Oih, viis kommuu jo trailerist ^^
Kiitoksia
Anaid, toivottavasti onnistuu yhtä hyvin kuin traileri
ninny, kiitos. Sepäs nähdään sitten kuka pääsee siihen rooliin
Kiitti,
Penber! Mukavaa kun sain lukijan sinusta
Hp-fani4EveR , kiitos! Toivottavasti et nyt kauheasti pety kun ensimmäisessä luvussa ei (ainakaan minun mielestä) päässyt vielä huumori virtaamaan
justnu, kiitos ja sitä samaa, että toivottavasti et pety kuten jo Hp-fani4EveRille sanoin
A/N: Kesti aika kauan kun oli kolmet kokeet ja niihin piti lukea mutta tässä se on.
Eli turha varmaan sanoo et toivoisin kommentteja, oli se sitten millaista vaan eli toivottelempa luku- ja kommausintoa.
1 Luku:
Ihan näin aluksi...Lily Evans ravisteli punaisia hiuksiaan ja tuijotteli ikkunasta ulos. Puutarha oli kaunis näin loppukesällä. Kukat kukkivat vielä, vaikka viikon päästä olisi syyskuun ensimmäinen päivä. Tuuli heilutteli reippaasti omenapuuta, joka sijaitsi puutarhan syrjemmässä nurkassa. Puu loi pienen varjon maahan, ja siinä Lily rakasti lukea aina kesällä.
Koputus kuului tytön huoneen ovelta, ja ovi avautui hieman, että siihen mahtui ilmestymään Irman pää. Irma Evans oli Lilyn ja tämän sisaren, Petunian äiti. Naisen hiukset olivat ruskeat kuten Lilyn sisarenkin, ja Irman silmät tuikkivat aina vihreinä ja iloisina. Lily oli aina kadehtinut äitinsä hymykuoppia, jotka ilmestyivät suun molemmille puolille naisen hymyillessä tai nauraessa.
”Lily? Jessica on ovella.”
Jessica Zeller oli Lilyn ystävistä räväkin, ja samalla hänen paras ystävänsä. Tämän vaaleat hiukset säihkyivät aina kilpaa yhdessä auringon kanssa, ja tytön silmät kimaltelivat sinisinä meren mukana.
”Oi, tulen heti!” Lily pomppasi seisomaan, ja rynnisti portaat alas alakertaan nauravan äitinsä ohitse. ”Jess! Miksi et soittanut, että palasit jo Roomasta?”
”Olisiko minun pitänyt soittaa sinulle naapurista, että heippa, minä tulin Roomasta ja tulen nyt tervehtimään sinua?” Jessica nauroi halatessaan ystäväänsä.
”Muffinit tulivat nyt uunista, menkää vaikka niitä napostelemaan, kun ovat vielä lämpimiä”, Irma huikkasi tytöille jotka seisoivat oviaukossa vieläkin, ja tallusteli olohuoneeseen etsimään lukulasejaan.
Tytöt yksissä tuumin ryntäsivät keittiöön luotuaan ensin katseen toisiinsa. Lilyn äidin tekemät muffinit olivat olleet aina tyttöjen suosiossa suklaisuutensa takia. Ne sisälsivät maitosuklaata muffinin sisällä, ja päälle oli Irma kuorrutukseksi laittanut sulatettua valkosuklaata ja kovettanut sen sitten siihen.
”Nähdäänkö sitten huomenna puoli yhdeltätoista, niin mennään yhdessä Viistokujalle. Lähetän kirjeet sitten tänään illalla Viville ja Hannahille”, Lily kyseli viitaten heidän kahteen hyvään ystäväänsä. Vivi, eli Vivian Alderton oli heistä ehdottomasti ujoin. Tyttö ei edes uskaltanut paljon muille puhua kuin ystävilleen ja opettajille. Ja opettajillekin vain kouluasioista. Ja sitten Johanna Derwent, joka oli ystäviensä kesken yksinkertaisesti Hannah. Johanna oli heistä eniten Lilymäinen; ei niin ujo kuin Vivian mutta ei yltänyt läheskään yhtä räväkkään tasoon kuin ystävänsä Jessica. Johannan mustat hiukset korostivat tytön ihon vaaleutta, ja harmaat silmät näyttivät ystävällisiltä.
”Juu, tulen hakemaan sinua sitten täältä. Millä me oikein mentäisiin? Vanhemmilla on jo kädet työtä täynnä, kun ne huolehtivat siitä lapsikatraasta ja purkavat matkalaukut”, Jessica mietiskeli ääneen kurtistaen kulmiaan. Lily veti toisen tytön olohuoneeseen samalla sanoen: ”Kysytään isältä jos hän voisi viedä. Hän menee muutenkin varmaan silloin Lontooseen työasioita hoitamaan.” Lilyn isä, Andrew Evans istuskeli lukemassa lehteä suuressa nojatuolissa. Andrew oli ammatiltaan arkkitehti, ja tienasi mukavasti, jotta voisi antaa vaimonsa jäädä kotirouvaksi.
”Jaahas, Lily. Taas tuo koiranpentumainen ilme on kasvoillasi. Mitäs nuorin tyttäreni nyt haluaa?” Naureskeli punapäinen mies.
”Ajattelimme tässä Jessin kanssa, että meidän pitäisi päästä Viistokujalle ostamaan hieman koulutarvikkeita ja – ”
”– haluisit että veisin teidät sinne”, Andrew katseli tytärtään hieman huvittuneena. ”Teidän onneksenne satun menemään Lontooseen tapaamiseen, joten voin heittää teidät samalla Vuotavan noidankattilan eteen.”
”Kiitos, isä!” Lily antoi pusun isänsä partaiselle poskelle, ja tanssahteli jo pois olohuoneesta Jessican tullessa perässä.
Tyttöjen juteltua vielä jokunen tovi, Jessica hyvästeli ystävänsä sanoin: ”Minä tulen sitten puolelta. Nähdään silloin!”. Blondi tyttö sulki ulko-oven perässään, ja lähti astelemaan viereiseen taloon. Jessican lähdettyä eteinen tuntui Lilyn mielestä liian hiljaiselta, joten hän kävi hakemassa huoneestaan kirjan, pergamenttia ja komean sulkakynän mustepulloineen. Tyttö asteli omenapuun alle, ja alkoi kirjoittamaan kirjeitä:
Hei Vivi!
Jess kävi meillä nopeasti tultuaan Roomasta, ja me mietimme pitäisikö meidän mennä huomenna kello 11 Viistokujalle? Tiedän että koulun alkuun on vielä viikko aikaa, mutta ehkä emme joutuisi kohtaamaan Kelmejä. Oi, että Kelmit on inhottavia!
Vastausta odotellen, Lily.Moi Hannah!
Jess tuli tänään Roomasta, ja juttelimme siitä että meidän varmaankin pitäisi mennä huomenna Viistokujalle kello 11? Niin aikaisin ettei törmättäisi Kelmeihin. Tiedät että inhoan heitä, samoin Vivi! Kirjoita pian.
LilyTyttö katseli vielä hetken siistiä käsialaansa, ja hymähti tyytyväisenä. Pieni vihellys karkasi tytön huulilta, ja suuri tornipöllö näkyikin jo lentävän Lilyn huoneesta kohti tyttöä. Lily sitoi kirjeet huolellisesti kiinni pöllön jalkoihin, ja antoi vielä ohjeet: ”Vie kirjeet nopeasti Johannalle ja Vivianille.” Pöllön kohotessa ilmaan tyttö rupesi lukemaan Humisevaa harjua.
James Potter pörrötti sauvakädellään mustia hiuksiaan. Pojan ruskeiden silmien kulmat olivat naururypyillä. Sirius Black, yksi Jamesin parhaista kavereista, arveli ääneen professori McGarmiwan – heidän opettajan – omistavan ainakin yhdet hotdog-bokserit, vaikka nainen olikin. ”Sehän on nykyään muotia!” Sirius perusteli äänekkäästi.
James, Sirius ja heidän kaksi muuta ystäväänsä olivat Kelmit. Nimi oli tullut jo Tylypahkan pikajunassa, siinä kun he olivat pilailleet Severus Snapen kustannuksella, ja yksi myös ensiluokkalainen luihustyttö oli huutanut: ”Kelmit!” Nimi oli pysynyt siitä saakka, eikä kukaan ollut edes epäröinyt sen vaihtoa, sillä hehän ne olivat, Kelmit.
Poikien kaksi ystävää olivat Peter Piskuilan ja Remus Lupin. Peter oli heistä ehkä se hölmöin ja epäkelmimäisin. Pojan pyöreä olemus oli täysin erilainen kuin muiden Kelmien komea ulkomuoto. Remus taas oli liian laiha, mutta peitti sen kätevästi väljillä vaatteilla. Luonteeltaan poika oli hiljaisempi kuin Sirius ja James. Remus oli Kelmeistä se viisain ja järkevin henkilö, ja yleensä järjestikin heidät pois pulasta Siriuksen ja Jamesin suunniteleman kepposen jälkeen.
”Mitä ihmettä oikein näen? Sarvihaara on hiljaa. Mahtaakohan Evansien likka olla mielessä?” Sirius naureskeli.
”Oikeasti, sinussa on ajatusten lukijan taitoa!” James antoi samalla mitalla. ”Mutta, juu, ajattelin kyllä Lilyä. Ehkä pitäisi kirjoittaa hänelle? Mitäs sanot?”
”Jaahas, lemmenkirjeet vain mielessä? No, kunhan et lähentele häntä millään tavalla niin pysyn minäkin turvassa. Oletko muuten koskaan miettinyt, kuinka vaarallista on olla sinun lähellä. Eihän sitä koskaan tiedä milloin Lily päättä kirota meidät samalla ohella kuin sinutkin...”
”Ääh, sulje se suuri kuonosi, Anturajalka.”
James käveli joustavin askelin pienen kirjoituspöydän äärelle, ja nappasi hieman rypistyneen pergamentinpalan. Kiireisesti poika suoristeli pergamenttia ja kastoi hätäisesti sulkakynän musteeseen. ”Mitä oikein kirjoittaisin..”, poika kuiskasi lähinnä itselleen, vaikka siihen Sirius sitten ehdottelikin omia rakkausjoikujaan.
Kirjeen kirjoitettuaan hän vielä vilkaisi tyytyväisesti tekstiään.
Rakas Lily,
olen kaivannut sinua aivan uskomattoman paljon! Tuli tässä mieleen kun Anturajalan kanssa juttelin (btw McGarmiwan omistamista hotdog-boksereista jos haluat tietää...), niin mitäs sanoisit pienistä treffeistä?
Rakkaudella, ikuisesti sinun Jamesisi.James antoi kirjeen perheen pöllölle, Corneliukselle ja jäi ikkunan viereen katselemaan pöllön lentoa ja odottamaan vastausta. Pojan onneksi Lilyn kirje saapui pian, ja hän alkoi hymyillä suu korvissa aivan innoissaan. James luki nopeasti kirjeen:
Päivää herra-minulla-on-liian-iso-ego-joka-kärsii-liikaa-jos-en-iske-sinua!
Olisiko sinulla suurta kirjekuorta mihin mahtuisi kirous? Palauttaisin kirjeen tietysti mahdollisimman nopeasti.
Terveisin, Lily-joka-todella-tahtoo-sinun-lopettavan-tuon-ahdistelun!Pojan suupielet tippuivat hieman, mutta VAIN hieman. Edelleen hänen päässä takoi, että Lily oli kirjoittanut hänelle. Hän ei voinut olla aivan yhdentekevä, jos tyttö jaksoi vastata kirjeeseen! James käänsi vain pergamentin puolta, ja kurottui sulkakynää kohden katsomatta siihen päinkään. Pojan painaessa kevyesti kynää pergamentille, hän murahti. Ei sitä ilman mustetta voinut kirjoittaa! Hän kurottui vielä nappaamaan pöydältä mustepullon. Pojan käsi lensi paperilla sanojen muodostuen päässä.
Etkö voi vain viimein uskoa että vaikka olen Kelmi, voisin rakastaa sinua? Olen yrittänyt selittää sitä sinulle kolmosluokasta lähtien! Minä todella rakastan sinua! Antaisit minun nyt viedä sinut, Lily-kiltti, Viistokujalle tai Tylyahoon.
Palavasti vastausta odottaen, Jamesisi.Poika katsoi kuinka vastaus jo kiisi kohti häntä, mutta lukiessaan sen hän pettyi kuinka ei saanut kuin kaksi sanaa;
painu helvettiin. James pudisteli päätään. Eikö hän voisi koskaan voittaa tytön sydäntä puolelleen?
Lily haukotteli makeasti. Hän oli nähnyt aivan ihanaa unta, muttei muistanut unestaan mitään muuta kuin onnellisen tunnelman. Tytön silmät harhailivat seinälle, missä roikkui ruskea ilmoitustaulu. Taululla oli monia kuvia hänestä ystäviensä kanssa, ja ne liikkuivat iloisesti nauraen tai vilkuttaen. Yksi kuva oli oikea mestariteos, mistä kukaan joka ei tuntenut Lilyä tai Jamesia olisi pitänyt sitä tavallisena, mutta kaksikon tuntevat purskahtivat aina kuvaa katsoen nauruun. Kuvaan oli ikuistettu se hetki kun Lily ensimmäisen kerran torjui yli-innokaan treffeille lähtijän. Pojan kasvoista kuvastui hämmästys ja epäuskoisuus. James näytti kuvassa enemmän uitetulta koiralta kuin nykyiseltä virnistelevältä pojalta.
Tyttö nousi sängystä venytellen ja tassutteli kohti vaatekaappiaan. Sieltä hän nappasi silmät melkein kiinni väsymyksestä leggingsit ja vihreän tunikan. Lilyn jaloista tuli pienen pientä ääntä tämän kipitellessä kylppäriin. Siellä hän päästi suihkusta vettä valumaan sillä aikaa kun itse riisuitui, päästäen kylmän veden pois. Kun hän sitten suihkun alle astahti, se oli ihanan lämmintä. Lily nautinnollisesti sulki silmänsä ja kasteli hiuksensa. Vesi valui lämpimänä tytön kehoa pitkin lattialle ja siitä viemäriin.
Tyttö kurottautui ottamaan kermanvaalean kankaan ja kietoi sitten suuren pyyhkeen ympärilleen. Hän istahti pienelle tuolille peilin eteen ja alkoi tutkia kasvojaan. Taas yksi inhottava finni oli päättänyt tulla kiusaamaan häntä! Ja hänen nenänsä oli oudon lyttänä, aivan kuin hän olisi kävellyt ovea päin. Ja hiuksetkin olivat aivan liian ohuet. Hän olisi voinut jatkaa listaa ikuisuuksia, mutta lopetti ajateltuaan, ettei valitusvirrellä kuitenkaan mitään saisi aikaan.
Vilkaisu kelloon kertoi, että aikaa oli vielä rutosti jäljellä. Hän päätti tuhlata aikansa jopa niinkin typerään kuin varpaiden kynsiensä maalaamiseen. Hän kaivoi hänen ja Petunian kynsilakkavarastoa ja päätti valita punaisen värin. Hiljaa hän niitä sitten maalaili. Pienesti kuului ulkoa lintujen sirkutusta, ja alakerrasta astioiden kolina. Ei sitten isä voinut yhtään hiljempaa sitä kahvia lipitellä, Lily ajatteli ärtyisästi.
Valkoiset leggingssit ja tunika päällään Lily sitten istuutui isänsä autoon hiljaisena, Jessican kanssa. Maisemat alkoivat muuttua maalaisesta maisemasta suuren kaupungin nurkkiin. Kuinkas ollakaan siinä sitten oltiin Vuotavan noidankattilan edessä, joka näytti kaikkea muuta kuin houkuttelevalta paikalta seitsemäntoistavuotiaiden tyttöjen silmisssä. Lily oli tullut kesän aikana täysi-ikäiseksi, Jessican täyttäessä jo keväällä.
”Kiitos kun toit, isä. Näkyillään!” Lily huusi isälleen Jessican vetäessä häntä jo sisälle bubiin. ”Terve, Tom!” Tytöt moikkasivat yhteen ääneen miehelle joka seisoskeli pölyisen tiskin takana. Pieniä pyöreitä pöytiä oli huone täynnä, minkä vieressä sitten velhoja ja noitia istuskeli jutellen kovaan ääneen. Kaksi miestä nurkkapöydässä keskustelivatkin minkä väriset kalsarit sopivat heille, ja yksi noita lauleskeli iloisesti jotain virttä. Tytöt kävelivät suoraan takapihalle, jäämättä keskustelemaan sen enempää.
”Punainen sille isolle”, Jess tokaisi yhtäkkiä.
”Häh?”
”Siis sille isommalle miehelle sopii parhaiten punaiset kalsarit.”
”Jess!” Lily käkätti.
”Mitä? Minähän vain totesin. Mikä se olikaan mistä piti napauttaa?”
”Kolme ylös, kaksi ristiin”, Lily opasti punaisena naurusta.
”Äh, ai niin”, Jessica kopautti muuria kolmesti, ja se alkoikin väistyä tieltä paljastaen Viistokujan.
Tiellä käveli ihmisiä mennen aina kauppoihin. He suuntasivat Qaino Vahvahqon jäätelöbaariin, mihin Jessica oli sopinut tapavansa muut, Lilyn unohtaessa sanoa paikkaa. Sisällä oli vain muutama pöytä, ja roviotaulut täyttivät seinät. Pieni tiski oli täynnä kuppeja ja kippoja, ja takana seisoikin itse Qaino. Pienessä pöydässä istuskelivatkin jo Vivian ja Johanna heiluttaen heille.
”Mites kesä meni?” Johanna kysyi vilkuillen ulos. Hän ei voinut olla hermostumatta nähdessään Kelmien katselevan ympärilleen keskellä katua. Johanna puri huultaan kunnes tunsi hampaansa uppoavan lihan sisälle. ”Ups!” Hän kiljaisi veren purskahtaessa.
”Episkius”, Lily mutisi sauva osoittaen Johannaa. ”Voisit hieman rauhoittua, hampaatkin osaavat olla teräviä.”
”En haluaisi pilata iloanne, mutta Kelmit tulevat tänne”, Virginia kuiskasi nähdessään Jamesin johdattaman porukan harppovan jo pitkin askelin kohti jäätelöbaaria.
”Oi hyvää päivää, tämä se vielä tästä puuttuikin”, kuului Lilyn suunnilta mutinaa.
Kelmit saapuivat tavanomaisesti virnistellen ja istuutuivat vetäisten tulit itselleen. James näytti kaikista onnellisimmalta päästyään Lilyn viereen istumaan, ja vilkuilikin tyttöä katsoen millä tuulella tämä oli. Tumma poika, Sirius, istui rennosti kauluspaita ylhäältä auki. Poika tuijotteli parhaillaan Johannaa sillä silmällä.
”Lopeta, näytät idiootilta!” Remus kuiskasi pojan korvaan.
”No, ainakin komealta idiootilta”, Sirius sanoi virnistellen, ja sai osakseen muulta porukalta kummastelevia katseita. Remus ei vaivautunut vastaamaan, vaan osoitti tunteensa paljon selvemmin; pyörittämällä silmiään. Ja silloi James lausui jo historiallisen kysymyksensä; ”Lily, tulisit nyt kanssani Tylyahoon, olisit kiltti!”
Lily hymyili lämpimästi Jamesille, ennen kuin vastasi ystävälliseen sävyyn: ”James-pottapää, jos haluat vielä joskus saada lapsia, niin jätät minut rauhaan.” Muut tytöt eivät voineet olla tyrskimättä nähdessään, kuinka Jamesin onnellinen ilme muuttui typertyneeksi.
Peter vain istui kaiken aikaa hiljaa paikoillaan, ja puri hermostuneena huultaan, samalla kun muut juttelivat kirkkain äänin ja iloisin tunnelmin kesästä. Jessica kertoi matkastaan muillekkin ja Lily muisteli omenapuu-hetkiään. Vivian jutteli hiljaa muiden yllytettyään häntä aikansa, miten hänen setänsä – joka oli juuri päässyt vankilasta, jossa oli sijainnut raiskauksen takia – oli tullut yhtäkkiä käymään, ja miten ”rattoinen” tunnelma silloin oli vallinnut. Johanna kertoi muille hihitellen miten hänen äitipuolensa oli istunut ampiaisten pesän päälle. ”Se oli lystiä, se!” Tyttö kommentoi, ja kaikille tuli selväksi ettei Johanna todellakaan pitänyt uudesta perheenjäsenestään. Kelmien ei tarvinnut kertoa mitään kesästään, sillä Johanna asui Remuksen lähellä ja oli kerennyt jo tivaamaan kaikki kuulumiset.
Heidän juteltuaan vielä hetken, pojat päättivät jatkaa matkaa Säilään & Imupaperiin. Kauppa oli täynnä kirjoja, mutta vastentahtoisesti he riistivät katseensa kirjahyllystä, jossa loistivat monet jekkukirjat, muun muassa
Kuinka ärsytät taikomalla ja
78 tapaa narrata, ja suuntasivat koulukirjojen joukkoon. Remus kaivoi kirjalistan esiin, sillä muut ”pölkkypäät” kuten Sirius ystävällisesti poikaa auttoi, olivat unohtaneet listan tykkänään. ”
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat,
Käytännön liemimies,
Loitsujen käsikirja III,
Muodonmuutokset edistyneille,
Tajuttomia taikoja nokkaville noidille – ”
”Kuka ihme hyyppä meillä oikein on pimeydenvoimissa?!” Sirius huudahti silmät pyöreinä tuijottaen pergamentin palaa ihan kuin se olisi voinut kertoa vastauksen.
” – ja
Maailman myrkkysienet”, Remus lopetti.
”Sirius, sehän voi olla ihan simppeli kirja...”, Peter yritti selitellä tuntemattoman tekoja.
James pudisti päätään, ja lausui järkyttyneen näköisenä: ”Valmistautukaa koitokseen, vain hullu voi määrätä sen kirjan.”
Pojat hakivat kirjat hieman enemmän tai vähemmän innokkaina, ja maksoivat ne hiljaisina, mikä oli epätyypillistä Kelmeille. Lähdettyään kaupasta he kävivät vielä Ihmeiden eläintarhassa, missä Peter osti Poksuvien Papujen Ummetusmurskaa sammakolleen Sedille. Päivän jatkuessa pidemmälle he lähtivät yksi toisensa jälkeen kotiin, Sirius tosin Jamesin luo, mutta kyllä se oli pojalle enemmän koti kuin hänen vanhempiensa talo oli koskaan ollut hänelle.
