Nyt lahjoitan teille tämmöisen väliosan, missä ei tapahdu oikeastaan mitään ihmeellistä
Ensi osassa kuitenkin tutustumme Jasperin ja Emmettin lapsenvahtitaitoihin.
Niille jotka eivät tiedä, Renesmeen syntymäpäivät ovat 10. syyskuuta, eli nyt tarinassa elämme huhtikuun loppua. Sopikaamme, että lumi on jo sulanut pois tarinastani.. :
8. Osa, PerjantaiBPoV
“Edward, et ole vieläkään selittänyt, miten Renesmeen koulu asiat menevät? Carlisle sanoi, että sinä selittäisit sen.” kysymykseni rikkoi puolen tunnin hiljaisuuden. Edward silitti kylkeäni kun pidin toista käsivarttani hänen rintakehänsä päällä. Olimme löhönneet jo hetken huoneessamme sängyllä odottaen, että viereisessä huoneessa kirjaa lukeva tyttäremme nukahtaisi. Huoneemme oli valkoinen ja kooltaan keskikokoinen. Huoneesta löytyi sänkymme molemmilta puolilta kodikkaat pienet ikkunat. Sänkymme oli valtava ja runko oli tehty raudasta. Patja oli todella paksu ja petivaatteet olivat silkkiä. Huoneen toisella laidalla piirongin vieressä oli ovi, joka johti vaatehuoneeseen, minne en ollut vielä uskaltautunut katsomaan.
“Niin, olin jo päässyt unohtamaan.” Edward totesi hiljaa, mutta todella epäuskottavasti.
“Niin varmaan. No, aiotko kertoa?” kuiskasin takaisin ja tein samalla sormellani kuviota hänen paljaan rintakehänsä päällä. Hän huokaisi.
“Ensin kysyn sinulta kysymyksen. Milloin viimeksi olet nähnyt Renesmeen kasvavan yli viittä milliä päivässä?” Edward kysyi hitaasti ja aloin miettiä ja katsoin piirongin päällä olevaa kuvakollaasia Renesmeestä.
“Uh.. olisiko siitä muutama kuukausi? Kaksi, luulisin. Mutta miten tämä liittyy asiaan?” totesin ja nostin päätäni katsoen Edwardin täydellisiin kasvoihin. Hänen silmänsä katsoivat minuun kirkkaasti.
“Renesmeen kasvu on tasaantunut. Hän kasvaa ihmisten tahtiin, hän kasvaa enää muutamia millejä parissa päivässä.” hänen täydelliset kasvonsa vääntyivät vinoon suosikkihymyyni. Oma suuni oli muotoutunut o-kirjaimen muotoiseksi ja kulmani varmaan hipoivat yllätyksestä hiusrajaani.
“Miten? Miksi? Kuinka se voi olla..” änkytin ja nousin toisen kyynärpääni varaan kyljelleni.
“Koska hän on erityinen.” Edward sanoi hitaasti ja suuteli minua. Vetäydyin irti ja Edward katsoi minuun hämmentyneenä.
“Eli noin viiden kuukauden kuluttua, kun tyttö täyttää vuoden, hän on fyysisesti viisi?” kysyin ja Edward naurahti ja nyökkäsi. Nyt ymmärsin Carlislen logiikan koulun aloittamisesta.
“Hän on itseään neljä vuotta edellä.” hän naurahti taas
“Miksi lykkäsit tuon kertomista? Sehän on vain hyvä asia, monella tapaa.” huokaisin ja ajatukseni käväisivät Jacobissa.
“En lykännyt. Odotin, että kysyt.” Edward hymähti ja suuteli minua.
. Mielessäni pyöri tuhat asiaa kerralla, mutta tällä keskellä keskityin vain niistä yhteen. Minun Edwardiini.
“Renesmee alkaa varmaan kohta heräillä.” Edward huokaisi ja antoi nopean suudelman otsalleni. Tuhahdin hiljaa ja nousimme Edwardin kanssa sängyltä. Katsoin vähän kauhuissani vaatehuoneen ovea ja kävelin sitä kohti.
“Rohkeasti vain, ei se sinua syö.” Edward sanoi naurahtaen ja seurasi minua.
“En olisi niin varma.” sanoin kuiskaten hitaasti ja tartuin oveen. Eteeni aukesi vaatehuone, joka oli pienempi kuin odotin. Se oli arviolta 2 metriä pitkä, mutta yhtä leveä kuin huoneemme. Huokaisin vähän ja astuin huoneeseen. Nuuhkaisin ilmaa ja haistoin silkin, satiinin, puuvillan ja vanhan tutun denimin. Suunnistin denimin tuoksun luo, ja otin valkoiselta hyllyköltä uuden näköiset farkut ja heti vierestä löysin korillisen alusvaatteita. Puin ne päälleni ja aloin etsiä jonkinlaista paitaa. Edward oli yllätyksekseni laittanut päällensä myös farkut. Tuttu harmaa t-paita silti Herralta löytyi.
“Mitä? Alice käski heittää khakit pois.” mieheni tuhahti ja liikutteli jalkojaan muovaten farkkuja omikseen. Naurahdin tukahtuneesti yrittäen peittää nauruni. Käänsin katseeni taas hyllyköihin ja tarkat silmäni löysivätkin pian jo vaaleanvihreän topin ja siihen päälle harmaan hupparin.
“Iskä?” kuului hiljainen ääni vaatehuoneen ulkopuolelta ja Edward otti muutaman nopean askeleen vaatehuoneen ulkopuolelle ja nappasi Renesmeen syliinsä.
Nojasin ovenpieleen ja katsoin kaksikon äänetöntä keskustelua hetken. Pian Renesmee käänsi kasteensa minuun ja hymyili.
“Äiti, eihän sinua haittaa, jos minä ja isä menemme kahdestaan metsästämään?” tyttö kysyi heleällä äänellä.
“Ei haittaa yhtään, menkää vain. Minä voin mennä myöhemmin Rosen kanssa.” naurahdin ja Renesmeen suusta pääsi riemunhuuto ja Edward katsoi sylissään hytkyvää tyttöä hymyillen. Renesmee hyppäsi alas ja ryntäsi halaamaan jalkaani.
“Kiitos, äiti!” hän kikatti ja katsoi minuun suurilla ruskeilla silmillään.
“Eipä mitään. Menkäähän nyt sitten heti, niin pääsette takaisinkin.” naurahdin ja katsoin Edwardiin, joka hymyili vinoa lempihymyäni. Renesmee irrotti jalastani ja ryntäsi huoneesta ulos tömistellen portaat alas.
“Jasper-setä! Minä metsästän ainakin näääin ison vuorileijonan!” kuului Renesmeen riemukas kiljahdus alakerrasta. Naurahdin ja kävelin Edwardin eteen ja otin tätä vyötäisiltä kiinni.
“Teidän on varmaan paras mennä.” naurahdin. Edward huokaisi ja nyökkäsi vähän ja suuteli minua pikaisesti. Sitten hän olikin jo alakerrassa.
“Bella! Huvittaisiko sinua lähteä minun, Rosen ja Esmen kanssa ostoksille?” Alice kysyi minulta kun laskeuduin portaita alas.
“Um.. kai minä voisinkin. Tarvitsen kouluvaatteita. Minulta muuten meni se kohta ohi, missä kerrottiin koska koulu alkaa?” kysyin ja irvistin vähän. Alice naurahti.
“Mahtavaa. Koulu alkaa ensi maanantaina.”
Nyökkäsin vähän ja tiedustelin, koska lähtisimme.
“Heti kun Rose saa koulutuksen loppuun.” Alice nauroi
“Koulutuksen?” katsoin kälyäni hämmästyneen ja hän osoitti olohuoneen suuntaan. Nostin kulmiani ja kurkkasin kulman taa, jossa Rose opasti Emmettiä ja Jasperia Ellan hoitamisessa.
“Mistä tarkistetaan onko Ellalla kuuma?” Rose kysyi ja katsoi Emmettiin, joka vuorostaan loi katseen Jasperiin. Jasperilla ei ihme kyllä ollut vaikeuksia pitää itseään kurissa Ellan lähellä, sillä hänen itsehillintänsä oli parantunut huomattavasti muutaman viime kuukauden aikana. Alice tanssahteli takaani istumaan Jasperin viereen lattialle. Itse lysähdin Rosalien viereen sohvalle.
“Minä tiedän tämän.. eikös se ollut se kainalo -juttu?” Emmett mutisi ja katsoi olkiaan kohauttavaan Jasperiin kysyvästi. Rose nyökkäsi osittain, ja odotti täydennystä vastaukseen. Ella ryömi ympäri olohuoneen lattiaa ja katseli tarkkaavaisena ympärilleen. Hän katsoi kirkkain silmin televisiopöydällä lojuvaa valkoista vaasia.
“Jos vauvalla on kainalo hikinen, hänellä on kuuma.” sanoin ja Rose katsoi minuun hymyillen.
“Aivan juu! Kyllä minä sen tiesin.” Emmett murahti ja napsautti sormiaan oivaltamisen merkiksi.
Kännykkäni pirahti soimaan taskussani ja vastasin siihen ennen kuin Ella ehtisi reagoida ääneen.
“Bella.”
”Hei Bells! Jacob täällä. Miten muutto meni?”, kuului Jacobin lempeä ääni puhelimen toisesta päästä.
“Ai hei Jake. Ihan hyvin se meni, Renesmee on tosi innoissaan uudesta talosta.” vastasin ja naurahdin vähän. Katsoin sivusilmällä Ellaa, joka nousi seisomaan televisiopöytää vasten. Rose kiisi tytön luo ja nappasi tämän syliinsä, ennen kuin tämä aiheuttaisi vahinkoja.
”Kiva. Mitä suunnitelmia lauantaina? Ajattelin, että jos tulisin käymään. Näin viikolla Billy ei päästä minua minnekään.” , Jake tuhahti ja taustalta kuului Billyn hiljainen naurahdus
“Sehän on huomenna? Joo, ei kai meillä huoneiden maalaamista ihmeellisempää.” vastasin ja nostin jalkani sohvapöydälle.
”Loistavaa. Minä olen siellä kymmeneltä.” Jake naurahti ja kuulin hänen äänessään leveän hymyn.
“Varaa uimahousut mukaan. Renesmee haluaa varmasti uimaan kanssasi uuteen altaaseemme.” totesin ja kuulin yllättyneen henkäisyn.
”Teillä on uima-allas? Vau. No, nähdään huomenna.”, Jake naurahti ja sulki puhelun. Hymähdin ja laitoin puhelimen taskuuni.
“Mitä se koira halusi?” Rose kysy happamesti ja laski Ellan sylistään lattialle. Tytön hidas, mutta varma matka maljakolle alkoi taas.
“Jacob tulee käymään huomenna.” totesin ja nousin sohvalta. Alice antoi suukon Jasperin poskelle ja Rose teki vielä muutaman viime hetken kysymyksen Emmettille.
“Noniin tytöt, jos täällä ollaan valmiita niin mennään.” Esme huusi meille ulkoa. Minä, Rose ja Alice juoksimme ulos Carlislen autolle, jonka ratissa oli Esme.
“En olekaan nähnyt sinun ajavan ennen.” totesin samalla kun avasin mustan Mercedesin takaoven ja hyppäsin istumaan tummalle penkille. Rosalie tuli toiselta puolelta viereeni. Viimeisenä auton etupenkille istuutui Alice.
“Johtunee siitä, että minulla ei ole omaa autoa.” Esme naurahti ja käynnisti auton. Hymähdin ja katsoin taloa, joka katosi puiden taakse kun Esme ajoi pois pihasta.
