Verikyyneleet, 15/15 + epilogi, H/D, [K-11]

[Sierra]

A/N: tässä siis sitä toivottua jatkoa, hope you like it... ^^

Luku 7.

Kellon lyödessä kahdeksan, Draco koputti rehtorin kanslian jykevään oveen. Sisääntulokehotusta ei kuulunut, joten Draco avasi oven hiljaa, ja astui sisälle. Entisten rehtorien muotokuvat aloittivat heti protestoinnin.

“Rehtori ei ole paikalla, poistu”, Phineas Nigellus sanoi käskevään sävyyn.

“Minulla on tapaaminen rehtorin kanssa”, Draco ilmoitti, ja asettui istumaan tuolille työpöydän eteen. Minuutteja kului. Kello oli jo viisitoista minuuttia yli kahdeksan. Vihdoin Dumbledore saapui.

“Anteeksi viivästymiseni, minulla oli erittäin valaiseva keskustelu professori Pimennon kanssa Harryn tuntikäyttäytymisestä”, Dumbledore sanoi, asteli pitkin harppauksin työpöytänsä taakse ja istuutui.

“Joo”, Draco sanoi typerästi.

“Arvasitkin varmaan, että minulla on asiaa Harrysta?” Dumbledore kysyi ja tutki Dracon kasvoja sinisillä silmillään tarkkaan.

“Arvasin, kyllä.”

“Minusta meidän pitäisi jatkaa keskustelua, joka jäi kesken viimeksi.”

Draco nyökkäsi ja laski katseensa kämmeniinsä.

“Sirius on kuollut, tiesithän sinä sen?” Dumbledore sanoi hiljaa.

“Ai Musta? Joo, tiesin… Harry on aika maassa, näin hänet tässä yksi päivä, ja -” Draco aloitti mutta vaikeni sitten äkillisesti. Pystyisikö hän kertomaan Dumbledorelle?

“- ja minä käyttäydyin häntä kohtaan aika viileästi”, Draco lopetti lauseen ja kohotti katseensa Dumbledoreen.

“Sillä ei ole enää merkitystä, mutta muistatko mitä sanoin rakkaudesta? Että jommankumman, Harryn tai Voldemortin on rakastuttava?”

“Muistan, rehtori.”

“Harry oli ennen Siriuksen kuolemaa jo hajalla, vaikka sinä et sitä välttämättä nähnytkään. Ja nyt, kun Sirius kuoli, Harry murtui täysin. Hän yritti jopa itsemurhaa.”

“MITÄ? Itsemurhaa? Ei Harry ikinä -”

“Jos haluat varmuuden, katso hänen ranteitaan. Niihin jää arvet kauaksi aikaa.”

“Minä… minä en voinut tietää!”

“Draco, miksi sinä yrität puolustella käytöstäsi?” Dumbledore kysyi, ja katsoi Dracoa aivan kuin näkisi pojan lävitse.

“Minä kiusasin häntä! Jopa kidutin omalla tavallani, henkisesti… ja hän vain kärsi…”

“Minusta kuitenkin tuntuu, että olet jättänyt jotakin kertomatta, Draco”, Dumbledore tokaisi yksikantaan, ja painoi sormenpäänsä yhteen.

Draco hätkähti. Kuinka Dumbledore arvasi?

“Pidätkö sinä Harrysta?”

Draco hätkähti uudelleen.

“Öhm, millä tavalla?”

“No, miten te nuoret sen sanotte, sillä tavalla”, Dumbledore sanoi, ja vanhuksen toinen suupieli kohosi pieneen hymyyn.

“Rehtori, mikä kysymys tuo nyt oli?!” Draco kiljaisi melko mielenvikaisesti ja nousi seisomaan.

“Istu alas, Draco. Kysymykseni liittyy olennaisesti seuraavaan kysymykseeni.”

“Aijaa?” Draco kysyi heikosti ja istuutui jälleen.

“Kerro minulle.”

“No, minä kyllä pidän Harrysta -” Draco sanoi ja nyökkäsi Dumbledorelle, “- sillä tavalla, mutta miten se liittyy tähän?”

“Luonnollisesti, luonnollisesti… koska minulla on suunnitelma, jonka toteuttamiseen tarvitsen nuoren henkilön, mieluiten jonkun, joka pitää Harrysta -” Dumbledore sanoi ja hymyili, “- sillä tavalla. Suostutko?”

*

Siriuksen kuoleman jälkeen Harryn elämänilo oli kateissa monia viikkoja. Hän kyllä oli saanut itseään niskasta kiinni, eikä alkanut vollottamaan aina kun joku vain mainitsi jotakin Siriukseen liittyvää, mutta iltaisin, kun kaikki tuntui raskaalta, hän itki.

Sinäkin iltana, piiloutuneena poikien makuusaliin, ja käpertyneenä paksuun untuvapeittoon, kyyneleet virtasivat hänen poskillaan. Ovi narahti, ja Hermione astui varovaisesti sisään.

“Harry?”

Harry niiskahti hiljaa kertoakseen olevansa paikalla.

“Siriusko?” Hermione kysyi ja istahti Harryn sängynreunalle myötätunto hohkaten ruskeista silmistä.

Harry nyökkäsi ja otti vapisevalla kädellään Hermionen kädestä kiinni.

“Minua pelottaa.”

“Tiedän, Harry. Tiedän”, Hermione kuiskasi ja puristi hellästi Harryn kättä.

“En ole tehnyt mitään, jotta ansaitsisin tuollaisen ystävän, kuin sinä ja Ron”, Harry sanoi ja rutisti silmänsä kiinni.

Hermione päästi irti Harryn kädestä.

“Voi Harry, älä hulluja puhu!” tyttö huudahti ja naurahti perään.

Harry katsoi Hermionea kirkkaanvihreillä silmillään.

“Kiitos.”

*

Joulu oli vain parin päivän päässä Tylypahkasta. Joululoma oli ollut tervetullut lahja oppilaille, se soi mukavan aukon opiskeluun. Draco oli miettinyt Dumbledoren laatimaa suunnitelmaa, ja lopulta suostunut siihen. Mikä voisi mennä vikaan? Jos hän todella piti Harrysta, kaikki tulisi menemään oikein hyvin.

Kotiin joulun ajaksi lähtevät olivat juuri hyvästelleet Tylypahkaan jäävät ystävänsä. Ron ja loput Weasleyn lapset lähtivät Kotikoloon, Harry oli kieltäytynyt kutsusta. Hän ei halunnut nähdä Ronin äidin myötätuntoista katsetta. Hermione oli päättänyt jäädä Harryn seuraksi Tylypahkaan.

Draco jäi myös Tylypahkaan, suunnitelma olisi helpointa toteuttaa lomien aikaan.

“Minä sanoin jo, Pansy! Ei, en aio mennä Lisan kanssa ulos!” Draco ärähti, ja laittoi kätensä puuskaan.

“Niin, mutta kun Lisa pitää sinusta -”

“Mitä sitten? En halua! Älä vainoa minua Pansy!” Draco sanoi ja nousi nojatuolista. “Minä menen nyt ulos!”

Hän ryntäsi poikien makuusaliin, ja puki talviviittansa päälleen. Hän kietoi tupakaulaliinansa kaulaan, ja työnsi tumput käsiinsä.

Malfoyt eivät käytä pipoa, hän ajatteli, ja ryntäsi nopeasti makuusalista pois.

Päästyään ulos, Draco todella alkoi toivoa, että olisi laittanut pipon.
Ulkona oli kylmä ja pistelevä pakkanen, se sai Dracon hengityksen kohoamaan höyrynä ilmaan. Lunta oli satanut jo monta päivää, Dracon mielestä lumisade oli kaunista. Se peitti alleen kaiken ruman ja likaisen. Hän kiersi kaulaliinansa paremmin kaulansa ympärille, ja lähti kävelylle.

*

Harry työnsi painavat tammiovet syrjään ja asteli kiviportaat alas. Pureva kylmyys tervehti hänen lämpimiä kasvojaan. Lunta tuprutti sakeasti, ja järvi tuntui olevan ikijäässä. Harry käveli lumessa kohti taianomaiselta näyttävän Kielletyn metsän reunaa.

Hän istahti lumipeitteisen kiven päälle, ja sulki silmänsä.

Lumen narskunta jonkun kenkien alla sai Harryn avaamaan silmänsä. Hänen edessään seisoi mustaan talviviittaan pukeutunut hahmo, joka oli peittänyt puolet kasvoistaan vihreällä kaulaliinalla.

“Hei, Harry”, Draco sanoi ja istui Harryn viereen kivelle.

“Malfoy, mitä sinä suunnittelet?” Harry kysyi väsyneesti ja kääntyi katsomaan Dracoa.

“Minulla on tärkeää asiaa.”

“No?”

Draco vetäisi ilmaa keuhkoihinsa kuin kerätäkseen rohkeutta.

“Anteeksi.”

Harry räpsäytti tummia silmäripsiään.

“Mitä sinä sanoit?”

Draco huokaisi. Juuri kun hän oli sanonut yhden vaikeimmista sanoista maan päällä, Harry ei ollutkaan kuunnellut.

“An - teek - si”, Draco tavasi hitaasti ja pyyhkäisi lumihiutaleen pois nenältään.

“Mitä sinä horiset?”

“Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta? Olen pahoillani kaikesta, mitä olen sinulle tehnyt.”

“Öh, oletko sinä sairastunut tai jotain?”

“En”, Draco tokaisi yksikantaan, ja ojensi kätensä Harrylle.

Harry nielaisi ja räpäytti jälleen silmäripsiään. Niihin oli tarttunut lumihiutaleita.

“Kavereita?”

Harry tarttui määrätietoisesti Dracon käteen.

“Kavereita.”

Draco puristi Harryn kättä, hymyili, ja pääsi sitten Harryn kädestä irti. Harry hymyili ujosti Dracolle, ja se sai Dracon ajatukset ihan eri raiteille.

“Olet suloinen”, Draco sanoi, pyyhkäisi kovettuneella lapasellaan Harryn poskea, ja nousi ylös.

“Nähdään Harry.”

“Nähdään Malfoy.”

Draco rykäisi.

“Ai, sori, Draco”, Harry mutisi ja punertui hivenen.

Draco naurahti, ja lähti rämpimään lumessa takaisinpäin. Harry jäi istumaan tyrmistyneenä.

Mitä minä juuri tein? Ja sanoiko Draco Malfoy minua suloiseksi? Maailmankirjat ovat menneet nyt pahasti sekaisin, Harry mietti ja lähti kävelemään Dracon jalanjälkiä mukaillen takaisin linnaan.

[Liar]

voi apua! Ihana <3 oon seurannu tätä 1. osasta lähtien, mut en (varmaankaan) oo onnistunnu kommaamaan. No, kuitenkin, tämä on tosi ihana, sellainen jota minä pidän lukea, ja rakentava hukkui pepsilasiin.

- av

[Charm]

Ooi jatkoo! jatkoo!

[Pallokala]

Tosi hyvä!
Tässä on erinomainen juoni, joka etenee mukavaa vauhtia. Kuvailua sais olla pikkusen enemmän, mut muuten hyvä.
Yks juttu vaan häiritsee; se että Harrylla ei oo rillejä. Mutta onhan se toisaalta ihan kivaa vaihtelua. :)
Loppu oli aivan yli-ihana!
Taas taisi mennä pelkän ihkutuksen puolelle. :P Jatkoa!

Pallokala kiittää.

[Sierra]

A/N: Seuraava luku on siis tässä, sitä ennen kuitenkin:

Merriadoc: (ihana nimimerkki muuten) kiitos kommentista! ^^

avada: vau! Kiitos tosi paljon kommentistas! Alkoi tekemään muuten pepsiä mieli, hitto ei taida olla jääkaapissa, meen kohta tarkistamaan!    ^

miiuu3: sinä uskollinen kommentoija    <3 kiitos kommentista!

Charm: tässä siis jatkoa. ^^

Pallokala: kiitos paljon    <3 joo Harry rillittömänä saattaa ehkä vähän häiritä, mut aattelin kans just et rillitön Harry olis vaihtelua Ja ihkuttaa saa aina niin paljon kun haluaa    jos siis on aihetta... ^^

Luku 8.

“Harry! Mitä sinä täällä nukut?”

Harry avasi painavilta tuntuvat luomensa ja näki Hermionen huolestuneet kasvot edessään.

“Huomenta Hermione, paljonko kello on?”

“Se on jo yksitoista, heräsin itsekin vasta äsken, oikeastaan ensimmäinen kerta kun herään näin myöhään…”

Harry nousi vaivalloisesti ylös, ja huomasi nukkuneensa oleskeluhuoneen ikkunaa lähinnä olevassa nojatuolissa. Ikkuna oli muurautunut melkein kokonaan lumeen, jääkiteitä oli muodostunut tiheäksi verkostoksi ikkunan pintaan. Pieni alue oli kuitenkin puhtaana, ja Harry näki, että ulkona satoi vielä lunta.

“Haloo! Lahjoja!” Hermione sanoi hymyillen.

“Oletpas sinä hyvällä päällä tänään…”

“Saan luultavasti yhden uuden kirjan… noitavainoista…” Hermione mutisi ja alkoi avaamaan lahjojaan suuren joulukuusen edessä. Hän oli ilmeisesti kuljettanut omansa ja Harryn lahjat jo oleskeluhuoneeseen.

Harry tunsi ilontunteen nousevan pintaan ja hymyili leveästi vihreät silmät tuikkien, vähän niin kuin Dumbledoren silmät usein tuikkivat. Hän meni lahjakasansa luokse, ja tarttui ensimmäiseen pakettiin. Siihen oli liitetty myös kirje.

Hei Harry,

Hyvää joulua! Tässä ohessa lähetin tulemaan joululahjankin.
Onko mitään uutta tapahtunut? Lähetä minulle kirje mahdollisimman nopeasti. Sano Hermionelle terveisiä, en jaksanut kirjoittaa hänellekin koska mursin kaksi sormeani (kolme sanaa: Fred ja George)  ja se vaikeuttaa kirjoittamista.

Nähdään loman jälkeen, Ron

Harry laski kirjeen vieressään olevalle huteralle puupöydälle.

“Ron lähettää terveisiä, häneltä on murtunut kaksi sormea”, Harry töksäytti.

“Mitä? Miten ne murtuivat?” Hermione kirkaisi.

“Kuulemma se liittyy jotenkin Frediin ja Georgeen.”

“Olisi pitänyt arvata…” Hermione puuskahti ja alkoi taas avaamaan lahjojaan.

Harry nyökkäsi hajamielisesti ja alkoi itsekin avata lahjojaan. Hän sai Ronilta jättikokoisen paketin suklaasammakoita, Hermionelta läksykalenterin, joka muistutti aina rästiläksyistä. Hagrid oli leiponut valtavan suklaakakun, jonka Harry kippasi heti roskiin. Rouva Weasley oli kutonut punaisen jumpperin, ja lähettänyt joulutorttuja. Dursleyt antoivat Harrylle lyijykynän.

Jäljellä oli enää yksi lahja. Harry ajatteli sen ensin olevan Siriukselta, mutta sitten hän muisti, että se ei voisi olla mahdollista. Keneltä lahja sitten olisi? Se oli kääritty tummanvihreään paperiin, ja sen ympärillä oli kultainen lahjanaru, kiharrettuna kauniisti. Harry avasi paketin, ja henkäisi kuuluvasti. Sisällä oli samettinen rasia, ja sen sisällä kaunein sormus, minkä Harry oli ikinä nähnyt. Sormuksessa kiilteli pieni timantein ja smaragdein koristeltu lumihiutale. Hiutaletta ei erottanut helposti, sitä ei enää nähnyt metrin päästä katsellessa. Muuten sormus oli hopeinen. Se ei kuitenkaan ollut liian naisellinen. Harry tuijotti sitä ihmeissään, ja pujotti sen lopulta sormeensa. Se sopi siihen täydellisesti.

“Mitä sinulla siinä on?” Hermionen pirteä ääni kysyi Harryn selän takaa.

Harry käännähti ympäri ja ojensi Hermionelle oikeata kättään. Tyttö henkäisi ihastuksissaan.

“Voi Harry! Se on ihana! Kuka sen lähetti?”

“En tiedä, odota hetki…” Harry sanoi ja katsoi tarkemmin rasiaa. Hän käänteli sitä, ja huomasi rasian pohjassa kirjoitusta.

“Tässä lukee: Harry Potterille, upeimmalle ihmiselle koko maailmassa. Hyvää joulua!” Harry sanoi ja hänen leukansa loksahti auki.

Hermione tuijotti häntä hetken, ja purskahti sitten hillittömään hihitykseen.

“Mitä? Mitä?!” Harry huudahti.

“Minä - minä tiedän kuka tuon lähetti!”

“Kuka?”

“Näin, kun Malfoy oli marraskuussa koruliikkeessä, ja ennen lomaa kuulin sivusta, kun Malfoy ja Zabini keskustelivat. Malfoy sanoi: ‘…upeimmalle ihmiselle koko maailmassa. Laitanko tähän loppuun vain, että hyvää joulua?’” Hermione henkäisi kikatuksensa lomasta.

“Joten tämän lähetti… hetkinen! Sinä et voi olla tosissasi!”

*

Loman viimeisenä päivänä oppilaat palasivat takaisin Tylypahkaan.

Ron oli pahalla päällä. Hän ei vieläkään ollut antanut anteeksi Fredille ja Georgelle. He olivat loitsineet Ronin arkun lentämään portaat ylös, mutta arkku oli törmännyt kivuliaasti Roniin. Kaksi sormea olivat nyt paketissa.

“Ja äiti sanoi, että minun pitää mennä heti matami Pomfreyn luokse… ja minä menin sitten lupaamaan…” Ron sanoi nyrpistäen pisamien täplittämää nenäänsä, ja lähti oleskeluhuoneesta suunnaten sairaalasiipeen.

Oleskeluhuone oli nyt tupaten täynnä lomalta palaavia oppilaita, jotka kertoivat kuulumisia ja vertailivat lahjoja. Fred ja George saapuivat Harryn ja Hermionen luokse.

“Terve, oliko hyvä loma?” George kysyi virnistäen identtistä hymyään.

“Joo, teillä?”

“Mahtava”, Fred sanoi ja virnisti hänkin.

“Harry, mikä tuo on?” George kysyi, ja osoitti Harryn kaulalla roikkuvaa ketjua.

Harry oli päättänyt laittaa sormuksen kapeaan hopeaketjuun, eikä pitää sitä sormessa.

“Ei mikään…” Harry mutisi ja risti kätensä rinnalleen.

“Ooh, Harry on saanut lahjan joltain tytöltä!” Lavender kirkaisi, hän oli ilmeisesti kuunnellut keskustelua kauempaa.

“Ole hiljaa Lavender”, Hermione sanoi omituisen koppavasti.

“No sori, ei kaikki mene aina niin kuin sinä haluat…” Lavender mutisi ja lähti kovalla vauhdilla Parvatin luokse.

“Mikäs sinulla on?” Harry kysyi ja haroi hiuksiaan.

“Ei mikään, minä en vain jaksa tuollaista, hän on niin ärsyttävä…” Hermione jupisi ja käveli jo nopeasti tyttöjen makuusalia kohti.

Harry kohautti olkiaan, ja päätti lähteä Ronin perään. Hän nappasi viereiselle tuolille jääneen vihreän villapaidan, laittoi sen päälleen, ja asteli muotokuva-aukosta ulos käsi puristuen sormuksen ympärille. Harry ei halunnut menettää sitä.

*

Ensimmäinen koulupäivä tuntui Harrysta raskaalta. Hänen päänsä läpi meni vähän väliä kipuaaltoja, jotka saivat kaiken sumenemaan silmissä. Harry arveli sen johtuvan väsymyksestä, eikä hän tehnyt asialle mitään, mutta kun hän tunsi melkein pyörtyvänsä pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla, hänen oli pakko vihdoinkin sanoa jotain.

Harry viittasi, ja huomasi kätensä vapisevan rajusti.

“Herra Potter?” professori Pimento sanoi lapsekkaalla äänellä jykevän työpöytänsä takaa.

“Minusta tuntuu, etten voi kovin hyvin…” Harry mutisi.

“Anteeksi, mitä sanoitkaan?”

Harry nousi ylös ja tunsi huojuvansa.

“Minä - minä en…” Harry sanoi kovaan ääneen, mutta lopetti lauseensa kesken huomatessaan kyyneleen putoavan kaavulleen. Hän hieraisi kädellään poskeaan, ja katsoi sitten kättään. Kädessä näkyi verta.

“Ei voi olla totta…” Harry kuiskasi ja valahti polvilleen kivilattialle.

“Ei!” Hermione kirkaisi kovaa, ja ryntäsi paikaltaan Harryn luokse. “Harry! Auttakaa joku! Professori, hänet täytyy viedä sairaalasiipeen!”

Professori Pimento näytti tyrmistyneeltä, pikemminkin koska Hermione oli puhunut ilman lupaa, kuin Harryn tilasta johtuen. Nainen kuitenkin antoi luvan viedä Harry sairaalasiipeen.

“Auttakaa joku minua, meillä ei ole kauaa aikaa!” Hermione huusi ja nosti Harryn oikean käden olkapäälleen.

Ron oli laitettu hakemaan kirjastosta kirja oppitunnin aiheeseen liittyvää taustatietoa varten, joten kukaan ei noussut. Moni näytti kyllä harkitsevan asiaa. Lopulta kuului sarkastinen huokaus.

“Hyvä on, hyvä on, minä menen!” Draco sanoi lujalla äänellä ja riensi Harryn ja Hermionen luokse riisuttuaan ensin viittansa, joka olisi muuten tiellä.

Moni vaihtoi kummastuneita katseita, mutta kaikki paitsi Hermione pysyivät hiljaa.

“No kunhan edes joku…” tyttö sanoi oikeastaan itselleen.

Draco veti Harryn vasemman käden olkapäälleen, ja he nostivat Harryn seisaalleen. Pojan kasvot olivat jälleen veren peitossa, ja lattiallakin oli veripisaroita. Pimento viittoi tyynesti ovelle päin, ja laski katseensa taas vaaleanpunaiseen pergamenttikääröön.

Harry pysyi hädin tuskin tajuissaan. Hänen silmäluomensa painuivat välillä kiinni, ja lopulta hänen jalkansa pettivät uudelleen alta.

“Harry, oletko sinä vielä tajuissasi?” Draco puhisi nostaessaan Harrya takaisin ylös Hermionen avustuksella.

“Draco…” Harry kuiskasi ja lähti raahautumaan Dracon ja Hermionen mukana sairaalasiipeä kohti. Hermione katsoi ihmeissään Dracoa ja Harrya, mutta ei sanonut mitään. Sillä hetkellä oli tärkeämpääkin tekemistä kuin miettiä poikien suhtautumista toisiinsa. Sairaalasiiven ovi oli raollaan, ja Draco potkaisi sen jalallaan auki.

Matami Pomfrey hoiti juuri Anna Dursleytä, joka näytti kuitenkin ihan terveeltä.

“Terve Draco ja Harry! Minulle on ehkä tulossa flunssa!” Anna sanoi iloisesti. “Miksi te olette -?”

“- Merlinin nimeen! Lääkkeen piti auttaa kauemman aikaa!” matami Pomfrey kiljaisi ja riensi yhden vuoteen luokse. “Kantakaa hänet tänne!”

Draco ja Hermione veivät Harryn sängylle makaamaan, ja jäivät molemmat peloissaan seisomaan Harryn vierelle matami Pomfreyn juostessa hakemaan lääkevarastosta lääkettä.

Draco ei pystynyt puhumaan. Häntä pelotti liikaa. Dumbledore oli sanonut, että jos Harry heikkenee tarpeeksi, hän voi kuolla. Entä jos tämä olisi se kerta? Jos Harry kuolisi? Hän voisi kertoa Grangerille, se saattaisi pelastaa Harryn… mutta Dumbledore pakotti hänet vannomaan, ehkä kannattaisi pysyä lupauksessaan…

Hermione katsoi otsa rypyssä Dracoa, joka näytti miettivän jotakin ankarasti. Matami Pomfrey saapui viimeinkin takaisin suuri punainen pullo kädessään.

“Ulos!” nainen sanoi ja kumartui Harryn ylle.

Hermione ja Draco suuntasivat sairaalasiiven ulkopuolelle. Draco meinasi lähteä kävelemään takaisin Pimennon luokkaan, mutta Hermione pysäytti pojan kädellään.

“Malfoy, mitä sinä luulet tekeväsi?”

“Minä olen menossa takaisin oppitunnille, luulisi sinunlaisen koulunrakastajan ymmärtävän…”

“Äh, en minä sitä tarkoittanut! Mitä sinä yrität tehdä Harrylle?”

“Harrylle? En mitään.”

“Älä viitsi, kyllä minä olen huomannut kuinka katselette toisianne! Kutsutte toisianne etunimillä, ette enää edes tappele… ja satun myös tietämään, että sinä lähetit Harrylle sen sormuksen jouluna!”

“No jos sinun on pakko tietää, niin me teimme joulun aikaan sovinnon. Eivätkö kaverit saa antaa toisilleen lahjoja?” Draco sanoi ja lähti taas kävelemään kohti luokkaa.

Hermione ryntäsi hänen ohitseen, ja huusi: “Sinä ostit sen sormuksen marraskuussa! Olitteko silloin jo kavereita?”

Draco pysähtyi.

Hemmetin kaikkitietäjä.

[Lumos]

Ooi tää oli niin sulonen

[Pallokala]

Jee jatkoa! Kun näin, että tänne oli postattu uusi osa aloin hihkumaan niin paljon, että pikkusiskokin katsoi mua, kuin seinähullua. :DD

Tää oli jännä :) Sulosta Dracolta, kun se lähetti sormuksen. <33

Sä osaat lopettaa kappaleet näpsäkästi, ihanasti ja hauskasti. Aina tulee hyvä mieli ja on pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu...

Jatkoa kiitos <3 Pallokala

[Giselle]

Tämähän menee mielenkiintoiseksi..

“Sinä ostit sen sormuksen marraskuussa! Olitteko silloin jo kavereita?”

Kyllä Hermione(ja kirjoittaja) on nokkela  
Lisää?

[Sierra]

Ajattelin tässä vastata noihin kommentteihin, koska yhdeksäs luku on vasta puolessa välissä. Niin niin, I'm so sorry, mutta olin käymässä Järvenpäässä syyslomalla, ja siellä ei ollut mahdollisuutta kirjoittaa! Mutta luultavasti viikonloppuna saan kirjoitettua uusimman luvun! Elikkä...

Merriadoc: Kiitosta vain, ja joo, tiedän Merrin, mutta en muistanut sen olevan lempinimi!
miiuu3: Jatkoa menen ihan pian kirjoittamaan kiitos kommentista!
Lumos: Kiva et oot sitä mieltä
Pallokala: Joo sano siskolles et täällä on toinen seinähullu Kiitos paljon    jatkoa on siis pian tulossa.
Giselle: Lisää on tulossa, hoen sitä tässä näköjään koko ajan tattista vain.

[Sierra]

Luku 9.


Hermione heilautti koululaukkunsa toiselle olalleen, ja kääntyi käytävällä vasemmalle. Oppilaita ajelehti tyttöä vastaan, mutta Hermione ei reagoinut edes tervehdyksiin. Hänellä oli tarpeeksi työtä ajatustensa setvimisessä.

Mitä jos Malfoy osti sormuksen jollekin toiselle, ja kun hänestä ja Harrysta tuli ystäviä, hän päätti antaa sormuksen sittenkin Harrylle? Mutta sellainen lahja, ei sellaista yleensä anneta ystävälle, sellainen annetaan… ei, ei se voi olla niin, unohda Hermione, UNOHDA, Hermione mietti ja pudisti päätään.

Kaikki oli ollut sekaisin Harryn sairaalasiipeen joutumisen jälkeen, ja vielä pahemmin asiat olivat menneet sekaisin Harryn päästyä sairaalasiivestä. Harry itse oli ollut todella energinen, ja aivan toinen ihminen kuin Siriuksen kuoleman jälkeen, mutta Hermione oli miettinyt koko ajan Harryn ja Dracon suhtautumista toisiinsa. Miksi poikien vihanpito oli yhtäkkiä vain loppunut? Tietenkin se oli hyvä asia, parempi niin, mutta se oli silti todella omituista. Lisäksi Hermionea ärsytti suunnattomasti verikyyneleet. Hän oli uhrannut kymmeniä tunteja etsimällä tietoa kirjastosta, mutta missään ei lukenut mitään verikyyneleistä. Feeniksin kyyneleistä ja puhpalluran kyyneleistä (kyllä, nekin itkevät) löytyi miltei tusina opusta, mutta ei sanaakaan verikyyneleistä.

Noustessaan portaita kohti seitsemättä kerrosta, joku törmäsi Hermioneen.

“Katso eteesi!” tyttö tiuskaisi ja yritti sivuuttaa törmäyskurssille hänen kanssaan ajautuneen henkilön.

“Granger! Odota, minulla on tärkeää asiaa!” vaaleahiuksinen poika huudahti ja tarttui Hermionea ranteesta.

“Ai, sinä. No kerro”, Hermione huokaisi ja ravisteli kätensä irti Dracon otteesta.

“Tule tänne…” Draco sanoi ja ohjasi Hermionen kapeaan sivukäytävään.

Käytävää valaisivat kirkkaasti palavat soihdut. Hermione pudotti koululaukkunsa lattialle ja laittoi kätensä puuskaan.

”Kerro nyt. Minulla ei ole koko päivää aikaa!” tyttö äyskähti.

”Mitä sinä olet sanonut Harrylle?” Draco kysyi tyynesti ja iskosti silmänsä Hermionen kasvoihin.

”Harrylle? Mitä minun olisi pitänyt sanoa?” Hermione heitti vastakysymyksen ja nyppäisi hiuksen pois olkapäältään.

”Tiedät kyllä”, Draco vastasi ja seurasi katseellaan kivilattialle leijailevaa kiharaa hiusta.

”No, jos totta puhutaan, olen tällä hetkellä vähän pihalla”, Hermione myönsi.

”Niin kuin lintulauta…” Draco mutisi ja työnsi kätensä taskuihin.

”Mitä?”

”Niin että - että sinä et ole kertonut Harrylle mitään? Eikä hän ole kertonut sinulle mitään?” Draco kysyi.

”Minä en nyt ihan ymmärrä mitä minun pitäisi kertoa, tai mitä Harryn pitäisi kertoa. Tai siis, tehän olette vain ystäviä? Hieno juttu kuule, enkä minä yhtään ihmettele sitä sormusta, sinä varmaan ostit sen alun perin jollekin toiselle? Joo, niin, sitähän minäkin”, Hermione puhua pälpätti nopeasti.

”Joo, me ollaan ystäviä…” Draco sanoi hiukan vaivaantuneena.

”Selvä, mitä asiaa sinulla sitten oli?”

”Ei mitään, unohda.”

”Minä olen nyt ihan kujalla…” Hermione huokaisi ja heilautti laukkunsa jälleen olalleen.

”Sivukujalla… nähdään…” Draco sanoi ja harppoi pois käytävästä kohti tyrmiä.


*

Aamulla Harry nousi kaikkia muita aikaisemmin, ja tunsi itsensä virkeäksi pitkästä aikaa. Hän nousi hiljaa ja kaivoi matka-arkustaan mustat farkut, mustan t-paidan ja punaisen neuleen. Hän puki vaatteet päälleen ja veti jalkaansa vielä sukat ja kengät. Ikinä ei ollut liian aikaista mennä kävelylle.

Koska oli lauantai, käytävillä ei liikkunut edes opettajia.

Kevät oli saapunut salakavalasti takaapäin. Harry ei pitänyt keväästä paljoakaan. Talvi oli mukavampaa aikaa. Kaikki ruma peittyi lumen alle, keväällä taas kaikki ruma paljastui jälleen entistä rumempana.

Harry huomasi ajelehtineensa kirjastoon. Hän istahti kahden hyllyn välissä lojuneeseen tuoliin ja sulki silmänsä. Kirjastossa tuoksui erikoiselta. Niin taianomaiselta ja rauhalliselta, mutta silti niin elämää pursuavalta. Hyllyt olivat täynnä eri kokoisia ja eri muotoisia kirjoja, osa upouuden näköisiä, osa melko resuisia. Harry avasi silmänsä ja katseli kirjastoa. Hän ei ollutkaan ikinä tutkinut sitä kunnolla. Kirjasto oli itse asiassa aika kaunis arkkitehtuuriltaan ja värimaailmaltaan. Katto oli kaareva, ja täynnä pieniä koristeellisia yksityiskohtia, hyllyt olivat tummaa puuta, aivan niin kuin katto ja lattiakin. Salaisten kirjojen osastolta leijaili tietynlaista kirpeyttä, taiankipinöitä, jotka vain odottivat noutajaansa. Kovinkaan moni ei siellä vieraillut.

Harry huokaisi syvään, nousi ylös ja peitti haukotuksen kädellään. Ei häntä väsyttänyt, mutta hän oli melko uupunut fyysisesti. Edellisen illan huispaustreenit olivat olleet aika lyhyet, mutta sitäkin rankemmat.

Joku yskäisi lähistöllä. Harry kohotti kulmiaan ja käveli mahdollisimman hitaasti ääntä kohti. Ääni oli peräisin platinahiuksisesta pojasta, joka luki paksua kirjaa yhden pöydän ääressä.

“Ai moi Draco, luulin ettei kukaan ole täällä näin aikaisin!” Harry huudahti ja riensi Dracon luokse pöydän ääreen.

“Moi Harry, minun pitää tehdä tämä essee…” Draco mutisi ja esitti sen perään polttavansa koko kirjan edessään.

Harry naurahti ja istahti puupenkille Dracon viereen. He olivat tulleet koko ajan läheisemmiksi.

“Minä tunsin itseni vain niin virkeäksi tänään, ja päätin lähteä kävelylle”, Harry sanoi ja nojasi kyynärpäillään pöytään.

Hän katsoi vaivihkaa Dracoa. Pojalla oli suorat housut ja valkoinen kauluspaita, mutta ei kravattia eikä viittaa.

“Miksi sinulla ei ole toisenlaisia vaatteita?” Harry kysyi.

Draco paukautti kirjansa voimakkaasti kiinni.

“Onko näissä jotain vikaa vai?”

“Ei ollenkaan, ajattelin vain, kun nuohan olivat sinulla eilenkin…”

“Mistäs sinä sen tiedät? Taidat katsella minua ihan työksesi”, Draco arvasi ja virnisti vähän.

“Märissä unissasi Dracoseni”, Harry sanoi ja virnisti itsekin.

“Mieti jos joku nyt kuuntelisi meitä.”

“Mitä sitten pupuseni? Mitä salattavaa meillä on?” Harry sanoi ja pukkasi Dracoa olkapäähän.

“Voi kultaseni, yhteisen yömme jälkeen ei luultavasti mitään!” Draco sanoi kovaan ääneen ja alkoi tyrskähdellä.

“Sinä olit mahtava, rakkaani! Otetaan tänään uudelleen!” Harry huudahti vielä kovempaa ja alkoi nauraa niin että koko kirjasto raikui.

“Shh, ole nyt jo hiljaa! Se vanha korppikotka tulee pian valittamaan!” Draco yritti sanoa vakavalla naamalla, mutta onnistui surkeasti.

Harry nyökkäsi ja työnsi puolet nyrkistään suuhunsa estääkseen naurunsa. Draco katseli kuin lumouksen vallassa äänetöntä naurua nauravaa Harrya, tämän nauravia silmiä, pehmeitä huulia, tummia hiuksia, jotka heilahtelivat puolelta toiselle pojan hytkyessä, ja sitä pienen pientä luomea vasemmassa poskessa. Harry katsoi Dracoa hämmästyneenä ja sai kuin saikin lopetettua naurunsa.

“Mitä sinä tuijotat?” Harry kysyi varuillaan.

“Luomeasi.”

“Luomeani?”

“Tuossa poskessasi, se on hyvin pieni.”

“En olekaan huomannut sitä.”

“Minä olen, sen huomaa vasta kun on näin lähellä”, Draco sanoi ja liikahti lähemmäs Harrya.

Harry veti nopeasti henkeä.

“Ja jos on näin lähellä -” Draco kuiskasi istuessaan hajareisin Harryn syliin, ja tuijottaen kirkkaanvihreisiin, upottaviin silmiin, “- huomaa myös hiusrajassasi olevan pienen luomen.”

Draco kohotti kätensä ja sipaisi Harryn poskea viileällä kädellään. Harry värisi.

“Draco, joku voi tulla tänne!” Harry sanoi ja henkäisi äänekkäästi Dracon asettaessa molemmat kätensä hänen kasvojensa ympärille.

“Ei kukaan tule.”

“Et sinä voi olla varma, ja sitten meillä olisikin selittämis- “ Harry puuskahti, mutta kun Draco toi huulensa sentin päähän Harryn omista, mustatukkainen poika vaikeni äkisti.

“Mitä helvettiä sinä yrität selittää, etkö näe, että minulla on parempaakin tekemistä?” Draco kuiskasi toinen suupieli koholla, ja painoi huulensa odottavasti Harryn huulille.

Aivan kuin olisi koko ajan odottanut sitä, Harry vastasi suudelmaan. Suudelma tuntui pysäyttävän kaiken muun heidän ympäriltään. Pölyhiukkasetkaan eivät liikkuneet. Vaikka kaikki kirjat olisivat lentäneet hyllyistä ryminällä pois, kumpikaan pojista ei olisi huomannut sitä. Kaikki tunteet, mitkä oli pidetty salassa jo monta vuotta, purkautuivat siinä yhdessä suudelmassa, joka syveni syvenemistään. Harry siveli Dracon selkärangan nikamia, ja liu’utti kätensä sitten pojan silkkiseen niskaan. Draco painautui lujempaa Harrya vasten ja suuteli Harrya intohimoisesti, aivan niin kuin kuukausia kestäneessä unessaan. Pienet huokaukset täyttivät kirjaston jokaisen sopukan, mutta pian siihen liittyi myös toinen ääni.

“Minä tiesin! MINÄ TIESIN!” kuului voitonriemuinen ääni metrien päästä.

Harry tyrkkäsi Dracon pois päältään ja nousi kompuroiden seisomaan. Hän näki Hermionen osoittavan heitä sormellaan, ruskeat hiukset hapsottaen löysältä nutturalta. Harry alkoi panikoida.

Ei tässä näin pitänyt käydä!

“Dra-Malfoy! Mitä sinä oikein äsken yritit?!” Harry sanoi yrittäen tavoitella kauhistunutta äänensävyä, mutta epäonnistui.

“Äh älä viitsi, Harry! Minä olen katsellut teitä jo yli minuutin!” Hermione kirkui ja asteli vauhdilla poikia kohti.

“Sinä olet hirveä! Katselet toisten intiimejä toimenpiteitä…” Draco mutisi ja kyyristyi vähän Hermionen kääntyessä hänen puoleensa.

“Minä? HIRVEÄ? Kukas tässä vähän aikaa sitten sanoi, että olette vain ystäviä?!“ Hermione huusi.

“Hermione! Rauhoitu nyt, en minäkään tiedä miksi tämä meni näin! Tätä ei tule enää ikinä tapahtumaan, okei?” Harry selitti kasvot jälleen melko punaisina.

“Minä - minä - AAARGHH!” Hermione raivosi ja rynnisti ulos kirjastosta.

Draco katsahti Harryyn.

“Minä en kerta kaikkiaan käsitä mikä hänelle tuli”, Draco sanoi.

“Ole nyt jo hiljaa, älä tee tästä yhtään sen pahempaa kuin se on!” Harry äyskähti ja kosketti huomaamattaan huuliaan.

“Minä kun luulin, että pidit siitä.”

“No, niin minä pidinkin… mutta se oli väärin! Aivan väärin! Me olemme ystäviä…” Harry sanoi ja lähti vauhdilla Hermionen perään.

“Harry! Odota!”

“Lopeta jo! Minun täytyy etsiä Hermione!” Harry huusi Dracolle ja lähti juoksemaan yhä kovempaa.

Hermionea ei näkynyt missään. Harry juoksi yhteen salakäytävistä kuullessaan sieltä ääniä. Käytävässä ei näkynyt enää ketään. Hän ryntäsi käytävän toisesta päästä ulos ja huomasi saapuneensa pieneen pyöreään huoneeseen, jossa oli suuri, jykevä arkku, joka rymisi.

“Hermione! Tiedän että olet siellä”, Harry sanoi ja aukaisi arkun kannen.

Hän hypähti taaksepäin ja odotti kiharan hiuspehkon omaavan henkilön nousevan arkusta. Ja  arkusta nousikin kyseiseen kuvaukseen sopiva henkilö. Se vaan ei todellakaan ollut Hermione. Henkilöllä oli mustat, sotkuiset hiukset, vihreät silmät, punainen paita, mustat housut ja salaman muotoinen arpi otsassa. Arkusta noussut henkilö oli ilmiselvä kopio Harrysta itsestään. Ja Harry ei voinut muuta kuin tuijottaa itseään silmästä silmään.

A/N: Koska me kaikki oikeasti rakastamme CapsLock!Hermionea.

[Sierra]

A/N: Vastailen ensin kommentteihin...

Merriadoc: Joo kyllä minä taisin tajuta mitä tarkoitit, Harryn ja Dracon välillä kun ei mitään kovin merkittävää ole vielä tapahtunut, ja tuossa Hermionehan sai vahvistuksen oletuksiinsa. Ja nyt saat sitten tietään mikä sieltä arkusta pompahti Kiitos kommentista<3

miiuu3: Kiitosta paljon, tässä siis seuraava luku, Hagridin sanoja lainaten: Tittididii!

*

Luku 10.

Olento lähestyi Harrya hitaasti. Harry perääntyi seinää vasten, ja yritti avata ovea. Kauhukseen hän huomasi sen olevan lukossa. Taikasauva tuntui hyödyttömältä risulta housujen taskussa. Harryn kaksoisolento pysähtyi metrin päähän Harrysta itsestään. Molemmilla oli luomi vasemmassa poskessa.

Oikea Harry kohotti kätensä ja tarttui kaksoisolentoaan hartioista. Siinä samassa olennon silmistä alkoi valua verta. Harry alkoi täristä, eikä voinut kuin katsella itseään. Hän päästi hahmon olkapäistä irti ja alkoi valua lattialle.

“Mi-mikä sinä oikein olet?” Harry henkäisi ja hapuili taikasauvaansa taskustaan.

Olennon kasvot olivat yltä päältä veressä, ja kun se kumartui Harrya kohti, Harryn taikasauva putosi kolisten lattialle.

“Kuka… sinä… olet?” Harry kuiskasi ja viimeinen ääni ennen hänen pyörtymistään oli voimakas paukahdus.

*

Draco ei voinut käsittää mikä oli mennyt vikaan. Hän oli haaveillut suutelevansa Harrya jo vuosia, ja nyt se oli viimeinkin toteutunut. Hän ei villeimmissä unelmissaankaan ollut pystynyt kuvittelemaan kuinka upealta Harryn suuteleminen tuntui. Ja nyt poika oli rynnännyt Grangerin perään. Mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi Dracon ylitse hänen astellessaan aamiaiselle.

Harry on niin täydellinen, en voi elää ilman häntä, en vain voi, Draco ajatteli istuutuessaan Luihuisten pöytään.

Pansy oli myös saapunut, kuulemma viittä minuuttia ennen Dracoa.

“Draco-kulta, missä sinä olit aamulla? Odottelin sinua aika kauan”, Pansy narisi ja yritti tarttua Dracoa kädestä.

“Kirjastossa”, Draco vastasi ja veti kätensä Pansyn ulottumattomiin.

“Sinun hiuksesi ovat ihan sekaisin! Ja mitä sinun huulillesi on tapahtunut? Ne ovat ihan törröllään!” Pansy huudahti ja sai pari Korpinkynttä katsomaan heitä uteliaasti.

“Arvaa”, Draco sanoi synkästi ja tarttui kurpitsamehukannuun.

Pansy tuijotti häntä melkein kaksi sekuntia, ja heitti kultapikarinsa sitten voimalla seinää päin.

“Anteeksi MITÄ?!” Pansy kirkui ja nousi seisomaan.

Draco nousi myöskin seisomaan ja yritti vaientaa Pansya.

“Ole hiljaa, mitä sinä mesoat?!”

“SINÄ OLET PUSSAILLUT JONKUN KANSSA!”

Dracon sydän jätti yhden lyönnin välistä. Poika ei osannut sanoa mitään, joten hän lähti juoksemaan Rohkelikkojen pöydän vierustaa, kohti ovia. Joku kuitenkin kamppasi hänet suuren Rohkelikkolauman edessä.

“AI! Kuka se oli?!” Draco huusi ja nousi rannettaan hieroen ylös.

Hän kohtasi Ron Weasleyn virnistelevän naaman. Poika istui Grangerin ja Longbottomin välissä. Pansy oli kiertänyt toista kautta ja kampannut Dracon, ja nyt koko sali tuijotti Dracoa.

“Sinä senkin - senkin - äh, en minä keksi enää mitään!” Draco karjui tuskastuneena ja katseli Pansya tämän juostessa ulos salista.

“Kenen kanssa sitä on pussailtu Malfoy?” Fred Weasley kysyi suu leveässä virneessä.

“Ei kuulu sinulle!” Draco kiljui ja yritti hypätä pöydän yli Fredin kimppuun.

Seamus Finnigan ja Neville Longbottom kuitenkin pysäyttivät hänet, ja Draco rämähti kivuliaasti poikien väliin.

“No niin, Malfoy, huomaatkos, että täällä ei ole opettajia?”

Draco kiristeli hampaitaan.

“Kerropa meille ketä sinä oikein suutelit aamulla?”

“Minä en kerro teille mitään”, Draco sanoi yrittäen pitää äänensä viileänä.

“No mutta noin ei meille puhuta, et pääse pois ennen kuin kerrot”, Dean Thomas sanoi.

“Ette uskoisi vaikka kertoisinkin! Löisitte luultavasti hampaani kurkkuun”, Draco ärisi ja yritti pyristellä vangitsijoitaan vastaan.

Tuntui kuin koko sali olisi pidättänyt henkeään. Vihdoin joku avasi suunsa.

“Hmm, minusta tuntuu, että meidän kannattaa päästää Malfoy menemään”, Hermione sanoi heiveröisellä äänellä.

Dracon silmät rävähtivät auki. Kuraverinen? Puolustamassa minua, vaikka jäin Harryn kanssa rysän päältä kiinni?

“Mikä sinua vaivaa, Hermione? Minä ainakin haluan selvittää tämän”, George sanoi ja virnisti. “Onko kenelläkään totuusseerumia?”

“EEEEEEEEEEIII!” Draco kiljui nyt täysin malttinsa menettäneenä.

Ron penkoi taskujaan ja veti esiin pienen pullon. Hän tipautti pullosta pienen pisaran Dracon suuhun, jota pitivät auki Neville ja Seamus. Draco kakoi hetken ja vaikeni sitten. Tämä ei voi olla todellista!

“Noniin kultapoju, kenen kanssa sinä tänä aamuna suutelit?” Fred kysyi.

Draco yritti purra hammasta yhteen, mutta sanat tuntuivat putkahtelevan hänen suustaan kuin sammakot. Mutta hyvin kauniit ja rakastettavat sammakot.

“Harryn”, Draco sanoi tyynesti.

*

Harry näki ensin kirkasta valoa, ja sitten tumman hahmon ääriviivat edessään. Hahmo alkoi tarkentua hänen silmissään ja lopulta hän huomasi makaavansa lattialla ja tuijottavansa suoraan Kalkaroksen mustiin silmiin.

“Professori Kalkaros!” Harry sanoi hämmästyneenä ja nousi vauhdilla istuma-asentoon.

Hän oli edelleen siinä pyöreässä huoneessa, mutta nyt hänen kaksoisolentonsa ja arkku oli poissa.

“Mitä minulle oikein tapahtui? Muistan vain nähneeni -” Harry aloitti mutta vaikeni nähtyään Kalkaroksen ilmeen.

“Se oli mörkö, Potter. Luulin, että osaisit edes mörön karkoittaa. Tietääkseni professori Lupin opetti sinulle suojelus-loitsun?” Kalkaros kysyi ja veti Harryn pystyyn.

Ihmetellen yhä liemienopettajansa avuliasta käytöstä, Harry sanoi: “Ei se ollut ankeuttaja.”

“Ei ollut ankeuttaja?” Kalkaros toisti otsa rypyssä.

“Ei. Se oli minä.”

“En nyt oikein  ymmärrä. Oletkohan sinä lyönyt pääsi?” Kalkaros kysyi.

“Etkö sinä nyt tajua, professori? Kun tulin tähän huoneeseen, arkusta nousi kaksoisolentoni eikä mikään ankeuttaja, joten se ei voinut olla mörkö!” Harry sanoi kiivaasti.

“Totta kai se oli mörkö, karkotin sen mörönkarkotustaialla, mitä sinä höpiset Potter?”

“Mutta - mutta…” Harry änkytti.

“Minusta tuntuu, että meidän pitää etsiä toinen mörkö”, Kalkaros sanoi ja lähti viitan helmat liehuen huoneesta pois. Ovi oli nyt auki.

Harry seurasi opettajaansa vaitonaisena kohti tyrmiä. Kalkaros johdatti Harryn työhuoneeseensa. Hyllyillä oli monenkokoisia ja erivärisiä purnukoita, joissa lillui jotakin mitä Harry ei edes halunnut tietää. Kalkaros käveli suuren kaapin eteen, ja pyysi Harrya tulemaan lähemmäs.

“Ota sauvasi, Potter, täällä kaapissa on mörkö.”

Harry veti tärisevin sormin sauvansa jälleen taskusta, ja ihmetellen mistä se sinne oli jälleen päätynyt, hän kohotti sen kaappia kohden. Kalkaros heilautti sauvaansa, ja suuren kaapin ovi aukesi naristen. Ja kaapista astui ulos ilmiselvä Harryn kaksoisolento, jälleen silmät verta vuotavina.

“Ei, ei! Professori, auta!” Harry sanoi heiveröisesti, ja lähti taas perääntymään.

Kalkaros kohotti kulmiaan ja sanoi: “Naurrettavus.”

Mörkö muuttui hetkeksi mustaan, silkkiseen kaapuun kääriytyneeksi ihmiseksi, jonka kasvoja Harry ei erottanut, ja hajosi sitten kovaäänisesti poksahtaen. Harry otti työpöydästä tukea.

“Ki-kiitos, professori”, hän sanoi heikosti ja riiputti päätään.

“Potter?”

“Niin, professori?”

“Miksi sinä pelkäät itseäsi?”

“Mitä?”

“Älä esitä tyhmää Potter, miksi mörkö muuttui kaksoisolennoksesi? Miksi pelkäät itseäsi?”

Harry kohotti hitaasti katseensa Kalkaroksen kasvoihin.

“Koska minä en enää tunne itseäni.”

Kalkaros näytti hätkähtävän vähän, ja sanoi sitten: “Menehän nyt aamiaiselle, minun täytyy löytää rehtori.”

*

Koko sali oli täysin hiljaa.

“Niin että MITÄ?” Ron kysyi kovaan ääneen silmät lautasen kokoisina.

“Mutta eihän Luihuisessa ole ainuttakaan Harry-nimistä!” Neville sanoi hämmästellen.

“Hyvä huomio Neville, missäköhän vaiheessa huomaat, että tässä koulussa on vain yksi Harry-niminen, ja hän ei todellakaan ole Luihuinen”, Seamus sanoi ja pyöräytti silmiään.

“Ahaa! Mutta - mutta, Harryhan on poika! Eikä hän edes tykkää Malfoysta!” Neville huudahti ja punastui, mutta Nevillen kasvoille levinnyt puna ei kuitenkaan paininut edes samassa sarjassa Dracon kasvojen värin kanssa.

“Mistäs sinä voit tietää kenestä Harry tykkää ja kenestä ei?” Draco ärjyi.

“Siis hetkinen nyt!” George sanoi ja raapi takaraivoaan. “Sinä muka suutelit tänä aamuna Harry Potteria, ja nyt vielä kehtaat väittää, että Harry pitää sinusta?”

Draco laittoi kätensä uhmakkaasti puuskaan noustessaan seisomaan. “Niin.”

“Sinä - sinä julkea pieni paskiainen!” Parvati kirkaisi. “Harry ei ikinä suutelisi tuollaista ylimielistä ja itserakasta ilmiselvää Luihuista! Ellei hän sitten ole seonnut!”

“Mistä te puhutte? Ja mitä Draco täällä tekee?”

Kaikki vaikenivat kuullessaan yllättävän tutun äänen. Harry seisoi heidän kaikkien edessä, ehkä hieman kalpeana, mutta muuten ihan selväjärkisen näköisenä.

“Moi Harry”, Hermione sanoi koppavasti, “sinä sitten suvaitsit saapua paikalle.”

[Liar]

Hyvä luku tuli vähän ajatelleeks kans et miten mörön vois niinku tunnistaa Harry Parka. vähän jäi häirihteen et miten sitä totuus seerumia löyty niin nopeesti, eikös se ollu harvinaista ja arvokasta noh, tykkäsin
- av

[Sierra]

avada: tuo totuusseerumin löytyminen, se selittyypi seuraavassa luvussa, en tähän lukuun sitä ehtinyt tunkea! Ehkäpä joku on käynyt Snapun varastoilla vähän penkomassa no kiva et ees vähän miellytti tämä luku... ei todellakaan parasta tasoani, i know. Tämän ficin aikana on tapahtunut kaikenlaista, siinä luvussa kun Sirius kuoli, menetin yhden ystäväni, (aivosyöpä), olin silloin aika surullinen, sen varmaankin huomasi... että sellaista, kiitos kommentista <3

[Pallokala]

Oho! Mun lempparitarinaan on tullu kaks uutta kappaletta ja huomasin sen vast nyt :O

Hmm... tämähän menee mielenkiintoiseksi! Toi mörkö juttu oli hyvä =)
Koin taas ihanan aawww... elämyksen, kun Harry ja Draco suutelivat <3 ja heti sen perään repesin totaalisesti, kun Hermione yllätti heidät. :DD

AARGH! Ei saa lopetaa tuollaiseen kohtaan *repii hiuksiaan*
*ruokoilee polvillaan jatkoa*

Kiittäen Pallokala

[Sierra]

A/N: ELI tässä yhdestoista luku, hope you like it.

Merriadoc: Kiitosta
miiuu3: Jatkoa siis tässä, kiitos kommentista! <3
Pallokala: Lempparitarinaan?        Tässä jatkoa, kiitos kommentista! <33  

*

Luku 11.

“Häh?” Harry kysyi typerästi.

“Sinulla onkin vähän selittämistä.”

Harry nielaisi vaivalloisesti. “Kuinka niin?”

“Juotin Malfoylle totuusseerumia, ja hän möläytti suudelleensa jotakuta tänä aamuna”, Ron sanoi ja heilutti pientä pulloa Harryn kasvojen edessä.

Harry nielaisi uudelleen.

“Mistäs sinä totuusseerumia olet hankkinut? Eikö se ole aika kallistakin…” Harry sanoi, mutta tajusi liian myöhään mitä oli sanonut.

“Väitätkö sinä, että minulla ei olisi varaa?”

“Siis, en minä sitä -”

“- totta kai hän tarkoitti sitä, Weasel, kaikkihan tietää, että sinä ja sinun perheenjäsenesi ovat tyhjätask-AAAIIIH! Lopeta!” Draco kiljui Ronin hypätessä blondin kimppuun ja aloittaen kamalan käsirysyn.

“Riittää!” kuului McGarmiwan ääni hieman kauempaa.

“Tuo aloitti!” Draco ja Ron sanoivat yhteen ääneen ja osoittivat toisiaan.

“En ole ikinä nähnyt noin lapsellista käytöstä tuon ikäisten toimesta! Häpeäisitte, olette huono esimerkki ensiluokkalaisille! Minun onkin tullut aika pitää muutamalle oppilaalle puhuttelu. Malfoy, Weasley, Potter ja myös sinä Granger, mukaani. Heti!” McGarmiva äyskähti sieraimet laajentuen, ja nelikko lähti vaitonaisina seuraamaan professoria.

Harry ja Ron kävivät hiljaista sananvaihtoa matkalla McGarmiwan työhuoneeseen.

“…totuusseerumi ei valehtele!”

“Ron, ole nyt järkevä, luuletko tosiaan, että voisin suudella Dracoa?”

“Mutta - mutta, totuusseerumi ei valehtele!”

“Se oli luultavasti väärin valmistettu! Öh, mistä sinä sen muuten sait?”

“Varastin sen Hermionen laukusta, hän taas varasti sen Kalkaroksen työpöydältä!”

“Mitä?!” Harry huudahti ja sai McGarmiwan käännähtämään hitaasti raivosta täristen.

“Ole hiljaa Potter!”

“Anteeksi, professori. Totuusseerumi on siis Kalkaroksen omaisuutta?”

“Joo”, Ron kuiskasi äkäisesti.

“Mistä sinä tiedät, että se oli totuusseerumia? Lukiko pullon kyljessä niin?”

“No ei, mutta eikös se ole väritöntä ja hajutonta, niin kuin tämän pullonkin neste?”

“Voi Ron!” Hermione huokaisi hiljaa. “Värittömiä ja hajuttomia liemiä on satoja! Ja sitä paitsi, se liemi jonka otin Kalkarokselta, oli Ginnylle! Hänelle oli tulossa flunssa eikä matami Pomfreylla ollut lääkettä, ennen kuin Kalkaros valmisti sitä lisää, ja kun Kalkaros valmisti sitä, matami Pomfrey sanoi, ettei siitä riitä heti Ginnylle, koska monta muuta oppilasta tarvitsee lientä enemmän kuin Ginny! Joten minä varastin liemen…” Hermione selitti ja veti henkeä.

Ronin ilme kuvasti hyvin pojan ajatuksia.

“Minä valehtelin, minä en ole suudellut ketään tänä aamuna!” Draco kuiskasi, hän oli Hermionen tavoin kuunnellut Harrya ja Ronia koko matkan. Draco ei voinut ymmärtää, miksi hän oli sitten möläyttänyt suudelleensa Harrya. Onneksi asian pystyi nyt vielä korjaamaan.

Ron nyökkäsi ja uskoi vihdoinkin poikien selitystä. Hermione taas katsoi murhaavasti Harrysta Dracoon, selvästi ilmaisten, että haluaa jutella heidän molempien kanssa.

McGarmiwa ohjasi Harryn, Dracon ja Hermionen istumaan työhuoneeseensa, ja nappasi Ronia olkapäästä kiinni sanoen: “Minä puhuttelen teitä jokaista yksi kerrallaan.”

Nainen paukautti oven kiinni ja Harry, Draco ja Hermione jäivät kiusaantuneina huoneeseen.

“Öh, minusta tuntuu, että meillä on vähän selittämistä…” Harry sanoi epäröiden.

Hermione nyökkäsi kiivaasti, ja Draco silitteli olemattomia ryppyjä paidassaan.

“Tuota noin… se mitä tapahtui kirjastossa, minä en oikeastaan tiedä miten se tapahtui”, Harry jatkoi.

Hermione näytti aikovan sanoa jotain, mutta Draco alkoi puhua tytön päälle.

“Sanon tämän nyt ihan suoraan: minä pidän Harrysta, mutta en halua, että kukaan muu kuin joku meistä saa tietää, ainakaan vielä, joten voisitko olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Hermione?” Draco sanoi todella asiallisella äänellä saaden Harryn punastumaan rajusti ja Hermionen hätkähtämään.

Toivuttuaan Dracon sanoista Harry katsahti Hermioneen, joka tuijotti silmät valppaina Dracoa.

“Eli yhteenveto tämän aamun tapahtumista: te suutelitte kirjastossa, minä näin sen, Draco painostettiin kertomaan ketä oli suudellut. Ja nyt meidän pitäisi sanoa, että ette ikinä ole suudelleet? Miten me muka siihen pystymme, ei kukaan usko!”

“Itse asiassa, kyllä uskoo. Sinä ja Harry saatte varmasti Rohkelikot uskomaan kaiken olevan yhtä suurta väärinkäsitystä. Minä taas, jos vaatimattomia ollaan, olen Luihuisen vaikutusvaltaisin henkilö. Saan varmasti myös Korpinkynnet ja Puuskupuhitkin uskomaan, ainakin pienellä, no, suostuttelulla”, Draco sanoi ja pyyhkäisi huomaamattaan vieressään istuvalta Harrylta ripsen pois poskelta.

Harry värähti Dracon kosketuksesta, se sai suudelman aikaiset väristykset muistumaan mieleen. Hermione rypisti kulmiaan poikien käyttäytymiselle, ja myöntyi lopultakin poikien ehdotukseen.

Viiden minuutin kuluttua McGarmiwa palasi takaisin hyvin erikoinen ilme kasvoillaan.

“Neiti Granger, voit mennä.”

“Voinko?” Hermione sanoi riemuissaan.

“Minulla on Malfoylle ja Potterille asiaa.”

“Mahtavaa! Tai siis, minä vain menen… moi”, Hermione sanoi ja ryntäsi ilmeisesti Ronin perään.

“Ja mitä teihin kahteen tulee, olen iloinen, että te ette enää tappele”, McGarmiwa sanoi.

Harry ja Draco hymyilivät vaivaantuneesti.

“Mutta teidän pitäisi olla esimerkkeinä nuoremmille oppilaille! Sinäkin, Harry, olit pari päivää sitten tappelussa Vincent Crabben kanssa!” McGarmiwa huudahti eikä varmaankaan edes huomannut käyttäneensä Harryn etunimeä.

Draco katsahti Harryyn otsa rypyssä.

“Ja sinä, herra Malfoy, kehtasit tapella aamiaisella!”

“Weasley sen aloitti”, Draco sanoi uhmakkaasti.

“Se on nyt aivan sama, kuka sen aloitti. Jälki-istunnotkaan eivät näytä auttavan! Joten, jos vielä kerrankin yllätän jommankumman teistä tappelemasta, kyseinen henkilö lähtee rehtorin puhutteluun”, McGarmiwa ilmoitti ja osoitti ovelle. “Menkäähän nyt.”

Pojat nousivat nopeasti ylös ja kävelivät hiljaisuudessa käytävälle.

He kävelivät yhdessä eteenpäin käytävää. Yhtäkkiä Draco pysäytti Harryn nopealla kädenliikkeellä, ja vilkaisi molempiin suuntiin. Blondi virnisti ja tönäisi Harryn seinää vasten. Harryn kasvoilla käväisi hätääntynyt ilme, mutta se muuttui uneksivaksi kun Draco painautui Harryyn kiinni.

“Mihin me jäimmekään?” Draco kysyi flirttailevasti.

“Me… ystäviä!” Harry yritti epätoivoisesti, mutta koska Draco puhalsi hänen kaulaansa, loput sanat takertuivat hänen kurkkuunsa.

Draco painoi huulensa Harryn kaulalle ja siveli samalla tummatukkaisen lantiota. Harry puristi huulensa tiukasti yhteen, selvästi yrittäen esittää välinpitämätöntä, mutta kun Draco otti kielensäkin käyttöön, Harry ei voinut itselleen mitään. Hän voihkaisi ja haukkoi henkeään.

Draco irrottautui hetkeksi ja katsoi Harrya silmiin. Sitten Draco asetti huulensa rauhallisesti toisen pojan huulille. Draco pystyi kuulemaan Harryn vetävän voimakkaasti henkeä. Harry alkoi liikuttaa suutaan Dracon viileitä huulia vasten, ja sai vihdoinkin lisää itseluottamusta. Harry tönäisi Dracon voimalla pois edestään, ja Draco kaatui selälleen lattialle. Harry melkein hyökkäsi Dracon kimppuun: suuteli pojan kaulaa, huulia, otsaa. Minne ikinä vain ylsikin.

Mikään hyvä ei kuitenkaan ikinä kestä kauaa. McGarmiwan ovi lennähti auki ja professori itse käveli sieltä ulos. Harry tajusi tilanteen nopeasti, irrottautui Dracosta ja tarttui tämän kädestä kiinni. McGarmiwa katsoi närkästyneenä poikia, luullen heidän tapelleen.

“Onneksi et kaatunut sen pahemmin”, Harry sanoi selkeästi ja vetäisi Dracon ylös.

Draco huohotti edelleen. “Joo, niin…”

McGarmiwan kasvolihakset näyttivät rentoutuvan hieman, ja nainen lähti vastakkaiseen suuntaan.

“Sinäpä käyt kuumana”, Draco mutisi ja virnisti jälleen.

“Hah, paraskin puhuja!” Harry huudahti ja lähti kävelemään taas eteenpäin Draco vasemmalla puolellaan.

“Suutelemisesi, tiedätkös, se on mahtavaa! Tiedän juuri mistä paikoista sinä voihkaiset ja - Harry. Mitä kätesi tekee takapuolellani?”

*

Luihuiset ja Rohkelikot valuivat luokkaan ja ottivat omat paikkansa. Kalkaros seisoi jo luokan edessä.

“Ottakaa tarvikkeenne esille”, Kalkaros käski.

Harry pamautti kirjansa ja muita varusteitaan puupulpetille, ja näki Dracon kirjoittavan jotakin pergamentinpalaselle. Draco rypisti pergamentinpalasen paperitolloksi, ja heitti sen taakseen Harryn pulpetille. Harry katsoi kysyvästi Dracoa, avasi paperin, ja luki lapun. Draco tarkkaili suu ilkikurisessa virneessä Harryn reaktiota. Harryn silmät aukenivat sana sanalta yhä enemmän. Luettuaan lapun Harry sulki hetkeksi silmänsä ja alkoi täristä. Draco kohotti vaaleaa kulmakarvaansa ja katseli huvittuneena Harryn toivotonta yritystä peittää naurunpurskahdustaan. Lopulta tummatukkainen poika peitti kasvonsa käsivarsillaan ja painoi päänsä pulpettiin. Valitettavasti tarkkasilmäinen Kalkaros huomasi Harryn nauravan, ja nousi hitaasti ylös työpöytänsä takana. Mies käveli vauhdilla Harryn pulpetin luokse, nojasi käsillään pulpetin reunaa vasten ja kumartui Harryn puoleen.

“Mikä on noin huvittavaa Potter?” Kalkaros kysyi silkinpehmeällä äänellä.

Harry hätkähti kuullessaan opettajansa äänen ja kohotti kasvonsa, vain huomatakseen tuijottavansa suoraan Kalkaroksen kaavun kaula-aukosta sisään. Harry ei pystynyt enää pidättelemään nauruaan, vaan alkoi nauraa avoimesti kyyneleet silmissään ja Dracon lähettämä paperitollo kädessään.

“Herra Potter, mitä jos kertoisitte koko luokalle, mikä on noin hauskaa?” Kalkaros kysyi nyt selvästi äärirajoillaan.

Harry pudisti päätään ja katsahti Roniin. Ron puristi molemmilla käsillään suutaan, ja silmät oli rutistettu kiinni. Se sai Harryn putoamaan tuoliltaan lattialle ja paperitollo lennähti pulpetille suoraan Kalkaroksen kasvojen eteen. Vahingokseen Harry ei huomannut sitä, koska hän piteli vatsastaan kiinni, eikä enää voinut välittää seuraamuksista. Draco alkoi myöskin tyrskähdellä Kalkaroksen lukiessa paperinpalasta. Kalkaroksen ilme, se oli kaikkien mielestä jälkeenpäin ajateltuna ehkä paras ilme miehen kasvoilla vuosiin. Suu oli hieman raollaan, toinen sierain kohotettuna hieman ylöspäin, silmät täysin pyöreinä.

“Kuka tämän on kirjoittanut?” Kalkaros kysyi hämmentyneenä, eikä enää välittänyt oppilaistaan, jotka nauroivat kovaan ääneen.

Vain Hermione oli vakava. “Mitä siinä lukee, professori?” tyttö kysyi tärkeänä.

Kalkaros nielaisi ja luki: “Sinä ja minä, Kalkkiksen työpöydällä, nyt heti.”

Nyt Hermionekin alkoi kikattaa koko ajan kovempaa ja kovempaa. Puolet luokasta oli tajunnut Kalkaroksen lukeneen sanomansa asian paperilapusta, puolet taas oli luullut Kalkaroksen ehdottavan Hermionelle jotakin hyvin epäsoveliasta. Kalkaros alkoi jälleen tajuta tilanteen, ja veti syvään henkeä. Suurin osa oppilaista hiljeni, mutta Harry ja Draco vain jatkoivat nauramistaan, molemmat sillä hetkellä lattialla.

“Potter, Malfoy, te jäätte luokkaan tunnin jälkeen”, Kalkaros sanoi hiljaa vaarallinen äänensävy käytössään.

Harry ja Draco vaikenivat heti. Hitto!

[Winga]

Tää oli hyvä! Mä sain hyvät naurut, kiitos...
Ahh, tää on ihana tarina ja odottelen aina jatkoa!
Toi lappu oli kyllä aika hyvä...

“Kuka tämän on kirjoittanut?” Kalkaros kysyi hämmentyneenä, eikä enää välittänyt oppilaistaan, jotka nauroivat kovaan ääneen.

Vain Hermione oli vakava. “Mitä siinä lukee, professori?” tyttö kysyi tärkeänä.

Kalkaros nielaisi ja luki: “Sinä ja minä, Kalkkiksen työpöydällä, nyt heti.”

Hahhahhhaaa  

No mutta... Selitit kyllä hyvin sen totuusseerumin! Ja pidät tarinan uskottavana.
Tän järkevämpää ei irtoa.

Jatkoa, kiitos?

[Wave]

Repesin täysin lopussa XP Ja poskia särkee kun pitää virnuilla koko ajan...!
En voi sanoa kuin että oli ihana osa... toisin sanottuna rakentava palaute jäi koulun penkille horrostamaan. Yhden kirjoitusvirheen huomasin, mutten muista sen paikkaa.
Kitoos!
Jatkoa?

[Sierra]

Tuli tylsää, joten päätin vastata jo tässä vaiheessa kommentteihin!
Ohhoh, moni on lainannut tekstistä saman kohdan...

Winga: Ole hyvä vain, jatkoa tulee mahdollisimman pian! Kiitos paljon kehuista. ^^ <3 Ps. ihana nimimerkki! <3
Merriadoc: Mäki kokeilin sitä ilmettä, alunperin näin sen kemianopettajani kasvoilla, ja seuraavalla välkällä vessaan ilmeilemään H/D FOREVER, näinhän se menee
Wave: Munkin poskia särkee! Oikeastaan vain toista, koska puraisin siihen hyppiessäni ylös alas huomattuani nämä kommentit Kirjoitusvirhe?MISSÄMISSÄ? Okei huomasin uudestaan lukiessani itsekkin KOLME kirjoitusvirhettä, ja korjasin ne, jos huomaat virheitä vielä, ilmoita kohta niin ne eivät sitten häiritse enää ? ^^ Kiitos kommentista! Ps. sinullaki on ihana nimimerkki! Apuva, siis aivan ihana! ^^ <3
miiuu3: Kiitos tosi paljon, ihanaa jos joku tykkää, ja jos vielä paljon niin      Jatkoa tulee mahdollisimman pian siis...

[April]

Ooh!
Ui juma! Täähän on ihuna. ♥
Hehe... huumoriakin löyty.
Harryn verikyyneleet on ihan vitun pelottavia... O__o Huiiij... :s
Dumppis kunnon slashari! Kyllä, niin just pitääkin olla.
Harryn ja Dracon suhde aika nopeesti eteni, mutta eipä siinä mittään.
Alku oli ehkä jotenkin... hmm... ei niin hyvä... mutta loppua kohden paranee ehdottomasti. Ainakin miun mielestä. (:
Juonenkäänteet on kuitenkin tässä välillä melko yllättäviäkin, joten ei tää nyt ainakaan mitään ihan über-kliseistä H/D massaa ole. >D
Mutta... öö... eh? Alkupään luvuissa oli vähemmän kuvailuja.
Ja entäs se Anna? Onks se jotenki olennaine tyyppi? ;>
Tyksin tästä paljon... ♥ Teksti on helppolukuista. Luvut ois vaikka voinu olla pidempiä. ^^
Jatkoa tulee nopeesti, eikös? EIKÖS? Vai mitä? *köhh*
Tästä nyt tuli tällänen erittäin sekava postaus... Johtuneekohan siitä, että yhtäkkiä toi uus ulkoasu hyppäs silmille...? :'D *seli seli*

~Apsu kiittää

[Pallokala]

Tää kappale oli hauska. =D Olin kuolla nauruun lopussa.
Hyvä, että se totuusseerumi, juttu saatiin selvitettyä.  Ja aww nami nami Harryn ja Dracon pusipusi kohtaukset <3
Kappale oli kiva. Rakkautta ja huumoria, mutta milloin tulee taas äksöniä? :D

Kiitus... Tahtoo lisää jatkoa =)