Äh hitsit. Lupasin teille jatkon viikonlopuksi, mutta se nyt ei onnistukkaan.
Koska jatko tulee nyt
3. Hymyä ja hymyäAPoV
“Oih! Ihanaa!” huudahdin kun palauduin näystäni. Hymyilin leveästi ja katsoin takaovesta sisälle tulevaa pariskuntaa, Rosea ja Emmettiä.
“Onneksi olkoon! Tämä on ihanaa, joko olette päättäneet nimen? Minä voin auttaa ja..” pulisin tohkeissani, mutta puheeni keskeytyi Emmettin litistäessä huuleni etusormen ja peukalonsa väliin.
“Arvostamme tuota, mutta saammeko kertoa itse?” Emmett kysyi ja otti Rosea vyötäröltä. Rose hymyili todella leveästi ja hänen silmänsä tuikkivat kuin kaksi tähteä.
“Emmpff!” yritin puhua, mutta huulet katkaisivat äänen pääsyt ulos. Jasper oli pian vierelläni ja katsoi Emmettiin varoittaen.
“Okei, okei.” Emmett mutisi ja otti sormensa pois pyöräyttäen silmiään 360 astetta. Venyttelin hetken suutani ja hymyilin Roselle. Rose ja Emmett menivät keskemmäs suurta olohuonettamme ja pyysivät kaikki istumaan valkoisille sohvillemme. Hyppäsin Jasperin kanssa nopeasti isoimmalle sohvalle ja valtasimme sen. Istuin risti-istunnassa ja Jasper laittoi oikean kätensä hartioideni päälle. Emmett yskäisi saadakseen kaikkien huomion. Hänen otteensa Rosalien vyötäröstä löystyi vähän.
“Minä ja Emmett olemme päättäneet, että haluamme adoptoida.” Rose aloitti ja hymyili vieläkin hyvin leveästi ja katsoi Emmettiä nopeasti silmiin.
“Me voisimme antaa sille tyttövauvalle kodin.”
Carlisle pysyi hetken ilmeettömänä, mutta hymyili sekuntien kuluttua melkein yhtä leveästi kuin tupla mummiksi kohta tuleva Esme.
“Sehän on mahtavaa! Menen heti tekemään pari puhelua ja.. olettehan varmoja tästä? Se on iso askel.” Carlisle oli hypännyt ylös nojatuolista, missä oli hetki sitten istunut. Rosalie katsoi Emmettin ja nyökkäsi. Carlisle pinkaisi kohti työhuonettaan ja kohta yläkerrasta alkoi kuulua puheensorinaa.
“Missä nuoripari?” Emmett kysyi ja katsoi ympärilleen etsien Edwardia, Bellaa ja Nessietä.
“He lähtivät kotiin. Nessie alkoi olla aika väsynyt ja Bella on vieläkin järkyttynyt.” Esme vastasi ja Emmett nyökkäsi. Carlisle tuli pian alas hymyillen ja Rosalie hymyili hänelle takaisin. Vampyyrin suupielet eivät näköjään ihan heti väsy.
“Sosiaaliviranomaiset tarkistavat ensin taustanne, mutta kaikki on kunnossa, eikö Jasper?” Carlisle aloitti ja katsoi ohitseni Jasperiin joka nyökkäsi. Jasper kävi muuttamassa tietomme aina kun muutimme.
“Huomenna menette sairaalaan katsomaan vauvaa ja allekirjoitatte muutamia papereita. Sitten te olette äiti ja isä.” Carlisle lopetti ja hymyili
“Jo huomenna? Vau, tämähän käy äkkiä.” Rosalie naurahti ja halasi Emmettiä
“En malta odottaa huomista!”
BPoV
“Olisipa huominen jo ohi” huokaisin ja lysähdin selälleni Edwardin ja minun valtavalle parisängylle. Edward laskeutui kyljelleen vierelleni ja silitti poskeani. Käänsin päätäni häntä kohti ja laitoin sormeni mahani päällä ristiin. Huomenna minun täytyisi soittaa Renéelle. Hän ja isä erosivat jo kauan sitten, mutta tiesin uutisen järkyttävän. Katsoin Edwardia silmiin. Hän näytti kärsivältä.
“Onko kaikki hyvin?” kuiskasin ja yritin etsiä vastausta hänen silmistään. Silmien ympärillä oli haalean tummat mustat renkaat ja silmät olivat muuttaneet väriä vähän tummemmiksi.
“Ei. Sinä olet surullinen joten olen minäkin. En kestä nähdä sinua noin apaattisena.” hän sanoi pehmeästi ja silitti poskeani hivellen samalla peukalollaan alahuultani. Yritin hymyillä vähän, mutta tiesin sen näyttävän väkinäiseltä, joten käänsin pääni pois.
“Edward, sinulla on jano. Käy metsästämässä, minä pärjään kyllä.” sanoin ja tuijotin kattoa. Vasta aamulla olin tuijottanut samaista kohtaa katossa täydellisen onnellisena ja huolettomana, nyt kaikki oli muuttunut.
“Älä luulekaan, että jätän sinua nyt yksin. Puhu, voin olla hetken oma Oprahisi” Edward hymähti ja siirsi kätensä poskeltani ristittyjen kätteni päälle mahalleni.
“Ole mieluummin Dr.Phil. Hän on niin symppis.” naurahdin vähän, tällä kertaa se ei kuulostanut väkinäiseltä.
“Puhu.”
“Okei. Aamulla katsoessani tuota kattoa, olin onnellinen. Nyt olen surullinen. Minulle ei varmaan voida suoda yhtä onnellista ja huoletonta päivää?” huokaisin ja käänsin taas pääni kohti Edwardia
“Edward, minut on tuomittu olemaan onneton.”
“Älä sano noin. Onhan meillä Renesmee ja toisemme.” Edward kuiskasi ja kieräytti minut kyljelleni. Kasvomme olivat muutaman sentin päässä toisistaan.
“Tiedät, etten tarkoittanut sitä.” kuiskasin ja nostin toisen käteni Edwardin poskelle.
“Minulla on maailman ihanin tytär ja.. edes sanat eivät voi edes kuvata sinua.”
Edward hymyili ja otti kasvoni käsiensä väliin ja suuteli minua hellästi. Seuraavaksi havahduin taas aamulla, mutta nyt en halunnut katoa siihen demoni-kattoon. Katsoin vain kauniin Edwardini silmiin ja hymyilin.
“Minulla on ehkä maailman paras henkilökohtainen terapeutti” kuiskasin ja painauduin kiinni Edwardini kylkeen. Olin alkanut elpyä.
EmPoV
“Mitä minä oikein puen?” Rosalie mutisi itsekseen tuota lausetta aina uudestaan ja ravasi ympäri vaatehuonetta.
“Minulle ei niin väliksi, vaikka jäisitkin noin.” naurahdin ja nyökkäsin kohti Rosalieta, joka oli saanut päällensä pelkästään pitsiset alushousut ja siihen sopivat rintaliivit.
“Heko heko, Emmett. Pukisit sinäkin nyt jotain. En minäkään nyt niin väliksi, mutta sosiaali-täti saattaisi säikähtää.” Rosalie naurahti ja huitaisi sormellaan kohti boksereitani, joissa oli kirahvin kuvia.
“Mitäs vikaa näissä on? Eikös tämä ole sitä designia?” tuhahdin sarkastiseen sävyyn ja menin vaimoni seuraksi vaatehuoneeseen etsimään farkkuja ja jonkinlaista t-paitaa. Löysin kohtalaisen pian pesussa haalentuneet farkut ja valkoisen t-paidan.
“Ei Emmett, älä luulekaan. Sinä laitat nämä.” Rosalie naurahti ja antoi minulle harmaan kauluspaidan, mustanharmaat khakihousut ja vihreä/valkoraidallisen kravatin.
“Vain kuolleen tuhkani yli.” totesin happamesti
“Aha, pakotatko minut siis tekemään sen?” Rosalie murahti pyöräyttäen silmiään “Pue ne, meidän on kohta lähdettävä. Tiesin jo hävinneeni joten puin Rosalien minulle antamat vaatteet päälleni.
“Katso nyt minua! Näytän ihan..” sanoin ja levitin käsiäni ja pyörähdin ympäri Rosalien edessä
“Hiton komealta?” Rosalie sanoi ja suuteli minua pikaisesti ja astui askeleen taakse päin
“Entäs minä?” hän kysyi ja pyörähti sirosti ympäri lainehtivien vaaleiden hiusten seuratessa Rosen pään liikkeitä. Hänellä oli päällään silkkinen punainen kietaisupaita, valkoiset farkut ja jaloissaan hänellä oli hienostuneet mustat avokkaat viiden sentin korolla.
“Vau.” henkäisin ja kävelin vaimoni luo ja otin häntä vyötäisiltä.
“Tiedän. Ja me saadaan tänään vauva.” hän kuiskasi, suudelleen minua taas nopeasti ja otti minua kädestä suunnaten kohti huoneemme ovea.
“Mennään hakemaan vauvamme.”
Parkkeerasin maastoautoni sairaalan pihaan ja katsoin Rosalieen. Hän näytti vähän jännittyneeltä ja veti syvään henkeä ja katsoi minuun. Hymyilin hänelle rohkaisevasti ja hän hymyili takasin. Astuimme autosta ulos ja kävelimme toistemme luo. Otin Rosea kädestä ja lähdimme kävelemään kohti sairaalan aulan ovea. Ovet avautuivat kun olimme tarpeeksi lähellä niitä, ja heti astuttuani sairaalan valtavan kokoiseen valkoiseen aulaan, näin virallisen näköisen vanhan naisen seisoskelemassa ilmoittautumistiskin äärellä. Hänen hiuksensa olivat tiukalla nutturalla, kasvojen iho oli ohut ja vähän ryppyinen ja päällään hänellä oli musta jakkupuku, sekä kädessä harmaa työlaukku.
“Te varmaan olette Herra ja Rouva Cullen?” hän kysy meiltä suu tiukkana viivana.
“Nuorempi versio. Sanokaa vain Emmett ja Rosalie.” sanoin ja ojensin kättäni häntä kohti, mutta hän ei tehnyt elettäkään kätelläkseen, joten vedin käteni niskan taa. Rosalie naurahti hermostuneesti.
“No mennään sitten katsomaan vauvaa.” hän sanoi ja lähti korot kopisten kohti hissejä. Minä imitoin hänen hevosen askellusta muistuttavaa kävelyään ja Rose hihitti hiljaa. Täti painoi hissin nappia ja kohta kuuluikin jo
plink ja astuimme hissiin.
“Herra Cullen, painaisitteko seitsemänteen kerrokseen?” täti kysyi suu edelleen yhtenä viivana. Nyökkäsin ja painoin seiskaa. Pidin vieläkin Rosalieta kädestä ja täti mulkaisi käsiämme, muttei sanonut mitään. Hissi pysähtyi ja astuimme ulos. Suuntasimme kohti lastenosastoa ja Rosalie alkoi taas tehdä jotain ihme joogahengityksiä.
“Annan teille vähän aikaa. Huoneessa pitäisi olla hoitaja vauvan kanssa.” täti sanoi ja osoitti kädellään kohti huonetta numero 9. Rose katsoi minuun ja hymyili kauniisti. Huoneen yhdeksän ovelle päästyämme avasin oven Rosalielle ja näytin ritarillisesti kädelläni eleen astua sisään, pidin silti vieläkin toisella kädelläni kiinni hänen kädestään.
“Onpas täällä.. pinkkiä.” Rosalie totesi ja katsoi tuolille kasattuja vaaleanpunaisia huopia, pöydällä olevia vaaleanpunaisia ruusuja ja ikkunassa olevia kukkakuvioisia pinkkejä verhoja. Hänen katseensa kuitenkin pysähtyi hoitajaan huoneen toisella puolella. Hoitajalla oli sylissään noin kolmekuinen tyttövauva.
“Te olette varmaan äiti ja isä.” hän kuiskasi ja tuuditti vauvaa puolelta toiselle. En pystynyt näkemään tytön kasvoja kunnolla, koska ne olivat piilossa huovan takana.
“Hän nukkuu.” hoitaja kuiskasi taas. Rosalie irrotti kätensä kädestäni ja astui askeleen kohti hoitajaa ja vauvaa.
“Haluatko?” hoitaja kysyi. Hänen pitkät ruskeat hiuksensa olivat ponihännällä ja päällään hänellä oli vihreänturkoosi paita- ja housut. Hänen nimilapussaan luki ´Annie Wood, harjoittelija`. Annie nousi ylös ja käveli Rosalien luo nopein, mutta varmoin askelin ja antoi tytön Rosalien syliin.
“Varo päätä”
Kävelin Rosen vierelle ja vihdoin näin nukkuvan tyttövauva kasvot. Hän oli hyvin vaalea, melkein yhtä vaalea kuin vampyyrit ovat. Hänellä oli pitkät ripset ja lyhyt punertava tukka. Rosalie henkäisi ja naurahti vähän.
“Hei vauva. Me tässä vain, äiti ja isi. Hei.” Rose oli yhtä hymyä. Mitä sipaisin vauvan poskea ja hymyilin. Hän oli niin kaunis vauva.
“Annan teille hetken.” Annie sanoi ja poistui huoneesta. Rosalie ei varmaan edes huomannut, hän oli niin vauvan lumoissa.
“Oletko miettinyt nimeä?” kuiskasin Rosalien korvaan ja kurkkasin hänen olkapäänsä yli, pitäen toista kättäni Rosen olkapäällä ja toisen käden etusormella silittelin vieläkin vauvamme poskea. Vauva hymyili unissaan ja Rose hymähti vähän.
“Hän on niin suloinen. Voi luoja.” henkäisin ja siirsin vähän vaaleanpunaista huopaa hänen kasvoiltaan.
“Ella. Hän näyttää ihan Ellalta, eikö näytäkin?” Rosalie kuiskasi ja heijasi vauvaa hitaasti käsivarsillaan. Ella. Hän tosiaan näytti ihan Ellalta.
“Tervetuloa Ella Elise Cullen.” kuskasin ja siirsin käteni Rosalien lantiolle ja suutelin tämän poskea.
“Elise?” Rosalie kysyi kummastuneena, muttei irrottanut katsettaan vauvasta.
“Esmen ja Carlislen sekoitus. Kun Bellalla ja Edwardillakin on se ihmeen Renesmee Carlie..” naurahdin, ja niin naurahti myös Rosalie.
“Aika kirjoittaa paperit.” tädin kimakka ääni kuului ovelta ja pilasi hetken. Henkäisin syvään vähän ärtyneenä ja käännyimme Rosen kanssa tätiin päin, joka piti käsissään papereita ja yhtä kynää. Täti käveli luoksemme ja antoi minulle paperit. Luin ne nopeasti läpi ja vedin nimeni alle. Rosalie ojensi vastentahtoisesti vauvan sylistään minun syliini . Katsoin Ellan kasvonpiirteitä ja nyt huomasin korkeat poskipäät ja alahuulen, joka oli vähän paksumpi kuin ylempi. Söpöä. Katsoin Rosalieen joka täytti kaavakkeita ja kohtaan
nimi hän raapusti Ella Elise Cullen. Katsoin taas Ellaan ja hän oli avannut silmänsä. Silmät olivat väriltään jään siniset, täydellisen lumoavat.
“Rose, katso. Ella hymyilee.” kuiskasin ja Rose oli vierelläni hetkessä. Täti oli onneksi vähän omissa maailmoissaan, eikä huomannut Rosalien nopeaa liikettä. Ella hymyili minulle pienesti ja katsoi minua suoraan silmiin sinisillä silmillään.
“Tuo jos mikä jättää sinutkin sanattomaksi.” Rosalie kuiskasi ja ojensi papereita tätiä kohti.
“Jaahas, tämä on tällä selvä. Onnea uusille vanhemmille.” Täti totesi vähän happamaan sävyyn ja poistui huoneesta. Rosalie ja Ella hymyilivät kilpaa ja jäimme siihen katselemaan toimiamme ja hymyilemään. Hetken kuluttua lähdimmekin sitten kohti suurta seikkailua, perheenä.
RoPoV
Vau, minä olin nyt äiti. Mikä kummallinen tunne, lämmin. Käänsin ylävartaloni taakse katsoakseni Ellaa. Hän nukkui Renesmeen vanhassa turvaistuimessa ja kuorsasi hiljaa.
“Ei olla tunnettu edes kahta tuntia, mutta käyttäytyy jo saman lailla kuin sinä. Pieni possuni.” kuiskasin Emmettille joka kääntyi kotiin vievälle hiekkatielle.
Minua vähän jännitti kaikkien reaktio, mutta lopulta totesin sen voivan olla vain hyvä. Uumoilin Alicen käyneen jo lastentavaraliikkeessä hakemassa Ellalle jotain omia tavaroita. Edwardin vanha huone muuntautui hetkessä Ellan huoneeksi, siitä piti Alice huolen. Todennäköisesti huone oli jo valmiina. Emmett kääntyi pihaan ja ajoi auton talliin. Astuin ulos autosta ja avasin auton takaoven ja siirsin Ellan varovaisesti Renesmeen vanhaan kantokoppaan.
“Kohta sinun ei tarvitse enää ikinä käyttää mitään toisten vanhoja juttuja. Saat ihan omat.” kuiskasin Ellalle. Hän ansaitsisi vain parasta.
“Valmiina?” Emmett kysyi ja otti kantokopan jossa Ella nukkui vieläkin sikeästi.
“Valmiina.”
