Fairytale, kieltämättä Mat/Moiraine voi olla erikoinen pari, mutta en osaa kuvitella Moirainea kenenkään toisen miehen kanssa yhteen. Olen pahoillani, jos Moirane oli OoC, mutta hänelläkin on oikeus pitää hauskaa välillä. Kieltäydyn uskomasta, että Aes Sedait ovat tunteettomia... Ja seuraavaksi päästään trollokkisotiin, ja pian myös Mesaanan menneisyyteen
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, Deathfic
Hahmot: Rashima Kerenmosa, Marivea(OFC), Alric(OMC), Naeris(OMC), Zashara (OFC)
Haasteet: FF 50 (kuolema)
Varoitukset:
VäkivaltaA/N: WoT maailman historiaa tutkiessani törmäsin trollokisotien aikaiseen Amyrliniin sattumalta. Hän osoittautui kiinnostavaksi hahmoksi ja tein tarkempia tutkimuksia. Jätetään tylsät historiikit, Rashima syntyi ja varttui trollokkisotien keskellä. Rashima on legenda Vihreiden joukossa, syystäkin. Hän oli kuollessaan noin 150 vuotias ja oli toiminut Amyrlininä tasan 50 vuotta.
Muistinvirkistykseksi: Karmeruhtinaat olivat kanavoimaan kykeneviä miehiä ja naisia, jotka olivat Varjon kenraaleina.
Sanamäärä: 100+100+100+100+200+150
Sielultaan aito VihreäRashima katsoi tyynesti edessään aukeavaa näkyä. Tuhansia, ei, miljoonia trollokkeja ja pimeänkulkijoita oli suuren tasangon toisella puolen. Kuinka monia oli vielä tapettavana? Kuinka monia kuolisi vielä?
Sota oli vaatinut valtavan paljon. Manetheren oli tuhottu, samoin Arindhol. Kymmenen valtion liitto oli hajoamaisillaan. Tar Valon oli saarrettu, joka suunnassa oli Pimeän Valtiaan joukkoja.
”Valkoinen Torni
ei murru”, hän murahti vihaisesti. Trollokit olivat murtautuneet kymmenen vuotta sitten läpi, ja Valkeus suokoon, etteivät ne pääsisi kaupunkiin uudestaan. Sodan keskellä kasvaneena Rashima oli nähnyt hirvittäviä asioita, mutta trollokkien julmuus aiheutti edelleen hienoista pahoinvointia.
”Sanoitko jotain, Rashima?” Naeris, yksi hänen viidestä kaitsijastaan kysyi huolestuneena.
”Valmistaudu sotaan”
**
Rashima kietoutui
Saidariin ja lähetti lyhyen rukouksen Valkeudelle. Molemmilla puolilla oli satojatuhansia sotilaita. Muutaman tunnin päästä Maighanden tasangoilla käytävä sota olisi tärkeä. Heidän oli voitettava.
”Kunnioitettu Äiti”, nuori Aes Sedai astui huoneeseen. Oranssit hiukset, samaa sävyä kuin äidillään. Marivea ”Aiotteko johtaa sotilaamme tuonne?”
Tytön äänestä kuului kauhua. Kukapa ei olisi kauhuissaan odottaessaan ensimmäistä taisteluaan? Marivea oppisi vielä, jos selviäisi.
”Tietenkin. Miesten tulee nähdä, että taistelen heidän rinnallaan”, Rashima valisti tyttöä lempeästi. Amylinin istuimena hän oli luonnollisesti yksi päättäjistä, mutta hän oli myös kenraali ja ennen kaikkea sotilas.
Ennen kohottamistaan Amyrliniksi Rashima oli taistellut muiden Vihreiden sisariensa rinnalla. Pian Mariveakin sotisi.
**
Taistelu oli armoton. Tuntien jatkuvan kanavoinnin ja miekkailun jälkeen Rashima olisi luopunut aika paljosta saadakseen tilaisuuden hengähtää. Trollokkien suuret eläinmäiset ruumiit tuhoutuivat, kun hän punoi yksikertaisia tulen ja maan punoksia. Mydraalit vaativat enemmät, mutta yksikään häive ei päässyt koskettaman häntä.
Neariksen harmaahaikaralla varustettu miekka viuhui kun mies vaihtoi Kuun loisteesta heinikossa Kohoavaan Valkoiseen torniin ja viilsi karmeruhtinaalta molemmat kädet. Seuraava liike pudotti miehen pään ruumiiden mereen.
Kaitsijasiteen kautta hän tiesi, että hänen neljästä elossa olevasta kaitsijastaan kaksi oli romahtamispisteessä. Fein, nuorin kaitsija, oli saanut surmansa nuolesta, joka oli tarkoitettu Rashimalle. Onneksi poika ei ollut kärsinyt.
Vertahyytävä kirkaisu kertoi Naeriksen kaatuneen.
**
Saidarin hehku loisti hänen ympärillään, kun hän veti lisää Mahtia
angrealin avulla. Rashima tiesi, että hän oli vaarassa polttaa itsensä loppuun hetkenä minä hyvänsä. Se oli kuitenkin pienin hänen nykyisistä huolenaiheista. Tuttu karmeruhtinas seisoi hänen edessään.
”Pitkästä aikaa, Rashima”, nainen sanoi hymyillen ja punoi sarjan räjähtäviä punoksia.
”Zashara”, Rashima vastasi kylmästi ja kohotti miekkansa. Zashara oli voimakas Mahdissa, mutta huono miekkailija.
”Eikö isosisko saa muuta tervehdystä kuin vihaisen katseen? Älä nyt, Rashima”, nainen torui huvittuneena.
”Voit sinä halauksen saada, saanpahan tilaisuuden iskeä veitsen selkääsi”, Amyrlin sihahti myrkyllisesti. Kun Zashara punoi ilmaa viiltäen hänen vasempaan käteensä syvän haavan, Rashima iski miekalla.
**
Saidar oli kauan sitten kadonnut. Lämmin hehku oli vaihtunut kylmään tuuleen ja sietämättömään kipuun hänen raahautuessa eteenpäin tukeutuen keihääseen. Kivun kyyneleet jättivät vaaleita juovia likaisiin kasvoihin, kun hän kohotti miekkansa torjumaan seuraavan iskun.
Hengitys kulki tuskallisesti, mutta Rashima ponnistautui eteenpäin. Myddraalin miekka viilsi hänen olkapäätään, mutta naisen oma miekka surmasi häiveen.
”Äiti, meidän on paettava”, Alric, viimeinen hengissä selvinnyt kaitsija, kähisi miekkojen kalinan, räjähdysten ja huutojen yli.
”Minne?” Rashima kysyi kuivasti. Hän ei kyennyt kunnolla kävelemään, saati juoksemaan, sillä karmeruhtinas oli lävistänyt hänen molemmat jalkansa. Oli ihme, että hän pystyi edes taistelemaan.
”…”
”Juuri niin. Alric, meillä ei ole pakopaikkaa. Sota on levinnyt laajalle, ja vaikka molemmat osapuolet soittavat perääntymismerkkiä, taistelu saattaa jatkua vielä yölläkin”, soturinainen totesi itsestäänselvyyden lailla oman kuolemantuomionsa.
”Meillä on vielä toivoa! Valkoinen Torni ei-” Alricin silmät lasittuivat kesken lauseen, kun miekka lävisti hänen rintakehänsä.
Liian väsyneenä tuntemaan surua viimeisen kaitsijansa puolesta Rashima kohotti jälleen miekkansa, tällä kertaa kaksin käsin. Hän tiesi, ettei voisi juurikaan liikkua paikaltaan, ja murtunut vasen käsi poltteli inhottavasti, kun hän silkalla tahdonvoimalla torjui ja viilsi.
Saidarin hehku poltteli häntä kivuliaasti. Hän nautiskeli tunteesta, se tulisi olemaan hänen viimeinen kosketuksensa Ainoaan Mahtiin. Vastassa oli yhdeksän karmeruhtinasta.
’Tämä on viimeinen tanssi’, Rashima ajatteli surullisesti.
**
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun taistelun hälinä vihdoin heikkeni. Ruumismeri jatkui silmänkantamattomiin jokaiseen suuntaan. Sieltä täältä kuului valitusta, mutta kaikki eivät selviäisi.
Marivea yski savuverhon leijaillessa häntä kohti, jossain taisteltiin yhä. Hän näki
Saidarin hehkua kauempana ja riensi siihen suuntaan. Liian myöhään hän erotti karmeruhtinaan mustan haarniskan, kun mies nousi seisomaan.
Vaikka karmeruhtinas oli nopea, Marivea oli nopeampi. Hän kietoutui Mahtiin ja punoi tulta tuntematta kauhua tai inhoa. Punokset tappoivat miehen ja Aes Sedai katseli kaatuvaa ruumista kylmästi. Hänen katseensa osui oransseihin hiuksiin karmeruhtinaan takana.
’Ei’, Marivea riensi eteenpäin. Pelko siivitti hänen askeliaan.
’Kuinka monella on oranssit hiukset?’”Äiti! EIIHHH!”
**
Marivea ei tiennyt, kuinka kauan hän oli ollut polvistuneena suuresti ihailemansa naisen vieressä. Kyyneleet valuivat valtoimenaan hänen kasvoillaan ja putoilivat naisen kasvoille. Nainen näytti levolliselta hymyn kareillessa huulilla.
”Äiti, Äiti…” nuori tyttö valitti. Hänen tuskansa tuntui musertavalta, kun hän katsoi vuoroin Äitiään vuoroin ympärilleen. Yhdeksän kuollutta karmeruhtinasta hänen tappamansa lisäksi, kymmeniä Myddraaleja ja vielä useampia trollokkeja. Hieman kauempana hän erotti Alricin ruumiin valkoisessa haarniskassa.
Äiti oli kuollut todellisen Vihreän tavoin. Tieto ei lohduttanut, lisäsi vain tuskaa. Tyttö otti ohuen oranssin hiussuortuvan ja palmikoi sen omiinsa. Näin he olisivat edes hetken pidempään yhtä.
Hän nosti kuolleen naisen ruumiin syliinsä ja nousi seisomaan. Katkenneen miekan hän oli palauttanut huotraansa. Sinne se kuuluikin.
Taival kohti Tar Valonia oli pitkä. Hänen oli ylitettävä ensin valtava ruumismeri, mutta hän erotti valkoisena kohoavan tornin kaupungin yllä. Murtumattomana ja hohtavana se suojeli kaupunkia ja tyttö ymmärsi, kuinka hänen Äitinsä oli saattanut kuolla hymyillen.
Valkoinen Torni seisoi murtumattomana.
***
Fin
A/N2: Vaikka kaikki muut hahmot ovat OC:ta pidin kiinni tiedetyistä faktoista. Rashimalla oli todella viisi kaitsijaa, jotka kaikki kuolivat. Rashima itse löydettiin kuolleena ja hänen ympärillään oli 9 karmeruhtinasta, lukuisia trollokkeja ja myddraaleja.
Maighanden taistelu oli trollokkisotien ratkaisevia taisteluita, vaikka kesti 50 vuotta ajaa varjon armeija takaisin Turmion maahan. Koska sotapaikka on tuntematon, päätin pitää taistelun lähellä Tar Valonia.
