Pienen pojan matka, S

[Vanamo]

Ficin nimi: Pienen pojan matka
Kirjoittaja: Vanamo
Beta: ei
Tyylilaji: Angst.
Ikäraja:  S
Paritus, Päähenkilöt: Poika
Summary: Ei kukaan tahdo nähdä roikkuvaa silmää ja irronnutta käpälää vaan tahtoo jokainen muistoihinsa synnittömän sydämen säilyttää.
A/N: Ensimmäinen, joskus aikoja sitten kirjoitettu originaalini, jotenkin runohtavasti (jos se on edes sana) raapustettu.

Pienen pojan matka

Tallusteli pieni, pyöreät muodot omaava poika paljain varpain eteenpäin pölyistä tietä. Tie johti kaupunkiin, kaupungissa nuolet johdattivat sen keskustaan ja keskustassa oli opasteita, jotka johdattivat takaisin kotiin. Pojan olisi kuitenkin kierrettävä nuolet, kuljettava niiden takaa, joutumatta kuitenkaan syvyyksiin. Pitäisi pojan päästä kohti parempaa, saavuttamatta määränpäätään varjojen kautta kuitenkaan. Ei saisi lähteä tieltään vieraalta tuttuun kotiin johtavaan, alkaisi muuten tarina surullinen itseänsä toistamaan. Siinä tapauksessa pitäisi pojan kaikki uudestaan kokea, pitäisi juosta karkuun nopeampaa, pitäisi nallea rintaansa vasten kovempaa puristaa.


Tuo pienoinen nalle pojan olalla nyytissä matkas, tuo pienoinen nalle oli jotain piimää ja leipää tärkeämpää. Siihen oli koottu muistojen kirja, onnelliset muistot tosin vain murusiksi pinnalle jäi. Oli nallea satutettu julmasti, silmä varassa muutaman langan roikkui vaan. Toinen sen suojelevista käpälistä nyt matkasi pojan taskussa, olisi se siellä vielä hetken aikaa suojassa. Sisältä oli kuitenkin rikottu pientä nallea pahiten, täytteet rinnan pursusivat ulos ryppäänä suurtakin suurempana. Nallen veltto ruumis heikko oli, täytettä hieman vain kantapohjissa.


Silti jaksoi pieni poika uskoa hyvyyteen, jaksoi odottaa enkelin ilmestystä. Ei valittanut ollenkaan, puristi vain pienen kätensä nyrkkiin ja jatkoi eteenpäin. Häntä ei kotona vielä tänään tultaisi kaipaamaan, luulisivat kaikki hänen olevan omassa kolossaan. Kiihdytti poika kuitenkin askeleitaan, mitä nopeammin vaihtuisi synkkä metsä valoisampaan, sitä nopeammin olisi turvallisempaa. Mitä nopeammin pääsisi hän määränpäähänsä salattuun, sitä nopeammin olisi nalle pikkuruinen korjattu. Ei ulkoisia tuhoja enää voisi parantaa, mutta sisältä voisi ehjäksi hiljalleen, varovasti yrittää palauttaa. Sisällä on kaikki arvokas, sisällä on kaikki se joka on tärkeää. Ei kukaan tahdo nähdä roikkuvaa silmää ja irronnutta käpälää vaan tahtoo jokainen muistoihinsa synnittömän sydämen säilyttää.

[~marmori~]

Ihanan surullisen kaunis ja lopussa jotenkin myös toiveikas.
"Runohtavuudesta" (ihana sana  ) plussaa 
Pari hiukan tökkivää kohtaa oli:

kierrettävä nuolet, kulkea niiden takaa

kuljettava kuulostais paremmalta

murusiksi pinnalle jää.

Kun ympärillä on muuten imperfektiä niin tuo yhtäkkinen preesens pomppii silmille ikävästi.

Mutta muuten.
Pidin. Ihana. Kiitos. 

[Kurnau]

Tämä oli kaunis.Tästä en oikein muuta osaa sanoa.

[koete]

Kommenttikamppanja II päivää.

Enpä ole tainnut koskaan lukea tällä tavalla kirjoitettua tarinaa. Hyvin oli onnistunut, vaikka olikin ensimmäisesi (?), ja todella sopi tähän. Eipä tönkköjä lauseita ainakaan minun silmiini pistänyt, olit onnistunut kyllä kirjoittamaan suht vaikeallakin tavalla hienon ja ehkä hieman surullisen tekstin.
Selvästi kyllä erottui joukosta myös pojan toiveikkuus ja sen takia ei tarina ollut niin raskasta luettavaa. Pahat asiat melkein kuin unohdettiin taustalle 'ainiin tälläistäkin tapahtuu'-tyylillä. Mutta eipä se haitannut, tekstistä olisi voinut tulla muuten liian masentava ja raskas luettava.

En osaa kommentoida järkevästi, mitähän tästä vielä keksisi.. Vähän jäi tietenkin mietityttämään, että miksei pojan perhe huolehtinut tästä, mitä oli tapahtunut, mitä poika pakeni ja mitä oli tapahtunut nallelle, joka selvästi oli pojalle tärkeä. Mutta ehkäpä lakkaan vääntämästä pakolla tähän kommenttiin pituutta ja jätän tämän tähän.

Kuitenkin, pidin (en osaa lopettaa) tekstistä ja kerronnasta, vaikka tarina oli lyhyt, se oli silti sopivan pituinen. Hieno oli.

//Tuli näin yhtäkkiä mieleen, että ehkä ikäraja on hieman liian korkea? Tai ainakaan omasta mielestäni asioita ei kuvailtu niin tarkasti, eikä oikein mitään niin kamalaa tapahtunut, että olisi ansainnut noin korkean ikärajan. Mutta tietysti kirjoittajan oma päätös.

[sugared]

Oi, miten suloinen teksti! Olen tässä viime aikoina miettinyt paljon lapsuutta ja lapsia (ei, minulla ei ole vauvakuumetta), joten tämä viehätti erityisesti! Mielestäni tässä tiivistyi suloisesti lapsen maailma, ja epätavallinen, hieman lastenlorumainen sanajärjestys vahvisti sitä. Välillä runollisuus tosin meni minun makuuni vähän yli. Myös tekstin asettelu häiritsee minua hieman: keskitettyä tekstiä on hankala lukea, ja luulen, että tämä olisi toiminut yhtä hyvin ihan normaalinkin asettelun kanssa.

Tykkäsin kovasti nallesta ja siitä, miten rakkaaseen leluun kiteytyivät pojan kokemukset ja tunteet. Kieli oli mukavan yksinkertaista ja välillä lapsenomaistakin, mikä sopi aiheeseen hyvin.

Sisällä on kaikki arvokas, sisällä on kaikki se joka on tärkeää.

Yllä lempivirkkeeni, voin hyvin kuvitella pienen pojan sanovan noin, mikä tekee sinänsä aika kliseisestä toteamuksesta koskettavan. Kaiken kaikkiaan hyvin suloinen ja liikuttava teksti, kiitos kovasti lukukokemuksesta!

[Lils]

Oioioi! Miten suloinen pieni tarina. <3 Jo noissa alkumerkinnöissä ihastuin siihen runomuotoon ja lystikkääseen lauseillaleikittelyyn, siihen lapsen tasolle laskeutuvaan, muttei kuitenkaan lapselliseen näkökulmaan. Jotenkin tuo tyyli teki tästä tarinasta niin kauniin ja omalaatuisen, kovin yksinkertaisen muttei kuitenkaan (yksinkertaisimmille kyllä, mutta halukkaille ja osaaville varaa tulkita enemmän - jotain, josta pidän, vähän Muumien tapaan).

alkaisi muuten tarina surullinen itseänsä toistamaan

Tämä oli niin hauska koukku! Olin juuri tätä ennen ajatellut, miten hauskasti toistit samoja sanoja (johdattaa/johdatella tuli esimerkiksi tähän asti kahdesti, kolmesti, neljästi?) ja sitten vedit siihen tällaisen mielenkiintoisen ristiriidan. Hassu!

Siinä tapauksessa pitäisi pojan kaikki uudestaan kokea, pitäisi juosta karkuun nopeampaa, pitäisi nallea rintaansa vastaan kovempaa puristaa.

Ja heti perään tämä kuitenkin, ihan tajuttoman söpö, ja tuo uudelleen kokeminen, komparatiivimuodot ja kaikki, oi ihastuin ehkä tähän kohtaan eniten. Kovin suloinen, ja tuo nalle ja rintakehä ja puristaa - ehkä söpöin kolmen sanan yhdistelmä ikinä.

Oii. Oikeasti aw, rakastuin tämän tarinan viattomuuteen ja siihen, millainen poika oli. Niin lapsi, niin kaunis ja viaton, nallen paras ystävä ja ystävän vuoksi urhoollinen. Apua voisin tulkita tätä ehkä pitempäänkin, mutta iih.

Kirjoitustyyli oli tosiaan tässä tapauksessa todella iskevä ja suloinen; se korosti tarinan luonnetta ja kaikkea, se oli ihanan riimittelevä ja sai tarinan kuulostamaan sellaiselta loruntapaiselta, suloiselta, todella viattomalta ja hyväntahtoiselta. Sinä todella teit tällä niin kovin hyvän mielen, kiitos kiitos kiitos! Tämä oli kaunis ja ihana. <3

Ei kukaan tahdo nähdä roikkuvaa silmää ja irronnutta käpälää vaan tahtoo jokainen muistoihinsa synnittömän sydämen säilyttää.

[Waulish]

Terve ja kiitos aivan ihanasta lukuelämyksestä! ♥ Jäiks, muut kommentit ovat niin rakentavia ja hyviä, etten osaa kyllä sanoa varmaan ainaskaan mitään uutta tästä, toivottavasti ei haittaa... :x

Minusta tämä on hirmuisen kaunis pieni tarina. Aihe on todella koskettava ja puhutteleva. Pieni poika lähtee kotoaan ja taittaa matkaa kohti kaupunkia, parempaa huomista... Mielestäni tässä on jotakin kovin surullista. Tulee semmoinen fiilis, että pojan kotona ei ole kaikki hyvin... Ja kun ei tiedä, mitä siellä oikein on tapahtunut. Sekin on surullista, että pojan rakkaalle nallelle on käynyt noin... On koskettavaa, miten nallen ränsistynyttä ulkomuotoa kuvaillaan. Siitä tulee semmoinen fiilis kuin pojankin tunteita peilattaisiin nallen kautta (apua, varastin tään idean varmaan sugaredin ja Lilsin kommenteista - mutta joka tapauksessa olen samaa mieltä heidän kanssaan).

Vaikka tämä tarina ei ole kovin pitkä, niin mielestäni tää on ihanan pituinen ja tavattoman rikas. En tiijä, se rikkaus muodostuu varmaan osittain siitä, miten tulkinnanvarainen tämä on, kun lukijan arvuuteltavaksi jää, miksi poika pakenee ja minne siellä kaupungissa, kenen luokse - vai tietääkö hän sitä vielä. Minusta tuo tulkinnanvaraisuus sopii tähän todella hienosti! Ja kuitenkaan sitä ei ole liikaa vaan lukija saa esimerkiksi tietää, että poika on varmaan kokenut jotakin ikävää kotonaan ja lähtee siksi pois.

Tuo aiemmin mainittu "rikkaus" muodostuu mielestäni osittain myös siitä, miten voimakkaita mielikuvia tää tarina herättää. Voisin lainata vaikka yhden esimerkin:

Kiihdytti poika kuitenkin askeleitaan, mitä nopeammin vaihtuisi synkkä metsä valoisampaan, sitä nopeammin olisi turvallisempaa.

Tässä on mielestäni todella onnistuneesti ja elävästi kuvattu tuota ympäristöä. (: Mulle tulee mieleen metsätie, jonka molemmin puolin kasvaa korkeita, tuuheita kuusia, jotka langettavat viileitä varjoja. Mietin myös, tuleekohan metsän jälkeen ehkä niittyjä tai peltoja tai jotakin ennen kaupunkia... Tää siis herättää ainaskin mussa paljon vahvoja mielikuvia. Yksi esimerkki voisi olla muuten myös tuo nallen kuvailu - kuvailet mielestäni todella elävästi, niin että pystyy hyvin kuvittelemaan, miltä nalleraasu näyttää. Täytettä hieman vain kantapohjissa, tuo on mielestäni ihanasti sanottu... Käy melkein sääliksi nallea ja poikaa - mutta toisaalta tulee onnellinen mieli siitä, että ne ovat kaikesta huolimatta yhdessä ja pitävät huolta toisistaan. (: Täytyy muuten mainita tässä yhteydessä vielä, että suojelevat käpälät on mielestäni ihana ilmaus ja tuo hienosti esiin sen, miten paljon nalle pojalle merkitsee.

Tuohon tiehen ontuvasti liittyen muuten - avasin tämän lukemisen jälkeen inspiroituneena soittolistan, jolle olen koonnut mielestäni jollakin tavalla surumielisiä kappaleita, ja kun rupesin random playlla kuuntelemaan, tuli James Newton Howardin kappale The Gravel Road, joka on Kylä-elokuvan soundtrackilta. Se tuntuu sopivan tämän tarinan aiheuttamaan tunnelmaan jotenkin todella hienosti! Jännää, miten se tuli vastaan. Apua, tää nyt oli kyllä varmaan offtopicia...

Lils sanoo kommentissaan hienosti, että poika on niin kaunis ja viaton. Olen aivan samaa mieltä siitä. Jotenkin tuntuu, että tämä tarina tavoittaa upeasti lapsen maailman ja johdattaa lukijankin sinne - muistelemaan, millaista on olla lapsi ja miten suurta turvaa ja ystävyyttä nallesta tai jostakin muusta olennosta voi saada. Tämä on ikään kuin satu, jolla tuntuu olevan todella paljon merkitystä ja tärkeää sanottavaa. Tämmöisenhän voisi itse asiassa lukea vaikka koulun päivänavauksessa tai jossakin, tää herättää ihanasti ajatuksia ja on todella kaunista kuultavaa! (: Ja jotenkin tämä on ihanan lohdullinen myös, kun poika uskoo vakaasti parempaan huomiseen ja tavoittelee sitä. Oi. Mun täytyisi ottaa oppia tästä.

Komppailen taas muita kommentoijia - tarinan kieli on mielestäni ihanaa! Tuo summary-pätkä todella herättää huomion ja mielenkiinnon ja kuvaa tarinan tyyliä hienosti. Ja itse tarinakaan ei todellakaan tuota pettymystä, päinvastoin. Mielestäni tuo runomaisuus on aivan ihanaa, samoin hieman epätavalliset sanajärjestykset - esimerkiksi se, miten osa lauseista alkaa verbillä. Pidän siitä kovasti ja muutenkin tämän tarinan tyylistä, se on ihanan erikoinen ja ainutlaatuinen. Sanavalinnatkin ovat mielestäni ihania, esimerkiksi määränpäähänsä salattuun, synnittömän sydämen ja nalle pikkuruinen. Ne ovat jotenkin niin pehmeitä ja tuovat mielikuvia. Olet mielestäni loistava kirjoittaja, todella taitava!

Ei saisi lähteä tieltään vieraalta tuttuun kotiin johtavaan, alkaisi muuten tarina surullinen itseänsä toistamaan.

Tämä on varmaankin yksi lempikohdistani. Tosin kaikki kohdat ovat varmaan lemppareitani, mutta heh, lainasin nyt tämän. Mielestäni tämä virke on ihanan runollinen. Siinä tuntuu tavallaan olevan jonkinlaiset loppusoinnut, johtavaan - toistamaan, oi. (: Kuulostaa kauniilta. Tää virke kuulostaa muutenkin kokonaisuudessaan hyvin kauniilta ja runolliselta, kun sen lukee. Vau! Ihana jotenkin muuten, kun tuolla on itseänsä eikä itseään, se sopii jotenkin hyvin mielestäni sinne.

Häntä ei kotona vielä tänään tultaisi kaipaamaan, luulisivat kaikki hänen olevan omassa kolossaan.

Tästä tulee jotenkin haikea ja ehkä jostain syystä hiukan pelottavakin fiilis. Surullista, jos pojan katoamista ei huomata heti... Milloinkohan se huomataan ja millaisiakohan tunteita se kotiväessä herättää? Hmm. Hieno, ajatuksia herättävä kohta tämä.

Jeps. Kiitos hirmuisesti tästä ihanasta, koskettavasta lukuelämyksestä! ♥ Olet todella hyvä kirjoittaja ja tämä tarina on ihana, pieni mutta silti todella suuri. Kiitos päiväni piristämisestä! ^^ Ja anteeksi kökköinen kommentti, ei tässä varmaan tullut mitään uutta. :x