Kirjoittaja Aihe: Ruohometsän kansa, Kuvittele miltä poikasemme näyttäisivät | (S)  (Luettu 2210 kertaa)

androidi

  • ***
  • Viestejä: 182
  • Nadine Angerer's loveslave
// Alaotsikko: Ruohometsän Kansa, Isopää/Hopea, S, one-shot, pupuslash

Title: Kuvittele miltä poikasemme näyttäisivät
Rating: S
Genre: ehm... pikkuisen fluffy?
Fandom: Ruohometsän Kansa
Pairing: Isopää/Hopea
Warning: slash?
Disclaimer: Richard Adamsin hahmot + minun kieroutunut mieleni
A/N: Tämä osallistuu multifandom-haasteeseen, on muuten finin eka RK-ficci :D (sekin aihe olla ylpeä). Ajatus on kummitellut mielessä jo pitempään, ja haaste antoi loistavan peitesyyn. Joten... joo... homopupuja? You bet. Nauttikaa : D

- - -


Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä. Siinä vaiheessa kun suurin osa joukosta oli vielä yrittänyt sisäistää Vatukan pakosuunnitelman täydentymistä sillä vedenrajassa kelluvalla ihmisten rakentamalla puunpalalla, olin nähnyt hänen äkkiä puhuvan Pähkinä-rahin kanssa ja sitten viilettävän toiseen suuntaan taakseen vilkaisematta. Hänen vahvat takajalkansa olivat suhahtaneet heinikkoon ja hän oli ollut poissa. Efrafassa. Ja vasta siinä vaiheessa tajusin, mihin olin hänet päästänyt.
Näin elävämmin kuin koskaan mielessäni tukahdutetut kuvat ahtaista, kylmistä käytävistä ja täyteen ahdatuista pesistä, muistin karkurikaaninin revityt korvat ja kenraali Ratamon jäniksenkokoisen hahmon ja tajusin viiltävän selkeästi, kuinka todennäköisesti en koskaan enää tulisi näkemään häntä hengissä.
Tämän ajatuksen viistäessä päässäni tunsin itseni voipuneemmaksi kuin kertaakaan matkan aikana ja jouduin loikkimaan vähän kauemmas muista teeskennelläkseni nyhtäväni ruohoa. Meinasin kompuroida useasti kumoon niin tehdessäni.
Toivoin, ettei käytökseni herättäisi epäilyjä, mutta vilkaistessani suojaisempaan ruohikkoon kerääntynyttä kaniinijoukkoa totesin, että vain Viikka vaikutti levolliselta ja luottavaiselta. Liutti hänen vieressään tärisi ja säpsähteli kuin horkassa ja Maitiainen nyhti kiivaasti ruohoa irti maasta pureskelematta edes kunnolla. Hän oli jo osoittanut poikkeuksellista aggressiivisuutta, kun Sinikello oli yrittänyt keventää tunnelmaa tavallistakin levottomammilla vitseillään. Nyt Sinikello istui kyyryssä Vatukan ja Voikukan takana suojassa ja hieroi varovasti kuonoaan, johon oli saanut täräyksen.
”Oletko kunnossa, Hopea?” Pähkinä-rah tiedusteli hyppiessään luokseni.
Mieleni teki sanoa, että halusin mennä hänen peräänsä. Että olisin halunnut mennä hänen tilalleen soluttautujaksi. Ottaa vaarallisimman tehtävän hänen sijastaan.
”Menemme Vatukan ja Voikukan kanssa takaisin veneelle. Jyrsimme köyttä poikki. Haluatko tulla mukaan? Siinä tarvitaan kylmää päätä, ettei köysi vain mene liian ohueksi. Siinäpä vasta olisikin juhlan paikka, kun Isopää ryntäisi tänne naaraiden kanssa koko Efrafan owlsa kintereillään eikä meillä olisi pakovälinettä”
Jos hän ei olisi ollut ylikaniini, olisin menetellyt kuten Maitiainen aikaisemmin Sinikellon kanssa.
Sen sijaan onnistuin vastaamaan kieltävästi ja katselin kun hän loikki poispäin kahden muun kaniinin vanavedessä.
Mieleni teki mennä hänen peräänsä, sanoa, että hän piti liian itsestään selvänä Isopään paluuta. Minulle hän ei koskaan ollut itsestään selvä. Hän oli Frithin lahja.
Mieleni teki tönäistä hänet kumoon ja sanoa, että luuliko hän todella, että se riittää minulle. Istua täällä suojassa ja jyrsiä köyttä? Silläkö tavalla hyvittäisin Isopäälle kaiken, mitä hän oli eteeni nähnyt, opettanut, hoivannut, rohkaissut, kovalla tavallaan kenties, mutta aina luotettavalla, pettämättömällä, vakaalla.
Mieleni teki olla vihainen, sanoa, että hän päästi Isopään liian nopeasti, antamatta minulle mahdollisuutta hyvästellä. Se olisi kuulostanut typerältä. Mitä olisin hänelle edes sanonut? Katsonut häntä kaikella tuntemallani palavalla ihailulla ja kertonut hänelle, miten tärkeää minulle oli, että hän oli vierelläni, että hän oli valinnut suojatikseen juuri minut. Kuinka tärkeältä se sai minut itseni tuntemaan.


Olin kertonut sen kaiken hänelle jo. Kerran Sandlefordin kylän aikana, kun olin juuri ollut owslan ensimmäisellä vartiokierroksella. Kannusruoho oli tahallaan jättänyt varoittamatta maassa jököttävästä tikusta, johon olin sitten pistänyt suoraan tassuni. Nilkutettuani takaisin kylään Isopää oli vienyt minut yhteen syvimmistä pesistä (annettuaan ensin Kannusruoholle löylytyksen) ja nuollut haavaani puhtaaksi. Sitten hän oli maannut vieressäni suuri ruumis niin pörröisenä ja lämpöisenä, että olin ollut ihan huumaantunut.
”Mikset pistä niille hanttiin?” hän oli sanonut, ”Anna köniin, sillä ne hiljenevät”
”En ole niin vahva kuin muut owslan jäsenet”, olin pistänyt vastaan, ”Minut päästettiin mukaan löysemmin perustein, koska… koska – ”
”Olet sukua Thearahille?” Isopää oli mulkaissut minua hiustupsunsa alta, ”Roskaa. Ei sellaiselle pidä korvaansa letkauttaa. Luotan siihen, että olet sellaisen yläpuolella”
Hän oli noussut istumaan ja olin pelästynyt niin, että hän lähtisi, että olin änkyttänyt hädissäni:
”He – he sanovat että routa… routa varmaan toi minut, kun minulla… minulla on tällainen turkki…”
Isopää oli vain tuijottanut minua pitkään vaiti. Olin pikemminkin aistinut sen kaikkialla ruumiissani kuin nähnyt.
”Mitäs sitten?” hän oli lopulta sanonut, ”Ei eroavaisuuksia pidä hävetä. Sinulla on turkkisi. Minulla on karvatupsuni. Mielestäni se tekee minusta oikein komean. Ja sinun turkkisi on hienon värinen. Kuvittele, miltä poikasemme näyttäisivät”
Ja hän oli nuolaissut minua vielä korvan takaa ja loikkinut huolettomasti tiehensä. Sen jälkeen en ole päivääkään hävennyt turkkiani.

Istuin lähellä vettä ja tuijotin siitä heijastuvaa kaniinia. Kaniinilla oli komea, hopeanvärinen turkki. Katsoin sitä niin tiiviisti, että tunsin miltei vajoavani veden läpi.
Kun hän tulisi takaisin Efrafasta, kertoisin sen kaiken hänelle uudestaan. Voisimme molemmat saada naaraan ja poikasia, mutta kertoisin hänelle, kuinka hän on silti aina minulle tärkein, kuinka pysyn aina hänen vierellään.
”Te ei huoli herra Hopee”, Kehaar raakkui äkkiä vierestäni. Katsoin sitä häkeltyneenä ja se katsoi takaisin punaista nokkaansa pitkin, pilke kiiluvanmustissa silmissään, ”Herra Isope on takas tääl aiva pia. Kaik menee just niinku pitä. Te saada henet takas aiva pia”
Katsoin lintua ja se tuijotti ovelasti ja pilke sen silmissä oli tietäväistä. Mutta eihän se voinut mitenkään tietää… eihän? Se oli toki lintu, ja lintu oli eri asia kuin kaniini, mutta eihän lintukaan voinut nähdä eläinten läpi?
Kehaar levitti siipensä ja paineli tiehensä.
Sitten kun hän tulisi takaisin, ehkä minä vain tönäisisin hänet kumoon ja muksauttaisin pari kertaa ja pinkaisisin kauemmas karkuun. Katsoisin taakseni ja nauttisin väristyksistä, kun hän mulkoilisi julmasti hiustupsunsa alta, niin kuin aina ennenkin.
Sillä tärkeintähän oli, että hän vain olisi luonani.   


- - -

A/N: Kommentei?
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 14:34:52 kirjoittanut Yukimura »
Frauen-Nationalmannschaft

FFC Frankfurt

MrPanda

  • ***
  • Viestejä: 72
Vs: Kuvittele miltä poikasemme näyttäisivät
« Vastaus #1 : 13.04.2010 19:12:01 »
Ruohometsän kansan katsomisesta on jo vähän aikaa. Ehkä joskus ala-asteella tuli katsottua, eikä monia muistikuvia ole siitä säilynyt. Paitsi, että se muutti hieman käsitystäni kaneista. Todella raakaa meininkiä.

Asiaan: Kiitos paljon tästä ficistä. Yllättäviä ficcejä on mukava lukea. Minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista muistikuvaa hahmoista, mutta tekstin perusteella onnistuit sellaiset luomaan päähäni... Paras osa oli lutuinen kohtaus Hopean ja Isopään välillä. Kuvittele miltä poikasemme näyttävät, kuulostaa iskulauseelta. Ihana <3

Ja minulta löytyy kotoa kyllä homokani... :-X Outoa kyllä sen homous kohdistuu kissaani kohtaan  (Ja ei, en anna kanin päästä kissani kimppuun, mutta yritimme pari kertaa tutustuttaa niitä ja kissa sai hieman traumoja).


Willy

  • disaster gay
  • ***
  • Viestejä: 165
  • deep roots are not reached by the frost
Vs: Kuvittele miltä poikasemme näyttäisivät
« Vastaus #2 : 30.08.2010 17:43:15 »
Aww :3 Vihdoinkin joku on suvainnut kirjoittaa kauan kaipaamaani pupuslashia. Ja Isopää vieläpä toisena osapuolena. <3

Lainaus
Minulla on karvatupsuni. Mielestäni se tekee minusta oikein komean.
Olen niin samaa mieltä.

Lainaus
Kuvittele, miltä poikasemme näyttäisivät
Hahha, kuten MrPanda jo mainitsi, mitä selvin iskurepliikki.  ;D

Lainaus
Voisimme molemmat saada naaraan ja poikasia, mutta kertoisin hänelle, kuinka hän on silti aina minulle tärkein, kuinka pysyn aina hänen vierellään.
Tykkäsin tästä. Jotenkin... Adamsmainen? Vaikka Adams nyt ei keksinytkään parittaa poikapupuja toisilleen, mutta se on sivuseikka.  :D

Tämä oli todella suloinen, mukavan kevyttä luettavaa. Suvaitsisi Ruohometsän kansa -ficcejä olla enemmänkin, varsinkin kun tämän tekstin lukaiseminen herätteli horrostanutta rakkauttani kirjaa ja elokuvaa kohtaan.
Go well traveler on your journeys into the south. Take your memories with you and unpack them fondly remembering this place.