry, sinä olet varmaan ihmetellyt verikyyneleitäsi?” Dumbledore kysyi.
”Vielä kysyt! Minä en tiedä yhtään mitä tapahtuu!” Harry huudahti ja laittoi kätensä tiukasti puuskaan.
”Olen pahoillani tästä kaikesta salailusta, Harry.”
”Tiedätkö sinä sitten jotain, rehtori?” Harry äyskähti.
Dumbledore vaihtoi omituisen katseen Dracon kanssa ja nyökkäsi.
”Tiedän, ja minusta olisi paras, että Draco kertoisi sinulle kaiken mitä hän tietää.”
*
”MITÄ?!”
”Harry, rauhoitu…”
”ETTEKÄ KERTONEET MINULLE MITÄÄN!”
”Harry…”
”Teillä kummallakaan ei ole mitään aavistusta miltä minusta tuntuu! Kaikki odottavat minun olevan niin vahva ja tietävän kaiken! Ihmiset luulevat etten pelkää mitään! Ja se ei ole reilua!” Harry huusi ja nousi ylös.
”Harry, kukaan ei odota sinulta mitään, sinä olet vain ihminen -”
”IHANKO TOTTA?!”
”Ole jo hiljaa ja lopeta tuo huutaminen!” Draco sanoi kovaan ääneen Harryn huudon päälle.
Harry käänsi katseensa Dracoon ja antoi vihreiden silmiensä kohdata toisen pojan harmaat, ja sillä hetkellä kovin kosteat silmät.
”Hetkinen nyt!” Harry huudahti ja valahti istumaan tuolille. ”Minun siis pitäisi rakastua, jotta pelastuisin? Kehen minun pitäisi rakastua?”
Dumbledore ei sanonut mitään, Draco huokaisi kovaan ääneen.
Harry näytti hetken hämmentyneeltä, mutta sitten pojan kalpeille kasvoille levisi ymmärrys.
”Sitäkö tämä on ollut?” Harry kysyi ääni täristen.
”Mikä, Harry?” Dumbledore kysyi hiljaa.
”Dracon äkillinen muutos. Onko se ollut vain teidän kahden sairasta peliä?”
”Ei tietenkään, minä oikeasti pidän sinusta!” Draco sanoi järkyttyneenä.
”Tiedätkö mitä, Malfoy? Minä en nyt ihan usko sinua”, Harry sanoi ja nousi jälleen seisomaan.
”Ja sinä! Kuinka sinä voit kohdella minua näin? Eikö juuri minun kuuluisi tietää tällaiset asiat ensimmäisten joukossa?!” hän huusi ja osoitti sormellaan Dumbledorea.
”Sinä et ole nyt oma itsesi, kuuntele minua, istu alas”, Dumbledore sanoi ja kuulosti yllättävän väsyneeltä.
Harryn sisällä kuohahti. ”Oma itseni?! Miten voisin olla oma itseni kun en tunne itseäni enää?” poika huusi jälleen ja ryntäsi kanslian ovelle, tarttuen kullattuun kahvaan. ”Aivan kuin kaikki muut tuntisivat minut paremmin kuin minä itse!”
”Harry, tule tänne, sinun on pakko kuunnella!” Draco sanoi ja nousi seisomaan.
”Kuule Malfoy, minä tulen luoksesi vasta kun tunnen Harry Potterin!” Harry huusi kasvot irveessä ja paiskasi oven voimakkaasti kiinni rynnätessään ulos kansliasta.
Hän juoksi kovaa eteenpäin, raivon syödessä häntä sisältä päin.
Draco ei pidä minusta, kaikki on ollut vain teeskentelyä! Kaikki suudelmat, läheisyys… kaikki valetta?
Kääntyessään nurkan taakse, Harry ehti nähdä vain pilkahduksen vaaleista hiuksista ennen kuin löysi itsensä makaamasta lattialta. Hän hieroi takaraivoaan ja nousi kankeasti ylös, huomatakseen vain tuijottavansa suoraan Lucius Malfoyn kasvoihin. Miehen kasvot olivat hätkähdyttävästi samanlaiset kuin Dracolla. Vaalea iho, ylpeät kasvonpiirteet, Luciuksella oli vain hieman jykevämpi leuka kuin pojallaan. Se ei kuitenkaan kiinnittänyt Harryn huomiota, vaan harmaat silmät, jotka hän oli nähnyt viimeksi kuolonsyöjän maskin takana, hautausmaalla päivänä jona Cedric Diggory oli kuollut. Jäätä syöksyi Harryn suoniin.
”SINÄ!” hän sylkäisi suustaan ja veti taikasauvansa esiin.
”Sinuna en tekisi tuota”, Lucius Malfoy sanoi viileästi ja viittoi kädellään Harrya laskemaan sauvansa.
”Ai miksen?” Harry kysyi raivoissaan eikä laskenut sauvaansa.
”Koska tuskinpa sinä haluat minua satuttaa.”
”Oliko tuo vitsi?”
”Harry, me olemme samalla puolella”, Lucius sanoi vakavana ja ojensi kätensä kätelläkseen.
Harry hätkähti järkytyksestä. ”Mi-mitä sinä yrität?”
”Me olemme samalla puolella. Olin juuri tulossa tapaamaan Dumbledorea siinä uskossa että poikani ja sinä olette hänen kansliassaan. Ilmeisesti olin väärässä?”
Harryn kasvoille nousi lievä puna, mutta syynä oli vain se, että Dumbledoren ja Dracon maininta sai Harryn taas raivon valtaan. ”Sinä olet siis myös mukana tässä sairaassa pelissä?”
”Tämä ei ole peliä. Minusta tuntuu, että sinä et ole taaskaan kuunnellut sinua paljon viisaampaa Dumbledorea”, Lucius sanoi ja laski kätensä.
Sanat saivat Harryn sanattomaksi. Ehkä minun olisi todellakin pitänyt kuunnella…
”No - minä - menemmekö sitten?” hän sopersi ja työnsi sauvansa viittansa sisätaskuun.
Lucius Malfoy nyökkäsi ja lähti astelemaan suurin harppauksin kohti rehtorin kansliaa Harry vierellään.
*
”Isä! Mitä sinä täällä teet?” Draco huudahti ja jäi tuijottamaan isänsä perässä tulevaa Harrya.
”Kuulet pian. Albus, aloitammeko?”
Dumbledore nyökkäsi ja katsoi uteliaasti Harrya, joka seisoi vaivaantuneena puuoven edessä.
”Käykää istumaan, ja Harry, toivoisin, että kuuntelet nyt loppuun asti.”
Harry nyökkäsi nolona, ja meni taas istumaan Dracon viereen. Lucius taikoi itselleen tummansinisellä maalilla maalatun puutuolin ja istuutui poikansa viereen. Harry lepuutti käsiään polvillaan, ja tunsi pian Dracon viileän käden kätensä päällä. Hän katsoi Dracoon, joka hymyili melko surullisesti. Kultaisen kattokruunun valosäteet kimmelsivät Harryn kaulalla roikkuvassa sormuksessa kun Harry tarttui Dracon kädestä kiinni.
”Hyvä. Aloitan kaiken nyt aivan alusta, toivon, että te olette kärsivällisiä, ja puhutte vasta kun olen lopettanut”, Dumbledore sanoi ja loi melko tuiman katseen puolikuulasiensa takaa.
”Okei”, Harry sanoi ja Draco nyökkäsi.
”Kuten jo tiedättekin, Voldemort on palannut. Hän yrittää tunkeutua Harryn mieleen, mutta koska hänen suonissaan virtaa Harryn verta, se on hyvin vaarallista. Aina, kun Voldemort katsoo Harryn mieleen, Harry itkee omaa vertaan, joka siis tulee Voldemortista. Tämän te tiesittekin?” Dumbledore selitti ja odottamatta vastausta jatkoi: ”Lopulta Voldemort tajusi, että verikyyneleet heikentävät Harrya, joten hän yrittää sillä tavalla tappaa.”
”Saisinko jatkaa tästä, Albus?” Lucius Malfoy kysyi hienotunteisesti.
”Ole hyvä vain.”
”Eli nyt päästään minun osuuteeni. Olen toiminut Severuksen tavoin kaksoisagenttina joulusta saakka ja -”
”Mitä?!” Draco parkaisi.
”Ole hiljaa ja kuuntele. Kuten olin sanomassa ennen kuin minut keskeytettiin, minun tehtäväni on saada selville Voldemortin suunnitelmat. Olisi hengenvaarallista jos äitisi saisi tietää, joten tästä ei sitten puhuta kenellekään, Draco, ymmärrätkö?”
”Ymmärrän.”
”Ja nyt Voldemort on turhautunut. Hän on itsekin heikentynyt, ja koska Harry ei heikkene tarpeeksi nopeasti, hän yrittää turvautua taas vanhaan keinoonsa, eli hän yrittää saada Harryn luokseen tappaakseen tämän.”
Harry ei voinut kuin tuijottaa. Kaikki oli kääntynyt päälaelleen alle puolessa tunnissa. Kaikki Hermionen aavistukset, Ronin järjettömät arvaukset, Harryn mietiskelyt; mikään ei vetänyt vertoja totuudelle.
”Tärkein ja kaikkein vaarallisin asia kuitenkin on, että Voldemort on lähettänyt jonkun kuolonsyöjistään Tylypahkaan esiintymään oppilaana, ja tämä oppilas on edelleen täällä. Ja nyt Voldemort on alkanut epäilemään luotettavuuttani, Merlinille kiitos, että osaan okklumeusta hyvin, eikä hän ole kertonut minulle vähään aikaan mitään. En tiedä kuka oppilaista on kuolonsyöjä. Se voi olla ensiluokkalainen, se voi olla seitsemäsluokkalainen, se voi olla joku ystävistänne, se voi olla joku vihollisistanne. Pahinta on, että tämä soluttautuja on saanut varmasti paljon tietoa sinuun liittyen, Harry, ja hän yrittää lähiaikoina saada sinut Voldemortin luokse”, Lucius kertoi ja mies näytti vanhemmalta kuin koskaan.
”Harry, sinun täytyy olla varuillasi”, Dumbledore lisäsi vakavana.
Harry nielaisi ja tunsi Dracon puristavan kättään lujasti.
”Tämä tuntuu niin epäuskottavalta… tarkoittaako tämä nyt, että en enää itke verikyyneleitä? Voldemort ei enää yritä tappaa minua sillä tavoin?”
”Hyvä, ymmärsit asian ytimen”, Dumbledore sanoi ja hymyili surullisesti.
”Mutta entä Draco?” Harry kysyi.
”Mitä minusta?”
”Miksi sinä - öh, muutuit?”
”Äh, onko minun ihan pakko tässä nyt tilittää sinulle kaikkea?” Draco ärähti ja pojan kasvoja alkoi kuumottaa.
”No, minusta sinä olet sen minulle velkaa.”
”Hyvä on, hyvä on… Diggoryn kuolema avasi silmäni neljännen vuoden lopussa. Olin jo vähän aikaa miettinyt kummalla puolella oikeasti haluan olla, ja koska minä - miksi tätä on niin vaikea sanoa - pidän sinusta kovasti, kallistuin vakaasti tälle puolelle.”
”Ai”, Harry sanoi typerästi ja katsoi Dracoa silmiin. ”Se selittääkin sitten ihan kaiken.”
Draco hymyili Harrylle ja Harry hymyili leveästi takaisin.
”Entä se sinun suunnitelmasi, rehtori?” Draco kysyi yhtäkkiä.
”Sitä ei enää tarvita.”
”Mikä suunnitelma?” Harry ja Lucius kysyivät yhtä aikaa.
”Minun piti saada sinut rakastumaan johonkuhun”, Draco sanoi ja punastui isänsä katseen alla.
Harry siveli peukalollaan Dracon kämmenensyrjää eikä sanonut mitään. Hän ymmärsi vihdoinkin kaiken.
Jäljellä on enää kaksi kysymystä: kuka oppilaista on oikeasti kuolonsyöjä, ja miten tämä soluttautuja yrittää saada Harryn Voldemortin luokse?
*
A/N: Kolahtiko? Muista jättää kommentti. ^^
-
Ääh... Mitä nyt sanoisin? :)
Tykkäsin tästäkin osasta (ja odottelin jonkun aikaa).
Niin joo, kiitos kehuista nickiä koskien.
Mä tiedän, ettei toi osa ollut kovin hauska, mutta silti virnuilen täällä tyhmästi (oon tehny sitä varmaan jo tunnin :D ).
Hmm... Tuleekos sitä jatkoa pian? :D
-
Winga: Anteeks kauheesti, että tuon luvun kanssa kesti niin kauan! Mutta melkeimpä motokseni muodostunut lause kuuluu näin: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kiva jos tämäkin luku miellytti, jatkoa on tulossa pian, kolmattatoista lukua olen kirjoitellut jo kaksi sivua.
miiuu3: Kiitos maljon eikun siis paljon voi hitto, mesessäkin pääsi näitä lipsahduksia vähäsen, muistuukos mieleen? 8) Ei munkaan kommenteissa ole ikinä järkeä, kiitos kommentista, jatkoa tulossa pian!
-
Jeah! Jatkoa on tullut! =)
Hui Jännittävää! Kukakohan se kuolonsyöjä on? :O *pureskelee kynsiään*
Vähän mä oikeesti pelästyin, ku Lucius tuli nurkan takaa ja olin ihan varma et se sieppaa Harryn tj. :D
Tää oli tosi hyvä kappale!!! Äksöniä =)
Sä oot ihan hirveen hyvä kirjottaja!
Millos tulee jatkoa? <3
-Pallokala
-
Voi jeesus... Uusi luku! Oisin lukenu jo aikasemmin, mutta Fini ei toiminu! </3
Kauhee, ku en muista tästä enää mitään, ku oon lukenu paljon muitakin ficcejä... Sekotan tän yhteen toiseen koko ajan. -.-'
Mut joo... Kun vähän aikaa luin niin pääsin jo juoneen kiinni. (:
Niistä edellisistä luvuista en muista paljoa... tai no muistan, mutta en muista millasta tekstiä niissä oli... Eheh... ^^'
Siis... eh. Tästä luvusta tykkäsin. ♥
Siitä soluttautuja!kuolonsyöjästä on jo aavistus, mutta en nyt rupea sitä kuuluttamaan jos se meneeekin väärin. ;D
Tekstiä on helppo lukea ja on mukavaa että pilkunnussintaa ei tarvii harrastaa. ;D
Lucce kun sieltä nurkan takaa pamahti, niin luulin että tulee ruumiita... :'D
Ehm... tota kyllä. Sekava postaus jälleen, ee? -Kyllä, olen samaa mieltä!
~Apsu kiittää
-
Pallokala: Kiitos tosi paljon kommentista, jatkoa tulee parin päivän päästä, nyt on hirveästi kokeita tässä alkuviikosta. :D
April: Kiva et tykkäsit ^^ <3 Hehee, pian nähdään menikö sun arvaukses oikein, sanoppa sitten menikö! :D Arvaa nauroinko tuolle: Lucce kun sieltä nurkan takaa pamahti, niin luulin että tulee ruumiita... ;D ;D ;D Et arvaakkaan paljonko hekotin... :D Kiitti kommentista <3
Jatkoa siis ensi viikon puolivälin tienoilla. ^^
-
miiuu3: Sie oot iha sekasi :D eiku sorry, ::D ::D noinhan mun pitiki laittaa ;)
Joo jatkoo pia, ja joo, sie oot kommentoinu jo tota 12 lukuu :D En usko et apinat söi sun aivot koska siel ei oo mitään syötävää !! :D Ei nyt, läppä ::D Eli seuraava luku noin kolmen päivän päästä!
-
Tää on mun rakkaus <3
Tykkään niin paljon tästä.
Rakentava :<
Olisin kommentoinut jo noin vuosia sitten, mut tein vasta eilen käyttäjänki. :)
Tykkään tykkään tykkään jatkoaaaaaaaarh!
(Rakentava, missä lienet?)
-
tää on kyllä nii ihana että! jatkoa jatkoa ! :D
-
Nonyt kommentoin ;X olen aina unohtanut.
Idea on todella kiva, en ole vähään aikaan lukenut, mutta nyt taas palautui mieleen tapahtumia. Jos oikein muistan, niin alussa meni hieman ohi nämä jutut, ja unohdin kokoajan Harryn ulkonäön muutoksen.
Tämän luvun loppu oli kutkuttava, ja nyt olisi sitten melko mainiota (täydellistä) saada luku 13 paikalle. Aihe on kiinnostava ja toteutus hyvä, pari tönks kohtaa, mutta kyllä nekin ajanmittaa korjaantuu.
Harryn reagoinnit ovat hyvin realistisia.
Kiitos, kumarrus, poistuminen takavasemmalle.
~S, like Slytherin~
-
Mä en yleensä KOSKAAN lue HooDeetä, mutta nimi oli jotenkin niin puoleensavetävä :D Onneksi avasin tän, koska tää on TOSI hyvä! Tykkään himona<3 Toi verikyynel jutska on aika kiintoisa, hieno keksintö :) Hieno juoni, ja muutenkin hyvin kirjoitettu fikki.
Tästä kommasta tuli ny pelekkää ihkutusta ja rakentava kiipes kuusen latvaan :| Jatkoa!! :D
-
juliet: Kiitti tosi paljon, hyvä et teit käyttäjän, niin voit sit kommentoida :D
Charm: Seuraava luku tulee tänään! Kiitos kommentista!
Slytherin: Kiitos kehuista, ja kerroppa vain jos tulee jotain pahoja töks-kohtia, virheistään oppii :)
Justinee: HooDeetä kannattaa lukea! (vaikka myönnän, että olen itsekin kyllästymässä siihen, jos juoni on aina samantyylinen :D ) Kiitti tosi paljon, jatkoa siis tänään!
*
Ja sitten pyydän anteeksi, etten ole kirjoittanut uutta lukua kovin nopeasti, mutta tässä on tapahtunut kaikkea suurta, ja koulu painaa päälle, joka päivä kokeet. Että näin täällä päin Suomea :D
-
Luku 13.
Takkatuli rätisi kotoisasti ja hohkasi kutsuvaa lämpöään oleskeluhuoneeseen. Harry ja Ron istuivat vieretysten sohvalla. Ron oli jostain syystä valunut alemmas kuin Harry, ja nyt Harry näytti olevan Ronia päätä pidempi. Hermione ryntäsi vauhdikkaasti alas tyttöjen makuusalista suuri kirja kainalossaan, ja istahti poikien väliin läväyttäen kirjan sohvapöydälle.
“Se oli pudonnut matka-arkkuni taakse”, tyttö selitti ja avasi kirjan sisällysluettelon kohdalta.
Ron näytti heräävän jonkinlaisesta transsista ja kohensi asentoaan. Harry nojautui eteenpäin ja juoksutti sormeaan sisällysluetteloa pitkin.
“Ehkä minun pitäisi opetella suojautumaan vihamielisiltä kirouksilta…”
“Sinä osaat jo kilpiloitsun, Harry! Mutta ainahan sinä voisit opetella sanattomia taikoja, ne tulevat vasta ensi vuonna pimeyden voimilta suojautumisessa…”
“Mistä sinä sen voit tietää?” Ron kysyi ihmeissään.
“Lukisit joskus koulun opetussuunnitelman niin tietäisit itsekin”, Hermione sanoi ja hymyili hieman.
Ron hämääntyi ja pari pisamaa pojan kasvoilla näytti sulavan yhteen hänen punastuessaan. Harry rykäisi ja sai Ronin palaamaan maan pinnalle.
“Kai te tiedätte, etten selviäisi tästä ilman teitä?” Harry kysyi hymyillen.
Hermione hymyili vielä leveämmin, ja tytön tummanruskeat silmät täyttyivät kyyneleistä.
“Kyllä tiedetään”, Ron sanoi.
“Voi Harry!” Hermione yhtäkkiä huudahti ja käännähti halaamaan Harrya.
Harry päästi hiljaisen ähkäisyn ja katsoi kysyvästi toinen kulma koholla Ronia, joka kohautti olkiaan. Hermione rutisti Harrya hieman tarpeettoman lujasti ja tuikkasi lopuksi vielä suukon pojan poskelle.
“Öh, Hermione?” Harry kysyi varovasti.
“Mitä?” Hermione kysyi nostaessaan kirjaa polvilleen.
“Mikä sinulle tuli?”
“Minä olen vain niin iloinen, että tunnen sinut ja Ronin.”
Harry katsoi Roniin valmiina vaihtamaan tyypillisen katseen, mutta Ronin ilme oli omituinen.
“Mikä on?” Harry kysyi.
“Miksi sinä pussasit Harrya?” Ron kysyi happamana Hermionelta.
Hermione käännähti Ronin suuntaan kiharat hiukset heilahtaen.
“Koska hän on ystäväni.”
“Sinä et ole pussannut minua sitten eilisen -”
“- Ron!” Hermione pysäytti Ronin lauseen ja punastui syvästi.
Tietävä virne kohosi Harryn kasvoille. “Ai sen takia te hävisitte eilen jonnekin?”
“Ron! Sinä lipsautteleva pieni - pieni rusina!” Hermione kiljaisi ja läimäytti kirjan kiinni noustessaan ylös ja juostessaan tyttöjen makuusaliin.
“Rusina? Hän taisi suuttua oikein kunnolla”, Harry sanoi yrittäen peittää huvittuneisuutensa.
“Harry ole jo hiljaa, okei?”
“Joo okei…” Harry sanoi ja katsoi uteliaasti Ronia. Poika näytti olevan todella järkyttynyt.
“Menen nukkumaan”, Ron sanoi hiljaa ja lähti laahustaen poikien makuusaliin jättäen Harryn istumaan takan ääreen yksin.
*
“Aah, lauantai”, George huudahti ja hyppäsi sohvan selkämyksen yli Harryn viereen.
Harry hätkähti hereille ja hieraisi silmiään. “Huomenta.”
“Oletko sinä nukkunut tässä koko yön?”
“Joo, näköjään.”
“Näitkö ilmoitustaulun?”
“En, mitä siellä on?” Harry kysyi ja nousi venytellen ylös.
“Tule katsomaan”, George vastasi ja tönäisi Harryn liikkeelle. “Sinä olet ihan unessa.”
Harry meni ilmoitustaululle, jonka ympärillä seisoi Angelina Johnson vaaleanpunaisessa aamutakissa.
“Huomenta An”, George sanoi ja hymyili tytölle aurinkoisesti.
“Moi”, Angelina sanoi ja tökkäsi Georgea vatsaan. “Oletko sinä syypää sängylläni olleeseen suklaarasiaan?”
“Hei! Älä pahoinpitele minua! Kuinka sinä muuten arvasit?” George sanoi ja virnisti.
“No siinä päällä oli kortti, jossa luki ‘An, olet yhtä makea kuin nämä suklaat. - GeWe’ niin että se on aika itsestään selvää.”
“Niin, joo. Oletko muuten menossa Tylyahoon viikon päästä?”
Harry huomasi, että George oli näköjään unohtanut hänen olemassaolonsa, ja käänsi katseensa suureen julisteeseen, joka oli kiinnitetty ilmoitustaulun alanurkkaan.
‘Oletteko valmiita rokkaamaan?
Tule katsomaan velhomaailman yhtä suosituinta bändiä, Kipinää, Kolmeen luudanvarteen ensi lauantaina kello viideltä! Sisäänpääsymaksu on kolme sulmua, ja tuotto menee lyhentämättömänä LRI-järjestölle (Loitsin Raajani Irti).
Tervetuloa!’
“Oho”, Harry sanoi. Hän ei ikinä ollut käynyt konserteissa. Dudley oli käynyt edellisenä kesänä joillakin festareilla, mutta Harry ei ikinä päässyt minnekään. Nyt Harry todellakin oli lähdössä.
*
“Draco! Odota!” Harry huusi ja pinkaisi juoksuun.
Draco hymyili ja käännähti ympäri.
Harry halasi Dracoa ja tuikkasi pojan vaalealle poskelle suukon.
“Hei hei, ole varovainen. Ethän halua, että joku näkee?” Draco naurahti.
“Mitä väliä, en jaksa tätä enää!” Harry marisi ja irrottautui Dracosta. “Eikö me voitaisi paljastaa kaikille, että me ollaan yhdessä?”
Draco pudisti päätään. “Ei ainakaan vielä. Ja tulikin mieleeni, että en voi tulla sinne konserttiin kanssasi. Se herättäisi liikaa epäilyksiä.”
“Draco…. sinä lupasit!”
“Tiedän, tiedän… nähdäänkö yrttitiedon jälkeen tarvehuoneessa? Yritän keksiä siihen mennessä jotain.”
“Okei… moikka!” Harry sanoi hymyillen ja lähti käytävällä eteenpäin puristettuaan ensin Dracon takapuolta.
*
“Minulla on idea!” Draco ilmoitti heti Harryn laitettua tarvehuoneen oven kiinni.
Harry hymyili ja tutkaili tarvehuoneen sisustusta. Seinät olivat kermanväriset, lattia tummaa puuta. Huone oli täynnä sohvia, tuoleja, pöytiä ja tyynyjä. Huonekalujen verhoilu oli joku punaista tai vihreää.
“Mitäpä muutakaan?” Harry sanoi hiljaa ja käveli Dracon luokse. “Kerro se sinun ideasi.”
“No, onko sinua jo pyydetty sinne konserttiin? Siis onko joku tyttö pyytänyt?”
“Joo, Anna ja Lisa”, Harry sanoi ja virnisti. “Miksi minusta tuntuu, että he ovat kysyneet sinuakin?”
“Joo niin ovat. Ajattelin, että jos sinä menet Annan kanssa sinne ja minä Lisan, ja he haluavat kuitenkin olla siellä yhdessä, niin siinä samalla mekin voimme olla siellä yhdessä”, Draco selitti silmät loistaen.
“Miksi sinä saat Lisan, hän on paljon mukavampi kuin Anna!”
“Koska minä olen tämän suhteen dominoivampi osapuoli”, Draco ilmoitti ylpeänä ja kohotti leukaansa.
Harryn suupielet kohosivat jälleen leveään virneeseen. “Ai niin vai?”
Harry otti vauhtia ja tönäisi Dracon yhdelle sohvista. “Minusta näyttää, että minä olen se dominoiva osapuoli.”
Draco tönäisi Harryn matolle päältään ja mätkähti hajareisin pojan lantion päälle. “Oletko nyt ihan tosissasi?”
“En…” Harry henkäisi Dracon työntäessä kasvonsa lähelle hänen korvaansa.
“Sitä minäkin”, Draco kuiskasi ja painoi huulensa Harryn kaulalle saaden Harryn voihkaisemaan.
“Draco…” Harry sanoi ja haukkoi henkeään.
“Harry?” Draco sanoi ja kuljetti huuliaan Harryn huulia kohden.
“Ei mitään.”
Dracon painaessa huulensa Harryn huulille ovi pamahti auki ja sisään astui Dumbledore.
“Ohhoh, luulin tulleeni vessaan…” mies sanoi samalla pahoittelevaan ja huvittuneeseen äänensävyyn.
Draco nousi nopeasti pois Harryn päältä ja katsoi Dumbledorea järkyttyneenä.
“Olkaa huoleti, en minä sano mitään”, Dumbledore sanoi ja iski silmää. “Taidan etsiä toisen vessan…”
Ovi paukahti kiinni.
Harry tuijotti Dracoa hetken ja repesi sitten raikuvaan nauruun. Draco hymähti ja painoi huulensa jälleen toisen pojan huulille.
*
“OIKEASTI?!” Anna huudahti.
“Joo, joo, nähdäänkö eteisaulassa viideltä?”
“Tottakai Harry-kulta!” Anna sanoi kujeilevasti.
“Hei, jarruta vähän, en minä sinun poikaystäväsi ole, tai mitään… mehän ollaan sukua!”
“Niin, niin, nähdään kulti!” Anna sanoi ja heitti Harrylle lentosuukon juostessaan kertomaan Lisalle, että Harry Potter oli pyytänyt häntä ulos.
Kymmenen minuutin kuluttua Harry pystyi vaikka vannomaan, että oli kuullut jonkun huudahtavan: “Ja Draco pyysi minua!”
Harryn huulille ilmestyi hymy. Kaikki sujui niin kuin pitikin.
*
Harry vilkaisi kelloa, se näytti puoli viittä. Hän oli juuri tullut suihkusta. Märistä hiuksista valui yhä vettä paljaalle ylävartalolle. Harrylla oli pyyhe kietaistuna kriittisimpien paikkojen peitoksi. Hän asteli matka-arkulleen ja avasi sen. Hän oli jo päättänyt housut, mustat pillifarkut, joiden takataskussa oli Kipinän merkki. Hermione oli taikonut sen kiinni. Paidaksi hän valitsi valkoisen t-paidan, ja sen päälle hän puki smaragdinvihreän neuleen, jonka edessä oli napit. Harry päätti jättää napit auki. Tämän jälkeen hän laittoi piilolinssit ja kuivasi hiuksensa hiustenkuivaajalla. Ron oli sanonut, että se on vain tyttöjen ja homojen juttu.
Harry virnisti peilikuvalleen. Enää paitaan sopivat vihreät Converset ja se on siinä.
Hän asteli alas oleskeluhuoneeseen. Ginny istui nojatuolissa päällään farkut ja sininen paita. Ronkin oli jo siellä, hänellä oli puuvillahousut ja myöskin sininen paita. Hermione riensi Harryn kanssa yhtä aikaa oleskeluhuoneeseen. Tytöllä oli musta minihame ja punainen toppi, jonka päällä oli musta, melko lyhyt takki. Silmät olivat meikattu aika tummiksi ja hiukset eivät olleet kuin loivilla kiharoilla. Kengissä oli korkeat korot.
“He-hermione?” Ron kysyi häkeltyneenä.
“Moi, mennäänkö me?”
“Joo…” Ron mutisi silmät Hermionessa.
“Mitä sinä tuijotat?” Hermione kysyi ja tarttui Ronia kädestä kiinni lähtiessään kävelemään oleskeluhuoneesta pois.
“En mitään…” Ron sanoi ja ei näyttänyt uskovan silmiään.
Harry kuuli Ronin sanovat Hermionelle: “Sinä olet tosi kaunis.”
Ginny naputti jalallaan lattiaa. “Missä se Dean viipyy?”
“En tiedä, kuule, minun pitää mennä. Moikka, nähdään varmaan siellä paikan päällä!” Harry sanoi ja lähti eteisaulaa kohti.
Käytävillä käveli paljon oppilaita, osalla oli kunnon rokkikuteet, osa oli ihan normaaleissa vaatteissa. Moni katsoi Harryn perään hyvin pitkään, sillä he eivät olleet nähneet Harrya usein muussa kuin koulupuvussa. Joku vislasi Harryn kulkiessa ohi. Harry kiihdytti vauhtiaan ja katsoi olkansa takaa kuka oli vislannut. Se oli mustatukkainen tyttö, jonka Harry oletti olevan Korpinkynnestä. Harry haroi hiuksiaan ja kääntyi nurkan taakse.
Anna odotti jo eteisaulassa. Tytöllä oli aivan liikaa meikkiä, mutta muuten hän näytti ihan mukiinmenevältä tiukoissa nahkahousuissaan.
Jos Draco vain joskus pukeutuisi noin, Harry ajatteli ja hänen päähänsä pompahti useita erilaisia mielikuvia, joista normaalein oli luultavasti Draco strippaamassa keskellä käytävää.
“Moi Anna.”
“Moi Harry! Näytät syötävän hyvältä! Voidaanko me muuten hengailla Lisan ja Dracon kanssa?”
Harry virnisti. “Joo totta kai me voidaan olla heidän kanssaan. Missä he ovat?”
“He tulevat tuolta…” Anna sanoi silmät loistaen ja osoitti kädellään portaikkoon.
Ensimmäinen ajatus, joka ilmestyi Harryn päähän, ei todellakaan ollut siitä puhtaimmasta päästä. Mutta minkäs sille voi, jos poikaystäväsi näyttäisi niin upealta.
Dracolla oli valkoiset pillifarkut, jotka korostivat hänen vaaleita hiuksiaan. Hänellä oli tummansininen t-paita ja musta nahkatakki. Anna vislasi Dracolle. Lisalla sen sijaan oli ruskea hame ja vaaleanpunainen villapaita.
Draco tuijotti Harrya epäuskoisen ihailevana. Itse asiassa, Harrykin tuijotti Dracoa tismalleen samalla tavalla.
“Pojat, mennäänkö?” Anna kysyi ja johdatti heidät ulkoilmaan.
*
Sisällä Kolmessa luudanvarressa oli hirvittävä tungos. Ovella maksettiin sisäänpääsymaksu ja sai käteensä leiman, joka ei haalistuisi ennen kuin konsertti päättyisi. Pöydät olivat työnnetty aivan seinän viereen, jokaisessa pöydässä oli aina neljä tuolia. Yhdellä seinustalla oli matalahko lava, jolla oli jo paljon soittimia. Bassorumpuun oli laitettu bändin logo: Harrysta se näytti sähkökitaralta, jonka ympärillä oli kipinöitä, mutta Draco kuiskasi sen olevan sirina. Harry ei ikinä ollut kuullut sellaisesta soittimesta, Anna selitti, että koska bändi ei voi käyttää sähköä, he käyttävät taiottua kitaraa, jota kutsutaan sirinaksi.
Vain kaksi pöytää olivat enää vapaina. Lisa meni istumaan, mutta Harry, Draco ja Anna lähtivät vessaan. He puikkelehtivat ihmismassan lävitse kohti vessoja.
“Nähdään tässä viiden minuutin kuluttua”, Harry sanoi Annalle.
“Ei todellakaan nähdä tässä”, Anna vastasi ja hymyili omituisesti.
“Ai, okei?” Harry sanoi ja meni häkeltyneenä vessaan.
Vapaana oli enää yksi pisuaari. Draco päätti saada etuoikeuden ja ryntäsi sen luokse ensimmäisenä. Harry jäi nojailemaan seinään ja katseli ikkunasta ulos varoen visusti katsomasta Dracoa. Kuului vesihanan ääni ja Draco oli valmis.
“Minä menen jo”, Draco ilmoitti ja lähti vessasta.
Kaikki muutkin lähtivät samaan aikaan, koska salin puolelta alkoi kuulua sähkökitaran - siis sirinan - ääntä.
Harry toimi nopeasti ja ryntäsi pesemään käsiään. Siinä samassa Anna pelmahti vessaan. Tytöllä oli aivan liian suuri mekko päällään, Harry ei voinut ymmärtää, miksi tyttö oli vaihtanut vaatteensa. Mekosta tuli mieleen Bellatrix Lestrangen mekko. Se oli tummanvioletti, ja yläosa oli korsettimainen. Siinä oli mustaa pitsiä ja avara kaula-aukko.
“Anna! Tämä on poikien vessa!”
“Tiedän, vauveli, tiedän”, Anna sanoi ilkeästi.
Harry ei voinut kuin tuijottaa. Hän tiesi vain yhden henkilön, joka käytti hänestä nimeä vauveli. Yhtäkkiä Annan kasvot alkoivat vääristyä ja hän näytti venähtävän pituutta. Harryn jalat eivät toimineet. Hänen suunsa oli jäänyt raolleen.
“Mikäs pientä vauvelia noin hämmästyttää?” nyt Harryn edessä seisova nainen kysyi ilkkuen.
“Kuinka sinä voit olla täällä?!” Harry huudahti peloissaan.
“Minun tehtäväni on olla täällä, vauveli.”
“Mutta, mutta -“ Harry änkytti ja kohotti katseensa Bellatrix Lestrangen tummiin silmiin.
“Veikö kissa kielesi?” Bellatrix nauroi ilkeänä ja kohotti taikasauvansa osoittamaan Harrya. “Ehkä se on parempi. Päästään lähtemään täältä paljon helpommin kun et huuda.”
-
Siiiistiiii *puhuu lapsellisesti*. Repesin täällä ajatukselle et Harry on pyytäny Bellaa ulos. ^^ Tykkään. Eip muuta.
- av
-
Huu, yllätys... En ollenkaan odottanu...
Onkohan Lisaki pahis? O.o
Kiva luku, tykkäilin
Haa, ja tämä loppukommentti: JATKOA
-
Jeij vihdoinkin jatkoa!
Vähä toi jäi jännään kohtaan!! En olis kyl ikinä arvannu et Anna oliki Bellatrix.
Mä repesin ihan totaalisesti, ku Dumbledore pelmahti paikalle, ku Draco ja Harry suuteli. =DD
En ehi enempää kommaamaan, ku oon koulussa, mut Kiitos, kiitos, kiitos!
Jatkoa tahtoisin! Voisko tulla tällä kertaa vähän nopeemmin =) (ei siis millään pahalla).
-Pallokala
-
Ooh... jatkoo! \o/
Ihuna luku. ♥
Oi aww... Harry sydän Draco. ^-^ Niillä oli håt asuvalinnat.
Uuh... Herm/Roniakii. Wee!
“Ron! Sinä lipsautteleva pieni - pieni rusina!”
*reps* Rusinat on hyviä, btw. :'D
Mwahhahhaa! Minä tiesin! Tiesin että se pissis!Anna oliki kuolari! Jesh!
Nöööyyh! Bella sieppaa homoja! Hyi kauhee! ;o
Mutta mutta... Haluun tietää mitä käy!
Nopeesti jatkoo! Jookostakookosta?
~April kiittää ja kuittaa
-
A/N: Huu, kommentteja tullut.
Merriadoc: Kiitos tosi paljon! :o <3
avada: :P ;D En miettinytkään koko asiaa siltä kannalta! Harry&Bellatrix :'D hhaaahh! Kiitos kommentista!
Winga: Kiitttttos. Jatkoa tässä siis... :)
Pallokala: Kiva et tää sai sut nauraan :) Ollos hyvä vain, ja jatko tuli luultavasti nyt nopeammin :D
miiuu3: Kiittikiittikiitti<3
April: H<3D Khyllä. Rusinat ON hyviä. :D <3 Hihhii, sinä olet joku meedio tai jotain :D Jatkoa siis tässä...
Tämä luku on vähäsen lyhyempi, ja tässä tapahtuu paljon (tiedäntiedän, ei pliiis sataa 'tässä tapahtui niin paljon niin nopeasti'- kommenttia :D ) mutta päätin herättää teidät ja saada teidät mukaan toimintaan. ;) Ensimmäiset luvut kun etenivät vähän hitaammanpuoleisesti!
Luku 14.
Bellatrix painoi terävät kyntensä Harryn käsivarteen.
“Sinä tulet mukanani kiltisti, tai vannon, että et näe valoisaa aamua enää ikinä.”
Pelko oli lamaannuttanut Harryn. Hän ei voinut ajatella selkeästi, eikä hänen mieleensä tullut pienintäkään pakoyritystä. Harry tunsi lähtevänsä vessasta, ja tukehduttavasta tunteesta hän tiesi ilmiintyvänsä.
Harry huomasi rutistaneensa silmänsä kiinni. Bellatrixin nauru sai Harryn kuitenkin avaamaan ne heti.
“Alkoiko vauvelia pelottaa?”
“Ei.”
“Tiedätkö missä olemme?”
“En.”
“Etkö osaa puhua kunnolla?”
Harry ei vastannut. Bellatrixin suu muodostui viivaksi ja nainen tönäisi Harryn seinää päin. Bellatrix painoi taikasauvansa Harryn kurkulle.
“No? Puhutko? Vai pelottaako liikaa?”
“E-ei…” Harry kähisi.
“Se korjaantuu pian”, Bellatrix sanoi ja naurahti ilkeästi.
Bellatrix päästi Harryn irti, mutta osoitti poikaa edelleen taikasauvallaan. Harry huomasi tärisevänsä.
Voiko tämä olla todellista?
Huone oli kalsea, siellä ei ollut ainuttakaan huonekalua eikä ikkunaa. Ränsistynyt ovi siellä kyllä oli. Harry liikutti jalkojaan sivusuunnassa sentti sentiltä lähemmäs ovea.
“Mitä sinä luulet tekeväsi?” Bellatrix rääkäisi ja osoitti Harrya taikasauvallaan.
Taikasauvasta lähti valkoinen valosuihku, ja se osui Harryn sydämen kohdalle. Pistävä kipu aaltoili Harryn ruumiissa. Se oli pahempaa kuin kidutuskirous, ja hän oli tuntenut samaa kipua vain kerran aikaisemmin. Silloin kun Sirius oli kuollut.
Siriuksen ajatteleminen antoi Harrylle voimia. Harry nousi urheasti lattialta jolle oli vajonnut, ja tuijotti Bellatrixia silmät raivoa täynnä.
“Katsos poikaa, onko sinun sydämesi jo särkynyt? Luultavasti kammottavan serkkuni takia. Tiedätkö, että juuri minä tapoin hänet?”
Harry puristi kätensä nyrkkiin. “Annoit minulle juuri hyvän syyn.”
“Hyvän syyn mihin -?” Bellatrix aloitti.
Harry veti taikasauvansa taskustaan ja osoitti sillä Bellatrixia sanoen: “Tainnutu.”
Bellatrix valahti velttona lattialle, ja naisen taikasauva kolisi lattialle.
“Luulin, että olisit tajunnut. En lähde minnekään ilman taikasauvaani”, Harry sanoi, tarttui Bellatrixin sauvaan molemmin käsin ja räksäytti sauvan katki.
Hän heitti palaset Bellatrixin viereen ja juoksi ulos huoneesta.
Yhä häkeltyneenä Bellatrixin voittamisesta Harry ajatteli: Minun on pakko päästä täältä ulos!
Harry huomasi tulleensa kapeaan käytävään. Hän katseli molempiin suuntiin ja hänen sydämensä tykytti rinnassa kivuliaasti.
Kylmä, sininen hehku paistoi ovenpielistä viimeisen oven takaa. Harry puristi taikasauvaansa kovempaa ja käveli hiljaa eteenpäin hengitys kohoillen höyrynä ilmaan. Hän pysähtyi metrin päähän mustasta, hilseilevästä ovesta ja nielaisi.
Pakko päästä pois.
Harry potkaisi oven auki, ja syöksähti huoneeseen. Ovi repsahti toisen saranan varaan. Huoneen keskellä makasi ilmiselvästi tajuton Anna. Sininen sähkökentäntapainen ympäröi tyttöä, ja hänen vaaleat hiuksensa olivat hirveässä kunnossa. Sieltä täältä puuttui suuriakin hiustuppoja. Harryn mieleen pongahti väkisinkin neljännen vuoden tapahtumat: aito Villisilmä arkun pohjalla puolikaljuna, Barty Kyyry Jr. oli repinyt miehen hiuksia monijuomaliemeen. Bellatrix oli siis siepannut Annan! Ellei tilanne olisi ollut niin pelottava, Harry olisi luultavasti löytänyt siitä jonkinlaista ironiaa. Poika juoksi Annaa kohti, eikä edes uskonut pääsevänsä sinisen kentän lävitse. Aivan kuin näkymätön käsi olisi täräyttänyt Harrya, ja poika lensi kaaressa monta metriä taaksepäin.
“Anna!” Harry huusi epätoivoisesti ja kohotti sauvansa. “Siipirdium lentiusa!”
Mitään ei tapahtunut.
“Helvetti! Anna!” Harry huusi kovempaa.
“Et sinä häntä voi pelastaa”, tuttu ääni sanoi huvittuneesti.
Harry käännähti ympäri ja näki itseään hieman lyhyemmän miehen seisovan ovenraossa.
“Sinä!” Harry huusi ja osoitti taikasauvallaan miestä.
“Laita sauva pois niin kenellekään ei käy kuinkaan”, mies sanoi ja pyöritteli omaa sauvaansa sormillaan.
“Sinä olet petturi!” Harry kivahti vimmoissaan. “Petit parhaat ystäväsi ja siirryit murhaajan puolelle! Varsinainen mato oletkin, ja minä aion talloa sinut tuusan nuuskaksi, Piskuilan!”
“Hys, Harry. Etkö näe, että hän kärsii?”
“Kuka?!”
Matohäntä osoitti kädellään kattoon ja Harry katsahti ylöspäin. Näky sai Harryn aivotoiminnan lamautumaan hetkeksi. Draco oli kuin liimattu tummaan puukattoon, pojan kasvot olivat ruhjeilla ja ensilumenvalkoiset hiukset olivat sotkussa. Vasemmassa jalassa oli iso haava, ja Dracon kasvot olivat vääntyneet kauhistuneeseen irveeseen.
“EI! Päästä hänet alas! Hän ei ole tehnyt sinulle mitään!” Harry karjui.
Matohäntä ei vastannut.
“Kehtaatkin vielä olla sanomatta mitään!” Harry kiljui ja puristeli jälleen nyrkkejään katse poukkoillen joka suuntaan.
“Harry Potter”, hyinen ääni sanoi.
Harry käänsi päätään niin nopeasti, että hänen niskansa naksahti kivuliaasti. Nurkassa olevan oviaukon keskellä seisoi itse Lordi Voldemort pukeutuneena mustaan kaapuun. Se näytti olevan vain tummaa sumua miehen ympärillä, eikä vaatekappale ollenkaan.
“Voldemort”, Harry henkäisi ja astui askeleen taaksepäin, nyt hän tiesi olevansa vain senttien päästä Annaa eristävästä voimakentästä. “Kukaan muu paitsi sinä, ei kuole tänään!”
Voldemort nauroi kovaa ja korkealta. Se sai Harryn ihon kananlihalle.
“Rohkeutta. Juuri se tekee sinusta niin heikon, Harry Potter. Luuletko tosiaan, että sinulla olisi mitään mahdollisuuksia minua vastaan?”
Harry nielaisi kovaäänisesti katse poukkoillen Matohännän, Dracon ja Voldemortin välillä.
“Annan sinulle kolme vaihtoehtoa: joko antaudut, ja Dursley kuolee, päästän nuoren Malfoyn menemään TAI antaudut, nuori Malfoy kuolee ja päästän Dursleyn menemään. Viimeisenä vaihtoehtona on, että jos et antaudu, he molemmat kuolevat. Harvoin olen näin armollinen, joten valitse vapaasti.”
Harry puristi silmänsä kiinni ja avasi ne nopeasti, mutta ei; kaikki oli ennallaan. Hän tiesi heti, että ei suostuisi mihinkään vaihtoehdoista.
“Jos minä antaudun, ja päästät heidät molemmat menemään?” Harry kysyi tietäen jo vastauksen.
“Ei käy, Harry Potter. Kärsivällisyyttäni ei riitä sinun toivottomiin yrityksiisi pelastaa kaikki.”
Harry tunsi pakokauhun tunteen tekevän tuloaan. Kuinka minä selviän?!
Yhtäkkiä kuului kovaääninen pamaus ja Matohäntä lensi suojakenttää päin. Suojakenttä heitti Matohännän huoneen nurkkaan, eikä mies noussut uudelleen. Voldemort karjaisi ja osoitti sauvallaan Harrya.
“Mitä sinä teit?!”
Harry pudisti päätään kiivaasti.
Voldemortin silmät kaventuivat. “Näyttäydy herrasi käskiessä!”
“Sinä et ole herrani”, tutun miehen ääni sanoi ja ovesta ryntäsi sisään Remus Lupin.
“Professori Lupin!” Harry huudahti helpottuneena.
Lupin heilautti sauvaansa ja Annaa ympäröivä suojakenttä katosi. Mies heilautti sauvaansa uudelleen, ja Draco laskeutui hitaasti katosta.
“Paetkaa, kiltalaiset ovat tulossa!” Lupin huusi ja heilautti sauvaansa Voldemortia kohtaan.
Voldemort torjui kirouksen ja nauroi vertahyytävästi heilauttaen omaa sauvaansa. Lupin loitsi suojakilven ja Voldemortin tappokirous kimposi kattoon.
Harry ryntäsi ensin Dracon luokse.
“Draco! Oletko kunnossa?” Harry kysyi hädissään.
“Harry… minä niin säikähdin mihin menit, ja sitten Lisa -”
“Shh, meidän pitää lähteä nopeasti. Pystytkö kävelemään?”
“Pystyn.” Draco nousi vaivalloisesti ylös ja vingahti kivusta.
“Draco?”
“Joo, mennään vain.”
“Mene sinä edeltä, yritä löytää tie ulos! Minä kannan Annan, hän on pyörtynyt!”
Draco nyökkäsi ja lähti huoneesta niin nopeasti kuin pystyi. Harry riensi Annan luokse ja painoi korvansa tytön rintakehälle. Sydän pumppasi hitaasti, mutta pumppasi kuitenkin. Harry nosti Annan käsivarsilleen ja juoksi huoneesta väistellen kirouksia.
Pian Harry kuuli juoksuaskelia, ja Lupin ilmestyi hänen vierelleen.
“Pääsin pakenemaan, Kingsley on nyt siellä, anna Anna minulle ja JUOKSE!”
Harry luovutti Annan velton ruumiin väsyneen näköiselle Lupinille, joka juoksi nyt avoimesta ulko-ovesta ulos. Harry otti pari juoksuaskelta ovelle, kunnes kuuli huudon.
“ÄLÄ!”
Se oli Dracon ääni. Harry käännähti ympäri ja juoksi äänen suuntaan. Hän ryntäsi jokaisen huoneeseen käytävän varrella, ja kolmannesta huoneesta hän löysi Dracon. Harry näki Bellatrixin juuri ilmiintyvän pois ilkeä hymy huulillaan.
Harry huusi kauhuissaan Dracon nimeä ja ryntäsi eteenpäin. Hän polvistui lattialla makaavan Dracon viereen.
“Draco!”
Draco ei liikahtanutkaan, eikä pojan rintakehä kohoillut.
“Minä rakastan sinua! Älä jätä minua nyt, Draco!” Harry sanoi ääni särkyneenä ja kyyneleet silmissään. “Älä jätä minua, rakas.”
Harry silitti tärisevin sormin Dracon otsaa. Vaaleahiuksisen pojan silmät olivat painuneet kiinni, ja hän näytti nukkuvan rauhallista unta.
Sitten huoneeseen pelmahti ihmisiä: Ron, Hermione, Ginny, Neville, Blaise, Fred, George, Kingsley, Villisilmä, herra Weasley ja Tonks.
“Kuulimme ääniä täältä, lähdetään, Voldemort ja hänen kuolonsyöjänsä ovat lähteneet”, Kingsley sanoi.
“Harry!” Ginny kiljaisi yhtäkkiä ja yritti juosta Harryn luokse.
Hermione kuitenkin pysäytti tytön sanoen: “Harry? Onko Malfoy kunnossa?”
Harryn silmäkulmiin ilmestyi kyyneleitä, ja hän pudisti päätään. Kaikki huoneessa olevat olivat aivan hiljaa. Tonksin hiukset muuttuivat yhtäkkiä mustiksi ja nainen näytti hyvin surulliselta. Harry painoi kasvonsa kämmeniinsä ja tunsi kyyneleiden vierivän poskillaan.
“Harry… ei se ollut sinun vikasi. Malfoyn isän olisi pitänyt huolehtia pojastaan“, Tonks sanoi hiljaa.
“Kukaan teistä ei ymmärrä. Minä - minä rakastan häntä… en voi - elää ilman häntä…” Harry henkäsi ja painoi päänsä.
“Harry…? Sinä et ole nyt ihan kunnossa, puhut järjettömiä, sinä et nyt ole ihan selväjärkinen -” Ginny aloitti.
“- ei. Minä en ole koskaan ollut näin tietoinen mitä tunnen. En ole ikinä rakastanut ketään näin paljon…” Harry sanoi ja katsoi taas muita.
“Potter, meidän pitää viedä sinut sairaalasiipeen, sinuun on osunut jokin kirous -” Villisilmä sanoi.
“ETTEKÖ VOI YMMÄRTÄÄ, ETTÄ OLEN IHAN KUNNOSSA! ONKO SE TOSIAAN NIIN VAIKEATA USKOA, ETTÄ RAKASTAN DRACOA!?”
Ron aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, mutta Hermione otti askeleen eteenpäin.
“Hän puhuu totta”, tyttö sanoi ja hymyili surullisesti. “Hän on ollut Malfoyn kanssa jo kauan.”
“Mistä sinä puhut, Hermione?” Lupin kysyi otsa rypyssä.
“Häneenkin on osunut jokin kirous!” Blaise huudahti. “Hän puhuu mitä kuraveri suuhun tuo!”
“SINÄ ET PUHU HERMIONELLE TUOLLA TAVOIN!” Ron huusi.
“Olkaa hiljaa”, Neville sanoi hiljaa ja nyökkäsi Harryyn päin.
Harry oli lysähtänyt Dracon rinnan päälle, ja hän oli tarttunut Dracon paitaan, aivan kuin yrittäen pitää Dracon luonaan.
Sillä hetkellä kaikki tajusivat vaieta.
-
ilme on :o mut pää kenolla. Vittu. EIEIEIEIEIEI, Draco ei saa kuolla vaikka mikä ois, oikeesti. NÖY. Oon shokissa. EIEIEIEIEI. Meen tästä jonnekki komeroon angstaan. Toi Bellan voittaminen tuntu jotenki liian helpolta. EIEIEIEIEIEIEI. Mää en tiiä mitä sanoo. Ihan järkky oli. Laitas jatkoo.
- av
;D mikä viesti
Edit:// Juu tykkäsin minä ^^.
-
avada: Saa nähdä miten käy ;) Toivottavasti tykkäsit, en ihan saanut selvää viestistäs :D Joo no, sovitaan että Bella on vaikka vähä ottanu kermakaljaa väkevämpää :D Eivaan, totta puhut, sitäpä ei voi enää korjata :/
Merriadoc: Te molemmat ootte nyt ihan järkyttyneitä :D Kiitos kommentista! <3
Eli seuraava luku on viimeinen luku, ja sen jälkeen tulee vielä epilogi.
Epilogista sen verran, että sen loppu tulee jäämään hieman auki ja saatte käyttää omaa mielikuvitustanne (joo, olen kirjoittanut sen jo :D )
-
Hei toi ei ollu reilua !! Ei Dracoa saa tapppaa :((( Jatkoa !:D
-
Seuraava luku viiminen? :o Ei voi olla, sä sekoilet... Tai ehkä se oonki minä, joka oon valvonu jo 36 tuntia... tyhmää
Typerä kone, ei meinannu antaa mun ensin millään lukea tota uutta lukua, mutta onneks anto lopulta!
No joo, nopeesti meni, mutta sähän sanoit niin!
Draco, voi Draco-pieni... Harry ei pärjää ilman sinua. Nouse ja tunnusta tai ainakin nouse. Mutta älä nouse ja kiellä, ellet aio rikkoa Harryn sydäntä (eihän?).
Mä tykkäsin tostakin luvusta ja ja... Draco ja Harry saa onnellisen lopun, eiks jeh? :roll:
Mutta nyt minä taidan painua pehkuihin, vihdoin ja viimein. Yritän olla näkemättä unia siitä, kuinka Dracolle on käynyt...
Toivottavasti viimeinen luku on piiitkä. Tai se epilogi... :D
-
Ei...ei....EI! Tapoitko sä Dracon? Sä tapoit Dracon! NOOOUUUU! Just ku kaikki meni niin ihanasti... Snif :'(
Jatkoo. Aika perkeleen (sori) hyvin sä kyl kirjotat. Vai oliko tää suomennos? En tiedä enää ku oon lukenu nyt niin paljon pelkkiä suomennoksia et unohin (sori). JATKOO :D
-
Voi nakkisämpylän petikaverin munakarva! :o
Voi tsiizus... Omg.
Draco kuoli. Kuoli. Kuoli. KUOLI!? Mutta kyllä se herää vielä henkiin! Eiks niin? *sniif*
Mutta joo... Oli hieno luku kuitenkin.
Bella thö ilkeä! >:( Ekan sieppaa homon ja sit tappaa homon! ;<
Ja ja... oli hyvä et Harry ei ollu se maailmanpelastaja, joka tappaa Voldun ja kuolarit. Ja happy ending! Siinä se.
Hyvä ettei ollu niin. (: Ei kauheasti kliseitä.
Ja loppu oli aww. Vaikka surulline. D;
Jatkoo lisää. Nopeesti.
~April kiittää
-
Oho, kommentteja! Vastailempa niihin...
Charm: Kiitos jatkotoivomuksesta, se varmaankin tarkoittaa että tämä on ihan hyvä fic? :)
Winga: Joo-o, seuraava luku on viimeinen. En sano mitään juonesta :D Joo, viimenen luku on piiitkä. :)
miiuu3: Kiitos, kiitos. <3
Justinee: Uus kommentoija vai? :) Not sure... Kiitos kehuista, ja EI, TÄMÄ EI OLE SUOMENNOS, KAIKKI TULEE OMASTA PÄÄSTÄNI! (siinä niille jotka ovat sitä miettineet myöskin :D ) Jatkoa tulee piakkoin.
April: Bella thö homosieppari! :D Nauroin :D Mä en kans tykkää jos Harry aina voittaa kaikki ja on se "paras" :D Kiitos kommentistas paaaaaljon!
-
Ihana! ;D <3 Kirjoitat hyvin enkä huomannut kirjoitusvirheitä.
Rakentavaa palautetta ei nyt tule.
Mutta miten sä kehtaat tappaa Dracon tolla lailla! >:(
-
Kuinka sinä kehtasit jättää tämmöseen kohtaan
JA VIELÄ TAPPAA DRACON!!! :'(
Pöyristyttävää, ennenkuulumatonta!
Me hate you long time!
-
Nyyh... Oliko tää tokavika kappale.? =( Eieieiei! Mun lempparitarina ei saa loppua!
Etkä olis saanu antaa pikku Dracon kuolla. Nyyh!
Todella nätisti kirjoitit tuon kappaleen lopun, tuli kyyneleet silmiin... Hieman nopeasti eteni, mutta kuitenkin tosi hyvä.
Sori ei nyt irtoa enempää tässä mielentilassa, mutta kiitos. <3
-Pallokala
-
Luthien: Kiitos paljon! Sierra on ilkimys *pakenee sängyn alle* :roll:
February: Ööh, okei! (mitäpitäisnytsanoa?) mutta toivottavasti edes vähän pidät tästä ficistä...?
Pallokala: Oli tää tokavika. Olen todella, TODELLA otettu sanoistasi... :o <3 Katsotaan nyt kuoliko pikku-Draco vai ei... ;) En siis mitään vihjaile tai mitään (ehkä) :D
Viimeinen luku + epilogi tulee ennen joulua!
// Joo siis tuo viimeinen luku ei todellakaan tullut ennen joulua, mutta ennen uutta vuotta kyllä, that's a promise! Tietokoneen virustorjuntaohjelma piti päivittää ja sitten siskopuoleni sai koneen jotenkin juntturaan, kirjastossa on pitänyt käydä tietsikalla. Siksi siis olen myöhässä, sorry!
-
A/N: Älkää oikeesti ampuko, tiiän että jouduitte odottamaan kauan! Anteeks heti alkuun siitä. Eli siis epilogi tulee tämän viimeisen osan jälkeen JOS TE HALUATTE. It's up to you, people! (toivottavasti meni oikein :D ) Eli, edellinen luku loppui lauseeseen: Sillä hetkellä kaikki tajusivat vaieta.
*
Luku 15.
Kaikki muut, paitsi Vauhkomieli. Mies nilkutti Harryn ja Dracon luokse ja työnsi Harryn kovakouraisesti syrjään. Harry protestoi äänekkäästi, mutta Vauhkomieli murahti uhkaavasti. Mies kaivoi takintaskustaan pienen pullollisen taikajuomaa, ja asetti pullon suun Dracon huulille. Harry tuijotti Dracon kasvoja suu raollaan hämmästyksestä.
Heti juoman kosketettua vaaleatukkaisen huulia, pojan kasvot alkoivat muuttua. Ne levenivät, niihin tuli enemmän arpia. Hiukset muuttuivat tummiksi ja vartalo venähti pituutta.
Harryn suusta purkautui huudahdus ja poika kompuroi ylös. Lattialla makasi nyt ilmiselvästi kuollut kuolonsyöjä, jonka nimeä Harry ei tiennyt. Miehen henkilöllisyys ei sillä hetkellä Harrya kiinnostanut.
“Mutta missä Draco -?” Harry kysyi muilta ja vaikeni kuullessaan jonkun puhuvan.
“Ei Averylle tarvitse pitää mitään muistotilaisuutta, mentäisiinkö jo?” se joku sanoi huvittuneena ovelta.
Harry käännähti ympäri, ja tunsi suunnatonta riemua.
“DRACO! Olet elossa!”
“Tottakai minä olen elossa, typerys. Odotin teitä ulkona vaikka kuinka kauan -” Draco sanoi ja päästi hämmästyneen ähkäisyn Harryn hypätessä hänen kaulaansa.
“Draco, Draco, Draco…”
“Se on nimeni, kulta.”
“Minä - minä luulin että olet kuollut!”
Draco naurahti ja pussasi Harrya poskelle. “En nyt sentään.”
“Ottakaa huone”, Fred ja George sanoivat yhteen ääneen ja Tonks nauroi.
“Nyt kun olemme nähneet todella hellyyttävän jälleennäkemisen, voisimmeko me lähteä? Tämä paikka on karmiva”, Blaise mutisi ja työnsi taikasauvansa takataskuun.
*
Harry asteli marmoriportaat alas ja käveli sisään Suureen saliin. Oli toiseksi viimeinen kouluviikko, mutta ensimmäistä kertaa se ei ahdistanut Harrya ollenkaan. Hän oli sopinut Dumbledoren kanssa, että saa mennä Kotikoloon koko kesäksi, ja Draco tulisi myös sinne. (Ron oli vannonut, että taikoo Dracolle kanin korvat jos Draco tulisi metriä lähemmäs häntä.)
Kaikki tupapöydät olivat jo melkein täynnä oppilaita, ja Harrya tuijotettiin kun hän käveli ohi. Taistelun tapahtumat olivat levinneet koko koulun tietoisuuteen, ainoa asia, mitä muut oppilaat (paitsi taistelussa mukana olleet) eivät tienneet, oli Harryn ja Dracon seurustelu. Totta kai siitä liikkui huhuja, mutta koska Harry ja Draco olivat päättäneet julkistaa suhteensa vasta kuudennen luokan alussa, poikien viileä käyttäytyminen toisiaan kohtaan käytävillä ja tunneilla oli hiljentänyt viimeisetkin huhut.
Harry hymähti itsekseen ja istuutui Hermionen ja Seamusin väliin. Seamus jäi tuijottamaan häntä hetkeksi sivusilmällä, mutta hyökkäsi pian takaisin makkaransa kimppuun. Ron nielaisi ison palan leipää ja haukotteli makeasti.
”Ajatelkaa, kohta on loma!” Ron sanoi haukoteltuaan mielestään tarpeeksi.
”Ihanko totta, Ron?” Hermione sanoi häivähdys sarkasmia äänessään, mutta silti hymyillen.
”Kunhan vain ilmoit - AU! Älä potki!”
”En se minä ollut!” Hermione vakuutti ja painoi katseensa numerologian kirjaansa.
”Kuka se oli?! Kertokaa totuus! Minä kostan verisesti sille, joka uskaltaa uhmata suurta -”
”- Ronnieponnieta?” Fred keskeytti ja moni alkoi tyrskähdellä.
”Äh, naama umpeen.”
*
”Mitä meillä on ensimmäisellä tunnilla?” Ron kysyi Harrylta kävellessään ylös poikien makuusaliin.
”Liemiä.”
”Koko aine voisi painua kauemmas kuin besoaarit kasvaa.”
”Niin voisit sinäkin!” Parvati äyskähti heidän takanaan ja ryntäsi tyttöjen makuusaliin.
Harry oli aikeissa selittää Ronille, että besoaareja voi olla missä vaan, koska ne löytyvät vuohen vatsasta, eivätkä kasva maasta, mutta ei kehdannut nähdessään Ronin ilmeen. Se oli jotenkin masentuneen ja ärsyyntyneen välillä.
”Mikä hänellä on?” Harry kysyi varovasti.
”No kun Lavender on vieläkin suuttunut minulle.”
”Jaa siitä kun jätit hänet noin vain ja vaihdoit kahdessa päivässä Hermioneen? Usko pois, minäkin olisin vihainen.”
”No niin, mutta mitä se Parvatille kuuluu? Oikeasti…”
”He ovat parhaat ystävykset… mekin vihaamme aina samoja henkilöitä, sama juttu meillä kuin heilläkin!”
Ron köhi tekoyskää joka kuulosti kaukaisesti tältä: ”Malfoy.”
”No se nyt on taas ihan eri juttu!”
”Joo joo, antaa olla hei, meillä on vähän kiire”, Ron tyynnytteli ja virnisti perään, saaden päähänsä iskun Harryn huispaushanskasta.
*
”Tänään valmistatte liemen, joka näyttää juojansa ajatukset sillä hetkellä.”
Koko luokka hymähti ja Seamus virnisti leveästi. Kalkaros kurtisti kulmiaan ja näytti ärsyyntyneeltä.
”Esimerkiksi, herra Weasley, tulepa tänne.”
Ronin hymy suli huulilta ja hän nousi huterasti ylös. Harry näytti peukkua, mutta hymyili koko ajan hieman ilkeästi. Ron irvisti hänelle.
Kalkaros ojensi Ronille tilkan sinertävää juomaa koristeellisessa lasissa.
”Juo”, Kalkaros vaati ja heilautti rasvaisia hiuksia kädellään pois kasvoiltaan.
Ron näytti epäröivän, mutta Kalkaroksen vihainen katse sai pojan nielaisemaan nesteen kokonaan.
”Noniin, nyt kun herra Weasley onnistui tässä uskomattoman vaativassa tehtävässä, pyytäisin teitä katsomaan hänen päänsä päälle.”
Koko luokka kohahti kääntyessään paremmin Ronin puoleen. Poika näytti hieman hätääntyneeltä, ja kynttilän valo lepatti hänen kalpeilla kasvoillaan. Harry vilkaisi taakseen tuntiessaan jonkun tuijottavan. Hän näki Dracon silmät pitkästä aikaa niin lähellä. Poika hymyili pienoisesti ja lennätti pienen lappusen Harryn pulpetille. Peläten uutta lappuepisodia Harry rypisti kysyvästi kulmiaan, mutta Draco vain levitteli silmiään. Harry huokaisi ja avasi lapun katsomatta ollenkaan Roniin päin, jonka pään päällä leijaili suurin oranssein kirjaimin sana PEKONI.
Minä olen miettinyt sinua koko päivän. Jos Kalkaros laittaa minut juomaan tuota lientä, me taidetaan jäädä kiinni. Valmistaudu. - Draco
Harryn silmät levisivät hämmästyksestä ja sydän alkoi tykyttää rinnassa. Hän ei ollut valmis kertomaan! Vai olisiko? Harry oli kyllä miettinyt miltä tuntuisi paljastaa heidän suhteensa, mutta jo näin pian…
Harry kirjoitti toisen lapun.
Minäkin olen miettinyt sinua koko päivän, ei olla nähty vähään aikaan kunnolla. Nähdään tänään kahdeksalta eteisaulassa, otan näkymättömyysviitan. Toivottavasti Kalkaros ei laita muita juomaan tuota lientä -
Mutta juuri silloin Kalkaros sanoi, että jokainen tulisi yksitellen kokeilemaan parhaiten onnistunutta lientä tunnin lopuksi. Harry yliviivasi viimeisen lauseen ja jatkoi kirjoittamista.
- Kalkaros laittaa meidät juomaan sitä! Me paljastutaan! Mitä me sitten sanotaan?!
Hän esitteli venyttelevänsä ja pudotti lapun Dracon pulpetille taakseen. Pian hän näki paperilapun leijailevan silmiensä tasalla ja hän tarttui siihen.
Kahdeksalta, sopii. Älä huoli, minä hoidan asian.
Harry nielaisi vaivalloisesti ja tunsi käsiensä hikoavan. Ron palasi paikalleen naama punaisena ja täristen.
”Toivottavasti et mieti mitään kovin salaista kun menet maistamaan lientä, koska minä oikeasti ajattelin äsken pekonia! Hirveä nälkä…” Ron kuiskasi Harrylle.
Harry hengitti pinnallisesti ja kaatoi noidankattilaansa salamanterin verta. Nyt hänen liemensä menisi aivan pilalle. Harry mietti hetken sabotoivansa kaikkien oppilaiden liemet, jotta kenenkään liemi ei olisi juomakelpoista, mutta luopui ajatuksesta tajutessaan, että Kalkaros laittaisi ainakin hänet juomaan huonosti valmistettua lientä. Ja olihan Kalkaroksella itselläänkin ainetta pieni pullo.
Harry lisäsi noidankattilaansa pilkkomansa juuret ja vilkuili hätäillen ympärilleen. Hämmentäessään keitostaan hän vilkaisi taakseen ja näki Dracon liikuttavan huuliaan. Harryn ihmettelevä ilme sai Dracon kuiskaamaan asiansa.
”Rauhoitu. Minä hoidan koko jutun.” Draco näytti nauttivan tilanteesta ja kohotti vaaleita kulmakarvojaan sanoen kovaan ääneen: ”Keskity vain omaan liemeesi, Potter.”
”Mit -? Niinhän minä teenkin, Malfoy.”
Draco iski hänelle silmää.
*
”Tässä luokassa on vain kaksi onnistunutta totuuslientä. Älkää ikinä sekoittako totuusseerumia ja totuuslientä keskenään. Neiti Granger, herra Malfoy, kumpi teistä tuo liemensä?”
”Naiset ensin”, Ron sanoi ja Hermione lähti viemään pullollista totuuslientä Kalkarokselle.
”Hei, hän sanoi naiset ensin. Hermione, tule takaisin!” Dean sanoi ja naurahti.
”Kita kiinni, Thomas”, Draco murahti ja sai Harryn hymyilemään taas. Draco oli selvästi ärsyyntynyt Deanin kommentista. Ei pahasti, mutta oli se kolhaissut.
Kalkaros kaatoi siihen samaan koristeelliseen lasiin, mistä Ron oli juonut, Hermionen valmistamaa lientä sanoen: ”Granger, sinun vuorosi. Sen jälkeen etenemme riveittäin.”
Sanat tuntuivat etenevän hitaasti Harryn aivoihin. Kun ne viimein ylsivät hänen tajuntaansa, hän hätkähti. Hänen vuoronsa olisi Hermionen jälkeen! Ja sen jälkeen vuorossa olisi… Draco! Harryn koko olemus rojahti ja hän alkoi hieroa ohimoitaan.
Hermionen pään päälle muodostuivat punaisilla kirjaimilla lause LOITSUJEN LÄKSYT TEKEMÄTTÄ. Hermione hymähti ja punastui hivenen poistuessaan nopeasti omalle paikalleen.
”Ensimmäinen kerta kenties?” Kalkaros sanoi lipevästi eikä näyttänyt huomaavan muutaman oppilaan äänetöntä naurukohtausta.
”Herra Potter, tule tänne… katsotaan mitä kuuluisan maailmanpelastajan päässä oikein liikkuu.”
Harry nousi tärisevin jaloin ylös ja vilkaisi kauhuissaan Dracoa. Poika oli aivan tyyni ja hymyili kannustavasti.
”Herra Potter, meillä ei ole koko päivää aikaa!” Kalkaros ärähti.
Harryn päähän pongahtivat kaikenlaiset ideat. Jos hän vain kieltäytyisi juomasta lientä? Ei, siitä hän ei ikinä selviäsi rangaistuksetta. Jos hän vain yrittäisi olla ajattelematta Dracoa?
Ajattele… ajattele Dudleytä! Dudley, Dudley… Dracon ja Dudleyn nimet alkavat muuten samalla kirjaimella… ei hitto! Ei Dracoa!
Harry tarttui lasiin ja kulautti juoman kurkustaan alas.
Niin, juuri niin, Draco. Virnuile siellä vaan, kohta on sinun vuorosi! Painat tämän lasin huulillesi ja - minä voisin painaa huuleni huulillesi. En ole suudellut sinua pitkään aikaan!
HALUAN SUUDELLA SINUA DRACO
Kirkkaanvihreä teksti ilmestyi Harryn ylle ja se sai luokan henkisen tasapainon järkkymään. Harry vain seisoi jähmettyneenä ja täysin ilmeettömänä. Pansy kirkaisi kauhuissaan ja moni päästi yökkäysääniä.
”Pää kiinni nyt!” Draco ärähti ja lisäsi Harrylle flirttaillen: ”Tunnin jälkeen, kulta.”
Koko luokka henkäisi jälleen.
”Mikä - mikä helvetin vitsi tämä on olevinaan?!” Kalkaros kirosi ja sai Hermionen hätkähtämään.
”Ei tämä ole mikään vitsi. Minä voin ylpeänä kertoa, että me seurustelemme. Ja minä rakastan Harrya”, Draco sanoi vakaalla äänellä, silmää räpäyttämättä.
”Siitäs saitte, senkin kiittämättömät…” Ron mutisi ja sai Rohkelikot repeämään nauruun.
”Tunti on ohi! Menkää siitä! Pois luokastani!” Kalkaros huusi ja kaikki juoksivat hädissään vihaisen opettajan luota käytävään laukut ja reput mukanaan.
*
King’s Crossilla oli tungokseen asti ihmisiä. He hyvästelivät Hermionen ja kävelivät eteenpäin. Herra ja rouva Weasley seisoivat suuren aikataulukyltin vierellä ja vilkuttivat heille iloisesti. Draco näytti olevan vähän vaivaantunut, ja Harry tarttui poikaa kädestä ja puristi sitä kevyesti.
Hän katsahti Dracoon luottavaisesti ja sanoi: ”Hei rouva Weasley, herra Weasley.”
”Hei, kultaseni”, Molly Weasley sanoi ja pörrötti Harryn tukkaa.
”Moi äiti ja isä”, Weasleyt sanoivat yhteen ääneen ja rouva Weasley ryntäsi halaamaan lapsiaan ja halasi vielä Harryakin.
”H-hei…” Dracokin mutisi.
”No hei, Draco. Älä yhtään ujostele meitä, unohdetaan kaikki erimielisyydet, emmehän me muuten voi tulla toimeen!” herra Weasley sanoi aurinkoisesti ja sai Dracon nyökkäämään hämmästyneenä.
Kukaan ei ikinä ollut antanut hänelle anteeksi niin helposti. Häntä alkoi hävettää ja hän tunsi punan leviävän poskilleen.
”Olen pahoillani… kaikesta…”
”Olet niin suloinen, aivan niin kuin Harry kertoi kirjeessä”, rouva Weasley sanoi ja lähti hoputtamaan heitä pois asemalta. ”Harry, setäsi ja tätisi ovat saaneet tiedon, että olet meillä koko kesän. Toivon vain että he eivät loukkaantuneet kun ilmoitin sen niin yllättäen.”
”He ovat varmasti todella iloisia, usko pois”, Harry sanoi.
Draco asetti kätensä Harryn vyötäisille ja antoi tälle pusun poskelle. Muutama ihminen katsoi heitä häpeilemättömästi, ja lihava vaaleahiuksinen mies huusi heidän peräänsä jotakin hävytöntä, josta Draco suuttui.
”Ole sinä siellä hiljaa, kyllä minä sinulle vielä näytän”, Draco huusi ja pysähtyi huitoen nyrkkejään miestä kohti.
Harry veti Dracoa eteenpäin nauraen, ja yhdessä he juoksivat Weasleyt kiinni sen lihavan miehen lähtiessä heitä kohti. Mies huusi jälleen jotakin, mutta yhtäkkiä miehen huuto loppui kuin seinään. Harry ja Draco katselivat ympärilleen ihmetellen, ja näkivät herra Weasleyn tunkevan taikasauvaansa takaisin taskuunsa.
”Jästien pitäisi oppia suhtautumaan avoimemmin asioihin! Miettikää nyt vaikka kumiankkaa! Ne ovat aina punaisia tai keltaisia! Miksei vaikka ruskeita?! Todella - mikä se sana nyt onkaan - rasistista!” herra Weasley messusi ja nuoret repesivät nauruun.
”Ihan totta isä, oletko harkinnut koomikon uraa? Menisit vain lavalle ja avaisit suusi niin kaikki kuolisivat nauruun”, George sanoi pyyhkien vettä silmäkulmastaan.
”Hys, George, älä anna isälle enää yhtään ideoita, ties mitä hän keksisi…” rouva Weasley sanoi hymyillen ja avasi auton oven.
Harry ja Draco istuutuivat vierekkäin yhdelle penkeistä (auto oli taas suurennettu sisältäpäin). Draco laittoi kätensä Harryn selän taakse ja tarttui tätä lantiolta kiinni. Harry hymyili ja suuteli Dracoa kevyesti. Ginny äännähti varoittavasti heidän takanaan, mutta Harry ja Draco eivät välittäneet.
”Tästä tulee paras kesä ikinä”, Harry sanoi palauttaen Dracon maan pinnalle.
”Tottakai tulee, koska minä olen kanssasi!” Draco ilmoitti ylpeänä, aivan kuin asia olisi ollut päivän selvää.
”Voi, kulta. Sovitaan sitten niin”, Harry naurahti ja painoi päänsä Dracon olkapäälle.
Ehkä Draco oli oikeassa. Ehkä tästä tulee kaikkien aikojen paras kesä. Ja minä ainakin teen kaikkeni, jotta tekisin siitä sellaisen!
*
A/N: En yleensä kirjoita loppuun mitään, mutta nyt on pakko. Tämän ficin kirjoittaminen on ollut minulle kuin matka. Alussa olin epävarma, vähän kuvailuja, tarina tökki, pieniä sudenkuoppia joka paikassa. Ja nyt, kun sain kirjoitettua viimeisen luvun. Olen niin helpottunut! Tätä oli ihana kirjoittaa, ja kiitos kaikille jotka kommentoi ja auttoi minua jatkamaan kirjoittamista silloin kun olin ihan lukossa. Toisin sanoen, kommentit pelastivat minut! Halusin tehdä tästä onnellisen lopun, kaikkine kliseineen. Toivottavasti tekin olette nauttineet tämän lukemisesta, lukijoita vartenhan nämä kirjoitetaan! Kiitos kaikille :)
-
8) en pystyny lukeen sitä liemien juotto kohtaa vastaku 5min tauon jälkee ku repesin nii hirveesti. Loppu oli ihana. Kiitoos :) Epilogin voisit laittaa ;)
- avada
[size=50]P.S. Kuka sun avas on... näyttää björkilta.[/size]
-
Mä tiesin sen! Mä tiesin, ettei Draco voinu kuolla! Mutta sen mä haluun tietää, miten toi vaihto onnistu (niin, siis se epilogi?).
Ihanan fluffynen loppu! Ja toi liemikohtaus... *totalreps*
Ah, kiitän niin kovasti, toivottavasti sinulta saa lisää lukea!
-
Tähän tuli nyt aika äkillinen loppu se jäi vähä harmittaa,mutta epilogia odottelen !
Hyvä tämä nyt oli jokatapauksessa ei siinä mitään !
-
avada: Nauroin kirjoittaessani koko liemikohtausta ;D Kiitos kommentistasi, ja epilogi nyt luultavasti tulee, koska niin moni on sitä pyydellyt.
Ps. avani on Björk ;)
Winga: ÄH! Taas olin typerä ja unohdin kirjoittaa sellaisen asian, joka omassa päässäni näytti aivan selvältä asialta, mutta lukijoista ei tietenkään... Eli siis vaihto tapahtui ihan yksinkertaisesti monijuomaliemellä, jälleen kerran Bellan juonia saada ihmiset surullisiksi. (Tässä tarinassa taitaa olla paljon monijuomalientä :D Mutta minkäs teet? :D ) Ja onhan minulla yksi lyhyt ficci tässä juuri keskenkin, että sitä saa kyllä lukea ;)
miiuu3: Kiitosta. <3 Epilogi siis tulee 90% varmuudella, sitä milloin se tulee, en tiedä...
Lumos: Okei, kiitos kommentistasi :)
Merriadoc: Joo en mä vaan voinu tappaa Dracoa, ku se on sellane - sellane Draco :D <3 Eiköhän tämä siksi tänne Hunajaherttuaan kuulu, että tässä on fluffyä vaikka muille jakaa :D Ah, kirjoitusvirhe, kiitosta että ilmoitit! Ja löysimpä itsekin toisen... :roll: :D Minäkään en hirveästi Ginnystä pidä, taisiis, kyllähän se kirjoissa menee, mutta elokuvissa HYI, KAIKISSA ficeissä HYI! :D Mutta, kiitos paljon, sinä ja taidatte te muutkin olla kommentoineet tätä ficciä ahkerasti <3
-
Ihanaa! Draco ei kuollut! Jee! ^^ Heha! Tuo liemikohtaus oli tosiaankin hauska! ;D
”Pää kiinni nyt!” Draco ärähti ja lisäsi Harrylle flirttaillen: ”Tunnin jälkeen, kulta.”
Hihi! Nams!
Tämä on ollut ihanaa tekstiä alusta loppuun ja minä ainakin lukisin mielelläni vielä epilogin verran!
Juu, siis kiitoksia tästä lukukokemuksesta ja toivottavasti pääsen lukemaan pian lisää sinun tekstejäsi!:)
~Yuki
-
Ihanaa, ettet tappanutkaan Dracoa! Jes, jes, jes... Nyt ei tarvi alkaa inhota sua!
Ihana kohta se liemien tunti! ;D Iskä alko kattoo ku hullua kun repesin siihen.
Kirkkaanvihreä teksti ilmestyi Harryn ylle ja se sai luokan henkisen tasapainon järkkymään.
Taisi Kalkaroksenkin henkinen tasapaino järkkyä aika paljon tuossa vaiheessa. ;)
Ihana lopetus tällä tarinalla (vaikka tietysti koko tarina oli ihana :D ) , mutta harmi kun tarina loppui. Sun on kyllä pakko kirjottaa vielä se epilogi, ja voisit kirjottaa myös toisen tälläisen pitkän tarinan koska olet hyvä kirjoittaja ja tarinoitasi on kiva lukea! :)
-
Yuki: Ei kuollut, ei :D Kiitos todella paljon, epilogi ilmestyy viiden minuutin kuluttua. :)
Luthien: Hyvä ettet inhoa :D Kohta taidat kyllä taas inohta... Haahhaa, sitä liemikohtausta oli tosi kiva kirjottaa :) Kalkaros sai kamalan shokin siinä vaiheessa. :D Kiitosta, paljon kiitosta, epilogin kirjoitin juuri loppuun. Katsotaan nyt kirjoitanko uuden pitkän ficin... Eihän sitä ikinä tiedä.
-
A/N: Okei, eli heti aluksi sanon, että en toivo mitään kamalan vihaisia kommentteja tästä epilogista, päätin jo ajat sitten miten tämän ficin päätän. Joten tässä tapahtuu aika paljon, ja asiat kääntyvät aika päälaelleen. No, kiitos kaikille kommentoijille vielä kerran!
*
Epilogi
”Tahdotko sinä, Draco Malfoy, ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi, ja rakastaa häntä ikuisesti, myötä- ja vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”
”Tahdotko sinä, Harry Potter, ottaa tämän miehen aviopuolisoksesi, ja rakastaa häntä ikuisesti, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”
*
Lokakuun viidestoista päivä saapui tuoden mukanaan kaatosateen ja valtavan voimakkaan tuulen. Taivas oli masentavan harmaa, mutta Harry ei antanut sen vaikuttaa mielialaansa. Tänään olisi heidän paras vuosipäivänsä ikinä. Hänellä olisi mahtava lahja Dracolle, se ei ollut maksanut yhtään, mutta Harry tiesi, että lahjan hinta ei merkitsisi Dracolle mitään.
Harry oli jo pukeissa keittiössä, kun Draco laahusti sisään huoneeseen.
”Huomenta kulta, nukuitko hyvin?” Harry kysyi iloisesti ja rikkoi kananmunan paistinpannulle.
”Huomenta. Ihan hyvin. Sinä kuorsasit.”
Harry naurahti. Dracolta ei ikinä saanut kunnollisia vastauksia heti aamutuimaan. Korkeintaan kolmen sanan lauseita.
”Tiedätkö mikä päivä tänään on?” Harry kysyi.
”Joo, sunnuntai”, Draco sanoi hitaasti.
”Draco!”
”Joo, joo, kunhan kiusasin. Tänään on viides vuosipäivämme. Ja on sinun vuorosi päättää minne mennään”, Draco mutisi ja hymyili perään.
”Tiedätkö, minusta olisi aika palata takaisin sinne, mistä tämä kaikki alkoi.”
”Tylypahkaan?!”
”Äh, ei nyt sentään! Tarkoitan Kirkkaudenkukkulaa!”
Draco tyrskähti kahviinsa. ”En vieläkään ymmärrä miksi sillä on niin typerä nimi.”
”No siellä on hyvällä säällä tosi kirkasta, koska se on niin korkealla! Mutta ei se nimi ole tärkeä, muistatko mitä siellä tapahtui?” Harry sanoi ja istuutui Dracoa vastapäätä.
”Tietenkin muistan. Me menimme naimisiin, sinä sottasit naamani kakulla, isäni kompastui juhlakaapuunsa -”
”Lähdetään kahden tunnin päästä, annetaan lahjat vasta illalla”, Harry ilmoitti iloisesti ja laittoi Dracon lautaselle munakkaan.
”Joo - mitä? Harry! Siellä sataa!”
Harry naurahti ja katosi portaikkoon.
*
”Täällä on kaunista”, Draco sanoi ja päästi sateenvarjostaan irti. Se lensi tuulen mukana kymmenien metrien päähän.
”Draco! Nyt meillä kummallakaan ei ole suojaa!” Harry huolehti mutta virnisti Dracon kietoessa kätensä hänen ympärilleen.
”Näin on paljon mukavampaa”, Draco sanoi.
Ja he vain seisoivat siinä, kuunnellen sateen ääntä ja tuntien kuinka vaatteet liimautuivat kiinni ihoon.
Sitten salama lävisti taivaan. Kerran. Kahdesti.
”Lähdetään, me olemme vaarallisen korkealla”, Harry sanoi ja otti Dracon kädestä kiinni.
He juoksivat vähän matkaa, mutta yhtäkkiä Draco pysähtyi ja melkein vetäisi Harryn kumoon mutaiseen maahan.
”Mitä nyt?” Harry kysyi ihmetellen ja kääntyi Dracon puoleen. ”Et kai sinä halua kuolla salamaniskuun?”
Draco pudisti päätään ja osoitti sormellaan Harryn taakse. Harry käännähti nopeasti ja näki ainakin kahdenkymmenen kuolonsyöjän seisovan heidän lähellään.
”Draco - juokse!”
”En jätä sinua, et pärjää heitä vastaan yksin! Ehdimme vielä lähteä!”
”He etsivät minua vaikka maailman ääriin, kunnes löytävät minut!”
”Harry, ole kiltti, emme selviä tästä kahdestaan!”
”Draco ei! Sinä tiedät, mitä minun täytyy tehdä!”
Ensimmäinen kirous lensi Harrya kohti ja Harry väisti sen.
”MENE! Kun vielä voit!” Harry huusi ja veti taikasauvansa taskustaan. ”Tainnutu!”
”Sinä tiedät etten lähde minnekään, en ilman sinua!” Draco huusi takaisin ja veti myöskin taikasauvansa taskustaan.
“Hyvä on! Sitten me näytetään heille, mihin me pystymme!”
Tappokirous hipoi Dracon olkapäätä ja mies heittäytyi maahan iskien lähintä kuolonsyöjää omalla kirouksellaan. Kuolonsyöjä jäi makaamaan maahan oudosti vääntyneenä. Puolet kuolonsyöjistä lähtivät Harryn perään ja puolet Dracon perään kun miehet lähtivät juoksemaan eri suuntiin kukkulalla. Vesipisarat sivalsivat kasvoja, mutta kukaan ei pysähtynyt.
Harry tunsi kymmenien kirousten satelevan lähelleen, mutta yksikään ei osunut. Hän kuuli Dracon huudon, ja tiesi, että tähän oli osunut kirous. Harry pysähtyi ja heitti kirouksia kuolonsyöjiä päin raivolla. Hän tunnisti Bellatrixin naurun ja tähtäsi naista sauvallaan.
”Sektumsempra!”
Bellatrixin sauvakäteen muodostui kuvottava, vertavuotava haava, ja nainen kiljaisi vihaisena. Harry esti uuden kirouksen, ja yritti tainnuttaa Bellatrixin. Nainen kuitenkin kaikkoontui.
”Pelkuri!” Harry karjui ja ampui uusia kirouksia kuolonsyöjiä päin.
Hän sai tainnutettua kaksi ja yritti juosta auttamaan Dracoa. Joku kuitenkin esti hänet ja Harry lensi metrin taaksepäin. Harry tainnutti yhden kuolonsyöjän lisää, ja kolme kuolonsyöjää juoksivat jostain syystä poispäin ja kaikkoontuivat. Jäljellä oli enää kolme kuolonsyöjää, ja Harry tunnisti yhden Lucius Malfoyksi.
”Lucius… nyt!” Harry huusi ja tähtäsi sauvallaan yhtä kuolonsyöjistä.
Vihreä ja punainen valo välähtivät ja Harry huomasi seisovansa kaksin Luciuksen kanssa yhden kuolleen ja yhden tajuttoman kuolonsyöjän kanssa.
”Sinä - sinä tapoit hänet?” Harry kysyi uskomatta silmiään.
”Eiköhän ole aika osoittaa, kummalla puolella oikeasti olen”, Lucius sanoi ja mies melkein hymyili.
Harry nyökkäsi ja pyyhki kädellään märkiä hiuksiaan pois kasvoiltaan.
Draco taisteli vielä viittä kuolonsyöjää vastaan, ja näytti olevan pahasti alakynnessä.
”Eiköhän auteta häntä”, Harry sanoi ja ryntäsi juoksuun.
Kengät liukuivat märällä nurmikolla ja Harry meinasi liukastua. Hän kuitenkin kiihdytti vauhtiaan ja ollessaan tarpeeksi lähellä, hän tainnutti yhden kuolonsyöjistä takaa päin.
”Harry! Takanasi!” Draco karjui ja heilautti sauvaansa estäen jälleen uuden kirouksen.
Harry katsoi taakseen, ja huomasi Luciuksen kaikkoontuneen.
Draco huusi: ”Vangitsous!” ja viimeinenkin kuolonsyöjä oli voitettu.
”Mitä minun pitäisi katsoa?!” Harry huusi ja kääntyi Dracon puoleen.
”HARRY! TAKANASI! VARO!” Draco kiljui hädissään ja osoitti sauvallaan Harrysta vähän oikealle.
Harry käännähti uudelleen ja pyyhkäisi vasemmalla kädellään hiuksensa pois kasvoiltaan. Vihdoinkin hän tajusi mitä Draco tarkoitti.
Voldemort.
Ja Voldemort heilautti sauvaansa ja loitsi äänettömän kirouksen, jonka voimasta Harry lysähti maahan. Draco huusi kauhuissaan ja juoksi Harryn luokse. Mies hengitti vaivalloisesti. Dracon sateesta märät kasvot vääntyivät raivostuneeseen irveeseen ja mies loitsi tappokirouksen suoraan Voldemortin sydämeen. Voldemort loitsi suojakilven, mutta Draco jatkoi tappokirouksien loitsimista.
Harryn silmäluomet painuivat hetkeksi kiinni. Vihreitä valosuihkuja ryöppysi hänen ympärillään. Hän ei voinut käsittää, kuinka niin tärkeä päivä saattoi mennä niin pahasti pieleen. Kuinka kuolonsyöjät olivat tienneet missä he ovat?
Harry naurahti sisäisesti. Hänen kun oli pitänyt tehdä siitä päivästä niin erityinen.
Hän kuuli Dracon huutavan viimeisimmän tappokirouksen ilmaan ja vihreä valo välähti. Ja sen jälkeen oli niin hiljaista. Harry raotti silmiään ja näki Dracon seisovan vierellään raskaasti hengittäen.
”Draco…?” Harry kysyi ja säikähti kuullessaan kuinka heiveröinen ääni hänellä olikaan.
”Minä - minä tein sen… V-voldemort on kuollut”, Draco sanoi ja tuijotti myrskyisälle taivaalle.
Sitten Draco polvistui Harryn viereen. ”Oletko kunnossa?”
”En tiedä… on jotenkin niin - kylmä.”
Dracon huulilta pääsi pieni hätääntynyt ääni ja hän asetteli Harryn kaulahuivin paremmin peittämään miehen kaulaa.
”Draco… minusta tuntuu, että kuolen.”
”Älä puhu tuollaisia!” Draco huudahti ja miehen ääni kaikui, sateen lopulta kadottaen sen alleen.
Dracon silmiä alkoi kirveltää ja kyyneleitä alkoi valua poskille. Ne sekoittuivat sadeveteen.
“Sinä saat elää vapaudessa”, Harry sanoi heikosti.
“En halua, en ilman sinua.”
“Rakastatko minua?”
Tuuli puhalsi lujasti, ja se lennätti Dracon kyyneleet tämän poskilta.
“Rakastan”, Draco sanoi hiljaa ja silitti vapisevin sormin Harryn poskea.
“Sitten… älä sure… en minä pelkää…”
Tuulenpuuska sai kiinni Harryn tummista hiuksista ja yritti heittää niitä takaisin kasvoille. Osa takertuikin miehen kosteille poskille.
“Mutta minä pelkään”, Draco sanoi epätoivoisesti.
“Draco… älä pelkää kuolemista… vaan rakasta elämää, rakasta sitä koko sydämestäsi”, Harry kuiskasi ja painoi silmäluomensa kiinni viimeisen kerran, jättäen Dracon itkemään yksin sateeseen sille samalle paikalle, missä he vannoivat toisilleen ikuista rakkautta viisi vuotta sitten.
Ja salamat halkoivat taivasta sankarin kuollessa rakkaansa vierellä.
-
Sä oot julma! Ei eiei...
Muuten kiva yllätys hääpäivänä (joka ois voinu olla päivän myöhemmin...) mutta ei! Harrya ei ois saanu tappaa! ÄÄH!
Vaikka Voldemort kuoli, se oli hyvä, mutta miksi, miksi, piti sinun myös Harry tappaa? Draco-raukka!
Ensin sä pelottelet yhessä luvussa, että Draco ois kuollu ja sitten tapat Harryn. Äh.
Mutta okei, tää oli ihan kiva lopetus, ehkä oli parasta että kävi noin (joo, siis ensin haukun sitä ja sitten kehun, niin minua). Ehkä Draco selviää ja kestää. Mutta muita se rakastaa voiko?
Kiitos tarinasta (ja epilogista)
-
Ei voi olla totta.
Draco ei kuollukkaa, mutta HARRY kuoli.
Oon ihan shokisa täälä.
Ehti yhestä järkytyksestä selvitä nii toine hyökkää päälle.
Voi voi. Kyllähän tää oli kokonaisuudessaan aivan mahtava ficci.
Pompin riemusta ku huomasin jatkoa tulleen..
Ja pyydän anteeksi edellistä kommenttia. :D Hieman.. yliampuvaa. :'D
-
Hahahaha. No vittu. Oisit tappanu ne molemmat, saatana. Toi loppu oli ihan liian ylifluffykliseeDumbbishöpötys. Yhyhyhy, Draco tappo Voldun :( Voldu tappo Harryn :) Draco jäi yksin ja se voi mennä paneskeleen jotaki muuta ja unohtaa Harryn kokonaan, jee! :o [size=85]Koskaan en oo inhonnu Harryy ^^[/size]
- erittäin kieroutunnut avada.
No sit mää oon ylitseampuva, koska mun mielipiteet yleensä on aika hauskoja, vaikken niitä aina viitsikkään ilmaista. + Sillon se ei ois ollu niin paha jos ne molemmat ois kuollu koska sillon Dracon ei ois tarvinnu ettii ketään uutta. Siis se on Draco, ei se mun mielest itke loppuelämäänsä jos Harry kuolee. ^^ Älä suutu, ethän, kyl mä tästä tykkäsin :D [size=50]Ja mää oon hullu, aina ollu :>[/size]
-
Winga: Harry joutu hautaan, ei mitään sille tehdä voi. Muita rakastaa Draco ei ehkä ikinä voi. Nyyh. Kiitos kommentista<3
February: Joo oon tooosi ilkee :o :P No ei nyt sentään. Kiitos kommentista, eikä se yliampuminen nyt mitään sen ihmeellisempää ollut, ei se mittään :D
avada: Mikäs sua vaivaa? Tuota, arvaa onko vaikea kirjoittaa tähän nyt mitään? avada on nyt niin ilkeä kun kuvittelee Dracosta tuollaista, että Sierra menee nyt sängyn alle itkustamaan... ja KAAPPAAN MERRIADOCIN MUKAANI! Merri on aina niin ystävällinen<3 :) No vähän meni taas yli.
Eli tuo loppu on ihan tarkoituksella sellainen überkliseinen lause. Ei voi mitään. Ainiin! En tappanut molempia, koska olisin saanut melkein kaikilta sitten hirveitä valituskommentteja :D Saanko mainita että kommenttisi oli hieman yliampuva? :D
// joo no, hyvä että olet rehellinen :)
-
sairasta varmaan mut pidin siitä et harry kuoli. Muuten tosi hyvä, mut lässyttely Ronin perheen edessä sai mut kiusaantumaan. ;D pidin tosi paljon kirjotustyylistä muuten. lisää tämmössii! Aina ei tarvi olla onnellinen loppu...
-
:o Mitä... mitä... Mitä sä teit! Ensin aiot tappaa Dracon mutta sitten tapatkin Harryn ja Draco jää ihan yksin ja... ja...nyyyh :'(
Ihanan sulonen tarina silti <3
Mutta siis yhä todella hyvä tarina (vaikka kehtasitkin tappaa Harryn kaikkien niitten järkyttyneiden kommenttien jälkeen, kun meinasit tappaa Dracon!) >:(
Ois kai pitäny jättää tää epilogi lukematta... ::)
Mutta siis todella hyvä tarina loppuun asti, tai siis tarina oikeastaan vain parani koko ajan kun kirjoitit sitä eteenpäin. Niin kuin itsekin mainitsit tarinan alussa on vähän huonompaa tekstiä, mutta nyt lopussa jo todella paljon parempaa.
Muuta ei tässä shokissa (laisinkaan mitään rakentavaa) irtoa, mutta kiitos tästä ihanasta tarinasta!<3
-
MItämitämitämitä!!! Harry kuoli! eiih!
Ja mä kun toivoin, että olis ollu onnellinen loppu *möks*
Harmi ku loppu =( Tykkäsin tästä tarinasta ihan kauheesti (ja oon hokenu sitä jo varmaan ihan liikaa =DD).
Toi loppu oli todella yllättävä käänne. Ja hyvin olit sen kirjottanu, tosi koskettava...
Harry ei olis kyl saanu kuolla. Möy. No, kaikkee ei voi saada.
Sori tää komentti on "vähän" sekava, ku oon vieläkin ihan shokissa... xD
Kiitos ja kumarrus.
-Pallokala
-
Oijjjj! Täähän on loppunut!
Ja mä kun olin uuden vuoden jossain korvessa... -.-'
Onneksi Darco ei sitten kuollutkaan.
Mutta tosiaan! Viimeinen luku oli aivan mielettömän suloinen. Aws. ^-^
Ja siinä ei kuollut ketään. (Joo ja Averyahan ei oteta mukaan.) \o/
Epilogia ei mun mielestä olisi ollut pakko kirjoittaa, mutta tykkäsin siitäkin.
Ai että oikeen naimisiin!? Oih! Ihanaa!
Mutta miks kuolarit tuli pilaamaan päivän?! >:(
Nyyh. Harry kuoli. Kuoli. KUOLI!! Ainiiiin! Myös Voldu kuoli. Kuoli. KUOLI. KUOLIIIIIIIIIIIIIIIIIIH! Mwahhahhaa!
Mutta loppu oli kuitenkin kaunis. ♥
Tää ficci on kyllä ihana indeed. Vaikka tietysti ois toivonu onnellista loppua. Tai no se oliki onellinen, mutta toisaalta taas ei.
Alussa teksti oli kyllä vähemmän laadukasta, kuten itekin huomasit.
Yleensä pyytäisin tässä kohtaa vuolaasti jatkoa, mutta kun sitä ei nyt tule, niin tyydyn vain sanomaan, että olen iloinen siitä, että seurasin tätä tarinaa loppuun asti. (Ohmyfuckinggay! Tulipas pitkä lause! :o)
~April kiittää
-
Nyt kyl täytyy sanoa että tuli sellanen voi vittu staana perkele paska helvetti padfjidjkgbvldzigdryhfghkdf.knd-kfh se¨0pd olo ton epilofin jälkeen muutenki niin masentava päivä voi arrrrrrrghhhhh !!! :D anteeks mut mua harmitta että nyt Harry kuoli :(((
Mut anteeks toi ^ mut oli kiva ficci lukea silti kiitos siitä :D
-
Löysin tämän mahtavan ficin tänään ja luin sen yhdeltä istumalta. Täytyy kyllä sanoa että alussa ficci vähän töksähteli mutta kulki muuten eteenpäin tosi sujuvasti. Ja nyt kun on annettu asiallista palautetta voin alkaa ihkuttamiseni.
RUSINA! <3 awws kuinka suloista ja hero on paras paritus hoodeen jälkeen ja omg kuinka söpöä hoodeetä tässä ficissä oli aww<3 ja loppu oli niin hirveän katkeransuloista ankstia että! naminam<3 Kiitos ihanasta lukukokemuksesta ja jatka ficcailua paaaljon.
-kerberos joka on kaikkien ihkuttajien äiti.
-
Kommentteja, nam.
Merriadoc: Juuri tuota samaa mietin kun päätin kumman tapan lopullisesti. Harry on niin itsemurhatyyppiä että huhhuh. Kiitos Merri<3
miiuu3: Kiitos, kiitos<3 Sinä olet kommentoinut tätä ahkerasti, kiitos siitäkin<3
perhoskeiju: Ihanaa, ensimmäinen joka ei ruikuta tuosta epilogista :o :D Mutta saahan kaikilla olla omat mielipiteensä, mitä minä siihen nyt puuttumaan... Kiitos kommentista :)
Luthien: Joo, mä oon niin pirullinen ihminen :o 8) :D Kiitosta Luthien<3
Pallokala: Oi ihanaa jos loppu yllätti, mä tykkään kirjoittaa yllättävästi 8) :) Kiitos kun olet seurannut tätä ficciä<3
April: Uusi vuosi korvessa, perin hurmaavaa. :D Tottakai Harry ja Draco menee naimisiin ^^ Joo, nyt tais käydä niin että hyvän ääripää ja pahan ääripää molemmat kuoli, kiitos kehuista<3 Joo, minä tiedän että teksti oli alussa vähän - erilaista... :D
Charm: :D Kiitos kommentistasi.
kerberos: Oii, kiitos tosi paljon!
Kiitos oikeesti todella, todella paljon kaikille lukijoille<3
-
Miks ihmeessä kukaan ei oo enää kommentoinut tätä ficciä?
Ihana ficci<3
Lukekaa!!
-
Voi ei mä oon unohtanut tän kokonaan, oon lukenut tätä varmaan jossain muualla, en vaan muista missä nyt sitten luin tän lopun, kun olin jäänyt siihen kun Draco kuolee. onneksi se ei ollutkaan Draco, mutta voi ei :-X sitten tässä lopussa, kun kaikki olikin hyvin kävikin toisenlainen käänne Harry miksi??? mutta siis aivan sairaan ihana.. tässä oli tosi kivasti tehtyä huumoria, mutta olis ollut kiva tietää mitä weasleyllä meni siis niinkuin se kesäloma, ymmärrän toki sen että tästä ollisi tullut vieläpidempi kuin se nyt on.. ;D ehkä joskus toiste sitten kirjoitat millainen kesäloma on jos kotikolossa viarailee Malfoy :D hih olisi aivan mahtava juttu vaikka itse sanonkin
kiittäen luihu
-
Oooooh. Oli pakko lukea kokonaan, vaikka oli tarkoitus mennä aikaisin nukkumaan. Pidin todella paljon, alusta loppuun. No okei, itseäni häiritsevät hiukan nuo hellittelynimet ja kaikenlainen turhuus, joka ei muita varmaan tippaakaan haittaa.
Kaikin puolin ihana. Ja voi mikä loppu. Olin ihan woooou. Ei haitannut mua yhtään toi Harryn kuoleminen (no okei, surullista ja silleen, mutta hyvä ratkaisu) se on mukavaa vaihtelua näihin siirappisen onnellisiin loppuihin*köh,köh*Joita luen kyllä ihan innolla
Sopivan mittainen oli, ei jäänyt epäselvyyksiä juurikaan ja huumoria oli. Oikeasti, nauroin täällä kuin mikäkin mielipuoli. Juoni oli myös melko omaperäinen (harvinaista hoodeessä) ja ihanan monipuolinen.
Eli paljon tykkäystä, luen varmasti toistekin.
- Purr, purrrr, joka täyttää ihan kohta seitsemäntoista vuotta. (Nyyh olen ikäloppu.)
-
Ihana ficci! Tykkäsin koko matkan LÄHES loppuun asti. Parasta olis ollut että kumpikaan ei olis kuollu, mutta jos toinen oli pakko tappaa, ni olisit tappanu molemmat. Mun mielipide siis :) Mutta koska lopetus nyt oli tämä, niin siihen on kai tyytyminen :D Mutta jos tälle linjalle mennään, että toisen oli tarkoitus kuolla, niin lopun olisi pitänyt olla vielä surullisempi mielestäni.. jotenkin oli liian kliseinen ja lällyttelu pehmoilu tyylinen toi poikein viimeinen keskustelu, eikä loppu sen takia vaikuttanut aidolta, eikä pystynyt siksi niin hyvin samaistumaan ja eläytymään hetkeen... olis pitäny olla vähän realistisempi niin olis voinu tääkin lopetus upota paremmin :) Älä nyt sitten vaan käsitä väärin, rakastin ficciäsi, enkä missään nimessä anna risuja tällä kommentillani! Tai ehkä yhden hyvin pienen ;) siis lopetuksesta, mutta saat myös suuren kimpun ruusuja!
Eikä se loppukaan nyt niin kamala ollut.. ;)
-
Ei voi olla totta, te muistatte tän vieläkin : D
Luihuinen_89: Kiitos kiitos, ja en tiedä kirjoitanko tuosta Weasleyillä vietetystä kesästä enää, kun ficin loppumisesta on niin kauan... Mutta siis, kiitti kommentista, hyvä et tykkästit!
purr: Mulla on addiktio tappaa aina toinen päähenkilöistä : D Ja kiitos kehuista, sait mut punastumaan. Hohoo, onneks olkoon jos sulla on siis synttärit tässä joskus : D
Dracone: Mua harmittaa ihan älyttömästi toi epilogin loppu, koska ittelläniki menee tollaset lopetukset vähä yli, kaikki tommonen 'rakasta elämää' jutut. Mutta mutta. Silloin kun tän kirjotin se oli kai musta tosi hyvä : D Huuuh, kiitos ihanasta kommentista!
(... häpeän ficin ekoja lukuja ei herran jumala...)
-
Lun eilen ensimmäiset 14 luku ja tänään sitten viidennentoista luvun ja epilogin.. Täytyy sanoa että rakastuin heti! :D Minäkin oletin, että Draco olisi kuollut(raukka, tapetaan niin usein.. :-\), joten vähän yllätyin. En ihme kyllä itkenyt kuitenkaan.. ??? Bellatrix oli tässä(kin) ihana! Oikein Bellamainen. :) Jatkappa mahtavien ficcien kirjoittamista!! :-*
-
älysin vasta nyt että en ole kommentoinut tänne vaikka olen lukenut tän joskus....
(mutta luin uudestaan ja tykkäsin edelleen)
mutta....niin kirjoittele jatkossakin ;D
-
eii.. uaaaah! tämän lopunhan piti olla onnellinen! ei olisi pitänyt lukea, kun jo A/N:ssa varoittelit asioiden päälaelleenkääntymistä..!
itkettää. Tämä oli ihana! liian ihana <3
juu heinoi ;D
-
Ihana, en osaa muuta sanoa.
Epilogi tosin oli pettymys. Siinä tapahtui ihan liikaa...Ehkä unohdan sen ;)
Ei Harry nyt tolleen voi kuolla.
Kiitos.
-
Ilkimys. Kaikin puolin ihana ficci, mut sit SÄ TAPAT HARRYN!!!
Mä oikeasti itken täällä. Perkele x)
(okei okei, ei johdu pelkästään tästä ficistä, mut kuitenkin)
Niin awwww!!!!
Joo, en osaa kirjottaa rakentavasti, eikä sitä voi laittaa kellon piikkiin.
Mut tarina oli koskettava ja ihana, eikä virheitä pahemmin näkynyt.
H/D <3
-
okei joo pakko myöntää että tykkäsin tästä, mutta argh mua niiiiiiin ottaa päähän kun ei tuolla alotusviestissä oo minkäänlaista varotusta, että on kyseessä deathfic! olis nimittäin kiva saada varotus asiasta ^^ ahem, joo, sori
mutta asiaan, siis joo tykkäsin, ja virheitä ei näkyny, toisinaan teksti vähän tökki, mutta kyllä se siitä sitten :D kirjota ihmeessä lisää ^^
ja kellon ajasta on turha edes puhua, en saanu unta ja tää ficci jäi vaivaan ku lopetin lukemisen kesken ^^'
-
Luin tän koko ficin. Ensiksi, miten sä oot keksiny noi verikyyneleet ja kaiken ton??? Mun mielestä se oli tosi jännä juttu. Draco on ihana. Mut miks ihmees sun piti tappaa Harry? :'( Kestääköhän Draco sen?? Voi, voi.
Kuitenkin toooosi hyvin kirjoitettu ja silleen. :D
H/D on vaan niin awwww paritus<3
-
Aluks, luin tän kokonaa tänää, putkee :) Oli pikkasen koukuttavaa tekstii.
Verikyyneleet, hyi nään niist nyt varmaa painajaisii, että kiitos vaan :'( Siis jotain aivan järkyttävää, mutta silti jo ficin nimi sai mut koukkuun. Mä luultavasti vähintään pyörtyisin jos joku itkis verta :o Inhoon verta muutenki yöh!
Draco ei liikahtanutkaan, eikä pojan rintakehä kohoillut.
Vähänkö järkytyin, ku se kuoli ja ne ku oli jo päässy pakoonki ja kaikkee!
“DRACO! Olet elossa!”
“Tottakai minä olen elossa, typerys. Odotin teitä ulkona vaikka kuinka kauan -” Draco sanoi ja päästi hämmästyneen ähkäisyn Harryn hypätessä hänen kaulaansa.
Mut sitte se oliki elossa etkä arvaa kuinka iloseks tulin!
Olin ihan jee tää sai onnellisen lopun mut ei, ku sit sä päätit järkyttää mua lisää. Sä ihan oikeesti tapoit Harryn ei nii ois saanu tehä, varsinki ku ne oli Dracon kaa naimisis ja kaikkee. Draco parka. :'(
Mutta joo tää oli tooosi hyvä. Tykkäsin erityisesti noista vähän hilpeämmistä kohista jossa Draco ja Harry yhessä häiriköi tunteja, nauramalla liikaa :D Varsinki kohtaus liemin tunnilla oli sika hyvä :D Repeilin tääl ittekseni!
Kiitäen ja kumartaen lievissä määrin järkyttynyt Cynder
-
Repesin ihan kunnolla tolle Ronin pekoni- ajatukselle ;D Hyvä ficci oli muutenkin, ja aika hauska. Olisi saanut olla pidempikin. Epilogi oli vähän pettymys, ei jostain syystä paljon hätkähdyttänyt, että Harry kuoli. Enpä tiedä siitä sitten että mistä johtui. Hyvä tämä oli joka tapauksessa.
-
Menit sitten ja tapoit Harryn. Toisaalta ihan hyvä, pidän erilaisista lopuista c: Kuitenkin olen siitä vähän katkera...
Tässä ficissä oli monta kohtaa joissa pääsi nauramaan, kuten Ronin pekoni-ajatukset ja se kun Dumbledore tuli tarvehuoneeseen etsiessään vessaa! Voi hhuhuhuhuhuh.
Välillä tuntui että asiat menivät kaaauhean nopeasti. Esimerkiksi kirjaston suutelo tuli jotenkin tosi äkkiä! En kyllä valita, kärsivällisyys ei olisi kestänyt kauhean kauan.
Kuvailu oli hyvin onnistunut. Yksityiskohtia oli paljon ja ne elävöittivät tekstiä kovasti!
Mitähän mun vielä piti sanoa.... Noh, en muista, joten iso kiitos!! :))
-
Tämä on vaan niin mahdottoman... ihana.<3 Anteeks, enempää en pysty sanomaan.
~ Aurinkotyttö kiittää
-
Aiivan ihana ♥
tykkäsin todella paljon !
Ja jotenkin arvasin ettei draco kuole, kukaan täysjärkinen ei viitsi tappaa sitä.
-
Eikä. Olet niin julma Dracolle. Olisipa Dracoon osunut salama ja päässyt hänkin kärsikyksistää...Yh.. Mutta siis AIVAN ihana ficci kerta kaikkiaan!
“Mietittiin vain -” Fred aloitti.
“- että mitenkäs tyttörintamalle kuuluu?” George lopetti veljensä lauseen.
“Sinähän olet nyt paljon komeampi kuin viime vuonna -”
“- tytöt varmasti pyörtyilee jalkojesi juureen Tylypahkassa.”
“Sinä et tarvitse edes meidän pyörrytyspastilleja, -”
“- astut vain samaan huoneeseen kuin muut ja tytöt alkavat pyörtyillä -“
“- voisit vain kävellä samaan huoneeseen kuin Malfoy on, et tarvitsisi edes sauvaa, jotta saisit hänet tainnutettua.”
Kaikki rämähtivät nauramaan.
“Mi-mitä ovat pyör-pyörrytyspastillit?” Harry kysyi pidellen vatsastaan kiinni vedet silmissään.
“Herra Potter, mitä jos kertoisitte koko luokalle, mikä on noin hauskaa?” Kalkaros kysyi nyt selvästi äärirajoillaan.
Harry pudisti päätään ja katsahti Roniin. Ron puristi molemmilla käsillään suutaan, ja silmät oli rutistettu kiinni. Se sai Harryn putoamaan tuoliltaan lattialle ja paperitollo lennähti pulpetille suoraan Kalkaroksen kasvojen eteen. Vahingokseen Harry ei huomannut sitä, koska hän piteli vatsastaan kiinni, eikä enää voinut välittää seuraamuksista. Draco alkoi myöskin tyrskähdellä Kalkaroksen lukiessa paperinpalasta. Kalkaroksen ilme, se oli kaikkien mielestä jälkeenpäin ajateltuna ehkä paras ilme miehen kasvoilla vuosiin. Suu oli hieman raollaan, toinen sierain kohotettuna hieman ylöspäin, silmät täysin pyöreinä.
“Kuka tämän on kirjoittanut?” Kalkaros kysyi hämmentyneenä, eikä enää välittänyt oppilaistaan, jotka nauroivat kovaan ääneen.
Vain Hermione oli vakava. “Mitä siinä lukee, professori?” tyttö kysyi tärkeänä.
Kalkaros nielaisi ja luki: “Sinä ja minä, Kalkkiksen työpöydällä, nyt heti.”
Nyt Hermionekin alkoi kikattaa koko ajan kovempaa ja kovempaa. Puolet luokasta oli tajunnut Kalkaroksen lukeneen sanomansa asian paperilapusta, puolet taas oli luullut Kalkaroksen ehdottavan Hermionelle jotakin hyvin epäsoveliasta. Kalkaros alkoi jälleen tajuta tilanteen, ja veti syvään henkeä. Suurin osa oppilaista hiljeni, mutta Harry ja Draco vain jatkoivat nauramistaan, molemmat sillä hetkellä lattialla.
“Potter, Malfoy, te jäätte luokkaan tunnin jälkeen”, Kalkaros sanoi hiljaa vaarallinen äänensävy käytössään.
Harry ja Draco vaikenivat heti. Hitto!
Mahtavia kohtia! Oli siellä enemmänkin ja ehkä jopa parempia keskusteluja, mutta nyt jostain syystä en löytänyt niitä enään... Tyypillistä... MUTTA KIITOS!
-
*nyyhkii* joo siis ihan tosi uiskentelen täällä kyynelissä ihan kun Liisa. Epilogi, apua. Alku oli sellNen et haukoin vaan henkeä ilosta. Ja sit toi loppu.. Eikä oikeesti, ihan vika lause. Ja ne viimeisimmät reolat. Jotain sellasta, mikä sai mut itkemään aivan täysillä. :'(
Rakastan kyllä tätä ficciä. Ensimmäiset luvut oli juuri parhaita, miks sä niitä häpeät? :) Noi kuolonsyöjä-voldemortkohtaukset tuntui jotenkin vähän kökkösiltä, mutta mukana oli onneks se IC-Voldemort; "enpäs tapa harrya vielä, mässäillään tällä 'voitolla' vielä".. :D
mutta kertakaikkiaan onnistunut ja ihana!! <3
-
Halusin lukea jonkun pitkän fikin ja luin sitten tämän. Myönnän että olen tämän joskus aikaisemminkin lukenut. Tämä on oikea vuosikertafikki, juuri sellainen vuoden 2007 vuodelle sopiva. Kirjoitustyylisi on soljuva ja sopivan kuvaileva. Ei vain mennä sinne ja sitten tänne ja sitten tuonne, vaan keskitytään siihen mihin mennään, millainen ympäristö on, miltä siellä tuoksuu jne. Ja näitä oli useita, joihin oli kiva jäädä tunnelmoimaan.
Tässä oli punottu jännittävien tapahtumien vuosi. Silmälasipäinen Draco, ilman laseja oleva Harry, Durleyn perheen taikova jäsen, palaverit Dumbledoren kansliassa ja päähenkilöiden pienestävä alkava suhde joka roihahtaa ihanaan liekkiin. Varoituksessa voisi lukea, että epilogi kannattaa jättää lukematta, jos haluaa että jatko jää avoimeksi. Epilogi kuitenkin sinetöi tässä kaiken.
Täällä on ollut vallan hieno kommentointikulttuuri, jota voi tänäpäivänä vain ihmetellä ja ihailla. Olen tyytyväinen että olet kirjoittanut tämän fikin aikana, jolloin lukijat ovat halunneet jättää puumerkkinsä. Kirjoitatkohan vielä nykyisellään? Huomasin että käyt toki Finissä mutta ilmeisesti enemmän lukemassa kuin kirjoittamassa? Tämä on nyt tällaista pohdintaa, johon ei tarvitse kiinnittää suurta huomiota. Mutta oikein paljon kiitos että olet 12 vuotta sitten tämän kirjoittanut ja siitä on iloa edelleen. Hyvää alkanutta syksyä sulle. :)
-
Fairy tale:
Huh, hurja tulla vuosien jälkeen päähänpistosta lukemaan vanhaa ficciään vain huomatakseen että siihen on tullut näin tuore kommentti! Kirjoitin tämän tosiaan 14-vuotiaana ja jäi viimeiseksi Potter-tekstiksi. En oikeastaan tiedä miksi, ja nyt mietin miten sitä olisikaan kehittynyt jos olisi jatkanut kirjoittelua edes omaksi iloksi!
Tätä ficciä lukiessa näin vuosien jälkeen mua nauratti ja vähän hävetti kuinka lapsellista teksti paikoin oli, mutta hyvä ja nostalginen olo tuli joka tapauksessa. Ja arvelit oikein, käyn täällä edelleen satunnaisesti lueskelemassa millaisia suomenkielisiä ficcejä vielä kirjoitetaan. Suurimmaksi osaksi sitä tulee luettua englanniksi nykyään. Sun kommentti herätteli pientä kipinää kirjoittamisharrastuksen uudelleenaloittamiseen, tosin voi olla että ne tuotokset eivät tänne asti koskaan päädy :D
Kiitos vielä kommentista, jännä ja ihana tunne tuli siitä, että jokin näin kauan aikaa sitten kirjoitettu ficci voi tuoda edellen iloa jollekulle!