Nimi: Surun enkeli
Kirjoittaja: FakeLove
Ikäraja: S
Tyylilaji: Deathfic (+angst?)
Yhteenveto: ”Voiko enkelit itkeä?” A/N: Illan itkutekstiä. Lukekaa, nauttikaa, antakaa kommentia? (:
Surun enkeli
”Miksi mummi makaa tuossa arkussa?” Ääneni kaikui heikkona ahtaassa huoneessa, missä seisoimme äidin ja isän kanssa. Näin äidin silmien sumenevan. Nykäisin häntä hihasta. Tunsin jonkin juuttuvan kurkkuuni. Ääneni värisi. ”
Miksei mummi liiku?”
Näin isän laskevan kätensä äidin hartioille, puristavan hellästi ja kuiskaavan jotain hänen korvaansa. Äiti nyökkäsi vaisusti yhä itkua pidätellen ja lähti. Ennen kuin ehdin kysyä, isä laskeutui viereeni ja sipaisi otsahiukseni pois silmiltä.
”Mummi nukkuu nyt. Hän ei enää herää. Mummi on taivaassa, enkelien luona.”
***
Me kävelimme tien reunaa pitkin. Sade tippui rauhallisina pisaroina ja rikkoutui takkejamme vasten.
”Voiko ne olla surullisia?” Näin äidin kysyvän katseen. ”Voiko enkelit itkeä?”
”Kyllä. Sade on enkelien itkua.” Äiti kuiskasi.
”Miksi ne itkee, vaikka mummi on niiden luona?”
”Ne itkee meille, koska me menetimme mummin.”
”Itkeekö mummi?”
Hän nyökkäsi. ”Mummi itkee, koska joutui lähtemään meidän luotamme.”
Kurtistin kulmiani. ”Minä en halua ikinä jättää sinua.”
Äidin ote tiukkeni. Minusta tuntui, että äiti pelkäsi. Pelkäsi, että minä voisin lähteä ja kadota, jos hän ei pitäisi kiinni. Puristin hänen kättään ja hymyilin hänelle pienesti.
”Minä lupaan, etten ikinä muutu enkeliksi.”
Mutta äiti tiesi. Tiesi, että minustakin tulisi enkeli. Surun enkeli, joka itkisi sadepisaroita maahan.
