5 luku
Sinä marraskuisena aamuna kello oli vasta 4:30 kun kelmien makuusalin oveen jo koputettiin. James hyppäsi viisi metriä ilmaan ja löi päänsä tolppasängyn kattoon. Remus heräsi normaalisti, Peterkin hetken kuluttua mutta Sirius kuorsasi kuin sahalaitos eikä näyttänyt huomaavan sen enempää koputusta kuin Jamesin kiroamistakaan.
- Oletteko te hereillä? kuului Nicolen reipas ääni oven takaa.
– Nyt olemme, James mutisi pidellen päätään, johon oli hyvää vauhtia ilmestymässä mahtava kuhmu.
- Emmekai me vain herättäneet teitä, kysyi huolestunut Natalie katsoen samalla Siriusta joka vain nukkui. Natalie näytti helpottuneelta.
- Ette toki, mehän heräämme aina puoli viideltä lauantaiaamuna, Remus mutisi.
- Hienoa, niin mekin, Nicole riemastui. – Mehän voisimme käydä kaikki joka aamu aamulenkillä. Nicole riemastui ja meni työntämään Siriusta hereille. Hän saikin työnnettyä Siriuksen lattialle. Sirius ei näyttänyt heräävän, ja Natalien ilme muuttui saman tien pelokkaaksi.
- Miksei se herää, hän kysyi silmät suurina. Kelmit miettivät hetken miten selittäisivät Siriuksen horrostilan, mutta Sirius pelasti heidät pulasta mutisemalla unissaan jotakin.
- SE ELÄÄ, Natalie helpottui suureen ääneen. Muut pyörittelivät silmiään ja kärsivät Siriuksen puolesta. Kun Sirius ei osoittanut muita elonmerkkejä, Nicole kaatoi ison saavillisen kylmää vettä hänen päälleen. Kuului heikkoa kurlausta ja epäselvää muminaa, kun muut katsoivat epäuskoisina.
- Mitkä unenlahjat, Natalie kuiskasi Siriuksen herättyä vihdoinkin.
- Paljonko kello on, Remus? kysyi Sirius hyvin väsyneenä.
- Jos tarkkoja olemme, niin suunnilleen 04:40, Remus raportoi. Sirius näytti järkyttyneeltä.
- Antakaa minun nukkua, hän mutisi ja maastoutui peittonsa alle.
- Me ei olla ihan päinsä, Peter huusi niin kovaa kuin vain jaksoi. Tytöt katsoivat kummastuneina, ja Sirius kurkisti varovasti peiton reunan yli. Nähtyään Natalien istumassa vieressään hän voihkaisi ja piiloutui uudelleen. Nicole oli sillä välin mennyt pomppimaan Remuksen sängylle tehden selvää jälkiä sängyn jousituksesta. Remus kiirehti pelastamaan arvoisaa nukkumapaikkaansa ja hääti Nicolen Peterin sänkyyn pomppimaan. James meni esittelemään Remukselle kuhmuaan kysyen voisiko siihen kasvaa sarvet. Remus selitti ettei se ollut mahdollista, ja James helpottui.
- Miksi te olette ravanneet tänne näin aikaisin? Tuliko ikävä, Sirius kysyi peittonsa alta hermostuneena unihäiriköistä.
- Ehh, Natalie sopersi punastuen, Onneksi Siriuksella ei ollut röntgenkatsetta, sillä muuten hän olisi varmasti tullut jälleen hulluksi. Nicole saapui pelastamaan sisarensa.
- Ei. Lily kertoi, että te olette kovia lenkkeilemään näin aikaisin, ja varsinkin lauantaisin. Nicole selvensi kelmeille. Remus, Peter ja Sirius kirosivat Lilyn hiiteen, viimeisenä mainittu melko epäselvästi peittonsa alta. James sen sijaan ei näyttänyt lainkaan vihaiselta.
- Miten huomaavaista, hän sanoi unelmoivasti.
- Me emme saatu Lilya lenkille, mutta se sanoi että harkitsee uudelleen illalla, Nicole valaisi kelmejä joista kolme mulkoili kiukkuisesti tyttöjen makuusaleja kohti. Oli aivan hiljaista. Vain Siriuksen uudelleen alkanut kuorsaus leikkasi ilmaa. Muut huokaisivat syvään ja heittivät hänet peittoineen päivineen oleskeluhuoneeseen. Alhaalta kuului tasainen kuorsaus.
- Ei ole totta, Natalie hämmästyi. – Tuohan nukkuu missä ja milloin vain, hän jatkoi hölmistyneenä. Nicole oli aloittanut aamuvoimistelunsa kävelemällä makusaalia ympäri käsillään. Hereillä olevat kelmit huokaisivat, tyytyivät tappioonsa ja käskivät Nicolea ja Natalieta hakemaan Siriuksen takaisin ylös. Kun tytöt hakivat Siriusta, Natalie tahtoi välttämättä, että saisi kantaa jaloista voidakseen varastaa sukan. Nicole olisi halunnut taikomalla lennättää hänet huoneeseen, mutta Natalie halusi välttämättä raahata edelleen nukkuvan Siriuksen ilman taikoja. Kun Sirius oli raahattu poikien makuu saliin Nicole ja Natalie menivät ulos poikien makuusalista voimistelemaan oleskeluhuoneeseen.
- Nyt voimme siis jatkaa unia, juuri herännyt Sirius sanoi tyytyväisenä
- En panisi ollenkaan pahakseni, jos voisimme tehdä niin, mutta ilmeisesti olemme lupautuneet aamulenkille, Remus huokaisi pukeutuessaan.
- Minä en ole lupautunut yhtään mihinkään, Sirius vastusti jyrkästi
- Kuka oikein lupasi ja mitä? Sirius kysyi väsyneenkuuloisena kömpiessään takaisin sänkyyn.
- Me, James tokaisi sen enempiä selittelemättä. Sirius parkaisi ja alkoi väittää vastaan.
- Minä en, minä en halua, minä haluan nukkua, minulla on väsy, minulla on siihen oikeus, minä-
- Me tiedämme sen. Ja siksi saatkin tulla mukaan, James tuumasi päättäväisesti.
- Kuka puhui teidät yli ja ympäri? Sirius kysyi tyytymättömänä ja sitoi samalla itseään sänkyynsä kiinni.
- Anturajalka, en usko että tuo on hyvä ajatus, Remus varoitti.
- Sinä kiersit minun kysymykseni, Sirius mökötti. Remus huokaisi oikein syvään, ja hänen ilmeestään näki, miten hän laski mielessään sataan jottei olisi suuttunut.
- Sirius-pieni, Remus aloitti.
- Minä en ole pieni, Sirius keskeytti.
- Huomaatko, sinä se tässä keskeytät, Remus murahti. James ja Peter laittoivat sukkia jalkaansa ja kuuntelivat Remusta ja tämän selitystä Siriukselle. Sirius murjotti edelleen kuin pikkulapsi, ja Remus oli hyvin lähellä hermoromahdusta. Lopulta hän muitta mutkitta nosti Siriuksen ylös (mikä tosin oli hankalaa, koska Sirius oli sitonut itsensä kiinni) ja istutti tämän sängylle.
- Pue. Ja. Sitten. Me. Menemme. Ulos. Aamulenkille. Loppu. Remus murisi uhkaavasti. Muita pelotti aivan erilainen Remus, ja jopa Sirius antoi pienen vastaanväitön jälkeen periksi. Ovi avautui ja Nicole tuli kärsimättömänä sisään. Natalie seurasi kävellen käsillään ja käveli suoraan Siriuksen luo.
- Me päätettiin että lenkin jälkeen mennään uimaan. Nicole ilmoitti reippaasti kuin joku kunto-ohjaaja.
- Jalka, huomasi Natalie seisoessaan käsillään aivan Siriuksen edessä. Muut tukahduttivat ärsyyntyneen voihkauksen.
- Mutta nyt on marraskuu, Remus voihkaisi alistuvasti.
- Pieni avantouinti on aina paikallaan, totesi Nicole pirteästi.
- Ei kai marraskuu jalkaan vaikuta, Natalie hämmentyi.
- Meidät voi saada lenkille mutta ei uimaan, kelmit lausuivat kuorossa tytöille. Kaksi mustanpuhuvaa katsetta kulki heidän ylitseen.
- Sitä paitsi minä en osaa uida, Sirius sanoi edessään seisovalle Natalielle.
- Minä opetan, Natalie totesi. Nicole pyöritteli silmiään ja katsoi Natalieta hämillään mutta iloisesti.
- Minä voin vilustua. Vinkaisi Peter katsoessaan ulos ikkunasta ja arvioidessaan lämpötila
- Minä olen huispaaja, minä treenaan ihan tarpeeksi muutenkin, James opasti tyttöjä
- Ja minulla on kokeita tulossa, Remus ilmoitti määrätietoisesti.
- Ja pöh, totesi Natalie. – Lorvikatarri teitä vaivaa, hän diagnosoi. Muut hämmästyivät.
- Mikä se on? kuului kuorolaulantana.
- Se on laiskuustauti. Ja se parannetaan lenkkeilyllä ja avantouinnilla, Natalie kirjoitti kuviteltuja toimintaohjeita.
- Ja minä käsken teitä tulla lenkille ja uimaan, Nicole sanoi komentavasti ja osoitti kelmejä ja sitten pihalle missä ei ollut vielä edes aurinkoa paistamassa valoa.
- Miksi me muka toteltaisiin sinua? Sirius ja James kysyivät kuorossa.
- KOSKA MINÄ MÄÄRÄÄN, Nicole karjaisi menetettyään viimeisetkin itsehillintänsä rippeet. Kelmit piiloutuivat sänkyihinsä mutta tottelivat sitten kiltisti. Pientä nurinaa oli kuitenkin ilmassa.
- Ettekö te koskaan nuku? kysyi Remus varovasti samalla kun Peter potki kaikkea mikä tuli vastaan ja lähti irti maasta. Joukkio oli tarponut jo hyvän aikaa loskassa, ja kaikki olivat tyttöjä lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän ärsyyntyneitä. James ja Sirius tulivat takana ja suunnittelivat jotain. Natalie katsahti taakseen.
- Joskus. Lähinnä tunneilla, hän heläytti.
- Niin eikä professori huomaa koskaan mitään, Nicole selvensi tyynesti eikä kuulostanut olenkaan äsken karjuneelta tytöltä.
- Miten se onnistuu? Remus kysyi ihmeissään ja närkästyneenä samalla kun Sirius pomppi kiven päällä yrittäen murskata sen.
- Me vain nukumme silmät auki, Nicole selitti huolettomasti. Sirius ei onnistunut tavoitteessaan, vaan jatkoi matkaansa naristen elämän epäreiluuksia.
- Niinkö, Remus hölmistyi.
- Niin, Natalie sanoi kuin pikkulapselle. Joukkio saapui järvelle ja Nicole pysäytti kaikki, Sirius oli mennyt puskaan piiloon nähtyään mihin oli saavuttu. James seurasi Siriuksen esimerkkiä, Peter taas yritti kiivetä puuhun. Remus oli ainut paikalle jäänyt ja odotti selvästi käskyä, mutta nyrpisti nenäänsä vedelle.
- Uimaan, hihkaisi Natalie ja kiskaisi Siriuksen mukaansa. Kuului epätoivoista loisketta ja avunhuutoja kun kaksikko molskahti veteen. James oli siinä samassa lähtenyt kävellen kohti linnaa ja mutisi ”minua ei ole luotu avantouintiin minä menen nukkumaan”
- Pitääkö minun mennä uimaan? Remus uikutti armoa anelevasti. Peter roikkui pää alaspäin yhdeltä oksalta.
- Pitää. Veteen, MARS, Nicole komensi ja työnsi Remuksen päättäväisesti veteen.
- Menetkö sinä itse vai työnnänkö sinut? tiedusteli Nicole Peteriltä joka oli juuri tipahtanut alas puusta.
- Minä menen, minä menen, Peter vinkaisi hypähtäen järveen päin. Nicole hyppäsi pian Peterin perään ja hyppäsi oikein taidokkaalla voltilla veteen.
- Miksei…James…Ole…Uimassa…? kysyi Sirius vajoten välillä pohjaan.
- Olen itsekin pohtinut samaa, arvoisa Anturajalka, Remus sanoi uiden ympyrää.
- Hän ehkä meni nukkumaan. tuumasi Nicole tyynesti uidessaan samalla perhosta
- Mitä, Sirius huudahti unohtaen räpiköidä, ja vajosi jälleen pinnan alle. Peter oli aivan rannassa ja mutisi olemattomia ja tuli vain vähän veteen, Natalie ui Siriuksen luo henkiseksi tueksi. Remus oli noussut seisomaan ja näytti niin kateelliselta kuin vain voi ja ryhtyi valittamaan tytöille.
- Miksei James joudu uimaan? Sirius raivosi rantautuessaan
- Miksi et komentanut häntä veteen? Remus kysyi ankarasti. Natalie ja Nicole yrittivät näyttää mahdollisimman viattomilta.
- Eeh, Natalie sanoi tuttuun tapaansa ja ties kuinka monennen kerran sinä päivänä.
- Siksi koska me paimensimme teitä ja hän livahti jonnekin, Nicole sanoi ankarasti ja vaientavasti.
- Me emme aio uida enää, Sirius kiteytti muiden ajatukset ja lähti tarpomaan kohti linnaa Remus ja Peter perässään seuraten.
- Heille pitäisi laitaa tottelevaisuus siru, mutisi Nicole myrkyllisesti ja hänen silmänsä pienenivät viiruiksi. Natalie vastusti ajatusta.
- Ei ainakaan Siriukselle, hän on noinkin hyvä, hän sanoi.
- No ei sitten sille mutta muille laitan jos löydän, Nicole korosti myrkyllisesti ja harppoi kohti linnaa silmät salamoiden. Natalie seurasi siskonsa perässä. kolme kelmiä saapui makuusaliin jossa James kuorsasi tyytyväisesti. Muut eivät jaksaneet tehdä mitään, joten lukittuaan oven taioin he kaatuivat väsyneinä sänkyihinsä nukkumaan, eikä Sirius missään vaiheessa kaivannut puuttuvaa sukkaansa.
tälläistä tällä kertaa (::
