Kirjoittaja Aihe: amerikkalaisia juhlia joka makuun, K-11  (Luettu 1216 kertaa)

jew.

  • Vieras
amerikkalaisia juhlia joka makuun, K-11
« : 14.03.2010 21:12:17 »
// Alaotsikko: K-11  2 / 6

A/N : jea , tää on esillä jo muuallakin. Siellä ei kuitenkaan oo mitään kovin kirjallista porukkaa hirveesti , joten päätin tän tännekkin tunkea. Ficcejä kun en hirveästi kirjota, niin saatte nää nyt sitten. Aiheena on siis kirjoittaa juhlia Amerikasta , jokainen eri näkökulmasta. Ekasta pidän huomattavasti enemmän kuin tosta toisesta. Tää tulee siis jatkumaan vielä neljällä. Toivottavasti päivät riittää. Ainiin, komentit on nannaa <3

Ficin nimi: Ystävänpäivä amerikkalaisessa sisäoppilaitoksessa
Author: jew.
Beta: ei ole sen enempää mitä minä saatan lukasta läpi. Jos sitäkään.
Genre: Öh. En oo oikein selvillä mikä tää on.
Rating: K-11
Pairing: Lukekaa niin selviää.
Warnings:  Ehkä pienoista rasismia. Todella pientä.
Disclaimer: Hahmot olen keksinyt itse, mahd. bändit yms. ovat oikeita.

Olen ihka aito suomalainen, joka on viety amerikkalaiseen sisäoppilaitokseen. Muualle minua ei kuulemma huolita. En ymmärrä miksi, enhän minä koskaan tee mitään, ainakaan mitään laitonta. Luulisin. Kai. Yksityiskohtiin ei kannata takertua, kuten joku insinööri joskus sanoi, tieto lisää tuskaa.
   Nyt on ystävänpäivä. Olen joulun täällä viettänyt, luulin ettei pahemmaksi voi muuttua. Nyt kuitenkin kahlaan hukkumaisillani punaisessa sydänilmapallomeressä. Kuulen tyttöjen kikattelevan, en ymmärrä miten he saavat suunsa auki ilman että sinne lentää jotain. Äkkiä päälleni tippuu kilo tinakuoreen käärittyjä suklaakonvehteja. Koulu oli täynnä niin järkeviä, älyllään hämmästyttäviä ihmisiä, että keksivät palkata pari opettajaa heittelemään niitä aina välitunnein  Kiroan kuuluvasti, toisilleen lepertelevät parit vilkaisevat minuun kuin olisin pörinällään häiritsevä ötökkä.
   ”Oh, take a picture!” ärähdän. Jotkut pudistelevat päitään, kuulen erinäisiä sanoja. Tungen kädet housujeni takataskuihin, jatkan matkaa. Portaita laskeutuessani aulaan, vastaan saapuu opettaja pukeutuneena ällöttävän vaaleanpunaiseen kilttiin ( kyllä, tämä opettaja on kuulu vaatemaustaan ). Kädessään hän kantaa punaisin rusetein koristeltua koria, josta viskelee tekopyhä, mutta leveä hymy kasvoillaan lisää konvehteja.
   Lähden ulos. Sinne saakka tämän päivän maaginen ote ei sentään ylettynyt, missään ei ollut ripustettuna isoa, vaaleanpunaista kylttiä ( sydämen muodossa tietysti ), joka toivottaa ”HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!”, missään ei ollut sekopäisiä, lemmenkipeitä oppilaita, missään ei ollut vaaleanpunaisia sydänilmapalloja. Vajosin hiljaa laskeutuen koulun kylmää kiviseinää pitkin alas, nojasin päätä siihen. Katselin taivaalle samalla kun vedin jalat eteeni kuin suojaksi kaikkea sitä hulluutta vastaan, mikä sisältä kantautui. Kuulin onnetonta liverrystä, nyt ne olivat aloittaneet soittamaan muusiikkia. Koulun ovi avautui.
   “Ei kiitos, en välitä pinkistä tai konvehdeista”, ulos astunut tyttö sanoi suomennettuna, mutta suljettuaan oven jatkoi: “enkä koko ystävänpäivästä.” Kohotin kulmiani, mutta ei hän oikein näyttänytkään siltä että välittäisi siitä vaaleanpunaisesta merestä, mikä sisällä vallitsi. Tytöllä oli mustat hiukset, pitkät sellaiset, tummat silmämeikit ja hän oli pukeutunut likimiltein täysin mustiin. Silmät tosin olivat kirkkaan vihreät, epäilin piilolinssejä. Tunsin hänet heikosti nimeltä, muistaakseni Yseult tai jotain. Outo nimi. Tyttö katsoi minuun, siristi silmiään.
   ”HAA! Sää oot se ongelmalapsi Suomesta! Nimi oli... tota... Mika?” Olin varma, että hyppäsin ( tosin istuallani ) metrin ilmaan, kun hän kiekaisi äskeiset sanat yht’ äkkiä hymyillen kuin hangon keksi. Nimeni ei tosin ollut Mika, vaan Miika, mutta minkäs sille voi etteivät nämä tumpelot osanneet puhua. Urahdin lyhyen vastauksen. En jaksanut olla kielipoliisi. Enemmänkin kiinnitin huomiota edelliseen lauseeseen. Ongelmalapsi? Kiitti vaan.
   ”Et taida paljoa välittää tuosta vaaleanpunaisesta kaaoksesta sisällä?” Tyttö kohotti toista kulmaansa, katsoin häntä kuin tärähtänyttä.
   ”Näytänkö siltä?” vastasin kärttyisästi.
   ”Hyvä, sitten en ole ainoa”, tyttö istahti viereeni. Tuijotin jurona maahan, hän samoin. Silmäkulmastani näin, kuinka kiiltävät hiukset valuivat kasvojen suojaksi. Omat ruskeat hiukseni olivat samassa sekasotkussa kuin aina. Pörrötin niitä tottumuksen mukaan.
   “ I will not make the same mistakes that you did “, kajahtivat Clarksonin Because of you sisältä. Irvistin tuskasta, kuka tälläistä sontaa ( sontaa on itse asiassa sivistetty muoto siitä mitä ajattelin ) kuuntelee? Vieressä istuva tyttökin kaivoi taskustaan mp3:n ja pisti napit korviinsa.
   Huomattuaan ilmeeni, hän kysyi: ”Ei taida ihan mennä toi musa läpi vai?” Pudistin päätäni. Ei todellakaan.
   ”Mikä sitten?” Vilkaisin tyttöä. Hänellä oli taas toinen kulma koholla, mutta niin teki myös toinen suupielistä.
   ”Kaikki vähän raskaampi. Rockia, Heviä, sellasta. Ei tollasta popitusta jaksa kuunnella tulematta hulluksi”, pyöräytin ruskeita silmiäni. Rukoilin, ettei englanninkielen sanastoni pettäisi minua, vaikka hyvä siinä olinkin.
   ”Aha”, Yseult, jos se nyt oli hänen nimensä, vastasi ja tarjosi toista nappikuuloketta. Otin sen vastaan. Totesin, ettei tytollä ollut ollenkaan hullumpi musiikkimaku. Lisäksi hänen kanssaan oli helppo puhua, juttelimme välillä ( tosin harvasanaisesti ).
   Kohta kuulokkeista pauhaavan Slipknotin yli tunkeutuivat koulun kellot. Annoin kuulokkeen takaisin Yseultille, ja kun tyttö nousi lähteäkseen tunnille, nappasin vielä kädestä kiinni.
   ”Yseulthan se oli?” kysyin. Tyttö nyökkäsi mutta lisäsi vielä: ”Joo, isä on ranskalainen, mutta sano Yseks vaan.” Jäin hetkeksi vielä istumaan aloilleni.
   Ehkei ystävänpäivä olekkaan niin kamala, ajattelin.

Ficin nimi: Joulu amerikkalaisittain
Author: jew.
Beta: ei ole sen enempää mitä minä saatan lukasta läpi. Jos sitäkään.
Genre: Öh. En oo oikein selvillä mikä tää on.
Rating: K-11 ?
Pairing: Lukekaa niin selviää.
Warnings:  Ei oikeastaan.
Disclaimer: Hahmot olen keksinyt itse, mahd. bändit yms. ovat oikeita.

24.12., Jouluaatto. Olin juuri ripustanut viimeisen mistelinoksan viimeisen oviaukon yläpuolelle. Vaaleiksi maalatut huuleni olivat hymyssä, joka sokaisisi jokaisin ohikulkijan, ja tummansiniset silmäni tuikkivat kuin yötaivas. Illasta tulisi mahtava. Vanhempani ja sisarukseni olivat lähteneet sukuloimaan, olin onnistunut puhumaan vanhempani ympäri ja jäänyt kotiin. Sen valloittaisi pian kourallinen ystäviäni. Mikäs sen parempi tapa viettää joulua.
   Kello tikitti tasaisesti seinällä osoittaen kuutta, ja ulkona oli aurinko alko ruveta yöpuulle. Se loi valkoiseen maailmaan kultaista loistoaan, alastomat puut olivat saanet kimmeltävän kuurakerroksen ja taivas maalattu oranssilla, keltaisella, punaisella, purppuralla kunnes se vaihtui tummanpuhuvaksi kirkkaine tähtineen. Näkymä oli kaunis. Joulu olisi uskomaton.
   Hääräsin keittiössä, lauleskelin tuttuja joululauluja ja asettelin leivonnaisia pöydälle. Ääni oli kaunis, se soljui kuin metsäpuro, se oli pehmeä eikä jättänyt ketään kylmäksi. Olihan se aika hyvä, jos aikoi ammattilaulajaksi. Pöydällä oli vihreäpunainen pöytäliina ja koko talo oli yhtä joulua. Itsekkin olin juhlan kunniaksi punaisena, saman väriset hiukset liehuen. Voi että joulu oli ihanaa aikaa.
   Ovi kello soi. Pyrähdin huimaa vauhtia, kyllä siinä olisi naapurin mummot jäänet rollaattoreineen jäänet jalkoihin. Avasin oven. Kaulaani kapsahti vaalea, lyhyt hiuksinen tyttö. ” Hyvää joulua Rose! ” Hän huusi englannilla. Soraya oli ihana ihminen, ja mikä tärkeintä, piti joulusta yhtä paljon kuin minänkin. Hänen naurunsa kuulosti makealta, kuin tikkukaramelli. Suupielet olivat kääntyneet kauniiseen hymyyn.
   ” Oletpa sä nähnyt vaivaa. ” Tyttö katseli ympärilleen silmät loistaen kilpaa hymyn, itse asiassa koko olemuksen kanssa. Hän vinkkasi toista maskaralla korostettua siniharmaata silmäänsä. Naurahdin.
  ” Ehkä hiukan. ” Totta puhuen oli valmistellut tätä kolmisen kuukautta. Se oli vain minulle tärkeää.
   Ovi avautui taas, mutta tällä kertaa tulijat eivät vaivautuneet soittamaan ovikelloa vaan painelivat suoraan sisään. ” HYI PRKELE SIEL ON KYLMÄ. ” Kuului kauhistunut pojan huuto ja heti perässä helisevää naurua tytön suusta. Miika ja Yse. Siitä ei voinut erehtyä. Tummiin pukeutunut pariskunnan lapasilla varustetut kädet pitivät kiinni toisistaan ja molemmat katsoivat varsin hämmästyneinä ympärilleen.
   ” Ohhoh, säähän olet koristellut koko paikan kuin joulukuusen. ” Tämä pääsi Miikan suusta, ja hiukan huvittuneella äänensävyllä. ” Mä kun luulin, että kaikki koristeet oli käytetty jos ulkopuolelle, sehän on kuin sirkuksen jäljiltä. ”
  ” Niin, olisit nähnyt kuinka Mika säikähti sitä joulupukkias. ” Ysen kasvoilla koreili ilkikurinen hymy. Hän ei osannut edelleenkään lausua nimeä oikein, mutta ei hänen poikaystävänsä siitä suuremmin huomautellut. Nyt te mietitte, miten suomalainen voi pelästyä joulupukkia? Se on täysin mahdollista. Tämä joulupukki sattui yht’ äkkiä hihkaisemaan ” Merry Christmas! ” ja tanssimaan. Ei kannata kuvitella miltä se näyttää, siitä saa vakavia traumoja.
   Hymyilin molemmille, ja ohjasin vieraat olohuoneeseen. Tilaa ei ollut paljon jäänyt jäljelle kaikkien joulua käsittelevien tyynyjen ja peittojen sekaan. Joka paikka oli täynnä eri muotoisia kynttilöitä kaikissa mahdollisissa jouluun liittyvissä muodoissa. Miika hymähti pienesti yhdelle joulupukille, jonka pää oli palanut.
   Ovikello soi taas. Sieltä kaikui pientä huhuilua, kunnes kuului ryminää ja karjaisu. Säntäsin sinne. Siellä nauroi kippurassa iloisiin väreihin pukeutunut poika. Maassa lojui toinen, mutta tämä ei näyttänyt kovin onnelliselta. Hän kirosi raskaasti, pellavaiset hiukset kihartuen korostamaan vaaleita kasvoja.
  ” Jumalauta Sean, nyt tapahtuu murha! ” Irvistin hiukan. Kaksoset vauhdissa. Toinen vain virnisti, ja asteli luokseni.
  ” Hyvää joulua! Missä on ruokaa? ” Hymähdin hymyillen. Ristin kädet rinnalleni, mutta tajusin sitten joutuneeni varsinaiseen karhunhalaukseen. Päästyäni alas näytin hölmistyneeltä, hiukan sekaisin olevalta psykopaatilta. Nojaa, voiko psyko olla selväjärkinen.
   Maassa maannut poika nousi ylös ja kipitti luokseni. Hän hieroi niskaansa, pienesti hymyillen. ” Hyvää joulua. ” Sen jälkeen sain halin, huomattavasti hellävaraisemman ~ ja lempeämmän. Täytyy tässä nyt sitten varmaan mainita se suukkokin, jonka hän painoi huulilleni. Oi että hänellä oli nätit silmät, juuri oikean ruskeat, ajattelin.
   Olohuoneessa naurettiin, kun saavuimme Sethin ( mikä siis oli pojan nimi ) kanssa paikalle. Sohvalle oli jätetty meille sopiva tila, jonka takia oli Yse kavunnut Miikan syliin. Kukaan ei oikeastaan tiennyt mistä kaikki oli lähtenyt, äkkiä he olivat vain alkaneet viettää aikaa yhdessä, ja lopulta se oli johtanut tähän. Ihmiset kuiskivat kuitenkin jotain viime ystävänpäivästä. En tiennyt uskoakko siihen, kumpikaan ei pitänyt koko päivästä. Vaaleanpunainen ei ollut heidän juttunsa.
   Siirsin katseeni nojatuolissa rötköttävään Seaniin, ja sitä kautta toisessa sellaisessa istuvaan Sorayaan. Itse istahdin Ysen, Miikan ja Sethin väliin sohvalle. Uskokaa pois, kukaan meistä ei ole normaalia leveämpi, jos normaaliakaan, se oli todella pieni sohva. Tunsin Sethin toisen käden kiertyvän ympärilleni, jokaisen huoneessa istuvan kasvoilla oli hymy.
   Tälläinen joulun piti olla.


//Star muokkaili otsikon ikärajan
« Viimeksi muokattu: 06.06.2018 22:36:36 kirjoittanut Waulish »