Kirjoittaja Aihe: ysidee , K-11  (Luettu 2210 kertaa)

jew.

  • Vieras
ysidee , K-11
« : 24.05.2010 20:19:01 »
// Alaotsikko: » K-11 , 1/?

Nimi » Ysidee
Author » jew.
Beta » hajanaisia kavereita, ekaa osaa ei ole betattu ollenkaan .
Genre » En mä tätä mihinkää erityisesti osaa luokitella.
Rating » k-11
Pairing » lukekaa ni näätte , mut Virpi/Purkka ainakin .
Warnings »  Kiroilua on enemmän kuin tarpeeksi , muuta en sitten tiedä .
Disclaimer » Hahmot olen keksinyt itse, mahd. bändit yms. ovat oikeita.

A/N » Mä päätin tän nyt tunkasta tänne , erinäisissä paikoissa ollut ennenkin. Kommentit on kuin kultaa ~ ekaa osaa ei ole betattu , mutta nyt on minellä beta , joten seuraavat tulevat olemaan : 3

Ysideen luokka oli tapansa mukaan villi ja vapaa, ainakin omasta mielestään. Opettaja ei enää edes yrittänyt rauhoitella, vaikka muutenkin oli lupsakka täti. Nuoriso, Ällä ja Inno olivat paperipallosotaa, ja niitä lojui pitkin luokkaa. Lisette jutteli jotain Hannan kanssa, Virpi, Sheila ja Sauli tekivät samaa nurkkapulpeteissaan, Tomi kierteli luokassa heittäen läppää aina välillä jonnekkin väliin ja Pummi, Miro sekä Onni räkättivät kulmassa kertoen vitsejä.
   Viimein äidinkielen opettaja, Emilia Aaltonen nousi ylös ja käski luokkaa vaikenemaan. Ei mitään reaktiota. Nainen pudisti päätään, ja karjaisi saman. Kaikkien katseet kääntyivät opettajaan, joka hymyili voitonriemuisesti.
   ” Onpa opella keuhkot ”, kuului Innon mielipide. Se oli tarkoitettu kuiskaukseksi, mutta täysin hiljaisessa huoneessa kaikki kuulivat sen. Nuoriso virnuili ystävänsä vieressä. Emilia hymyili rauhallisesti.
   ” Kun kerran olette nyt rellestäneet tarpeeksi, ette viitsisi kirjoittaa ainettanne eteenpäin? ” Opettajan pyyntö sai kaikkien kasvoille nousemaan nyreän ilmeen, ketään ei kiinnostanut kirjoittaa. Emilia nyrpisti hiukan nenäänsä ja jatkoi:
   ” Kaikki, ketkä eivät ole kirjoittaneet ainettaan vähintään sivua, jäävät koulun jälkeen. ” Luokan valtasi taas hiljaisuus, kunnes sen katkaisi Innon lausahdus: ” Vittu. ” Se laukaisi tilanteen, kaikki nappasivat käteensä kynän ja alkoivat raapustaa.

” TIETÄ! Isot, pahat ja komeet tulee! ”
   ” Inno, etkö sä nyt vähän liiottele. ”
   ” Miten nii? ”
   ” Me muut täytetään kyl kaikki kriteerit mut... ”
   ” Mitä?! ”
   ” Sua ei voi komeeks kutsuu . ”
   ” Vittu sä kuolet Pummi. ” Niin rotevahko Inno kietaisi kätensä punapäisen Pummin kaulan ympärille kuin kuristaakseen, Nuoriso virnisteli vieressä Ällän kanssa. Nuoriso oli oikealta nimeltään Joni, lempinimi oli vanha. Kukaan ei oikeastaan tiennyt mistä se oli tullut. Hän oli supisuomalainen pellava pää rusketuksella ja vaaleansinisillä silmillä. Kaikki tiesivät, että Nuorisolla oli aina tuhat rautaa tulessa, kaikessa. Kukaan ei haastanut riitaa kenenkään kanssa kyseisestä nelikosta. Paitsi pari opettajaa, eikä siinä mielessä mitä muut nuoret.
   ” Into Haapaja! Irti! ” kuului kiljuntaa. Ja sieltähän asteli koulun painajainen, fysiikan, kemian ja matiikan opettaja Janina Lehto, oppilaiden keskuudessa Harppi. Inno päästi heti irti Pummista, vaikka tosin vain siksi, että levitteli syyttömän näköisenä käsiään.
   ” Se oli vain kaverillinen halaus! ” Äänensävy tavoitteli viatonta, mutta harmiksi siinä oli liikaa ilkikurisuutta. Harppi katsoi poikaa tarkasti haukansilmillään. Innolla oli paksut suklaanruskeat hiukset, tyyliin juuri-herännyt, sekä jäänsiniset, hiukan sähkönsiniseen taittuvat kumminkin, silmät, iho ruskettunut ja päällään valkoinen t-paita värikkäällä printillä, kuluneet farkut, sekä lacosteen kengät. Ihan kivan näköinen kaveri, ainakin tytöistä. Ei siitä sitten enempää.
   ” Varokkin sitten, etten näe halauksiasi tästä eteenpäin! ” Ääni oli edelleen kimakka, kuin korppikotkalla. Janinan oli aina. Nainen kääntyi ja lähti harppomaan pois päin, tiukka ilme kasvoillaan.
   ” Oho, Harpillahan on vähän huumorintajua ”, Pummi kuiskasi virnuilevan Innon korvaan.
   ” Pojat, pojat, heti vaikeuksissa. ” Ääni oli Liseten, mustahiuksisen tytön. Hän oli siro, ruskea silmäinen ja aika monen mieleen. Huulilla oli vino hymy, toinen kulmista oli koholla ja kädet ristissä rinnalla. Vieressä seisoivat Hanna, Sheila ja Virpi.
   ” Of course, my dear. ” Inno taipui hovikumarrukseen leveästi virnuillen. Lisette tuhahti, huvittuneesti.
   ” Jos kerran ollaan niin herrasmiestä, tees tilaa istumapaikkaa kaipaavalle neidolle. ” Samalla viuhtoi kädellään poikaa sivuun. Neljä poikaa olivat vallanneet kokonaisen penkin itselleen.
   ” Mulla on koko syli sulle, rakas. ” Inno tarjosi paikkaa, mutta Lise nauroi.
   ” Paskat mä sun syliis tuun, pahviaivo. ”
   Inno huokaisi, ja teki tilaa. Nuoriso oli ollut makuulla penkillä jalat koukussa, mutta nousi nyt kunnolla ylös. Penkille ahtautuivat nyt myös Hanna ja Sheila. Virpi jäi seisomaan, vaikka tilaa olisi ollutkin. Pian paikalle kuitenkin saapuivat Onni, Miro, Sauli ja Tomi. Miro sekä Tomi ahtautuivat vielä penkille. Paikalla oli melkein koko luokka, yhtä lukuun ottamatta.
   ” Virpi hei, misä Purkka on? ” Kysyi Miro. Purkka oli tietysti lempinimi, siinä missä Pummi, Inno ja Nuorisokin. Se oli tullut sukunimestä, Purkanmäestä, ja siitä että Purkka söi aina purkkaa. Kukaan ei oikeastaan enää tiennyt Purkan oikeaa nimeä.
   ” Hammaslääkärissä. Raudat. ” Virpi hymyili. Virpi ja Purkka olivat olleet yhdessä... tuota... kauan. Todella kauan.
   ” Raudat? ” Pummin äänessä oli huvittuneisuutta. Virpi nyökkäsi. Hetken Pummi näytti mietteliäältä, mutta sitten ilme muuttui hyväksyväksi.
   ” Ja näin ohimennen ”, aloitti Lisette istuessaan Innon vieressä, ” et sä Inno viittis ottaa kättäs pois mun ympäriltäni, mä haluan istua rauhassa. ”
   ” Älä valita, tykkäät kummiski ”, heitti jutun toinen osapuoli takaisin, virnistäen.
   ” Et soo vaan viittis. ” Lisette nyrpisti nenäänsä tapittaessaan poikaa. Inno huokaisi ja vetäisi kätensä pois, muiden virnuillessa.
   ” Kui te jaksatte? Menisitte vaa suoraa naimisii ”, tuhahti Hanna, saaden osakseen mulkoilua ja inhoavia katseita Liseltä ja Innolta.

Purkka tuli kolmannella tunnilla. Ällä ja Nuoriso hyppäsivät heti ylös pulpeteistaan syöksyen pojan luokse käskien avata suunsa. Hah, eihän Purkalla mitään näkynyt, raudat olivat sisäpuolella hampaita, ja molemmat palasivat paikoilleen nyrpeän näköisinä. Oikeastaan oli erikoista kuvitella Purkalle rautoja. Hän oli pitkä, harteikas ja lihaksikas, amerikkalaisen jalkapallotähden näköinen. Hiukset olivat melkein valkoiset, ja silmät niin vaaleanvihreät, että niitä olisi voinut väittää valkoisiksi yhdellä vilkaisulla.
   Kuviksen tunti oli lopuillaan ja opettaja Ilona Ratikainen oli päästämässä oppilaitaan pois. Neljäs ja viides tunti koostuivat liikunnasta. Tietysti ysidee oli terroristi luokkana pistetty yhtenä pamauksena opettajan kontille ja olivat ainoa luokka koko koulussa jonka liikunta oli yhteinen niin pojilla kuin tytöilläkin. Paljon siitä oltiin protestoitu. Ilman tulosta. Kosto olikin ollut suloinen, siivojat pitivät oikein kovasti.
   " Mitä meil tänään on? " Hanna kysyi tyttöjen linnotautuessa pukukoppiinsa. Lisette kohautti olkiaan.
   " Lipun ryöstöö ", tiesi Sheila. Sheila oli hiljainen, tekeytyi aina pieneksi. Hän ja Miro olivat kaksoset, molemmilla oli mustat, paksut hiukset ja he olivat hiukan ruikkuja rakenteeltaan, mutta pitkiä kumpikin. Tosin siinä missä Miron kasvoilla oli aina leveä hymy ja ruskeat silmät tuikkivat, Sheila piilotti suklaasimmunsa, tai ainakin toisen, vinon otsatukkansa alle, rajasi ne vahvasti, kulki mustissa ja omisti snakebitit. Tyttö hypisteli sormissaan kaulassaan roikkuvaa korua, yksikertaista ketjua, jossa roikkui alumiininen Davidin tähti, hiukan hermostuneen oloisena, vaikkei ollut.
   " Voi jes ", mutisi Lisette. Ponnettomasti hän vaihtoi farkkunsa collegeihin.
   " Ei se niin paha oo ", Hanna sanoi, mutta hymyili ilkikurisesti.
   " No ehkei, mut silti. Kaisla pistää mut kuitenkin valitsee joukkueen ", Lisette sanoi turhautuneena.
   " Jep, ja Innon toisen. Mutta sehän kuuluu asiaan, niin se on ollu seiskasta saakka, ope on huomannu teijän kilpailuhenkisyytenne", virnuilipuolestaan Virpi. Lisette mulkaisi häntä pahasti ja lähti  pukuhuoneesta.
   " Mutta hei Hanna ja Sheila, onk teil jotai tänään? " Virpi kysyi vihjailevasti, johon Hanna vastasi irvistyksellä.
   "Anteeks, mut mä en oo suuntautunu naisiin ", Hanna sanoi reippaasti ja Sheila tyrskähti.
   " Huomattu on. " Hanna ei ehkä ollut mikään kaikkein säädyllisin ihminen poikien tapauksessa, toisella kun oli aina tuhat rautaa tulessa. Moni ei vain pysynyt tytön vauhdissa.
   " Jos mä saan huomauttaa, mulla on poikaystävä ", Virpi huomautti huomaavaisesti.
   " Mitä sitten ? "
   " Hanna, mä olen myös ihan onnellinen siitä. "
   " Onks joku väittäny muuta ~ siis hei, Virpi rinsessa ja Purkka rinssi, vuodesta mitä kukaan ei enää muista, mikäs sen sulosempaa? "
   " Hanna - "
   " Cuuute. "
   " Etitään tolle mies, Sheila. " Virpi sanoi lannistuneena. Sheila irvisti. Helpommin sanottu kuin tehty.

" No niin, ovatko kaikki paikalla? " Kaisla huudahti kirkkaalla äänellään, hymyillen leveästi.
   " On on. " Kuului mutinaa oppilasrivistöstä.
   " Eli meillähän on tänään lipun ryöstöä, kaikki osaa säännöt. Ei väkivaltaa, ainakaan minun nähteni. Lahjominen kielletty kaikilla tavoilla. Inno ja Lisette valitsevat joukkueet, OK? " Kaisla selitti nopeasti viuhtoen ilmaan. Oppilasmassasta astuivat molemmat kapteenit, toinen huokaillen, toinen tavalliseen tapaansa virnuillen. " Ensin molemmat valitsevat pojan, sitten tytön, tiedätte kuvion. "
   " Liiankin hyvin ", jupisi Lisette, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota, mutta jatkoi, " Nuoriso. "
   " Ällä. "
   " Hanna. "
   " Sheila. " Ihan vinkkinä, jotkut voivat ihmetellä miksi Inno valitsi Sheilan eikä Virpiä, vaikka se tuntuukin paremmalta vaihtoehdolta. Virpi ei oikein loistanut muissa kuin lukuaineissa. Sheila oli lisäksi oikeasti hyvä, kun halusi. Lopulta Liseten joukkue koostui Nuorisosta, Hannasta, Pummista, Virpistä ja Mirosta, Innon Ällästä, Sheilasta, Tomista, Purkasta ja Onnista. Kyllä, ysideeläiset  olivat kaikki hyvin kilpailuhenkisiä, kaikki, joten tästä pelistä tulisi hauskaa.
   " Hienoa, mennään metsään. " Luokka seurasi kuuliaisesti Kaislan perässä pieneen metsän tapaiseen koulun viereen. Se jaettiin tuttuun tapaan kahtia keskeltä ja molemmat joukkueet saivat molemmat punaisen kaartion, joka toimitti lipun virkaa. Kun pari lähti piilottamaan niitä [ toisesta joukkueesta Sheila & Onni, toisesta Hanna & Miro ], muut jäivät rajalle. Lopulta piilottajat ilmestyvät paikalle ja peli alkoi.
   Liseten joukkueesta jäi rajavartioon Hanna, Pummi ja Miro. Hanna nojasi rennosti puuhun muiden kadotessa muualle tsekkaamaan tilanne muualla rajalla. Siihen Hanna oltiin käsketty, vaikka se olikin turhaa. Kukaan ei yrittäisi siitä läpi.
   Tytön arvio kuitenkin heitti, koska pian hänen vartiointi paikkaansa lähestyi poika. Pojalla oli erikoisen väriset hiukset, tummaanruskeaa sekoitettuna mustaan, ne olivat hiukan kiharat, ruskeat  pähkinäsilmät ja englantilainen olemus. Tomi. Hanna kohensi asentoaa. Jos joku yrittäisi läpi keskeltä, se olisi nimenomaan Tomi. Hän harrasti juoksua ja oli vikkelä jaloistaan. Ei sillä, että Hanna olisi ollut huolissaan ~ hänkään ei ollut mikään etana.
   " Mitä mä näen? Onko täällä tyttö hylättynä yksin metsään? " Tomi sanoi, hymyn noustessa kasvoille. Hanna huokaisi. Ihan normaalia Tomia.
   " Hylätystä en teidä, mutta kyllä, mä olen tyttö ", toinen vastasi jättäen nojapuunsa lähtien astelemaan eteenpäin.
   " Harmi etten voi jäädä seuraksi, mulla on bisnekset kesken ", Tomi naurahti perään. Hanna pudisti päätään epäuskoisena, mutta sitten Tomi lähti juoksemaan. Ja lujaa juoksikin. Hanna sai pistää kaiken likoon lähtiessään perään. Tomin huulilla kareili virne, josta sai vaikutelman ettei toinen edes yrittänyt lujaa. Vain poika tiesi, ettei se ollut totta. Se oli temppu, joka oli opetettu jokaiselle juoksijalle ekoina päivinä, tapa häiritä vastustajaa. Tomi oli saavuttanut monia voittoja, joista osan hän uskoi tulleen sen virneen takia. Vieressä juossut vastustaja oli vilkaissut häntä ja seonnut askelissaan. Se oli yksinkertaista. Mutta nyt Tomi pystyi vain yhteen ajatukseen: Hitto, tyttöhän osas juosta.
   Samassa Tomi sai ajatuksen, lähti kaartamaan oikealle, Hanna seurasi, paljoa miettimättä. Ja lopulta Tomi seisahtui, tyttö menasi juosta päin. " Sitten vaan vankilaan neitiseni. " Hanna katsoi Tomia kulmaansa kohottaen. Toinen virnisti, niin että valkoiset hampaat välkähtivät. " Sä olet meidän puolella. " Hanna kirosi raskaasti tyhmyyttään.

Miro käveli hymy kasvoillaan metsässä, aivan rajalla. Hän antoi katseensa haravoida Innon joukkueen puolta, erottaen sieltä liikettä. Miro tuhahti. Totta kai hän siskonsa tunnisti. Hän tunsi paremmin kuin kukaan tuon kevyen kävelytavan, johon tyttö sai halutessaan niin paljon tuskaa, että katsominen sattui. Hän tunsi tuon tavan roikottaa päätään, katse maassa, hiukset muodostivat rikkoutumattoman muurin kasvojen ympärille. Sheilasta varmaan pitäisi olla huolissaan, niin kuin vanhemmat olivat, mutta Miro tiesi sen olevan vain toisen tyyli. Sheilalta ei onnistunut se sama iloisuus, kuin pojalla itsellään oli, luonnollisesti. Sisko ei silti ollut masentunut tai muuta.
   Pian Sheilan hahmo selveni ja hän saapui aivan rajalle. Katseensa hän nosti hitaasti.
   " Hi bro. " Toinen sanoi, pirullisen hymyn noustessa kasvoja koristamaan.
   " Aijot sä yrittää tänne? " Miro sanoi, hymyillen takaisin täydellistä kopiota.
   " Totta helvetissä, joten pikkunen, siirrys pois edestä. " Tyttö viuhtoi sanojensa vakuudeksi
kädellään poikaa sivuun. Miro ei liikkunut mihinkään. Sheila huokaisi. " Vaikean kautta sitten. " Sheila lähti juoksemaan. Hän juoksi ketterästi metäsässä, sai Miro huomata epäonnekseen. Pian systeri oli kadonnut näkyvistä, vaikka ei Miro kovinkaan paljoa ollut yrittänyt.
   Sheila väisteli puita, kiviä ja kantoja taitavasti. Ketään ei näkynyt missään, ja tytön päästyä syvemmälle metsään hän alkoi etsiä. Kului kymmenisen minuuttia, kun Ällä ilmestyi paikalle.
   " Ai, sä olet jo täällä ", toinen mutisi, haroi punertavan ruskeaa hiuspehkoaan. Hän vilkaisi olkansa yli. " Mulla ainakin oli perässäni Virpi, mut se tais jäädä matkasta jonkin aikaa sitten. "
   " Okay, mut suosittelen silti etsimään ", Sheila sanoi vastaukseksi paikallaan tönöttävälle pojalle.
Ällä murahti lyhyesti, ja antoi silmiensä haroa maisemaa. Ne olivat sellaiset ~ miksi niitä nyt sanotaan ~ heterochromaattiset, eli eriväriset. Toinen oli syvän harmaa, melkein musta, toinen vaaleansininen. Sheila jatkoi etsimistään.

Lisette oli ollut toisella puolella jo pitkän aikaa. Kukaan tuskin edes tiesi Liseten olevan siellä. Hän vain etsi rauhassa, tietäen että myös Nuoriso olisi siellä. Lisette tuhahti. Hän vilkaisi ylös puuhun. Mihin vittuun ne oli sen piilottaneet?
   " Ai ai ai, neiti on eksynyt ihan väärälle puolelle. " Lisette kirosi raskaasti kuullessaan Innon äänen takanaan. Hän kääntyi hitaasti ja siinähän poika seisoi, vino virne huulillaan.
   " Sherlock, mut oot sä koskaan kuullu sen olevan lipun ryöstön idea? " Lisette sanoi hymyillen herttaisesti, kuin olisi selittänyt asiaa viisi vuotiaalle.
   Inno nyrpisti nenäänsä. " Itse asiassa kyllä ja sun harmikses teidän myös sen, että siinä pitää ottaa tunkeilija kiinni. " Sen sanottuaan hän lähti taas kohti Lisetteä, joka mutisi: " Turha luulo. " Tyttö vilkaisi ylöspäin, virnisti, vilkaisi pahoittelevasti Innoon ja tarrasi kiinni yllään hilluvasta oksasta. Lisette heilautti itsensä sen päälle, lähtien sitten kiipeämään puuta pitkin. Inno jäi puunjuureen.
   " Onks toi sääntöjen mukaista? "
   " Khyl mun mielestäni ", Lisette totesi istuutuessaan yhdelle oksalle, tapittaen sieltä poikaa ilkikurinen virne kasvoillaan. Inno vastasi siihen huvittuneella hymyllä.
   " Pitäiskö mun kiivetä nyt sit sinne? "
   " Et sä osais, tollanen läski ", Lisette murjaisi. Inno näytti loukkaantuneelta, tai ainakin yritti, ja vilkaisi vartaloaan arvioiden, pudistaen sitten päätään.
   " Pitäiskö mun sit anoo et tuut alas? "
   " Siitä vaan, mut varaudu siihen et joudut odottaan ens vuoteen. "
   " Soot tymmä. "
   " Soot idioitti. "
   " Soot paskiainen. "
   " Soot kusiainen. "
   " Mitäs mun vanhat korvani kuulevatkaan? Ei kai kyyhkyläiset riitele? " kuului huvittuneen pojan ääni vasemmalta. Nuorisohan siellä virnisteli. Kaartio kädessään. Inno tuhahti.
   " Onk se muka ihan reiluu, et toinen kiipee puuhun ja haukkuu? "
   " Onhan se ku toinen yrittää toimittaa vankilaan. Ja mun tietääkseni Lise ei oo koira, vaikkei se toki estä haukkumasta. Ja koirat ei kiipee puihin ", Nuoriso selitti. Lisette virnisti ja poika jatkoi, " Mutta anteeksi, en häiritse teitä enää, mulla on bisnekset kesken. " Nuoriso heilautti kaartioita kädessään merkitsevästi. Inno tuhahti toistamiseen.
   " Ei kauaa, jos se musta on kiinni. " Ja Inno lähti juoksemaan, Nuoriso pinkoi karkuun. Lisette laskeutui ketterästi maanpinnalle, tai ainakin siihen asti, kun viimeinen oksa katkesi ja Lisette tippui nelinkontin maahan takapuolelleen.
   " Mitä sä siellä maassa makaat? " sanoi rauhallinen pojan ääni. Tällä kertaa se kuului Onnille. Lisette hymyili.
   " Katselen onko kukkasia tulossa ", vastasi ja nousi ylös maasta pudistelen likaa collareidensa takamuksesta. Luojan kiitos Inno ei ollut näkemässä.
   " Anna kun mä arvaan, en saa kertoo kenellekkään henkeni uhalla? " Onni arvasi virnistäen tiettävästi.
   " Et ", Lisette vilkaisi Onnia varoittavasti.
   " No joka tapauksessa, mulla ei taida olla mahdollisuuksia ottaa sua kiinni? " Onni kysyi, kohottaen toista kulmaansa. Lisette pudisti päätään, joten hän jatkoi, " No mene sitten. Ihan vinkkinä, Nuoriso jäi aivan rajalla kiinni, ja Hanna on kans vankilassa. " Lisette nyökkäsi ja lähti juoksuun.
   Pian tyttö olikin jo ehtinyt vankilan luokse. Vahdissa seisoi Tomi. Hanna näytti mököttävän, Nuoriso jutteli Tomin kanssa. Tomi ei ollut edes huomannut Lisetteä. Aika uhkarohkeaksi meni, mutta Lisette syöksyi kohti vankilaa, vapautti hämmästyneet Nuorison ja Hannan ja pinkaisi karkuun. Tomi vilkaisi tyttöä, muttei lähtenyt perään. Lisette tunnettiin laajalti mustahiuksisena pirulaisena. Tomi oli aikamoinen atleetti, mutta ei oikein perustanut muusta kuin juoksemisesta ja hyppylajeista. Lisette tuntui osaavan kaiken. Nuoriso ja Hanna palasivat omalle puolelleen. Lisette etsi katseellaan punaista häivähdystä jossain ja pian näki etsimänsä. Ja Innon vartioimassa sitä. Vittu.
   Hiljaa kävellen, lähti tyttö puiden suojassa kohti sitä paikkaa, samalla kun hänen omalta puoleltaan alkoi kuulua huutoa. Siellä Sheila juoksi ketterästi kuin peura metsässä punainen kaartio kädessään. Lisette kirosi. Ei tässä näin pitänyt käydä. Asiassa oli kyllä hyvätkin puolensa. Innon huomio oli täysin keskittynyt Sheilan juoksuun ja pian tuli esiin myös perässä harppova Ällä, joka ei ollut aivan niin taitava juoksemaan metsässä kuin Sheila. Lisette käytti asiaa hyväkseen ja alkoi juosta. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi päin Innoa ja lippua, nappasi lipun maasta, virnisti Innon ilmeelle, ja juoksi omalle puolelleen. Ennen kuin Sheila ehti omalle puolelleen. Kukaan muu kuin Inno ei huomannut Liseten lippuoperaatiota, joten Sheila jatkoi juoksuaan huomaamatta mitään. Hänen selvitessään toiselle puolelle, Innon joukkue päästi komean huudon, mutta Inno ei osallistunut siihen.
   " Mikä sulla on? Tajuuksä, we win! " Ällä levitteli käsiään.
   " Ei voitettu. " Joukkue vaikeni. Lisette virnisti. Eipä olis uskonu et Inno myöntäis sen, varsinkin
kun olisi voinut hyvin väittää, että Sheila oli ollut ensimmäisenä omalla puolellaan.
   " Mitä sä höpäijät? " Tomi kysyi. Innon katse vaelsi Lisetteen, toisten seuratessa sitä katsetta.
   " Damn. " Joku mutisi. Ja Liseten joukkue hurrasi.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 13:32:30 kirjoittanut Pyry »

jew.

  • Vieras
Vs: ysidee
« Vastaus #1 : 19.07.2010 13:36:41 »
A/N » kolmas osa tulee jos joku kommaa x --- x olis kiva .

” TURVAT UMPEEN NYT JOKAINEN! ” Ysidee vaikeni välittömästi. He istuivat omissa kahden ryhmissään höyläpenkkiensä ääressä ja hetkeä aikaisemmin oli ollut aivan varmaa, etteivät minkään maailman desibelimittarit enää riittäneet äänenvoimakkuutta mittaamaan. Nyt kaikki sulkivat suunsa kuin lumottuina ja katsoivat hämmentyneinä hymyilevää teknisentyönopettajaa Jenna Ahoa, joka sattumoisin oli myös luokanvalvoja.
” Kiitos ”, nainen totesi kohentaen korkealle nostettua ruskeaa poninhäntäänsä ja jatkoi, ” Jotkut teistä varmasti ovat jo kuulleet koulumme liittymisestä Kind Kid – nimiseen järjestöön. Itse en niinkään ole siihen erikoistunut, mutta ideana on siis auttaa hiukan ~ hömm, erikoisia nuoria vaihtamalla heidät tähän kouluun. Ja pienimpänä ysiluokkana, kaikki sen ikäiset oppilaat luultavammin aluksi sijoitetaan tähän luokkaan. ” Ilmoitus sai aikaan kuiskintaa ja muminaa. Jenna odotti hetken hiljentymistä ja päätti saarnansa, ” Ja ensimmäinen uusi oppilaamme tulee tänään seuraavalla tunnilla. ”
” Seuraavalla tunnilla?! ”
” Kyllä Pummi, seuraavalla tunnilla. ” Jenna hymyili tyrmistyneelle luokalle. Juuri niin Jennan tapaista kertoa jotain tuollaista ihan tuosta vain. Ällä puuskahti itsekseen ja tunki kätensä hupparinsa taskuihin. Kasvoilleen otti nyrpeän ilmeen. Erikoisia? Suomeksi se yleensä tarkoitti vammaisia. Sais nähä miten käy.
Tunti kului nopeasti ja ykkösjuoruaihe oli uusi oppilas. Kaikkien mieleen oli painunut kuva aivan tietynlaisesta ihmisestä, kun Jenna kutsui kaikki istumaan takaisin höyläpenkkeihin. Inno ja Nuoriso yrittivät kovasti livahtaa vanhoille paikoilleen takariviin, mutta jäivät kiinni yrityksestä.
” Noniin, asia on nyt näin, että ulkona odottaa poika nimeltä Roni. Me tuskin haluamme hänen jäävän sinne, joten päät kiinni, käyn hakemassa hänet ”, sen sanottuaan lähti Jenna eteiseen ja ulko-ovelle. Kuului pari tervehdystä ennen kuin Jenna palasi uuden oppilaan kera.
Luokan valtasi tyrmistys. Roni ei todellakaan tainnut olla sellainen kuin kaikki olivat odottaneet. Pojan kasvot olivat uhmakkaat. Mustat hiukset valuivat paksuina hätkähdyttävän sinisten silmien päälle, jotka oli rajattu vahvasti. Ronin kädet olivat mustan hupparin taskuissa, jalassa pojalla oli mustat farkut ja converset. Alahuulen alla komeili labret oikealla, korvat näyttivät olevan täynnä tavaraa ja vasemmassa kulmassakin näkyi olevan lävistys. Ei todellakaan sitä mitä ihmiset olivat odottaneet. Roni katsoi kaikkia kuin odottaen jonkun alkavan pilkata.
” Noh, jos jäät tähän eturiviin Innon ja Nuorison kanssa? Hyvä ”, Jenna sanoi, eikä antanut vaihtoehtoja. Roni rämähti jakkaralle tyylillä, joka kertoi ongelmanuoresta. Lisette nyrpisti nenäänsä. Tästä ei tulisi ruusuista. Hän vilkaisi nopeasti samassa höyläpenkissä istuvaa Hannaa. Hän näytti aivan tyyneltä, vaikka mittailikin Ronia arvostelevasti katsellaan. Lisette tyrskähti, sai Ronin kääntymään kohti ja mulkaisemaan tyttöä. Lisette tyytyi virnuilemaan.
” Jatketaan hommia! ” Kuulutti opettaja vielä viimeisen kerran ja porukka hajaantui.
Hanna meni maalaushuoneeseen. Ei siellä ollut tytöllä mitään tekemistä, mutta ei hän aikonut mitään tehdäkkään. Siellä olivat jo ennestään Miro, Sauli ja Tomi. Kukaan ei oikein jaksanut välittää uudesta tunkeilijasta ja Hanna istahti kuivuville töille varatulle pöydälle.
” Hei ”, ilmoitti tyttö sitten olemassa olostaan, kun kukaan ei edes nostanut katsettaan.
” No hei ”, kuului ääni Tomin suusta, se oli aivan liian herttainen olematta sarkastinen. Hanna tuhahti. Oli ihana tuntea olonsa halutuksi ja niin edespäin.
” Älä nyt innosta tukehdu ”, mutisi Hanna, mulkaisten virnuilevaa poikaa uhkaavasti.
” Sun seuras on sitte piristävää ”, letkautti Miro, vieno hymy huulillaan.
” Mä tiedän, mun seura on AINA piristävää ”, Hanna ilmoitti tietäväiseen sävyyn, kohottaen leukaansa polleasti.
Samassa alkoi kuitenkin metallisalin puolelta kuulua kärkästä, äänekästä tiuskintaa. Kenenkään ei tarvinnut arvata toista osapuolta ~ ääni oli naisen, ja vain yksi nainen riiteli noin kärkkäästi. Hanna huokaisi, Lisette oli taas vauhdissa. Mutta mikä kummallista, toinen ääni ei ollut Innon. Se ääni oli vieras.
Hanna astui nopeasti ulos maalaushuoneesta pojat perässään, päätyen metallisaliin. Näky oli kaikkea muuta kuin rauhoittava. Lisette seisoi keskellä isoa huonetta iso, ja tarpeeksi painava teräsputki kädessään. Silmistä paistoi inho, mutta asento oli rento. Parin metrin päässä tytön edessä seisoi sen vieraan äänen omistaja ~ keltanokka Roni. Ei tainnu jätkä tietää mihin soppaan oli lusikkansa työntänyt, se sai Hannan huulille erittäin huvittuneen hymyn, joka taas sai osakseen epäileviä katseita.
” Joo, mitä se sulle kuuluu? ” sanoi Lisette, inhoa äänessään, vahvistaen sen vielä nyrpistämällä nenäänsä. Hanna vilkuili ympärilleen, tietämättä mistä jutussa oli kyse. Paikalla taisi olla jo koko luokka, mutta opettaja loisti poissa olollaan. Apua.

Sheila seurasi laiskasti episodia sivusta. Hän istui yhden pöydän päällä, nurkassa, nojaten takana kohoavaan seinään. Vaikka useimmat porukassa virnistelivätkin, Sheilan kasvoilla lepäsi tympääntynyt ilme. Ei helvetti, ei niillä voinu olla noin hauskaa koska Lisette oli puol valmis vetään tolle jätkälle hampaat kurkkuun. Ajatus sai Sheilan tuhahtamaan. Kyllä oli ihmisillä halvat huvit.
Sheila jatkoi toisen labrettinsa kanssa leikkimistä, kiillottaen jollain rätillä omia metallikappaleitaan. Puolella korvalla kuunteli kärkästä väittelyä, joka alkoi kuullostaa siltä, että nyrkit korvaisivat kohta sanat. Siinä ei kävisi hyvin. Roni oli pojaksi lyhyt, mutta Lisette vieläkin pienempi. Kuitenkin Liseten temperamentti tunnettiin laajalti, joten ei sitä ikinä tiennyt miten kävi.
” Ai mitä se mulle kuuluu? ” sähisi Roni vastaukseksi, siristäen uhkaavasti silmiään, jatkaen, ” Mä tiedän ihan hyvin mitä sä äsken musta puhuit paskaa, en mä ole kuuro. ”
” No anteeks etten sanonut susta mitään. Korvalääkäri olis kova sana ”, mutisi Lise vastaukseksi.
” Joku muukin taitaa kaivata lääkäriä, mutta sulle suosittelen jota kuta joka ymmärtää jotain aivoista. ”
” On jätkällä kovat puheet verrattuna siihen, kuinka monta anonyymiä lauseessa oli korvattuna. ”
” Haluutsä ihan tosissas turpiis ”
” Hei Inno, Lisehän pettää sua! ” Joo okei, toi viiminen ei tullut Lisetten tai Ronin suusta, itseasiassa Nuorison suusta. Lisette mulkaisi erittäin murhaavasti siihen suuntaan, saaden kuitenkin vastaukseksi vain virneitä.
” Nii, hypi nyt vaan rakkaan Innos syliin ”, Roni murjaisi. Se oli virhe. Liseten huulet kiristyivät viivaksi, rautaputkea pitelevä käsi alkoi täristä. Katse pysyi nyt tiukasti, häpeämättömästi Ronissa, ja silmistä paistoi viha. Sheila pyöritteli silmiään. Ylireagoitua? Ehkä lievästi. Kaikki seisoivat vain paikoillaan, virneet olivat kuihtuneet ja odottivat. Ja Sheila päätti pelastaa tilanteen.
” Noniin, eiköhän tässä ollu tarpeeks tälle päivälle ”, tyttö ilmoitti kovaan ääneen, saaden jotkut säpsähtämään. Sheila hyppäsi alas pöydältä, kävellen rennosti Lisetten luokse. Herttaisesti hymyillen, joka todellakin oli sarkastinen, lähti Sheila johdattamaan Lisetteä pois huoneesta, vilkaisten Ronia. Kun poika aikoi sanoa selvästi vielä jotain, muodosti Sheila huulillaan lauseen, joka leijui ilmassa hiljaisena ja uhkaavana kuiskauksena:
” Pää kii. ”

” Mä tapan sen paskiaisen ”, Lisette sanoi yksinkertaisesti rauhoituttuaan. Sheila ei yrittänytkään peittää virnettään, joka nousi kasvoille.
” Joo sen mä haluan nähdä ”, tyttö sanahti takaisin, saaden Liseten nostelemaan kulmiaan.
” Mä kun jo ajattelin, että sä olet MUN puolellani ”, toinen mutisi, kohentaen asentoaan jonkun muun rakentamalla tuolilla varastossa, jossa töitä säilytettiin. Sheila oli asettunut yhdelle ikkunan äärellä olevista pöydistä, katse ulkona.
” Koska mä estin sitä jätkää murjomasta sua? Ehkä sen voi niinkin ilmaista ”, Sheila naurahti kevyesti.
” Sä olet ilkeä. ”
” Mä tiedän rakas. ”
” RAKAS?! ”
” Ooks sä kuullu sarkasmista? ”
” Ooks sä kuullu mun puhuvan? ” Lisette sanoi lopulta, saaden Sheilan vihdoin kääntävän hymyilevät kasvonsa kohti itseään.
” Okei, sarkasmin kruunamaton kuningatar, mä olen hiljaa ”, Sheila pyöräytti silmiään, saaden Liseten tuhahtamaan. Kuinka joku voi olla noin... noin... omahyväinen olematta sitä kuitenkaan. Lisette tuijotti ulos katsellen siellä kulkevia koululaisia.

Purkka vihelteli hiljaisesti historian tunnin, päivän kuudennen ja viimeisen tunnin, ollessa lopuillaan. Hän istui täsmälleen luokan keskellä. Takanaan hänellä oli tuolillaan keikkuva Pummi, oikealla kynää pyörittelevä Hanna, edessä keskittynyt Sauli ja vasemmalla Virpi. Ulkona paistoi loppukesän aurinko, ja säteet tunkeutuivat verhojen jokaisista raoista. Tunnille oli vihdoin tullut edes jonkinmoinen hiljaisuuten taipuva tila, kun Ällä, Inno ja Nuoriso oli erotettu ympäri luokkaa. Inno ei tosin suostunut vieläkään tekemään mitään, vaan heitteli paperilappuja Nuorison kanssa. Nuoriso oli vetänyt vaaleiden kiharoidensa peitoksi valkoisen cäpin, joka näytti raivostuttavan luokan etuosassa istuvaa historianopettajaa Veera Esikkoa, vaikkei nainen sanonutkaan mitään.
Purkka oli juuri vilkaisemassa aikarautaansa, kun koulun kello soi. Useimmat heittivät nopeasti tavaransa reppuun ja ryntäsivät ulos kuin päättömät kanat, mutta Purkka ei kuulunut heihin. Hän nousi rauhallisesti ylös, suoden myös paikalle jääneelle Virpille hymyn, kietaisten kätensä toisen ympärille ja lähtien menemään.
Pihalla odotteli Sauli keikkuen kantapäillään. Hän oli menossa Purkan luokse, jonne Virpikin oli tulossa. Myöhemmin koko luokka aikoi kokoontua keskustaan hyörimään. Jep, kuulostaa vaaralliselta.

” Hei guuuys, oottakaa! ” kuului huuto Liseten, Hanna, Sheilan ja Miron selkien takaa. Kaikki tiesivät jo ennestään kenelle se ääni kuului, joten eivät vaivaantuneet kääntymään. He kävelivät kohti bussipysäkkiä, jonka joku järkevä oli päättänyt sijaitsevan mahdollisimman kaukana koulusta, jonka pihaan tilattu bussi ei sitten millään voinut tulla.
” Häivy ”, mutisi Lisette viereen saapuneelle Innolle.
” Voi että sä kuulostat taas iloselta ”, sanoi Miron viereen juossut Nuoriso.
” Sori, ei ollu tarkotus ”, vastasi Lisette, kovemmalla äänellä, luoden sarkastisen, vinon hymyn kasvoilleen.
” Aina vaan paranee ”, heitti taas Inno, virnuillen, jatkaen kuitenkin, ” Älä valita, tykkäät kumminki. ”
” Joo, ja lehmät lentää. ”
” Ai, mä en oo huomannutkaan ”, Inno säteili ja nosti katseensa taivaaseen. Lisette luovutti.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 109
  • Kellopelihurmaaja
Vs: ysidee , K-11
« Vastaus #2 : 19.03.2021 18:39:35 »
Ai että! :D Mietin ensin, että mitä ihmettä tämän otsikko tarkoittaa, mutta sitten se kävikin selvästi ilmi heti tekstin ensimmäisestä lauseesta, ja oivalluksen myötä seurasikin välitön aikamatka jonnekin, öm... Viidentoista vuoden taakse. :D Ylipäätään koko tämän tekstin lukeminen oli suuri seikkailu omaan menneisyyteen ja yläasteaikoihin. Harmittaa, että tämä on aikanaan jäänyt ilman kommenttoja, koska tässä on kyllä jotain sellaista aitoa ja metkaa menoa. Kiitos seikkailusta ja nostalgiasta, se toi hauskasti väriä meikän perjantai-iltaan! ♥

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.