Kirjoittaja Aihe: Twilight: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 9!!! 4.3.2010 | S  (Luettu 19700 kertaa)

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 5! 13.1.2010
« Vastaus #40 : 19.01.2010 21:55:21 »
6. Bella seitsämäntoista (osa kaksi)
Hiljainen, mutta napakka koputus kuului ovelta. Ei hänen olisi tarvinnut koputtaa, kyllä minä kuulin kuka olisi tulossa, Alice. Ehkä hän halusi olla vain kohtelias, hän oli nähnyt että olin hieman poissa tolaltani tänään, vaikka olin yrittänyt olla näyttämättä. Ehkä Jasper oli kertonut hänelle.
”Edward, haluaisitko tulla kanssamme pelaamaan?” Siskoni kysyi hiljaa ja raotti oveani hieman niin, että näkisi sisälle. Käänsin katseeni pois ovelta ja katsoin isoista ikkunoista sateiseen metsään. Ulkona jyrähteli mahtavasti ja näin välähdyksen rankan sateen välistä. Ukkosta olin toivonutkin, eikö niin? Pelaamaan minä olin eilen halunnutkin, mutta se oli eilen. Ennen kuin olin koko tyttöä nähnyt. Olin unohtanut hänet pitkästä aikaa moneen vuoteen ja ei aikaakaan kun hän oli taas ilmestynyt elämääni. Hassua, miten joku niin tuntematon ja hauras voi vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Olin hädin tuskin puhunut koko ihmiselle.
Entä jos hän ei olekaan ihminen? Hän on asunut jo kolme kertaa seitsemäntoista vuoden sisällä samalla paikkakunnalla kuin minäkin, se oli aika epätodennäköistä. Kaikenlisäksi Amerikka on sen verran suuri, että kyllä tilaa luulisi riittävän. Ihan kuin hän seuraisi meitä. Ehkä ajatukseni menee hieman liian pitkälle, mutta aikamoista sattumaa. Entä jos muuttaisimme taas ja hän seuraisi perässä?
”Ei kiitos.” Mumisin ja suljin silmäni. Olin päättänyt, etten saisi kertoa Bellasta kenellekään, mikä tulisi olemaan hankalaa perheelle, jolla ei ole salaisuuksia. Yksi on ajatusten lukija, toinen näkee tulevaisuuteen, kolmas säätelee tunteita ja kaikki seitsemän on asunut lähes sata vuotta saman katon alla. Luulisi kaikkien jo tajuavan. Ainut etu asiassa oli, että minä olin se ajatusten lukija, joten ilmeisin paljastuminen olisi suljettu pois. Haitta taas, että Alice näki tulevaisuuteen ja hän saattaisi nähdä näyn ihan milloin vain ja minä en voisi estää sitä.
Bella oli ollut suuressa vaarassa eilen, niin kuin meidän salaisuutemmekin. En tiedä, oliko salaisuutemme jo paljastunut, mutta kukaan järkevä ihminen ei ajattelisi meidän kaltaisten olentojen olevan olemassa. Mutta niin kuin jo aikaisemmin totesin, jos tämä Bella ei olekaan normaali.

Mutta meille ei tule tasaisia joukkueita. Alice narisi ajatuksissaan ja hänen suupielensä kääntyivät alaspäin mielipahasta. Kaikin puolin säälittävän näköistä, kuin pieni koiranpentu. Olin ilmeeseen jo tottunut, joten kieltäytyminen ei olisi hankalaa.
”Eikö Esme voisi tällä kertaa tulla peliin mukaan?” Kysyin ja vilkaisin ovelle. Alice pujahti sisälle ja istui sohvani jalkopäähän, tönäisi jalkani pois jotta mahtuisi itse paremmin istumaan. Hän nosti polvet leukaan ja käänsi suuret, harvinaisen vakavat silmät minuun.
”Et ole ennen kieltäytynyt pelistä, Ed.” Alice totesi vakavana, tiesin että hän näki, etten ollut oma itseni.
”Älä sano minua Ediksi.” Murahdin ja käänsin katseeni sateeseen.
”Se ei ollut olennaista.”
”Tiedän.”
Tuli hetkeksi aikaa hiljaista. Kuului vain jyrähtelyä ja sateen voimakasta ropinaa kattoon, tunsin kuinka Alice katsoi minua, en vain viitsinyt katsoa takaisin.
Et vastannut kysymykseeni. Alice ajatteli ja tuijotti edelleen herkeämättä minua.
”Et sinä kysynyt mitään.” Mutisin pelatessani aikaa.
Tiedät mitä tarkoitin.
”Tiedän.” Sanoin taas. Alice tulisi olemaan todellakin ongelma. Hän oli siskoni, lempi siskoni. Hän kannusti minua aina, tunsi minut parhaiten. Hän näki minun lävitseni.
”Mikä sinua vaivaa Edward?” Alice kysyi suoraan, vaativana, kyllästyneenä kiertelyyn. Vilkaisin häneen.
”Ei minulla mikään ole.”
Älä viitsi valehdella. Kyllä minä näen.
”Alice kiltti.” Voihkaisin ja ummistin silmäni. En haluaisi puhua aiheesta, en ainakaan nyt. Tiesin että hän ymmärtäisi. Kuulin kun hän nousi, käveli luokseni ja antoi suukon poskelleni.
”Piristy nyt vähän. Ei mikään ole noin huonosti.” Avasin silmäni. Hän pörrötti hiuksiani pieni hymy huulillaan ja häipyi huoneesta.
Ei mikään voi olla noin huonosti? Tietäisitpä vain.

Nousin ylös ja kävelin huoneeni lasiovelle. Avasin näkymän isoon metsään ja hyppäsin ulos sateeseen kolmannesta kerroksesta. Tämä oli vampyyrina olon parhaimpia puolia, pystyi hyppimään korkealta päästämättä ääntäkään ja ilman, että vahingoittuisin. Voisi juosta niin lujaa, että vieressä ammuttu luotikin menisi hitaammin. Olin vahvempi ja kestävämpi kuin teräs.
Lähdin juoksemaan, niin lujaa kuin vain jaloistani pääsin, tätä minä rakastin. Kiidin puiden lävitse, aika tuntui pysähtyneen ympärilläni kokonaan, kaikki muu liikkui niin hitaasti verrattuna minuun.

Saavuin joen vierelle ja siihen minä pysähdyin. Olisi ollut helpompaa kuin helppoa hypätä joen yli, päätin silti jäädä tälle puolen, miettimään. Tänne minä tulin usein kun tahdoin olla yksin.
Istahdin kivelle istumaan, yhtä kylmälle ja yhtä liikkumattomalle kuin minäkin.

Katsoin kun pisarat rikkoivat joen pintaa, miljoona pientä samanlaista eksynyttä kiirehtivät liittyäkseen yhteen suureen samanlaisten joukkoon, tuntien olonsa turvalliseksi, kun ympärillä oli muitakin.
 Minulla ei ollut ketään.
Tai oli minulla, perheeni. Carlisle, Esme, Rosalie, Emmett, Alice ja Jasper. Mutta minulla ei ollut ketään ketä rakastaisin ja kuka rakastaisi minua. Välillä tunnen olevani vain este, yksinäinen susi jolle muut haluavat pitää seuraa, vain koska säälivät minua. Säälivät minua, koska olen yksin. Välillä kun näen Jasperin katsovan Aliceen, näen hänen silmistään jotain mitä on edes vaikea selittää. Se on jotain niin vahvaa, paljon vahvempaa kuin rakkaus. He eivät niinkään pidä toisiaan kädestä tai paljoa ole toistensa kimpussa yleisillä paikoilla. Mutta aina kun he vain edes katsovat toisiaan, siinä on jo jotain niin vahvaa, jotain, mistä on syytä olla kateellinen.
Kaikilla muilla oli joku josta pitää huolta ja välittää paljon enemmän kuin omasta elämästä.

Elämä. Tiedä nyt siitäkin sitten, eihän meillä ollut sieluja. Tätäkin olin miettinyt monesti, liian monesti. Olin kuollut, sen todisti sykkimätön sydämeni, kylmä ihoni, liian nopea juoksuni ja voimani. Silti elin, hengitin, näin. Kaikki tämä oli vastaan fysiikan lakeja ja elämän kiertokulkua. Olin lähemmäs sata vuotta, plus seitsemäntoista vuotta, johon olin jämähtänyt koko loppu elämäkseni. Täysin luonnotonta.
Olin tullut aikoja sitten tulokseen, että en nukkunut, tämä ei ollut vain jokin sairas uni, josta heräisin. Niin olin joskus toivonut, mutta siitä on jo aikaa. Nyt olin jo elämäni, tai elämättömyyteni hyväksynyt.
Kuoleminen ei pelota minua, tietämättömyys kylläkin. Mitä siellä on minunlaiselleni, vai onko siellä mitään? Jos olen elävä kuollut, olenko elävä vai kuollut?
Sanotaan, kun kuolee, pääsee paratiisiin jos on synnitön. Minä en todellakaan ollut synnitön ja enkä edes tiennyt olinko kuollut. Mutta onko siellä todella mitään paratiisia? Onko olemassa taivasta ja helvettiä, josta niin kovasti ihmisten keskuudessa puhutaan? Minä en tiedä, enkä tiedä, tulenko koskaan tietämään.
Väitän, että itselläni ei ole sielua, mutta entäs Carlisle? Hän on niin hyvä henkilö, parempi jota olen koskaan tavannut. Eikö hänelläkään ole sielua?

Sitten oli vielä tämä Bella, tuntematon ilmestys, jonkalaiseen en ollut aikaisemmin tavannut. Mietin, miltä hän mahtaisi maistua. Liian hyvälle.
Tuo ihminen toisaalta myös kiehtoi minua. Hänen oma pään sisäinen maailmansa, jonka sisälle edes minä en päässyt, osasinhan sentään lukea ajatuksia. Hänellä oli melkein yhtä kalpea iho kuin meilläkin ja kauniimmat tummanruskeat silmät joihin olin törmännyt. Hän oli omalaatuinen, erityinen, ei oikein soveltunut joukkoon, niin kuin en minäkään. Pidin hänen nimestä, tavalla jolla se lausuttiin. Mitä minä tekisin hänen kanssaan? Luovuttaisinko ja olisinko heikko pelkuri vai kestäisinkö poltteen kurkussani ja antaisin hänen elää? Osasin kuvitella kun hänen niin suloinen verensä valuisi kurkkuani pitkin, makeana. Mutta haluaisinko tuottaa hänelle kipua?

Tunsin kosketuksen olkapäälläni ja jähmetyin. En ollut kuullut, pikemminkin olin ollut niin ajatuksissani, että en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että taakseni oli ilmestynyt joku.
”Saanko liittyä seuraan?” Hento ääni kysyi selkäni takaa. Alice.
”Ole hyvä vain.” Sanoin, enkä kääntynyt katsomaan, rentouduin silmin nähden.
 ”Miksi sinä tänne tulit?” Hän kysyi hiukset märkinä, samoin lyhyt musta mekko, jonka helmat liehuivat kevyesti tuulessa. Siskoni istui alas, viereeni, koettaen katsoa minua silmiin. Pidin katseeni tiukasti joessa.
Kohautin olkiani. ”Ajattelemaan.” Katsoin häntä. ”Ettekö menneetkään pelaamaan?”
”Ei menty. Carlislen työvuoro alkaa kohta, Emmett ja Jasper halusivat lähteä metsästämään, hajut tuoksuvat paremmilta näin sateella ja kolmestaan on vaikea pelata.” Alice huokaisi. Ukkospäivä tulee liian harvoin jopa Forksissa. En vastannut mitään ja yritin olla kuuntelematta, halusin antaa hänelle, niin kuin muillekin, mahdollisimman paljon yksityisyyttä. Hänen Ajatuksensa kiinnittivät silti minun huomioni.

Sinä tiedät, että voit kertoa minulle mitä vain, enkä minä halua pakottaa sinua kertomaan. Kaikki on vain huolissaan sinusta, koska olet ollut eilisestä lähtien niin kummallinen, etenkin Esme. Voisitko edes keksiä jonkun verukkeen hänen vuokseen? Ja tiedät myös, että näen tulevaisuuteen, todennäköisesti saan tietää kumminkin mitä ajattelet.
”En ole halunnut huolestuttaa, mutta voinhan minä Esmen helpotukseksi jotain keksiä.”
Liittyykö tämä siihen uuteen tyttöön? Alice kysyi äänettömästi. Käänsin ihmeissäni katseeni häneen. Hän oli sittenkin nähnyt jotain.

Bellahan se oli, eikö niin? Hän on meidän koulussa taas ja uskon että taidatkin jo tietää. Näin hänet yhdessä näyssä.
Ja päätit olla sitten kertomatta minulle?” Kysyin uskomatta korviani. Olisi ollut kohteellista antaa edes jonkin näköinen varoitus.
Olenko oikeassa? Alice esitti vastakysymyksen ja nosti toista kulmakarvaansa pieni hymy kasvoillaan.
”Et vastannut.”
Et sinäkään.
”Onko sillä väliä oletko oikeassa vai et?” Ärähdin hänelle.
Hän kohautti olkiaan. Eipä kai. Olisi vain mukava tietää. Ja siksi en kertonut, koska olen sattunut huomaamaan, että reagoit kaikkeen turhan voimakkaasti ja lisäksi, näyssä ei tapahtunut mitään, mistä sinun pitäisi huolestua.
”Ei mitään sellaista, mistä minun pitäisi olla huolissaan?” Toistin epäuskoisena ja nousin seisomaan. Taivaalla jyrähti mahtavasti. ”Alice, hän muistaa minut!” Katsoin häneen vihaisena. Hänen ilmeensä muuttui järkyttyneeksi.
”Ai… Sitä minä en tiennyt.” Hän mumisi kulmat kurtussa ja katsoi joelle.
”Joten kiitoksia kovasti varoituksesta.”
Siinä näyssä ei ollut mitään vaarallista. Miten minä olisin voinut tietää? Tottakai minä olisin sanonut sinulle jotain, jos olisi ollut siihen aihetta. Alice totesi kiukkuisesti ja nousi hänkin seisomaan. Huokaisin turhautuneena ja vedin syvään henkeä. ”Niin, olet oikeassa, Alice. Anteeksi, olen vain todella turhautunut ja en tiedä mitä tekisin.”
Aiotko kertoa Carlislelle?
”En. Minä en halua muuttaa taas, juuri kun olemme taas asettuneet aloillemme. Olette muutenkin tehneet ihan liikaa vuokseni.” Sanoin tiukasti, haluten tehdä selväksi asiani. Alice nosti sormensa pystyyn, kuin käskeäkseen minun olemaan hiljaa ja ummisti silmänsä. Alle sekunnin päästä hän avasi ne taas.
Sinä tulet selviämään kyllä, jos pidät vain mielesi tiukkana. Ajattele heitä henkilöinä Edward, älä ravintona.
”Niinhän minä-” Aloitin, mutta hän korotti ’ääntään.’
Mutta lähde ihan oikeasti pois, jos et kestä enää. Kukaan ei pidä sinua pelkurina, olet hyvä, jos säästät hänen henkensä.
Tuhahdin epäuskoisena. Hyvä? Olin taas väittämässä vastaan, mutta hän kerkesi ensin.
En kerro muille, jos et halua. Tämä voi jäädä vain meidän väliseksi.
”Kiitos.”
Eipä kestä. Alice lähti juoksemaan ja hetkessä hän oli kadonnut. Sade yltyi lisää, jos sellainen oli edes mahdollista. Ihan kuin en olisi tarpeeksi märkä valmiiksi. Ei se oikeastaan minua haitannut, enhän minä kylmää tuntenut.
Käännyin jokeen päin uudelleen ja istuin taas alas. Olin päättänyt mennä kouluun huomenna, rohkaistuen Alicen sanoista. En vielä tiennyt, miten minun tulisi käyttäytyä häntä kohtaan. Välinpitämättömästi vai ystävällisesti? Voi olla että uteliaisuuteni veisi voiton, mutta jos tutustuisin liikaa, menisin liian lähelle, olisiko se vaarallisempaa, vai kenties turvallisempaa? Jos tuntisin hänet paremmin, osaisin ajatella häntä paremmin ihmisenä, henkilönä jolla oli perhe ja ystävät, en vain ravintona.


A/N: KUUDES LUKU ON SAAPUNUT! :D mulla meni hetki, ku mietin, jatkanko ficciä ns. eteenpäin vai kirjotanko tästä toisen osan. Päätin sitte kirjottaa toisen :) Mutta loppu on täs kyl vähän kökkö, mut nyt taas kommenttia jookosta? :)
« Viimeksi muokattu: 20.01.2010 17:50:55 kirjoittanut Smile^ »

E_Bella

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #41 : 19.01.2010 22:31:55 »
ihanaa! jatkoa! 
tykkäsin tästä luvusta! Alice oli niin, öh, alicemainen... =D
virheitä en ainakaan löytänyt! erityisesti pidin tästä kohdasta:
Lainaus
Mutta meille ei tule tasaisia joukkueita. Alice narisi ajatuksissaan ja hänen suupielensä kääntyivät alaspäin mielipahasta. Kaikin puolin säälittävän näköistä, kuin pieni koiranpentu. Olin ilmeeseen jo tottunut, joten kieltäytyminen ei olisi hankalaa.
”Eikö Esme voisi tällä kertaa tulla peliin mukaan?” Kysyin ja vilkaisin ovelle. Alice pujahti sisälle ja istui sohvani jalkopäähän, tönäisi jalkani pois jotta mahtuisi itse paremmin istumaan. Hän nosti polvet leukaan ja käänsi suuret, harvinaisen vakavat silmät minuun.
”Et ole ennen kieltäytynyt pelistä, Ed.” Alice totesi vakavana, tiesin että hän näki, etten ollut oma itseni.
”Älä sano minua Ediksi.” Murahdin ja käänsin katseeni sateeseen.
”Se ei ollut olennaista.”
”Tiedän.”
Tuli hetkeksi aikaa hiljaista. Kuului vain jyrähtelyä ja sateen voimakasta ropinaa kattoon, tunsin kuinka Alice katsoi minua, en vain viitsinyt katsoa takaisin.
Et vastannut kysymykseeni. Alice ajatteli ja tuijotti edelleen herkeämättä minua.
”Et sinä kysynyt mitään.” Mutisin pelatessani aikaa.
Tiedät mitä tarkoitin.
hieman pitkä lainaus, mutta toi oli paras!  alice niin alice... (taisinkin sanoo sen jo kerran?)  =D
jatkoa toivon!
~E_Bella~

kkaro

  • Band Enthusiast
  • ***
  • Viestejä: 160
  • Aussie Rap Never Dies
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #42 : 19.01.2010 23:59:29 »
Hei huomasin vasta nyt tän ! ((=
Tää on oikeesti tosi hyvä idea, ja kumpa Edward sanois Bellalle, että ne on tavannu jne. jne... ;'DDD

Kumpa Edward ei tappais Bellaa, vaan se muuttais sen vampyyriks ja tapahtuis kaikkee kivaa ja silleen. ;'PP

Jatka, kkaro odottaa innolla ♥ ((:

~kkaro
but that's none of my businness..

Tattinen`

  • Mikki Hiiri
  • ***
  • Viestejä: 121
  • Muse<3
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #43 : 20.01.2010 07:11:28 »
Oihj<3 ihan sika ihania nää luvut ....

anteeksi, enn ole kommentoinut tätä muusaku ekassa luvussa koska luin nää muut vast äsken :D

Alice on se oma itsensä... Alice<3

Rosalie on taas se itseppäin joka ei suostu muuttamaa minnekkään :D

Bella tulee koko aja Edin tielle ;D... mietin täs sitä et siis onks tää niiku houkutukses eli Ed ja Bella menee yhtee sit yms... koska sitä ois kiva lukee Edin näkökannalt myös..vaik toi Midnight sun oiski tulkossa c(::

Rakentavaa ei tule tällä kertaa koska pitää mennä kouluun koht :D

Jatkoa odotelleeeen<3 :-*

 ~Tattinen<3
No one's gonna take me alive, The time has come to make things right..

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #44 : 20.01.2010 14:52:26 »
E_Bella:Ihana kuulla että joku muuki on innoissaan jatkosta muutaku minä :D Hyvä että hahmot olivat sellaisia ku kirjassaki, se oli tarkotus :) Kiitos kommentista<3
kkaro:Jee, uusi lukia!<3 :) Kiitti ku viitit kommata ja sitte saat nähdä mitä käy, ku jatkan tästä... :)
Tattinen`Ihanaa että tykkäsit! ;) Saa sitten nähdä miten tässä käy... en oo ihan loppuun asti miettiny, mutta lue niin saat tietää :D Kiiiiiiitos ku kommentoit töherrystäni<3 :)

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #45 : 20.01.2010 17:46:45 »
Ihana luku <3
Hyvää tekstiä ja toi Alice oli jotenkin kultanen tuolla joella ja oli tollain Edwardin tukena. :)
Virheitä en jaksanut katsella ja luku oli kivan pitkä ja hienosti kuvailtu kaikki noi Edwardin tuntemukset ja asiat jotka painaa sen mieltä. I like it ♥

Jatkoa toivosin jälleen pitkään ja toivon et ne alkaa tutustuun. :D

NiNNNi
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

Virheellinen

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #46 : 20.01.2010 21:10:22 »
Haluan tietää mikä se Alicen näky oli. Joten jatkoa vain.
Pientä romanssia toivoisin Bellalle ja Eddielle ;)

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #47 : 21.01.2010 16:56:58 »
Taas uusi luku! :) Taaskaan en huomannu yhtään virhettä vaikka niitä yritinki välillä ettiä :D toi oli tosi hyvin kirjotettu ja nii edwardmainen se kohta ku se oli siel joen luon yksin mietiskelemäs! :) ja alice oli niin alicemainen! hyvä et jatkoa on tulossa vielä monta lukua! :D munki pitäs ottaa itteeni niskasta kiinni ja jatkaa mun ficin kolmas luku loppuun... tosin eka mun pitää lukea uusikuusta yks kohta jotta voin jatkaa kirjottamista :D

mutta jatkoa taas odottelen! :D ois kiva kuulla vähä emmettistä ja jota sen läpän heittoo... täähän on vaan mun toive :)
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #48 : 21.01.2010 17:16:32 »
NiNNNi:Kiitos kommentista<3 Hyvä että pidit jatkoo kirjottelen just :)
Virheellinen: Seuraavassa luvussa saattaa tulla vähä jonkin näköstä romanssia, mutta saa sitten nähdä että keille ;) Kiitos kun viitsit kommenttoidaa<3
minnamoi:Hyvä että pidit! Oon yrittäny ettiä virheitä paremmin ja elävöittää tekstiä muutenki. Jatka säki sitä sun, se oli hyvä! :) Jatkoa tulee, kiitos kommentista<3 Emmettiä olis kyllä kiva lisäillä, ku se on mun yks lempihahmoista. Katsotaan katsotaan :)

lähde

  • ***
  • Viestejä: 151
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #49 : 21.01.2010 21:08:14 »
Hmm, vihdoinkin sain aikaiseksi taas luettua tulleet luvut. :) Mulla tämä lukeminen aina meinaa unohtua. :) Jouduin kuitenkin lukemaan kahdessa osassa ajanpuutteen vuoksi, ja lisäksi väsyneenä joten kovin rakentavaa tekstiä ei ole odotettavissa tällä kertaa. :D (selityksiäselityksiä)

Tykkäsin luvuista. Kuvailu oli parempaa ja sitä oli enemmän. :) Tykkäsin etenkin Bellan kuvailusta ja Edwardin pohdinnoista. :) Ei ole nyt mitään kivoja kohtia mitä quotettaa koska hukkasin kaikki enkä jaksa lähteä etsimään (laiska kun olen). Pari virhettä bongasin, mutta niitäkään en enää löydä. Jään odottamaan jatkoa. :)

-lähde
Elämä ei jatkuisi. Kukaan ei voisi korjata rikottuja sydämiä, haudata puhjenneita suruja. Kukaan ei voisi unohtaa, mutta kukaan ei pystyisi muistamaan. Elämä ei jatkuisi. Vaikka mitä ikinä sanottiinkaan, rakkaus oli ikuista. Se kesti ja kärsi, se tuhosi ja rikkoi. Mutta todellinen rakkaus ei koskaan kuollut. Todellinen rakkaus oli ikuista.

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #50 : 22.01.2010 15:44:54 »
lähde:Sulta on aina niin jännittävää saada kommenttia.(on tietenki muiltaki<3) En tiiä miks :D ehkä siks, koska oon lukenu niitä sun ficcejäs ja ne on älyttömän hyviä :) Hyvä että pidit luvuista ja kaikki kommentti kelpaa. kiitos ku kommasit! ;)

ja btw, viiskyt rikki! :)
« Viimeksi muokattu: 22.01.2010 20:59:05 kirjoittanut Smile^ »

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 6! 19.1.2010
« Vastaus #51 : 31.01.2010 13:33:59 »
7. Bella kaksikymmentä.
Hopeinen Volvoni kehräsi hiljaa kun ajelin pitkin kaupungin katuja, tällä kertaa inhimilliseen vauhtiin. Ulkona oli lämmintä ja kirkasta, mutta ei aurinkoista. Harvinainen sää Forksissa. Jokainen ihminen otti lämpimästä säästä kaiken irti; vanhuksia istui puiston penkillä, nuoria nauroi kovaäänisesti puiston laidalla nurmikolla ja kaksi sievää tyttöä ohitti kadun kauniit kesämekot päällä. Ei sillä, että he kiinnostaisivat minua, vain yksi kiinnosti.
Korviini kantautui puheensorinan ja ajatusten läpi maailman tutuin ääni, sydämen syke ja tiesin välittömästi kenelle se kuului.
Bella.

Vetäisin keuhkoihin ilmaa ja pystyin haistamaan monen muun tuoksun välistä sen vahvimman ja polttavimman, joille olin tullut immuuniksi näinä vuosina. Yhtä hyvälle se tuoksui aina, oli aina tuoksunut ja varmasti tuli aina tuoksumaankin, olin vain oppinut hillitsemään itseni paremmin.

Pysäköin autoni tien varteen ja nousin ylös lukiten ovet perässäni. Seurasin tuoksua ja se johti minut pienen kahvilan ulkoterassille. Siellä hän istui, Bellani. Se jota rakasti, jota olin rakastanut. En saisi, tiesin sen olevan väärin ja tiesin sen lisäävän pahuutta enemmän kuin jo omistin.
Hänellä oli päällään tummansininen toppi ja vaalean siniset puoleen reiteen ulottuvat farkut, edessään puoliksi tyhjäksi juotu limu. Pitkät ruskeat hiukset olivat auki ja peittivät kauniit kalpeat kasvot. Hän nosti katsettaan maasta ja huomasi minut ja huomasin kuinka hymy levisi hänen kasvoilleen.

Hänen tuoksunsa täytti ilman ympärilläni, ympäröiden minut ja hänet sulkien muun maailman pois. Hän oli lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, miten helppoa olisikaan kääntää päätäni hieman enemmän ja upottaa hampaani hänen kaulalleen. Miten helppoa olisikaan tiukentaa käsien otetta enemmän ja murskata hänen hauraat luunsa. Mutta en voisi satuttaa häntä, en koskaan.

Toinen käteni hapuili hänen vyötäröä, vetäen hänet lähelleni. Toisen käteni laitoin hänen leukansa alle, nostaakseni hänen katseensa omaani. Silitin hänen poskeaan peukalollani ja tunsin kuinka äkillinen lämpö tuntui käsissäni, hän punastui, minun Bellani. Miten miellyttävä tuo lämpö ja pehmeys olikaan. Katsoin syvälle hänen mykkiin, maailman kauniimpiin silmiin. Niistä paistoi rakkaus, se sama, joka heijastui silmistäni.
Kumarruin alemmaksi ja kuulin kuinka hänen sydämensä löi, varmasti jo niin lujaa, että se teki kipeää. Varmaan löisi minunkin, jos omistaisin yhden. Tunsin käteni alla, kuinka hänen verensä kohisi kalpean ihon alla, lämpimänä. Hän hengitti vaivalloisesti, pakahtumaisillaan.
”Pelottaako sinua?” Henkäisin hiljaa hänen kasvoilleen ja kuuluin kuinka hän veti tuoksuani keuhkoihinsa. Minä sain hänet sekaisin tavalla, jolla hän sai minut sekaisin.
”Ei.” Hän kuiskasi melkein kivuliaasti, sydämen lyöden vaarallisen lujaa. Minä kurotin umpeen viimeiset sentit mitä välillämme oli ja kosketin hänen huuliaan.


”Edward!” Hän huudahti yllättyneenä ja nosti toisen kätensä sydämensä päälle, kuin yrittäen peitellä hänen tuttua epätasaista ja nopeaa sykettään, jonka läheisyyteni sai aina aikaan, voi Bella. Huomasin, että hänen kädessään oli vieläkin se sama koru, kristallisydän, jonka olin hänelle aikoja sitten antanut. Miten hän enää kaiken jälkeen viitsi pitää sitä?

”Hei Bella. Onko paikka varattu?” Kysyin ystävällisesti hymyillen ja viittasin toisella kädelläni tyhjään tuoliin.
”Ei siinä näytä istuvan kukaan. Ole hyvä vain.” Hän sanoi hymyillen ja minä istuin sulavasti alas häntä vastapäätä pieneen pyöreään tuoliin lähellä epätavallisen vilkasta katua.
”Mitä sinä täällä?” Hän kysyi ja katsoi minuun uteliaana. ”Eikös eläimet kuulukaan ruokalistaasi enää?”
”Tuo ei ollut hauskaa.” Sanoin, mutta hymyilin silti. ”Tiedät että olen vegetaristi.”
Hän nauroi maailman kauneinta naurua koskaan. ”Vegetaristi tosiaan. ” En pystynyt vieläkään lukemaan hänen ajatuksiaan ja se häiritsi minua. En voinut koskaan tietää mitä mieltä hän oikeasti oli, vaikka osasinkin lukea ihmisiä hyvin, ilman ajatustenlukua.
”Ja vaikka en olisi, en minä keskellä päivänvaloa väkijoukon keskellä ruokkisi itseäni.” Ja jos en olisi, sinä et istuisi siinä. Lisäsin mielessäni surullisena.
”Enpä tullut ajatelleeksi. Taidat olla oikeassa.”
”Aina.” Sanoin ja hymyilin niin, että hampaat näkyivät. Vetäisin henkeen hänen tuoksuaan, nauttien siitä ilman, että tekisin hänelle pahaa. Olin oppinut hillitsemään itseni, vaikeaa tämä teki silti.
Hän hymyili minulle, sipaisi ruskeat suortuvat korvan taakse nähdäkseen paremmin.
”Ketä sinä odotat?” Kysyin, sillä olin pannut merkille, että hänen autoansa ei näkynyt missään. Hän epäröi hetken ja käänsi katseensa sitten alas.
”Jacobia.” Hän vastasi, eikä katsonut minua silmiin. Suru täytti minut, vaikka koetinkin sen peitellä. Jacobia tosiaan.

”Bella, minä rakastan sinua.” Sanoin hiljaa, tietämättä mitä minun pitäisi tehdä. Tietämättä, tekisinkö oikein. Minua sattui nyt jo, en haluaisi päästää hänestä irti, en koskaan. Olin päästänyt tämän liian pahaksi.
”Älä tee tätä minulle.” Hän kuiskasi, hänen hengityksensä tiheni ja kyyneleet tulvivat yli. Olisin halunnut suudella jokaisen kyyneleen pois hänen poskiltaan, sanoa että kaikki on hyvin, pitää häntä hyvänä. Hänen ei kuuluisi edes itkeä takiani.
”Teen tämän siksi, koska rakastan sinua liikaa.” Sanoin tuntien puristusta kurkussa, silmät kostuivat, mutta kyyneliä en kyennyt vuodattamaan.
”Siinä ei ole mitään järkeä!” Hän nikotteli, puristi kätensä rinnalleen, koettaen pitää itsensä kasassa. Hän hengitti vaivalloisesti, kivuliaasti. ”Älä jätä minua.” Hän kuiskasi niin surullisena, että minuun sattui. Hänen vuokseen.
Kävelin hänen luokseen inhimilliseen vauhtiin ja vedin hänet syliini. Hän itki pää rintaani vasten, takertuen epätoivoisesti paitaani, kastaen minut kyyneliin.
”En minä jätä sinua lopullisesti Bella rakas. Olemme edelleen ystäviä, tulemme aina olemaan.”
”Ei, ei, ei… Minä rakastan sinua.” Hän voihkaisi melkein saamatta henkeä itkunsa lomasta
”Minä olen vaaraksi sinulle.” Sanoin hiljaa, melkein kuulumattomasti. Jokainen kyynel jonka hän vuodatti, särki pienen palasen sydämestäni lisää.


”Mukavaa.” Totesin hiljaa, en ollut koskaan päässyt hänestä ylitse, en oikeasti. Minuun sattui, kun tiesin hänen tapailevan toista. Sattui, kun hän oli jatkanut elämäänsä, vaikka se olikin ollut tarkoitukseni. Mutta halusin hänelle parasta, halusin hänen olevan turvassa.

Hän nauroi kuivasti kylmälle toteamukselleni, jonka tarkoitus oli kuulostaa iloiselta hänen korviinsa, ilmeisesti epäonnistuin.
”Anteeksi, että olen myöhässä Bella rakas.” Ääni kuului selkäni takaa ja tiesin kenelle se kuului. Kumea murina meinasi purkautua rinnastani, hän oli minun rakas. Oli ollut, oli edelleenkin.

Jacob käveli hänen luokseen, antoi kevyen suukon tämän huulille ja sai Bellan punastumaan tavalla, jolla minä halusin saada hänet punastumaan. Minua suretti ja teki pahaa, melkein jo ahdisti, vaikka en tiedä oliko sellainen edes mahdollista vampyyreille. Tyttöni katsoi häntä niin, kuin haluaisin hänen katsovan minua, rakastavasti.
Jacob havahtui, näki minut ja hymy levisi hänen kasvoilleen, ystävällisenä. ”Ai hei Edward.” Jacob sanoi iloisesti ja kätteli minua. Minä hymyilin hieman, vaikka en nähnytkään tilanteessa mitään hymyiltävää ja nyökkäsin hieman.
”Kiitos kun pidin Bellalle seuraa.” Hän sanoi vilpittömästi.
”Ilo on minun puolellani.” Sanoin tarkoittaen sitä ja hymyilin surullisena. ”Minä tästä taidan lähteä.” Totesin, kun Jacob oli kääntymässä hakemaan kolmatta tuolia pöytään. Bella katsoi minuun anteeksipyytävästi ja Jacob hämmästyneenä.
 ”Jää vain vielä hetkeksi, ei meitä haittaa.” Jacob sanoi silmät täynnä iloa ja aitoa ystävällisyyttä kohtaan, mitä harvoissa ihmisissä näki, varsinkin minua kohtaan. Tietäisipä poika, mikä oikeasti olin.
”Ystävällistä, mutta ei kiitos. Minulla on vielä paljon tehtävää tänään. Hei sitten Jacob…” Katsoin häneen, ”…Ja Bella.” Sanoin ja katsoin häntä pidempään, silmät avoimen surullisena. Hän jäi katseeni vangiksi sekunniksi pidempään kuin tavallisesti. Bellan hengitys pysähtyi ja sydän jätti lyönnin välistä.
”Moikka.” Jacob sanoi, huomaamatta minun ja Bellan hetkeä.
”Hei hei.” Bella sanoi hiljaa, käänsi katseensa pöytään.

Käännyin ympäri ja annoin surun täyttää kasvoni, kun he eivät nähneet. Minuun sattui, pahemmin kuin aikoihin oli sattunut. Kuollutta sydäntäni puristi, enkä saanut kunnolla henkeä, vaikka ei minun tarvinnutkaan hengittää. Hänellä oli nyt Jacob, hän oli hyvä, parempi kuin minä. Bella olisi turvassa hänen kanssaan, Jacob pitäisi hänestä huolen. Jacob rakasti häntä, sen näki silmistä, ei yhtä paljon kuin minä, mutta sen, minkä ihminen pystyy rakastamaan.


A/N: Uusi luku! Toivottavasti pidätte :) Tässä vaiheessa voisin selventää, että Jacob on pelkkä ihminen, se poika ei oo sutta nähnykkää :D Ite kirjotin tätä yhen ihanan surullisen pianobiisin soidessa mp3:sesta ja täytyy myöntää että se toi kyllä paljon lisätehoa tähän lukuu, suosittelen :D

kkaro

  • Band Enthusiast
  • ***
  • Viestejä: 160
  • Aussie Rap Never Dies
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #52 : 31.01.2010 13:51:46 »
Ihanan unenomainen tunnelma tässä! rakastan sitä... ♥ ((:
Löysin öö..kaks virhettä, mut..en muista niitä enää. :'D (ei ne kyl kovin isoja ollukkaa)
Ehdottomasti jatkoa! ♥ (((=

~kkaro
but that's none of my businness..

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #53 : 31.01.2010 15:20:40 »
vooi! tää oli ihana luku :'( edward parka :( ... no rakentavaa mulla ei taaskaan ole ku se ei näytä musta tykkäävän! :D mutta taaskaan enä löytäny virheitä... mutta siis tietääkö bella et edward on vampyyri? :)

mutta taas kerran odottelen jatkoaa! (=
"Disco is back, motherfuckers!"♥

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #54 : 31.01.2010 15:51:05 »
Ihana ♥
Edward parka :( Toivottavasti se saa vielä Bellan ;p
Rakentavaa ei jälleenkään tule, mutta toivoisin jatkoa ;)

NiNNNi
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #55 : 31.01.2010 16:31:05 »
kkaro:Kommentista kiitän! :) Ääk, missä ne virheet? :D
minnamoi:Niimpä, Edward parka :( Ja kyllä vain, Bella tietää että Ed on vampyyri, sori jos seki jäi jotenki epäselväks :D en aatellu yhtää, ku ite jo niinku olin miettiny että se on vampyyri, nii unoin kertoo teillekki :D Kommentit jyrää, joten kiitos siitä :D
NiNNNi:Kiva että tykkäsit :) Saa nyt sitten nähdä miten tässä käy... ;) Jatkoa tulee, jatkoa tulee :P Smile^ kiittää kommentistaa :D

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #56 : 03.02.2010 18:48:34 »
I love! Tämä on ihana! ♥
Lainaus
”Anteeksi, että olen myöhässä Bella rakas.” Ääni kuului selkäni takaa ja tiesin kenelle se kuului. Kumea murina meinasi purkautua rinnastani, hän oli minun rakas. Oli ollut, oli edelleenkin.

Aww tosi sulonen kohta.
Milloin on tulossa jatkoa?

Smile^

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #57 : 04.02.2010 19:59:48 »
Lööperiikka: Tosi ihana ku pistit kommenttii ja mukavaa tietää että tykkäsit! :) Jatkoo tulossa hetki ku kerkeen kirjottaa taas lisää :P

kuriwe

  • Vieras
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #58 : 05.02.2010 15:29:31 »
Heips!! Oon uus lukija... tää on kyl ihana!! <3

lähde

  • ***
  • Viestejä: 151
Vs: Auringon noususta auringon laskuun, LUKU 7!!! 31.1.2010
« Vastaus #59 : 05.02.2010 21:18:41 »
Jospa mäkin pakottautuisin kommentoimaan jotain enemmän tai vähemmän rakentavaa? :D Tuntuu tää ficcien luku ja kirjottaminen jäävän koko ajan vähemmälle. :/ Mutta joo, tykkäsin tästä kyllä. Ikävää että Edille ja Bellalle on käyny näin. :( Saadaankohan me koskaan tarkasti tietää, mitä tapahtu? Ehkä? :) Tää kommenttikin alkaa menettää tehoaan, tässä taidan (taas) jättää rakentavan välistä. Tykkäsin ja sielä oli pari kohtaa mitkä erityisesti kosketti. :) Kiitos tästä taas.

 Jatkoa odottelemaan jääden,
            lähde
Elämä ei jatkuisi. Kukaan ei voisi korjata rikottuja sydämiä, haudata puhjenneita suruja. Kukaan ei voisi unohtaa, mutta kukaan ei pystyisi muistamaan. Elämä ei jatkuisi. Vaikka mitä ikinä sanottiinkaan, rakkaus oli ikuista. Se kesti ja kärsi, se tuhosi ja rikkoi. Mutta todellinen rakkaus ei koskaan kuollut. Todellinen rakkaus oli ikuista.