Kirjoittaja Aihe: Aivojen tilalla aurinko, S | angst, draama, oneshot  (Luettu 1851 kertaa)

sileas

  • Vieras
/ Loput alaotsikosta: angst, draama, oneshot (Siunattu hulluus -haasteeseen)

Nimi: Aivojen tilalla aurinko
Kirjoittaja: avain
Beta: ei ole
Genre: angst, draama, lyhyt oneshot fiilistely
Ikäraja: S? ei löydy seksuaalisia juttuja, eikä veri lennä.
Varoitukset: hulluutta ja sekavuutta.
A/N: Siunattu hulluus -haasteeseen. Yllättävän inspiraation tuotos.

---

Aivojen tilalla aurinko

Unien alla, jossain siellä syvällä minä tunnen kuinka sinä hengität. Niin minä pystyn nukkumaan. Jos sinun hengityksesi taukoaa hetkeksi, minun silmäni aukeavat, katson sinua. Ehkä sinä haistat minun katseeni, sinä huokaat ja jatkat rauhallista hengittämistä.
Aamulla minä herään sinun puheeseesi, sanat eivät ole minulle, sanat menevät jotenkin väärin. Sinä katsot minua, minä katson takaisin. Kysyitkö sinä jotain, mikä on tuo valo katossa, näetkö? Minä pidän siitä. Sinä näytät säikähtäneeltä, mikä hätänä? Etkö sinä rakasta minua? Minä olen tässä. Katso, minä osaan olla niin kuin pitää. Hymyilen ja sinä sanot taas jotain. Miksi sinä et voi puhua niin, että ymmärrän. Olet punaista ja kultaa, sellaista lämmintä. Tiedätkö. Kuparia, mutta kauniimpaa, pehmoista. Sinä olet minun kauneinta kevään ensimmäistä vihreääni, sinun kanssasi kaikki on uutta ja silti tutun turvallista, joka vuosi samaa. Nouset sängyltä, otat puhelimen, katsot minua kun puhut siihen. Mitä sinä pelkäät, minä näen että sinä pelkäät. Ole kiltti, älä pelkää.

Kaupassa sinä haluat ostaa kalapuikkoja. Minä sanon joo, koska se tekee sinut onnelliseksi ja minä tiedän sen. Minä haluan sinun olevan säteilevä avaruuskuningatar, niin sinä oletkin. Minun tähteni, sinä tanssit taivaalla. Kerro minulle miksi kaikki tuijottavat minua, minä en halua että ne katsovat. Sinä pudistat päätäsi ja kurtistat kulmia, se tuntuu pahalta, älä tee niin. Tuntuu siltä kuin kaikki värit valuisivat lattiaan, pyörisivät ja uppoaisivat pois, hetken kaikki on väritöntä, mustaa ja harmaata. Sitten tulee violetti, tumma syvä vihreä ja punainen, ei sellainen hyvä punainen vaan paha, kova, kuin isku kasvoihin. Jotain juoksee ihon alla. Ahdistaa, henki ei kulje, kaikki katsovat minuun ja minua inhottaa. Pinnat vääristyvät, pakko raapia, mikseivät ne mene pois minusta, minä haluan ne pois. Käsivarsien iho muuttuu halkeilleeksi, punaiseksi, valuu pois. Itkettää, mutta ei voi itkeä, ei saa hengitettyä yhtään. Minä tartun sinuun, vie minut pois nyt, minä haluan pois. Ymmärrätkö, auta minua!

Minä herään hiljaisesta paikasta, täällä haisee pahalta, liian puhtaalta. Minä pidän siitä kun on vähän epäsiistiä, sinähän tiedät. Meillä oli tapana katsoa sateenkaaria ikkunasta tulevasta valokiilasta, pölynhiukkaset tekivät kuvioita ilmaan. Silloin sinä nojasit minuun, sanoit, että minä olen minä ja arvokas ja rakas sinulle. Muistan kun se tuntui siltä, että joku olisi kaatanut jotain lämmintä, juoksevaa, makeaa minun sisälleni ja se oli hyvä. Minä pidin siitä. Joku mies kävelee tänne, kuka se on? Sinä puhut sen kanssa, mikset vastaa minulle. Sinä katsot minuun. Se katsoo minuun, minä en pidä siitä miten se katsoo. Se tulee lähelle, puhuu rauhallisesti ja koskee minun käteeni. Minä vedän käden pois ja katson sinuun, miksi sinä annat jonkun tulla koskemaan minuun? Mitä nyt tapahtuu? Sinä tulet viereen ja otat minua kädestä. Tuntuu heti paremmalta. Annan sen miehen katsoa kättäni, miksi minulla on haavoja kädessä, tulivatko ne minun ihon alta pois sitä kautta? Ne mitkä juoksivat, muistatko. Sinä hymyilet, sanot että minä pärjään hienosti.

Tuntuu pehmoiselta, kun makaa aloillaan. Jos pidättää henkeä, näkee pisteitä. Tiedätkö, anna kun kerron, minulla on aivojen tilalla aurinko. Se nauraa ja hymyilee, tuntuu hassulta. Minä pidätän henkeä ja nauran, maailma on kaunis, ihana. Minun sisälläni kuplii musiikki, anna käsi, kokeile tästä. Minun rintakehässäni soi rumpu, pehmeä ja syvä. Sinä katsot taas huolissasi, älä pelkää. Minä olen onnellinen, ole sinäkin. Älä vedä kättäsi pois, anna minä näytän miltä minun uneni näyttävät. Oletko sinä koskaan ollut hengittämättä niin että pisteet tanssivat? Minua naurattaa ja sinä hymyilet. Nyt minä ymmärrän kun sinä puhut, minä haluan sanoa anteeksi, että minä en aina osaa olla. Minä yritän ymmärtää, sinun on uskottava. Eilen oli vähän vaikeaa. Tiedäthän. Kyllähän sinä silti rakastat, ethän koskaan hylkää? Tuhat vuottakaan ei riittäisi, että saisin rakastaa sinua tarpeeksi, minun omani, minun ihana unelmani.

Sinä lähdit pois, selitit kyllä miksi, minä tiedän, mutta en muista. Istun, heilun, seinää pitkin juokseva kaveri hymyilee ja minä kallistan hieman päätäni. Se vilkuttaa, minä en uskalla vilkuttaa takaisin. Minä tiedän, että minussa on jotain vikaa, sen minä muistan. Minua pelottaa kun minä tiedän, että olen unohtanut paljon. Kylmää ja lämmintä, ilma väreilee, muuttuu hetkessä paksummaksi. Vedän henkeä, tunnen, keuhkot täyttyvät raskaasti, pullistuvat. Tuntuu etteivät kylkiluut jaksa pitää niitä sisällään. Minä painan kädet vasten kylkiä ja yritän kutsua sinua. Minua ei väsytä, minä en muista olenko minä nukkunut. Miten minä voisin? Sinä et ole siinä vieressä hengittämässä. Minä en varmaan ole nukkunut ikuisuuksiin. Minä suljen silmät ja tunnen kuinka jostain mahan pohjalta ne kipristelevät, terävät sirpaleet lähtevät liikkeelle. Missä sinä olet, miksi sinä olet hyljännyt minut? Sirpaleet kasvattavat satoja pieniä jalkoja, lähtevät juoksemaan siellä ihon alla taas. Tule tänne, auta minua, etkö sinä kuule kun minulla on hätä. Missä sinä olet? Minä tarvitsen sinua. Miksi sinä lähdit pois?

Miksi sinä sanot minulle, etten muka tiedä missä olen? Tiedänhän minä, en minä ole tyhmä. Näethän sinä, pahassa paikassa, kaikki nämä värit. Minä tunnen paikat väreistä, täällä on tummaa ja ahdistavaa, täällä minä en halua olla, mikset vie minua pois? Miksi sinä sanot että et voi, älä sano noin. Kovaa ja kylmää, minähän olen kertonut sinulle. Pään sisällä aurinkomyrskyää, ne syöttävät minulle jotain pahalta maistuvia pieniä tabletteja ja jos niitä syö niin se myrsky päässä pahenee. Joskus aivoissa aurinko loistaa kirkkaammin kuin koskaan, mutta sehän kuluu loppuun, kerro minulle, mikseivät ne varo? Minä en halua, että minun aurinkoni sammuu. Hengittäessäkin pistelee tässä paikassa, tiedätkö. Joskus ne tulevat, ne pahat kaverit. Muistatko kun kerroin kun maattiin sängyllä yhdessä? Ne sitovat minun käteni aina silloin kun sirpaleet juoksevat ihon alla, minä en voi kynsiä niitä ulos, tiedätkö. Ne jäävät sisälle eikä minusta koskaan tunnu paremmalta, pahemmalta aina vaan, vähän niin kuin varjoisalta kevätillalta. Sellaiselta ahdistavalta, kuin kävelisi pitkälle alaspäin ja kaikkialla on vierasta ja tiedän että minä olen eksynyt. Taas sinä sanot että sinun on mentävä pois, miksi sinä voit lähteä ja minä en? Tartun sinun käteesi ja minä itken. Toivon, että jos itken tarpeeksi, virta pyyhkäisee meidät pois, jonnekin pehmeään, kauniiseen paikkaan. Minä haluan pois tästä paikasta, sinun kanssasi sinne missä tähdet tanssivat ja sinä taas rakastat minua.

Ei ole enää värejä, ei ole kuin mustaa ja sirpaleita, ne eivät päästä minua enää koskaan ulos. Minä haluan nähdä auringon, minä haluan sen takaisin minun päähäni, sisälle loistamaan. Valosta tulee värejä, minä haluan musiikikseni sinut takaisin, vaikka minä en voi muistaa enää kuinka kaunis sinä olet. Minä muistan vain kuinka sinä olit punaista ja kultaa, lämmintä ja kaunista. Ethän sinä ole jättänyt minua lopullisesti, minä en muista milloin sinä kävit katsomassa minua, anteeksi. Minä yritän, tiedäthän, muistaa ja olla niin kuin pitää. Muistan sinut kuitenkin. Minun kauneinta kevään vihreääni.
Minä haluaisin vain nähdä vielä värejä, ne olivat niin kauniita. Mutta ei ole enää kuin mustaa ja sirpaleita ja jatkuva pelko.
Tule hakemaan minut pois, minä pyydän, huudan, anelen, itken.
Et sinä tule enää, eivät ne päästä sinua, sinä haluaisit tulla, mutta ne eivät päästä, niin sen on oltava. Jonain päivänä sinä kävelet kaikkien seinien läpi, sillä lailla että seinät väreilee ja silloin tulevat taas kaikki värit takaisin. Punainen ja kultakin ja sitten voidaan maata sängyllä ja katsella pölyhiukkasia auringossa. Sitten nauretaan ja maailma on kohdallaan, sillä lailla hyvin radallaan, ettei se heilu ollenkaan, tiedätkö. Sitten minulla on taas aivojen tilalla aurinko. Sitten kun sinä olet minun luonani.
Minä odotan, ehkä sinä tulet jo huomenna.

--

A/N2
: Kiitos kun jaksoit lukea, sana on vapaa.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 21:09:28 kirjoittanut flawless »

mugwort

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Aivojen tilalla aurinko, K7
« Vastaus #1 : 20.05.2010 23:53:41 »
Ai että. Ihana psykoosi ja mä en nyt osaa sanoa muuta kun että tykkään tästä ^_^
I was just wondering if you maybe perhaps would let me taste your ice cream

Harriet

  • tuulimylly
  • ***
  • Viestejä: 444
Vs: Aivojen tilalla aurinko, K7
« Vastaus #2 : 23.05.2010 01:02:23 »
Otsikko houkutteli minut lukemaan, onneksi. Tämä oli hyvin vaikuttava ja kaunis teksti. Juuri niin hullu ja järjetön, kun kuuluukin ja aika pelottavan todentuntuinen. Vaikka teksti sinänsä oli lyhyt, ehdin lukiessa sekä itkeä, että  nauraa.

Lainaus
Kaupassa sinä haluat ostaa kalapuikkoja. Minä sanon joo, koska se tekee sinut onnelliseksi ja minä tiedän sen. Minä haluan sinun olevan säteilevä avaruuskuningatar, niin sinä oletkin. Minun tähteni, sinä tanssit taivaalla. Kerro minulle miksi kaikki tuijottavat minua, minä en halua että ne katsovat. Sinä pudistat päätäsi ja kurtistat kulmia, se tuntuu pahalta, älä tee niin. Tuntuu siltä kuin kaikki värit valuisivat lattiaan, pyörisivät ja uppoaisivat pois, hetken kaikki on väritöntä, mustaa ja harmaata. Sitten tulee violetti, tumma syvä vihreä ja punainen, ei sellainen hyvä punainen vaan paha, kova, kuin isku kasvoihin. Jotain juoksee ihon alla. Ahdistaa, henki ei kulje, kaikki katsovat minuun ja minua inhottaa. Pinnat vääristyvät, pakko raapia, mikseivät ne mene pois minusta, minä haluan ne pois. Käsivarsien iho muuttuu halkeilleeksi, punaiseksi, valuu pois. Itkettää, mutta ei voi itkeä, ei saa hengitettyä yhtään. Minä tartun sinuun, vie minut pois nyt, minä haluan pois. Ymmärrätkö, auta minua!
Vähän turhan pitkä lainaus, mutta mun oli ihan pakko, koska tämä kohta oli erityisen pysäyttävä. Tässä tulee niin hyvä kuvaus kertojan sairaudesta ja tilasta ja ihan järjettömän hyvin kirjoitettuna.

En osaa sanoa mitään järkevää, sori. Tämä oli upea, kiitos.
In a land of myth, and a time of magic.

Ava @ LJ by querita

mai.

  • bakteerivaltias
  • ***
  • Viestejä: 90
  • 呼吸 空ろな体
Vs: Aivojen tilalla aurinko, K7
« Vastaus #3 : 23.05.2010 12:49:39 »
Komeaa.

En voi sanoa muuta,
kuin etten voi hengittää,
mulla on pieni sirpale
rinnan yläpuolella,
ja raavin sitä pois.

Kiitos,
mai.

avain

  • Vieras
Vs: Aivojen tilalla aurinko, K7 | angst, draama, oneshot
« Vastaus #4 : 10.03.2012 18:41:33 »
Tiedä häntä josko näitä mun vastauksia enää kukaan lukee, mutta kohteliaisuus ja kiitollisuus velvoittavat!
mugwortille suuri kiitos kommentista. Aina hienoa tajuta että joku on saanut jotain irti mun tekeleistä.
Harriet, järkevyys ei ole itseisarvo, paljon enemmän merkitsee se, että sanot mun tekstin olevan "vaikuttava", "hullu", "järjetön" ja "upea". Oh my, olen punastunut ja hyvin otettu. Kumarruksia ja nöyrintä kiitollisuutta!
mai., muistan monen vuoden takaa sun runot joita luin - jotka pysäytti. Siksi ennen kaikkea sun kommentti lämmittää. Kiitos. <3

-avain